Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Talven paras tomaatti-sipulisalaatti

Kiusauksessa
 
Laura Kaapro
Kuva: Laura Kaapro

Ylläri, sain joululahjaksi keittokirjoja. Kuten jo jonkin aikaa hankintalistalla olleen Persianan. Sabrina Ghayorin tekemää kirjaa on ehditty kehua siellä täällä, ja toden totta se viliseekin upeita ohjeita Iranista ja muualta Lähi-idästä. Vaikutteita on otettu myös Turkista, Armeniasta ja Afganistanista.

Heti ensimmäinen kokeilemani ohje oli jättihitti: granaattiomenamelassilla ja sumakilla maustettu tomaatti-sipulisalaatti. Niin hyvää, että on pakko laittaa resepti jakoon. Lopputulos ei tosin varsinaisesti päässyt yllättämään, satun nimittäin olemaan sekä sumakin että granaattiomenamelassin (tai -siirapin) ystävätär, ja intoillut myös täällä noista aineksista ennenkin.

Sen sijaan raaka sipuli ei ole koskaan ollut suosikkejani, ja siksi käytin punasipulin sijaan miedompaa salottisipulia. Nekin viipaloin mahdollisimman ohuiksi puolirenkaiksi. Alkuperäisen reseptin saksanpähkinät vaihdoin pinjansiemeniin, koska pidän niistä enemmän. Myös auringonkukansiemenet käyvät loistavasti.

Granaattiomenansiemenet sopivat kutakuinkin kaikkiin salaatteihin, joten olen lisäillyt niitä tähänkin. Mutta granaattiomenasta tehty melassi tai siirappi on se varsinainen tähti, joka antaa kirpeänmakeaa luonnetta tälle tomaatti-sipulisalaatille.

Granaattiomenamelassia voi käyttää paitsi salaattivinegreteissä, myös vaikkapa padoissa ja tagine-ruuissa sekä lohen ja broilerin marinadeissa ja kastikkeissa. Tässä blogissa siitä on aiemmin valmistettu muhammaraa ja linssi-munakoisovuokaa. Etniset marketit, varsinkin Lähi-idän herkkuihin erikoistuneet, myyvät tätä ainutlaatuisen makuista ihmeainetta. Sumakkiakin löytää etnisistä kaupoista, mutta myös joistakin isoista marketeista.

Vielä yksi rakkaudentunnustus, jos sallitte: tomaatti. Tähän aikaan vuodestahan se on vähän murheenkryyni. Onneksi on kirsikkatomaatit ja miniluumutomaatit. Säilytä ne huoneenlämmössä, siten salaatista tulee mahdollisimman maukasta ja mukavaa talvisyötävää.

 

Tomaatti-sipulisalaatti granaattiomenamelassin kera

2–4 annosta valmistusaika 10 min

  • 500 g kirsikkatomaatteja tai miniluumutomaatteja
  • 1 vihreä suippopaprika
  • 1 salottisipuli
  • ½ dl pinjansiemeniä
  • 4 rkl granaattiomenamelassia
  • 2 tl sumakkia
  • ripaus hiutalesuolaa
  • 1–2 rkl ekstraneitsytoliiviöljyä
  • (granaattiomenansiemeniä)

 Halkaise kirsikkatomaatit. Asettele vadille.

 Viipaloi vihreä suippopaprika vinoviipaleiksi. Ripottele tomaattien päälle.

 Kuori salottisipuli, halkaise se ja leikkaa ohuiksi puolirenkaiksi. Lisää salaattiin.
Paahda pinjansiemeniä hetki kuivalla, kuumalla pannulla. Jätä jäähtymään työlaudalle.

 Mittaa granaattiomenamelassi erilliseen pieneen kulhoon. Sekoita joukkoon sumakki.

 Murskaa sormillasi hieman hiutalesuolaa ja lisää kastikkeeseen. Kaada joukkoon sopiva loraus ekstraneitsytoliiviöljyä ja sekoita kunnolla. Valuta kastike salaatille.

 Ripottele päälle pinjansiemenet ja halutessasi vielä kourallinen granaattiomenansiemeniä.

Laura Kaapro

Laura Kaapro

Kokkikoulun käynyt Hesarin toimittaja joutuu usein kiusaukseen ja panee tässä blogissa vahingon kiertämään.

Kiusauksessa kokataan arkiruokaa ja viikonloppuherkkuja sekä omalle perheelle että sekalaisille suille.

Innoitusta piisissä postailuun saan matkoilta, ravintoloista, ruokakirjoista ja -blogeista. Sekä tietysti teiltä kanssakokkaajilta, ruokamaailmaan syvälle sukeltaneilta lukijoilta.

Hae reseptejä

Reseptit