Perässähiihtäjä

Mikä mättää hyvinvointivaltiossamme?

Perjantai 12. lokakuuta 2012 ja 4. postaus

Hetki sitten tuli Oslosta tieto, että Norjan Nobel-komitea on myöntänyt tämän vuoden rauhanpalkinnon Euroopan unionille. Onneksi olkoon! Unionin presidentti Herman Van Rompuy sattuu juuri nyt olemaan Helsingissä tapaamassa pääministeri Jyrki Kataista. Mikä sattuma. Muutaman viime vuoden aikana unioni on saanut kylkeensä niin paljon lommoja, että tämän täytyy olla suuren juhlan aihe Brysselissä. Voin vain arvata, miten makealta esimerkiksi ex-laajentumiskomissaari Olli Rehnistä tämä tunnustus tuntuu.  Toivottavasti palkinto rohkaisee unionin rakentajia uusiin ponnistuksiin. Piti unionista tai ei, kyllä se on komea saavutus, että EU:n edeltäjän EEC:n vuonna 1957 perustaneet maat (Belgia, Ranska, Luxemburg, Hollanti, Italia, Saksa) eivät ole kertaakaan sotineet keskenään. Se on ollut niille itselleen siunaukseksi ja myös koko Euroopalle. Siitä on osoituksena se, että unioniin myöhemmin liittyneet maat ovat olleet yhtä rauhanomaisia kuin ydinmaat. Sotia ei ole käyty. Euroopan historia on niin sotainen, että näin pitkää ja syvää rauhanaikaa voi hyvinkin pitää Nobelin arvoisena tekona.

Näissä tunnelmissa tekisi mieli nostaa EU päivän puheenaiheeksi, mutta en sitä tee, vaan poimin kuntauudistuskeskustelun kommenteista yhden jatkokeskusteluamme varten. Toki sekin liittyy tämän juhlapäivän teemaan ainakin mutkan kautta: ilman näin pitkää rauhanaikaa emme olisi ikinä pystyneet rakentamaan nykyistä hyvinvointivaltiota.

Kuntauudistuskeskustelussa kommentaattorimme Mikko Airto kirjoittaa näin:

”Minulle kunta on aika pragmaattinen asia. Väline. Sen vaikutus identiteettiin on todellinen ja ymmärrän ihmisten huolen siitä. Mutta ei paikallisidentiteetti riipu hallintorajoista. Minä toivoisin, että meillä kyettäisiin käymään aika laaja keskustelu siitä, millainen 2000-luvun hyvinvointiyhteiskunnan tulisi olla. (Toivon siis onnistunutta Sata-komiteaa.) Mitkä ovat oleellisia asioita, jotka verorahoilla toivotaan kustannettavan? Mikä on optimaalisin tai dynaamisin järjestäjätaho näille palveluille?”

Keskustelun pohjustukseksi lainaan vielä toistakin tahoa. PT: eli Palkansaajien Tutkimuslaitos julkaisee mainiota aikakauskirjaa nimeltä Talous & Yhteiskunta. Aikakauskirjan syksyn numerossa PT:n tutkija Heikki Taimio pohtii samaa asiaa, joka askarruttaa Mikko Airtoa.

”Tutkijoiden keskuudessa on ollut vallalla käsitys, että suomalainen hyvinvointivaltio saavutti huippunsa juuri ennen Suurta Lamaa, 1980- ja 1990-lukujen taitteessa. Toki senkin jälkeen siihen on tullut uudistuksia ja leikkauksia, mutta yleistaso ei ole juuri muuttunut.

Katselin hieman Tilastokeskuksen taulukoita julkisista menoista ja niiden tehtävittäisestä kehityksestä vuoden 1990 jälkeen. Monille taitaa tulla yllätyksenä tieto, että kuntien osuus bkt:stä on pysynyt suunnilleen samana, kuten myös julkisyhteisöjen kokonaisosuus. Heikoissa suhdannetilanteissa osuudet ovat luonnollisesti nousseet selvästi. Yllättävää lienee myös se, että tehtävittäin luokitelluissa menokehityksessä ainoat merkittävät muutokset ovat olleet elinkeinoelämän edistämisen vähentyminen sekä toisaalta yleisen julkishallinnon ja terveydenhuollon osuuksien pieni nousu.

Hyvinvointivaltion kansantuoteosuus ei siis ole juuri muuttunut, mutta kansa on huolissaan hyvinvoinnin eriarvoisuuden kasvusta. Hyvinvointivaltion ja erityisesti kuntien palvelujen tarkoitus on ollut edistää kansalaisten hyvinvointia. Onko siis käynyt niin, että näiden palvelujen tarve on kasvanut? Talous on avautunut kansainväliselle kilpailulle, työelämän vaatimukset ovat muuttuneet, ikäihmisten määrä kasvaa nopeasti jne. – on helppo luetella hyvinvointipalveluiden tarpeeseen vaikuttavia asioita, jotka ovat toisin kuin 20 vuotta sitten.

Tulevien kuntavaalien keskeisimpiä kysymyksiä tulisikin olla se, että miten vastataan hyvinvointivaltion nykyisiin haasteisiin. Nähdäänkö, että sen tarve on kasvanut ja että tämän tulee myös näkyä sen menoissa ja rahoituksessa?  Vai valitaanko yksityinen tie, omavastuun ja itse ostettujen palvelujen osuuden lisääminen, asennekampanjat ja vapaaehtoistyö? Jälkimmäisellä tiellä ei ainakaan eriarvoisuus vähene.”

Heikki Taimio on siis tehnyt hätkähdyttävän tilastohavainnon: Hyvinvointivaltion ylläpitoon käytetään ainakin kansantuoteosuudella mitattuna yhtä paljon verorahaa kuin silloin ennen. Jos Taimio on lukenut numeroita oikein, kuten uskon, niiden valossa mainio hyvinvointivaltiomme ei olekaan romahtanut. Tällaisen havainnon tekijää ja julkistajaa täytyy onnitella siviilirohkeudesta.

Tämä on meille kaikille tärkeä asia. Kansalaiset ovat kovasti huolissaan hyvinvointivaltion pysymisestä pystyssä. Aika ajoin tuntuu siltä kuin koko hieno luomus olisi joko romahtanut tai romahtamassa aivan lähiaikoina. Syyskuun alussa julkaistun barometrin mukaan jopa 80 prosenttia vastaajista oli jokseenkin tai täysin samaa mieltä väittämästä, että Suomi on hyvinvointivaltio, missä kuitenkin hyvinvointi eriarvoistuu nopeasti – eri syistä johtuen.

Ja kuitenkin verorahaa pannaan valtavasti hyvinvointivaltion ylläpitoon. Tässä on nyt jotain pielessä. Mietitään sitä yhdessä, arvoisat kommentaattorit,  ja siksi päivän hyvä kysymys kuuluu: Mikä mättää hyvinvointivaltiossamme?

Olkoon hyvinvointivaltio puheenaiheena tänään perjantaina ja se kantaa varmasti koko viikonlopun yli. Seuraavan kerran postaan ensi maanantaina 15. lokakuuta, joka on Helvin ja Hetan nimipäivä.

Päivän siteeraus:

Kauppalehden toimittaja Kyösti Jurvelin arvioi hallituksen kuntauudistushanketta näin kipakasti:

”Hallituksen suuri kuntauudistus on epäonnistumassa täysin. Kuntakenttään ei tule rajua putsausta, koska liitokset perustuvat vapaaehtoisuuteen. Rakenneuudistuksen rinnalla juokseva sote-uudistus on myös kuihtumassa kasaan. Alun perin ideana oli, että sote-palveluista vastaavat vahvat peruskunnat. Nyt, kun vahvoja peruskuntia ei tule riittävästi, pienistä kunnista osa voi jatkossakin järjestää osan näistä palveluista itse tai yhteisöorgaaniensa kesken. Mikä muuttuu nykytilanteeseen verrattuna? Ei juuri mikään. Suurisuuntainen hanke on tuottanut työryhmiä, raportteja ja aikaa on palanut. Kaavailut uudistukset ovat monelta osin näennäisiä.”

35 vastausta artikkeliin "Mikä mättää hyvinvointivaltiossamme?"

Markku Gerdt 12.10.2012 15:23

Tervehdys,

Olen ollut Suomesta karussa muutaman vuoden ja nyt palannut jälleen kotimaan helmoihin. Ainakin tämän paluumuuttajan silmään on pistänyt muutama asia, jotka voitaneen niputtaa hyvinvointivaltio käsitteen alle:

1) Suomalaisten arki näyttää muuttuneen kovin tuskaiseksi. Eläminen on kallista (erityisesti ruoka ja asuminen) ja palkkatuloa verotetaan raskaalla kädellä. Rahaa vapaa-aikaan ei ole käytettävissä, ainakaan samassa suhteessa kuin esim. asuessani ulkomailla.

2) Päihdeongelma on mielestäni näinä vuosina riistäytynyt käsista tai ainakin se on entistä näkyvämpää. Tästä seuraa turvattomuuden illuusio, joka puolestaan vaikuttaa mielialaan.

Kaiken kaikkiaan hyvinvointivaltiostamme puuttuu positiivinen, elämänmyönteinen pohjavire. Ihmisten arki kurjistuu ja elämisestä tulee selviytymistä nauttimisen sijaan ja tämä näkyy.

