Perässähiihtäjä

Kuka hoitaisi parhaiten suhteet Venäjään?

Tiistai 10. tammikuuta 2012 ja 18. postaus

Aamulla kolumnistikollegani Elina Grundström herätti minut ajattelemaan tätä maailmaa noin vähän vakavammin ja laajemmin. Ihan totta. Grundströmin madonluvut tulevalle presidentille kannattaa lukea ( HS 10.1. sivu A2). Saman lehden sivulla A9 palasin taas arkeen ja maan pinnalle, kun luin työtoverini Teija Sutisen tekemän yhteenvedon presidenttiehdokkaiden tietämyksestä, jota oli mitattu kuvatestillä.

Kelpo ehdokkaillamme oli ollut suuria vaikeuksia selvitä mm. naapurimaiden päämiesten tunnistamistesteistä,  puhumattakaan Aasian johtajista. Harva tunsi YK.n pääsihteeriäkään. Voi, voi. Parhaat tunnistamis- ja verkostopisteet keräsi Sauli Niinistö ja huonoimmat Pekka Haavisto.

Grundström viittasi kolumninsa lopussa professori Hiski Haukkalan kirjaan Suomen muuttuvat koordinaatit, joka julkaistiin tänään aamulla hotelli Tornin 12. kerroksen näköalakabinetissa. Sehän oli mitä mainioin paikka: kaupungin parhaat näkymät kattojen yli. Iloksemme myös venäläiset turistit ovat löytäneet Tornin. He viihtyvät hotellin ja sen ravintoloiden historiallisessa ilmapiirissä.

Olin paikalla kuuntelemassa Haukkalaa, joka kertoi avanneensa myös nettisivun ja toivoo keskustelua ulkopolitiikasta.

Kannattaa käydä tutustumassa ja osallistua keskusteluun myös siellä Haukkalan blogissa, mutta Haukkala olkoon johdattajamme myös tämän blogin päivän keskusteluun. Suomen Tietotoimiston uutinen kirjasta ja tilaisuudesta on tässä.

Haukkalalla oli paljon hyviä havaintoja kirjassaan. Niitä ei tässä ole mahdollisuutta ryhtyä referoimaan, mutta kirjan punainen lanka tuntuu olevan se, että maailmassa - ja myös omassa lähipiirissä - on meneillään muutos, joka ravistelee sitä totuttua maailmanjärjestystä, johon olemme ennättäneet tottua kahdenkymmenen vuoden aikana.

Kylmän sodan päättymisen ja Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ennätimme jo kovasti lännettyä ja tottua tähän liberaaliin läntiseen tyyliin ja sopeuttaa myös perinteisen suomalaisen elämänmuotomme siihen.

Myrskynmerkkejä tämän idyllin yllä ovat muun muassa:

- Euroopan unionin ja euron kriisi,

- Yhdysvaltain mielenkiinnon laantuminen Eurooppaa kohtaan ja loitontuminen maanosastamme,

- Yhdysvallat haluttomuus johtaa maailmaa ja muiden haluttomuus tulla johdetuiksi,

- Naton merkityksen väheneminen,

- Venäjällä alkamassa oleva sisäinen muutos,

- Aasian mahtivaltioiden merkityksen kasvu,

- valta-käsitteen muutos, valta ei ole enää samanlaista kuin se ennen oli, kansainväliset verkostot ovat hajauttaneet valtaa ja vastaavasti perinteistä diplomatiaa on korvannut verkostoituminen epävirallisissa kanavissa,

Haukkalan johtopäätös on se, että Suomen on pelattava yhtä aikaa uutta ja vanhaa peliä, toisaalta mukauduttava ja yritettävä vaikuttaa tekeillä olevaan uuteen maailmanjärjestykseen ja toisaalta huolehdittava vanhasta eli suhteista Venäjään,

- "Venäjä sitoo meidät vanhaan", Haukkala arvioi ja kuvasi tämän Venäjä-suhteen näin: "Lyijyankkuri Suomen kaulassa",

Mutta miten paljon se ankkuri painaa?

Haukkalan arvioi, että Venäjä ei tällä hetkellä ole järin kiinnostunut Suomesta eikä ole aktiivisesti vetämässä meitä etupiiriinsä. Toisaalta - suomalaisten etu on vaalia Venäjä-suhdetta, sillä se kuitenkin tekee meidät tärkeäksi ja kiinnostavaksi kansainvälisessä yhteisössä.

Mutta riskejäkin on:

"Suomi voi tumpuloida itsensä Venäjän etupiiriin", Haukkala arvioi.

Lopuksi Haukkala arvioi, että Venäjä-suhteiden hoitaminen on "Suomen presidentin tärkein duuni".

Kysäisin tiedotustilaisuudessa, että kuka kahdeksasta ehdokkaasta parhaiten pystyisi tästä "duunista" selviämään?

Haukkala ei halunnut vastata - ainakaan yksikössä, mutta vastasi - kovasti kursailtuaan - poimimalla listalta neljä nimeä, joiden hän arveli pystyvän luomaan suhteet Venäjän johtoon. Nimet olivat aakkosjärjestyksessä: Pekka Haavisto, Paavo Lipponen, Sauli Niinistö ja Paavo Väyrynen.

Enempää en saanut hänestä irti parilla lisäkysymykselläkään, joten on pakko kääntyä muiden asiantuntijoiden puoleen.

Mitä tuumaavat arvoisat kommentaattorit? Siksi päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Kuka hoitaisi parhaiten suhteet Venäjään?

Tässä tietysti tarkoitan presidenttiehdokkaitamme jo siitäkin syystä, että perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa - yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.

Seuraavan kerran postaan vuorokauden päästä keskiviikkona 11.1.

Päivän sitaatti:

Sdp:n puoluesihteeri Mikael Jungner asettaa oman jatkonsa puoluesihteerinä peliin Uutispäivä Demarin haastattelussa. Jatko riippuu Paavo Lipposen vaalimenestyksestä. Jungner sanoo, että presidentinvaali on taistelua oikeudenmukaisen hyvinvointivaltion puolesta.

"Jos en saa tätä viestiä läpi puolelle miljoonalle demarille ja neljälle miljoonalle hyvinvointivaltion ystävällelle ja jos gallupit toteutuvat, puoluesihteeri vaihtuu ensi kevään puoluekokouksessa."

Huomispäivän menovinkit:

Menovinkki 1.

Keskiviikkona 11. tammikuuta avautuvat ennakkoäänestyspostit. Jos kanta on selvä, sitten äänestämään.

Menovinkki 2.

Akateeminen kirjakauppa Helsingin keskustan myymälä keskiviikko 11.1.

klo 16.45 Hiski Haukkala: Suomen muuttuvat koordinaatit

Maailma käy läpi muutosta, joka vaikuttaa myös Suomen asemaan. Kirjassa pohditaan menneisyyden ja nykyisyyden lisäksi sitä, millaista ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä roolia Suomen kannattaa tavoitella jatkossa

Kirjasta keskustelemassa professori Hiski Haukkala, Eurooppa-ministeri Alexander Stubb ja kehitysyhteistyöministeri Heidi Hautala. Keskustelun vetää Yleisradion toimittaja Liisa Karvinen.

48 vastausta artikkeliin "Kuka hoitaisi parhaiten suhteet Venäjään?"

Jan Rossi 10.01.2012 14:41

Itselläni ei ole mitään epäilyksiä, että Niinistö ei kykenisi hoitamaan suhteita Venäjään. Niinistö on kuitenkin reaalipoliitikko ja tietää Suomen historian sen verran hyvin, että osaa toimia Venäjän suhteissa pragmaattisella tavalla. Ei suhteita Venäjään hoideta taivaanrantoja maalailemalla vaan käytännönläheisesti Suomen asemaa vahvistaen. Niinistö on vakauden takaaja, joten Suomen suhteissa Venäjään on odotettavissa vakautta, eikä Suomen ulkopolitiikkaan olisi tulossa suuria muutoksia. NATO on ainoa asia, josta Suomen ja Venäjän välille voisi syntyä ongelmia, mutta Suomihan ei halua edes Natoon.

Sauli Niinistöstä tulee vakauden perusilmentymä presidenttinä. Luottakaamme Suomen asiat Sauli Niinistön käsiin. Niinistön kaudesta tulee menestys Suomelle.

Jan Rossi

M. Blomqvist 10.01.2012 14:52

Saman kysymysen nosti aiemmin esiin Jussi Lähde, joka mielestäni melko osuvasti totesi, että Venäjän suhteiden hoitaminen on tulevan presidentin ainoa todella tärkeä tehtävä. Jos lähdetään Haukkalan esiinnostamia nimiä seulomaan niin Väyrynen voisi tässä asiassa vedota pitkään kokemukseensa ulkoministerinä. Tosin Väyrysen kokemukset ovat pääasiallisesti peräisin Neuvostoliitosta. Lyhyen tutkijanuransa aikana hän keskittyi argumentoimaan kuinka Neuvostoliiton hajoaminen olisi täysin mahdoton ajatus. Putinilta saattaisi saada säälipisteitä tästä. Lipposella taas on tunnetusti hyvät suhteet Venäjän liikemiespiireihin. Otettakoon huomioon sekin että hän on roteva mies ja kunnon "Pöö!" pienikokoiselle Putinille voisi hyvinkin ajaa Suomen asiaa eteenpäin. Niinistö ei ole koskaan ollut ulkopolitiikasta erityisemmin kiinnostunut ja olisi vaikea uskoa, että kiinnostus yhtäkkiä heräisi Mäntyniemessä. Veikkaukseni onkin että Niinistö delegoisi Venäjän vastahakoiselle Stubbille ja keskittyisi itse enemmän sisäpolitiikassa ärisemiseen. Haaviston Venäjänpolitiikka on tabula rasa mutta Haavistolla on yksi ohut valttikortti. Hänen puolueessaan vaikuttaa Suomen ja Venäjän välisten suhteiden ainoa selkärankainen; Heidi Hautala.

Petri Lahesmaa 10.01.2012 14:52

Hiski Haukkalan tavoin en kykene ennustamaan, kuka parhaiten hoitaisi Venäjä-suhteita. Pitäisi valita useampi presidentti, jotta jälkikäteen näiden Venäjä-suoritusta voisi vertailla samalla aikajaksolla.

