Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Haaveet ja tekeminen nostivat Päätalon ja Suomen pohjalta

Päätalolta Päätalolle
 

Pääsen jälleen palaamaan blogissani asiaan, kun sain puuttuneen Iijoki-sarjan teoksen käsiini. Nouseva maa on nimensä mukaisesti pohjavireeltään positiivinen teos, jota on ilo lukea.

Vaihtokaupungissani Falunissa nähtiin viime viikolla romanttinen kohtaaminen, kun kotiin unohtunut Nouseva maa ja minä pääsimme vihdoin toistemme syleilyyn. Yhteinen matkamme on alkanut vauhdilla: olen lukenut jo yli 150 sivua, ja tapahtumat ovat todella mielenkiintoisia.

Eletään yhä 1940-luvun sodanjälkeisiä vuosia. Kallen ja Lainan enemmän tai vähemmän auvoisaa avio-onnea on todistamassa myös Taivalkoskelta mukaan lyöttäytynyt Eeti -sisar. Eeti oli vaarini sisarista eli isotädeistäni se, joka muutti myöhemmin perheensä kanssa Ruotsiin ja asui siellä elämänsä loppuun asti.

Sisaren kuvauksessa vaarin poikkeuksellisen hyvät henkilöhahmon luomistaidot pääsevät jälleen omimmilleen. Siinä, missä esimerkiksi Lainan kuvauksessa on mielestäni selvästi hieman kärjistetty ex-vaimon ominaisuuksia, on perheenjäsenet kuvattu elävästi. Luonteeltaan paljolti isä- Hermannin oloinen Eeti on nyt minulle muutakin kuin se vuonna 2003 kuollut vanha täti, jonka jotenkuten muistan.

Tärkein osa juonta Nousevassa maassa juuri nyt on kuitenkin vaarini eteneminen työmiehenä. Sekatyömiehenä rakennustyömiehen uransa aloittanut vaari on jo kirvesmiesten oppipoikana, ja taidot karttuvat vaihtelevalla menestyksellä.

Muistan, kuinka yläasteella päätin tehdä Päätalosta äidinkielen tunnilla esitelmän helppo kymppi mielessäni kai sen voi jo tässä vaiheessa myöntää! Olin aivan varma, että opettaja olisi sulaa vahaa, kun lukisin niinkin pitkän kirjan. Valintani osui vaarin esikoisteokseen Ihmisiä telineillä, joka kertoi niin ikään rakennustyömaista.

Rehellisesti sanottuna se oli yksi elämäni tuskallisimmista lukukokemuksista, sillä en yksinkertaisesti jaksanut keskittyä sisältöön. Onko se ihmekään, jos 13-vuotias tyttö ei kiinnostu rakennustöistä? Ei ehkä. No, kymmenessä vuodessa olen kuitenkin oppinut malttia ja nyt rakennustyöt ovat paitsi ymmärrettäviä, myös kiinnostavia. Siinä ne talot valmistuvat sivujen edetessä!

Näistä syistä Iijoki-sarja tuntuu tällä hetkellä todella innostavalta. On hauskaa elämän kiertokulkua, kun vaari kirjoittaa siitä, kuinka noina aikoina kirjoitti kertomuksia aina kun vain ehti ja haaveili kirjailijan urasta, joka tuntui lähes mahdottomalta.

Nyt minä sitten luen näitä tekstejä ja kirjoitan niistä välineellä, kannettavalla tietokoneella, jollaisesta ei olisi silloin voitu edes uneksia. Mihin asti ihminen voikaan päästä, jos unelmoi ja tekee ahkerasti töitä oikeassa suhteessa?

Vilja Päätalo

Vilja Päätalo lukee vaarinsa Kallen kirjoja ja pohtii, mitä annettavaa lähes vuosisadan takaisella karunkauniilla maailmalla on nuoren naisen elämään.

Aiemmin Vilja Päätalon blogi Iijoki-sarjan lukemisesta ilmestyi osoitteessa www.iijokisarja.fi.

Reseptit