Valikko
Kielenvievää    |   Blogi

Venäläiset rahkaletut ovat uskomattoman pehmeitä

Tarjoa syrnikit jälkiruokana tai välipalana kermavaahdon ja hedelmien tai hillon kera.

Rahkasta saa vaikka mitä ihania pääsiäiseen sopivia herkkuja: hedelmäpalojen täyttämiä rahkapiirakoita, pehmeitä rahkapullia, sitruskuorten raikastamia rahkakakkuja ja tietysti pashaa.

Tulevan pääsiäisen ensimmäiseksi rahkaherkuksi valmistin pulleita rahkalettuja. Venäläiset rahkaletut eli syrnikit ovat rakenteeltaan uskomattoman pehmeitä. Pehmeyden salaisuus on rahkan lisäksi jauhojen vähäinen määrä.

Perinteisissä venäläisissä resepteissä käytetään rasvaista venäläistä rahkaa. Jotta sain taikinaan rasvaa, laitoin maitorahkan joukkoon hiukan smetanaa – mutta jos rasvan määrä häiritsee, tee letut pelkästä maitorahkasta. Ja jos onnistut hankkimaan täysrasvaista rahkaa (rasvaa noin 6–7 prosenttia), käytä sitä (ja jätä smetana pois). Täysrasvaista rahkaa on saatavilla näin pääsiäisen aikoihin hyvistä juustokaupoista, esimerkiksi Hakaniemen hallista.

Venäläiset rahkaletut, syrnikit

16 kpl

valmistusaika 1 h

  • 1 tlk (250 g) maitorahkaa
  • 100 g smetanaa
  • 3 kananmunaa
  • ¾ dl sokeria
  • 1 tl vaniljasokeria
  • ripaus suolaa
  • 1 dl vehnäjauhoja
Paistamiseen:
  • voita
Tarjoiluun:
  • hedelmäpaloja tai marjoja
  • sokerilla maustettua kermavaahtoa

 Laita rahka ja smetana valumaan puoleksi tunniksi esimerkiksi kahvisuodattimeen.

 Riko kananmunien rakenne kulhossa. Lisää joukkoon rahka-smetanaseos, sokerit ja suola. Sekoita. Lisää joukkoon vielä vehnäjauhot, sekoita nopeasti tasaiseksi. Anna taikinan tekeytyä puolisen tuntia.

 Paista taikinasta voissa keskilämmöllä pieniä lettuja molemmilta puolilta.

 Tarjoa letut esimerkiksi kermavaahdon ja hedelmäpalojen tai marjojen kera. Myös vadelmahillo sopii rahkalettujen makuun hienosti.

Vinkki: Voit keittää hedelmä- tai marjamehusta siirapin, jolla viimeistelet annokset. Laita mehun joukkoon sokeria ja esimerkiksi vaniljatangon pala sekä halutessasi tilkka likööriä. Keitä muutama minuutti, jotta seos muuttuu siirappimaiseksi.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kielenvievää
  • Jälkiruuat

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Merkillinen välikohtaus Itämerellä ihmetyttää – se liittynee Venäjän lisääntyneeseen uhoon

    2. 2

      Dna-testi voi paljastaa sukusalaisuuksia satojen vuosien takaa – Laurin jälkeläisille selvisi, että he eivät polveudukaan Laurista

    3. 3

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    4. 4

      Kolmen päivän katkaisuhoito ei riitä koko kesän jatkuneen tissuttelun lopettamiseen – tuntuu, että puolisoni on jätetty heitteille

    5. 5

      Maapallo lämminnyt ennätyskuumaksi – Suomen pitäisi tehdä muutakin kuin kiukutella hiilinielujen laskentatavasta

    6. 6

      Turvapaikan­hakijana Suomeen tullut lääkäri joutuu odottamaan vuosia, että saa harjoittaa ammattiaan – Kotouttamiseen sijoitettiin enemmän rahaa kuin koskaan, mutta näkyykö se käytännössä?

    7. 7

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    8. 8

      Ilmainen itse jonotettu ämpäri on suomalainen unelma, ja niitä valmistetaan Vanttilassa – ”Me olemme syypäitä tähän hullutukseen”

    9. 9

      Hallitus tavoittelee 250 000:ta uutta sähköautoa – Mitä tapahtuisi sähköverkolle, jos ne tulisivat käyttöön kerralla?

    10. 10

      Neljä saksalaista Isis-tukijoiksi epäiltyä naista on pidätettyinä Irakissa – yksi heistä on todennäköisesti 16-vuotias Linda, joka herätti suuren mediahuomion

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    2. 2

      Erin Dillon menetti kaksi lastaan huumeiden takia, mutta haaveilee silti yhä huumeista – HS:n reportaasi valkoisten kerjäläisten kaupungista, jossa huumepussit toimitetaan kotioven eteen

    3. 3

      Olen pian taloudellisesti riippuvainen poikaystävästäni opintotuki­uudistuksen takia – ja se tuntuu nöyryyttävältä

    4. 4

      Taiteilija Miina Äkkijyrkkä syytti norjalaistaiteilijaa kopioinnista ja vaati 118 000 euron korvauksia – Tekijänoikeusneuvosto katsoi teokset parodioiksi

    5. 5

      Aurinkovoide ei suojaa ihoa, jos sitä käyttää väärin: ”Riskeihin ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti” – Testaa, suojaudutko auringolta oikein

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Rintasyövästä kertaalleen parantuneen Astrid Swanin syöpä on uusiutunut

    8. 8

      CNN listasi maailman 50 upeinta luonnonihmettä – Suomesta mukaan mahtui yksi kohde

    9. 9

      ”Ne nipistää lapsilisistä / kiristää tilistä budjettii” – Paleface tunnetaan kantaa ottavista sanoituksista, mutta ovatko ne totta? Tarkistimme faktat

    10. 10

      Poliisi ampui yöpukuisen naisen Minneapolisissa hämärissä olosuhteissa – Nyt poliisipäällikkö joutui jättämään tehtävänsä australialaisnaisen ampumisen vuoksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Onko Helsinki kupla, jota muu Suomi ei ymmärrä? ”Osa muualla asuvien Helsinki-kritiikistä voi olla ihmettelyä sen äärellä, mihin ei itsellä ole mahdollisuutta”

    9. 9

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää