Perässähiihtäjä

Pitäisikö toimittajia panna vankilaan?

Keskiviikko 9.3. 2011 ja neljäs postaus.

Unihiekat lähtivät silmistäni, kun luin kirjailija Matti Mäkelän kolumnin tämän aamun Helsingin Sanomien kulttuurisivuilta. Mäkelä kirjoittaa niin järkyttävää tekstiä, että se pitää ottaa yhteiseen käsittelyymme. Onhan näissä vaaleissa kysymys myös mediasta ja sen roolista on paljon puhuttu päättyvän vaalikauden aikana.

Siteeraan Mäkelän kolumnin ydinkohdan.

"Viime aikoina olemme saaneet seurata uutisvälineiden draamaa, jossa poliitikkoja, erityisesti erään puolueen poliitikkoja, on jahdattu tosissaan. Nyt kun kohut toisensa jälkeen osoittautuivat tyhjästä nostetuiksi ja syytteet hylätään, vanhempaa valtiomiestä Matti Vanhasta myöten, mitä tapahtuu?

Pyöriikö media unettomana sängyssään miettien, miten voisi tehdä korjaavan eleen?

Ei, media kohauttaa olkapäitään, kiirehtii eteenpäin, piirittämään seuraavia uhreja. Suomi on sananvapauden kehitysmaa. Sen osoituksena on, ettei meillä istu yhtäkään toimittajaa vankilassa, vaikka surullisia ihmiskohtaloita heidän jäljiltään on läjittäin."

Näin siis Mäkelä. Se oli ankaraa lukemista varsinkin erittäin hyvin nukutun yön jälkeen.

Mäkelä päättää kirjoituksensa hurjaan vertailuun toimittajien ja poliitikkojen välillä ja valitsee suosikkinsa.

"Miksi minä rakastan poliitikkoja? Sanotaan, että demokratia on itseään korjaava systeemi. Sanotaan, että tiede on itseään korjaava systeemi. Nyt on nähty, että media ei ole. Minä rakastan poliitikkoja siksi, että saan valita heidät."

Mitä tuohon on enää lisättävää? Ei mitään. Se on niin terävää mediakritiikkiä, että korvat punottaa täällä päässä.  Jäävään itseni, mutta heitän pallon arvoisille lukijoille. Oletteko samaa mieltä Matti Mäkelän kanssa?

Päivän hyvä kysymys on: Pitäisikö toimittajia panna vankilaan?

JK. Kannustan edelleen ehdokkaita, heidän läheisiään ja tukijoitaan sekä muita tarkkasilmäisiä ehdokashavainnoijia kirjoittamaan eilisen tiistain 8.3. kysymykseen tarinoita ehdokasasioista. Jo tulleista kirjoituksista kiitän mm. Granadan yliopistosta tullutta piraattihavaintoa sekä isä Leo Lähteen ja poika Jussi Lähteen herkkiä tekstejä. Ehdokkaita on STT:n keräämien tietojen mukaan peräti 2200, joten tarinoita pitäisi olla, kunhan joku vain kertoisi ne meille.

15 vastausta artikkeliin "Pitäisikö toimittajia panna vankilaan?"

Jussi Isotalo 09.03.2011 9:12

Oikeampi kysymys on:Toteutuuko meillä sananvapauden ohella sananvastuu? On ilmiselvää, että neljättä valtiomahtia käytetään vähemmällä vastuulla ja sivistyksellä kuin kolmea muuta.

Pentti Kangasluoma 09.03.2011 9:25

Kirjoittaessani Ilta-Sanomiin, maalaismiehenä, pohdin joskus - kirjoita niin että voit lukea vuosien perästä. Martti Vainio kärähti Losissa 1984 ja toimituksen pyynnöstä häntä jahtasin.

Tukijat väittivät syyttömäksi, ja minunkin silmille tultiin jutuista.

Nyt tiedämme ennemmän, olemme Martin kanssa sujut. Joskun epäilen että urheilutoimitukset ovat kiertäneet doping-aiheet.

Matti Vanhasen prosessin pituus oli kohtuuton, mutta luuiisi

sihteerien varmistavan ettei päätöksentekijä joudu liukkaille

jäille. Toisaalta, olin jäävi, tunnustus heti olisi auttanut asiaa.

