Perässähiihtäjä

Menikö media Vanhasen vaalitäkyyn?

Maanantai 29.9. 2008 ja 15. merkintä.

Blogiurakkani on puolivälissä, 15 merkintää takana ja 15 vielä edessä ennen 26. lokakuuta. Kommenttipalstalla on kuluneiden kolmen viikona aikana julkaistu 245 kommenttia. Ne ovat olleet perusteltuja, omalla nimellä kirjoitettuja puheenvuoroja.  Laajin keskustelu (49 puheenvuoroa) on käyty ensimmäistä aiheesta eli pääkaupunkiseudun yhdistämisestä ja/tai yhteistyöstä. Siitä toistaikseksi viimeisen puheenvuoron kirjoitti espoolainen kaupunginvaltuutettu Markku Markkula (kok) tässä viikonvaihteessa. Kannattaa lukea.

Kiitän kaikkia kommentoijia ja muita palautteiden antajia. Kannustan teitä ja muita sanavalmiita jatkamaan keskustelua blogin palstalla ja otan seuraavaksi aiheeksi erään viime viikkojen kuuman puheenaiheen, josta ainakin monilla toimittajilla on kiivas mielipide.

Sunnuntaiaamuna olin aika lailla hämilläni luettuani HS.n uutisetusivun otsikon "Nurmijärvi saastuttaa enemmän kuin Helsinki". Sisäsivun otsikko "Nurmijärven liikenteestä tulee kolminkertaisesti Helsingin päästöt" kertoi vähän tarkemmin, mistä oli kysymys: oli laskettu asukasta kohti syntyviä päästöjä. Niitä syntyy Nurmijärvellä mm. siksi, että monet nurmijärviset käyvät muualla töissä ja senkin vuoksi, että kunnan halkaisee vilkas moottoritie Hämeenlinnaan ja Tampereelle. 

Tiedot olivat peräisin Uudenmaan liiton valmisteilla olevasta kasvihuonekaasuprojektista. HS:n pyynnöstä oli selvitetty Helsingin, Espoon, Vantaan, Keravan, Tuusulan ja Nurmijärven ennakkotiedot.

Oletan, että jutussa kysymys oli jatkopuheenvuorosta keskusteluun, joka lähti liikkeelle pääministeri Matti Vanhasen taannoisesta (7.9.)haastattelusta HS:ssa. Siitä jäi elämään puutarhakaupunki-idea, jota media on kolmisen viikkoa pähkäillyt. HS:n arkistosta tekemäni pikahaun mukaan lehtemme palstoilla on tätä aihetta käsitelty ainakin  viidessäkymmenessä kirjoituksessa.

Silmämääräisesti arvioituna vain muutama kirjoitus on ollut Vanhasen näkemyksiä puoltava. Niistä tärkein on Vanhasen oma puolustuskirjoitus, joka julkaistiin mielipidesivulla  18. 9.

Muutamassa kirjoituksessa Vanhasen aivoituksia on käsitelty kiihtymättä. Näistä kirjoituksista oivallinen esimerkki on toimittaja Ilkka Malmbergin pohdiskelu ("Keskusta-asumisen puolustajat tuntevat kyllä Helsingin, mutta pääministeri Matti Vanhanen taitaa tuntea Suomen")HS:n Sunnuntaisivulla eilen 28.9.

Valtaosa HS:n kirjoituksista on ollut "kriittisiä". Sama henki on ollut vallalla myös muussa pääkaupunkiseudun mediassa.

Hyvä kysymys onkin, miksi Vanhasen kaltainen kokenut poliitikko ehdoin tahdoin - näin kuntavaalien alla - otti esille aiheen, josta hän tiesi jo etukäteen saavansa turpiin medialta.

Leikkasin jo perjantaina talteen kaksi puheenvuoroa, jossa etsittiin vastausta tähän kysymykseen. Toisen oli kirjoittanut Vanhasen pitkäaikainen avustaja, nykyinen keskustan päälehden Suomenmaan päätoimittaja Timo Laaninen ja toisen Lääketeollisuuden toimitusjohtaja, entinen ministeri ja kansanedustaja Suvi-Anne Siimes. Molemmat muuten kirjoittajia, joiden tekstejä minulla ei ole varaa jättää lukematta, jos niitä vain silmiini sattuu.

Näin Laaninen arvioi:

"Vanhasen esitys puutarhakaupungeista saattaa jopa ratkaista nämä vaalit. Hän sai Helsingin Sanomain pallukoillaan kaikki muut puolueet ja median lähes yksimielisesti vastaansa. Mutta kuinka ollakaan, kansalaisten enemmistö ymmärsi Vanhasen idean."

