Perässähiihtäjä

Onko sosiaalipolitiikasta puhuminen vanhanaikaista?

Maanantai 28.3. 2011 ja seitsemästoista postaus.

Keskustan puoluetoimisto tiedottaa, että ministeri Mauri Pekkarinen on suorittanut viikonvaihteessa vaalihiihdon, yli  30 kilometriä. Hieno saavutus Jyväskylän korkeudella maaliskuun loppupuolella. Talvi pitää meitä otteesssaan. "Ankarin jäätalvi yli 30 vuoteen", todistetaan myös Meriklusteri-lehdessä, joka jaettiin tänä aamuna HS:n välissä. Ja sen kannessa hytisee jäämaisemassa samainen ministeri Pekkarinen. Ministerikin joutuu vaalien alla ulkotöihin. Vähän huvittaa eduskutavaalien siirtämisen kuukaudella puolesta aikoinaan esitetty perustelu, että vaalikampanja muka voitaisiin käydä lauhemmassa säässä. Sää ei näköjään tottele lainsäätäjää. Näitä ajattelin, kun tänä aamuna kävelin läpi lumisateisen Kallion kohti Terveyden ja Hyvinvoinnin laitoksen THL:n taloa, joka on Sörnäisissä.

Matkalla huomasin, että Seppälän muotitalon mainoksissa oli jotenkin tutun tuntuisia hahmoja. Ja todellakin. Bussipysäkkien mainostauluissa poseeraavat Nasima Razmya, Sdp:n ehdokas Helsingissä, ja Jani Toivola, vihreiden ehdokas Uudellamaalla.

He ovat niin kuvauksellisia ihmisiä, etten yhtään ihmettele, että juuri heidät on kelpuutettu mainostamaan Seppälän vaatteita.

Asiaan, kuten Kiviniemi sanoisi.

THL.n aamuseminaarin aiheena oli Sosiaalipolitiikka - hukassa vai uuden jäjillä. Se ei ole mikään helppo aihe. THL julkaisi aiheesta Elina Palolan ja Vappu Karjalaisen toimittaman samannimisen kirjan, jota olivat kommentoimassa ehdokkaat Pilvi Torsti (sd) ja Jukka Relander (vihr). (Kun molemmat, Pilvi ja Jukka, ovat fiksuja ihmisiä ja tuttuja tämän blogin lukijoille, olisi mukava, jos he voisivat vaikka lyhyestikin kirjoittaa tunnoistaan kommenttipalstalle.)

Tässä ei ole mahdollista esitellä kirjaa ( 377 sivua) tai referoida keskustelua (2,5 tuntia) laajasti, mutta kirjan ydinsanoma on kerrottu THL:n tiivistelmässä.

Keskustelua kuunnellessa tuli taas kerran sama tunne, jonka olen poliittisissa keskusteluissa havainnut pitkin matkaa. Keskustelu liikkuu neuvottomuuspisteessä tai lähellä sitä. Tällä tarkoitan sitä, että poliitikot, tutkijat, toimittajat ja virkamiehet pystyvät esittämään hyviä ja osuvia kriittisiä arvioita, mutta polun löytäminen tästä eteenpäin ei onnistu sitten millään. Eksyksissä?

Kirjan toimittajat kirjoittavat esipuheessaan näin:

"Talouden ohjaamassa yhteiskunnassa ajatellaan, että mitä pienempi julkinen sektori, sen parempi, ja uskotaan markkinoiden kykyyn ratkaista ongelmat. Sosiaalipolitiikka omana erityisenä alueenaan tehdään niin näkymättömäksi; siitä tulee jonkinlainen välttämätön - kontrolloiva ja yhteiskuntarauhaa varmistava - tukitoiminto yhteiskunnan muille sektoreille."

Sosiaalipolitiikan väheksyminen (ja ajan muuttuminen) näkyy jopa yliopistojen kielenkäytössä. Seminaarissa puhunut lehtori Tiina Silvasti kertoili, miten Helsingin yliopistossakin tämä paha vanhanaikainen sana poistetaan käytöstä. Ensi syksynä opintonsa aloittavat opiskelijat eivät sitä enää kuule, sillä sosiaalipolitiikan opettamisen sijasta heille opetetaan yhteiskuntapolitiikkaa. Silvastia tämä tuntui harmittavan ja hän näki siinä merkkejä sosiaalipolitiikan vähättelystä.

Seminaarin keskustelussa sen puki sanoiksi STM:n apulaisosastopäällikkö Reijo Vähälä, joka sanoi suunnilleen näin: "Sosiaalipolitiikasta ei kukaan kykene tekemään pitkän tähtäimen ohjelmaa."

Kaikki olivat kauhistuneita ja vihaisia, että mitä on 20 vuoden aikana tapahtunut. Monet puhujat viittasivat mielipidemittauksiin, joiden mukaan ihmiset haluaisivat säilyttää hyvinvointivaltion, mutta sitä romutetaan täyttä vauhtia. Kansalaismielipide sivuutetaan, eikä kukaan oikein tiedä, missä nämä päätökset tehdään. Mitä demokratiaa tämä nyt on, tivattiin.

Paha mörkö valtiovarainministeriö ja hallitusten harjoittama "kehysbudjetointi" nostettiin esille, kuten monissa muissakin kriittisissä tilaisuuksissa. Useissa puheenvuoroissa viitattiin myös siihen, että 20 vuotta sitten laman oloissa alkanut niukkuuskehitys "Meillä ei ole varaa"-politiikka jatkuu ja jatkuu vaan - riippumatta hallituspuolueiden vaihdoksista. Siihen ei vaikuttanut edes talouden aikojen parantuminen. Kaikkien köyhimpien etuja ei pystytä parantamaan edes inflaation vertaa, se taas johtaa tukien reaaliarvon kaventumiseen.

Seminaarissa haikailtiin Kekkostakin takaisin. Ihan totta. Korkeisiin asemiin nousseet Pelkosenniemen ja Ranuan kasvatit muistelivat, kuinka kekkoslaisen tasa-arvopolitiikan seurauksena hekin pääsivät aikoinaan opintielle ja saivat mahdollisuuden sosiaaliseen nousuun.

Nyt hekin vaikuttivat yhtä neuvottomilta kuin kaikki muutkin. Mutta se oli seminaarin - ja varsinkin kirjan - tärkeä havainto, että eriarvoisuudesta on viime aikoina ryhdytty puhumaan entistä ponnekkaammin.

Seminaarin jykevimmän puheenvuoron käytti professori ( emeritus, suomalaisen sosiaalipolitiikan grand old man) Olavi Riihinen, joka sanoi näin: "Olemme kulkemassa kohti luokkayhteiskuntaa. Tämä kehitys olisi saatava pysähtymään." 

Tämä toteamus jäi soimaan korviini, kun poistuin työtoverini Anna-Riitta Sippolan kanssa seminaarista kohti Sanomataloa.

Päivän hyvä kysymys olkoon:  Onko sosiaalipolitiikasta puhuminen vanhanaikaista?

Päivän siteeraus: Kannattaa vilkaista Seppo Kääriäisen ja varsinkin Eero Heinäluoman pohdintoja Timo Soinin linjasta. Linkki HS.Fin uutiseen avautuu tästä.

34 vastausta artikkeliin "Onko sosiaalipolitiikasta puhuminen vanhanaikaista?"

Jarkko Rahkonen 28.03.2011 13:53

Unto kysyy nyt: Onko sosiaalipolitiikasta puhuminen vanhanaikaista?

Lyhyesti vastaten: sosiaalipolitiikasta puhuminen, kirjoittaminen ja keskusteleminen on tätä päivää!

Lisään erityisesti tulisi pelastaa hyvinvointivaltio, jossa sosiaalipolitiikalla on keskeinen tehtävä. Nykyaikaisesti sanoen "Meidän tulee laatia suomalaisen hyvinvointivaltion uudistettu malli 2.0., kuten Erkki Tuomioja on esittänyt."

Suomessa sosiaalipolittikkaa kehitettiin !930-luvulta Heikki Wariksen, Pekka Kuusen ym toimesta toteuttamaan sosiaalisia uudistuksia kaikkien suomalaisten elinolojen parantamiseksi tasa-arvoon pyrkien. Merkittävää on perustana oli Suomen talouellinen kantokyky, jota sosiaalipolitikkalla kohennettiin. Tämä sosiaalipolitiikka ole se perusta jolle politiikot hvinvointivaltiomme rakensivat.

Olen vuoden aikana käynyt useissa Kalevi Sorsa -säätiön ja Tsl:n tilaisuuksissa joissa on käsitelty aihetta ja taustana ansiokas uusi kirja. Googlaamalla nämä sivut ja sieltä julkaisut saa tiedon uusista kirjoista. Näistä tilaisuukssta ja kirjoista ei ole ollut juttuja HS:ssa ja harvoin muissakaan lehdissä.