Kuntien virkajohto tapaa yksityisellä puolella olevia opiskelutovereitaan, heillä on palkkataso parempi, elävät leveästi. Kuntaväki kokee saavansa vähemmän, usein joudutaan olemaan sylkykuppina. Minäkin haluan lisää, siksi vaaditaan ulkomaanmatkoja, seminaareja Lappiin ja vastaavaa,

Peli on nykyään kovempaa kuin minun aikanani. IS toimitus aloitti koulutukseni: Muista aina kuunnella molempia osapuolia. Yhden juoppoutuneen kaupunginjohtajan erottaminen taisi nopeutua kirjoitukseni johdosta. Soitin hänelle ennen ulkaisemista.

Suomen kunnissa on paljon väkeä töissä, tehdään merkittäviä hankintapäätöksiä, viranhaltijoilla on poliittinen tausta monesti,

he ovat tietoisia mihin voi joutua vääristä päätöksistä.

"Herrat ja rouvat ryyppää verorahojamme" epäilee kansa. Tarkoittamatta ketää erityisesti voi todeta, että raittius, kuntoilu,

seurakuntien jäsenyys ei välttämättä suojaa ahneudelta, etujen saalistamiselta.

Näitä kohujuttuja luen journalistin silmin. Niin monta asiaa jää kokonaan pimentoon, mutta esiintulleet toimi ehkäisynä. Matti

Mäkelän kirjoja olen lukenut, " Oman itsensä herra" novellin

idean olen kertonut pubissa, matkoilla.

Jouni Pulli 09.03.2011 11:25

Yhteiskunta uudistuu joka päivä. Jos poliittiset johtajat eivät pysy kehityksen vauhdissa mukana,seurauksena on tyhjä tila, jonka uudet vaikuttajat täyttävät. Tätä tilaa täyttävät MENA-maissa nykymenoon tyytymättömät kansalaiset mm. mielenosoituksin sekä käyttäen uusia sosiaalisen median keinoja.

Meillä politiikan uskottavuusongelma realisoituu protestiääninä sekä sosiaalisen median vaikutuksen suhteellisesti suurempana kasvuna. Toimittajien on osattava kehittää toimintatapojaan tässä uudessa tilanteessa ja ymmärrettävä sosiaalisessa mediassa tapahtuva vuorovaikutus. Olemme siirtymässä informaatioyhteiskunnasta sosiaalista mediaa korostavaan vuorovaikutusyhteiskuntaan.

Toimittajien perustehtäviin kuuluu yhteiskunnan kehityksen arviointi, mikä ei kuitenkaan tarkoita pelkästään kritiikin esittämistä. Mieluisampaa olisi vastaanottaa nykyistä enemmän rakentavaan kritiikkiin pohjautuvia uutisia ja uutisia mahdollisista vaihtoehdoista suhteessa tehtyihin päätöksiin. Pelkkä raportointi tai otsikoilla myynti alkaa olla aikansa elänyttä. Mutta, jos media puolustaa hallituksen linjaa sellaisessa tilanteessa kun maan olot heikkenevät ja toivo paremmasta tulevaisuudesta hiipuu kansalaisten mielissä, median uskottavuus kärsii.

Toimittajia ei siis pidä panna vankilaan, vaan kansa äänestää jaloillaan, mikäli ns. vanha media toimii sen mielestä epäuskottavasti.

Juho Romakkaniemi 09.03.2011 12:15

No ei varmasti pitäisi pistää vankilaan.

Liberaaliin avoimeen demokratiaan kuuluu riippumaton ja vapaa media. Ilman sitä muut vapaudet ovat jatkuvassa vaarassa.

Silti kysymys median vastuusta on viimeisen vuosikymmenen median murroksen ja kiistattoman vallan kasvun myötä tärkeä.

Tulkitsin Mäkelän kirjoitusta siten, että hänen mielestään vapaan sanan legitimiteetti on vaarassa jos vastuu ei kasva vallankasvun myötä. Sellaisesta perusanalyysista on helppo olla samaa mieltä. Johtopäätökset ovat sitten erikseen.

Lakituvat tai poliitikot ovat kuitenkin väärä taho arvioimaan mediaa. Ainoa taho, joka vapaassa yhteiskunnassa mediaa voi - ja pitää - valvoa on media itse.

Julkisen sanan neuvosto on toiminut juuri tämän saman itsesääntelyajattelun pohjalta. Lienee jokaiselle kuitenkin päivänselvää, että JSN ei ole enää riittävä itsesääntelyn elin median murroksen ja vallan kasvun myötä.