"On ollut suorastaan huvittavaa seurata Vanhasen lynkkausta. Kriitikot tulivat nimittäin muun ohella varmistaneeksi sen, että keskusta on tällä kertaa vaalitaistelun toinen napa. SDP ja kokoomus eivät nyt väittele keskustan yli."

Näin Siimes arvioi Talouselämä-lehden kolumnissaan. 

"Vaalit voitetaan ja hävitään pitkälti iskulauseilla ja mielikuvilla. Keskusta oli kevään vaalirahoitus- ja kauppakeskusjupakoissa pahasti alakynnessä. Nyt se rakentaa upeaa hyökkäyspeliä tulevaisuuden asuinrakentamisen periaatteista ja siitä, missä työpaikkojen ja asuntojen pitäisi sijaita." 

"Vanhanen otti keskustelun herruuden itselleen vastapuoleen taitavasti isketyn betonipuolueleiman avulla."

"Pääministerin yleisönosastokirjoitus avasi omatkin silmäni. Tajusin äkkiä eläväni Vanhasen ihannemaailmassa eli hänen mallinsa esimerkiksi nostamassa Lohjan kaupungissa."

Näiden tekstien lukemisen jälkeen mieleeni hiipi se karmea epäilys, että Vanhanen esitteli  puutarhakaupunki-ideansa sittenkin vaalitäkynä. Totta kai idean syvin sisältö vastaa Vanhasen omaa ajattelua, ja on hänen ajattelunsa tunteville tuttukin, mutta päällimmäinen syy taisi olla vaalitaktinen. Unelias vaalisyksy kannatti avata julkaisemalla sellainen puheenvuoro, joka varmasti nostaisi mediassa tunteet niin pintaan, että keskustelu jatkuisi omalla painollaan.

Näin  Vanhanen pääsi  keskustelunaiheeksi ja samalla hallitsi sitä. Se taas aktivoi omia keskustajoukkoja, jotka vaistonvaraisesti tuntevat puutarhat omikseen ja betonipuolueen vastustajakseen. Luontaisten betonipuolueiden demarien ja kokoomuksen lisäksi tässä betoniin sisään on muurattu myös joukko Vanhaseen tuohtuneita vihreitä. Ja tietenkin media.

Ovelaa, sanon minä, mutta mitä sanovat muut?

Päivän Hyvä Kysymys: Menikö media Vanhasen vaalitäkyyn?

Päivän blogilainaus:

Olen siis ollut hoidettavana Riihimäen sairaalassa ja sieltä lähetettynä sairaala Ortoniin, jossa minulta leikattiin erittäin suurikokoinen sekvestroitunut välilevytyrä. Ilman leikkausta tuollainen tyrä olisi tuskin koskaan parantunut. Ihailin molempien sairaaloiden hoitajien ja lääkärien ammattietiikkaa, empatiaa ja korkeaa ammattitaitoa – kaiken kiireen keskellä. Suomalaisessa terveydenhuollon henkilöstössä meillä on suurempi pääoma kuin arvaammekaan – koulutuksemme on maailman huipputasoa. Resursseja vain tarvittaisiin lisää, aivan erityisesti perusterveydenhuoltoon ja ennaltaehkäisevään hoitoon. Tarvitaan myös korkeatasoista erityisosaamista ja siksi paheksun hallituksen aikeita leikata erikoislääkärien koulutukseen ja tutkimukseen tarkoitettua rahoitusta, ns. EVO-rahoja. Mitä järkeä on säästää moninkertaiset taloudelliset hyödyt tuottavasta osaamisesta? Kristillisdemokraattien vaihtoehtobudjettiin sisältyy esitys Vanhasen hallituksen lyhytnäköisen säästöpäätöksen torjumisesta. Osaavan kirurgin 20 minuutin työsuoritus saattaa pelastaa yhden ihmisen koko loppuelämän työ- ja toimintakyvyn. Näin kävi tällä kertaa minun tapauksessani. Terveyspuolue tulee ärhäkästi taistelemaan laadukkaan, kaikkien saatavilla olevan terveydenhuollon puolesta niin eduskunnassa kuin valtuustoissa.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja ja lääkäri Päivi Räsänen kotoa Riihimeältä, jossa hän toipuu leikkauksesta äitinsä hoidossa.

16 vastausta artikkeliin "Menikö media Vanhasen vaalitäkyyn?"