Kilpailevien ehdokkaiden kannattajien parista on lennellyt väitteitä, joiden mukaan Niinistön ulkopoliittinen kokemus tai Venäjä-osaaminen olisi jotenkin heikkoa.

On varmasti totta, että Niinistöllä on vahvempi kokemus EU:n kuin Venäjän suhteiden hoitamisesta. Tai nythän jo korostetaan sitä, kuinka suhteiden Brasiliaan ja Kanadaan on oltava huippuunsa trimmattuna. Ettei menisi vähän överiksi?

No joka tapauksessa olen tässä lukenut ja muistellutkin taas kerran vuoden 1982 vaaleja. Mauno Koivistohan oli mukamas aivan epäkelpo ehdokas ulkopoliittisesti. Ei ainoastaan linjaltaan arveluttava vaan kaiken lisäksi täysin kokematon. Tivattiin, onko pääministeri saanut kutsun Moskovaan ja missä se kutsukirje on!

Manu vei aseet vastustajiltaan vastatessaan kysymykseen Moskovan suhteistaan: "Ei niissä ole kehumista".

Kaiken huippu on, että Juhani Suomi syyttää jälkikäteen Koivistoa rähmällään olosta.

Tässäkin valossa uskon, että Unskin otsikon kysymykseen ei löydy yhtäpitävää vastausta. Yleiset kansainvälisen kanssakäymisen taidot on syytä hallita. Ehkä Arhinmäellä ja Soinilla olisi ensimmäisellä Moskovan vierailullaan kainalot märkänä, mutta jo toisella kerralla homma alkaisi sujua.

Vesa Kaitera 10.01.2012 15:05

Toimiessaan Kokoomuksen puheenjohtajana Sauli Niinistö loi Kokoomukselle puoluetason suhteet Venäjän johtavaan puolueeseen. Kun Niinistö oli EDU:n puheenjohtajan hän loi sillekin organisaatiolle puoluetason suhteet Venäjän presidenttiä tukevaan puolueeseen. Venäläisillä on näissä asioissa norsun muisti, ja selvää on, että tämän historian perusteella Niinistö on persona grata ainakin Venäjän nykyisen johdon silmissä.

Venäjän poliitikoille on tyypillistä, että he pyrkivät satsaamaan muiden maiden poliitikoista niihin, joilla joko on nyt valta käsissään tai jotka aivan ilmeisesti tulevat nousemaan valtaan lähiaikoina. Sauli Niinistö edustaa Suomen suosiituinta puoluetta, ja hänen edustamansa EPP on EU-parlamentin selvästi suurin puolue. Tämä tekee Sauli Niinistöstä Suomen presidenttinä venäläisten kannalta kiinnostavan, kiinnostavamman kuin mitä Suomen pieni koko oikeastaan edellyttäisi.

Paavo Väyrynen on ollut ulkoministerinä hyvinkin moneen otteeseen, eikä hänellä varmaan tulisi minkäänlaisia vaikeuksia neuvotella venäläisten kanssa.

Paavo Lipposen osalta pitkäaikainen pääministeriys ja toimiminen venäläissaksalaisen kaasuputkiprojektin konsulttina antaa runsaasti luottamuspääomaa venäläisten suuntaan.

Muilla viidellä presidenttiehdokkaalla Venäjän suhteiden luomisen alkaisi lähes puhtaalta pöydältä.

Jan Rossi 10.01.2012 15:07

Ja mitä tulee Jungnerin lausuntoon, että ”Jos en saa tätä viestiä läpi puolelle miljoonalle demarille ja neljälle miljoonalle hyvinvointivaltion ystävällelle ja jos gallupit toteutuvat, puoluesihteeri vaihtuu ensi kevään puoluekokouksessa.” tämä tarkoittaa sitä, että Jungner tunnustaa oman epäonnistumisensa täydellisesti.

SDP:n tilanne on katastrofaalinen. Kirjoitin jo aiemmin Aamulehden blogissani, että Lipponen upottaa SDP:n näissä presidentinvaaleissa. Neljän prosentin kannatus on katastrofaalinen puolueelle, joka on hallinnut presidentinlinnaa 30 vuotta. Lipposen eilinen esiintyminen TV 1:den tentissä vain vahvisti näkemyksiä, joiden mukaan SDP on ajautumassa tielle, jonka päässä odottaa murskatappio kuntavaaleissa.

SDP saa syyttää itseään tilastaan. Ylimielinen asennoituminen maksaa veronsa. Lipponen ratsastaa edelleen 1990-luvun opeillaan ajassa, joka ei vastaa enää 1990-luvun maailmaa. EU-kriittisyys on huipussaan Suomessa ja Lipponen haluaa ajaa Suomea yhä syvemmälle EU:n kuoppiin. Demaritkaan eivät enää usko Lipposeen.

Jutta Urpilaisen strategia nostaa Lipponen SDP:n presidenttiehdokkaaksi on kokemassa harakirin. Urpilainen ei vaalituloksesta luonnollisestikaan kanna vastuuta. Vastuun saavat kantaa muut henkilöt, vaikka Urpilainen ajoi Lipposen tuhoamaan SDP:n. Jungner ilmoittautui jo lähtijäksi. Jälleen pitää kysyä Urpilaisen osaamisen perään. SDP:n ehdokkaaksi olisi pitänyt nostaa joku nuori demari, mutta miten nostaa kun puolueessa ei ole enää nuoria nousevia kykyjä. SDP:stä on tullut menneisyyden reliikki, jota yksi nuori puheenjohtaja ei voi pelastaa. SDP ei saa energisiä nuoria riveihinsä. Jos saa, ne sitten ajetaan paitsioon ylimielisellä asenteella. Ja puolueella ei ole mitään muuta sanottavaa kuin tämä pöööööö. Voi surkeuden surkeutta.

Jan Rossi

Ulpu Iivari 10.01.2012 15:08

Unski hyvä,

Hiski Haukkalan kirja "Suomen muuttuvat koordinaatit" ( jota en luonnollisesti ole vielä ehtinyt lukea) saa minut ajattelemaan, että presidentinvaalitaistelua käydään hieman harhaanjohtavasti tunnelmissa, joiden mukaan olemme valitsemassa hyvien aikojen presidenttiä. On mahdollista miettiä, kuka on sympaattisin tai protestoida äänestyskäyttäytymisellä. Puhe presidentin merkityksen heikkenemisestä on mennyt perille.

Tarja Halosen kaudella ei ole ollut onneksi tarvetta suuriin ulkopoliittisiin urotekoihin tai äärimmäistä tarkkuutta vaativiin ratkaisuihin. Tilanne saattaa kuitenkin muuttua tulevan kuuden vuoden aikana kuten Haukkalakin kuvaa. Myrskynmerkkien vahvistuessa katseet kääntyvät presidenttiin kansakunnan resurssina. Tasavallan presidentin ensisijainen tehtävä on edelleenkin huolehtia siitä, että Suomen kansainvälinen asema pysyy vakaana, meidät liitetään oikeaan viihtekehykseen ( EU, YK, Naton rauhankumppanuus, kansainvälisten ihmisoikeus- ja kauppasopimusten noudattaminen jne.) eikä asemaamme liity spekulaatioita. Sanomattakin selvää on, että Venäjä-suhteiden viisas hoitaminen kuuluu presidentin toimenkuvan ytimeen.

Ilari Kiema 10.01.2012 15:11

Kuka välittää enää Venäjästä? Saksan entinen liittokansleri, ison Paavon puoluetoveri Helmut Schmidt sanoi aikanaan, että 1980-luvun Neuvostoliitto oli Ylä-Volta, jolla on ydinaseita. Tuoreessa Newsweek-lehdessä kolumnisti viittaa tähän ja pistää vielä paremmaksi: Venäjä, joka oli kerran länsimaisen kirjallisuuden ja musiikin suurenmoisia keskuksia, näyttää yhä enemmän Nigerialta, jossa on lunta. ”Under Putin, that tragedy has descended into farce.” (Newsweek, Dec. 19, 2011, 8.)

Se, mikä on globaalisti hauskaa ja oikeudenmukaista, ei ole välttämättä Suomen etujen mukaista. Jos Venäjää ei Yhdysvalloissa enää yleensä noteerata, ei sitä pidetä myöskään keskeisenä turvallisuusuhkana. Suomessa ilmeisesti hankeen kaivautuneet Naton kannattajat näkevät, että Nato olisi ollut ainoa sotilaallinen turva ainoata mahdollista sotilaallista uhkaa vastaan. Näin ei ehkä enää ole, jos Yhdysvalloissa koetaan, väärin perustein, että Venäjältä on odotettavissa pelkkää sotilasfarssia eikä varteenotettavaa marssia.

Maapallo on pyöreä, minkä osoittamisesta nykyamerikkalaisten olemassaolo on yleensä aiheutunut. Yhdysvallat ei voi loitontua maanosastamme muualle kuin Marsiin. Obama puhuu Tyynenmeren valtioista mutta tarkoittaa ennen kaikkea Intiaa, joka ei ole siellä päinkään. Jos Yhdysvallat muodostaa läheisen liittosuhteen Intian kanssa, niin EU:lla on jo vastaava suhde Intian kanssa, vaihtelevien vaiheiden jälkeen, kuten aina. Jos ympäri käydään, yhteen tullaan. Tässä Suomen presidentillä voisi olla rakentava rooli, mitenkään muita nousevia maita vähättelemättä.

Mitä päivän kysymykseen tulee, siihen lienee vain kaksi vastausta: parhaiten suhteet Venäjään hoitaisi (aakkosjärjestyksessä) Paavo Lipponen tai Sauli Niinistö. Jos ajatellaan, että suhteiden hoitaminen(!) – ”millaiset idänsuhteet Teillä on” – on osa laajempaa ulkopoliittista kokonaisuutta, johon kuuluu myös suhteiden hoitaminen Washingtonin ja New Delhiin, sitten jälkimmäisellä saattaisi olla piirun verran paremmat edellytykset myös Venäjän suhteiden hoitamiseen.

Reino Kössö 10.01.2012 15:39

Väyrynen, Lipponen, Niinistö ja Haavisto varmaankin pystyisivät hoitamaan Venäjä-suhteita asiallisesti. Mitään radikaaleja eroja tuossa asiassa ei noiden ehdokkaiden välillä tässä kysymyksessä nähdäkseni ole. Ehkä Väyrysellä olisi parhaat edellytykset hoitaa niitä ministeritaustansa perusteella. Soini olisi siinä suhteessa isompi kysymysmerkki.