Siksi tilanne tasapainottuu vasta kun toimitukset ja toimittajat suhtautuvat myös mediaan itseensä ja toisten toimitusten tekemisiin samalla kriittisyydellä kuin muihin yhteiskunnan vallankäyttäjiin ja tämä keskustelu käydään julkisuudessa.

Meillä on ehkä vielä jokin trauma ns. poliittisen lehdistön vuosikymmeniltä, joka on johtanut liian korrektiin keskinäiseen suhtutumiseen median sisällä.

Tiukka tutkiva journalismi ja suomalaisten toimittajien ansiokas työ on muuttanut erilaisia tunkkaisia maan tapoja ja tuonut tarvittavaa avoimuutta politiikan ja talouden kentälle. Mutta tämän tyyppisen journalismin esikuvamaissa - vaikkapa Britanniassa, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa - media on myös paljon itsekriittisempi sisäisesti ja arvioi toistensa tekemisiä.

Pidetään poliitikot ja tuomioistuimet erossa median arvioinnissa ja annetaan median tehdä se itse. Tämä kehitys on nimittäin väistämätön vapaassa ja avoimessa yhteiskunnassa. Voi tosin olla että se vaatii medialta itseltään samanlaisia kasvukipuja kuin muutos poliittiselta järjestelmältä.

Jussi Isotalo 09.03.2011 12:43

Matti Mäkelän uppercut osui lavastusjournalismin lasileukaan. Ei hän eikä täällä varmaan kukaan muukaan halua toimittajia vankilaan. Toisaalta ei toimittajakaan voi asettua lain yläpuolelle. Sananvapaudella on perustuslain suoja, mutta valehtelulla ei tietääkseni ole. Tässä kohdin on tapana vedota journalismin itsesääntelyyn, vastineoikeuteen ym, mutta miten väärin perustein leimattua todellisuudessa hyvitetään: Jos sinua ammutaan konekiväärillä, saat vastineeksi heittää yhden lumipallon kohti pesäkettä.

Jussi Lähde 09.03.2011 13:59

"Suomi on sananvapauden kehitysmaa. Sen osoituksena on, ettei meillä istu yhtäkään toimittajaa vankilassa, vaikka surullisia ihmiskohtaloita heidän jäljiltään on läjittäin."

Mäkelän kysymys ei ole jää retoriseksi, sillä hän niputtaa sivistyksen mittariksi vankilassa istuvien toimittajein määrän.

Lista Mäkelän sivistysvaltioista on karua katsottavaa. Vuonna 2005 Euroopan neuvoston Saharov -palkinnon saanut "Toimittajat ilman rajoja" kertoo muutamien muiden järjestöjen kanssa vuosittain listan maista, joissa journalisteja on heidän ammattinsa vuoksi tuomittu tai vangittu ilman tuomiota.

Mäkelä viittaa journalismin jälkeensä jättämiin "surullisiin ihmiskohtaloihin". Heitä on niin mäkihyppääjissä, viihdetaiteilijoissa, poliitikoissa kuin toimittajissa. Noiden kohtaloiden synnyssä on lähes aina kyse siitä, että uhrilla itsellään on ollut jossain vaiheessa prosessia ylisuuret käsitykset itsestään ja kyvyistään.

Ammattilainen, joka ei ole ammattilainen lakkaa olemasta ammattilainen. Tämä tuomio on riittävä, näin käy niin mäkihyppääjälle, ministerille kuin toimittajallekin.

Journalismi ei ole milloinkaan valmis ja toimiva, sellaista journalismi voi olla vain, jos määrittelijänä on diktatuuri.

Tapasin viime viikonloppuna joukon entisiä valko-venäläisiä toimittajia, heidän entisiä kollegoitaan on vankilassa ja yksi kadonnut. He olivat loukanneet erään poliitikon tunteita.

Jarkko Rahkonen 09.03.2011 15:25

Perässähiihtäjä Unto Hämäläisen päivän aiheena on toimittajan vastuu. Äärimmäinen seuraus toimittajan toiminnasta voi Suomessakin olla vankila, mutta ei mielipiteensä esittämisen vuoksi, vaan esim osallistuminen taloudelliseen väärinkäytökseen. Toimittajan työssä työn laatua ja oikeellisuutta arvioidaan varmaankin median piirissä oman työnjohdon toimesta.