Juha Jaatinen 29.09.2008 10:20

Sanoisin ennenminkin näin: Pääministeri käytti hyväkseen asemaansa taitavasti. Hän keräsi varmat pisteet kepun peruskannattajilta. Lisänä hän sai muut keskustelemaan tästä aiheesta. Tämä keskustelu on mennyt jo elämäntapakeskusteluksi ja on päässyt unohtumaan, että Vanhasen puheenvuoro ja erityisesti sen kommentit tarkoittavat pääkaupunkiseutua ja kehyskuntia. Siinä ei oteta suoraan kantaa siihen miten muualla Suomessa yhdyskuntarakenne hoidetaan.

Tarkoituksellista sotkemistakin esiintyy. Halutaan luoda tiiviimmän yhdyskuntarakenteen kannattajista kuva eräänlaisina Sodoman ja Gomorran lähettiläinä, betonirakentajina. Puhumattakaan siitä, että haluttaisiin estää jonkun maaseudulla asuminen.

Toinen asia on se millasista yhdyskuntarakennetta (metropolialueella) poliittinen päätöksenteko tukee.

Toisaalta, vaaleihin on vielä aikaa, ennakkoäänestys alkaa 15.10. Aloittiko Vanhanen sittenkin operaationsa liian aikaisin?

Vielä ehditään puhua monesta muustakin asiasta. Kuntien ostopalveluista ja niiden säätelystä tai vaikkapa terveyskeskusmaksun oikeudenmukaisuudesta.

jaatinenjulistaa.blogspot.com

Matti Mäkinen 29.09.2008 10:45

Blogin pitäjä osuu varmasti oikeaan ja julkisuushakuisuus puutarhakaupunki-idealle on ollut aivan selkeää ja Keskusta on tavoitteessaan myös onnistunut - vaaleja ajatellen Vanhanen on tämän väittelyn voittanut mennen tullen - toisaalta jossain määrin luovuttanut ehkä voiton hakemisen pääkaupunkiseudulla puolueelle, kun tämä teema on ulostuloon valittu.

Pääkaupunkipainoitteinen media ei ehkä aivan aina pysy kunnallisvaalikuviossa mukana. Valtaosa kunnista kun on pääkaupungin ja isojen kaupunkienkin ulkopuolella. Valtaosa kuntapäättäjäpaikoista on edelleen niissä. Vanhanen on näitä kuntia ja kuntalaisia varten tullut ulos ovelasti ja päämäärätietoisesti.

Mutta siihen en usko, että tämä vielä yksin vaaleja kokonaan ratkaisisi suuntaan tai toiseen. Toisaalta nimittäin kun kyseinen keskustelu - puutarhakaupunki vaiko betonilähiö - ei täällä muualla Suomessa omien havaintojeni mukaan hirmuisesti kuntalaisten puheissa esiinny. Paikalliset teemat ja paikalliset ehdokkaat ovat kuntavaaleissa kuitenkin olennaisimmat ratkaisevat tekijät.

Ehdokasasettelun onnistuminen niin määrällisesti kuin ehdokkaiden monipuolisuuden suhteen - se ratkaissee nämäkin kunnallisvaalit. Tilastollisesti se nostaisi kokoomuksen, perussuomalaisten ja vihreiden osakkeita. Näistä muuten kaksi ensi mainittua ovat maltillisesti malttaneet kommentoida koko asuinpaikkakeskusteluakin - ikään kuin osaltaan vaientaneet sitä.

Lars-Erik Wilskman 29.09.2008 11:23

Kansakoulun aapiseni ensimmäisillä sivuilla kuvattiin kotia. Talo oli järvenrannalla, isä kynti Polella kotipeltoa ja äiti paistoi essupäällä leivinuunissa tuoretta leipää. Vasta monta sivua myöhemmin mentiin kaupunkiin, jossa oli kauppoja.Kruununhaassa asuneesta poikalapsesta kirja tuntui vieraalta

Vanhanen myy unelmia. Kysyttäessä oma tontti,oma talo ja työpaikka vieressä tuntuvat hyvältä. Todellisuudessa tämä muunnelma aiheesta "villa, Volvo och vovve" ei suurimmalle osalle ole mahdollinen.

Ei yksilöille, ei perheille ikä yhteiskunnalle. Se maksaa liian paljon. Unelman saa toki toteuttaa jos rahat ja into riittävät. Entisenä omakotiasujana voin toki kertoa onnelan varjopuolistakin, mutta miksi pilata toisten unelmia.

