Valikko
Kiusauksessa    |   Blogi

Varhaiskaali loistaa nuudelisalaatissa

Tähän rapsakkaan, täyttävään, nopeaan ja terveelliseen salaattiin tulee iso himo.

Joistakin resepteistä sitä vain on täpinöissään keskimääräistä enemmän, ja tämä nuudeli-varhaiskaalisalaatti kuuluu ehdottomasti sellaisiin. Väitän jopa, että ohje menee Kiusauksessa-blogin helmiin.

Puhutaanpa hetki varhaiskaalista. Miksi, oi miksi se ei ole yhtä arvostettu ja odotettu kausiherkku kuin esimerkiksi parsa? Sillä parempaa ei voi olla: tuore maku, rapsakka ja mehevä rakenne – kevätkaali on kuin kevät itse.

Kun kokkaat tämän salaatin nyt (siihen kuluu alle puoli tuntia), ehdit himoita ja nauttia sitä vielä monta kertaa varhaiskaalisesongin aikana. Kausi on alkanut tuontikaaleilla, ja kotimaista ihanuutta saadaan kesäkuussa.

Nuudeleiksi voit valita ramenia, udonia, sobaa, mitä niitä nyt on – suomeksi sanottuna vehnä- tai munanuudeleita tai gluteenittomia riisi-, tattari- tai lasinuudeleita. Kaikki käy. Perusohje on mahtava (sanoinko jo), mutta höystä sitä kaikin mokomin mieleiselläsi proteiinilla: tofulla, munakassuikaleilla, katkaravuilla tai broilerilla.

Tässä salaatissa pääosassa tosiaankin on varhaiskaali, mutta nuudeleita ja kastiketta on myös syytä kohdella oikein. Kylmissä nuudeleissa on ihan oma hohtonsa, siksi nuudelit kannattaa viilentää salaattia varten. Keittämisen jälkeen ne pysyvät irtonaisina öljytilkan avulla.

Seesaminsiemenet, pähkinät, chili ja korianteri kuuluvat sinfoniaan. Makukirjon täydentää kastike, joka kannattaa sekoittaa erilliseen kulhoon ja lisätä salaatin joukkoon vasta juuri ennen tarjoilua. Kyseessä on siis oiva vieraidenviihdytysruoka, sillä kaiken voi valmistella etukäteen. Pakkaa kastike erikseen myös siinä tapauksessa, että valmistat ruuan vaikka piknik-tarjoiluksi.

Aurinkoista toukokuuta!

Nuudeli-varhaiskaalisalaatti

4 annosta

Valmistusaika 25 min

  • 200 g nuudeleita
  • 2 tl rypsiöljyä
  • ¾ dl seesaminsiemeniä
  • 400 g varhaiskaalia
  • 1 porkkana
  • 1 punainen chili
  • ¾ dl suolapähkinöitä
  • 1 ruukku tuoretta korianteria
Kastike:
  • 2 rkl riisiviinietikkaa
  • 2 rkl hunajaa
  • 1 ½ rkl rypsiöljyä
  • 1 rkl seesamiöljyä
  • 1 ½ rkl limettimehua
  • 1 rkl soijakastiketta
  • ¾ tl chilihiutaleita
  • ¾ tl suolaa

 Keitä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan ja kaada siivilään. Huuhtele nuudelit huolellisesti mahdollisimman kylmässä vedessä. Valuta hyvin. Kuivaile nuudeleita vielä sieltä täältä talouspaperilla tai puhtaalla keittiöpyyhkeellä. Siirrä nuudelit kulhoon ja sekoita joukkoon 2 tl rypsiöljyä, jotta nuudelit pysyvät irtonaisina. Laita jääkaappiin viilenemään.

 Mittaa seesaminsiemenet kuumalle, kuivalle paistinpannulle. Paahda pari minuuttia koko ajan käännellen. Kaada lautaselle jäähtymään.

 Pilko varhaiskaali mahdollisimman ohuiksi, noin 5 cm:n mittaisiksi suikaleiksi. Laita suureen kulhoon. Kuori porkkana ja leikkaa se tulitikkumaisiksi suikaleiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja kanta. Hienonna chili. Rouhi suolapähkinöitä hieman veitsellä. Irrota korianterista lehdet ja hienonna ne.

 Sekoita jäähtyneet seesaminsiemenet, kasvikset, chili, suolapähkinät ja korianteri kaalin joukkoon, samoin kylmät nuudelit. Jos et tarjoa salaattia heti, säilytä se tällaisenaan jääkaapissa tarjoiluun asti.

 Yhdistä kastikkeen ainekset erillisessä kulhossa tai lasissa. Kaada kastike salaatin joukkoon juuri ennen tarjoilua. Sekoita ja annostele lautasille tai tarjoiluvadille.

Vinkki: Jos haluat salaatista gluteenittoman, käytä esimerkiksi riisi-, lasi- tai tattarinuudeleita sekä tavallisen soijakastikkeen tilalla fermentoitua soijakastiketta tai tamaria.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiusauksessa
  • Kasvisruuat
  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Brittien uusi Jane Austen -seteli aiheuttaa harmia – fanien mukaan pankki ei ole ymmärtänyt seteliin painettua sitaattia

    3. 3

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    4. 4

      Vihjailuja ”kovaäänisistä petipuuhista” ja väitteitä laittomuuksista – Suomeen kesällä rantautunut pilapuhelusovellus koettelee häirinnän rajoja

    5. 5

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    6. 6

      Pokka-koiran katoamisesta käynnistyi kiihkeä etsintä, jota tuhannet seurasivat Facebookissa – näin some-yhteisö auttoi lemmikin löytämisessä

    7. 7

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    8. 8

      Härkäpapua viljellään jo yhtä paljon kuin perunaa, mutta kesä on vähentänyt Härkiksen ja Nyhtökauran menekkiä – nyt niitä voi löytää jo kaupan alelaareistakin

    9. 9

      Äänestäjät saivat tahtonsa läpi: Tukholman ja Göteborgin väliä kulkeva juna nimettiin Trainy McTrainfaceksi

    10. 10

      Hoitajien uupumus pitää ottaa vakavasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät koirat odottavat vierailijoita – osa korealaisista ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun eläintä on piesty ennen teurastusta

    4. 4

      Tällainen on Helsingin kallein vuokrakämppä: huoneita 11, neliöitä 500, vuokra 25 000 euroa kuussa

    5. 5

      Kartta näyttää, mille alueille maahanmuutto keskittyy Suomessa – professorin mielestä hajasijoittaminen on ”periaatteessa kiva”, mutta ongelmallinen ajatus

    6. 6

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    7. 7

      Tanska siivoaa kerjäläisensä vankilaan – kahden viikon ehdottomia tuomioita jaetaan nyt ilman varoitusta

    8. 8

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    9. 9

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    10. 10

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    6. 6

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    9. 9

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    10. 10

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    11. Näytä lisää