Unto hyvä, Onko tämä merkki siitä että em. aihepiiri on vanhentunut.

Pilvi Torsti 28.03.2011 14:10

Unski,

ei ole vanhanaikaista, vaan päinvastoin. Jarkko Rahkonen tuo esiin virinnyttä keskustelua, Spirit Level toi tärkeän näkökulman, johon Olavi Riihinenkin viittasi tänään.

Pidän olennaisimpana omassa kommentissanikin mainitsemaa kolmikulmiota: taloudellinen - sosiaalinen ja ekologinen (ennen kaikkea ilmasto): aikamme kysymys on, miten yhdistämme taloudellisen, ekologisen ja inhimillisen kestävyyden ja hyvinvoinnin. Yksi pallo ja pari miljardia ihmistä lisää 2050.

Kun kirjassa todetaan, että sosiaalinen jäänyt talouden alle ja toivotaan vastaliikettä, olisin itse taipuvainen toivomaan niin, että nämä ovat samaa keskustelua. Suomalaisen talouskeskusteluun lisää näkökulmia ja avointa kansalaiskeskustelua ja osallistumista toimijoilta, jotka eivät virkansa puolesta joudu puhumaan vain VM:n tyyliin “vaikeista päätöksistä” vaan voivat katsoa tulevaisuuteen myös positiivisesti: mitä haluamme saavuttaa, millaista taloutta, verotusta jne. haluamme yhteiskuntamme tueksi, mitä tulisi tehdä rakenteellisesti, jotta velkataakka ei kasvaisi liian suureksi kun väestö vanhenee. Mietitään tapoja luoda uutta tuotantoa ja palveluja. Lähdetään siitä, että mikään ei synny eikä kuole yhdessä vaalikaudessa, kun puhutaan talouden rakennemuutoksesta tai julkisen sektorin uudistamisesta, mutta otetaan eriarvoistumiskehitys ja tuloerojen kasvun pysäyttäminen tosissaan NYT.

Olen intoutunut Juhana Vartiaisen Ruotsin terveisistä meidän Politiikan Pelastusohjelmaan. Juhanan video: ks http://www.youtube.com/watch?v=KQT-uPRHmy8&feature=related

Oma lyhyt kommenttini aamun tilaisuudesta:

http://www.pilvitorsti.fi/pelastusohjelma/2011/03/28/mika-on-sosiaalipolitiikan-ja-suomalaisen-yhteiskunnan-tulevaisuuden-naky/#more-3366

Tarmo Viitaluoma 28.03.2011 14:16

Hei Unsi!

Ei uutta taivaan alla; -70 luvulla Jyväskylän Yo:ssa tentin sosiaalipolitiikan abron, jo tuolloin se oli yhteiskuntapolitiikkaa. Siis ei nimellä väliä - sisältö ratkaisee!

Totta on ettei näillä nykyisillä politiikan työkaluilla köyhyyttä, eikä eriarvoistumiskehitystä muuteta. Pitää:

a) talouspolitiikassa luopua puhtaasta monetarismista,

b)empirismin rinnalle lisätä kvalitatiivistä tutkimusta, c)verotusta pitää oikeudenmukaistaa ja

d)julkisia palveluja pitää vahvistaa ja järkeistää (eikä alasajaa).

Pilvi Torsti 28.03.2011 14:19

Säistä, en vielä malta Usnki olla toteamatta: ehdokkaan kannalta on jotain hienoa siinäkin, että edelleen voi karata välillä hiihtämään. Eilen aivan upea aamu Lammin Pääjärvellä ja paljon lisävirtaa.

Jukka Relander 28.03.2011 14:24

Pakkohan se on vastata, kun noin kauniisti pyydetään :)

Havaintosi neuvottomuuspisteestä on aivan oikea. Itsekin odotin kirjalta uutta avausta, mutta sekä teksti, että siitä käyty keskustelu noudattivat aika tuttua uusliberalismin kritiikin kaavaa. Samaa levyä olen toki soittanut itsekin.

Sosiaalipoliittisessa keskusteluissa vaihtoehtoina tuntuisivat olevan joko hupenevien tukien tie, jota on noudatettu 1990-luvulta alkaen, tai " paluu vanhaan", eli keskitettyyn sosiaalivaltioon.

Uuden sosiaalisen järjestelmän rakentaminen törmää jatkuvasti kahteen asiaan. Ensinnäkin, sosiaalimenoja ei osata nähdä investointeina, vaan ne tulkitaan ainoastaan kuluiksi. Julkinen kulutus tuo kuitenkin koko ajan rahaa markkinoille. Köyhimmille jaettavat lisätuet menevät lisäksi lähimpään kauppaan ja piristävät paikallista taloutta.

Toisekseen, sosiaalitukien kohteita epäillään aivan suotta systeemin potentiaalisiksi hyväksikäyttäjiksi ja siksi tukiviidakossa on aukkoja ja koko järjestelmä on tarpeettoman monimutkainen.

Ihmiset eivät käytä läheskään kaikkia sosiaalisia etuja, jotka heille kuuluisivat, edes nykyisessä järjestelmässä. Järjestelmän pitäisi innostaa, eikä lamauttaa.

Ei liene kenellekään yllätys, että kannatan perustuloa, ja pidän sitä uutena sosiaalipoliittisena avauksena, vaikka asiasta on jo muutamia vuosia puhuttukin.

Seppo Isotalo 28.03.2011 14:36

Perässähiihtäjän kysymykseen on helppo vastata. Puhuminen ei ole vanhanaikaista, mutta puheet irrottautuvat todellisuudesta. Esimerkiksi sopii Ruotsin demarien puheenjohtaja, joka keksi termin ”barnfattigdom”. Sen poistamisesta tehtiin demarien päätavoite. Tavoite on erinomainen kun mitään erillistä lapsiköyhyyttä ei ole olemassa. Köyhillä vanhemmilla on tietenkin lapsia, heitä pitäsi auttaa.

Ruotsin piispat vaativat todellista sosiaalipoliittista muutosta sairaseläkkeiden palauttamista heti. Tämä johtuu siitä että köyhät äidit ja isät hakevat apua kirkolta. Tällaiseen todelliseen vaatimukseen ei mikään puolue ota kantaa.

Kaikki puolueet ovat hyväksyneet sosiaaliturvan romuttamisen. Ne etsivät ilmaisuja, jolla äänestäjiä huiputetaan. ”Barnfattigdom" on erinomainen uuskäsite koska se ei velvoita mihinkään, mutta sen tarpeellisuutta ei kukaan voi kiistää.

Toinen temppu on jakaa äänestäjät kahteen ryhmään, palkallaan eläviin ja muihin. Kerta toisensa jälkeen toistetaan, että demarit saivat vain 20 palkkaa nostavien äänistä. Ajatus johtaa siihen, että heiltä on ääniä ostettava veronalennusten kautta. Ruotsissa veronalennuksia kutsutaan ”Jobbskatteavdrag”

Mutta kyllä demarin ohjelmapuheeseen täytyy ottaa mukaan eräs perusasia, jonka meille opetti Pekka Kuusi 1960-luvulla. Sosiaalipolitiikka on taloudellisen kasvun lähtökohta. Siitä puhui Håkan Juholt. Mutta tässä ollaankin jo riittävän kaukana käytännön päätöksistä.

Lars-Erik Wilskman 28.03.2011 14:56

Sosiaalipolitiikasta pitää edelleen puhua, mutta tulee olla myös rehellinen. Kun muistellaan sosiaalipolitiikkamme suuria nimiä, niin kannattaa muistaa miten hyvinvointiyhteiskunnan luonti mahdollistui. Se tehtiin talouskasvulla ja väen ulkoistumisella Ruotsiin. Mikä näiden tekijöiden ja erilaisten tulonsiirtojen välinen suhde oli, siitä en ole tutkimusta nähnyt. Mahtaako aihe tutkijoita edes kiinnostaa. Toinen sankaruuden sädekehää sosiaalipolitiikkamme eilisestä vievä epäilys kohdistuu siihen, että valtaosa sosiaalieduista on sellaisia, joita on haettava. Kaikki eivät hae, eivätkä niistä edes tiedä. Epäilen vahvasti, että leipäjonot eivät johdu pelkästään köyhtymisestä vaan siitä, että köyhyys on tullut näkyviin

Oma ongelmansa on siinäkin, miten määritellä sosiaalipolitiikan alue. Itse kannatan laajaa määritelmää, joka tuntuisi oikeuttavan myös tämän nimen yhteiskuntapolitiikka käytön.

