Kauhaa ja rakkautta

Vehnättömät vaan ei mauttomat kauravohvelit

Mietin tuossa yhtenä päivänä, että miten ihminen voisi järjestää asiansa niin, että voisi syödä vohveleita aamupalaksi myös arkena.

Keksin ratkaisun: teen ison läjän vohveleita, pakastan ne kahden kappaleen erissä ja nakkaan aamulla jäiset vohvelit paistinpannulle (nakkaisin vielä mieluummin leivänpaahtimeen, jos omistaisin kyseisen vekottimen - kokeile sinä, jos omistat).

Sitten alkoi epäilyttää. Tuleeko ihmisestä heikkoluontoinen ja moraalisesti rappeutunut, jos hän syö joka aamu annoksen vehnäjauhoa ja sokeria?

Suurin osa suomalaisista muuten taitaa syödä, nyt kun mietin - leivässä ja jugurtissa. Eli onko vastaus kysymykseeni ei... vai kyllä?

Mutta eteenpäin...

Olen näemmä ratkaisukeskeisellä tuulella, sillä tähänkin dilemmaan löysin heti vastauksen. Terveellisemmät vohvelit!

Ryhdyin etsimään ideoita vehnättömiin vohveleihin, ja eri ohjeita vertailtuani päätin kokeilla kokonaan kauraan tehtyjä vohveleita. Tämähän on  kuin kaurapuuroa söisi, paitsi että se ei näytä, maistu eikä tunnu kaurapuurolta. Onneksi. Ei mitenkään pahalla kaurapuuroa kohtaan, mutta kiintiö on täytetty seuraavaksi 10 vuodeksi.

Ohje sopii jos jonkinmoiselle ruokarajoitteiselle, sillä käyttämällä gluteenitonta kauraa tästä saa helposti gluteenittoman. Maidon sijasta voi erinomaisesti käyttää kasvipohjaista maitoa, ja valkaistua sokeriahan ohje ei edes sisällä. 

Olen erityisen innoissani ohjeesta, koska tässä on nyt käsillä gluteeniton asia, jonka voi tehdä ihan lähikaupan tarvikkeista! Ei tarvita viittä erilaista jauhoseosta, ksantaanikumeja, tärkkelyksiä tai psylliumjauheita. Äitini siirtyi reilu vuosi sitten keliakiaruokavaliolle ja sen vuoksi olen itsekin innostunt enemmän gluteenittomasta leivonnasta, mutta tähän asti suurin osa ohjeista on tuntunut kovin hankalilta juurikin noiden erilaisten jauhojen ja erikoisten raaka-aineiden vuoksi. Tästä sain taas uutta uskoa siihen, että gluteeniton voi olla myös helppoa!

Hihkaiskaas muuten, jos teitä kiinnostaa jatkossakin nämä vähän erikoisemmat gluteenittomat, maidottomat, terveellisemmät ohjeet. Tarkoitus ei ole muuttaa tätä terveyshippeilyruokablogiksi, mutta jos kiinnostusta löytyy muiltakin, saatan jatkossakin raportoida terveellisemmistä leipomuksista ja gluteenittomista kokeiluista tänne.

Omalla neliöraudallani (joka on muuten parasta, mihin vohvelifani voi sijoittaa) kauravohveleista tuli koostumukseltaan oikein hyviä - pinnalta rapeita ja sisältä leipämäisen kuohkeita. Olisi kiva kuulla, miten ohje toimii ohuemmalla pyöreällä raudalla - toimiiko yhtä hyvin kuin perusvehnätaikina?

Kauravohvelit (n. 6-8 kpl)

3,5 dl kaurajauhoja (helppo tehdä itse, ks. ohje)

2 tl leivinjauhetta

ripaus suolaa

2,5-3 dl maitoa tai esim. mantelimaitoa

2 munaa

1 tl vaniljauutetta

2 rkl vaahterasiirappia tai juoksevaa hunajaa

2 rkl öljyä tai voisulaa

Käytä kaupan valmiita kaurajauhoja tai säästä ja tee kaurajauho itse: se onnistuu helposti jauhamalla kaurahiutaleet monitoimikoneessa tai tehosekoittimessa jauhoksi. 3,5 dl kaurajauhoa vaati n. 4,5 dl kaurahiutaleita.