Kokoomuksella on kyllä puoluetason suhteet Putinin Yhtenäinen Venäjä -puolueeseen. Eri asia on, että onko siitä loppupeleissä iloa, mikäli Yhtenäisen Venäjän asema jatkossa murenee mahdollisen demokratiakehityksen seurauksena.

Sauli Niinistö totesi, että hän ei kutsuisi Dalai Lamaa Suomeen Kiinan vastustuksen takia. Tuo oli selvä viesti siitä, että ihmisoikeuskysymykset olisivat Niinistön agendalla köykäistä tavaraa. Samaa linjaa hän luultavasti toteuttaisi myös suhtautumisessaan Venäjän ihmisoikeuskysymyksiin.

Harri Nyman 10.01.2012 15:45

Toivon että valittava presidentti ei unohda maantiedettä eikä sitä ongelmaa johon maantiede yhdistettynä läheiseen yhteistyöhön Saksan kanssa voi johtaa Venäjän suhteen. Tähän suuntaanhan ollaan menossa: Suomi on Saksan kanssa euron ytimessä (ainakin toistaiseksi) samalla kun Venäjällä sisäpolitiikassa kuohuu.

Tämän takia Lipponen tai Niinistö, varauksella Väyrynen.

Heikki Hakala 10.01.2012 15:55

Hiski Haukkala lukeutuu niihin eturivin Venäjän-tuntijoihimme, jotka lähestyvät kohdettaan ilman entisten aikojen asenteellista painolastia eivätkä epäröi puhua suoraan silloinkin, kun viesti ei kaikkia miellytä. Täytyypä hankkiutua huomenna iltapäivällä Akateemisen kohtauspaikalle kuulemaan kiintoisaa keskustelua ja hankkimaan Suomen muuttuvat koordinaatit. Perässähiihtäjän päivän kysymystä yritän kommentoida tässä ja nyt, vaikka valistuneemmin se kävisi sitten, kun olen Haukkalan tuoreen kirjan lukenut.

Venäjä-suhteiden hoitaminen on Haukkalan mukaan ”Suomen presidentin tärkein duuni”. Asiaa hetken tuumattuani olen samaa mieltä: kyllä se nykyisten valtaoikeuksien puitteissa niin on. Kekkosen kaltaista idänsuhteiden suvereenia suurmestaria on silti turha haikailla, sillä YYA-ajan olosuhteisiin ei ole paluuta. Muistaakseni juuri Haukkala on jossakin aiemmassa yhteydessä huomauttanut, että UKK hankki Suomelle etuja tekemällä Neuvostoliitolle myönnytyksiä, jotka heikensivät maamme suvereniteettia.

Myös jäsenyytemme EU:ssa on olennainen tekijä naapuruussuhteessamme Venäjään. Kun Venäjällä on yhä edelleen pyrkimys käsitellä suhteitaan Suomeen ja muihin Länsi-Euroopan maihin kahdenvälisinä kysymyksinä, meidän kannaltamme on tärkeää vahvistaa EU:n uskottavuutta yhtenäisenä neuvottelublokkina. Menestyäkseen Venäjän-suhteiden hoitajana tasavallan presidentin on mielestäni sitouduttava tähän lähtökohtaan, mutta kyettävä samalla turvaamaan riittävä liikkumatila tilanteissa, joissa EU:n yhteistä näkemystä ei ole saavutettavissa. Tavoiteltavaa tietenkin on, että Suomen ja Venäjän väliset naapuruussuhteet ovat niin hyvät kuin suinkin, muodostumatta kuitenkaan sellaisiksi ”erityissuhteiksi” jotka tosiasiallisesti veisivät Suomea kohti uutta Venäjän etupiiriä.

Venäjään sisältyy Suomen kannalta valtavia mahdollisuuksia ennen kaikkea talouden näkökulmasta. Tämä koskee niin arktisen alueen luonnonvarojen hyödyntämistä kuin kauppasuhteita – ja turismia, jonka potentiaali on näin vuodenvaihteen tienoilla katukuvassamme vahvasti läsnä. Mahdollisuuksien realisoituminen edellyttää taitavaa politiikkaa Suomelta, mutta myös onnellista ulospääsyä Venäjän tämänhetkisestä poliittisesta epävakaudesta ja rehottavasta korruptiosta, jonka lamauttava vaikutus myös taloussuhteisiin on suurempi kuin usein ymmärretään.

Ei minullakaan ole vastausta siihen, kuka ehdokkaista hoitaisi Venäjän-suhteet parhaiten. Varauksettominta luottamusta tässä suhteessa tunnen Paavo Lipposta ja Sauli Niinistöä (aakkosjärjestyksessä) kohtaan. Olen varma, että he molemmat hahmottavat suhteisiin liittyvän asetelman mahdollisuuksineen ja haasteineen kaikessa vivahteikkuudessaan ja ovat riittävän kokeneita ja pragmaattisia kohdatakseen menestyksellisesti ne vaikeatkin tilanteet, joita seuraavien kuuden vuoden aikana miltei väistämättä eteen tulee. Paavo Väyrynen on toki idänsuhteiden konkari par excellence, mutta hänen takertumisensa Kekkosen perintöön ja torjuva suhtautumisensa Euroopan unioniin herättävät koko joukon kriittisiä kysymyksiä.

Esa Sakkinen 10.01.2012 15:59

Parhaiten Suomen ja Venäjän suhteita hoitaisi itse asiassa Venäjän kansa vaalimalla kansanvaltansa rehellisyyttä ja tiivistämällä yhdessä Suomenkin kanssa missiota rauhan ja oikeudenmukaisuuden toteutumisen rakentamisesta Euroopassa ja Aasiassa. Johtamiskulttuuri ja demokratian/markkinoiden aito toimivuushan siihen ensin tarvittaisiin. Jos tämä optimistinen visio saa toteutua, ei sillä ole väliä kuka on Suomen tasavallan presidenttinä.

Toki tilanne valitettavan todennäköisesti aaltoilee monenlaisiin muihin suuntiin. Suomen ja Venäjän kansalaisyhteiskuntien toisiinsa lähestyttäminen voisi olla presidentillemme tärkeä tavoite. Siinä näen vahvoiksi Niinistön, Väyrysen ja Haaviston ominaisuudet.

Jotenkin näyttää siltä, että saadaan kaikki kolme, kun valitaan Niinistö. En usko, että Väyrysen, eikä ehkä Haavistonkaan johdolla rakentuisi sitä avoimen kulttuuri- ja talousvaihdon positiivista yhteistyötä, jota Niinistön kokemus ja persoona lupailevat. Vaikeampien aikojen ehdoton neuvottelutaituri olisi luonnollisesti Paavo Väyrynen.

Taina Hämäläinen 10.01.2012 16:01

Kyllä Venäjä suhteiden hoitamiseenkin paras on Paavo Väyrynen. Hänellä on pitkä aikainen ja erittäin vankka kokemus yhteistyöstä eri maiden johtajien ja muiden päättäjien kanssa. Jos joku on jostain asiasta nuorena sattunut erehtymään, ei se estä iän mukana viisastumasta.

Hirvittää ajatuskin, että Niinistö, jos sattuisi presidentiksi pääsemään, asettaisi Stubbin vastuulle Venäjä suhteiden hoitamisen. Minua on alusta asti harmittanut Stubbinkin kohdalla se, ettei hänellä ole mitään käsitystä historiasta, mutta silti hän vain laukoo nuoruuden tyhmyyden voimalla mielipiteitään, joiden kohdalla voi vain tuntea myötähäpeää.

Venäjällä on omanlaisensa kulttuuri ja siihen on vain naapurinkin sopeuduttava, jos aikoo pitää välit hyvinä. Pitkään suljettuna ollut yhteiskunta ei hetkessä muutu, mutta ainakin pieniä muutoksia ajan kanssa syntyy. Tätä pieneltä osaltaan edesauttaa varmasti myös venäläisturistien vierailut Suomessa ja muualla vapaana pysyneissä maissa.

On ihmeellistä, että aina löytyy niitä, jotka väittävät ja moittivat Suomen olleen Kekkosen aikaan rähmällään Neuvostoliittoon.

Jos Kekkosen ylläpitämät hyvät suhteet olivat "rähmällään" oloa, niin hyvä oli, että oltiin siten. Saatiinpahan, kiitos Kekkosen, elää suht. normaalia elämää muutoin hankalissakin tilanteissa.

Palatakseni vielä Väyryseen. Jos nyt kaikki olisivat rehellisiä ja kykeneisivät tosi asioden tunnustamiseen, niin Väyrynen on todellakin ylivoimaisen paras hoitamaan Venäjän suhteita, oli siellä sitten johdossa kuka tahansa. Venäjän ja muunkin maailman tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Varmaa on vain epävarmuus eli muutos. Juuri sellaisissa tilanteissa tarvitaan vahvaa, kokenutta ja tilanteiden tajun omaavaa suhteiden ylläpitäjää.

Timo Laaninen 10.01.2012 16:06

Kun täälläkin jaksetaan muistuttaa Paavo Väyrysen väitöskirjasta 1980-luvun lopulla, lienee paikallaan muistuttaa hänen keskeinen johtopäätöksensä: Neuvostoliitto pysyy suurvaltana. Menikö se nyt niin hirveästi pieleen, tarvitsee vain vaihtaa Neuvostoliiton tilalle Venäjä. Itänaapurimme pysyvä pyrkimys on pysyä suurvaltana, ja Venäjä pyrkii varjelemaan omia turvallisuusintressejään siinä missä Neuvostoliitto aikoinaan.

Paavo Väyrysellä on kokemusta suhteiden hoidosta niin Neuvostoliiton kuin Venäjänkin johtajien kanssa. Tämä kokemus voi nousta arvoonsa, kun maailmanpolitiikan mannerlaatat liikkuvat siihen tyyliin kuin Elina Groundström kirjoitti minunkin mielestäni erinomaisessa kirjoituksessaan.

Jos mittarina käytetään edellytyksiä hoitaa suhteita Venäjään, minä nostan siis Väyrysen ykköseksi. Toiseksi arvioin Lipposen ja kolmanneksi Niinistön.

