Valikko
Lujasti lempeä    |   Blogi

Ulkopuolelta on helppo antaa neuvoja – älä anna muiden määritellä itseäsi

Koulukavereina, kollegoina, sukulaisina ja ystävinä näemme toisemme aina omien uskomustemme, pelkojemme ja ajatustemme lävitse. Ulkopuolelta on aina valtavan helppoa tietää paremmin, neuvoa suuntaa tietävämmin ja osata tunteet taitavammin, kirjoittaa Maaret Kallio blogissaan.

Olen pyytänyt haastatteluaikaa artisti Antti Tuiskulta, mutta tapaamisemme jälkeen uskon viettäneeni kahvilassa enemmän aikaa Antti Tapanin kanssa. Vaikka heissä on paljon samaa, heidät on olennaista myös erottaa toisistaan. Siinä missä Antti Tuisku on se, jonka koko Suomi tuntee, Antti Tapani on koko pelin henki.

Lähdetään liikkeelle mielipiteistä. Niitähän Antti Tuiskusta riittää – siitäkin huolimatta, että hän on pitkälti varjellut yksityisyyttään ja ollut julkisuudessa esillä ammattinsa vuoksi. Jonkun mielestä Antti Tuisku on mieletön supertyyppi, yli-ihana laulaja ja huikea tanssija. Toisen mielestä hän vetelee alta riman, ja nopea suunnanvaihto olisi välttämätöntä.

Juuri mielipiteiden vuoksi Antti Tapani haluaa ottaa viisasta välimatkaa artisti Tuiskuun. Kun kohina ympärillä on suuri, yleisöä riittää jonoksi saakka ja mielipiteiden määrä on loputon, on käännyttävä yhä enemmän ydintä kohti. Sillä menestyksessäkään yleisö ei voi määrätä tahtia. Se on tehtävä itse, jotta vastoinkäymisten kohdalla on ankkuri, johon tukeutua.

Jokaisella meistä on yleisönsä ja jokaisella yleisöllä mielipiteensä. Koulukavereina, kollegoina, sukulaisina ja ystävinä näemme toisemme aina omien uskomustemme, pelkojemme ja ajatustemme lävitse. Ulkopuolelta on aina valtavan helppoa tietää paremmin, neuvoa suuntaa tietävämmin ja osata tunteet taitavammin.

Mielipiteiden kirjoa ei voi eikä pidäkään kontrolloida. Muiden peilaukset meistä kertovat aina vähintäänkin yhtä paljon kertojasta itsestään kuin niiden kohteesta. Muut näkevät meissä mitä tahtovat, mutta vain harva tuntee meidät todella.

Ja mitä enemmän on katsojia, sitä enemmän on myös mielipiteitä.

Toisten mielipiteiden varauksettomassa vastaanottamisessa on vaaransa. Jos lähtee kumartamaan aplodien perässä tai sinkoilemaan haukkujen haavoittamana, hukkaa nopeasti oman äänensä. Toisten mielipiteitä ei voi kontrolloida, mutta itseään täytyy voida syvästi katsoa peilistä. Siksi on aina uudelleen palattava itseensä: Mihin minä sitouduin? Mitä minä haluan ajaa? Mikä minulle on tärkeää ja arvokasta, vaikkei se muille olekaan? Minkä minä tiedän aidoksi, vaikka tulisin miten peilatuksi?

Jatkuvan palautesuman äärellä työskentelevä toimittaja Tuomas Enbuske kertoo pyrkivänsä siihen, ettei anna hyvän eikä huonon palautteen vaikuttaa itseensä. Samaa sanoo Antti Tapani Tuisku: ”Pitää itse liidata omaa päätään ja omaa ajatustaan.”

Vaikka olisi sirkuksen suurin tähti ja kommenttien ehtymätön kohde, on palattava aina uudelleen siihen, kuka omasta mielestään on ja minkä suunnan valitsee. Jos ei pysyttele uskollisena itselleen, tulee kadottaneeksi koko ytimen. Mitä vankemmassa suhteessa on omaan itseensä, sitä paremmin voi olla suhteessa myös yleisöönsä: ei sen armoilla, muttei siitä välittämättäkään.

