Valikko
Kielenvievää    |   Blogi

Tee joulun jämäkalkkunasta uusi herkku Tomi Björckin tapaan

Aasialainen maustekastike tekee kalkkunasta – tai joulukinkun jämistäkin – mahtavan hyvän.

Joko joulun kalkkuna tökkii? Jos vastaus on kyllä, nyt seuraa suorastaan loistava tuunausvinkki. Kiehauta lihalle maustekastike keittiömestari Tomi Björckin tapaan – ja ruokalaji on ihan uusi: mahtavan hyvä ja mehevä kalkkuna aasialaisin maustein.

Oheinen ohje on Tomi Björckin kirjasta (siinä reseptin nimi oli korealainen kalkkuna). Reseptin ainesuhteita olen kuitenkin hieman muutellut. Minulla ei sattunut olemaan vähäsuolaista soijaa, joten lisäsin tilkan vettä, ja valkosipulia hieman vähensin. Kolme kynttä riittää tähän ihan hyvin.

Olen tehnyt tätä kalkkunaa monet kerrat. Se on maistunut vieraille pienissä illanistujaisissa ja suurissa perhejuhlissa. Se on helppo tarjottava esimerkiksi buffetpöytään. Lihan voi viipaloida etukäteen vadille ja laittaa vadin kelmulla peitettynä jääkaappiin. Liemenkin voi kiehauttaa hyvissä ajoin odottamaan tarjoilua.

Liemen kaataminen lihan päälle ja koristelu kannattaa kuitenkin tehdä vasta juuri ennen syömistä, jotta vati säilyy mahdollisimman herkullisen näköisenä.

Tomi Björck mainitsee kirjassaan, että liemi sopii myös joulukinkun tai grillatun kanan maustajaksi. Niitä en itse ole kokeillut. Mutta kalkkunaa aion taas pian tehdä – jos joulupöydästä ei jää kypsää lihaa tähteeksi, ostan kaupasta rintafileen ja paistan sen kypsäksi. Oivaa ruokaa vaikka uudenvuodenjuhliin.

Kalkkunaa aasialaisin maustein

600–800 g kypsää kalkkunaa

Maustekastike:

2 rkl seesaminsiemeniä

3 valkosipulinkynttä

3 cm:n pala inkivääriä

½ kevätsipuli

3 rkl soijakastiketta

2 rkl vettä

1 dl miriniä (makea riisiviinietikka)

3 rkl sokeria

Päälle:

tuoretta korianteria

punaista chiliä

kevätsipulia

 Paahda seesaminsiemeniä kuivalla pannulla niin, että ne saavat hieman väriä.

 Kuori ja hienonna valkosipuli sekä inkivääripala. Leikkaa kevätsipuli ohuiksi suikaleiksi.

 Mittaa kattilaan kaikki maustekastikkeen ainekset. Lisää paahdetut seesaminsiemenet, valkosipuli, inkivääri ja kevätsipuli. Kiehauta aineksia parin minuutin ajan. Ota kattila liedeltä.

 Viipaloi kalkkuna tarjoiluvadille.

 Hienonna korianteri, chili ja kevätsipuli.

 Kaada hieman jäähtynyt mausteliemi kalkkunan päälle vadille. Ripottele pinnalle korianteri, chili ja kevätsipuli. Tarjoa buffetpöydässä tai sellaisenaan vaikkapa riisin kera.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Linturuuat
  • Kielenvievää

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Mies löytyi tapettuna kotoaan Helsingissä – Poliisi epäilee erityisen raakaa murhaa

    3. 3

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    4. 4

      Tällaisen merkin voit pian nähdä vessoissa ja pukuhuoneissa – Nyt puhuu suomalaisen unisex-logon suunnittelija: ”Halusin turvallisia tiloja kaikille”

    5. 5

      Viinaralli kallistuu, Viro nostaa oluen verotusta tällä viikolla peräti 70 prosenttia – sataman alkoholimarket hamstrasi varastot täyteen