Vanhasen ehdotuksen todelliset varjopuolet liittyvät liikenteeseen, maanhankintaan ja kunnallistekniikan rakentamiseen. Kotikaupungissani Järvenpäässä ne näkyvät siten, että kaupungilla on vaikeuksia saada kohtuu hintaista rakennusmaata puutarhakaupunkiin muuttaville, pendelöivää työikäistä väestöä ahdistavat liian ruuhkaiset junat ja nuorisoa liian harva yöliikenne. Kunnallistekniikan rakentamisen osalta veronmaksajalle tiiviimpi, sanotaan nyt "betonipuolueiden malli", on edullisempi. Päivähoito,- koulu ja terveyskeskusmatkat ovat tyypillisiä puutarhakaupungin vaaliaiheita.

Kyllä, media meni vaalitäkyyn,

Matti Kuronen 29.09.2008 11:49

Täkyyn meni, mutta edelleen pidän todennäköisenä, että riittävän iso täkyyntarttuja vetää onkijan itsensä pinnan alle... Eipä sillä, jos olisin toimittaja ja pääministerin kansliasta tulisi minulle kutsu tulla juttelemaan ja ottaa kuvaaja mukaan, niin tottakai menisin.

Vanhanen yrittää jollain tapaa puhua mustaa valkoiseksi. Hänen kommenttiensa alla kuultaa ajatus, että ilmastonmuutosta vastaan taistellaan parhaiten tekemättä mitään; että asiat ratkeavat itsestään, kunhan vain elämme tasaista suomalaista haja-asutuselämää kuten tähänkin asti. Ei se niin ole. Jos nykytilanne vastaisi Vanhasen ihannetta, tilanne olisi toinen. Sen sijaan European Environmental Agency on kritisoinut koko pääkaupunkiseudun yhdyskuntarakennetta, kehyskunnista puhumattakaan.

Vanhaslandian ihanne pitäisi paikkansa, jos yhdyskuntien koko olisi 50.000 asukasta ja ne olisi yhdistetty toisiinsa radalla. Pääradan varressa on tätä etäisesti muistuttava rakenne, samoin Espoossa Leppävaarassa Espoon keskukseen asti. Siitä ulompana tilanne on aivan muuta. Tästä kertoo jo pendelöintikin.

Riku Jokinen 29.09.2008 12:41

Unto Hämäläiselle ja Matti Kuroselle tiedoksi:

Oli vaalitäky tai ei, puutarhakaupunkijuttu (7.9.) tehtiin Hesarin aloitteesta. Eli täältä otettiin yhteyttä Vanhaseen ja pyydettiin haastattelua aiheesta.

Riku Jokinen

HS-Kaupunki

Sami Suomalainen 29.09.2008 12:52

Vanhasen täkyyn ovat menneet niin media kuin muut ehdokkaatkin. On ollut välillä jopa vaikeaa keskustella objektiivisesti Vanhasen ajatuksista, kun ne on niin tomerasti lyöty maan rakoon, tai vaihtoehtoisesti niitä on ylistetty jokaisen suomalaisen unelmina. Pääkaupunkiseudulla ja sen kehyskunnissa ne ovat kuitenkin vain unelmia, etenkin jos halutaan puuttua todellisiin ongelmiin.

Vanhanen käyttää kuitenkin nerokkaasti hyödyksi asemaansa ja ihmisten mielikuvia. Tämä ei kuitenkaan ole mitään muuta kuin piilopopulismia. Olen kuitenkin tyytyväinen siitä, että Vanhanen on uskaltanut puuttua esimerkiksi länsimetroratkaisun järkevyyteen, sillä ei sekään mikään ratkaisu ilmastonmuutoksen torjuntaan ole. Rahaa menee silti ihan järkyttävä määrä, ja samalla Espoon ja Helsingin päättäjät kilvan kehuvat omaa päätöstään. Tähän olisi kuitenkin järkevämpikin ratkaisu, siitä lisää viimeisimmässä kirjoituksessani (Raideliikenteen ABC) omassa blogissani.

Jarkko Rahkonen 29.09.2008 12:56

Perässähiihtäjä kyselee Matti Vanhasen vaalitäkystä. Mielestäni pääminsterille on annettava tunnustus siitä, että hän osallistui Suomen ainoan metropolin rakennetta koskevaan keskusteluun, vaikkakin heikoin perusteluin.

Vaalitäkynä puutarhakaupunkipalleroiden piirtely metropolin rakenteeksi on huono. Varsinkin kun Vanhanen ei ymmärrä kiskoliikenteen välttämättömyyttä metropolin kaupunkien väliselle joukkoliikenteelle. Vanhanen esittää sähköautoja metropolin keskeiseksi liikennevälineeksi. Sähköautoja ei kuitenkaan ole saatavilla riittävästi ja niiden vaatimat uudet tiet ja ajokaistat valtaisivat viheralueet ja vaatisivat satoja miljardeja euroja.