Esko Virri 12.10.2012 16:01

Hyvinvointivaltion ongelmat ovat nyt lukuisat: verotusta on kevennetty pääosin viimeisen 17 vuoden aikana reippaasti (tuloveroja laskettu, varallisuusvero poistettu ym.), pitkään puhuttu suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle on jo osin arkipäivää ja julkista sektoria rasittaa kasvavan velkataakan tuomat kustannukset. Lisäksi työttömyysaste on edelleen suhteellisen korkealla tasolla ja siitä johtuvat verotulojen menetykset ja sote-menojen kasvu painavat budjetteja miinukselle. Laiminlyöty ennaltaehkäisevä työ viime laman jäljiltä myös kasvattaa rumasti hedelmää syrjäytymisen ja muiden ongelmien alkaessa näkymään yhteiskunnassa.

Politiikassa taas keskustellaan yksittäisistä asioista kuten hoitajamitoituksesta käsittelemättä ollenkaan kokonaiskuvaa. Yksinkertaisesti Suomella ei ole varaa hoitaa kaikkia vanhuksia laitoshoidossa vaan raskasta järjestelmää on muokattava omaishoitoa suosivaan suuntaan, mikä on taloudellisestikin kestävämpää. Tarvitaan uusia ja kevyempiä ratkaisuja myös järjestää sosiaalipalvelut, ja vuosien aikana kertyneen tulonsiirtojen viidakon aiheuttamista tukiloukuista on päästävä eroon.

Suuret yksiköt eivät ongelmia poista: esimerkiksi Helsingin hälyttävän paha asuntotilanne herättää kysymyksiä, kun pienituloisten nettotuloista voi helposti mennä yli puoletkin pieneen yksiöön. Byrokratia vaivaa myös suuria toimijoita. Kuntaliitoksilla ei ratkaista mitään, vaan vain siirretään huomio pois tärkeämmistä asioista. Mutta se missä tarvitaan muutosta eniten ovat asenteet: yksinkertaisesti Suomella ei ole varaa nykyisellä veroasteella tarjota hyviä julkisia palveluita ja tulonsiirtoja totutulla tasolla. On alettava valitsemaan, mitä oikeasti arvostetaan ja pyrkiä säästämään julkisista menoista tai korottamaan sitten verotusta. Ei voi vain enää valita rusinoita pullasta, vaan jostain sitä rahaa on pakko saada yhteiskunnan peruspalveluiden järjestämiseen.

Veroasteen korotusta omalta osaltaan estää Euroopan Unioni, eikä vaikuta todennäköiseltä että Eurooppa alkaisi ottamaan mallia pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta ainakaan verotuksen suhteen. Kuinka paljon Suomella on enää oikeasti mahdollista vaikuttaa veropolitiikkaansa on myös kysymys, josta eurokriisin yhteydessä tulisi keskustella. Onko euroalueen tiiviimpi yhteistyö ja liittovaltiokehitys oikeasti suomalaisten edun mukaista, vai pitäisikö meidän säilyttää oikeus päättää yhteiskuntamme perusasioista kuntien ja valtion tasolla Brysselin sijasta?

Pentti Kangasluoma 12.10.2012 16:07

Juuri nyt iloitsen Nobelin rauhanpalkinnosta, sain sen jo kerran kun YK-rauhanturvajoukot saivat sen 1988. Olin ollut firmalla töissä, minäkin sen sain. HS toimitus ei meinannut sitä ymmärtää vaikka suomalaimen kapteeni oli sitä yhtenä hakemassa 1988.

Aikajana 2000 luvun Nobelin saaneista, taitaa ollaa liikaan asiantuntijoita töissä, pelkkä nimi ja vuosi riittää.

Palataan, kun kana on syöty.

Mikko Airto 13.10.2012 0:39

Kiitokset Unski nostosta. Jos olisin tämän arvannut, olisin saattanut lukea kommenttini tarkemmin ennen lähettämistä.

Kaikella kunnioituksella edellä oleville kommentaattoreille, mutta minusta niissä näkyy juuri se ongelma, josta Taimio kirjoitti ja jota omassa kirjoituksessasi mietit. Mistä tulee se kokemus hyvinvointivaltion sakkaamisesta, kun tilastot eivät sitä tue.

On monia asioita, joita tilastot eivät tue, mutta joista meillä on vahvoja mielikuvia. Rikollisuus on oikeasti vähentynyt, vaikka pelkäämme turvallisuutemme puolesta entistä enemmän. Lapsia kasvatetaan paremmin kuin koskaan (esim. Rimpelän mukaan), mutta silti opettajien mielestä lapset ovat ihan eksyksissä. Suomalaisella kotitaloudella ei ole tainnut ikinä mennä tuloistaan asumiseen ja ruokaan niin vähän kuin nykyään. Ja päihdeongelmista siteeraan äitiäni, jonka mielestä hänen lapsuudessa ei ollut "ongelmaperheitä", vaan "perheitä". Hän ei muista perhettä, jossa isä ei olisi vetänyt kännejä ja tapellut kännikavereiden kanssa ja / tai kotona perheenjäsenten kanssa. Väkivaltaista koulukiusaamistakin on entistä vähemmän (vaikka oma poikani joutui vuoden ajan olemaan sellaisen uhrina).

Minusta pohjoismainen yhteiskuntamalli on sankaritarina ja ansaitsee valtavasti kunnioitusta. Mutta jos julkiset palvelut ja ajatus yhteiskunnasta olisi ollut staattinen, sitä ei olisi koskaan syntynyt. Hyvinvointiyhteiskunnan rakentaminen on konkreettinen todiste siitä, että on mahdollista luoda malli, joka vastaa ajan haasteisiin ja sitouttaa kansalaiset yhteiseen hyvään. Minusta tuntuu, että nyt pitää vain jatkaa samanlaista rohkeutta kohdata haasteita.

Mikä mättää? Yksi asia on se, että tilanne on todella sekava. Valtionverotus, kunnallisverotus, palkasta perittävät sivukulut, Kelan rooli. Minusta julkisessa keskustelussa olisi hyvä puhua esim. siitä, kuinka paljon veroja kerätään tällä hetkellä kokonaisuudessaan. Ja kuinka paljon vaikkapa sosiaalipalvelut ja terveydenhuolto maksaa kokonaisuudessaan. Ei vain valtion osuus. Kansalaisen on tuntea omistajuutta julkisista palveluista, kun hänelle ei ole selvää, mihin ja miten häneltä perittävät verot menevät.

Monesti sanotaan, ettei hallinto ole kallista ja osoitetaan sormella vaikkapa kunnan yleisiä hallintokuluja. Mutta mikä on tulos, jos lasketaan jokaisen sektorin hallintokulut ja laskettaisiin yhteen, kuinka paljon kaiken kaikkiaan hallinnon pyörittäminen vie "koko kakusta".

Yksinkertainen vastaus on myös se, että tietyssä mielessä hyvinvointi on parantunut. Koulujen ryhmäkoot ovat pienempiä kuin 30 vuotta sitten. Kouluissa on enemmän avustajia. Sairaanhoidossa pystytään hoitamaan sairauksia, joihin 30 vuotta sitten vain kuoltiin. Mutta ei niiden hoitaminen halpaa ole.

Mutta eniten mättävät varmaan jonot. Jonot terveyskeskuksen omalääkärille. Jonot sosiaalitoimeen. Ihmisen hätä ehtii mennä ohi ennen kuin hän pääsee kertomaan siitä jollekulle. Ja aika laaja yhteinen kokemus tuntuu olevan sairaanhoidon ylimalkaisuus. Menet lääkäriin, keikkalääkäri toteaa nopeasti perusinfektion, määrää lääkkeet ja lähettää kotiin. Tauti ei parane, joten uudestaan sama kierros. Eri lääkäri toteaa saman taudin ja antaa hieman ytymmät lääkkeet. Kolmannella tai viidennellä kerralla joku ehkä lähettää erikoislääkärille, joka toteaa viidessä minuutissa, että kyse on koko ajan ollut ihan eri vaivasta. Maallikolle aika luonteva kysymys on, miksi hän ei heti päässyt sille lääkärille, joka osasi hoitaa asian? Että jos veroaste on 40%, niin eikö sillä rahalla voisi saada sellaista sairaanhoitopalvelua, jossa kyetään tekemään diagnoosi ja hoitamaan ihminen kuntoon?

Kysymyksesi on laaja ja yhteiskunnan rakenteet monimutkaisia. Ainakaan minä en osaa kiteyttää sitä niin, että se kiteytys olisi jotenkin koherentti. Mutta jossain pitäisi miettiä tätä kokonaisuutta, jos kerran meillä on rahasta tiukkaa. Veikkaan nimittäin, että kokonaisuuden hahmottamisen kautta sitä optimointia ja "lämmintä dynamiikkaa" löytyisi.

Kimmo Leino 13.10.2012 10:22

Tuossa edellä se jo tuli rivien välistä; se mikä mättää ! Nimittäin kaikesta on Suomessa "lainsäädännöllä" ja viranomaistoiminnalla TEHTY LIIAN MONIMUTKAISTA !

Muistellaampa vaikka paskakaivo-episodia tai Suomen liittymistä Euroon tai nyt Kreikan tukiaisia ! Kaikesta on tehty liiana monimutkaista ns. "tavallisen" ihmisen MAALAISJÄRJELLÄ ajateltavaksi ! Jopa paskahuusin tekemiseen tarvitaan pian juristi; ettet riko mitään lakia; samalla kaikki menee lähes "lain" mukaan kun kaivos pohjoisessa saastuttaa 2 - 3 koko järveä ?

Järjen käyttö Suomessa on lailla lopetettu ! Miksi näin: siksi että sillä saadaan työllistettyä tuhansia ja taas tuhansia paperinpyörittäjiä ja asianajotoimistoja.