Sekoita kaikki ainekset keskenään ja paista vohveliraudalla ohjeen mukaan. Taikina turpoaa reilusti ihan vohvelien paistumista odotellessa, joten voit hieman ohentaa sitä maidolla sitä mukaa, kun tarve vaatii.

42 vastausta artikkeliin "Vehnättömät vaan ei mauttomat kauravohvelit"

Jenni 21.05.2013 9:33

Näyttääpäs ihanalta aamiaiselta! Nyt alkoi tehdä mieli vohveleita (ja mansikoita), mutta kun ei ole sitä vohvelirautaa. Siksi kyselisinkin, että minkä merkkinen rauta sinulla on ja suosittelisitko sitä?

Armi 21.05.2013 9:34

Gluteenittomia ohjeita lisää, kyllä kiitos, jee!

Elli 21.05.2013 9:45

Vaikuttaa ihan mahtavalta ohjeelta! Täytyy kokeilla, josko taikina toimisi ihan tavallisella vohveliraudalla. Terveellisemmistä leipomuksista raportointi muuten on oikein tervetullutta. Ja varsinkin juuri tällaiset herkullista-terveellistä-omasta lähikaupasta -reseptit on aikas kivoja!

pau 21.05.2013 9:58

Keliaakikko kiittää ja kumartaa. Taidampa tehdä näitä viikonloppuna ja syödä itseni fyyrkanttiseksi.

Ilona 21.05.2013 10:04

Gluteenittomia ja terveellisempiä herkkuja lisää, kyllä kiitos! :)

Lotta 21.05.2013 10:05

Loistava aamiaisohje! Maidottomat ohjeet olisivat itselleni todella mieluisia, eli niitä ihmeessä lisää!

Eeva 21.05.2013 10:11

Kiitos kaikille kommenteista, kiva kuulla, että tämäntyyppiset ohjeet kiinnostavat! Uskaltanen siis laittaa niitä blogiin jatkossakin.

***Jenni, mulla on käytössä ihan joku perus-Moulinex, jonka olen saanut pitkäaikaislainaan kaverilta. Aika hidas alkaa vanha rauta jo olla, mutta paistaa kyllä edelleen hyvät ja rapsakat vohvelit!

Katarina 21.05.2013 10:22

Ihana herkku aamupalaksi! Tämän tyyppiset reseptit ovat kivoja, kiitos!

Lotta 21.05.2013 10:25

Nam, kuulostaapa hyvältä!

Iida 21.05.2013 11:11

Itse en valitettavasti omista vohvelirautaa ollenkaan, mutta toimisikohan tämä ohje myös lettuihin tai pannukakkuun? Näyttää ainakin ihanalta! :)

Eerika 21.05.2013 11:15

Ah, kiitos jälleen! Lisää erikoisterveysreseptejä kiitos :) Olen kevään ajan joutunut etsimään allergiavapaata ja sopivaa ruokavaliota ja kiitollisena ottanut vastaan monet hyvät ja vatsalle sopivat herkkureseptisi! Otan mielelläni vastaan myös blogivinkkauksia hyvistä terveysruokablogeista, jos löytyy.

Raisa 21.05.2013 11:57

Eritoten suolaiset ja makeat rajoitepiirakat ja -kakut kiinnostavat! Kehittelen itse paljon reseptejä, mutta joskus olisi ihana ottaa suoraan käyttöön toisen keksimä ohje, joka on jo hyväksi havaittu!

Hanna 21.05.2013 13:04

Tämä tulee tarpeeseen, kiitos! Testailemme parhaillaan vehnätöntä (tai peräti gluteenitonta) ruokavaliota pojalle. Kiitän siis tästä ohjeesta ja komppaan muita terveellisiä/vehnättömiä/gluteenittomia ohjeita kaipaavia. Ihanan aurinkoista kesää ja inspiraatiohetkiä sinulle!

P 21.05.2013 14:10

Gluteeniton + maidoton on ollut vähän vaikea yhdistelmä, varsinkin kun yrittää leipoa. Joten vinkit kyllä kelpaa! :)

Päivi 21.05.2013 14:13

Kyllä, kiitos! Hyvän tuntuinen ohje ja siis idea. Itse ei vaan hoksaa tehdä ilman esikuvaa, vaikka olis kuinka yksinkertaista. Itse olen ainakin vehnäallerginen.