Köyhät ovat aina keskellämme, vaikka vaaleja ennen mitä luvattaisiin. Tärkeintä on, että yhteiskunnan hyväosaiset kokevat sosiaalipolitiikan/ yhteiskuntapolitiikan hyväksyttävänä ja kokevat siihen sijoittamisen järkeväksi. Hyväksyttävyyttä ei ainakaan edistä se, jos osa kansalaisista rajataan pois tämän yhteiskuntapolitiikan kohteista, kuten lapsilisäkeskustelussa on ehdoteltu.

Tuloerojen muutos johtuu enemmän talouden muutoksista kuin valtion toimista. Tärkeintä on, että verotus pidetään tasolla, joka ei houkuttele yleiseen veronkiertoon. Järkevä hyväksyttävän tasoinen verotus yhdistettynä sosiaalisen nousun mahdollisuuksia luovaan yhteiskuntapolitiikkaan olisi toivottava politiikan suunta.

Pentti Kangasluoma 28.03.2011 15:22

Kun ruvetaan jakamaan niukkuutta, niin se koskee eniten pientuloisiin. Varmaan jossain jo pohditaan - on tehty virhe kun terveyspalveluita on kehitetty niin että ihmiset elävät yhä pitempään. Muistanko oikein, 80 vuotiaita on Suomessa jo 250000.

Ennen sai äänestää vain varakkaat, äänestyslippu on vielä ikäihmisten, sairaiden, vammaisten käsissä puolustusase. Jos ei tuota sijoittajille tarpeeksi, niin sen käytöä voidaan rajoittaa, veronmaksukyvyn mukaan. Sellaistako suunnitellaan?

Perussuomalaisten äänivyöry (?) ei ole huolestuttava siinä mielessä että he ovat suomalaisten yhteiskunnan kasvatteja.

Eivät he mitään punakaarteja perusta - mutta jos hallitusneuvottelut epäonnistuvat niin eduskunta voidaan hajottaa - haetaan uutta vaalitulosta. Muistamme 1917 - 1918 vuodet.

Nykyvasemmisto ei pysty riittävällä voimalla puhumaan sosialipolitiikan puolesta, mutta onneksi sen tärkeyden ymmärtää koko poliitikan kenttä. Erkki Tuomioja on joukon

viisain, kiukuttaa kun muistaa kuinka puolueen kentässä on Ekiä vähätelty, koneiston toimesta.

Optioiden, johtajasopimuksella kasvatettujen jättimäisten työeläkkeiden verokohtelua tulee jyrkästi kiristää. Niitä tulee verrata suuriin maanomistuksiin, kartanoiden maita jaettiin itsenäistyneissä maissa 1920 luvun alussa Suomessa, Virossa ja monessa muussa maassa.

Karjalaiset evakot asutettiin lohkaisemalla suurista tiloista, kuntien, valtion ja seurakuntien maista maata tarvitseville.

Toisilleen poskettomia etuja yhtiöiden hallituksissa jakaneet on pantava maksamaan veroilla käytöksensä.

Luottamus poliittisiin puolueisiin on laskenut voimaasti Suomessa, Euroopassa. Poliittinen systeemi valitsee europarlamentaarikot, Brysselissä he kuuluvat eri puolueblokkeihin, eikö ole loogista että epäluottamus Brysseliä kohtaan kasvaa?

Vastaus, nyt sosialipolitiikka vasta tärkeä onkin!

Lauri Korkeaoja 28.03.2011 15:35

Sosiaalipolitiikasta puhumisen vanhanaikaisuus on sikäli absurdia, että ikääntyvä yhteiskunta on automaattisesti sosiaalipoliittisten tarpeiden ja niitä varten luotujen palvelujen ja tulonsiirtojen kyllästämä.

Ongelma sosiaalipolitiikasta puhuttaessa on siinä, että taloudellinen aspekti unohtuu liian helposti - aivan samoin kuin taloudellisessa puheessa unohtuu sosiaalinen pointti. Ikään kuin "sosiaalinen" ja "taloudellinen" tapahtuisivat eri planeetoilla. Keskustelu siitä, kumman tulisi olla ensisijaista, on naiivia. Sosiaalipoliitikon on ymmärrettävä, ettei voi "syädä enämpi ko tianaa" aivan samoin kuin talouspoliitikon tulee ymmärtää esimerkiksi "optimaalisen verojärjestelmän" sosiaaliset vaikutukset.

Sosiaalipolitiikan keskeisin haaste liittyy mielestäni sukupolvienvälisiin tulonsiirtoihin. Jos ikääntymiseen liittyvät sosiaali- ja terveysmenot kasvavat miljardeilla suurten ikäluokkien siirtyessä julkisrahoitteisen terveydenhuollon aktiivikäyttäjiksi ja eläkemaksut nousevat heidän eläkkeiden maksamisen vuoksi, ollaan aika ahtaalla. Ongelma on siinä, ettei tämä tunnu ainakaan yliopistollisia sosiaalipoliitikkoja juuri kiinnostavan - toisin kuin sukupolven käsiteanalyysit, 60-lukulaisten identiteetti, köyhyysdiskurssit ynnä muu elämäntyylianalyysi. Eli pitäisi löytää hahmotelmia siitä, millaista on paras niukkuuden yhteiskunnan sosiaalipolitiikka. Ja on populistista korostaa tulonsiirtojen positiivisia taloudellisia vaikutuksia kehyksessä, jossa automaattiset tulonsiirrot (eläkkeet ja hoivamenot) kasvavat arviolta kymmenen prosenttiyksikköä - ei se saa kelvata vastaukseksi keneltäkään.

arto k eskelinen 28.03.2011 15:36

Nyt ei ole vanhanaikaista puhua sosiaalipolitiikasta! Väitän, että juuri nyt se on vähintäån yhtä tarpeellista, kuin kuin 1960-luvulla Pekka Kuusen "60-luvun sosiaalipolitiikka" -teoksen ilmestyttyä.

Terminologia sosiaalipolitiikka/yhteiskuntapolitiikka on täysin sivuseikka. Kuten Tarmo Viitaluoma yllä kertoi, Jyväskylän yliopistossa opiskeltiin jo 70-luvulla yhteiskuntapolitiikkaa, joka oli hieman laajempi käsitteenä kuin sillloinen sosiaalipolitiikka-oppiaine toisissa yliopistoissa. Kun 1980 tentin laudatur:in. oli valittavana useita eikoistumisalueita, kuten sosiaalityö, työpolitiikka, väestö- ja perhepolitiikka, asunto-ja ympäristöpolitiikka, kv. sosiaalipolitiikka ( sama kuin nyk. kehitysyhteistyö). Sittemmin nuo kaikki on otettu mukaan sosiaalipolitiikka-termin alle.

Vielä mainittakoon, että yhteiskuntapolitiikan laudatur:in pakollisina sivuaineina olivat tilastotieteen ja kansantaloustieteen appro:t. Eli perusopinnot hyvinvoinnin taloustieteessä.

Nuo perusopinnot olisivat hyvin tarpeen Vvm:n punakynän käyttäjillekin, että ymmärtäisivät sosiaalimenojen olevan investointeja sosiaaliseen infrastruktuuriin, jonka toimivuus on yhtä tärkeä taloustavoitteiden saavuttamisessa kuin investoinnit fyysiseen infraan tai elinkeinotuet.

Pihtailu sosiaalisen infrastruktuurin ylläpidossa on talouskehityksen kannalta kontraproduktiivista. Suomessa on pihtailtu jo viimeiset 20 vuotta ja nyt on pää tullut vetävän käteen. Vieläpä mahdollisimman pahaan aikaan, kun julkinen talous on kuralla markkinoiden osoittauduttua jälleen kerran kyvyttömäksi ratkaisemaan itse aiheuttamiaan ongelmia.

Lisäksi vielä väestön ikärakenne on muuttumassa työllisyysasteen kannalta epäsuotuisaksi kun samanaikainen krooninen työmarkkinahäiriö eli työvoiman alikysyntätilanne on jo painanut työllisyysastetta alas.

Tässä tilanteessa sosiaalimenojen leikkaukset vievät ojasta allikkoon. Leikkauksia tullaan kuitenkin tekemään, koska Suomen herrat ovat säilyttäneet lapsenuskonsa markkinoiden omnipotentiaan kaikista empiirisistä tosiseikoista ja varoittavista esimerkeistä piittaamattamatta.

Riitta Skoglund 28.03.2011 16:09

Jukka Relander mainitsee tuoreesti sosiaalimenot investointeina, ja Tarmo Viitaluoto kirjoittaa pointteja eteenpäin katsoen.