Miten on mahdollista, että kirvesmiesten tekemät ns. rintamamiestalot yhä ovat pystyssä, mutta tarkkaan "Ympäristöministeriössä" suunnitellut 70 - 80 luvun talot osin homehtuvat pystyyn ? Edelliset tehtiin RYHMÄTYÖNÄ eli jos ei tiedetty kysyttiin suurelta joukolta ihmisiä ... nyt Ympäristöministeriö määrää prikulleen jokaisen naulan paikan; ja niimpä kattoja sortuu, kun kirvesmies löi naulan sentin väärään paikkaan ?

Onneksi jo muutamassa kunnassa ja kaupungissa on ruvettu muuttamaan virkamiesten toimenkuvia siten, että he ovat ASIAKASPALVELIJOITA ei järjenkäytön jarruja !

Jokainen esim. huostaanottoa koskeva lainsäädäntö on senverran kimurantti, että hyvä juristi löytää lähes aina jonkin "lainrikkomuksen" ? Niimpä lapsi tuli tässäkin Venäjä-episodissa heitetyksi pois pesiveden mukana !

Jokaista oikeasti lasten hyväksi työskentelevää kohti tarvitaan 1 ulkoministeri 1 sisäministeri ja 3 juristia ? Oliko siis MAALAISJÄRJELLÄ ajatellen "laki" liian kimurantti jopa virkamiehen ymmärrettäväksi ? Tai päinvastoin ajetellen miksi ministerit eivät pystyneet pitämään suitaan kiinni ja antaneet kommentointivastuun niille, joille asiasta PALKKA MAKSETAAN eli mediavastaaville ?

Kreikka "vakuuksien" yhteydessä maksettiin huimia summia Lontoolaiselle juristijoukolle; joka laati paperit "lakien" mukaan; koska yhteisesti sovittuja LAKEJA piti kiertää ( EU-sopimus kieltää selkeästi tuen; joten se kierrettiin) !

Jokainen kansalainen saa tästä sen kuvan, että jos kerran "lakeja" pitää kiertää miksi me emme tee samoin ?

Jos meillä on raha tiukassa miksi emme suoraan voineet sanoa; että annamme tukea tai sitten emme ! Annoimme "julkisuudessa" eri summan; kuin mitä se TODELLISUUDESSA tulee olemaan.

Mitä asumisen "halpuuteen" tulee sähkön reaalihinta suhteessa palkkohin ON NOUSSUT; kaukolämmön reaalihinta suhteessa palkkoihin ON NOUSSUT; kiinteistöveroa on korotettu roimasti ( toteutettiin korottamalla kiinteistöjen verotusarvoja "kuplaa" vastaavaksi ) . Vakuutusmaksut ovat NOUSEET roimasti ja vesi sekä jätevesi ovat kallitsuneet urakalla ... miten tästä yhtäjöstä saadaan se, että asumiseen menee entistä vähemmän rahaa edes suhteellisesti ?

Suhteellisesti ottaen vain korkeimpien virkamiesten, ministerien ja kansanedustajien palkat ovat nousseet reaalisesti laskien !

Kaikki tämä johtuu siitä, että LAINSÄÄDÄNTÖ ja sen monimutkaistamisen seuraukset nostavat kaikkia kustannuksia aivan järjettömästi ... tähän paperisotaan on tai OLI varaa vain kaikkein suurimmilla yhtiöillä ... tästä esimerkkinä Nokian kohtalo ?

Pentti Kangasluoma 13.10.2012 10:45

Mikko Airto kirjoittaa viisaasti, monet sasiat ovat todella hyvin. Kotikuntaani rakennetaan ala-astetta joka on kuin palatsi. Kun aloitin koulun niin oli kaksi vuoroa, 8-12, ja 12-16, lapsia oli paljon, luokat suuria.

Lastentarhassa vaaditaan akateeminen loppututkinto, sitä olen aina ihmetellyt. Uudet päiväkodit ovat huippuhyviä.

Marevan kokeissa olen käynyt vuodesta 1994, paljon sekin maksanut yhteiskunnalle. Kaihileikkaus, maksoin 81 euroa.

Nalle Wahroos sanoi syntymäpäivähaastattelussa että jos rakennetaan syrjäytymisen tie niin syrjäytyneitä löytyy. Eräs rehtoriystäväni ei koskaan lähettänyt nuorta systeemin riepoteltavaksi, jos sinne päätyy niin takasin ei tule.

Sydämen asialla sarja palauttaa mielin millaista oli elämä Suomessakin, ei kaikki ollut idylliä. Sain koulutiellä turpoaa oikein kunnolla, olin vähän yli 10 vuotias.

Entä ne lääkärileikit, tyttöjen kanssa, nyt tulisi monta mustaa maijaa. Lasten seksuaalista hyväksikäyttöä on täytynyt olla,

Täytyy mennä marketin eteen tekemään makkaravaalityötä

Ja sitten pesisjuhlaan, maailman paras naisten pesäpallo joukkue tarjoaa kaakkukahvit, kaupungin tuella.

Jouni Martikainen 13.10.2012 11:01

”Tutkijoiden keskuudessa on ollut vallalla käsitys, että suomalainen hyvinvointivaltio saavutti huippunsa juuri ennen Suurta Lamaa, 1980- ja 1990-lukujen taitteessa."

Komppaan ylle lainattua esimerkillä. 80-luvun puolivälissä yhteiskunnalla oli varaa tarjota kaikille meille Juuan lukiota yli 5 km matkan takaa käyville vapaa valinta siitä, haluammeko ilmaiset koulumatkat vai ilmaisen asumisen asuntolassa mukaan luettuna maksuttomat lämpimät ateriat koulun jälkeen + aamu- & iltapalan. Tai haluaisimmeko sittenkin ehkä jonkun kombinaation koulumatkoista yhdistettynä asuntola-asumiseen.

Yllä oleva ei käsittääkseni tulisi kuuloonkaan nykyisin. Toisaalta toki kuntien kulurakenne on monissa asioissa kasvanut juurikin kuten blogisti toteaa: "Yksinkertainen vastaus on myös se, että tietyssä mielessä hyvinvointi on parantunut. Koulujen ryhmäkoot ovat pienempiä kuin 30 vuotta sitten. Kouluissa on enemmän avustajia."

Esim. kouluavustajat taisivat olla vielä täysin tuntematon ammattiryhmä, eikä kukaan muistaakseni kauhistellut 80-luvun alkupuolella 32 oppilaan yläasteluokkaa.

Heli Mirjami 13.10.2012 14:39

Vanhoja aikoja voi muistella ja todeta, että moni asia oli paremmin 50-, 60-, 70 - jne. luvuilla. Mutta kun on valittu kehityksen (ja jatkuvan kasvun) tie, paluuta entiseen on kai turha haikailla. Toisaalta - kuka meistä ennen 90-lukua opiskelleista kaipaa esimerkiksi opintolainan varassa elämistä ja lainan takaisinmaksua.

Itse epäilen suuresti laatuajattelua ja BSC-johtamista, joita on jo pitkään toteutettu niin valtionhallinnossa kuin muissa julkishallinnon organisaatioissa sekä yrityksissä. Numerot mittaavat ja kertovat kaiken, omaa havainnointia ja maalaisjärjen käyttöä ei sallita.

Mikko Airto mainitsee ytimekkäässä kirjoituksessaan jonot. Esimerkkejä terveydenhoiton puolelta löytyy. Turhia, rutiininomaisia kokeita, joiden takia päivystyksessä kuluu aikaa tunteja. Lääkärin puolihuolimattomasti ääneen lausuma epäilys senkertaisen taudin aiheuttajasta, jota muut lääkärit kunnioittavat totuutena, kunnes toisin todistetaan. Siis uusia kokeita ja odottelua vuodeosastolla, löytyisikö tämänkertaiseen kuumeeseen jokin järkeenkäypä selitys.

Laatuajattelun tuominen opiskelumaailmaan (ainakin ammattikorkeakouluissa) taas on aiheuttanut satoja tunteja kokoustamista, kun laatujärjestelmää luodaan ja auditoidaan. Välillä tuntuu, että tämä on tärkeämpää kuin itse laatu. Kokeneen opettajan intuitiivinen tunne siitä, miten opintojakso tällä kertaa onnistui, jää pimentoon. Toki hän voi itse sisimmässään uskoa ensisijaisesti omaa tuntemustaan, jos laatujärjestelmän tuottama tieto eroaa siitä.

Perässähiihtäjä perusti tämänkertaisen postauksensa numeroihin. Ne kertovat yhden totuuden hyvinvointiyhteiskunnastamme. Sen epäonnistumisen (?) syytä en uskalla lähteä arvailemaan, mutta entistä useammin nousee mieleen ajatus vallankäyttäjien ja kansalaisten kovin syvästä kuilusta. Millä sitä lähdettäisiin madaltamaan?

Tuukka Sariola 13.10.2012 14:53

Suomi on kovassa globaalissa markkinatalouden kilpailussa, jossa pitää koko ajan lisätä tehokkuutta ja reagoida nopeasti muutoksiin, esim. koulutuspolitiikassa. Osa ihmisistä ei ymmärrä tätä tilannetta ollenkaan ja lopuilla on suuria erimielisyyksiä siinä miten kilpailukykyä pitäisi parantaa.