Kiskoliikenne on Helsingin metropolialueen kaupunkien välisen joukkoliikenteen mukavin, turvallisin, nopein ja taloudellisin liikennemuoto. Varsinkin kiskoliikenteen kyky välittää tuhansia matkoja tunnissa kuluttaen murto-osan energiaa matkaa kohden sähköautoon verrattuna on merkittävä etu ilmastotavoitteiden kannalta. Kiskoliikenne tarvitsee vähän maapinta-alaa sähköautojärjestelmään verrattuna.

Vaalitäkynä Nurmijärven kunnanvaltuutettu Matti Vanhasen esitys on nurmijärveläisten kannalta huonosti harkittu. Nurmijärvi ei ole mikään puutarhakaupunki, vaan hajanainen Helsinkiäkin suurempi energiasyöppö, HS 28.09 sivu A10. Nurmijärveläisistä yli puolet käy töissä ja asioi Helsingissä tai muualla. Nurmijärven omakotiasukas maksaa raskaasti matkoistaan euroissa ja matka-ajassa. Lisäksi asuntojen energiahinnat nousevat lähiaikoina vielä nykyisestään.

Vaalitäky on huono kun nyt tulee laajasti tietoon, että nurmijärveläisyys onkin kallista. Nurmijärven imagotappio merkitsee myös vaikeuksia myydä asuntoja ilman suuria alennuksia aiemmasta arvosta.

Lohja on selvästi asukkaalle palvelukykyisempi, jonka suuri miinus on kiskoyhteyden Helsinkiin puuttuminen. Nurmijärven itäiset naapurit Järvenpää ja Kerava ovat kiskoliikenteen ansioista selvästi ihmisen kannalta sitä parempi asuinympäristö.

Lähitulevaisuudessa Helsingin mertopolialueen kaupungit tulee kytkeä kiskoliikenneverkkoon. Toivottavasti lähiaikoina Suomen pääministeri piirtelee lehteen metropolialueen joukkoliikenteelle kiskoverkon ja saa valtion panostamaan tämän alueen liikenteen päästöjen vähentämiseen tehokkaasti. Ennustan, että seuraavissa eduskuntavaaleissa aiheena on ihmisystävällinen metropoli, jossa on palveluiltaan nykyistä monipuolisempia kerrostaloja ja myös vehreää omakotiasumista n. 15 minuutin matkan päässä asemilta.

Minerva Krohn 29.09.2008 13:06

Tietysti hajakeskitetty puutarhakaupunki on Vanhasen vaalitäky. Huolestuttavaa on, että hän ilmeisesti itse uskoo siihen. Ilmastonmuutos pitäisi pysäyttää ja pääministeri haaveilee autokaupungeista. Energian kulutuksen kannalta on ihan sama onko autossa bensamoottori vai sähköakku, energiaa kuluu molemmissa. Ok, hyötysuhde voi olla hieman eri, mutta autoiluun perustuva yhdyskunta ei ole kestävä. Vanhanen myös unohti lapset, vanhukset ja muut autottomat tässä visiossaan.

Hyvää tässä täkyssä on se, että ensimmäistä kertaa kunnallisvaalien alla keskustellaan myös kaavoituksesta, joka on aivan keskeinen kysymys.

Vanhasen autokaupunkien verkosto on huono ilmaston kannalta, mutta on siinä muutakin vikaa. Kun omakotitalomatto peittää kunnan, ei viheralueille jää tilaa. Työpaikat eivät myöskään sijoitu Matin toivomalla tavalla näihin pikkukaupunkeihin, vaan erityisosaamista vaativat työpaikat keskittyvät lopulta aina. Pendelöinnistä ei siis päästä. Siksi tarvitaan joukkoliikenteeseen turvautuva yhdyskuntarakenne, eikä autokaupunkien hajanaista verkostoa.

Maaseutupolitiikan (www.maaseutupolitiikka.fi) tavoitteissa on esitetty asumisen hajauttamista vielä enemmän maaseudulle. Eli Kepun visiona ei ole ainoastaan hajakeskittää kehyskuntia, vaan vielä pahempi yhdyskuntarakenteen hajottaminen maaseudulle. Ei taida olla oikeiden kaupungien valloitus enää Kepun agendalla.