Investointeihin on lisättävä toinen esimerkki: mielenterveyden häiriöiden hoito ja kuntoutus. Eläkevakuutusyhtiöissä on laskettu, mitä maksaa neljäkymmenvuotiaan ihmisen jääminen työkyvyttömyyseläkkeelle toistaiseksi. Mielenterveystyöläisen ei tarvitse työuransa aikana montaa työikäistä hoitaa ja kuntouttaa takaisin työhön, veroja maksamaan ja lapsia kasvattamaan, kun on jo elämänikäiset palkkansa ansainnut.

Tämän täytyy olla myös talouspolitiikkaa sikäli kuin se on näkökulmakysymys. Tosin veronmaksukyky ei ole yksittäisen ihmisen hoitamisen ensimmäinen motiivi. Hoidon aiheet ovat ennen kaikkea yksilölliset, mutta myös sekä terveys- että usein sosiaalipolitiikkaa.

Pekka Kärkkäinen 28.03.2011 16:26

Sosiaalipolitiikan tai sanoisinko laajemminkin yhteiskunnallisen kehityksen visiointi on surkastunut. Syy tähän on luonnollisesti se, että ne tahot joilla kykyä moiseen olisi, eivät hakeudu politiikan töihin. 1960-ja 1970-luvulla syntyneiden ikäluokkien parhaat kyvyt menivät teknilliselle tai kaupalliselle alalle... mutta politiikassa heitä ei näy. Suurten ikäluokkien osalta asia oli hieman toisin; kas siksi vuodet 1960-1990 olikin suurta "poliittisen kehittämisen" aikaa. Varmaan muitakin syitä on.

Sosiaalipolitiikasta puhuminen ei ole vanhanaikaista. Sen sijaan sosiaalipolitiikan mallit ja osin tavoitteetkin ovat vanhanaikaisia. Suomalaisen sosiaalipolitiikan juuret ovat sotienjälkeisessä pula-ajassa - kaikesta oli puutetta. Siksi materialismista tuli sosiaalipolitiikan keskeinen viitekehys. Jos oli pulaa ruuasta, niin kansalainen sai toimeentulotukea. Jos oli pulaa vuokrarahoista, niin kansalainen sai asumistukea. Jos oli lapsen kanssa tiukkaa, niin sai lapsilisää ja äitiyspakkausta. Puutetta oli, sitä tasattiin, ja keskeisenä keinona oli raha.

Pikakelataanpa 2010-luvulle. Toki meillä on materiaalista puutetta edelleenkin, mutta jos vuonna 1950 puutteesta kärsi 90%, niin vuonna 2011 puutteesta kärsii 10%. Silti meidän sosiaalipolitiikkamme työkalut ovat vanhoja kuin Metusalem. (Jos suomalaisella sosiaalipolitiikalla olisi muotokuva, se olisi varmaan Erkki Tuomiojan, Pentti Arajärven ja Antti Eskolan kuvista ristisiitetty valkopartainen ukko!)

Toinen ja ehkä jopa suurempi ongelma on tavoitteen asetannan puute. Kuten Unski mainitsi postauksessaan, ainoa merkittävä taho joka asettaa sosiaalipolitiikalle on valtionvarainministeriö. Ja sen toiveena on tietenkin rahanmenon minimointi.

Kolmas ongelma on sosiaalipolitiikan viitekehyksen vanhentuneisuus. Kuten edellä mainitsin, sosiaalipolitiikka nähdään vain tulontasauksen mekanismina - "estetään luokkayhteiskuntakehitys". Harmi että Suomessa luetaan nykyään niin vähän Marxia; vielä harmillisempaa että Marxia ymmärretään vielä vähemmän. Siis: meillä on aina oleva yhteiskuntaluokat - ne vain muuttavat muotoaan talouden ja teknologian kehityksen myötä.

En halua kuitenkaan jäädä edellä kirjoittaneiden poliitikonalkujen tapaan pelkäksi systeemin kriitikoksi vaan esitän seuraavassa muutamia ratkaisuvaihtoehtoja:

1. Tavoitteista: meidän olisi syytä luopua "hyvinvointiyhteiskunta"-mantrasta, koska a) se on niin vahvasti materialistinen käsite

Pekka Kärkkäinen 28.03.2011 16:44

(jatkoa edelliseen, kissa käveli näppäimistön päältä ja painoi enteriä...)

...

1. Tavoitteista: meidän olisi syytä luopua ”hyvinvointiyhteiskunta”-mantrasta, koska a) se on niin vahvasti materialistinen käsite ja b) ajan keskeiset ongelmat ovat toisaalla. Elämmme nimittäin jälkimaterialistista aikaa, jossa vain 10% väestöstä kärsii materialistista puutetta. Osattomuus on vaihtunut osallistumattomuuteen: yhteiskunta ei huomioi tarpeeksi ihmisten sosiaalisia tarpeita, mikä näkyy masennuksen, työkyvyttömyyden ja muiden sosiaalisten ongelmien määrässä.

2. Keinoista: köyhyys ja osattomuus on silti sitkeässä. Köyhyyden puolittaminen vaalikausittain tulisi olla yhteisesti sovittu tavoite. Tässä työssä pitäisi yhdistää sekä työ- ja elinkeino- että sosiaali- ja terveysministeriöiden voimavarat. Miksei seuraavassa hallituksessa voisi olla ministeriä, joka saa vapaat kädet ja miljardi euroa köyhyyden puolittamiseen?

Tämä ei kuitenkaan auta valtaväestöä. Sosiaaliset ongelmat ovat osin yksilö- ja osin yhteisökeskeisiä. Miten yksilöitä kohdellaan eri yhteisöissä, oli kyseessä sitten perhe, työ tai harrastukset? Sosiaalisen ilmapiirin kehittäminen vaatisi sekä ongelmia ennaltaehkäisevää koulutus- ja kehitämistoimintaa että terapiaa ongelmien ratkaisemiseksi.

3. Sosiaalipolitiikkaa toteuttavia rakenteita olisi syytä muuttaa vastaamaan tavoitteita. Kuten Jukka Relander osuvasti mainitsikin, sosiaalipolitiikan järjestelmät ovat monimutkaisia. Niissä on sekä aukkoja että päällekkäisyyksiä.

Sen sijaan että poliitikot pyrkisivät rakentamaan kompromissiä sosiaalipolitiikan keinoista (vrt. ansiotulo vs. perustulo tai näiden joku kombinaatio), heidän tulisi keskittyä määrittämään sosiaalipolitiikan tavoitteita. Toteuttamisen voisi sitten jättää asiantuntijoiden vastuulle. Nykyinen hässäkkä on sekä liian kallis että tehoton - eivätkä tuloksetkaan päätä huimaa.

Pentti Kangasluoma 28.03.2011 16:57

"Suomessa puuttuu kristillinen intelligentsija, oppineet piispat ja papit johtavat toimintaa". Jotenkin näin muistan lauseen televisiokeskustelusta, en muista sanojan nimeä.

Luterilaisesta kirkosta ja uskovaisista ryhmistä saisi liittolaisia kun hätä kasvaa, Kun tarvitaan sosialipolitiikan keinoja. Mutta mitä tekevät älymystöön itsensä laskevat, käyvät

lirittämässä kirkon tolpan juurelle, sen tehtyään palaavat vielä uudelleen, varmuuden vuoksi.

Kristillinen eetos ihmisten samanarvoisuudesta on pystynyt kokoamaan kansanjoukkoja vuosisatojen ajan Euroopassa.

Vastarintaryhmiä syntyi niin Stalinin Neuvostolitossa, kuin myös

Hitlerin Saksassa. Maailma käy ahtaaksi, luonnonvaroja on rajallinen määrä, täytyy löytää luottamus myös eri uskontojen välillä.

Koska Helsingin Sanomissa on ollut vakituinen kolumnisti, blokikirjoittaja josta voitaisiin sanoa että hän kuuluu kristilliseen

intelligentsijaan? Onko tilanne sama esim. katollisissa maissa?

En ole profeetta, en julistaja. Viikko sitten kävi yhteisvastuu -kerääjä, talosta taloon. Niitä rahoja sitten jaetaan tarvitseville.

Sosiaalipolitiikkaa tämäkin.

Mistä löytyisi rohkea piispa joka sanoisi talouselämän eliitille: " Etté voi ottaa noin suuria määriä maailman luonnonvaroista omaan käyttöönne, ette voi pakottaa ihmistä uhraamaan elämäänsä pörssikurssien vuoksi".

Uskon että tämänkaltaisia piispoja vielä löytyykin, kun tuemme ja rohkaisemme heitä, yhdessä.