Minttu 21.05.2013 18:29

Kiitos ohjeesta, tulee ehdottomasti kokeiluun. Meikäläinen ottaa keliaakikkona aina lämmöllä vastaan gluteenittomat / helposti gluteenittomaksi muunnettavat reseptit. Joten kiitos ja kumarrus!

jenny 21.05.2013 21:23

Hei, olisi resepti haussa! Viime kesänä Trendissä oli sun juttu kaloista ja aasialaistyylisen kalakastikkeen resepti, johon tuli ainakin seitä ja kookosmaitoa. En löydä reseptiä enää mistään, olisin enemmän kuin kiitollinen jos sen saisin, koska se on parasta kalakastiketta, jota olen maistanut! :)

Annu 22.05.2013 8:01

Nämä lähtevät ehdottomasti kokeiluun! :) Tuosta vaniljauutteesta niin saako sitä ihan peruskaupoista vai mistä sellaista hankitaan? En itse ole aikaisemmin moiseen törmännyt.

Kata 22.05.2013 9:51

Näitä on ihan pakko kokeilla viikonloppuna! Olen kyllä kiinnostunut kaikista vehnättomistä herkuista, sämpylöistä yms. Lisää sellaisia ohjeita. Samalla kysyn, että on onko sulla mitään kivoja ohjeita, jos yllättäen paukahtaa eteiseen vieraita eikä kotona ole mitään pakkasessa, mutta ihan peruskuiva-ainetavaraa löytyy?

JenniH 22.05.2013 10:34

Ihana ohje, kiitos paljon! Huomauttaisin vielä tuosta gluteenittomuudesta, että kaikki keliaakikot/vilja-allergikot eivät välttämättä siedä edes sitä gluteenitonta kauraa, vaan ruoan täytyy olla luontaisesti gluteenitonta. Tämä täytyisi aina näihin resepteihin laittaa, jos ei käytetä luontaisesti gluteenittomia raaka-aineita.

Maarit 22.05.2013 10:42

Lisää gluteiinittomia lättyjä ja pannareita:

http://www.lehtikuningas.fi/blogi/hanna-paavilainen/2013/5/4/proteiinia-pannulle/

Milla 22.05.2013 10:50

Gluteenittomille ohjeille peukku! Poikaystävälläni on keliakia, joten lähes kaikki tulee nykyään leivottua gluteenittomana.

Hosuli 22.05.2013 10:57

Hihkaisen, että kyllä kiinnostavat! Terveysruokaa nam. :) Ja voi että se vohveliraudan hankkiminen houkuttelisi, mutta kun kodinkoneita on jo niin monta...

Terhikki 22.05.2013 12:18

Hyviä ohjeita löytyy tästä blogista:

http://chocochili.net/

Johanna 22.05.2013 14:52

Saisikohan myös tuon kuvassa olevan herkulliselta (ja terveelliseltä) vihersmoothielta näyttävän asian reseptin? Alkaisi olla aamupala kasassa:)

Karri 22.05.2013 16:03

Mahtavaa! Gluteenittomia tipsejä ja ohjeita ei voi ikinä olla liikaa!

Lotta 22.05.2013 16:31

Joku kaipasi blogivinkkejä joten mainostanpa omaa blogiani: ohjeet ovat gluteenittomia (viljattomia), sokerittomia, suurin osa on vegeruokia ja sopivat kaikenlisäksi paleo-diettaajillekin. Tulikohan siinä tarpeeksi monta erikoisruokavaliota :) syotava.blogspot.fi

Minä 22.05.2013 18:44

Tärkeää muistaa että ainoastaan puhdas kaurajauho käy keliaakikolle.Tavallisessa kaurajauhossa ja kaurahiutaleissa on gluteenia,koska ne tulee samasta linjasta kun muutkin kotimaiset viljat.

Kaisa 22.05.2013 21:11

Terveellinen proteiinipläjäys on tehdä lättyjä banaanista ja munasta. 2 ylikypsää banaania ja 4 kananmunaa sekoitettuna. Itse lisäsin vielä kunnon tujauksen kardemummaa ja söin paloiteltujen hedelmien kanssa. Ei sokeria tai muutakaan ylimääräistä, helppoa, nopeaa ja hyvää, myös lapset tykkäsivät.

Titi 22.05.2013 22:04

Mieluusti näkisin lisää gluteenittomia ohjeita.