Teemu Pyyluoma 29.09.2008 13:22

Keskustalaisella populismilla on pitkät perinteet, jotenkinhan se SMP-siipi tulee pitää ruodussa. Eli Perussuomalaisten uhassa tässäkin on kysymys.

Jos Pääministeri puhuu edesvastuutonta soopaa, niin en minä oikein tiedä mitä muuta vaihtoehtoa lehdistöllä on kuin todeta että pääministeri puhuu edesvastuuntona soopaa. Vai mennäänkö amerikan objektiivisen tiedonvälityksen mallin jota Paul Krugman osuvasti irvaili: "Jos Valkoisesta talosta tulee lehdistötiedote että maapallo on litteä, ja demokraatit protestoivat että kyllä se on pyöreä, niin Washinton Post otsikoi: 'Maapallon muoto, mielipiteet eroavat'."?

Asia on sinänsä tärkeä, seuraavan parinkymmenen vuoden aikana Suomessa siirtyy sekä syntyvyyserojen että muuttoliikkeen kautta puolesta miljoonasta miljoonaa ihmistä kaupunkeihin. Talouskasvun, julkisen sektorin tuottavuuden, liikenteen sujuvuden, energiatehokkuuden, jne. eli lähes kaiken olennaisen kannalta avainkysymys on se suunnittellaanko kaupunkien kasvu hyvin vai huonosti. Sen että Suomen Keskustalla ei ole tähän keskusteluun yhtään mitään annettavaa kuin että kaupungistuminen on Paha Asia tiesimme jo, se miten tämä vaikuttaa puolueen kannatukseen pitkällä tähtäimellä on mielenkiintoinen kysymys. Voiko suomen suurin puolue olla vikisevä jarruketju kenties olennaisemmissa yhteiskunnallisessa asiassa?

Arkkitehti Ville Rantasen mielipidekirjoitus on puutarhakaupungeista viime sunnuntain Hesarissa oli muuten mainio summaus: "Valitettavasti lähes kaikki toteutetut puutarhakaupungit ensimmäisistä Englantiin perustetuista lähtien Vantaan Kartanonkoskeen asti ovat käytännössä muodostuneet nukkumalähiöiksi." Mutta piruako sitä empirialla päätään vaivaamaan, vaalit on tulossa.

Laura Rissanen 29.09.2008 14:06

Riku Jokinen kirjoittaa, että HS pyysi Vanhaselta haastattelua aiheesta. Sinänsä varmasti ei ollut mikään yllätys se, mikä pääministerin kanta on. Asia oli esillä jo silloin, kun Vanhanen valittiin pääministeriksi. Tuolloinhan ei tosin niinkään puhuttu ilmastonmuutoksesta ja päästöjen vähentämisestä, vaan siitä, voiko kivikaupungissa elää onnellisen lapsuuden. Mielestäni muuten voi.

Eniten Vanhasen avaus ontuu mielestäni niiden työpaikkojen osalta. Tämän olen todennut muuallakin. Tuntuu aika epätodennäköiseltä, että perheen molemmat tulonsaajat löytäisivät työtä näistä "puutarhakaupungeista" ja tuolloin työmatkapendelöinti vain kasvaisi. Vai sisältyykö puutarhakaupunkiajatteluun sisään rakennettuna myös se, että perheissä toinen vanhemmista on kotona?

Edelleenkään en haluaisi istua ruuhkassa puoltatoistatuntia suuntaansa työmatkaa tehden. Bussi ei tässä yksityisautoa kovin paljon parempi vaihtoehto ole. Siksi kannatan voimakasta lisäystä raideliikenteeseen ja rakentamista niin, että raideliikenne kannattaa. Oli se sitten puutarhamaista tai kivikaupunkia.

Mutta, kuten Minerva Krohn toteaa, Vanhasen haastattelu nosti kaavoituksen kerralla kuntavaalien agendalle. Ja se on hyvä! Kerrankin on todella puhuttu muusta kuin terveyspalveluista.

Jouni Pulli 29.09.2008 14:36

Ehkä voidaan ajatella myös niin, että Vanhanen ui Hesarin verkkoon ja jäi kiinni. Vanhasen puheenvuorot betoneista ja puutarhoista osoittavat selvästi, miten toivotonta keskustan vastaanpyristely itsestäänselvää kehityssuuntaa vastaan on. Ei liene keskustan kannatukselle kaupungeissa eduksi, esittää tulevaisuuden vaihtoehtona visiota, joka on mahdollista vain kaupunkiemme hyväosaiselle vähemmistölle.

