Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kansallissosialisteja kaduilla ja Coca-Colan ongelma Krimistä

Tässä korkkarissa

Ahvenanmaa on Suomen ja Ruotsin kehittyvän puolustusyhteistyön ytimessä.

Presidentin uudenvuodenpuhe sai monenlaisia tulkintoja.

Venäjän hyökkäys Ukrainaan jatkuu edelleen.

Venäjän turvallisuuskoneistossa tapahtuu kysymyksiä herättäviä kuolemia.

Katupartiointi on poliittisen ääriliikkeen organisoimaa toimintaa.

Lapsikiistat pulpautetaan taas pintaan Venäjällä.

Venäjän uutta turvallisuusstrategiaa on nyt ehditty analysoimaan.

***

Ahvenanmaan puolustuskysymys pullahti taas esiin. Sen keskeinen sijainti Itämerellä tekee siitä tavalla tai toisella aina osan mitä tahansa konfliktia. Sen puolustamista on mietitty toki aina, myös Ruotsissa.

Ahvenanmaa on sekä Suomelle että Ruotsille strategisesti äärettömän tärkeä alue. Varsinkin jos maat aikovat nyt ihan oikeasti tehdä puolustusyhteistyötä. Yksi tämän puolustusyhteistyön hankaluuksia on maiden hyvin erilainen rytmi ja tapa käydä turvallisuuspoliittista keskustelua. Suomessa korostetaan jatkuvuutta, maltillisuutta ja konsensusta, kun taas Ruotsissa hyvinkin täräkät kannanotot ovat sallittuja.

Keskustelukulttuurin eroista saadaan taas sunnuntaista alkaen makua, kun Ruotsin turpoväki kokoontuu Säleniin puhumaan turvallisuudesta. Puheenvuoroja voi seurata verkossa. Suomesta puhumassa ovat puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg ja tutkija Charly Salonius-Pasternak. Lindbergiltä haluttanee kuulla muun muassa asevelvollisuudesta, nyt kun ruotsalaisten enemmistö on sen palauttamisen kannalla. Vuosi 2016 näyttää Euroopassa ja muuallakin siltä, että puheenaiheita riittää.

Ylipäätään tämän vuosittaisen tapahtuman ympärille ryhmittyy iso joukko turvallisuuspoliittisia avauksia, mukaan lukien viime vuosina jatkuvasti koventuneet vaatimukset liittyä Natoon. Tosin mielipidetiedusteluissa kansan kanta on edelleen vastustamisen puolella.

***

Presidentti Sauli Niinistön uudenvuodenpuhe oli sen verran moniselitteinen, että siitä tai sen esittämistä arvioista nousten on saatu viikon mittaan lukea hyvinkin erilaisia tulkintoja. Puheen Itämeren turvallisuutta koskeva osuus nousi monessa arviossa esille.

Vähemmälle huomiolle puheessa jäi presidentin käyttämä ilmaisu hänen puhuessaan erikseen Krimistä ja Ukrainasta: ”Venäjän tuomittavat toimet Krimillä ja Ukrainassa veivät idyllin rauhan tyyssijasta”. Krim on kuitenkin kansainvälisen lain mukaan osa Ukrainaa, vaikka Venäjä on sen miehittänyt ja osakseen liittänyt. Sanamuoto heijastelee vähintäänkin sitä, että Ukrainan tilanteessa kansainvälinen yhteisö aikonee pikkuhiljaa käsitellä Krimin tilannetta ja Venäjän hyökkäystä Itä-Ukrainaan erillisinä asioina. Coca-Colakin törmäsi tilanteen vaikeuteen, suututtaen sekä venäläiset että ukrainalaiset.