Taina Hämäläinen 13.10.2012 17:00

Muuton yhteydessä menin läpi lasteni koulukirjoja. Ihmettelin, miksi vihkot eivät ole kelvanneet tehtävien tekoa varten, vaan sitä varten oli oikeita tehtävä kirjoja, joita lapseni eivät juuri olleet edes ihmeemmin käyttäneet. Nyt ihmettelen pojanpoikani tehtäväkirjoja. Kolmasluokkalaisen kotilaskutkin tehdään tehtäväkirjaan, ei siis halpaan ja kätevään vihkoon. En ymmärrä, miksi näin tuhlataan niukkoja varoja.

Mutta asiaan eli kysymykseen.

Suomalainen hyvinvointivaltio eroaa pohjoismaisesta hyvinvointivaltiosta siinä, että Suomessa etuudet jakaantuvat useammalle sektorille, kuin muissa Pohjoismaissa. Suomessa kuitenkin taso on paljon heikompi, kuin muilla. Suomeksi sanottuna yhteiskunta räpeltää joka taholla, mutta tason heikkoudesta johtuen tulosta ei kuitenkaan tule siinä määrin kuin pitäisi. Lisäksi edelleenkin tuntuu olevan vallalla se vanha asenne, että virkailija "tietää", mikä on asiakkaan paras. Toisaalta on niinkin, että vaikka jo 1970-1980 luvuilla tutkijat ennustivat, että hyvinvointivaltio on tullut tiensä päähän, niin sitä jakopolitiikkaa vain lisättiin. Tilannetta ei ainakaan korjannut se, että valtio alkoi siirtää tehtäviänsä kunnille, samalla kun se vähensi kuntien valtionosuuksia. Valtion vaatimusten pakottamina kunnat ovat yrittäneet hoitaa velvollisuuksiaan kukin tavallaan jolloin varmaa on ollut vain velkaantuminen. Ja kuten Jyväskylän esimerkki osoittaa, suuressa yksikössä ne vähätkin varat menevät helposti turhuuksiin ja perustarpeet jäävät hoitamatta.

Hyvinvointivaltiossa mättää ainakin se, että se on sekava ja monibyrokraattinen ja ettei asiakas ole edelleenkään oman asiansa asiantuntija. Yhteiskunta on tunkeutunut liian syvälle ja laajasti ihmisten elämään ja valitettavan monet ovatkin tottuneet siihen niin, etteivät uskalla tai viitsi itse enää ottaa elämäänsä haltuunsa.

Perustarpeiden hoidon pitäisi kaikissa tilanteissa edelleenkin kuulua kunnille, mutta perus-ja erikoissairaanhoito olisi siirrettävä takaisin valtion vastuulle, kuten oli ammoisina aikoina. Pienikin kunta voi hoitaa hyvin perustarpeet, oli väestö sitten minkä ikäistä tahansa, kunhan valtio ei rokota sitä hengiltä. Sen lisäksi tarvitaan arvo- ja asenne muutosta yhteisöllisyyden lisääntymiseksi. Eivät kaikki surut ja katastrofitkaan tarvitse käsittelyä kriisikeskuksessa, vaan tutkimustenkin mukaan enemmän on hyötyä lähimmäisistä ja vertaisten tuesta.

Reijo Tossavainen 13.10.2012 20:00

Niinpä. Mikä mättää?

Sitä ihmetteli Hesari pääkirjoitustoimittajakin, kun hän ei nähnyt mitään erityistä syytä vihreiden kannatuksen romahtamaiseen Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla.

Minulle ihmettely kertoi siitä, että kyseinen toimittaja kuten valtaosa muistakin toimittajista katselee maailmaa jonkinasteisten vihreiden lasien läpi. Ja niiden läpi ei näy mitään syytä, miksi Vihreiden kannatus laskee. Pitäisi katsoa myös peiliin.

Kerrottakoon tähän kaksi pääasiallista syytä. Ensinnäkin rikkidirektiivi. Se on Vihreille samankaltainen asia kuten Keskustalle oli jätevesiasetus. Järkevästi ajattelevat ihmiset huomaavat mistä on kysymys.

Toinen syy Vihreiden kannatuksen romahtamiselle on Vasemmiston linjamuutos. Arhinmäen johdolla puolue on kääntänyt takamuksensa puolueen perinteisille kannattajille. Tilalle on otettu punavihreä anarkismiin vivahtava linja. Se kiinnostaa "kettutyttöjä" ja muita äärivihreitä.

Terhi Koulumies 13.10.2012 21:19

Suomalainen hyvinvointivaltio on todellisuudessa voimissaan. Kun katsoo historiaa vähänkään pidemmällä tähtäimellä tajuaa, kuinka paljon julkinen sektori on ottanut kantaakseen vastuuta suomalaisten hyvinvoinnista.

Isoin ideologinen muutos on tapahtunut siinä, että nykyinen hyvinvointivaltiomallimme perustuu "kaikki maksaa ja kaikki saa" -ajattelulle. Ennen Suomessakin oli köyhäinapu-tyyppinen toimintamalli, jossa avun kohteena on marginaalinen joukko kansalaisia. Sen sijaan nykyään hyvinvointivaltio koskettaa jokaista suomalaista henkilökohtaisesti. Samalla hyvinvointivaltion rahoituspohjaa on pitänyt laajentaa, kun sen kustannukset ovat kasvaneet uusien tehtävien ja edunsaajien myötä.

Nykyään hyvinvointivaltiossamme keskiluokka rahoittaa julkisen sektorin palvelut, ja samalla se odottaa myös saavansa vastinetta verovaroilleen uusien ja parempien palvelujen muodossa. Mikään järjestelmä ei tietenkään pysty sellaiseen suoritukseen, joten yleiseksi vaikutelmaksi ihmisillä jää, että hyvinvointivaltio ei tunnu täytttävän heidän odotuksiaan.

Anna Mikkola 13.10.2012 23:56

Viimein sydänyöllä pääsen käsiksi tähän Perässähiihtäjän bloggaukseen. Mikäli muistini ei aivan petä, myös edellisten kuntavaalien yhteydessä käytiin vastaavaa keskustelua, silloin ehkä tarkemmin juuri palveluiden järjestämiseen liittyen.

Tilastot ovat hyödyllisiä välineitä, mutta kertovat loppujen lopuksi aika vähän yhteiskunnan henkisestä tilasta ja siitä, kuinka ihmiset kokevat elinympäristönsä. Hankalaa on verrata vaikkapa 80-luvun alkuun jo siksi, että 2010-luvun kuntalaisen kokemus ja odotukset ovat aivan erilaiset.

Pelkkä kansantuoteosuuden vertailu ja toteaminen että sama määrä rahaa noin suurin piirtein käytetään on vielä aika köykäinen toteamus. Kunnilla nyt on lakisääteisesti velvollisuus tietyt asiat tarjota; sinänsä voisi kysyä että jos osuudet ovat pysyneet samana vaikka kansantuote ja siitä ronskisti vetäen periaatteessa "hyvinvointi" ovat kasvaneet, niin mikä tässä yhtälössä mahtaa mättää? Keneen ja keihin se hyvinvointiosuus nykypäivänä käytetään?

Taannoin YLE uutisoi esimerkiksi tutkimuksen, että siinä missä kunnat ovat säästäneet lasten ja nuorten palveluista, ovat ne joutuneet laittamaan lisää rahaa esimerkiksi huostaanottoihin (joka on aika kallista puuhaa). Säästö ei siis ole ollut säästöä, ja pahimmassa tapauksessa pidemmällä aikajänteellä tullut kalliimmaksikin.

Tuloerojen kasvu on myös aika monessa tutkimuksessa todennettu asia, Suomessa ne taitavat edelleen kasvaa muistaakseni läntisistä teollisuusmaista rivakammin. Tähän liittynevät myös asumiskustannukset, jotka ovat kasvaneet huomattavasti nopeammin kuin reaaliansiot varsinkin pääkaupunkiseudulla.

Sanoisin että kokemus hyvinvoinnin murentumisesta liittyy nimenomaan kokemukseen eriarvoistumisesta. Teen itse asiassa tässä melko kylmästi sen oletuksen, että vaikka hyvinvointirakenteiden ja -palveluiden osuus olisikin säilynyt kansantuotteeseen nähden melko samana, rahan kohde ja käyttäjät ovat yhteiskunnallisesti ottaen entistä kapeampi väestönosa. Kommentaattorit voivat toki korjata mikäli parempaa tietoa on, koska en laiskuuttani jaksa nyt lähteistää.

Kansankielellä ilmaistuna kyse on siitä tuntemuksesta, että emme ole samassa veneessä. Se yhteiskunnallinen tietty yhtenäisyyden tunne, solidaarisuudeksikin voitaisiin kutsua, on kaiketi aika ratkaiseva hyvinvoinnin kannalta. Esimerkiksi tuloerojen kasvaessa ylempien tuloluokkien ja alempien tuloluokkien väliset kokemukset eriytyvät; eletään samassa yhteiskunnassa, mutta elämässä ei käytännössä ole mitään yhteistä.

Tähän liittyvät myös 90-luvulta asti tutut ajatukset siitä, kuinka palveluita ja tukia pitäisi vähentää ja niitä käyttävien tai jopa kokonaan niiden varassa olevien ihmisten tulisi vain ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta hoitamaan asioitaan kuntoon. Ja ihan tavallisilla asioillahan se hoituu, kuten nyt vaikkapa lykkäämällä joskus iltapalaveria jotta voisi viettää lasten kanssa laatuaikaa. Syrjäytymiskeskustelussa viime aikoina on aika selvästi näkynyt suomalaisen porvariston moraalinen rappio.