Voihan keskusta luonnollisesti pyrkiä tällä "puutarhapopulismilla" napsimaan ääniä kokoomukselta, mutta Vanhasen ajatus on kovin vanhanaikainen. Tapiolahan rakennettiin jo puoli vuosisataa sitten. Ei taitaisi Vanhasen puutarhakaupunki olla kovin viihtyisä ja luonnonläheinen kymmenine tuhansine tuulimyllyineen, sillä jostainhan ja mieluiten mahdollismman läheltä sitä energiaa tarvittaisiin akkujen lataukseen.

Harri Smått 29.09.2008 16:33

Vastaus löytyy suoraan Vanhasen omasta puutarhasta. Sitä sen enempää arvioimatta.

Jonna Mollari 29.09.2008 18:14

"Keskustelu" on ollut aika hämmentävää - Suomessa ollaan, sen huomaa. Olen kaivannut hyviä avauksia vanhojen legendaaristen kaupunkitalojen energiataloudellisuudesta (kuukausimaksuun perustuva veden käyttö, hatarat ikkunat tsaarin ajalta, eristämättömät seinät, lämmitettävät kuutiomäärät jne). Myöskään etätyöasia ei ole noussut mihinkään keskusteluun. Siinähän olisi laajat potentiaalit, joista ei ole visioitu yhtään liikaa. Miettikää nyt vaikka toimittajan ammattia miten kaupungin keskustaan sidottua tuo on.

Arkkitehtien avauksetkin ovat olleet heikkoja siihen materiaaliin nähden mitä on tarjolla. Tuntuu välillä että huimapäisimmät suomalaiset toimittajat saattavat matkustaa joskus jopa Kallioon saakka. Liikaa olisi vaatia heitä käymään Letchworthissa tai etsimään ekobenoniasumista Birminghamista tai käymään peräti Saksassa tai Hollannissa. Mutta voisivat joskus käydä edes Keravan Sompiossa saakka katsomassa miten maalla eletään.

Terhi Koulumies 29.09.2008 19:48

Tietenkin Vanhasen kommentti oli vaaliteknisesti suunniteltu. Keskusta on yksi Suomen suurimmista puoleista, eikä sen puheenjohtaja anna vahingossa lausuntoja vaalien alla.

Samalla lailla harkittu keskustelunavaus oli ilman muuta se, kun keskustalainen valtiosihteeri Timo Reina ilmoitti Helsingin Sanomissa, että Suomen ympäristökeskuksen 500-600 työntekijää pitäisi siirtää Helsingistä Kainuuseen. Samana päivänä keskustalainen ympäristöministeri Paula Lehtomäki ilmoitti vastustavansa ehdotusta.

Todella tyypillistä kepulle. Mikään muu puolue ei jatkuvasti ratsasta kahdella päinvastaisella mielipiteellä äänestäjien kosiskelemiseksi.

Reina on hallituksen alueellistamishankkeita pohtivan työryhmän puheenjohtaja ja kepulainen valtiosihteeri, joten hän tuskin laukoo harkitsemattomia ehdotuksia lonkalta ja vieläpä kunnallisvaalien alla. Hesarissa Reina väittää, ettei ole vielä keskustellut asiasta ympäristöministerin kanssa. Sen kun vielä uskoisi. Miten hölmöinä kepulaiset oikein pitävät kansalaisia?

Seppo Hänninen 30.09.2008 0:34

"Kun katson sinua keskustasta – näen pidennetyn duffelin alta pilkottavat jatsarit. Antwerpeniläinen herraskaisuus ei ole kokonaan peittänyt maalaisliittolaisia juuriaan. Jatsarit ovat enää se symbolinen side äänestäjien arvomaailmaan. Vihreä väri häivähtaa välillä ruiskukkaakin ruskeammalta. Kamppailussa hegemoniasta on koko politiikan värikirjo sallittua."

Jokunen aika sitten sama mies "arvostettu virkamies" seikkaili "haku päällä" "rahvaanomaisesti" "yksinhuoltajaäidin" kanssa terveyskeskuksessa.

Onko Keskustapuolueella varaa uhrata puolueensa egoismin alttarille?

Ruskistuuko ruohonvihreä "oikeasti"?

Juha Iso-Aho 30.09.2008 23:37

Ei se tainnut Vanhanen kuitenkaan tätä kaavoituskeskustelua aloittaa. Koko kevät oltiin ensin mm. Soininvaaran, Vapaavuoren ja Lipposen toimesta julistettu keskittämisen ja korkean rakentamisen auvoisuutta. Herrat kun olivat aika suoraan sanoneet, ettei kaavoittaa saisi mihinkään muualle kuin rautatieasemien ympärille. Puutarhakaupunkipuheet olisi nähtävä vastavetona Ainoaa Oikeaa Asumismuotoa vastaan, mihin myös betonipuoluetermi viittaa.