Lars-Erik Wilskman 10.01.2012 16:15

Venäjällä on monenlaisia Suomen ystäviä, mutta Venäjän valtion kannalta näillä Suomen presidentinvaaleilla tuskin on merkitystä. Venäjän suhde Suomeen riippuu kansainvälisen politiikan tapahtumista ja erityisesti Euroopan unionin ja Venäjän asemoitumisesta kussakin kysymyksessä. En usko, että Suomi lähtee vetämään EU:n yleislinjoista poikkeavaa politiikkaa.

YK:n turvallisuusneuvoston vaihtuvajäsenyys toteutuessaan on se paikka, jossa ulkopolitiikastamme yhdessä valtioneuvoston kanssa päättävä presidentti joutuu tekemään ratkaisuja, jotka heijastuvat maittemme välisiin suhteisiin. Tällaisia vaikeita kysymyksiä, joissa on viisautta pitää kieli keskellä suuta on esim. Lähi-itä täynnä.

Koska Suomen ja Venäjän maiden välillä ei liene sen suurempia tunteita herättäviä ongelmia kuin lasten huoltajuuskiistat Suomen presidentti voi kiinnostaa lähinnä viestiviejänä lännen suuntaan. Suomen presidenttihän kiinnostaa lännessä, vain jos hänellä on kerrottavaa Venäjästä.

Kuka siis olisi paras ehdokas? Ilman muuta Niinistö, sillä hän poliittiselta taustaltaan edustaa Euroopan poliittista valtavirtaa ja tuntee sen päättäjät jo ajalta ennen kunkin valtaanpääsyä. Niinistön johdolla Venäjän vallan puolue sai luotua puoluesuhteet länteen. Niinistö kanavoi pankkiirina ollessaan kehitysrahaa Venäjän investointihankkeisiin.

Mikko Myller 10.01.2012 16:18

Jos Elina Groundströmin aamuinen kirjoitus lehdessä hätkähdytti Unskin kaltaista vanhempaa kehäkettua, niin silloin nuoremman polven ei kannata hämmästellä samoja tuntemuksiaan.

Olisikohan jopa niin, että sen pohjalta päivän kysymys menee hieman huti?

Ei siksi, etteikö Venäjä olisi presidentin tärkein työsarka. Se on sitä epäilemättä. Mutta huti siksi, että suhteemme Venäjään ovat olleet viime sotien jälkeen kunnossa. Osaamista riittää vieläkin, vaikka virkakoneistomme on kääntynyt ennen kaikkea (aivan oikein) Brysselin suuntaan. Valmiiksi katettuun pöytään on kuitenkin jokaisen ehdokkaan helppo istua. Kolmelle heistä se on helpompaa kuin muilla, aakkosjärjestyksessä Lipposella Niinistöllä ja Väyrysellä Näiden kolmen ansiot ovat tulleet selkeästi esiin jo aikaisemmissa merkinnöissä.

Mutta Groundströmin esiin tuomien kehittyvien maiden tapaus presidentillä on paljon uutta polkua tallattavaan. Se näkyy jo siinä, miten Ahtisaareen ja Haloseen suhtauduttiin presidenttikausinaan. Kenellä ehdokkaista olisi parhaimmat lähtökohdat tämän työn jatkamiseen? Nyt lista muuttuu hieman. Siihen kuuluvat aakkosjärjestyksessä Haavisto, Lipponen ja Väyrynen.

Miksi nämä kolme? Haavisto käytti hyvin ensimmäisen edukuntarupeamansa jälkeiset vuodet YK:n monissa tehtävissä. Lipponen on harrastanut koko aikuisikänsä maailmanpolitiikan kysymyksiä 60-luvun radikaalina, SDP:n kv-sihteerinä ja pääministerinä. Väyrysen kokemus ulko-, kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministerinä on kunnioitettava.

Jan Rossi 10.01.2012 16:26

Arvoisalle Taina Hämäläiselle toteaisin, että Väyrysen toimintatavat ovat suomettumisen ajalta, joka tarkoittaisi sitä, että Väyrynen veisi Suomen jälleen polvilleen Venäjän eteen, jopa kainaloon pahemmin kuin Halonen on tehnyt. Suomen suhde USA:han ei ainakaan lähenisi kuin Niinistön aikana, jolle USA-suhteet merkitsevät myös jotakin. Väyrysellä ei ole minkään valtakunnan suhteita Yhdysvaltoihin. USA on Väyryselle tuntematon alue kun mies on elänyt koko poliittisen uransa NL:n kainalossa. Suomi ei tarvitse enää vladimirovien sätkynukkeja Suomen johdossa. Väyrysen suhdetta Viktor Vladimiroviin, tähän Suomen politiikan NL.n ja KGB-ajan kummisetään ei ole avattu. Paavo Väyrysen valinta merkitsisi Suomen paluuta 1970-luvun Kekkosen ajan politiikkaan.

Jan Rossi

Jussi Isotalo 10.01.2012 16:27

Kun vaalikuumeen noustessa innostutaan helposti leimaamaan muut kuin oma presidenttiehdokas kaikin puolin kelvottomiksi, yritän tehdä poikkeuksen. Mielestäni nyt ovat ehdolla parhaat saatavilla olleet yksilöt. Aina ei näin ole ollut.

Kun kysytään, kuka olisi paras hoitamaan suhteita itänaapuriin, on aivan riemastuttavaa, että vastausta ei kysytä eikä anneta itänaapurista. Aina näin ei ole ollut.

Olen vakuuttunut, että presidentiksi pyrkivistä jokainen joka itse vakavasti uskoo mahdollisuuteensa nousta tasavallan presidentin virkaan, on kykenevä hoitamaan idänsuhteita Suomen kannalta hyvin. Aina näin ei ole ollut.

Itse panen Niinistön etusijalle, muitakin arvostaen.

Seppo Isotalo 10.01.2012 17:30

Miikka Kutakko kirjoitti 10. tammikuuta

-Tämän vaalikampanjan merkillinen piirre on ollut se, että oikeista, presidentin työnkuvaan liittyvistä asioista ei keskustella eikä ehdokkailta täten vaadita vastauksia keskeisiin kysymyksiin.

Suhteissa Venäjään eivät TV-kyselijät löydä eroja ehdokkaiden välillä. Heiltä kysytään oliko vaalivilppiä Venäjällä, mutta vaikuttiko vilppi voimasuhteisiin parlamentissa?

Venäjän ulkoministeriö raportoi 2011-12-28 ihmisoikeuksista. Kolme sivua Suomen rankkaa arvostelua.

http://www.mid.ru/bdomp/brp_4.nsf/9f9f2a6497b5822f43256a2900463456/2b4694cd44b6411e44257974003e49c4/$FILE/%D0%94%D0%BE%D0%BA%D0%BB%D0%B0%D0%B4.pdf

Google kääntää sen sekunnissa suomeksi ja sitten voidaan kysyä ehdokkailta kuinka he vastaavat tähän arvosteluun. Tasapainon vuoksi pitäisi tietenkin kysyä ehdokkaiden käsityksiä ihmisoikeuksista Venäjällä.

Johannes Hirvaskoski 10.01.2012 17:42

Hyvä Jan Rossi,

Varmojen väitteiden esittäminen siitä mitä joku ehdokas tekisi on kyllä helppoa, mutta ei vakuuta. Tällaisten yksinkertaisten tulevaisuutta koskevien ennustusten kumoaminen on yhtä mahdotonta kuin niiden perusteleminen. mitä toki et yrittänytkään. - Yritän kuitenkin.

Ensinnä ja yleisesti; yhteyden pitäminen Neuvostoliiton edustajiin 1970-luvulla ei ollut Suomen edun vastaista. Toiseksi ja erityisesti; Väyrysen usein esiin nostettu öljyn välityskaupan lisääminen ei ollut Suomen edun vastaista.

Suomi oli tekemisissä maailmanherruudesta aktiivisesti kamppailevan ja Suomen puolueettomuuteen kielteisesti suhtautuneen diktatuurin kanssa. Tämä pitää aina muistaa.

Suomettumista kyllä ilmeni. Mutta sitä ilmenisi jälleen, jos olosuhteet naapurin kanssa olisivat samanlaiset. Ja todennäköisesti suomettuminen olisi nytkin se parempi vaihtoehto. Nykyinen 1970-luvun poliittisen kulttuurin tuomitseva ilmapiiri on vain Venäjän nykytilan meille suomaa luksusta. Ollaanpa tässä asiassa rehellisiä.

Kysymystä kuka loisi parhaat suhteet Venäjään, pitäisi oikeastaan hieman tarkentaa. Kuka olisi aloitteellisin suhteessa Venäjään. Sillä aloitteellista ja kauaskantoista Venäjän - politiikkaa me luoja paratkoon tarvitsemme, tämän nykyisen reaktiivisuuden tilalle.

Arvaukseni on, että aloitteellisin (liike-elämän kielellä proaktiivisin) ehdokas Venäjän suuntaan olisi Paavo Väyrynen.

Tuukka Sariola 10.01.2012 18:02

Uusi presidentti on oiva mahdollisuus uudistaa Venäjä-politiikkaa ja suhteita, kun tilanne tavallaan nollataan.

Politiikassa on omat "rules of engagement" säännöt, joita eri osapuolet yrittävät saada itselleen parhaiten sopiviksi. On myös kilpailevia todellisuusmaailmoja, jotka kohtaavat neuvottelupöydissä.

Ilmatilaloukkaukset olivat eräs käytettävissä oleva vahva pelikortti Venäjälle, mutta se vietiin tylysti pois kun Suomi rupesi julkistamaan jokaisen ilmatilaloukkauksen.

Suomettuneisuuden ajan poliitikko uskoo, että koko lattian pituudelta rähmällään makaaminen on Suomelle parasta Venäjä-politiikkaa. Jokainen kalastaja taas tietää, että mitä enemmän siimaa kalalle antaa, niin sitä enemmän oma tilanne heikkenee, vaikka vapa tuntuisi hetkellisesti paremmalta.