Potentiaalisesti tähän sekä taloudelliseen että yhteiskunnalliseen eriytymiseen liittyy myös poliittisia ongelmia. Puolueilla ei esimerkiksi välttämättä ole agendallaan kehittää yhteiskuntaa yhdessä kaikkien eduksi, tai eriarvoistumisen seurauksena syntyy hyvin hajottaviakin protestiliikkeitä. Perussuomalaiset ei nyt ollenkaan huonoimpana esimerkkinä.

Olen ilolla pistänyt merkille SDP:n selkeän nousutrendin ja Kokoomuksen kannatuksen lakipisteen saavuttamisen. Nyt kun vielä Keskusta saisi palettinsa jotenkin kasaan - toivottavasti Sipilä tällaisena vaaleissa takkiin ottavana ylimenokauden puheenjohtajana osaa vähintään rasvata yskivän puoluekoneiston uuteen kukoistukseen - niin ainekset olisi pyrkiä kohti jonkinlaista kansanrintamaa. Koska jos nyt noin yhteiskunnan ja hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen ja kehittämisen kannalta katsomme vaikkapa viime vuosisataa, niin on kai aivan selvää, että eteenpäin on menty lähinnä maalaisliiton ja työväenliikkeen yhteistyöllä.

Pentti Kangasluoma 14.10.2012 9:20

Nuoruuden raskaissa fyysisissä töissä minulla oli sotaveteraani työparina, toinen keuhko oli typetetty mutta hän painoi kovasti töitä.

"Kyllä taas tekee niin Pariisiin mieli ", hänellä oli tapana sanoa kun tuli vaikea paikka.

"Koska sinä olet siellä ollut ", tuli kysyä. Ei koskaqn mutta ennenkin oli tehnyt mieli.

Juice ei ollut koskaan käynyt Irlannissa, enkä minä ole käynyt Pariisissa. Mieli on kyllä tehnyt.

Kuuntelin sivukorvalla kun alle 15-vuotiaat keskustelivat netin

seksivideoista. He elävät toisenlaista nuoruutta.

Sodanjälkeinen sukupolivi joutui kiihottumaan Mika Waltarin

historiallisen romaanin lauseesta, " Sitten minä iloitsin hänen kanssaan".

Unski on perinteisesti sallinut tässä blogissa runositaattien käytön. Siksi leikkaan tähän Mika Waltarin Nuoruus runon.

Siinä on sellaista jonka tunnistaa omasta nuoruudesta.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä,

miten saattaa kaivatakaan

se nuoruus, jolla on nälkä

ja turmelus suonissaan.

Ja punaiset lyhdyt loisti

ja viulut ja saksofonit soi,

bulevardien liekkimerta

kadun asfalttipinta joi.

Minä tuijotin yöhön räikeään

käsin, kasvoin palavin.

Yön hurma sai minut vapisemaan

niin että huohotin.

Kadun liekkimeressä loisti

pedonsilmät autojen,

minä olin niin kipeän nuori

ja yksinäinen.

Minä itkin joskus salaa,

kuten nuoruus itkeä voi,

kun punaiset lyhdyt loisti,

ja viulut ja saksofonit soi.

Yön suurissa tanssisaleissa

hien tuoksu ja puuterin

oli sairaan kiihkeä niinkuin

minun sielunikin.

Minä olin niin nuori ja kiihkeä

ja kuumasilmäinen.

Bulevardeilla kiilsivät katseet

silmien maalattujen.

Kipein, ihanin nuoruuteni,

- niin katkerana nään -

miten hukkui se pimeän hotellin

porraskäytävään.

- Mika Waltari, WSOY

.

Reijo Tossavainen 14.10.2012 9:45

Jo tässä vaiheessa voidaan melkoisella varmuudella sanoa, että hallituksen väkipakolla ajama kuntien alasajopolitiikka tulee ajamaan karille. Mitään yhtenäistä suurkunta-Suomea ei missään tapauksessa synny. Joillakin seuduilla yksittäisiä kuntaliitoksia toki tehdään.

Samanaikaisesti kuntien alasajon tärkeimmällä osa-alueella, sote-palvelujen uudelleen organisoinnissa ei päästä juuri alkua pidemmälle. Hallitus puristaa vaalien jälkeen pihtisynnytyksellä kaikkien ihmeteltäväksi himmelin, joka ei ole ratkaisu esillä oleviin ongelmiin.

Jo nyt ollaan tilanteessa, että kuntien kehittäminen on ollut täysin jumissa, kun kaikki voimavarat ovat menneet kuntauudistushömpötyksen torjumiseen, turhien selvitysten tekemiseen. Ja kun tähän päälle lisätään koko homman kiville meno, niin ollaan vaikeassa tilanteessa.

Ja eikä siinä vielä kaikki. Euroopassa ja muuallakin maailmassa talous kyntää aina vain syvemmällä. Erityisesti EU:n ja rahaliiton kriisien syveneminen saattaa aiheuttaa todella rajuja muutostarpeita.

Ollaan siis ennenpitkää tilanteessa, että pesänselvittäjiksi tarvitaan uusi hallitus, jonka runkona ovat Perussuomalaiset ja Keskusta. Kolmantena pyöränä siihen tarvitaan Sdp. Apupuolueita ei tarvita.

Konkurssipesän tilanne tulee olemaan niin sekava, että selvittämistä riittää pitkäksi aikaa. En kadehti Soinin-Sipilän hallituksen työmaata.

Reijo Tossavainen 14.10.2012 9:49

Odotin, että tänään sunnuntaina olisi ollut Hesarissa ja muissakin medioissa tuoreita galluplukuja, koska äänestys alkaa jo parin päivän kuluttua.

Ei ollut nyt eikä kuukauden vaihteessakaan...

Johtuneeko tuo siitä, että myönteisten galluplukujen on todettu ainakin toimittajien mielestä lisäävän jonkin myötätuulessa olevan puolueen suosiota entisestään. Nyt tuo puolue on jälleen Perussuomalaiset.

Vai onko Untolla tai jollakin muulla parempi selitys?

Unto Hämäläinen 14.10.2012 10:26

Huomenta ja hyvää sunnuntaiaamua täältä Pakilasta, jossa paistaa aurinko komeasti päin ruskaa. Kiitos kaikille vaikean hyvinvointivaltio-aiheen pohdiskelijoille. Terhillä ja varsinkin Annalla kirjoittaminen oli mennyt yötöiksi. No, se kannatti. Kiitos Pentille Mika Waltarin runosta. Reijo kysyi, onko minulla parempi selitys kuin hänellä mielipidemittausten puuttumiseen tältä aamulta. Reijon selitys oli tietysti niin hyvä, ettei sitä voi ylittää. Minulla ei ole mitään sellitystä, mutta ei ole syytä vielä huolestua. Veikkaanpa, että seuraavan kahden viikon aikana niitä mittauksia ilmestyy useita - HS, Yle, MTV3 nyt ainakin.

Unski

Tero Lehto 14.10.2012 11:14

Minusta suurimmat uhkat hyvinvoinnille Suomessa ovat työnteon heikko kannattavuus, monella tavalla. Sen seurauksena Suomessa on liikaa huollettavia suhteessa huoltajiin talouden kannalta.

Liian monille on kannattavampaa olla työtön kuin edes joissain töissä. Työnteon pitäisi aina olla taloudellisesti kannattavaa.

Työn verotus on yhä liian korkealla tasolla. Muun verotuksen kiristyminen päälle heikentää palkansaajan asemaa.

Julkinen sektori on liian iso, ja valtio velkaantuu liikaa. Tästä aiheutuu kierre, että verotus uhkaa edelleen kiristyä.

Marita Salenius 14.10.2012 11:32

Eilisen Hesarin ( joka sentään tulee, vaikka se Kuukausiliite on vieläkin jossakin maailmalla ja siis en ole päässyt tutustumaan niihin jo ensimmäisessä postauksessa viitattuihin artikkeleihin. Mutta lupasivat jo nyt toisella soittamalla liitteen lähettää - odotellaan) Merkintöjä kohdassa oli Laura Saarikosken kirjoitus otsikolla: Naisen turva on kaupunki. Oli osuvaa tekstiä ja sai mieleeni erään tapauksen korpitieltä, jossa nainen ajaessaan huomasi ojassa auton ja humalaisen kuskin sen vieressä hillumassa. Polisille soittaessaan naiselle vastattiin, että he ovat nyt aika kaukana , mutta voisiko hän pidätellä miestä kunnes pääsevät paikalle. Johon nainen tietysti vastasi, että kuinka se häneltä pieneltä ihmiseltä käy tuo ison humalaisen miehen pidättely. Polisi sai tietysti rekkarin ja ehkä muutenkin selvitti asian ja oletettavasti ilman naisen kiinnipitoapua. Mutta esimerkki on vain sitä todellisuutta, jossa täällää maaseudulla jo nyt eletään, saati tulevaisuudessa.

Moni asiahan meidän hyvinvoinnissamme mättää ja paljon on hyvää esimerkkitekstiä tuolla edellä. Ihmisen on todella vaikea luoda itse itselleen hyvinvointia tämän valtavan virkavaltaisuuden alla. Muistellaanpa 90-luvun alun lamaa. Moni työttömäksi jäänyt nainen saattoi työllistää itsensä jollakin kädentaidollaan. Esimerkiksi hyvä leipoja saattoi kotikeittiössään tehdä pieniä määriä ja kaupata leipomuksiaan lähikauppaan ja jos kysyntä lisääntyi hän ehkä siinä vaiheessa - vaikka autotallista - teetti pienen pakarin ja saattoi vaikka työllistää yhden vieraankin.

