Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Pätkityssäkin Päätalossa on mistä liikuttua ja riemastua

Päätalolta Päätalolle
 

Päätalon kirjoja on tiivistetty paljon, mutta hyvällä maulla. Pienet juonenkäänteet ja tarinat tekevät Nousevasta maasta viihdyttävän lukukokemuksen.

Alkuun lukusuositus: Tällä viikolla HS.fi:ssä julkaistiin mielenkiintoinen juttu Jaakko Syrjästä, joka tiivisti työkseen Kalle Päätalon kirjojen käsikirjoituksia.

Syrjä kertoo muun muassa, miten 1000-liuskaiset teokset oli tiivistettävä Gummeruksen isojen pomojen määräyksestä 600-sivuisiksi. Syrjä kertoo kuitenkin tehneensä hyvin vähän suoria poistoja, sillä hän halusi pitää Päätalon kynänjäljen näkyvillä.

Mitähän ihmettä niille alkuperäisille liuskoille oli vielä kovalla työllä ja ahkeruudella kirjoitettu! Lyhennetylle valmiille versiolle kun sillekin on jäänyt niin kovasti yksityiskohtia, tarinoita, henkilöitä ja tämän maan historiaa.

Otetaan esimerkiksi vaikka ne parisataa sivua, jotka olen viimeisen viikon aikana lukenut. Olen oppinut rakennustyömaista, jotka olivat 1940-luvulla ajoittain pinteessä, koska maassa ei ollut työkaluja tai rakennusmateriaaleja. Olen lukenut, millaista on tehdä metsätöitä toukokuussa. Lisäksi luin, minkälaisissa olosuhteissa lääkärit sairaaloissa korjasivat karsastusvikoja ja minkälaista hoito oli.

Sitten on mikrohistorian taso. Hauska yksityiskohta oli esimerkiksi se, kun vaari ja hänen siskonsa Eeti muistelivat, kuinka heidän kotiseudullaan Taivalkoskella oli naisille muodikasta vältellä kesäisin rusketusta. Miettikääpä sitä, kun seuraavan kerran menette solariumiin!

Vaarini ja hänen Laina -vaimonsa saivat myös itselleen rintamamiestontin kirjassa. Olen toki aina tiennyt tuolle tontille pystytetyn talon eli mummolani olevan rintamamiestalo, mutta on outoa ajatella, että tuolla paikalla on todella ollut vain silmänkantamattomiin peltoa tuolloin. Minun muistini ajan kun kyseessä on ollut rauhallinen omakotitaloalue.

Naisten oli muuten vaikea harrastaa kaunokirjallisia asioita, kuten esimerkiksi lukemista, tuolloin. Miksi? Koska kotityöt veivät niin paljon aikaa töiden jälkeen, ainakin Eetin ja Lainan mukaan. Kiinnostavia, aikaansa kuvaavia yksityiskohtia.

Ylivoimaisesti liikuttavinta oli kuitenkin kuvaus siitä, kuinka Kallen ja Lainan luona majaileva Eeti-sisko sai vihdoin ostettua itselleen kävelypuvun. Uusi asu oli ollut käytännössä yhden vaatekerran varassa eläneen naisen haave, ja lopulta sellainen mustasta pörssistä löytyi. Yritän muistaa tämän vaikeuden, kun seuraavan kerran menen vaatekauppaan ja mietin, minkä kaikista vaihtoehdoista valitsisin!

Kaiken kaikkiaan: täytyy arvostaa herra Syrjän tekemää työtä ja sitä, että hän ei ole aikoinaan pätkinyt pois näitä pieniä asioita, jotka tekevät lukukokemuksesta niin palkitsevan.

Vilja Päätalo

Vilja Päätalo lukee vaarinsa Kallen kirjoja ja pohtii, mitä annettavaa lähes vuosisadan takaisella karunkauniilla maailmalla on nuoren naisen elämään.

Aiemmin Vilja Päätalon blogi Iijoki-sarjan lukemisesta ilmestyi osoitteessa www.iijokisarja.fi.

Reseptit