Viimeisin merkittävä Venäjä-politiikan kriisi taisi olla 2008 kun Venäjä riuhtoi uhkapelillä siiman kireäksi Georgiassa ja sai melkein käsistä pois lipsuneen alueen takaisin omaan etupiiriinsä. Lähitulevaisuuden kriisien arvellaan yleisesti liittyvän Venäjän sisäisiin levottomuuksiin, heti alkaen uuden presidentin valinnasta piakkoin. Nämä tapahtumat eivät välttämättä jää sivusta seurattavaksi, jos Suomeen tulee esim. satoja poliittisia pakolaisia tai jos Suomesta käsin aletaan organisoida enemmän Putin-vastaista toimintaa.

Täytyy kuitenkin muistaa, että Suomi on Venäjälle se eräs mieluisimmista naapureista eikä Venäjällä ole kauheasti varaa heikentää suhteita, koska se voi pahimmillaan johtaa Suomen NATO-jäsenyyteen.

Reino Kössö 10.01.2012 18:22

Venäjä-tutkimukseen keskittyvän Aleksanteri-instituutin johtaja, professori Markku Kivinen totesi, että Venäjän valinnat yhteiskuntansa suunnasta ovat monelta osin kesken tai alkutekijöissään. Vasta 20 vuotta on kulunut totalitaarisen diktatuurin eli Neuvostoliiton hajoamisesta. Siinä ajassa ei voi kohtuudella odottaa kovin radikaalia muutosta.

Suomen kannalta noita valintoja oikeaan suuntaan saattaa auttaa se, että Venäjä hyväksyttiin pitkän, 18 vuotta kestäneen neuvotteluprosessin jälkeen maailman kauppajärjestön eli WTO:n jäseneksi. Se edellyttää myös Venäjältä sopeutumista yhteisiin pelisääntöihin, mikäli se hyvinvointiaan ja yhteiskuntaansa haluaa kehittää.

Kauppasuhteiden merkitys siis kasvaa entisestään. Näissä oloissa Paavo Väyrysen pitkä kokemus ulkoministerinä ja viimeksi ulkomaankauppa- ja kehitysyhteistyöminiserinä on hyvin painava argumentti hänen puolestaan. Väyrynen on tottunut toimimaan kansainvälisissä ympyröissä ja neuvotellut paljon myös venäläisten kanssa.

Lopuksi voisi todeta, että Väyrysen arvio Neuvostoliiton pysyvyydestä meni pieleen, mutta ovat muutkin matkalla sortuneet virhearvointeihin ja kantojen täyskäännöksiin. Olihan Paavo Lipposenkin tavoite nuorempana sosialistinen Suomi.

Tuomo Kokko 10.01.2012 18:59

Presidentilliset suhteet Venäjään? Herkullisen spekulatiivinen kysymys, johon voi miettiä vastausta vapaasti assosioiden, "ääneen ajatellen", vailla vastuuta - tällaisesta minä pidän!

Jos kevyt silmäilyni kommentteihin tuotti oikean tuloksen, ei tähän mennessä ole mainittu alan tuoreinta näyttöä, Paavo Lipposen menestyksekästä kaasuputkikonsultointia. Kutsuisiko liike-elämä neuvonantajakseen kenet tahansa konkaripoliitikon, vai arvioisiko se pätevyyttä nimenomaan tehtävän kautta? Lipposeen luotetaan Venäjän-tuntijana ainakin energiabisneksen kabineteissa; otetaanpa huomioon.

Paavo Väyrystäkään ei voida sivuuttaa. Mies itse korostaa pitkää ulkopoliitista kokemustaan, josta valtaosa tosin taitaa ajoittua arveluttavasti neuvostosuhteiden kauteen. Väyrynen kauppaministerinä teki varmasti tosissaan töitä myös viime vuosina, kun Venäjän WTO-jäsenyys ja puutullikysymys tuntuivat sotkeutuneen pahaan umpisolmuun. Olen ihmetellyt, ettei Paavo ole kampanjansa aikana ottanut kauppakriisin onnellista loppua omalle ansiolistalleen.

Hiukan eri näkökulmasta voisi ennustaa menestystä Venäjä-suhteissa myös sekä Pekka Haavistolle että Eva Biaudet'lle. Heiltä puuttuvat klassisen ulkopolitiikan kovat meriitit, mutta sitä mukaa kun kansalaisyhteiskunta itänaapurissa vahvistuu, kasvaa pehmeän diplomatian merkitys varmasti. "Presidentti Haavisto" on helppo kuvitella moskovalaiseen älykkökahvilaan kaltaistensa seuraan, yhteiskuntavaikuttamista konsultoimaan.

Seppo Keränen 10.01.2012 19:05

"Kokoomus lupasi Suomen Natoon." Näin otsikoi Helsingin Sanomat (12.2.2011) Wikileaks-uutisensa, jossa kerrottiin kokoomuksen edustajan keskusteluista Yhdysvaltain Helsingin suurlähetystön edustajan kanssa 2009.

"...kertoi poliittisen osaston päällikölle, että kokoomuksen johto näkee puolueensa nousevan seuraavan hallituksen johtoon ja vievän Suomen Natoon", lähetystö raportoi Washingtoniin.

Tästähän presidentinvaaleissa on kysymys: Suomen linjasta.

Tulevankin presidentin tärkeä tehtävä on vaikuttaa Venäjään niin, ettei Venäjä omilla toimillaan tee Suomelle mahdottomaksi jatkaa turvallisuuspoliittisella linjallaan, joka perustuu sotilaalliseen liittoutumattomuuteen ja hyvän naapuruuden politiikkaan.

Lipposella ja Väyrysellä ulkopolitiikan taito on hyppysissään. He eivät tarvitse harjoitteluaikaa. Muut ehdokkaat sitä tarvitsisivat.

Jan Rossi 10.01.2012 19:08

Uuden presidentin pitkän aikavälin tavoite täytyy olla Suomen NATO-jäsenyys..Suomen jäsenyyttä auttaa merkittävästi Venäjän ja Naton lähentyminen. Tämän vuoksi Niinistö voisi presidenttinä olla vahvistamassa USA:n kautta Venäjän asemaa sen NATO:n kanssa muodostamassaan neuvostossa. Kun Venäjä sidotaan tiiviimmin Naton rakenteisiin, sitä helpommaksi Suomen jäsenyys tulee. Suomi tulee lopulta liittymään Natoon. Matka on vielä pitkä. Matka EEC-sopimuksesta 1973 EU:n jäseneksi vei 22 vuotta. Turvallisuuspolitiikassa muutokset tapahtuvat pitkällä aikavälillä. Tämän vuoksi tarvitaan rutkasti kärsivällisyyttä ja vakautta NATO-jäsenyyden saavuttamiseksi. Tässä prosessissa Sauli Niinistö tulee näyttelemään isoa roolia.

Jan Rossi

Jorma Saloniemi 10.01.2012 19:26

Tutkija voi olla sitä mieltä, että Venäjä suurena naapurimaana oli presidentin tärkein missio.

Mielestäni Suomenkin ulkopolitiikan prioriteetteja pitää tarkistella muuttuvan maailman mukaan, jossa paino siirtyy Intian ja Kiinan suuntaan.

Yhtä tärkeä missio on EU, joka on tukehtumassa talouskriisin ja massiivisen byrokratian kourissa. Presidentti voisi keskittyä kahdenkeskisiin suhteisiin EU-maiden kanssa pyrkien yhdessä hallituksen kanssa unionin uudistamiseen.

Näiden jälkeen tulisivat naapurit etupäässä Venäjä sekä länsi ja lat. Amerikka.

Haluan korostaa presidentin ja hallituksen jatkuvaa ja saumatonta yhteistyötä ulkopolitiikassa.

Kuka presidenteistä pystyy hoitamaan valtioiden välisiä suhteita. Potentiaalisimpina ehdokkaista pidän Niinistöä, Lipposta ja Haavistoa. Väyrystä pidän ulkopoliittisena riskinä. Muista ei ulkopolitiikan johtamiseen ole.

Haluan lopuksi korostaa, ettei suhteiden hoitaminen Venäjään ole mikään erilliskysymys. Sen pitää olla ulkopolitiikan arkipäivää.

Pentti Peltoniemi 10.01.2012 19:30

Reino Kössö huomauttaa, että ”olihan Paavo Lipposenkin tavoite nuorempana sosialistinen Suomi.” Niin oli. Oli aikaansa edellä. Harmi, että hyvä mies vaihtoi joukkuetta. Nythän merkittävät talous- ja yhteiskuntatieteilijät kautta globalisoituneen maailman ovat kaivaneet Marxin uudelleen tutkittavaksi.

Timo Laaninen korjasi tuon tuosta toistettavan, usein Paavo Väyrysen lisensiaattityötä tai väitöstutkimusta lukemattomien, Neuvostoliitto-väitteen – hyvä.

Valitettavasti muiden ehdokkaiden väitöstutkimuksia ei ole mahdollista lukea edes hyväntahtoisesti.

Perässähiihtäjä kysyy, että kuka hoitaisi parhaiten suhteet Venäjään?

Vastaus: ehdokasjoukon tohtori Väyrynen ja sitten jonkin matkan päässä tulevat Paavo Lipponen sekä Eva Biaudet.

antti liikkanen 10.01.2012 20:11

Kun takana on tuore lukukokemus eräiden kekkos-tutkijoiden kritisoimasta (Tarkka, Suomi) "Kekkosen takapiru" - kirjasta (Timo J Tuikka, Otava 2011), on mielipidettäkin somempi muodostaa.

Suomen suhteita Neuvostoliittoon ja Saksaan (osin myös Ranskaan, USA:han ja Englantiin) hoiteli aikanaa troikka, joka kutsui itseään Hammastunturin Paliskunnaksi (Kaapin Jounin väärtejä kun olivat).

Arvelen, että ehdokkaista paras hoitamaan ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa on se, joka kykenee tuollaisen Hammastunturin paliskunnan muodostamaan.

Itse asiassa kyse ei ole tulevaisuuden paliskunnasta vaan siitä, että tällainen paliskunta menestyjällämme jo olisi oltava olemassa.

Kenellä sitten sellainen on?

Jotenkin minusta näyttää, että kaikki Perässähiihtäjän mainisemat neljä suhe-ukkelia ovat aika yksinäisen tähden ratsastajia.

Tosin tiedän, että ainakin eräällä heistä tällainen paliskunta on, mutta jostain syystä hän ei sitä mainosta.

No, toisaalta, ei Kekkonenkaan paliskuntaansa isommin killannut julkisesti (Rangell, Hillilä, Vilkuna, Pakaslahti, Jalanti jne).