Jouko Kovanen 28.03.2011 17:23

Sosiaalipolitiikasta puhuminen on vanhanaikaista impivaaralaisuutta nykyisessä avoimessa globaalissa yhteiskunnassa.

"Samaan aikaan ei voi olla vapaata maahanmuuttoa ja hyvinvointivaltiota." -Milton Friedman, taloustieteiden nobelisti

Jukka Särkkä 28.03.2011 17:58

Unsi, Usnki, Unski, Unto Hämäläinen ja Jarkko Rahkonen:

Sen lisäksi, että sosiaalipolitiikasta pitää puhua, kirjoittaa, keskustella sitä pitää t e h d ä !

Jouni Pulli 28.03.2011 18:10

Panostakaamme myös siihen, että yhteiskunta pystyy hyödyntämään työelämässä myös iäkkäämpien ihmisten (, joista monilla on vielä tuore ja vankka kokemus ja asiantuntemus omalta alaltaan) panosta siinä määrin kuin kunkin yksilön kannalta on kohtuullista ja hyödyllistä huomioiden niin yksilön omat, lähipiirin, työnantajan kuin koko yhteiskunnan tarpeet.

Lomalla on kiva olla, mutta mukanaolo työelämässäkin on tärkeää yksilön oman arvon ja yhteiskunnallisen vaikuttamisen kannalta. HIeman provosoivasti kysyn: kuinka kauan ihmiselle on hyvä olla "vain eläkkeellä"? Ts. miten eläkeläisten syrjäytyminen estetään ja voisiko tässä asiassa eräs keino olla mukanaolo työelämässä pidempään kuin nyt?

Lainsäädäntö on se ensimmäinen momentti, millä muutosta voidaan saada aikaan. Vain lainsäädännön muutosten kautta pystymme pääsemään myös asennemuutokseen koskien sekä työntekijöitä että -antajia.

Asiamme on yhteinen.

Sosiaalipolitiikalla on toden totta suuri tehtäväkenttä edessään, jotta emme vaivu luokkayhteiskuntaan, johon meitä on kovalla kädellä johdattamassa yhä räikeämmin esiintyöntyvä "minä, minä, minulle ensin sekä vai minulle ja heti" -ajattelumalli.

P. Ekholm 28.03.2011 18:39

Sosiaaliset ongelmat ovat toki ajankohtaisia. Samalla kannattaa muistaa kuten Kalle Isokallio tänää kirjoittaa Iltalehdessä, että BKT:stä 55 prosenttia kiertää julkisen sektorin kautta. Ei se kaikki ole sosiaalipolitiikkaa tietennkää, mutta näkökulma on tärkeä.

Kun en ole uutta kirjaa edes nähnyt, niin en tiedä, mitä kaikkea siellä on. Toivottavasti siellä on eritelty se, mikä on kirkon, vakuutusyhtiöiden erilaisten säätiöiden ja laitosten ynnä kolmannen sektorin valtion ja kuntien avustuksista putsattuna. Todennäköisesti siirrymme vähitelle samaan suuntaan kuin sairauden hoidossa, missä ei kohta tiedä kumpi täydentää kumpaa? Yksityinen julkista vai päinvastoin.

Suomalainen sosiaalipolitiikka on tilkkutäkki, jota on rakennettu tilkku tilkulta sitä mukaa, kuin rahaa ja poliittista tahtoa on ollut. Mitään grand plania ei ole ollut. Ellei Ruotsin seuraaminen ole ollut sitä.

Siinä tohinassa on jäänyt unholaan se, mikä rooli teollisuusyhdyskuntien patruunoilla on ollut. Yksityisen rooli on tästä näkökulmasta kaventunut. Työantajille kehitys on sopinut, kun verovaroin rakennetun järjestelmän ovat maksaneet palkansaajat.

Luokkayhteiskunta on kovasti kehittynyt. Johtaako se siihen, että luovumme universaalista sosiaalimallista? Eli siirymmekö tarveharkintauseen malliin? Nyt on vasta puhuttu siit, tarvivatko hyväosaiset lapsilisiä? Ja onko vanhustenhuolto osin omarahoitteinen?

Jarkko Rahkonen 28.03.2011 19:01

Sosiaalipolitiikasta pitää puhua, kirjoittaa ja keskustella. Tekemistä varten tarvitaan nykymaailman vaatimuksia vastaava suomalaisen hyvinvointivaltion uusi 2.0 malli, jota Erkki Tuomioja on esittänyt.

Muuten täällä aiheesta käytävä kirjoittelu osoittaa erinomaista aiheen hallintaa. Perässähiihtäjän blogi tarjoaa hyödyllisiä aineksia vaalikeskusteluun.

Jussi Lähde 28.03.2011 19:16

Parahin Unski

Kommentoin näin iltaputeiden lomassa vain Seppälän mainoskampanjaa. Kampanjaan on selvästi haettu itseensä uskovia erilaisia ihmisiä. Mihin jäi Paavo Väyrynen?

Mika Rossi 28.03.2011 19:39

Sosiaalipolitiikka tarvitaan tässä ajassa ihan jo silmiemme edessä olevien ja tunnistettavien ilmiöiden hallitsemiseen.

Mieleeni on jäänyt yhteydenotto työssäkäyvältä ihmiseltä eräästä Itä-Helsingin kaupunginosasta. Hänen viestinsä ydin oli, että vaikka kukaan ei tietoisesti sitä halua, suhteellisesti alueella lisääntyneen työttömyyden, maahanmuuttajataustaisten asukkaiden määrän kasvun ja esimerkiksi koulun maineen heikkenemisen myötä ihmiset alkavat kokea itsensä jotenkin huonommiksi ja tämä on johtanut tarpeettomiin konflikteihin vuokrataloyhtiöissä eritaustaisten asukkaiden välillä. Sinänsä kenellekään ei ole mitään ketään vastaan, mutta asiat tuntutuvat ajautuvan huonoon suuntaan. Tähän kannattaa pysähtyä. Juuri samalla tavalla kaupunginosien eriytyminen on hiljalleen johtanut suuriin ongelmiin muissa Euroopan suurissa kaupungeissa.

Tämä ei ole pelkästään musta tuntuu –ajattelua. Muutama viikko sitten tuli väitöskirjamuodossa taas tietoa siitä, miten sosiaalinen eriytyminen pääkaupunkiseudulla lisääntyy. Tuore väitöskirja vahvistaa jo pitkään ainakin itseäni vaivannutta käsitystä siitä, että asioiden ikään kuin annetaan valua alueen kaupungeissa väärään suuntaan. Kaikki sopivat kyllä tänne, mutta täytyy pitää huolta siitä, että kaikki pysyvät myös mukana.

Varmaankaan se ei ole tahallista, mutta esimerkiksi kaavoitus ja erillinen asuntopolitiikka yhteistyöpapereista huolimatta vaikuttavat jäävän kuolleiksi kirjaimiksi. Ilman kokonaisvaltaista koko alueen trendit huomioon ottavaa ylikunnallista toimintaa ja politiikkaa kehitys menee huonompaan suuntaan. Valtiota asiassa on turha syyttää, kyse on pääkaupunkiseudun paikallispolitiikasta ja sen ongelmista.

Pääkaupunkiseudulle tarvitaan sosiaalisen eheyden ohjelma, jossa kielteinen kehitys taltutetaan ja estetään asioiden kehittyminen liian pitkälle. Täällä on tilaa kaikille. On tärkeää, että lapsen tulevaisuutta ei määritä postinumero, kotilähiö tai koulun nimi tai sukunimi.

Pekka Kärkkäinen 28.03.2011 21:31

Ehdotin tuossa aikaisemmin "hyvinvointivaltio/-yhteiskunta"-käsitteestä luopumista muutoin historiallisena ilmiönä. Ymmärrän, että se on vaikeaa vanhemmille keskustelijoille, ovathan he (ja minäkin!) olleet mukana hyvinvointivaltion rakennusprojektina. Mutta projekti onnistui 90%:sti, ja nyt on uuden projektin aika.

Mikä sitten tilalle? Esitän uudeksi sosiaali- ja koko yhteiskuntapolitiikan isoksi projektiksi "Hyvän olon yhteiskuntaa". Hyvinvointivaltioajattelun ongelma näinä mosaiikkisen yhteiskunnan aikoina on se, että ihmisten hyvinvointia ei voida määrittää ylhäältä, asiantuntijoiden toimesta. Standardeja ei voida määrittää, keskihajonta on liian suurta.