    6. 6

      Poliisi keskeytti uuden Suomi ensin -mielenosoituksen Rautatientorilla – neljä ihmistä otettiin kiinni

    7. 7

      Suomi ja Ruskeat tytöt mainittu! Isolla jenkkisivustolla julkaistiin pitkä juttu siitä, millaista on olla ei-valkoinen nainen Suomessa

    8. 8

      Euroopan maihin kohdistunut laaja kyberhyökkäysten sarja levisi nyt myös Yhdysvaltoihin – Häiriötilanteita jo kolmella mantereella noin kymmenessä maassa

    9. 9

      Venäläismiehen yhdeksänmetrinen matkailuvene upposi Kotkassa laituriin, sitten omistaja katosi

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinipojat tuhosivat päiväkodin käyttökelvottomaksi Nurmijärvellä – Edes välikaton eristeet eivät säästyneet

    2. 2

      Liika hygienia lisää suolistosairauksia, ja yhä useampi elää avanteen kanssa – Sauli Suomiselle avanne toi neljä lisätuntia päivään: ”Haaveilen edelleen normaalista elämästä”

    3. 3

      Helsingin alueiden eriytyminen näkyy nuorten arjessa – ”Alepan kulmalta saa helpommin kannabista kuin kaljaa”

    4. 4

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    5. 5

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    6. 6

      Liian lapsikeskeisessä liitossa kaikki häviävät – Lapsi voi olla tekosyy vältellä omia ongelmia

    7. 7

      Helsingin pormestari Jan Vapaavuori palkkasi avukseen stand up -koomikon – Kaikki pormestarien erityisavustajat ansaitsevat yli 5 000 euroa kuussa

    8. 8

      Rautatientorille on ilmoitettu jo uusia mielenosoituksia – Poliisi Suomi ensin -aktivisteille: ”Tällä porukalla ei enää Helsingissä osoiteta mieltä”

    9. 9

      Ruotsalaismeteorologin suomenkielisestä ennusteesta tuli somehitti – Pererikin upeasti lausumaa juhannussäätä katsottiin satojatuhansia kertoja

    10. 10

      CNN veti pois Venäjä-jutun, kolme toimittajaa erosi – Trump: Vau!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mitä synnytyksissä todella tapahtuu? Lue sinulle räätälöity juttu siitä, miten lapsesi tulisi maailmaan

    2. 2

      Ole oma juhannusheilasi: Näin masturboit jos sinulla on klitoris ja vagina

    3. 3

      Japanilaissotilaat häpesivät niin, että jatkoivat toista maailmansotaa viidakoissa melkein 30 vuotta

    4. 4

      Monikulttuurisuudesta pitäisi luopua Suomessa, koska se ruokkii rasismia ja syrjintää, sanoo tutkija – tästä on kyse

    5. 5

      Britti Joel Willans muutti Suomeen ja hämmästyi uskollista sääntöjen tottelemista – ”Ehkä suomalaiset juovat itsensä niin humalaan juuri sääntöjen takia”

    6. 6

      Suomi ensin -mielenosoitusleiri purettiin Rautatientorilla – poliisi jatkaa tänään tiivistä partiointia paikalla

    7. 7

      Pankkiiriliikkeen entinen johtaja paljastaa, miten sijoituksia myytiin: ”Asiakkaiden eduista ei kukaan halunnut huolehtia”

    8. 8

      HS:n epätieteellinen kysely paljastaa, miten Suomessa saa elitistin leiman – jopa kahvin väri vaikuttaa

    9. 9

      Haluatko elämääsi lisää seksiä? Kolme seksuaali­terapeuttia kertoo tärkeimmät vinkkinsä

    10. 10

      Oikeusasiamies ihmettelee: Miksi poliisi pakottaa musliminaiset riisumaan huivin valokuvassa?

    11. Näytä lisää