Itselläni löydetiin keliakia kolme vuotta sitten. Suurin osa leipomisesta loppui siihen. Kiinnostuin sen sijaan raakaruoasta, ja nykyään "leipomiseni" onkin korvattu raakaruokaherkkujen tekemisellä. Gluteenittomiin juttuihin ei tarvita välttämättä psylliumeja tms, vaan on olemassa myös hyvin yksinkertaisia juttuja. Itse esim teen lättyjä, joihin tulee riisijauhoa, mangososetta, vettä ja kookosmaitoa.

Kun katsoo maailmaa gluteenittomuuden näkökulmasta, se ei ole terveyshippeilyä vaan kylmä tosiasia, että on saatava sopivia syötäviä. Koen suurta kiitollisuutta niitä kohtaan jotka ovat juhliin ja yhteisiin ruokailuhetkiin varanneet gluteenittomat syötävät, koska myös niitä tapauksia on ollut, ettei ole mitään syötävää, koska "se nyt oli vaan liian vaikeaa".

pipsu 22.05.2013 22:08

Eeva onkin tainnut itse kirjoittaa noista letuista jo aikaa sitten ;)

http://blogit.hs.fi/kauhaajarakkautta/2013/04/02/kahden-raaka-aineen-ihmepannarit-ja-yhden-raaka-aineen-ihmepehmis/

elina 23.05.2013 14:08

hei!

minkälainen vohvelirauta oli käytössä? saisko siitä kuvaa?

Daisy 24.05.2013 11:46

Oikeaa vaniljauutetta, ei siis esanssia, myydään ainakin Stockan Herkussa ja Behnford'silla (myös verkkokauppa: www.behnfords.fi). Sitä voi tehdä itsekin, muistaakseni Eeva on ohjeistanut valmistamisesta joskus jossakin blogissaan.

Hanna K 24.05.2013 19:38

Ihana idea! Puuro on hyvää, mutta siihenkin kyllästyy ajan myötä. Näitä täytyy ehdottomasti kokeilla, mutta taidan toistaiseksi pitää vohvelit viikonloppuherkkuna :)

pau 25.05.2013 11:21

Kokeilin sellaisella perus läpyskäraudalla. Hyvältä maituivat, mutta eivät olleet erityisen rapsakoita. Uuden vohveliraudan hankkiminen menee harkintaan... Oman versioni tein mantelimaidosta ja bourbon vaniljajauheella.

Sini 27.05.2013 21:44

Täällä on gluteeniton kasvissyöjä, tämä on ainoa ruokablogi jota seuraan, koska teet helposti toteutettavia ruokia perusraaka-aineista. Joten lisää näitä ihanuuksia, ettei tartte elää pelkällä fytoplanktonilla ;)

pkn 29.05.2013 18:54

Älkää edes harkitko muita kuin kitchen aidin rautaa.

Liisanen 29.05.2013 23:49

Joissain aiemmissa resepteissäsi joita olet listannut gluteenittomiksi on käytetty esim. soijakastiketta. Siinä on kuitenkin vehnäjohdannaisia aineita, joten jos gluteenittomaksi oikeasti ryhdytään, kannattanee mainita vastaisuudessa, että tulee käyttää erityisesti gluteenitonta soijakastiketta. Pisti vain silmään tuossa joku kerta, ei suoranaisesti tähän reseptiin liittyen.

Omassa lähipiirissä on yksi jos toinenkin G-ruokavaliolla, niin näitä vaan lisää! :)

Eeva 31.05.2013 10:31

RESEPTIEN GLUTEENITTOMUUDESTA:

Gluteeniton-tägi on olemassa ennen kaikkea sitä varten, että se auttaa niitä ihmisiä, jotka etsivät gluteenittomasti toteutettavissa olevia ruokia. Jos ruoka sisältää soijakastiketta, niin jokainen todella gluteeniherkkä osaa varmasti tarkistaa, että oma soosi on gluteeniton versio.

Itse uskon, että lukijoita palvelee huomattavasti enemmän se, että gluteeniton-tägin alta löytyy paitsi 100% gluteenittomia ohjeita myös superhelposti gluteenittomasti toteutettavia ohjeita. Samaten saatan listata vegaaniseksi ohjeen, joka on muuten vegaaninen mutta esim. paistettu voissa, koska jokainen vegaani varmasti tajuaa, että heidän kohdallaan "voita (tai öljyä)" tarkoittaa öljyä. Tämä nimenomaan siksi, että näille lukijoille on varmasti ohjeista iloa siitäkin huolimatta, että he joutuvat vaihtamaan yhden raaka-aineen toiseen.