Sen sijaan nykyaikana on kyse yksilön subjektiivisesta oikeudesta voida hyvin, oikeudesta olla oma itsensä. Monet subjektiiviseen "hyvään oloon" - erotuksena objektiivisesta "hyvinvoinnista" - liittyvistä tekijöistä eivät liity tulotasoon tai omistamiseen. Keskeisiä asioita ovat elämänarvot, lähiyhteisön hyväksyntä, oman elämäntavan toteuttaminen - näin muutamia mainitakseni. Koska kyse on subjektiivisesta hyvästä olosta, blogikommentaattorinkaan ei kannata jatkaa listaa yhtään pidemmälle. :-)

Keskeinen kysymys on silti taloudellinen: missä määrin yhteiskunnan tulee tukea ns. elämäntapaintiaaneja yhteiskunnan rahoilla?

P.S. Mika Rossille: toki pääkaupunkiseudun eheyttämistäkin tarvitaan, mutta miten olisi kansallinen "Kepun uhrit"-ohjelma kaikille niille, jotka ovat joutuneet kokemaan maakunnissa rehottavan yksipuoluediktatuurin ja siihen koplatun yhtenäiskulttuurin?

Jaakko Aspara 28.03.2011 21:50

Toisin kuin jotkut tuntuvat ajattelevan, termeillä todellakin on väliä.

Hyvin usein käy niin, että hyvässä tarkoituksessa alunperin keksityt termit/käsitteet saavat ajan myötä niin paljon

sivumerkityksiä -- ja usein erityisesti kielteisiä sellaisia --, että noista käsitteistä kannattaisi kannattajienkin luopua. Käsitteestä luopuminen ja uuden tilalle keksiminen on usein

helpompaa kuin sen sisällön muuttaminen. Be prepared to kill your darlings.

Yhteiskunnalliselta sektorilta hyviä esimerkkejä termeistä, jotka nykyään kantavat kohtuutonta käsitteellistä taakkaa, ovat juuri mainitut "sosiaalipolitiikka" ja "hyvinvointivaltio". Mikseivät myös "tupo", "julkisen palvelun tehtävä", "kannustinloukut", "tuottavuusohjelmat" jne jne.

Omalta alaltani yksi hyvä esimerkki on "markkinointi", jolla alunperin viitattiin hyvien ja laadukkaiden massavalmistustuotteiden tuotekehittelyyn ja saattamiseen ihmisten saataville edullisesti. Tätä vastoin nykyään suurin osa markkinointitermin käyttäjistä tarkoittaa sillä lähinnä mainontaa ja muuta mediakikkailua (jolla kuluttajaa huijataan ostamaan tarpeettomia tuotteita).

Toinen hyvä esimerkki on "omistaja-arvo", jonka käyttöönotolla alunperin haluttiin korostaa, että yritysten toimintaa pitäisi ajaa kohtuullisissa määrin myös sijoittajien ja omistajien intressit -- eikä ainoastaan ylimielisen ja imperiuminkasvattamishaluisen yritysjohtajaeliitin. Jälkimmäinenhän oli maanvaivana meillä ja muualla 60-80-luvuilla. Mutta kuten tiedämme, nyt "omistaja-arvosta" itsestään on tullut negatiivisilla tunteilla kyllästetty kirosana.

Joka tapauksessa, "sosiaalipolitiikka" ja "hyvinvointivaltio" saattaisivat siis hyvinkin joutaa romukoppaan -- ja jopa "yhteiskuntapolitiikka"; politiikka kun kuulostaa nykynuorista lähinnä joltakin kekkosenaikaiselta, tylsien ja osaamattomien ihmisten sähläyksenomaiselta kähminnältä.

Ehkä tilalle tulevat nämä "yhteiskuntamuotoilu"- ja "yhteiskuntadesign" -käsitteet -- vaikka ovatkin trendikkään naiiveja (taikka naiivin trendikkäitä).

Ja ainakin yksi puolue varmasti puhuisi ihan mielellään "perusmahdollisuusyhteiskunnasta" tai "samamahdollisuusvaltiosta", hyvinvointivaltion rinnalla.

Itse voisin ehdottaa vaikka "halpapalveluvaltiota".

Esko Hussi 28.03.2011 23:14

Näkökulmani on oma: sosiaalipolitiikka on kehys, jota ohjaavat arvot. Nyt arvot ovat tässä yhteiskunnan kehitysvaiheessa kadonneet ties mihin. Olemme menossa todella ja ilmeisesti jonkinlaiseen luokkayhteiskuntaan. Raharuhtinaat ja heidän lakeijansa sanelevat suunnan ja käyttävät sumeilematta valtaa. Yhteiskuntarauha ostetaan sosiaalipolitiikalla tai jollakin vippaskonstilla. Onkohan Suomesta tulossa todella kylmä maa? Enpä haluaisi 200 uuden vallan marionettia Arkadianmäelle, mutta niin käy kuin kansa haluaa (tai nukkuu vaalit yli). Sekä oikeistolainen että vasemmistolainen konservativismi jyrää, tosi liberaali huolehtii myös "vähäisemmistä" veljistä ja sisarista (jotka saattavat olla meistä "suurimpia").

Seppo Isotalo 29.03.2011 0:51

Voi voi kun kahden maan asiat voivat olla samanlaisia. Tänään tapasivat Suomen ja Ruotsin valtionvarainministerit ja Suomen asuntoministeri kourallisen suomalaisia äänestäjiä Tukholman keskustan kahviossa. Tilaisuuden veivät kuitenkin median edustajat joita oli enemmän kuin meitä äänestäjiä.

Työttömyys on molempien maiden politiikan pääasia. Otin esille tilaston, josta ilmeni, että koko ruotsalaisen porvarihallituksen aikana olivat maidemme työttömyydet aivan samat – ylös ja alas samassa tahdissa. Anders Borg ei ollut tätä aiemmin tilastoissa nähnyt, muta hänellä oli hyvä nyrkkituntuma maittemme talouskehityksen samanlaisuuteen.

Katainen oli koko ajan haastateltavana, suomeksi ja englanniksi. Hänen Ruotsin kielessä on – kuten hän itse sanoo – pakkoruotsia.

Tilaisuus oli hyvin avoin, ministereillä ei näyttänyt olevan muuta puuhaa torstai iltapäivällä kuin turista meidän kanssamme. Suomessa tulleilla ehkä näin olikin, muta Anders Borg osoitti taas kerran kuinka meitä suomalaisia arvostetaan Ruotsissa. Kiitin häntä siitä.

Samalla tuli jo kaksi paljastusta uuden demarijohtajan bluffeista. Hän ehdotti suuressa puheessaan ammattijärjestöille neuvottelua sosiaalipolitiikan kulmakiven, eläkejärjestelmän, perusteellisesta uusimisesta. Kuten Matti Vanhanen hiihtoretkellään. Rukkaset tuli heti, siis koko esitys oli vain bluffi kongressin väelle.

Juholt esitteli kongressissa perhettään, kahta poikaansa ja elämänkumppaniaan. Tänään tuli julkisuuteen, että kumppani oli heidän yhdessä olonsa aikana v. 2006 jäänyt kiinni kavalluksesta ja saanut siitä ehdollisen vankeustuomion. Matti Vanhasen morsian tuomittiin vaikka asia on siinä erilainen että Vanhanen itse nosti oikeusjutun, joka vielä kääntyy toiseksi EIT:ssä.

Jussi Lähde 29.03.2011 1:04

Hyvät ystävät, tiedättekö sanan "seinähullu" etymologian?

Kun ihminen oli vaikea hoidettava ja hetkin vaaraksi itselleen tai omaisuudelle hänet vyötettiin kirkonmenojen ajaksi seinälle. Kun kirkolta palattiin otettiin hullu seinältä.

Mitä tapahtui, kun yhteiskunta tuli ja vei seinähullun pois?

Tätä aihetta tutkailen kirjoittajaystäväni Ilkka Talasrannan kanssa näytelmässä, jota parhaillaan työstämme.

Sosiaalipolitiikasta pitää puhua ja siitä pitää tehdä näytelmiä, myös niitä kriittisiä.

antti liikkanen 29.03.2011 7:14

Keskustelu on oikeastaan edellä kertonut kaiken oleellisen, mutta jättänyt sittenkin jotain minulle.

Hypähdän KD:n reviirille, sädesairauksilla pelottelevan Päivi Räsäsen kanssa kehiin.

Radio Yle 1:n aamuhartaudessa 29.3. asettaa yhteiskunnallisten asioiden sihteeri Marja Kantanen sanansa aika taiten.

Ensin hän kertoo Esterin paastosta: 3 päivää ja kuolemaan (kuulostaa kovasti tutulta kliinisen psykiatrin kokemusmaailmassa alakarppauksen ongelmista).

Sitten hän hypähtää Jesajaan ja kertoo tämän esittämän paaston sisällön.

Se ohjelma on kuin suoraan SDP:n Forssan kokouksen hyväksymästä ohjelmasta.

