Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Yllätystieto: Kaikkea ei voi saada

Valintojen ja vapauden aikakaudella on vaikea muistaa, ettei kaikki ole itsestä kiinni, kirjoittaa Maaret Kallio kolumnissaan.

Lujasti lempeä
 
Maaret Kallio
Kirjoittaja on psykoterapeutti, kouluttaja ja tietokirjailija.

Hän on täydellisesti läsnä oleva vanhempi, sitä nyt ainakin. Tietysti myös työlleen omistautunut työntekijä ja eroottisesti pätevä kumppani. Näiden peruspalikoiden lisäksi hänellä on tavoitteellinen harrastus, jossa hän aikoo kehittyä mestariksi. On oltava ajan tasalla päivän politiikasta, annettava panoksensa vapaaehtoistyöhön ja tehtävä parhaansa luottamustehtävissä.

Eikä siinä tietenkään kaikki. Kotonaan hän ylläpitää vuodenaikaan sopivaa sisustusta ja yllätysvieraita kutsuvaa siisteyttä. Mokia hän ei itselleen salli, eikä negatiivisia tunteita. Hän yrittää lisää ja lisää, muttei silti koskaan riitä. Siitäkin kalvaa huono omatunto. Pitäisi enemmän ja täytyisi paremmin.

Varsin moni kokee piinaavaa huonommuutta, koska ei onnistu toteuttamaan samanaikaisesti hohdokasta parisuhdetta, nousujohteista urakehitystä sekä rajat ja rakkaus -tasapainolla ladattua kiintymysvanhemmuutta. Muiden kohdalla on helppoa ajatella, ettei joka asiassa päteminen ole mahdollista. Mutta myötätunnon löytäminen itseään kohtaan on monesti vaikeampaa: miten voisin riittää, kun en koskaan yllä korkealle, kaikkialla, kaikessa?

Valintojen ja vapauden aikakaudella on vaikea muistaa, ettei kaikkea voi saada, eikä kaikki ole itsestä kiinni. Kaiken tavoittelu henkii pelon sävyttämää riittämättömyyttä, jossa mieli sinkoilee ilottomasti haasteesta seuraavaan. Usein se vielä kuorruttuu syyllisyydellä siitä, ettei mielen loputtomilta vaatimuksilta löydä rauhaa.

Jokaisella on kokemuksia siitä, että jostain vuotaa aina. Kun painaa liikaa töitä, kiristelee nuivasti kotijoukoille. Kun löllii sohvalla, jäävät liikunnat liikkumatta. Kun bilettää yöllä, jäävät unet nukkumatta, mutta kun vain nukkuu kotona, jäävät ihanat juhlat juhlimatta. Kun toisaalle patoaa, toisaalla vuotaa – sitä on elämä. Aaltoliikettä, jossa notkahdetaan, noustaan ja läikitään hetkittäin yli.

Kun kaikkea ei voi saada, on viisaasti valittava luopumisensa kohteet ja kehittymispisteet. Riittämättömyyden tunne on iänikuinen vieras mielen talossa, eikä siitä edes tulisi pyrkiä eroon. Sitäkin enemmän on uskallettava olla reilusti epätäydellinen. Missä sinä voisit olla jatkossa rohkeammin riittämättömämpi? Mistä sinä annat tänään vuotaa?

Kirjoittaja on psykoterapeutti.

Maaret Kallio

Maaret Kallio pyrkii ensisijaisesti olemaan ihminen ja vasta sitten ihmisiksi. Lisäksi hän on psykoterapeutti, kouluttaja ja tietokirjailija, joka ei lakkaa ihmettelemästä ihmismieltä.

Kysy Maaretilta

Psykoterapeutti Maaret Kallio vastaa lukijakysymyksiin Lujasti lempeä -blogin video-osuudessa. Mitä sinä haluaisit kysyä rakkaudesta ja parisuhteesta?

Kysymyslomakkeeseen

Lujasti lempeä

Ehkä nalkuttava vaimo onkin ennen kaikkea yksinäinen puoliso?

Julkaistu: 1.2. 9:15

Yllätystieto: Kaikkea ei voi saada

Julkaistu: 21.1. 8:27

Varo pikatyydytyksen houkuttelevaa ansaa

Julkaistu: 31.12.2015

Mikään ei ole nyt arvokkaampaa kuin aika

Julkaistu: 21.12.2015

Mitä sinä sanot, kun kuulet seksuaalisesta väkivallasta?

Julkaistu: 10.12.2015

Herkkyys ei ole valuvika

Julkaistu: 30.11.2015

Vanhempi, älä katoa kännykkään

Julkaistu: 18.11.2015

Jokaiseen suomalaiseen sukutarinaan kuuluu alkoholi

Julkaistu: 9.11.2015

Äiti ei saa olla äidille susi

Julkaistu: 19.10.2015

Ne toiset puhuvat pahaa muista ja saastuttavat yhteiskuntamme

Julkaistu: 8.10.2015