Keskushahmo - Tuikan mukaan - oli Hillilä, joka kykeni tulemaan toimeen niin Himmlerin, Stumpfin kuin Zhdanovinkin kanssa täysillä.

Olipa Venäjänsuhteiden hoitajana jatkossa kuka tahansa, tietäköön hän, että yksin ei asia suju.

Ei Caesarilta, ei Kekkoselta eikä Ahtisaareltakaan.

Vain Marsalkka taisi tuon taidon tai ainakin yritti (olihan hänelläkin lopulta Airo).

Sellaista ei nyt ehdokkaiden joukossa ole.

Joten: kuka on kenenkin "Kalle Hillilä"?

Eero Pyykkölä 10.01.2012 20:18

Kuka hoitaisi suhteet parhaiten Venäjään? Helposti voisi ajatella, että parhaiten suhteita venäjään hoitaisi sellainen presidentti, jolla on kokemusta venäläisistä sekä Neuvostoliiton, että Venäjän ajoilta. Kaksi nimeä nousee silloin etusijalle: Paavot Väyrynen ja Lipponen.

Paavo Väyrysellä oli paljon toimintaa neuvostoliittolaisten kanssa Kekkosen aikoihin ja vielä tämän jouduttua jäämään pois toimestaan. Ahti Karjalaisen junaileminen presidenttiehdokkaaksi oli Paavo Väyrysen ja Neuvostoliiton ministerineuvoksen Viktor Vladimirovin yhteisyritys. Monenlaisia keinoja kuulemma hahmoteltiin. Vaikka Väyrynen harrasti "tahtopolitiikkaa"ulkoministerinä vielä Sorsan IV-hallituksessa ja osin Ahon ainoassa, on hänen ulkopoliittinen kokemuksensa lähinnä suomettumisen syvien vuosien ajalta.

Paavo Lipponen opiskeli nuorena miehenä stipendin turvin Yhdysvalloissa ja vaati Suomeen tultuaan siirtymistä sosialismiin. Kiistättömiä tosiasioita. Siirtyminen markkinatalouden ja läntisten arvojen taakse tapahtui kuitenkin nopeasti. Mauno Koiviston avustajana Lipponen ilmeisesti viimeistään oivalsi puolustussotien merkityksen ja parlamentarismin toimivuuden palauttamisen tärkeyden. Lipposen kiinnostus maailmanpolitiikkaan on ollut elinikäistä, eikä ole laantunut vieläkään. Pääministeriydet ja eduskunnan puhemiehen tehtävät ovat vieneet miestä Venäjän päämiesten juttusille kotona ja vieraissa. On selvää, etteivät valtiokapitalistiset venäläiset olisi kysyneet Lipposta ja Saksan entistä liittokansleria Gerdhard Schröderiä palkkalistoilleen, jos eivät olisi uskoneet heidän pystyvän vaikuttamaan asioihin.

Presidentinvaaleissa on kyse linjavaaleista. Väyrynen edustaa vanhaa, jo mennyttä maailmaa. Lipponen taas edustaa ihan jotain muuta.

Lea Korhonen 10.01.2012 20:28

Haavistolla on kansainvälistä kokemusta mm. YK:n tehtävistä ja hän on pärjännyt rauhanneuvotteluissa Darfurissa sissien kanssa, joten eiköhän Putinkin hoituisi. Ja erittäin vakavasti: Haavistolla on sekä diplomatiaa että selkärankaa, joten hän varmasti uskaltaisi tuoda myös epäkohdat esiin, mutta diplomaattisesti.

Miika Kurtakko 10.01.2012 21:08

Huomaan olleeni Hiski Haukkalan kanssa samoilla linjoilla, kun kirjoitin 17.12. seuraavan kommentin sen päiväiseen postaukseen:

(http://blogit.hs.fi/perassahiihtaja/2011/12/16/muuttivatko-tv-vaittelyt-vaaliasetelmaa/)

"Nimittäin se, mikä on presidentin tärkein tehtävä. Valtiosäännössä sanotaan että presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhdessä valtioneuvoston kanssa. Ja kun EU-asioista vastaa suvereenisti pääministeri, jää presidentille ns. muu maailma.

Paasikiviläisesti (ja miksei myös häkämiesmäisesti) kärjistäen muun maailman ykkösasia on Venäjä, Venäjä ja Venäjä – muu maailma on sitten prioriteettilistalla viidennen tason prioriteeteista alaspäin. Keskein kysymys kuuluu, kuka ehdokkaista hoitaisi Venäjän suhteet parhaiten?"

Kiitän Unskia tärkeän kysymyksen nostamisesta esiin. Tulinpa samassa kommentissa jo vastanneeksikin:

"Oma näkemykseni on se, että tässä kuviossa vanhemmat Paavot ovat kovaa valuuttaa ja Niinistö ehkä kaikkein heikoin, muut ovat jossain näiden välillä. Perustan näkemykseni siihen, että vanhemmilla Paavoilla on ollut eniten (myönteistä) kanssakäymistä Venäjän eri tasojen johtajien kanssa, kun taas Niinistön kanssakäyminen Venäjälle on ollut vähäisempää ja jopa hieman ambivalenttia (ts. poukkoilevaa) johtuen Niinistön Nato-sympatioista. Olkoonkin, että Yhtenäinen Venäjä pyrkii EPP:n jäseneksi, jota kokoomus jo on.

Ehkä Venäjän pitäisi nousta vastaisuudessa suurempaan rooliin vaalikeskusteluissa."

Toivottavasti näin käy.

Teen kuitenkin jatkoehdotuksen seuraavaksi kysymykseksi, joka tullee olemaan Suomen kannalta jopa Venäjää tärkeämpi: mikä on Suomen suhde Kiinaan ja miten sitä pitäisi kehittää?

Yhdysvaltain uudistetun sotilasopin mukaan sotilaallinen painopiste siirtyy nyt Aasiaan ja Tyynellemerelle. Ei, syynä ei ole Pohjois-Korea, vaan Japanin lipsuminen Yhdysvaltain poliittisesta talutusnuorasta. Lisäksi Kiina on joidenkin lähteiden mukaan jo aloittanut Yhdysvaltain velkagrillauksen suljettujen ovien takana. Yhdysvallat vastaa - ironista kyllä - kiinalaisilla dollareilla rahoitetulla sotakoneistolla.

Venäjä on Kiinan liittolainen, koska molemmat maat edustavat "epädemokratian akselia" tällä hetkellä. Venäjä tosin lipsunee tästä rintamasta, kun (en kirjoita "jos" vaan "kun", huom!) FSB:n valta murenee. Kiinan valuuttareservit ovat sellaiset, että se saa myös halutessaan EU:n polvilleen ja pystyy lamauttamaan koko kansainvälisen talousjärjestelmän. Tukeeko EU Kiinaa, jotta euro saa elää, kun kamppailu Tyynenmeren ja koko maailman herruudesta alkaa?

Kiina on päälause, Venäjä sivulause maailmanpolitiikassa. Suomen ulkopolitiikassa molempien pitää olla yhtä vahvasti presidentin asialistalla.

Jussi Lähde 10.01.2012 21:52

Venäjä, Venäjä, Venäjä ja jossain määrin vielä Neuvostoliittokin

Kiitän Unto Hämäläistä jälleen yhdestä mielenkiintoisesta pohdituttamisesta. Kysymys sai aikaan pienimuotoista nostalgointia.

Olen näet tutustunut erääseen presidenttiehdokkaista paremmin joko vuonna 1990 tai 1991 jälkimanittuna vuonna Leningradissa järjestetyn "Yhteinen ympäristömme" -tapahtuman tiimoilla. Tuolloin ja sen jälkeenkin olen kiertänyt Pekka Haaviston kanssa muutamaan otteeseen Venäjällä. Roolit ovat vaihtuneet ja miehet vanhentuneet.

Olen ollut muutamien ehdokastenttien järjestäjien kanssa keskusteluissa, he kun ovat kyselleet mitä ehdokkailta kysyä. Olen rohkaissut - tosin turhaan - heitä kyselemään ehdokkaitten henkilökohtaisisita venäläisistä sekä muista Venäjällä asuvista ystävistä. Venäläisen sielun ja venäläisen kulttuurin tuntemus on mielestäni Suomen tasavallan presidentille äärimmäisen tärkeää.

Uskon jokaisen ehdokkaan pärjäävän säädyllisesti Venjäjän johdon kanssa, olisiko joillain heistä sitten kykyä kehittyä kansainvälisten kollegoittensa silmissä Venäjä-tuntijaksi onkin sitten toinen juttu. Siihen Suomen tulisi tähdätä.

Tasavallan presidentin tulisi myös saada parhaat Venäjän ja venäläisyyden tuntijat tarvittaessa neuvonantajikseen, ei heitä jotka ovat ulkoministeriön sisäisissä tuolileikeissä parhaassa huudossa.

Teemu Lassila 10.01.2012 22:25

Eiköhän ne liene Väyrysellä. Vuosikymmenten kokemuksesta nostettakoon esille neuvottelut puutulliasioissa sekä kaukaisempi

kun oli neuvottelemassa suomalaisten liikemiesten vapauttamisesta persianlahden sodan aikaan.

Taina Hämäläinen 10.01.2012 23:17

Edesmennyt isäni, sotaveteraani, sanoi aina, että kaikki mahdollinen pitää tehdä, ettei koskaan enää tulisi sotaa.

Heti Neuvostoliiton kaaduttua toivoin, että suomalaisten olisi kaikilla mahdollisilla tasoilla yritettävä luoda suhteita venäläisiin, tavallisten ihmisten tavallisiin ihmisiin , pomojen pomotasolle, taiteilijoiden taiteilijoihin, kauppiaiden liike-elämään jne. Molemmin puolinen eri kulttuureja edustavien yhteistyö voi tuottaa luottamusta ja jopa ystävyyttä, niin että asiosta voidaan sopia ilman aseitakin.