Köyhän ja syrjäytyneet otetaan katsoon, nälkäisen ruokitaan, vaatteettomat puetaan ja syrjäytyneet nostetaan kärryille.

(kannattee käydä kuuntelemassa, Yle-Areena)

16-vuotias tyttäreni, joka on "piirtänyt" vaaliohjelmani (www.anttiliikkanen.net "Ajatuksia I-VII), valmisteli illalla esseetä koulutehtävänään: suomalaisesta sosiaalipolitiikasta.

Hän kysyi neuvoa sisällysluetteloa varten.

Kehoitin häntä googlettamaan Uudenmaan maakuntaliiton hyvinvointiohjelman (sieltähän valitaan liki 50 kansanedustajaa).

Hän teki työtä käskettyä.

"Tuu kattomaan, iskä!"

No, menin.

Huh-huh.

Käykääpä tekin.

Kaija Siikaluoma 29.03.2011 9:27

Akateeminen jargon ja väittely, mitä pitäisi tehdä, vaikuttaa valitettavasti jo aikansa eläneeltä. Puolueista riippumatta köyhien asemaa ei ole haluttu oikeasti parantaa. Tuskin tulevaisuudessa mikään muuttuu. Päinvastoin: etuuksia ei haluta parantaa koskaa, koska tekosyynä voidaan käyttää Euroopan vakausrahastoon tehtäviä sijoituksia. Koskaan ei ole rahaa tarpeeksi esim. työttömyyspäivärahojen nostoon tai työmarkkinatuen tarveharkinnan poistoon. Toisaalta : tarvittaessa kyllä sittenkin esim. varustamoiden ja maanviljelijöiden tukemiseen. Suomi on tasa-arvoinen ja demokraattinen yhteiskunta: toiset ovat vaan tasa-arvoisempia kuin toiset?

Teemu Pyyluoma 29.03.2011 11:32

Relanderin kommentti sosiaalipolitiikasta investointeina sai mutisemaan itsekseni että taivaan totta. Investoinneilta myös yleensä vaaditaan tuottoa, mikä on eri asia kuin se että yritetään selvitä mahdollisimman pienin jatkuvuin kuluin ongelmista, millä ei ole mitään tekemistä tuottavuuden kanssa.

Eskelinen kirjoittaa: "Nuo perusopinnot olisivat hyvin tarpeen Vvm:n punakynän käyttäjillekin, että ymmärtäisivät sosiaalimenojen olevan investointeja sosiaaliseen infrastruktuuriin, jonka toimivuus on yhtä tärkeä taloustavoitteiden saavuttamisessa kuin investoinnit fyysiseen infraan tai elinkeinotuet."

VM:n punakynät eivät ole eri mieltä:

"Pitkävaikutteisia hyötyjä syntyy myös muista menoista kuin reaali-investoinneista. Koulutusmenot kaikilla asteilla tuottavat taloudellisesti merkittävämpiä ja pitkävaikutteisempia hyötyjä kuin tie- ja ratainvestoinnit. Sama pätee osaan tutkimusmenoista. Terveysmenot vaikuttavat suoraan ja välillisesti hyvinvoinnin kasvuun pitkällä aikavälillä. Samanlaisia vaikutuksia on osalla työllistymistä edistäviä ja syrjäytymistä ehkäiseviä menoja. Julkisten menojen luokittelu hyvinvointia pitkällä aikavälillä lisääviin ja lisäämättömiin onkin vaikeata, eikä raja ainakaan mene tie- ja ratamenojen ja muiden menojen välistä."

Kehysjärjestelmien kehittäminen, luku 5 "Reaali-investointien käsittely kehyksissä - Me päätämme, lapsenlapset maksavat?" http://www.vm.fi/vm/fi/04_julkaisut_ja_asiakirjat/01_julkaisut/01_budjetit/20110325Kehysj/Kehysjaerjestelmaen_kehittaeminen.pdf

Kannataa muutenkin lukea jos on kiinnostunut radikaalista yhteiskunallisesta kirjallisuudesta. Se että sen tuottamiseen tarvitaan kamreeri on oireellista, budjetissa tehdään päätöksiä siitä mihin panostetaan ja mihin ei, vaalipuheissa kaikkeen vaan panostetaan.

Leo Lähde 29.03.2011 11:54

Moro Uski ja terveisiä Nokialta!

Kuka se sanoikaan, että kyky on mutta tahto puuttuu? Ilmassa on leijunut varmasti paljon neuvottomuutta, mutta runsaasti myös haluttomuutta. HS.fi-sivulla esiteltiin eilen hallituskumppanimme kokoomuksen hallitusohjelmakirjauksia,joista pari kommenttia:

-vanhuspalvelulakia vaaditaan kirjattavaksi hallitusohjelmaan. Siellähän se olisi ollut valmiina Risikon tuoda, mutta pitkän valmistelun tulosta ei vain ehditty (tai "ehditty") tuoda käsittelyyn. Tieto siitä, ettei laatusuosituksia ole laeiksi odotettavissa, ei hyvältä kuullosta.

-omaishoidon tuen siirtäminen kunnilta Kelan maksettavaksi . Kantonahan on nimenomaan ollut kokooomuksen kielteinen kanta tähän saakka.

Hallitukset hallitsevat aikansa, mutta jos seuraavalla nelivuotiskaudella köyhiä keskuudessamme kyyykytetään tähän malliin kuin nyt on neljän vuoden aikana tehty, toivon talkoita tehtävän ihan toisella koalitiolla.

Leo Lähde,109, vihreä ehdokas Pirkanmaalta

Tarmo Viitaluoma 29.03.2011 11:58

Tietysti voisi sarkastisesti kysyä: Mihin lakiin virkamiesten laatima kehysjärjestelmä perustuu? Etenkin kun "Me päätämme, lapsenlapset maksavat?" Lapsenlapset eivät välttämättä tyydy virkamiesten päätöksiin!

Anna Mikkola 29.03.2011 12:32

Onhan se vanhanaikaista. Lisäksi se käsitetään usein tietynlaisten naispuolisten alaksi. Sosiaalipolitiikkaan on jo parikymmentä vuotta yhdistynyt ihmisten mielissä ajatus hyysäämisestä. Kaiken lisäksi se on ala, josta aika harvalla on rautaista asiantuntemusta - sellaisen hankkiminen kun nykyäänkin oikeastaan vaatii aika monen vuoden käytännön tutustumisen sosiaalipolitiikan todellisuuteen. Minulla ei sitä asiantuntemusta itselläni ole, mutta on minulla sentään kunnia tuntea jokunen sellainen henkilö, jolla on.

Jonkinlainen yksinkertaistaminen lienee aivan pakollinen toimi tulevaisuudessa. Se, että tarkoittaako se kansalaispalkkaa/perustuloa (josta on esitetty eri malleja sen samat 20 vuotta ainakin) on sitten toinen kysymys.

Nähdäkseni suurin kysymys on kuitenkin näissäkin kommenteissa jo moneen kertaan esiin nostettu mielenterveystyö ja -palvelut. Psyykkiset ongelmat ja niistä johtuva joko väliaikainen tai pysyvä työkyvyttömyys ei ole vain Suomen, vaan oikeastaan koko Euroopan ongelma. Ongelman mittakaavaa ei ehkä täysin käsitetä tai esitetä, koska ehkäisevä ja hoitava työ ei Suomessa pitkään aikaan ole ollut suunnitelmallista ja systemaattista, vaan enemmänkin sellaista toissijaista ja hetkellistä - tietysti hieman kunnasta ja muista paikallisista tekijöistä riippuen. Mielenterveysongelmiin liittyy erittäin usein myös päihdeongelmia, jotka ne sitten itsessään myös lisäävät niitä kustannuksia oleellisesti.

Mutta kysehän ei ole vain kustannuksista, vaan hyvinvoinnista yleisemmin. Ehkäisevää työtä pitäisi harrastaa jo lasten parissa, viimeistään koulussa. En tiedä lukuja, mutta käsitykseni mukaan esimerkiksi masennus on merkittävä terveysongelma myös lasten ja nuorten keskuudessa. Tietysti hyvinvoinnin edistäminen tarkoittaa yleensä myös pitkällä tähtäimellä pienempiä kustannuksia, joita politiikassa on vaikea nähdä, tunnustaa ja ajaa kun vaalit ovat muutaman vuoden välein. Kun ongelmien annetaan kasautua, kustannuksilla on tapana nousta, kun loppujen lopuksi joudutaan turvautumaan aika järeisiin keinoihin. Esimerkiksi työttömyyden ja köyhyyden kanssa painivat ovat riskiryhmä, jolla elämänhallinta usein kariutuu mielenterveysongelmiin ja päihteisiin, ja jotka tuottavat pahoinvointia myös lapsilleen. Pahimmissa tapauksissa tämä tarkoittaa laitoshoitoja ja huostaanottoja, jotka ovat yhteiskunnalle paitsi todella kalliita toimenpiteitä, niin tietysti myös yksilön hyvinvoinnin kannalta kovin myöhään tulevia asioita.

Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ei vain ole kovin seksikäs juttu, ja siihen tarvitaan lisää rahaakin. Muun muassa siihen tarvitaan lisää verotuloja. Se on kuitenkin pitkällä tähtäimellä säästöä. Nykyään kun on tuo tulosvastuullisuus muotia, niin voisikohan sitä soveltaa jotenkin terveyskeskuksiin, että mielenterveystyö niissä voitaisiin katsoa tulokselliseksi ja ensisijaiseksi toiminnaksi sen sijaan että ne vastentahtoisesti reagoivat siinä vaiheessa kun ongelma leviää jo käsiin niin ettei sitä voi sivuuttaakaan.

Sanna Vesikansa 29.03.2011 15:26

Moi Unski ja muut,

neuvottomuudesta olen samaa mieltä. Hulluinta on, että lamaannumme samaan aikaan kun muu maailma (Maailmanpankissa, YK:ssa ym.) siirtyy globaalissa köyhyystaistelussa markkinaliberalismista kohti monitieteistä ja monimuotoista globaalia sosiaalipolitiikkaa. Tätä käsitteli mm. Timo Voipio alkuvuodesta tarkastetussa väitöskirjassaan.

Hyvinvointivaltio jäi monelta osin kesken. Viimesijaiseksi ja väliaikaiseksi tarkoitettu toimeentulotuki paikkaa perusturvan aukkoja monella vuosikausia. Sekavan tilkkutäkin yksinkertaistaminen on väistämätöntä ja vihreänä kannatan ratkaisuksi perustuloa. Mutta kieltämättä on neuvoton olo, miten sosiaaliturvan selkeyttäminen toteutetaan Suomen konsensuspolitiikassa, kun yhteistä näkemystä suunnasta ei ole?

Neuvottomuutta lisää, että köyhyys lisääntyi nousukaudella eikä silloinkaan saatu uudistuksia aikaan.

Sama koskee sosiaali- ja terveyspalveluja, joiden järjestämisestä ja rahoituksesta on vaalien alla puhuttu vähän. Tuleeko terveydenhuollosta kansallinen, alueellinen ja onko mukana myös sosiaalipalveluita? Jos joku esitetyistä malleista toteutuu, mullistaa se maata kuntaliitoksia huomattavasti enemmän.

Kaivoin hyllystä Olavi Riihisen kirjoittaman Näkökulmia tulevaisuuteen, joka on vanhassa tenttikirjassa (Sosiaalipolitiikka 2017 vuodelta 1993). Riihinen esittää kaksi skenaariota: "riutuva ja riitainen Suomi" tai "voimistuva Suomi". 1990- ja 2000-luvun kehityksessä taisi käydä niin, että molemmat skenaariot toteutuivat osittain.

Ainakin minä jään kaipaamaan sosiaalipolitiikkaa sanana. Sosiaaliseen liittyy jotain perusinhimillistä, jota yhteiskunta ei sanana täysin paikkaa. Hyvinvointi on muutenkin mielletty meillä niin vahvasti elintason ja materian kautta. Osallisuus, osallistuminen, ihmisten väliset suhteet ja arvonanto ovat asioita, joita voidaan sosiaalipolitiikan keinoin myös edistää. Ja joissa meillä on edelleen paljon ponnisteltavaa.

Lea korhonen 30.03.2011 8:21

Perässähiihtäjän kysymykseen vastaan monen muun tavoin: ei ole, ja lisäksi tarvitaan tekoja. Puhutaanko sosiaali- vai yhteiskuntapolitiikasta on makuasia. Yhteiskuntapolitiikka nimi voi myös muistuttaa siitä, että kyse on laajemmasta kokonaisuudesta kuin vain jonkin marginaalin asioista. Täällä on jo moni keskustelija ottanut esille nykyisen tilkkutäkin uudistamisen tarpeen, ja on myös muistutettu sosiaalipolitiikan universaaliuden tarpeesta, jotta hyvätuloisetkin säilyttäisivät motivaationsa osallistua sen rahoittamiseen. Itsekin kannatan kokonaisvaltaista uudistusta jonkinlaisen perustulomallin pohjalta, mutta koska niin suuren uudistuksen tekeminen tulee vastustuksen takia viemään aikaa varmasti seuraavat parikymmentä vuotta, niin toivoisin, että kaikkein köyhimpien ei tarvitsisi odottaa enää seuraavaa 20 vuotta, kunnes toimeentulotukea nostetaan. Hyvänä näen sen, että vihdoinkin näistä asioista keskustellaan, mutta samaan aikaan koen pelottavana köyhien nöyryyttämisen ilmapiirin, mistä kertoo mm. haluttomuus nostaa minimitoimeentulotukea. Myös peruspäivärahan leikkautuminen puolison tulojen perusteella on aikuisten ihmisten nöyryyttämistä.

Toimeentulotukea ei ole nostettu 20 vuoteen, ja yleisestä ansiokehityksestä se on jäänyt jälkeen noin 40 %. Lisäksi on irvokasta, että hyvätuloiset perheet saavat sijoittaa lapsilisät lastensa tulevaisuuden varalle, mutta kaikkein köyhimpien perheiden toimeentulotuesta ne leikkautuvat pois. Eivätkö juuri nämä perheet tarvitsisi lapsilisänsä? En vaadi hyvätuloisten lapsilisien poistoa, mutta vaadin, että myös köyhimmät perheet saavat lapsilisät käyttöönsä. Ja tässä on nyt turha saivarrella kataislaisittain, että ne maksetaan kaikkien pankkitileille, koska köyhimpien perheiden lapsilisät leikkaavat toimeentulotukea. Lisäksi köyhimpien toimeentulotukea saavien perheiden alaikäiset lapset joutuvat osallistumaan vanhempiensa elättämiseen, sillä jos alaikäinen lapsi saa vaikkapa mainosten jakamisesta muutaman kympin, niin se leikataan perheen saamasta toimeentulotuesta, samoin käy lapsen kesäansioiden kohdalla.

Tällaiset epäkohdat on korjattava heti seuraavalla vaalikaudella. Samalla toivon kaikkien sosiaaliturvan kehittämisestä kiinnostuneiden jatkavan sinnikästä työtään uudistusten puolesta. Ja toivon myös köyhien puolesta lobbaajia, sillä toisella puolellahan hallitusohjelmaa lobbaavat jo ainakin EK, EVA, ETLA, Suomen Yrittäjät ja Perheyrittäjien liitto. Kukahan lobbaisi kaikkein köyhimpien puolesta?

Luetuimmat
  1. 1

    Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

  2. 2

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  3. 3

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  4. 4

    Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

  5. 5

    Suomalaistutkijat aikovat selvittää laittoman päihteen vaikutusta masentuneen aivoihin – eettinen lautakunta puoltaa, ja psykedeelikin on jo valmiina

  6. 6

    Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

  7. 7

    Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain sanasodalla on nyt uusi kaiku – diktatuurilla alkaa olla vakavasti otettava kyky toteuttaa uhkauksensa

  8. 8

    Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

  9. 9

    Vanhemmat isät tuottavat lapsille paljon enemmän geenimutaatioita kuin äidit – joidenkin harvinaisten sairauksien riski lisääntyy isän ikääntyessä

  10. 10

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  2. 2

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  3. 3

    Voiko oikeista päihteistä löytyä apu masennukseen? Kyllä, sanovat tutkimukset, ja hyöty voi olla salamannopea

  4. 4

    Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

  5. 5

    Ikäviä uutisia veronmaksajalle: Koululounaan jättää syömättä joka kolmas teini – Miksi inhokkiruokia tarjotaan niin sinnikkäästi?

  6. 6

    Surkeaa eroseksiä, suhteen pilannut Pate Mustajärvi: Näin suomalaiset haluavat erota ja tulla jätetyksi

  7. 7

    Nopeasti hyvää lautaselle – Tässä 7 ruokaa, joiden tekemiseen menee 15 minuuttia tai vähemmän

  8. 8

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  9. 9

    Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

  10. 10

    Lestadiolaisten joukossa elää niitäkin, jotka eivät suostu ehkäisy­kieltoon – ”Naisen ruumiin taakka kaatuu myös miehille”, sanoo tutkija

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  5. 5

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  6. 6

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  7. 7

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  8. 8

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  9. 9

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  10. 10

    Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

  11. Näytä lisää