***

Ukrainassa on kuitenkin edelleen käynnissä sota  ja maa huojuu taloudellisesti kuilun reunalla. Venäjälle kaapattu Ukrainan armeijan Nadya Savchenko on edelleen vangittuna ja näytösoikeudenkäynnissä syytteessä kahden taistelukentällä kuolleen venäläistoimittajan murhasta. Hän on tällä hetkellä nälkälakossa. Venäjän niivittämistaktiikkaa Ukrainan suhteen voi selittää ainakin sillä, että se haluaa monin tavoin tehdä veljeskansasta varoittavan esimerkin.  Kuka nousee Venäjää vastaan sen valtapiirissä, sitä kärvennetään julkisesti hiljaisella tulella, kunnes se on valmis nöyrtymään.

Vuodenvaihteessa voimaan astunut vapaakauppasopimus EU:n kanssa kertoo kuitenkin siitä, että Ukraina pinnistelee kohti uutta. Korruptiota, ääriryhmiä ja monia muita ongelmia maalla on enemmän kuin riittävästi, mutta suunta on nyt kohti parempaa. Siinä ponnistelussa maa ansaitsee tukemme. Myös meidän itsemme takia.

***

Venäjällä on viime aikoina kuollut parikin kenraaliksi nuorehkoa henkilöä äkillisesti. Mitään varmaa asioiden yhteyksistä ei voi sanoa, koska Venäjän yhteiskuntaa ei tosiaankaan voi sanoa läpinäkyväksi. Huhut ovat aina olennainen osa salailevaa yhteiskuntaa, niin nytkin. Tutkimuslaitos Stratfor väitti myös saaneensa tiedon,  että sotilastiedustelun johtaja Igor Shergun olisikin kuollut Libanonissa Moskovan sijaan. Samalla laitos kertoo FSB:n ja GRU:n välisestä valtakamppailusta.

Nämäkin asiat selviävät sitten joskus. Ehkä.

***

Ruotsista johdetun suomalaisen uusnatsijärjestön Suomen Vastarintaliikkeen  jäsenet ovat perustaneet katupartiointijärjestön Soldiers of Odinin. Autoritäärisesti johdetussa järjestössä eivät jäsenet tee tällaista omin lupineen, varsinkin kun heidän oman ilmoituksensa mukaan 19 paikkakunnalla. Tämä Odin on väkivaltaa ja kuolemaa juhliva sodanjumala ja nämä hänen sotilaansakin jotain aiheesta tietävät.

Käytännössä katupartiointi eri nimen alla näyttää olevan SVL:n tapa rakentaa kansallista toimintaorganisaatiota ja radikalisoida uusia kannattajia. Luodaan pelkoa ja vihaa, jonka päälle tarjotaan aatetta ja arvostusta. Sen jälkeen onkin mahdollista yllyttää radikalisoitunut väkivallantekoihin ja muihin mielettömyyksiin. Tässä on siis käynnissä kansallissosialistinen versio siitä, miten Daesh toimii muslimien kanssa.

Vaikka SVL haluaa kumota demokraattiset perusoikeudet, on sen toiminta mahdollista juuri niiden takia. Ei kadulla kävelemistä voi keltään kieltää, mutta äärijärjestön kieltämisen kohdalla on jo mahdollisuuksia. Tiedä sitten olisiko tällaiseen toimintaan osallistumisella myös henkilökohtaisempia seurauksia, vaikka se pysyisikin laillisella puolella.

Poliisi on haparoinut pahan kerran ottaessaan kantaa näihin katupartioihin. Vielä varsin epäselvien Kölnin tapahtumien myörä myös Asematunnelin tapahtumat uutena vuotena ovat olleet isosti esillä mediassa. Eikä mennyt tämänkään tilanteen tiedotus putkeen. Ristikkäiset ja epäselvät viestit syövät poliisin tärkeintä työvälinettä, uskottavuutta. Sitä poliisi tulee tarvitsemaan vielä kipeästi, sillä ilmassa on sekä kotoperäistä että muualta tullutta levottomuutta.