Mutta miten on nyt? Ensin on perustettava ns. tuotantolaitos, jonka paikallisen ympäristöterveydenhuollon hygieenikko käy hyväksymässä ja sitten vasta voi ryhtyä myymään tuotteitaan kuluttajille. Kysyn vaan, kuinka moni nyt työttömäksi jäänyt/jäävä uskaltaa ottaa sellaisen rakennusriskin, kun markkinoista ei ole mitään varmaa tietoa. Onko siis ihme, jos jotkut heittääntyvät vain olemaan luottaen, että "sossu" hoitaa - onhan aina ennenkin.

Vähän sama kuin sanonta täällä maalla - kyllä ihminen on aina syönyt ja syö edelleenkin. Juu varmasti syö, muttei välttämättä kotimaassa tuotettua. Suomessa maatalous on ajettu miljooonanavettapaineeseen. Perheviljelmäkokoinen ( siis tila työllistää molemmat puolisot suht. järjellisellä työmäärällä) on jätetty täysin ulos investointituki- ja korkotukilainajärjestelmistä. Samalla näihin normaalin kokoisiin maatiloihin kohdistuu EU direktiiveihin liittyvä tarkastusrumba kaikkein kovimmin. EU määrää prosentin paljonko on tarkastettava tiloja, mutta se ei määrää minkä kokoisia tiloja on tarkastettava. Tottakai silloin tarkastukset tehdään pienemmille tiloille, koska sieltä selviää "neljältä kotiin" ja näin saadaan kuitenkin ne vaaditut prosentit täyteen. Näitä tarkastajiahan sitten riittää ja jokainen tulee erikseen ja omalla autollaan. Siinä olisikin tutkivalle journalismille paikka selvittää paljonko euroja menee tähän hirvittävään EU-byrokratiaan. Ehkä silloin huomattaisi, ettei se olekaan se viljelijä joka tukiaisilla elelee muiden kustannuksella.

antti liikkanen 14.10.2012 11:59

Hyvinvointivaltiossamme mättää sama ongelma kuin hometalo-, karppaus- tai A-virusrokotusasiassa. (jne)

Kun yhteiskunta elää rauhan aikaa eikä todellisia isoja uhkia Euroopalle (kiitos vaan Norjan Nobelkomitea!) ole näkyvillä, ihminen tarvitsee peloilleen nimetyn, konkreettiseksi osoitettavissa olevan kohteen.

"Joulupukin"

Siihen virtuaaliuhkaan sisältyy n 40%:n plasebo-osio (aivot toimivat 2/5:llaan placebojen varassa myös luonnontieteellisesti).

.

Sillä sitten niin huhu kuin asiaan perehtymätön kiireinen mediakin elävät.

Ja voivat paksusti.

Timo Laaninen 14.10.2012 12:33

Jahas, niin vain oli Unski päässyt aloittamaan perässähiihtämisen etten huomannutkaan. Olisi näköjään ollut jo tähän mennessä monta kiinnostavaa aihetta, joita olisi voinut kommentoida. Mutta ehtiihän tässä vielä.

Itse kysymykseen, että mitä tälle hyvinvointiyhteiskunnalle kuuluu. Johdannon mukaan käytämme sen ylläpitöön yhtä suuren osan kansantuotteestamme kuin 20 vuotta sitten. Tällä perusteella järjestelmämme ei olisi lainkaan murenemassa niin kuin monet ovat pitkään varoitelleet.

Jotain on kuitenkin muuttunut 20 vuoden aikana, jos kansalaiset kokevat hyvinvoinnin uhatuksi. Olisiko yksi muutos yhteisöllisyyden heikkeneminen? Kokevatko ihmiset, että heillä ei ole tiukan paikan tullen enää muuta turvaa kuin se, mitä viranomaiset kykenevät tarjoamaan? Muistan montakin kriisitilannetta maailmalta, joissa toimittajan ensimmäinen kysymys kriisin jalkoihin joutuneilta suomalaisilta on ollut, että onko suomalaisia viranomaisia näkynyt auttamassa.

Jos "yhteiskunnalta" odotetaan aina vain enemmän apua ja tukea kaikissa elämän ongelmissa, julkisen talouden osuuden kasvattamiselle kansantuotteesta ei ole mitään ylärajaa ennen sataa prosenttia.

Esko Hussi 14.10.2012 13:18

Moni asia näyttää mättävän, mutta niin on vaatimustasommekin noussut huikeasti. Olisikohan syytä tarkistaa molempia? Sitra (Suomen itsenäisyyden juhlavuoden rahasto) markkinoi joku vuosi sitten mallia, jossa katsotaan, miten joku kunta on onnistunut järjestämään palvelunsa loistavasti ja toinen taas rämpii velkaisessa suossa huonoine palveluineen. Mallista ei tainnut monikaan onnistua, kun kunnat ovat niin erilaisia väestöltään ja tarpeiltaan. Mutta ehkä jotakin voitaisiin oppia? Ylevät periaatteet takaavat kaikille hyvät ja tasa-arvoiset palvelut. Mutta niihin pääseminen ei ole helppoa. Ehkä tärkein syy ongelmiin joutumiselle on kuntalaisen unohtaminen numeroiden ja kehityshankkeiden maailmassa. Numerolla yksi henkilö on äärettömän tärkeä merkitys. Jospa tulevaiduudessa arvioisimme palvelumme kuntalaisen näkökulmasta. Mitä kuntalainen tarvitsee ja odottaa saavansa. Ja korjaisimme asioita, jos kohtuulliset tarpeet eivät täyty. Mitä nyt sitten ovat kohtuulliset tarpeet - eivät ainakaan ylimitoitettuja mutta ei myöskään liian niukasti annettuja. Maailma kehittyy eikä kunnankaan asiat voi jämähtää paikalleen. Tarvitaan yhteishenkeä ja yrittämistä, ja sen vaatimattomimpaankin tyytyvän kansalaisen huomioimista.

Heli Mirjami 14.10.2012 14:23

Hussi sivuaa hieman sitä, mitä pyrin eilisessä kommentissani sanomaan: Hallinto elää elämäänsä, kansalaiset omaansa. Ongelmia syntyy, kun näiden kahden on pakko kohdata, koska hallinnon ja järjestelmän ovat luoneet ihmiset, joille kansalaisen arki ja todellinen elämä on vieras. Ihminen ei myöskään saa olla enää oman elämänsä paras asiantuntija - erityisesti terveydenhuollossa.

Tiedän, että emme voi hypätä pois kehityksen (?) oravanpyörästä. Aikaisemmin mainitsemani ammattikorkeakoulujen laatujärjestelmätkin perustuvat OKM:n ohjaukseen, jotta päästään vertailemaan amkkien tuloksellisuutta. - Julkishallinnon organisaatioissa todellakin puhutaan tuloksellisuudesta!

Oravanpyörässä mukanaolleena ja siitä sairastumisen vuoksi pudonneena olen kuitenkin alkanut pohtia, onko pakko pysyä kaikin voimin mukana. Voisiko mallioppilas Suomi ottaa jossain vaiheessa vähän kevyemmin?

Jouni Pulli 14.10.2012 14:46

Hyvinvointivaltiossamme mättää yhteisöllisyyden puute sekä liian monet pahonvoivat kansalaiset. Toivottavasti tästä ei edetä sisäisen turvattomuuden tunteeseen.

Taloudellisesti meillä mättää yhä kasvava kestävyysvaje, liian suuri virkamieskunta ja teollisten työpaikkojen pako - ja kilpailukyvyn kehityksen hitaus.

Kuitenkin olisi vielä ensiarvoisen tärkeää ymmärtää, että hyvinvointimme voi olla kaikkien ikäluokkien hyvinvointia ainoastaan, jos mahdollisimman moni saa olla hyvinvointia rakentamassa. Tällöin olisi järkevää, että myös vanhempi ikäpolvi saisi olla kykyjensä mukaan työelämässä mukana ja että opiskeluunkin sisällytettäisiin nykyistä paljon enemmän harjoittelutyötä, kansalaistemme ja kehityksemme eduksi.

Kestävä hyvinvointi luo uskoa huomiseen ja osallistuminen sen rakentamiseen luo uskoa omaan merkitykseen omiemme joukossa.

Reijo Tossavainen 14.10.2012 15:37

Hesarissa on tänään mielenkiintoinen juttu, jonka otsikkona on "puolueiden todelliset kasvot". Erityisesti Perussuomalaisten osalta juttu oikoo virheellisiä käsityksiä, joita media ja kilpailevat puolueet ovat kilvan luoneet. Hyvä, että Hesari tekee joskus näinkin.

Helsingin yliopiston tutkija Tuomas Yli-Anttila arvioi, että "Perussuomalaiset on pikemminkin keskustavasemmistolainen konservatiivipuolue". Mielestäni määritelmä ei ole aivan täsmällinen, mutta paremman puutteessa se voidaan hyväksyä.

On totta, että Perussuomalaiset korostavat voimakkaasti vastuuta heikompiosaisista. Heistä, jotka omasta halustaan huolimatta eivät kykene saavuttamaan kohtuullista elintasoa ja elämisentasoa. Yhteiskunnan on silloin ojennettava auttava kätensä. Ajattelu on perinteisesti totuttu yhdistämään lähinnä vasemmistoon.

