Valikko
Kiusauksessa    |   Blogi

Isoäidin ruokasoodaniksi tekee hummuksesta aivan erityisen sileää

Yllättävä kikka tekee kikhernetahnasta ihanan sileää ja pehmeää.

Juuri ennen viikonloppua matkasin takaisin Abu Dhabin pätsiin, ja jo lentokoneessa mielessä alkoi pyöriä mikäpä muu kuin Lähi-idän ruoka. Kesäloman lopulla hankin pitkään himoitsemani keittokirjan Genius recipes, josta halusin heti päästä kokeilemaan (muun muassa) houkuttelevaa hummus-ohjetta.

Yotam Ottolenghin ja Sami Tamimin ohjeet ovat tunnetusti taattua timanttia, joten hummus-reseptiltä oli oikeus odottaa paljon. Alun perin Jerusalem-keittokirjassa julkaistu hummusresepti on sitä paitsi saanut lukuisia faneja ja jakoja ympäri maailman.

Resepti sisältää Tamimin isoäidiltä peräisin olevan tempun. Liotettuja ja valutettuja kikherneitä paistetaan ruokasoodan kanssa kattilassa muutama minuutti. Vasta sitten lisätään vesi ja keitetään kikherneet kypsiksi.

Ottolenghi ja Tamimi sanovat, että sekoittaminen paistamisen aikana pehmentää kikherneiden kuorta, ja sooda pääsee niiden läpi helpommin. Näin kikherneet kypsyvät nopeammin ja sekoittuvat sileämmäksi tahnaksi. Ja niin tapahtui: lopputuloksena oli pehmeä, herkullinen hummus, jota teki saman tien mieli lusikoida ihan kaikkeen.

Tässä reseptissä käytetään paljon tahinia eli seesamitahnaa, ja kannattaakin valita siitä kaikista vaalein versio. Jos käytössäsi on paahdetumpaa eli tummempaa tahinia, harkitse pienempää määrää.

Tämä hummus ohennetaan vedellä ja sitruunamehulla eikä öljyllä, joten tahnan rasvamäärä pysyy kohtuullisella tasolla. Viimeistelyyn ja tarjoiluun tosin voi hyvällä omallatunnolla lorauttaa tilkan hyvää oliiviöljyä.

Yotam Ottolenghin ja Sami Tamimin hummus

Noin 8½ dl

Valmistusaika 1 t + 8–10 t

  • 3 dl (250 g) kuivattuja kikherneitä
  • 1 tl ruokasoodaaa
  • 1½ l vettä
  • 2¾ dl (270 g) vaaleaa tahinia
  • 60 ml sitruunamehua (1 sitruunan mehu)
  • 2 isoa tai 4 pientä valkosipulinkynttä
  • 1 dl jääkylmää vettä
  • 1½ tl suolaa
Tarjoiluun:
  • laadukasta oliiviöljyä

 Laita kikherneet suureen kulhoon ja kaada päälle runsaasti vettä, vähintään kaksi kertaa kikherneiden tilavuuden verran. Jätä likoamaan yöksi jääkaappiin.

 Seuraavana päivänä valuta kikherneet. Laita kattila kuumenemaan levylle kovalle lämmölle. Lisää valutetut kikherneet ja ruokasooda. Paistele kikherneitä 3 minuuttia koko ajan sekoitellen.

 Lisää 1½ l vettä ja kuumenna kiehuvaksi. Kuori vaahto ja kuorenkappaleet pois pinnalta. Anna kikherneiden kiehua 20–40 minuuttia, kunnes ne ovat pehmeitä ja hajoavat helposti sormilla puristettaessa, mutta eivät kuitenkaan ole vielä mössöä.

 Valuta kikherneet. Nyt niiden painon tulisi olla noin 600 g.

 Laita kikherneet monitoimikoneen kulhoon ja soseuta tasaiseksi tahnaksi. Koneen käydessä lisää tahini, sitruunamehu, kuoritut ja murskatut valkosipulinkynnet ja suola. Lisää lopuksi ohuena nauhana jäävesi ja jatka sekoittamista noin 5 minuuttia, kunnes saat hyvin tasaisen ja sileän tahnan.

 Siirrä hummus kulhoon ja aseta tahnan pintaan kevyesti kiinni tuorekelmu. Anna maustua vähintään puoli tuntia. Tarjoa hummus laadukkaan oliiviöljyn kera.