Mutta kuten jo edellä olen sanonut, on niin Venjän kuin muunkin maailman tilanne sellainen, että huomista on hyvin vaikea ennustaa. Epävarmassa tilanteessa tarvitaan kansainvälisessä yhteistyössä kouliintunut presidentti ratkomaan eteen nousevia isoja kysymysmerkkejä. Tästä ehdokasporukasta Paavo Väyrynen on silloin paras vaihtoehto. Hän ei menetä hermojaan tuli eteen, mikä tilanne tahansa. Hänen luontevaa ja asiantuntevaa esiintymistä eri puolilla maailmaa ovat jopa Hesarin toimittajat keskenään kiitelleet, mutta eihän se sovi hesalaisten julkisesti kiittää henkilöä, joka on Lapista lähtöisin.

Väyrysen yksi hyvä pointti on myös se, ettei hänen tarvitse olla kiitollisuuden velassa AY-liikkeille, eikä säätiöille. Hänen vaalirahoituksensa on taatusti mukiin menevää. Kannattaisi muuten muidenkin hankkia muki, jonka keräilyarvo vain nousee, kun Paavosta tulee presidentti.

Edes

Pekka Lahti 11.01.2012 5:25

Venäjä tämä suuri naapurimme, on todella miehinen kulttuuri. Joten suhteiden luojan ,on oltava ensisijaisesti mies ! Vakavasti otettava neuvottelukumppani, pitää olla selkeästi, johtaja, sekä nöyristelemätön edun puolustaja. Venäläiset kunnioittavat suoraa puhetta, sekä määrätietoista asennetta ! Suhteet voi menestykäästi kehittää, kuka tahansa kyseisistä miehistä ! Jotka omaa edellä mainitut määreet !

Pentti Kangasluoma 11.01.2012 5:56

Venäjä on maa jonka menneisyyden hallinta huolestuttaa naapureita. Balttian maat eivät liittyneet vapaaehtoisesti Neuvostoliittoon, neuvostojoukot häätivät natsit Itämeren rannoilta mutta jäivät itse vapauttajina 50 vuodeksi.

Stalinin kuoleman jälkeen leirit purettiin, tuomittujan maine palautettiin. Mutta ei heille maksettu edes symbolisia korvauksia vääristä tuomioista. Ei väärin tuomittujen omaisuutta palautettu.

Vielä on Venäjän hallintokoneistossa kaikilla tasoilla tärkeissä tehtävissä ihmisiä jotka ovat saaneet oppinsa yksipuoluevallan

aikana. Oikeusvaltion synty on tuskallista.

Paavo Lipposen fyysinen olemus, tietty kulmikkuus on se voima jonka vuoksi pidän häntä parhaana Venäjän suhteiden hoitajana. Sauli Niinistö jää takariviin tässä asiassa.

Paavo Väyrynen on tietenkin eri Paavo joka Kekkosen oppipoikana meni mustan auton takapenkillä Kremlin muurien

sisään. EU vastaisuus ei anna hänelle lisäpisteitä silmissäni myöskään Venäjän suuntaan.

Haavistolla on diplomaattiset ansionsa, Arhinmäki on laittanut

palikoita uuteen järjestykseen kulttuurielämässä. Turvallisuuspolitiikassa hän kuitenkin on rämettynyt vasemmistolainen, armeijamme suorituskyky on pidettävä vaatimattomana.

Muistamme syksyn 1939, Saksa ja Neuvostoliitto päättivät että

Suomi kuuluu N-liiton etupiiriin. Kuten ko. kirjassa todetaan, Suomen on pidettävä huoli ettemme itse tarjoudu liittymään Venäjän etupiiriiin. Maantieteestä huolimatta.

antti liikkanen 11.01.2012 7:22

Kun rovaniemeläinen ykkös-perussuomalainen tänään asettui kannattamaan Paavo Väyrystä presidentiksi (Hemmo Koskiniemi, erittäin osaava Luoteis-Venäjän tuntija), pitää varmastikin ääni antaa Väyrysellekin (ei vaaleissa, mutta Venäjänä tuntemuksessa).

Jos Paavon takia Lapin perus-persu on valmis pettämään isä aurinkoisensa, on miehessä (miehissä) oltava jotain.

Kuitenkin paraskin Venäjän tuntemus saattaa nilkuttaa kovin, jos ei samalla muista vielä äsken vallinnutta kaksinapaisuutta ("cold war").

http://blogit.hs.fi/usavaalit/new-hampshiressa-kaikki-meni-romneylta-putkeen/#more-138

Intian ja Kiinan presidentinvaalitkaan eivät saa "unohtua"?

Torsten Brander 11.01.2012 8:32

Ääni on annettu ja kansalaisvelvollisuus suoritettu. Heti kello 8. Mitään vaalipropagandaa ei enää tarvittu. Nyt on muutoksen aika tähän 30 vuotta kestäneeseen putkeen. Eli elämme historiallista aikaa. Kyllä uusi tuleva johtomme osaa hoitaa asiat, vaikka monet vanhaan takertuvat yrittävät väittää ja monopolisoida osaamisen itselleen. Maallamme on ollut hyvin usein hyvä herraonni.

Jan Rossi 11.01.2012 9:18

Arvoisalle Pekka Lahdelle sanoisin näin, että venäläiset ovat kunnioittaneet suomalaisia jo talvisodasta saakka. Stalin kunnioitti Mannerheimiä sotilaana niin pitkälle, että jätti tämän rauhaan sotasyyllisyysasiassa kun aiemmin oli teloituttanut koko Puolan upseeriston Katynissä 1940. Stalinin suhtautuminen Suomeen oli siis täysin toinen kuin suhtautuminen puolalaisiin. Stalin kunnioitti voimaa ja sitkeyttä. Ja sitä suomalaisista löytyi. Tämän vuoksi NL ei koskaan edes harkinnut Helsingin valtaamista tankeilla kylmän sodan aikana. NL:n johto tiesi, että suomalaiset eivät koskaan tule antautumaan. Venäjä kunnioittaa suomalaisia. Suomi on ainoa maa, joka pystyi pysäyttämään puna-armeijan sodassa.

Jan Rossi

Kalevi Hirvonen 11.01.2012 12:24

Mitä lähemmäksi vaaleja tullaan sitä varovaisemmaksi ehdokas Sauli Niinistö on käynyt. Hän on kaventanut poliittista liikkumavaraansa seitin ohueksi. Hän aiemmin ajoi Suomea Natoon ns. EU:n sotilaallisen ulokkeen kautta. Nyt hän taktikoi kiistämällä sen, koska suomalaiset eivät halua Natoon liittymistä. Kokoomus (Stubb/Arvonen) kertoi vielä vuosi sitten Yhdysvaltain lähetystön edustajille, että seuraava kokoomusvetoinen hallitus vie Suomen sotilasliitto Natoon. Maaliskuussa 2009 päivätyn raportin mukaan "suomalaiset olisivat voitettavissa Naton taakse, eikä jäsenyydestä tarvittaisi kansanäänestystä".

Ulkopolitiikan alalta väitelleen sekä ulkoministerinä että ulkomaankauppaministerinä toimineen Paavo Väyrysen pätevyys hoitaa mm. Venäjän suhteita lienee kiistatonta. Kun hän on lisäksi osoittanut suurta asiantuntemusta Suomen presidentin tehtäviin, on ollut perusteltua vaihtaa Niinistöstä Väyryseen.

Heikki Rönkkö 11.01.2012 12:38

Tässä kysymyksessä kaikki ehdokkaat tanssivat samalla nuoralla: miten hyötyä Venäjän läheisyydestä säilyttäen kuitenkin samalla kaksikielisen kulttuurin ominaispiirteistä ominaisin siten että ruotsinkieli säilyy ns. sivistyneistön porttina myös itään päin? Onhan ihan korkeimmalta taholta lausuttu venäläisiä tarvittavan Suomessa lähinnä ruumiillisen työntekijöiksi.

Toisaalta guggenheimilaiset lupaavat parisataa tuhatta uutta taideturistia. (joista valtaosa voisi koostua uusrikkaista venäläisistä?)

Ainakaan Paavo Lipponen ei ole profiloutunut käytännön yhteistyön edistäjänä, vaan on pikemminkin hyvin kuuluvasti puolustanut ns. pakkoruotsia myös maan itäisimmissä kouluissa.

Pasi Pekkinen 11.01.2012 13:03

Venäjä-suhteiden hoitaminen on ehdottomasti yksi presidentin tärkeimmistä duuneista. Mutta Haukkalan mitä ilmeisimmin oikeaan osuvan johtopäätöksen - eli uuden ja vanhan pelin pelaaminen, mielestäni niin lähialueilla kuin kauempanakin - perusteella se ei ole tärkeistä lainkaan ainoa.

Suhteet nouseviin talousmahteihin (Kiina, Intia ja Brasilia), ulko- ja turvallisuuspolitiikan koordinaatio yleisesti ja globaalisti sekä erityisesti Suomen ja Euroopan yhteisen turvallisuusratkaisun aikaansaaminen ovat vähintään yhtä tärkeitä. Etenkin ottaen huomioon mahdollisen YK:n turvallisuusneuvoston jäsenyyden, eskaloituvan lähi-idän kriisin ja USA:n uuden puolustusstrategian linjaukset, ynnä kaikki muut lukuisat tekijät.

Kykyä ja osaamista näihin tehtäviin on varmasti kaikilla Haukkalan mainitsemilla henkilöillä. Olen kokolailla täysin eri mieltä Väyrysen kanssa erityisesti EU:n, euroon ja NATOon liittyvissä kysymyksissä, joten Väyrynen on minun näkökulmastani mahdoton vaihtoehto. Lipponen ei tarjoa mitään lisäarvoa suhteessa Niinistöön, jolta löytyy sellaisia vahvuuksia, joita Lipposelta puuttuu. Haavisto on erinomainen ehdokas, mutta parhaaksi arvioin kuitenkin Sauli Niinistön.

Pekka Kantanen 11.01.2012 14:44

Pragmaattisten venäläisten kanssa parhaiten pärjäisivät kolmikko Paavo Pöö, Paavo V ja Sauli Niinistö. Perustelut on yllä sanottu moneen kertaan. Eikä varmaan Haavistollakaan olisi suurempia vaikeuksia, vaikka vihreys saattaa naapurissa tökkiäkin aika lailla.

Idänsuhteiden kannalta voisi olla painajaismaista lähettää valtiovierailulle kumpikaan naisehdokkaista, Timo Soini tai Paavo A. Tässäkin olisi Unskille yksi blokkijakoperuste. Naapurissa pärjäävät ja ei-pärjäävät ehdokkaat.

