Valikko
Kauhaa ja rakkautta

Wimbledonin kunniaksi: Kesäinen Pimm's-cocktail

Siihen nähden, että en seuraa tennistä enkä tajua siitä mitään (en vieläkään käsitä esimerkiksi sitä pisteidenlaskusysteemiä), olen joka vuosi vähäsen innoissani Wimbledonista.

Toistan, ei siksi, että ymmärtäisin tenniksestä mitään. Vaan siksi, että Wimbledon herättää mielessäni hurmaavia mielikuvia.

On kesä ja ne kokovalkoiset peliasut ja kuningatar Elisabet katsomossa. Niinkuin tässä ei olisi jo tarpeeksi, on vielä Wimbledonin ykkösjuoma Pimm's!

Pimm's Cup No. 1 on perienglantilainen, ginipohjainen juoma, jota juodaan paitsi Wimbledonissa, myös poolokisoissa ja puutarhajuhlissa ja kaikenlaisissa kesäisissä riennoissa. Anglofiili minussa nyökkäilee, mutta niin nyökkäilee cocktail-sieppokin.

Wimbledonin viimeisen päivän kunniaksi jaan lemppari Pimm's-reseptini. Perinteikäs tapa juoda Pimm'siä on sekoittaa se limonadiin, mutta tuo tapa on omaan makuuni pikkuisen liian makea. Tässä siis vähän raikkaampi versio.

Ohjeessa on huomioitavaa se, että rehut eivät ole tässä vain koristeita, vaan etenkin avomaankurkusta tulee oikeasti todella paljon juomaan makua. Mansikat saat hätätapauksessa jättää pois, mutta kurkku, sitruuna ja minttu on must.

Resepti sopii paremmin kuin hyvin myös booliin!

Pimm's on Alkon tilausvalikoimassa, mutta usein tähän aikaan vuodesta sitä löytyy myös suoraan hyllystä.

Kesäinen Pimm's-cocktail

1 osa Pimm's Cup No. 1

2 osaa sakeaa sitruunalimonadia (esim. Jaffa Palma tai Schweppes Lemon Fusion - tosin itsetehty sitruunalimonadi vie drinkin aivan uusiin sfääreihin...)

1-2 osaa soodaa tai vissyä

lisäksi jokaiseen lasiin:

1 iso siivu avomaankurkkua

1 siivu sitruunaa

1 mintun oksa

reilusti jäitä

1 mansikka

Laita laseihin kurkku- ja sitruunasiivut. Puristele mintunoksaa vähän sormiesi välissä, jotta maku irtoaa paremmin, ja laita sekin lasiin. Lisää reilusti jäitä ja kaada päälle Pimm's, limonadi ja sooda.

3 vastausta artikkeliin "Wimbledonin kunniaksi: Kesäinen Pimm's-cocktail"

Minna 08.07.2013 12:03

Pimm'siä on pitänyt kokeilla ties kuinka kauan, jos sitä vihdoin ja viimein saisi aikaiseksi. Kuulostaa ja näyttää ihanan raikkaalta hellepäivän juomalta.

Lorelai 14.07.2013 9:58

itse tein pimm'sin kuppeihin viime bileisiin kaikille mehujäämuotilla omat mehujäät. Ne viilensivät juoman, näyttivät kivoilta ja saivat aikuiset nostalgian huumaan. Sekoitin blenderissä minttua, kurkkua ja sitruunan mehua. muotteihin upotin vielä ennen jäädytystä mansikka ja sitruunasiivuja. Kippis!

Zunni 07.07.2014 14:55

Itse pääsin onneksi kokeilemaan ja ostamaan Pimm'siä jo Lontoossa. Minulle Pimm's oli drinkki, joka vaati hetken "lämmittelyn" sen makuun, mutta päädyin kuitenkin ostamaan sitten pullon tätä ihanuuslikööriä mukaan. Maksoin siitä paikallisessa kaupassa 14 puntaa, nykyisellä eurokurssilla siis noin 17,6 euroa. Alkon tilausvalikoimassa Pimm'siä on toki saatavilla, mutta hinta onkin sitten jo mukavat 24,90.... Huh! Mutta nyt vielä nautin halvemmasta Pimm'sistä, ilman minttua koska sillä ei ole mielestäni niin väliksi vaikka antaakin kivan säväyksen makuun aina välillä :)

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Pyörällä mereen ajanut Aleksander Lauraéus, 43, oli kuolla Hietalahden satama-altaaseen – nyt hän vaatii lisää tikapuita rantamuureille

    2. 2

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    3. 3

      Oletko grillannut aina väärin? Kemisti kertoo, miten paistat täydellisen pihvin

    4. 4

      Kaupunkiympäristön tuhoaminen pyöräilyn varjolla on lopetettava – Jos ei voi ajaa nykyisiä pyöräteitä pitkin, niin ei ole pakko ajaa ollenkaan

    5. 5

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    6. 6

      Suomessa käytetyt lasipurkit matkaavat pitkän matkan puhdistettaviksi ja päätyvät usein takaisin – Miksi jätelasia ei käsitellä Suomessa?

    7. 7

      Ramadanin päättymistä juhlittiin shoppailun merkeissä Itä-Helsingissä – Mellunmäessä moskeijasta puhdistettiin rasistisia töhryjä

    8. 8

      Perussuomalaisten jakautuminen puhuttaa myös Venäjällä – ja Halla-ahon puoli on suositumpi

    9. 9

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    10. 10

      Miksi ihmeessä radiossa luetaan koko kansalle merisäätä? Torsti tietää vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    2. 2

      Yhä useampi suomalainen harrastaa suuseksiä, mutta harva ymmärtää suojautua taudeilta – ”Ihmiset hämmästelevät, että tarttuuko näinkin”

    3. 3

      Luonnonvastaisista, sairaista koiraroduista pitää päästä eroon

    4. 4

      Punttisalilla aloittelijat ja hyvän perimän omaavat ovat vahvoilla – HS listasi seitsemän vinkkiä lihasten kasvattamiseen

    5. 5

      Stand-up-koomikko Iikka Kivi katuu höyrähtämistään Halla-ahon ajatuksiin – ei voi olla ”vähän kuin ilta- tai viikonloppunatsi”

    6. 6

      Kyypartiomies Mikko Turunen puolustaa pahamaineisia käärmeitä – video näyttää, kuinka haastattelutilanne muuttuikin kyyn yllätys­hyökkäykseksi

    7. 7

      Pariskunta muutti kaupungista maalle, hankki eläinlauman ja ryhtyi tuottamaan ruokaansa itse – ”Ensimmäisessä teurastuksessa seisoin nurkan takana sormet korvissa”

    8. 8

      Humaltujia on neljää tyyppiä – Jos olet ”Mr. Hyde”, syy voi olla perimässä

    9. 9

      Putken rikkoutuminen puski tulikuumaa höyryä Helsingin ydinkeskustassa – julkisen liikenteen erikoisjärjestelyt jatkuvat vielä maanantaina

    10. 10

      ”Tuntui kuin koko talo räjähtäisi” – Pitseriaan tehtiin omistajan mukaan polttopulloisku Espoossa, poliisi ottanut useita kiinni

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Moni mies kärsii tietämättään testosteronin puutteesta, mutta saa vääriä lääkkeitä – Tunnista nämä oireet

    2. 2

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    3. 3

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    4. 4

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    7. 7

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    10. 10

      Krp: Temppeliaukion kirkon suuroperaatio johtui terrori-iskuun varautumisesta – poliisin mukaan välitöntä uhkaa ei ole

    11. Näytä lisää