Vasemmistopuolueilla ja Perussuomalaisilla on kuitenkin täysin erilaiset näkemykset keinoista, joilla vuosi vuodelta parempi elintaso ja elämisentaso saavutetaan. Me korostamme vahvasti yrittämisen ja suomalaisen työn merkitystä. Olikohan se Matti Putkonen, joka totesi ensimmäisenä, että "Perussuomalaiset on työväenpuolue ilman sosialismia".

Vasemmistoon ja muihinkin puolueisiin nähden perussuomalaiset ovat Yli-Anttilan mukaan arvokonservatiiveja. Näin on, sillä arvostamme muita puolueita enemmän Suomea ja suomalaisuutta väheksymättä silti kansainvälisen yhteistyön tarvetta silloin kun se on perusteltua.

Kokoomuksen perusarvoja olivat aikoinaan koti, uskonto ja isänmaa. Nykyinen Kokoomus polkee näitä arvoja lokaan, mutta perussuomalaiset arvostavat niitä. Toki jälleen on sanottava, että arvostamme kotia, uskontoa ja isänmaata tähän aikaan sopivalla tavalla.

Mielenkiintoista on havaita Hesarinkin jutun perusteella, että eri puolueiden kannattajien näkemykset menevät päällekkäin. Jotkut poliitikot asettuvat aivan "väärään" ympäristöön. Esim. Anni Sinnemäki on mielipiteittensä perusteella vasemmistoliittolainen. Useimmille voi olla yllättävää sekin, että Jussi Halla-aho ja Jan Vapaavuori asettuvat aika lähelle toisiaan...

Anna Mikkola 14.10.2012 19:07

Arvoisa kansanedustaja Tossavainen!

Me Perässähiihtäjän kommentaattorit olemme vaaleista toiseen tällä palstalla osallistuneet omilla nimillämme mielestämme netin laadukkaimpiin kuuluvaan poliittiseen keskusteluun. Arvostuksesta bloginpitäjää kohtaan olemme pyrkineet pysymään kulloinkin esiinnostetussa asiassa ja ottamaan kantaa yleensä blogissa esitettyyn kysymykseen. Lisäksi olemme lukeneet toistemme kommentteja ja esittäneet niihin ajatuksia ja tarvittaessa perusteltuja vastaväitteitä. Tämä on pitänyt keskustelun elävänä ja jonkinlaisessa paketissa.

Ei sillä, että en arvoistaisi edustaja Tossavaisen yritystä pitää ilmatilaa hallussa, mutta mielestäni tämän blogin laatu laskee jos siitä tulee paikka, jonne ehdokkaat ja peräti kansanedustajat sarjassa kopioivat ja liittävät omia blogikirjoituksiaan, jotka eivät edes mitenkään liity bloggauksessa olleeseen aiheeseen, eikä ole ilmeisesti aikomuksenakaan lukea toisten ajatelmia ja keskustella niistä.

Näin on Tossavaisen kohdalla käynyt tänään jo peräti kahdesti.

Reijon klo 9.45 tänne pasteama kommentti on sanasta sanaan sama kuin tämä Keskustan ja Perussuomalaisten hallitusyhteistyöllä mässilevä bloggaus: http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/120701-hallitus-ajautuu-umpikujaan-perussuomalaiset-ja-keskusta-pesanselvittajiksi

Tällä hetkellä viimeisenä oleva kommentti Reijolta kellonajalla 15.37 on puolestaan suora kopio tästä bloggauksesta:

http://reijotossavainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/120773-ps-on-keskustavasemmistolainen-arvokonservatiivinen-puolue

Tällä palstalla nähdäkseni, Reijo, määrä ei korvaa laatua.

Pentti Kangasluoma 14.10.2012 19:08

En ole syventynyt siihen mitä puolueiden todelliset kasvot juttu sisältää. Kansanedustajien, ministereiden todellinen profiili selviää siitä mitä päätöksiä he tekevät, ei siitä mitä he vastaavat johonkin kyselyyn.

Reijo Tossavainen kirjoittaa läpiä päähänsä kun väittää että vasemmistopuolueilla on perusuomalaisten kanssa täysin vastakkaiset käsitykset siiitä miten hyvinvointia lisätään. Perussuomalaiset tässä laajudessaan ovat olleet mukana vasta vähän aikaa, ja silloinkin oppositiossa. Nykyisen hyvinvoinnin rakentamisessa on vasemmistolla historialliset

ansionsa. Puoluetoimiston Matin täytyy se tietää..

Ei ole mitenkään mahdollista että monimutkaisessa maailmassa voitaisiin alkaa toimia täysin päinvastaisin käsityksin. Silloin pitää valita toinen kansa.

Perussuomalaisten jytky osoitti että kansa oli tyytymätön. Heidän isänmaallinen maapuolustuslinjansa myös miellytti.

Mutta mitä se tarkoittaa, varuskuntia ei lakkauttaa vaikka säästöjä pitää tehdä.

Nato-kammo voi johtaa meidät itänaapurin taskuun, kybersodan uhan torjunnassa tarvitsemme tietoa lännestä. Mutta emme sitä saa jos on epäselvää mihin leiriin kuulumme.

Jussi Jalonen 14.10.2012 20:18

Mitä ihmeen yllättävää siinä olisi, että Halla-aho ja Vapaavuori ovat lähellä toisiaan? Molemmat ovat tyypillisiä helsinkiläispoliitikkoja, jotka ovat esittäneet toistuvasti maakuntia halveksuvia lausuntoja.

Viitsisikö blogin toimituskunta muuten hieman valvoa kansanedustaja Reijo Tossavaisen postituksia? Ellette ole siis havainneet, kansanedustaja on käytännössä kopioinut tämän blogin kommenttiosastolle suoraan kaikki vähän aiemmin Puheenvuoro-palvelussa julkaisemansa kirjoitukset, aivan yksi yhteen sellaisenaan. Ei siinä muuten mitään, mutta kun eiväthän ne liity tähän Unto Hämäläisen avaukseen millään tavalla.

Vesa Kaitera 14.10.2012 20:40

Anna Mikkola kirjoitti :"Olen ilolla pistänyt merkille SDP:n selkeän nousutrendin ja Kokoomuksen kannatuksen lakipisteen saavuttamisen. Nyt kun vielä Keskusta saisi palettinsa jotenkin kasaan – toivottavasti Sipilä tällaisena vaaleissa takkiin ottavana ylimenokauden puheenjohtajana osaa vähintään rasvata yskivän puoluekoneiston uuteen kukoistukseen – niin ainekset olisi pyrkiä kohti jonkinlaista kansanrintamaa. Koska jos nyt noin yhteiskunnan ja hyvinvointiyhteiskunnan kehityksen ja kehittämisen kannalta katsomme vaikkapa viime vuosisataa, niin on kai aivan selvää, että eteenpäin on menty lähinnä maalaisliiton ja työväenliikkeen yhteistyöllä."

Näin yli 40 vuotta Kokoomuksessa toimineena varoittaisin Anna Mikkolaa vetämästä liian nopeita johtopäätöksiä muutaman kuukauden pituisestä trendistä. Näyttää kuitenkin ilmeiseltä, että SDP on todellakin päässyt pahimmasta uskottavuuskriisistään ulos ja jos PS:n nousukiito katkeaa, niin SDP saattaisi ohittaa Kokoomuksen koko maan kannatusluvuissa.

Kokoomuksella ei juuri nyt mene hirveän hyvin, koska se on suurin hallituspuolue ja määräävässä asemassa usiemmissa suurissa kunnissa. Tässä tilanteessa emme oikein pääse sälyttämään poliittista vastuuta muiden puolueiden harteille, ja se näkyy kyllä kannatuksessa. Tietenkin olisi toivottavaa, ettei Kokoomuksen puoluevaltuusto jatkossa tee yhtä huonosti perusteltuja päätöksiä kuin mitä se teki hyväksyessään hiljattain aloitteen ensimmäisen sairauspäivän karenssista. Sillä puoluetoverini pelasivat lähinnä kilpailijoidemme pussiin.

On täysin mahdollista, että Suomeen tulee kansanrintamahallitus seuraavien eduskuntavaalien jälkeen, mutta Kokoomuksen kannatus noussee oppositioaikana aivan uusiin sfääreihin. En usko, että Kokoomuksen eristäminen poliittisesta vallasta useaksi vaalikaudeksi enää onnistuisi. Ajat ovat Kekkosen vallan päivistä muuttuneet.

Olen jo useana iltana kiertänyt Kortepohjan ja Laajavuoren aluetta Kokoomuksen koputuskampanjan merkeissä, jja olen oikeastaan melko yllättynyt siitä positiivisesta asenteesta, joka ihmisillä on tämän maan ja Jyväskylän tilanteesta. Monet eivät millään keksi, mikä täällä oikein mättäisi. Näin on asia nimenomaan eläkeläisten suhteen, nuoret ovat selvästi kriittisempiä.

Suomessa oli sota-aikana ja pitkään sen jälkeenkin laaja yhteisöllisyyden ja yhdessä toimimisen kulttuuri, joka ei ole vieläkään kadonnut, mutta selvästi vähentynyt. Maalla asuvilla oli luonnollista tehdä suuret projektit yhdessä, kaupungeissa siihen pystytään vain aika ajoin. Ihmiset nykyisessa Suomessa ovat näin enemmän omillaan kuin ennen ja se on monille henkisesti ahdistavaa. Voidaan myös sanoa, että välittäminen on aiempaa enemmän ulkoistettu viranomaisille, ja se on ikävä asia.