Eipä silti, ei tämä ole sellainen kysymys joka ratkaisisi ihmisten äänestyspäätöksiä. Korkeintaan saattaa hieman mielikuvatasolla muokata puolueiden imagoja.

Luetuimmat
  1. 1

    Otto-automaatit viedään pois S-ryhmän tiloista – yhteistyö Automatian kanssa loppuu

  2. 2

    Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

  3. 3

    HS seuraa: Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

  4. 4

    Trumpin muistelmien haamukirjoittaja ennustaa presidentin eroavan – ”Yllätyn, jos hän selviää vuoden loppuun”

  5. 5

    Olen törmännyt sovinismiin 68-vuotiaan elämäni jokaisessa vaiheessa – naisten pilkkaamisessa ei ole mitään hauskaa

  6. 6

    Suomi on jakautunut kahtia: etelässä ja rannikolla on terveimmät asukkaat, idässä ja pohjoisessa sairauksia podetaan enemmän – Katso, miten omassa kotikunnassasi sairastetaan

  7. 7

    Terroristit ovat löytäneet tappavan aseen – autolla ajoa ei voi estää

  8. 8

    Jalkapallovaikuttaja Pertti Alaja on kuollut – Palloliiton puheenjohtaja luotti aina ”korkeampien käsien voimaan”

  9. 9

    Kuolemansairas syöpäpotilas palasi töihin, hiv katosi luuydinsiirrolla – Näin uudet hoidot parantavat parantumattomia sairauksia

  10. 10

    Game of Thrones -sarjan varjopuoli: hylätyt huskyt, joiden määrä on monin­kertaistunut – sarjan näyttelijä vetoaa faneihin eläinsuojelu­järjestön kanssa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    HS seuraa: Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

  2. 2

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  3. 3

    Keksittiinkö Malminkartanossa ikiliikkuja? Jätemäen portaat maalattiin tällä kertaa mustiksi ja sitten matemaattisen kaavan mukaan

  4. 4

    Poliisi: Hengitysoireita aiheuttanut aine Mannerheimin­tiellä saattoi olla peräisin ruokapalosta

  5. 5

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  6. 6

    Lahtelainen Aino-Maija Makkula, 19, pelastui täpärästi pakettiauton alta Barcelonassa – ”Tuntui epätodelliselta”

  7. 7

    Tutkija tyrmää Pentti Linkolan ”todellisuuspakoiset” ajatukset: ”Niitä ovat viljelleet äärioikeistolaiset tai uskonnolliset fundamentalistit”

  8. 8

    Trumpin väkivalta­lausunnot ajoivat hänet nurkkaan – yritysjohtajat pakenevat presidentin ympäriltä, republikaanit moittivat ja hallintoa kuvataan ”halvaantuneeksi”

  9. 9

    Charlottesvillessä kokoontui satoja hampaisiin asti aseistautuneita natseja keskellä kirkasta päivää – ja Yhdysvaltain presidentti vähättelee asiaa

  10. 10

    Ensin Mikko sai kuulla olevansa liian lihava, sitten liian laiha ja lopulta liian naismainen – Jatkuva pilkka sai sairastumaan syömishäiriöön ja samalla kariutui myös rakkauselämä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvakooste pääkaupunkiseutua riepotelleen myrskyn tuhoista

  2. 2

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  3. 3

    Lauantaina salamoi yli 6 000 kertaa, Kiira-myrskyn tuhoja raivataan koko sunnuntai – ”Ihme, ettei mitään vakavampaa sattunut”

  4. 4

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  5. 5

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  6. 6

    Espoolainen Eva ei pelkää mitään muuta niin paljon kuin naapurissa asuvaa ex-miestään – ”Minun kulttuurissani ajatellaan, että miehellä on oikeus lyödä naistaan”

  7. 7

    HS seuraa: Espanjan Cambrilsissa tehtiin terrori-isku varhain perjantaina – poliisi uskoo iskun olevan yhteydessä Barcelonassa torstaina tehtyyn iskuun, jossa kuoli ainakin 13

  8. 8

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  9. 9

    Ministeriö vaatii korkeakouluja luopumaan työläistä pääsykokeista jo ensi keväänä – näin muutos vaikuttaa korkeakouluun pyrkiviin lukiolaisiin ja välivuotta viettäviin

  10. 10

    On yksinkertaisesti väärin olla rikas

  11. Näytä lisää