Timo Laaninen 11.01.2012 16:11

Taitaa olla taistelua tuulimyllyjä vastaan, mutta esitänpä kuitenkin oman tulkintani Paavo Väyrysen roolista 1970-80 -luvuilla suhteessa Neuvostoliittoon. Jotain siitä tiedän ja muistan, vaikka en vihreänä nuorisopoliitikkona vielä missään ytimissä ollutkaan.

Keskustapuolueen sisälläkin eräät K-linjan edustajat arvostelivat Väyrystä siitä, että hänellä oli niin huonot suhteet Neuvostoliittoon. Kekkosen päiväkirjoihinkin taisi päätyä joku venäläisten valitus siitä, että Väyrynen piti niin huonosti yhteyksiä heihin. Tästä näkökulmasta tämä Väyrysen jälkimaine Neuvostoliiton nöyristelijänä tuntuu kovin epäoikeudenmukaiselta. No onneksi kukaan ei ole keksinyt väittää häntä KGB:n agentiksi kuten Kekkosta vieläkin jotkut nimittelevät.

Oma käsitykseni on, että Kekkonen ja Väyrynen hänen oppilaanaanyrittivät parhaansa mukaan pitää Suomen puolueettomuuden linjalla, mutta aika monet yrittivät vasemmalta ohi. Tästä asiasta lienee kuitenkin turha enempää väitellä ennen kuin KGB:n arkistot aukeavat, mihin voi mennä aikaa. Stasin arkistot Alpo Rusi onkin jo avannut, kannattaa tutustua hänen uusimpaan kirjaansa. Siitä löytyisi eväitä tähänkin vaalikeskusteluun.

Vesa Kaitera 11.01.2012 17:01

Timo Laaninen kirjoitti :"No onneksi kukaan ei ole keksinyt väittää häntä KGB:n agentiksi kuten Kekkosta vieläkin jotkut nimittelevät."

Tuolla nimittelyllä on kyllä vissi totuudellinen pohja, sillä käsittääkseni KGB:n arkistoissa Urho Kekkonen on kyllä laskettu KGB:n omaksi agentiksi. Muistaakseni hänen koodinimensä oli Timo.

Kun korkea KGB:n virkailija Gordievski loikkasi Yhdysvaltoihin, niin hän kertoi amerikkalaisille mm., että Kekkonen oli hänen mukaansa KGB:n agentti. Koska Gordievskin tiedot pitivät varsin hyvin paikkansa, niin suuri osa CIA:n väestä nieli tuon väitteen Kekkosen roolista sellaisenaan. Myös USA:n poliittinen ja sotilaallinen johto otti sen mahdollisuuden, että Kekkonen olisi täydellisesti Moskovan mies, varsin vakavasti.

Kun USA:n Euroopan joukkojen komentaja julkisesti vähätteli aikoinaan Suomen mahdollista halukkuutta puolustautua NL:n hyökkäystä vastaan ja arvioi, että Suomi päästäisi Puna-Armaijan maahan ihan noin vain, niin taustalla oli varmaan usko Kekkosen KGB-taustaan.

Totuushan oli kumminkin sellainen, että Kekkonen pyrki käyttämään KGB:tä hyväkseen omien tarkoitusperiensä edistämiseen ja KGB pyrki samaan Kekkosen osalta. Kekkonen onnistui omassa politiikassan suhteessa paremmin kuin KGB. Se, että KGB kirjasi omissa papereissaan Kekkosen omaksi agentikseen, oli lähinnä toiveajattelua, eikä edustanut todellista tilannetta. En pidä kaikista Kekkosen "konsteista", mutta Kekkosen aitoa pyrkimysta Suomen etujen ajamiseen ei minusta voida kyseenalaistaa.

Reijo Tossavainen 11.01.2012 23:12

Halonen tapasi Venäjän valtiojohtoa lukuisat kerrat. Jokaisen tapaamisen jälkeen Halonen ja Putin/Medvedjev tulivat median eteen tyytyväisinä. "Mitään ongelmia ei ole, olemme hyviä naapureita. Keskustelimme niistä ja näistä asioista".

Halosen kaudella Suomi oli lauhkea lammas venäläisten edessä. Kekkonen ja Paasikivi paljon vaikeammassa rakosessa pitivät vahvasti oman maan ja kansan puolta.

Seuraavalle presidentille on tasan yksi toive: hänen pitää pitää jämäkästi omien puolta. Esimerkkeinä olkoon vaikkapa rajaliikenne ja maiden välisen raskaan liikenteen siirtyminen kokonaan venäläisten käsiin ja venäläisten kiinteistökaupat Suomessa.

Kuka sitten nykyisistä ehdokkaista on valmis tiukimmin puolustamaan Suomea ja suomalaisia? Ehdokkaiden tähänastisten lausuntojen perusteella tuo ehdokas on Timo Soini.

Taina Hämäläinen 11.01.2012 23:57

Hyvä kiuruvetinen, ei löydy Soinista sellaista jämäkkyyttä ja neuvottelutaitoa, jota tarvitaan venäläisten kanssa.

Jos aivan rehellisiä ollaan, niin kyllä Paavo Väyrynen on näistä ehdokkaista ainoa, joka pystyisi tuloksia tuottavasti neuvottelemaan venäläisten kanssa. Saihan hän sen puutulliasiankin kohdalleen, monesta muusta ongelmasta puhumattakaan.

Leena Lauren 13.01.2012 0:11

Milläköhän vuosisadalla te ihmiset olette, jotka vaan vanhoja partoja muistelette?

Olin luullut, että Suomi-Venäjä tilanne on jo normalisoitunut sitten kylmän sodan , mutta sitä näköjään pelätään edelleen: kö ? Ei tarvinne kuitenkaan rähmälleen mennä, vaan pitää arvostaa tätä itsenäistä ja vapaata Suomea mikä meillä nyt on .

Maailma on pullollaan eri maita, joidenka kanssa tulee olla kanssakäymisessä sekä yhteisymmärryksessä, eikä tässä ole varaa vain yhden maan kanssa vehdata silkkihansikkain.

Ei aina tarvitse vanhoihin vaikuttajiin tyytyä kun nuorempiakin on saatavilla. Heillä on varmasti ainakin joustavuutta ja uusia ajatuksia tähän naapuruus suhteeseen annettavana, kun entinen elämä ei paina päälle.

Väyrynen ei ole oikein päässyt vieläkään tälle 2000 luvulle ja haikailee entistä Neuvostoliittoa ja Lipponenkin on aikansa elänyt.

Niinistö ei uskaltaisi puhua Venäjällä heidän olemattomasta demokratiastaan eikä ihmisyysloukkauksista.

Se tuli ilmi, kun oli puhetta Dalai Laman mahdollisesta vierailusta Suomeen.Hän ei uskaltaisi edes Lamaa tavata ettei Kiina vain suutu. Yksityishenkilöinähän presidenttimmekin voivat tavata ketä tahtovat, ainakin minun mielestäni.

Presidenttimme tulee olla rohkea kaikella tavalla eikä mennä piiloon, kun on kyse esim ihmisyysasioista.

Antakaamme uusien raikkaitten tuulien nyt puhaltaa.

Esko Hussi 14.01.2012 0:56

Ehdokkaat Väyrynen, Lipponen ja Niinistö näyttävät johtavan kommentaattoreiden Venäjä- suhde nimilistaa. Haavisto on jo heitä jäljessä.

Venäjä on ehkä tärkein tulevan presidentin haaste kuten nuori professori laukoi. Ratkaisevaa eroa ei ilmene asiassa kärkiehdokkaiden välillä.

Joissakin Venäjän piireissä Suomi, erityisesti Itä-Suomi melkein Helsinkiä myöten luetaan Venäjän lähialueeseen, jota se toki geopolitiittisesti onkin. Mutta Venäjällä liittyy asiaan muitakin painotuksia kuten lähialueiden venäläiseen väestöön suuntautuva huolenpito.

Itä-Suomessa on käynnissä jonkin asteinen nyt vielä alkuvaiheessa oleva venäläistyminen, jota seuraavat aikanaan kaksikielisyysvaatimukset. Kun viisumeita ei pian enää tarvita, lisääntyy ihmisten virta rajan yli. Tekisi mieli kysyä, mitä mieltä ehdokkaat ovat tästä kehityksestä ja Suomen Itäisten alueiden siirtymisestä Venäjän vaikutuspiiriin. Myönteistä asiassa on kaupan piristyminen ja normaalimmat suhteet tavallisiin venäläisiin. Jos ne palvelevat rauhan asiaa niin ok, mutta emme voi olla asiasta ihan varmoja, koska naapurissa on todella monia mielipiteitä.

Toinen kysymys voisi olla ehdokkaiden mielipide niukasti julkisuutta saaneesta Pietarista länteen Suomenlahden eteläpuolelle sijoitettujen suurien sotilas- ja asekeskittymien suuntaamisesta kohti pohjoista - tuskin nyt kuitenkaan Suomeen ja Ruotsiin.

Luetuimmat
  1. 1

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  2. 2

    Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

  3. 3

    Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

  4. 4

    Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

  5. 5

    Kaksi kolmesta suomalaisesta jää asumaan kotiseudulleen, mutta Helsingissä pysyy vain puolet – Kartta näyttää, mistä suomalaiset karkaavat ja minne he jäävät

  6. 6

    ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

  7. 7

    Kun ei sano mitään, ei munaa mitään – Touko Aalto sortuu varmisteluun, ja sellainen taktiikka ei toimi pitkään

  8. 8

    Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

  9. 9

    25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

  10. 10

    Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Heti ensimmäinen yhteydenotto te-toimistosta oli uhkauskirje – Työttömiä kohdellaan kuin rikollisia

  2. 2

    25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

  3. 3

    Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

  4. 4

    Helsingissä on jopa 12-vuotiaita seksinmyyjiä – Alaikäisten seksikaupasta ei juuri hiiskuta, mutta ilmiö on tuttu nuorten kanssa työskenteleville

  5. 5

    Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

  6. 6

    Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

  7. 7

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  8. 8

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  9. 9

    Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

  10. 10

    Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

  3. 3

    ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

  4. 4

    Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

  5. 5

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  6. 6

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  7. 7

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  8. 8

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  9. 9

    ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

  10. 10

    Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

  11. Näytä lisää