 Jos et käytä kaikkea hummusta kerralla, säilytä se jääkaapissa ja ota huoneenlämpöön vähintään puoli tuntia ennen tarjoilua. Hummus säilyy jääkaapissa hyvänä 3 päivää.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Kiusauksessa
  • Kasvisruuat
  • Lisäkkeet
  • tahnat
  • Kastikkeet
  • Ruoka

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      23-vuotiaalla Jami Särkisellä on kaksi tyttöystävää ja hän nauttii siitä niin, ettei yksiavioisuuteen ole paluuta – Polyamoria eli monisuhteisuus yleistyy

    2. 2

      Huumeita myydään avoimesti Helsingin Torkkelinmäellä – HS vieraili puistossa, jossa huumekauppa asukkaiden mukaan rehottaa

    3. 3

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    4. 4

      Finland, dit borde man åka – ruotsalaisten tietämättömyys Suomesta onnistuu yhä välillä hätkäyttämään

    5. 5

      Washington hyytyi Trumpin sotkuihin

    6. 6

      Suomen juomavesi on maailman parasta – Miksi tänne silti tuodaan vettä moninkertaisesti enemmän kuin täältä viedään?

    7. 7

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    8. 8

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Selvitys: Enemmistö suomalaisista torppaa korkean ja vastikkeettoman perustulon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    2. 2

      Lappiin matkalla oleva kaupunkifillari hämmensi Hämeenlinnassa – ”Mies otti valokuvia ja uhkasi lähettää ne poliisille”

    3. 3

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    4. 4

      Suomen EU-politiikkaa vetää arvostettu, karu ja pelättykin mies – Hän on palvellut viittä pääministeriä, mutta silti hänestä ei löydy edes Wikipedia-artikkelia

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Suomalaiset parit muuttavat yhteen yllättävän nopeasti – Yhteen muuttaminen on aina kriisi suhteelle, mutta näin siitä selviää

    7. 7

      200 miljoonan euron tieteisseikkailu on kaunis katastrofi – kakkivia kärsäotuksia, Google Translaten läpi ajettua dialogia ja juoni, josta ei tajua mitään

    8. 8

      Trump aikoo kieltää transsukupuoliset Yhdysvaltain armeijassa – Palkittu eliittisotilas ärähti: ”Sanokoon minulle päin naamaa, etten ole kelvollinen”

    9. 9

      ”Miten homeinen pitää olla, että puhuu vielä naisartisteista”, sanoo Paula Vesala – Pekka Kuusiston johtaman festivaalin ohjelmisto on alusta loppuun naisia, ja tämän takia siinä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä

    10. 10

      Järkeväkin ihminen voi jäädä koukkuun liian kovaan treenaamiseen – Suurimmassa vaarassa ovat tiukkapipoiset suorittajat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pikkupojat surmasivat 4-vuotiaan leikkitoverinsa, väitti Ruotsin poliisi vuonna 1998 – ”Tapaus Kevinin” esitutkinta-aineisto tuli vihdoin julki, ja lähes kaikki siinä viittaa veljesten syyttömyyteen

    2. 2

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    3. 3

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    4. 4

      Ruokatoimittaja ja viestintäyrittäjä Elina Jyväs kuoli 40-vuotiaana

    5. 5

      Sompasaunassa on ahdasta, alastonta ja aitoa – ”Helsinki on paljon siistimpi kuin Tukholma”

    6. 6

      Mies tyydytti itseään sekasaunassa, toinen kommentoi naisten vartaloita – seksuaalinen häirintä varjostaa Sompasaunaa

    7. 7

      ”Naamat” on kuin tuhannen ihmisen kotibileet – Tältä näyttää festivaalilla, joka suututti Sami Hedbergin managerin ja jonka liput myytiin loppuun ennen kuin esiintyjiä oli edes julkistettu

    8. 8

      Jos alamme tuomita toisiamme kuvottavien mutta yksityisiksi tarkoitettujen sanomisten vuoksi, olemme matkalla takaisin keskiajalle

    9. 9

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    10. 10

      Shanghaissa mitattiin korkein lämpötila 145 vuoteen – Kiinassa on niin kuuma, että ihmiset ovat alkaneet tapella ja panda vaipui transsiin

    11. Näytä lisää