Tägit ovat siis palvelemassa juurikin teitä lukijoita. Niiden ei ole tarkoituskaan esittää 100% faktatietoa postauksen sisällöstä, vaan tägit ohjaavat ihmiset niiden reseptien äärelle jotka ovat joko erityisruokavalioihin täysin sopivia tai aivan pienellä kikalla helposti toteutettavissa myös erityisruokavalioihin sopiviksi. Ajattelen tätä niin, että jos olisin itse vegaani, niin ainakin minä todennäköisesti olisin tällaisesta ratkaisusta paljon enemmän mielissäni kuin siitä, että jokainen tilkan hunajaa sisältävä, muuten vegaaninen ohje olisi listattu liharuokien kylkeen. (Hunajahan on helppo korvata siirapilla.)

Luotan ihmisten oma-aloitteisuuteen ja siihen, että jokainen, jolle esim. kaura on hengenvaarallista, kyllä tietää sen itse eikä tee kauravohveleita tai syö niitä kysymättä ensin, mitä ne sisältävät. Ymmärrätte varmaan, että ruokaohjeiden kirjoittaminen muuttuisi aivan mahdottomaksi, jos jokaisen raaka-aineen kylkeen täytyisi lisätä disclaimer siitä, että joku saattaa olla tällekin allerginen. (Sain taannoin palautetta, että on vastuutonta käyttää kanelia resepteissä, koska 0,0000000001 % maailman väestöstä saattaa saada kanelista maksaoireita tms... vastaava pätee varmaan ihan jokaiseen raaka-aineeseen, joten ei voi kuin luottaa siihen, että ihmiset osaavat itse pitää huolen itsestään :)

Pkn 31.05.2013 18:15

Nyt on kokeiltu. Tein ohjeen mukaan Vääksyn Myllyn kaurahiutaleista jauhoa. Heitin sekaan vielä puoli desiä kauraleseitä, muuten ohjeesi mukaan. Kitchen Aidin raudalla ulkonäkö täydellisesti sama kuin vehnästä tehdyillä. Erittäin rapeita ja kuohkeita. Maku hakkasi vehnän kirkkaasti. Söimme vaimon kanssa molemmat yhdet (ovat isoja). vehnästä tehtyjä tietää syöneensä koko päivän, nämä ei tuntuneet missään. Tällaisen kaura-annoksen aiheuttamaa kolesteroliarvon syöksylaskua oli pakko balanseerata kermavaahdolla.....Kiitos tästä ohjeesta, meillä ei muuta enää tehdä.

Lasse 02.06.2013 7:58

Kokeiltiin.

Oikein maukkaita. 1.5-vuotias lapsi syö noita onnesta soikeana.

Rapeus ei ole paras mahdollinen, mutta se voi olla voffeliraudan ongelma (perintökalu jostain 80-luvulta).

Liisanen 03.06.2013 21:15

Hei taas,

kommenttini oli suunnattu lähinnä lukijoille, jotka voisivat tietämättään esim tarjota jotain gluteenipitoista vieraille, joille se ei sovi. Mutta toki, eihän ruokablogi voi olla vaan lista asioista joita muut eivät voi syödä... :)

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – Sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

    2. 2

      Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

    5. 5

      THL:n työntekijä latasi tuhansien henkilötietoja ja laboratoriotuloksia sisältäneen esityksen internetiin – Sieltä tietoja ladattiin viisi kertaa, ja niitä päätyi hakukoneisiin

    6. 6

      Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

    7. 7

      Rakentamisen nousukausi on synnyttänyt ”kestämättömän” tilanteen – rakentajia varoitetaan paikoin rajusta jarrutuksesta

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

    10. 10

      Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    2. 2

      Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

    3. 3

      Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

    4. 4

      Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

    5. 5

      Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

    6. 6

      Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

    7. 7

      Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

    8. 8

      Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

    9. 9

      Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

    10. 10

      Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

    2. 2

      Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

    3. 3

      Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

    4. 4

      Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

    5. 5

      Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

    6. 6

      Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

    7. 7

      ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

    8. 8

      Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

    9. 9

      Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

    10. 10

      Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

    11. Näytä lisää