Matti Mäkelän kolumnissa HS 10.03. mainitaan esimerkkinä Matti Vanhanen median väärin tuomitsemana. Aihetta on oikaista esimerkkiä sillä Matti Vanhasen todettiin toimineen väärin, mutta teko ei ollut törkeä eikä siten ylittänyt syytekynnystä. Matti Vanhanen ei itsekään vaatinut asian oikeuskäsittelyä, joten syyttömyysolettama ei toteutunut. Asiasta kirjoittaneet toimittajat eivät siis olleet tässä väärässä.

Matti Mäkelä on oikella asialla kun hän perää toimittajien ja median vastuuta kirjoituksistaan.

Minusta vaaleihin liittyviä huolestuttavia esimerkkejä löytyy ns. mielipidetiedustelujen julkaisemisesta. Ääriesimerkki on mtv:n viime viikolla julkaisema Uudenmaan vaalipiirin läpimeneviä kansaneustajaehdokkaita koskeva juttu ja siihen perustuvaat lukuiset kirjoitukset mediassa.

Kyselyssä oli noin 1200 uusmmaalaiselta kyselty ketkä ehdokkaat ovat menossa läpi. Otoksen koko oli kuitenkin liian pieni yksittäisten ehdokkaiden läpimenon ennustamiseen. Myöskään ennusteen luotettavuusarviota ei tehty. Lisäksi useat ehdokkaat eivät vielä olleet käynnistäneen kampanjaansa.

Tässä MTV-uutiset käytti valtaansa väärin äänestäjiä ja kansanedustajaehdokkaita kohtaan. Mutta mihin tästä voi valittaa. Tässä ei toimi median tai tiedotusvälineen oma kontrolli. Mutta miksi muut tiedotusvälineetkään eivät arvostele, missä on ns. kilpailu?

Pekka Kärkkäinen 09.03.2011 15:55

Ikävä kyllä en voi mitenkään yhtyä Mäkelän näkemykseen. Veikkaisin pikemminkin, että häntä ja tämänkin aviisin julkaisupolitiikasta päättävää päätoimittaja Pentikäistä harmittaa, että heidän suosikkikepulaisiaan on pantu koville korruptioepäilyistä ja muista vilpeistä. Mielestäni aiheesta.

Mäkelän kritiikki osuu yhdeltä osin maaliinsa: sekä suomalainen media että poliitikot eivät ole mitään moraalisen selkärangan mallitapauksia. Hiihtoliiton toiminnastakin tuttu "harmaa alue" on ollut käytäntö molemmissa - kaikkea saa tehdä, mitä ei ole erikseen lakiin merkitty rangaistavaksi.

Suomalaisen piilokorruption paljastamisessa media on ottanut merkittäviä askeleita eteenpäin, mistä sille kiitos. Ikävä kyllä HS:n toiminnasta en pysty löytämään positiivista sanottavaa. Maan suurin sanomalehti on osoittanut hämmästyttävän vähän kiinnostusta asiaa kohtaan. Onko erkkolainen media itse osallisena piilokorruptiossa? Ainakin vaalirahojen suurimpana vastaanottajana eli mainostulojen saajana sen ei ole kannattanut elämöidä vaalirahoista tai vaalirahalain uudistuksista.

Mäkelä on myös väärässä siinä, etteikö media olisi itseään korjaava systeemi. Itse lopetin Hesarin tilauksen kaksi kuukautta Pentikäisen tultua päätoimittajaksi, niin paljon lehden taso on laskenut. Jos ja kun tarpeeksi moni muukin kyllästyy "Kiviniemeä ylistävään Izvestijaan", niin eiköhän lehden linja muutu ennemmin tai myöhemmin laskevan tilauskannan myötä. El korjausliike tapahtuu.

Eero Ignatius 09.03.2011 18:28

Sananvapaus ja joidenkin toimittajien unohtunut sananvastuu

Sananvapaus takaa erilaisten näkemysten esille tulon, mikä lienee paras tae demokratian jatkuvalle kehitykselle. Luottamus toimittajiin joutuu kuitenkin koville silloin, kun selvät hutit ja poliittisten intohimojen sumentamana paisutellut jutut saavat jotkut toimittajat tuottamaan sellaista journalismia, että vastaavaa menettelyä kauppaneuvotteluissa kutsuttaisiin petokseksi.