    Seuraa uutisia tästä aiheesta

  • Lujasti lempeä
  • Maaret Kallion kolumnit

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Lilli Pukka, 28, on ollut ilman parisuhdetta 10 vuotta ja järjestää ”mää-juhlat” juhlistaakseen sitä – tyytyväiset sinkut voidaan kuitenkin kokea itsekkäinä tai jopa uhkana, sanoo asiantuntija

    2. 2

      Löyhkäävä ”koiranlihakuja” on maanpäällinen helvetti, jossa päättömät, paistetut koirat odottavat vierailijoita – osa ihmisistä ajattelee yhä lihan maistuvan parhaalta, kun koira on piesty ennen teurastusta

    3. 3

      Naton Euroopan-joukkojen johtaja: Venäjän suuret sotaharjoitukset Valko-Venäjällä voivat osoittautua ”Troijan hevoseksi”

    4. 4

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    5. 5

      Suomi on täynnä kuntia, joissa ulkomaalais­taustaisia on vain kourallinen – kartta osoittaa, että maahanmuutto keskittyy voimakkaasti suuriin kaupunkeihin

    6. 6

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    7. 7

      Linkin Parkin laulaja Chester Bennington on kuollut

    8. 8

      Venäjä riitelee 1940-luvun historiasta sekä Puolan että Baltian kanssa –  kutsuu Viron metsäveljiä natseiksi ja Puolan miehittämistä ilouutiseksi

    9. 9

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    10. 10

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Lifestyle­bloggaajan elämä on liian ihanaa ollakseen totta – Onko jatkuva ”täydellisen minän” esittely narsistista, nykyaikaa vai osa ihmisyyttä?

    4. 4

      Kela olettaa kämppikseni maksavan asumismenoni

    5. 5

      Suomalaiset saivat häpeällisen huonon tuloksen, kun eurooppalaisten hiilijalanjäljet pantiin kartalle – Miksi hiilijalanjälki paisuu Suomessa?

    6. 6

      Seuraamme melankolisina ja pelokkaina James Bond -kansan surullista bluffia brexit-neuvotteluissa – kansanäänestystä edeltäneiden valheiden mittakaava alkaa tulla esiin

    7. 7

      Näin stand up -koomikon brändiä suojellaan: Pikkufestivaalin ei annettu käyttää Sami Hedbergin nimeä vitsikilpailun nimessä

    8. 8

      16-vuotias Linda kiinnostui Isisistä ja karkasi kotoaan Saksasta, nyt hänet on ehkä löydetty Mosulin tunneleista – mallioppilaasta tuli radikaali muutamassa kuukaudessa

    9. 9

      Despacito on maailman kaikkien aikojen striimatuin kappale – Näistä syistä espanjankielisestä biisistä tuli niin valtaisa megahitti, myös Suomessa

    10. 10

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Elävien kuolleiden kaupungilta näyttävän Daytonin ruumishuoneelta on tila loppu – Yhdysvaltoja riivaa historian pahin huume-epidemia, ja yliannostuksia ottavat niin eläkeläiset kuin lapsetkin

    2. 2

      Ole oma kesäheilasi: Näin masturboit, jos sinulla on penis

    3. 3

      Asuntopula ajaa nuoria aikuisia Inarin metsiin – Kaisa Tikka peseytyy purossa ja käyttää jääkaappinaan kivenkoloa

    4. 4

      11-vuotiaan Taijatuuli Louhivuoren isä joutui taposta vankilaan, ja vapauduttuaan isä tappoi uudestaan – ”Tuo mies on hulluin murhaaja, josta olen kuullut, ja mä rakastan sitä”

    5. 5

      Australialaisnainen soitti hätänumeroon Yhdysvalloissa, paikalle tullut poliisi ampui hänet – omaiset vaativat vastauksia surmasta

    6. 6

      Joka kolmas muistisairaus voitaisiin ehkäistä korjaamalla elintapoja – tutkijat tunnistivat yhdeksän vaaran paikkaa, jotka altistavat dementioille eri elämänvaiheissa

    7. 7

      Maistamaan pakottaminen vain pahentaa lapsen nirsoilua, ja sipulin piilottaminen ruokaan on epäreilua – lastenpsykiatri neuvoo, miten valikoivan lapsen voi saada syömään

    8. 8

      Ruokolahden leijona oli isojen poikien pila – viranomaiset ovat tienneet totuuden 25 vuotta

    9. 9

      Lipunmyynti lähijunissa loppui aikoja sitten, mutta 22 asemaa on edelleen ilman automaattia – Mitä tekee konduktööri, joka ei saa enää myydä lippuja?

    10. 10

      Game of Thrones alkaa – Tällä jutulla pääset kartalle, mistä sarja ja päähenkilöt uudella kaudella jatkavat

    11. Näytä lisää