Poliisi on luotettu ja tärkeä instituutio suomalaiselle turvallisuudelle. Viimeiset pari vuotta ovat kuitenkin aarnioineen ja muineen ollut organisaatiolle melkoista painajaista. Poliisi on muun yhteiskunnan tavoin joutunut äkkiä kohtaamaan maailman muuttumisen. Nyt on kiire oppia, sillä poliisi on yhteiskunnan maalivahti, jonka haparointi näkyy ikävän selvästi. Edessä on mitä todennäköisimmin vielä pahempia haasteita ja silloin on poliisin pärjättävä paremmin.

***

Omaa sotaansa suomalaista demokratiaa vastaan käy sitkeästi herra Johan Bäckman, joka on taas levittelemässä yksityisten ihmisten tragedioita Venäjän poliittisten päämäärien hyväksi. Näissä niin sanotuissa lapsikiistoissa on se disinformaation kannalta näppärä puoli, että viranomaiset ovat velvoitettuja suojelemaan ennen kaikkea lapsia, mutta myös kaikkia muitakin näiden murhenäytelmien osallisia. Silloin on helppo väittää ihan mitä tahansa ja viranomaiset voivat vastata vain yleisellä tasolla.

Se mitä herra Bäckmanista ajatellaan Suomessa, on melkoisen yhdentekevää hänen tehtäviensä suorittamisessa. Hänen puheensa ja esiintymisensä on tarkoitettu pääosin Venäjän sisäiseen käyttöön, jossa hän uskottavana läntisenä äänenä kertoo eri yhteyksissä, miten paha länsi uhkaa ja runtelee hyvää Venäjää. Suomessa hän on hämmentäjä, melskaava ja huomiota puoleensa vetävä jokeri. Kuitenkin hän työskentelee suoraan Venäjän presidentinhallinnon alaisessa tutkimuslaitoksessa RISIssä. Eli mitä hän tekeekin, hän tekee sitä syystä ja tavoitteellisesti.

***

Viime viikolla vahvistettua Venäjän uutta turvallisuusstrategia käyty tarkalla silmällä läpi niin täällä Suomessa kuin ulkomaillakin. Mitään varsinaisia yllätyksiä eivät analyysit ole paljastaneet: Venäjä eristäytyy ja haluaa kasvattaa valtaansa.

Julkinen strategia on aina se osa asiaa, joka halutaankin kertoa. Teot kertovat paljon enemmän. Mutta toki ne teot perustellaan tällä strategialla. Peruskuvio näyttää olevan, että kun mammonapuolella menee heikommin, niin mainepuolella sitten pitää mennä lujaa.

Strategian mukaan Venäjän asemaa vahvistetaan ja sen turvallisuutta puolustetaan hyvin laajalla keinovalikoimalla, jossa tärkeinä ulottuvuuksina ovat tiedustelupalvelut ja informaatio. Tätä laajaa keinovalikoimaa vastaan myös Nato on miettinyt hybridisodan keinojaan. Myös talous on tärkeässä roolissa ja siinä näkymät ovatkin vähintäänkin ankeat.

Venäläiseen taktiseen perinteeseen kuuluu olennaisena osana hämäys, maskirovka. Siksi voi varmasti sanoa, että mitä ikinä ensi vuonna tapahtuukin, niin Venäjä pyrkii aina yllättämään.

***

Lukuvinkkejä

Laaja raportti keskisen Euroopan energiaturvallisuustilanteesta.

Kadettikunta on koonnut turvallisuuspolitiikan perustiedot Turpopankkiin.

Vertaileva tieteellinen artikkeli tiedeuutisten, salaliittoteorioiden ja trollauksen leviämisestä Facebookissa.

Eurolla on myös puolustuskykyyn liittyviä ulottuvuuksia.

***

Ensi viikkoon.

Korjaus: Poistettu maininta käännöksestä ja linkitys käännettyyn Venäjän turvallisuusstrategiaan, koska se oli, toisin kuin tekstissä sanottiin, käännös vuoden 2009 strategiasta, ei tästä uudesta.

Janne Riiheläinen

Janne Riiheläinen

Turpobloggari Joensuusta, joka katselee maailman tapahtumia kansalaisen silmin.

Reseptit