Tästä hyviä esimerkkejä ovat Matti Vanhasen "lautakasa"-juttu sekä taannoinen tohtori Alpo Rusin leimaaminen maanpetturiksi useissa tiedotusvälineissä. Mikäpä muukaan näissä viestintätapahtumissa on ollut takana kuin into leimata poliittinen vastustaja lahjuksen vastaanottajaksi tai maanpetturiksi totuudesta välittämättä.

Perättömiä tietoja levittänyttä toimittajaa ei toki silti pidä vankilaan laittaa; näkyvä oikaisu ja anteeksipyyntö olisi varmaankin loogisin tapa toimia. Jos perättömyyksiä kuitenkin ilmenee toisen ja kolmannenkin kerran, silloin vastaavan (pää)toimittajan velvollisuus ilmeisesti olisi viestimen luotettavuuden säilyttämiseksi erottaa tuo toimittaja, koska hän on tavallaan uusinut "virkavirheen". Journalismin historiaa tutkineet voinevat tässä keskustelussa kertoa, kuinka usein toimittajia on maassamme erotettu virheitten vuoksi... Potkuja on tainnut sen sijaan tulla muista syistä, joskus melko heppoisinkin perustein.

Matti Mäkelän aloittama journalismikriittinen keskustelu on hyvä avaus, ja keskustelua on aiheellista jatkaa. Toimittajien valinta ja erottaminen jääköön kuitenkin vastuullisten (pää)toimittajien tehtäväksi.

Jussi Isotalo 09.03.2011 18:36

Matti Mäkelä epäilemättä tiesi pakinaansa kirjoittaessaan altistavansa itsensä syytöksille diktatuurimaiden mielipidevainojen ihannoinnista. Näin helppoa on kuitata vaatimus sananvastuusta. Jos tavallinen kansalainen ilman näyttöä syyttää jotakuta rikoksesta tai loukkaa hänen yksityisyyttään ja kotirauhaansa, siitä suurella todennäköisyydellä seuraa rangaistus. Toimittaja saa enintään ehdokkuuden Lumilapio-palkintoon.

antti liikkanen 09.03.2011 18:50

Samaan aikaan kun sosiaalisessa mediassa - jossa ei ole enää toimittajia kuin sattumoisin - alkaa kalkkiviivojen mäiske postmodernin "Taisteluni-Pasific"-elokuvan tapaan, alkaa myös toimitetussa mediassa taisto huomiosta.

Pressiklubi on loistava kuumemittari, mutta myös se, miten linjaavat sanojaan maan muut meida-kynismin kärjet - nimiä en tohdi nostaa kepin nokkaan.

Rauhallinen, pohtiva ja säällinen käsittely ei tällä erää enää kelpaa sen paremmin kustantajalle, stakeholdereille kuin kuluttajillekaan.

No-return-point on - ainakin tilapäisesti - sivuutettu.

Maan rauhallisimmat vaalienalusagendat taitavat olla Posion hehtaari ja Perässähiihtäjä-blogi.

Onneksi kumpainenkin on täältä Lapista helposti saavutettavissa.

Siunattua, että edes ne _vangitsevat_ osan meistä huomion.

Pentti Kangasluoma 09.03.2011 20:28

Toimittajaksi ryhtyessäni olin varttuneessa iässä ja tarkastelin toimituskäytäntöjä omaan kokemustaustaani vasten. Muistan kuunnelleeni ihmetellen kun jotkut selittivät ettei heillä ole valtaa, vaikka kesätoimittajan ensimmäisiä oivalluksia on - minä päätän mitä lehteen jostain kerrotaan tai jätetään kertomatta.

Toimittajilla on valtaa mutta vielä enemmän sitä on toimittajajärjestöillä. Haluan kertoa yhden esimerkin.

Opetusministeriö jakaa vuosittain journalistipalkintoja, hyvä, arvostan monia palkinnon saaneita journalisteja.

Opetusminsteriö myöntää vuosittan hakemuksesta "Ylimääräinen sanomalehtimieseläke". 10 kpl,

hakijoita noin 150. Merkittävä sanomalehtimiestyö, ja hakijan olosuhteet, nimi sanoo että laki on syntynyt toisissa olosuhteissa.

Toimittajärjestöt muodostavat elimen joka antaa lausunnon ministeriölle, kulttuuriministeri päättää. Ministeri ei koskaan poikkea järjestöjen nimilistasta. Eivät uskalla.

Käytännössä eläkettä ei voi saada kuin ko. ammattiliittojen

jäsenet. Näin minulle ovat kertoneet systeemissä mukana olevat.

Eläkkeen saajien nimilista ei ole julkinen, mutta hakijat saavat tietää nimet. Nimilistat osoittavat että tämän eläkkeen saajat ( 1000 euroa kk ) saavat eläkettä eläkkeen päälle. Erityisesti YLE pitää huolen omistaan tätäkin kautta.

KHO valitukset eivät auta, ministeriöllä on oikeus toimia harkintansa mukaan. Ajatelkaa, 30 vuoden journalistipalkinto.

eläkkeen muodossa.

Tuntemattoman Lahtista sivuten: "Tulisi joku täysjärkinen ja kysyisi, mitä tämä on, ammattiliitto päättää ketkä saavat eläkkeen?".

Blogissa on keskusteltu JNS:n asemasta, minusta tämä erikoiskysymys kuuluu joukkoon kun keskustellaan toimittajien

vallasta.

Mediakentässä on yhä enemmän epätyypillisiä työsuhteita. Minusta tätä eläkettä ei pitäisi myöntää niille jotka ovat ns. normaalin eläkejärjestelmän piirissä.

Kari Rajala 09.03.2011 22:25

Matti Mäkelän kirjoitustyyliin kuuluu sarkasmi ja kärjistäminen. Ei hän varmasti oikeasti haluaisi toimittajia vankilaan laittaa vaan herättää keskustelua journalismin vastuusta.

Kun maakuntalehden päätoimittaja ilmoittaa toimittajilleen, että ainakin pari kertaa vuodessa pitää lehdessä olla sellainen juttu, josta valitetaan julkisen sanan neuvostoon, niin ollaan mielestäni arvelluttavalla tiellä.

Journalistiliitto on päivittänyt journalistin ohjeet:

http://www.journalistiliitto.fi/pelisaannot/journalistinohjeet/

Minusta oleellinen kohta on tämä:

"10. Tiedot on tarkistettava mahdollisimman hyvin – myös silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu."

Väärä tieto saa aina näkyvämmän aseman kuin sen oikaiseminen.

Toimittajan asema on siinä mielessä hyvä, että hän saa aina viimeisen sanan - ellei sitten ole töpeksinyt niin paljon, että JSN antaa langettavan tuomion.

Iso ongelma nykyisessä uutismaailmassa tuntuu olevan kiire. Oleellista on saada uutinen nettiin (myös sanomalehdissä) ensimmäisenä. Sisältö ja tietojen varmistus on silloin vaarassa. On tärkeää, että toimittajat ja tutkivat, mutta huonoa, jos hutkivat. Parempi oikein huomenna kuin väärin tänään.

Hannele Valkeeniemi 09.03.2011 22:28

Vastaus kysymykseen: kyllä Suomessakin saa toimittajan vankilaan, tai ainakin rikosoikeudelliseen vastuuseen (sakot), jos lakia rikotaan. Yksityisyyden suojan rikkominen ja kunnianloukkaus ovat rikoksia. Kunnianloukkaus toteutuu, kun esitetään vääriä tietoja. Ja silloin kyllä toimittajiakin vaihdetaan, jos syyllistyy Journalistin ohjeiden kärkipään sääntöjen rikkomiseen eli väärien tietojen esittämiseen.

Joissain tapauksissa on kyse moraalisista asioista, eli onko joku teko oikein, vaikka se on lain mukainen. Sellaisistakin pitää voida kertoa, muuten käy niin, että journalistinen näyttö on yhtä kuin juridinen näyttö.

Mäkelä halusi provosoida, tapansa mukaan. Toimittajien vankilassa oleminen merkkinä "sananvastuun" toteutumisesta on kuitenkin epäasiallinen vertaus.

Jarno Ehrola 16.03.2011 22:07

Tutkiva ja kriittinen journalismi on aina hyvästä silloin kun sen käyttämät keinot ovat rehellisiä.

Lähdesuojan antaman lähes diplomaattisen koskemattomuuden turvin nuo journalismin keinot eivät aina vaan tunnu pysyvän aivan rehellisinä. Aikaisemmin vallassa ollut kysymysmerkki journalismi näyttää hyvin hillityltä nykypäivän sensaatio uutisointiin verrattuna.

Viime aikaiset valaehtoisten lausuntojen taakse käpristyvät ylilyönnit näyttävät näin ulkopuolisen silmin olleen hyvin tarkoituksen hakuisia ja jopa suunnitelmallisia mustamaalauksia.

Lähdesuojaa pitäisi ehdottomasti heikentää tai jopa poistaa se kokonaan. Miksei näiltä verhon takana suureen ääneen kailottavilla ihmisillä voi olla selkärankaa astua esiin ja kertoa asiaansa julkisesti? Valaehtoisen lausunnon annettuaan he ovat kuitenkin jo ilmoittaneet olevansa valmiit näyttäytymään ja todistamaan väitteensä todenperäisyyden oikeudessa. On kohtuullisen helppoa antaa valaehtoinen lausunto, kun on tiedossa kuinka pieni mahdollisuus on loppujen lopuksi joutua koskaan vastaamaan sanoistaan oikeudessa.

Syyllisen ihmisen kohtalo on hänen itsensä aikaan saama eikä sen vuoksi voi olla surullinen, mutta sen sijaan surullisten ihmiskohtaloiden läjä toimittajien jäljiltä pienenisi valtavasti, jos toimittajilla ei enää olisi lähdesuojan antamaa bluffin mahdollisuutta. Tuo bluffi kun tulee niin harvoin katsotuksi ja suurin otsikoin lanseeratun perättömän sensaatio jäljille jää vain surullinen ihmiskohtalo.

Luetuimmat
  1. 1

    Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

  2. 2

    Hasan juoksi Turun puukottajan perään ja sai itse puukosta kaulaan – ”Hänen silmissään näkyi vain tyhjyyttä”

  3. 3

    Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

  4. 4

    21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

  5. 5

    Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

  6. 6

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  7. 7

    Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

  8. 8

    Suomessa kuoli 10 000 vauvaa vuodessa – sitten ainutlaatuinen järjestelmä muutti kaiken

  9. 9

    Robottiverokarhu alkaa tarkkailla suomalaisia – Verohallinto haluaa kitkeä vilppiä, kasvattaa valtion tuloja ja korvata ihmistyötä

  10. 10

    Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  2. 2

    Kaj Linna istui murhasta 13 vuotta syyttömänä Ruotsissa ja saa siitä miljoona­korvaukset – HS seurasi Linnan uutta elämää Kanarialla, jonne hän aikoo perustaa skorpionifarmin

  3. 3

    Turun puukotuksissa apuun rientänyt Hassan Zubier saapui pyörä­tuolissa muisto­hetkeen – ”Tein sen, minkä oletan jokaisen tekevän samassa tilanteessa”

  4. 4

    Miksi Marokosta tulee turvapaikan­hakijoita? Nuorilla on suuret odotukset Euroopasta, mutta unelmat voivat vaihtua vihaksi, arvioi tutkija

  5. 5

    Suomen viranomaiset joutuivat testiin, joka monessa maassa on jo koettu – poliisi toimi eurooppalaisia kollegoitaan varovaisemmin

  6. 6

    21-vuotias nainen raiskattiin pihalla Torniossa

  7. 7

    Turun puukotusten pääepäilty ”ei ollut erityisen uskovainen”, kertoo hänet tunteva turkulais­yrittäjä

  8. 8

    Krp: Turun puukotuksien pääepäiltyä päästiin kuulemaan – esitetään vangittavaksi huomenna

  9. 9

    Ulkomailla moni hämmästyisi, jos kuulisi suomalaisten syvästä rakkaudesta Pentti Linkolaan – paitsi uusnatsit ja hörhöt

  10. 10

    Laura Huhtasaari puhuu kovia mutta hymyilee kivasti ja korostaa äitiyttään – imago on kopioitu Marine Le Peniltä ja muilta oikeistopopulisti­naisilta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

  2. 2

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  3. 3

    Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  4. 4

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  5. 5

    Tutkija jakoi parisuhteet viiteen eri tyyppiin eroamisen todennäköisyyden mukaan – ”Lapset ovat hyvä syy laittaa hyvä suhde kuntoon”

  6. 6

    Pentti Linkola: Rajat pitäisi sulkea ja kehitysapu lakkauttaa

  7. 7

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  8. 8

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  9. 9

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  10. 10

    Järjestyksen­valvojat heittivät kaksi naisesiintyjää ulos alueelta Flow’ssa – festivaali hakee esiintyjille korvauksia

  11. Näytä lisää