Vaikka suomalainen koulujärjestelmä on aivan erinomainen, niin pudokkaita kuitenkin on. Ja vaikka opiskelija saisi aikaan korkeakoulututkinnon, niin hänen työllistymisensä ei ole itsestään selvää. Nykyään nuoren ihmisen kynnys ensimmäisen työpaikkaan on varsin korkea, korkeampi kuin koskaan ennen. Ja jos nuori on vuosikausia ilman työtä, niin se varsin todennäköisesti murtaa hänet henkisesti. Tässä mielessä presidentti Niinistön huoli nuorten syrjäytymisestä on hyvinkin aiheellinen.

Maailma ei ole mitenkään oikeudenmukainen paikka, mutta aiemmin siitä ei pidetty niin kovaa ääntä kuin nyt. Myönnän, että itsekin narskuttelen hampaitani, kun kuulen, että jossakin yrityksessä on toteutettu laajat irtisanomiset samalla kun tuon yrityksen johto on saanut runsaat bonukset ja optiot. Kyllähän hyvästä työstä ja yrityksen arvon noususta pitääkin palkita, mutta mitä ne irtisanomiset tähän oikein kuuluvat ? Tämä ei ole oikein loogista.

Suomessa on viime aikoina tehty ja sanottu useita sellaisia asioita, jotka ovat merkittävästi heikentäneet ihmisten käsitystä siitä, että me olisimme tässä samassa veneessä. EK:lle antaisin sen neuvon, että kun koulutuspäivistä kerran on sovittu, niin tuo sopimus tulee pitää. Älkää nyt ihan ehdoin tahdoin huonontako neuvotteluilmapiiriä.

Riitta Skoglund 15.10.2012 0:56

Kiitos Unto ja Mikko vaikean tärkeän aiheen esiinnostosta. Ja kiitos Anna Mikkola takkuudesta blogin rajojen suhteen!

Kysymys on niin monitahoinen ja siksi on pohdiskelu ja vastaaminen vaikeaa.

Kansalaisten, kuntalaisten vaatimustaso on noussut; kaikki odottavat enemmän, eikä mikään taida tyydyttää. Jossain tutkimuksessa (Ruotsissa?) todettiin, että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä kateellisempia ovat kansalaiset. Ja tyytymättömämpiä.

Tiedonvälityksen lisäännyttyä vertailukin on lisääntynyt; mainoksesta on tullut normi. Kadoksissa on tunto siitä, mikä todella minulle riittäisi, mitä tarvitsen, mitä oikeasti tahdon. Sensijaan vertaillaan: minulle kuuluu se, mitä muillakin on.

Toiseksi: ei ole mitään yhteistä kansallista intressiä eikä yhteistä Suomea, josta "me" (keitä he kulloinkin ovatkaan) voisimme olla ylpeitä, jonka eteen tekisimme töitä. On vain moniin alakulttuureihin pirstoutunut kansalaisten määrä, kullakin ryhmällä omat intressinsä. "Hyvinvointivaltio" rinnastuu automaattiin, jonka pitäisi jauhaa toiveiden mukaan kaikille, ikään kuin emme olisi osallisia ja vastuullisiakin sen rakentamiseen.

Monisyisyydessä tärkeintä on tämä: yhteiskunta, byrokratia ja toimintamekanismit, säädökset - kokonaisuus on jo nyt niin vaikeaselkoinen, että kansalaistaitoja kansalaisena olemiseen ei omata läheskään riittävästi, eikä niitä riittävästi opeteta. Lomakkeiden täyttäminen, digi-syrjäytyminen, tietopohjan ja yleissivistyksen kaventuminen ovat aivan arkipäivää.

Kiteytetysti: Taimion mukaan numeroiden valossa hyvinvointiyhteiskunnassa ei niinkään mätä, mutta kokonaiskuvaa tai mitään kuvaa hyvinvointiyhteiskunnasta on vaikea hahmottaa.

Ellei sitten ole niin, että hyvinvointiyhteiskunnan pitäisikin käyttää nykytilanteessa suhteessa enemmän rahaa hyvinvointiin?

Anna Mikkola 15.10.2012 7:07

Vesa Kaitera antoi minulle hyvää palautetta kommenttiini. On aivan totta, että vedin varsin suurilinjaisia johtopäätöksiä kohtuu lyhyen aikavälin trendistä. Ei voi kiistää, etteikö niiden vetämiseen olisi vaikuttaneet omat ajatukseni siitä, miten toivoisin asioiden olevan ja menevän. Tämä toki ei liene mitenkään kauhean poikkeuksellista poliittisessa kommentoinnissa.

Tosin Kokoomuksen kannatuksen lakipisteestä en ole ihan yksin ajatukseni kanssa - itse asiassa aika moni minua paljon vakavammin otettava poliittinen kommentaattori on pistänyt merkille esimerkiksi tuon sairauspoissaolokannan (mutta myös muita asioita, kuten puolueen nuorisojärjestön hinkuamisen ajaa koko ajan äärioikealta ohi) ja maininnut, että Kokoomus on yli 20 prosentin puolue keskiluokkaisilla ja valtavirtaisilla äänillä, joilla ei lähimenneisyydessä ole ollut hirveän suuria vaikeuksia sukkuloida kenen tahansa kolmen suuresta äänestäjänä.

Haluaisin kuitenkin puuttua Vesan kirjoituksessa erääseen nähdäkseni aika kiintoisaan piirteeseen. Vesa kirjoittaa:

"Kokoomuksella ei juuri nyt mene hirveän hyvin, koska se on suurin hallituspuolue ja määräävässä asemassa usiemmissa suurissa kunnissa. Tässä tilanteessa emme oikein pääse sälyttämään poliittista vastuuta muiden puolueiden harteille, ja se näkyy kyllä kannatuksessa."

sekä

"Kokoomuksen kannatus noussee oppositioaikana aivan uusiin sfääreihin."

Kokoomushan on pääministeripuolue, presidentti on kokoomuslainen, kuten Vesa toteaa se on suurten kuntien johtava puolue, kannatus on huipussaan, eikä minulla ole periaatteessa mitään epäilystä siitä etteikö jatkossa Kokoomuksen suurten valtiomiesten historiaa voitaisi kirjoittaa rungolla Svinhufvud-Paasikivi-Holkeri-Katainen.

Tässä tilanteessa sellainen toteamus, että Kokoomuksella menee huonosti ja olisi parempi mennä oppositioon sysäämään poliittinen vastuu muille on suoraan sanoen kohtuullisen paljastava. Kyllähän toki alusta asti on ollut jokseenkin selvää, että Kokoomus ei varsinaisesti nauti tässä hallituksessa olemisesta, eikä sen näin pitänyt Kataisella mennä. Lisäksi se ajatus, että oppositiotaival automaattisesti nostaa kannatuksen uusiin sfääreihin kuulostaa minun korvaani lähinnä änkyrävasemmistolaisten kaikki-tai-ei-mitään -lähtökohdalta.

Mitä tulee tuohon nuorten syrjäytymiseen, niin tottakai huoli siitä on aiheellinen. Kommentoin tähän erikseen koska sivusin aihetta aivan liian kevyesti edellisessä kommentissani. Esimerkiksi presidentti Niinistön niksipirkkasivusto avautuu kyllä lukijalleen paljon paremmin, kun ymmärtää kenelle se on kohdennettu ja kenen ongelmista siellä puhutaan. Ja se juuri heijastelee suomalaisen porvariston moraalista rappiota; ilmeisesti rahan takomisesta, keinottelusta ja yleisestä selkärangattomuudesta on tullut sen verran yleistä, että tarvitaan porvaripresidentti julkisesti ohjeistamaan, että leipokaa lastenne kanssa pullaa ja lykätkää joskus palavereitanne ettei ala mennä henkisesti huonosti. Tässä mielessä nähdäkseni ko. kampanja osuu aivan maaliinsa.

Vesa Kaitera 15.10.2012 8:52

Anna Mikkola kommentoi aiempaa kirjoitustani :"Tässä tilanteessa sellainen toteamus, että Kokoomuksella menee huonosti ja olisi parempi mennä oppositioon sysäämään poliittinen vastuu muille on suoraan sanoen kohtuullisen paljastava. Kyllähän toki alusta asti on ollut jokseenkin selvää, että Kokoomus ei varsinaisesti nauti tässä hallituksessa olemisesta, eikä sen näin pitänyt Kataisella mennä. Lisäksi se ajatus, että oppositiotaival automaattisesti nostaa kannatuksen uusiin sfääreihin kuulostaa minun korvaani lähinnä änkyrävasemmistolaisten kaikki-tai-ei-mitään -lähtökohdalta."

Yksi asia täytyy tehdä selväksi: minusta Kokoomuksen ei tieten tahtoen kannata pyrkiä oppositioon. Jos me emme ole hallituksessa, niin sitten siellä ovat meidän kilpailijamme, jotka ajavat maat meidän kannaltamme väärään suuntaan (myönnän kyllä, että vuosien 2003-2007 punamultahallitus vei maata melko lailla Kokoomuksen haluamaan suuntaan). Mutta kun Sinä rupesit kirjoituksessasi haaveilemaan kansanrintamahallituksesta, niin ajattelin palauttaa Sinut Maan pinnalle. Vuonna 2007 Kokoomus voitti oppostiosta vaaleihin lähteneenä 10 paikkaa, vaikka meidän oli varsin vaikea harjoittaa tehokasta oppositiopolitiikka, koska monissa suurissa kysymyksissä hallitus teki juuri sellaista politiikkaa kuin mekin olisimme tehneet. Nyt kun SDP on mennyt hieman vasemmalle eli palannut juurilleen,niin vasemmistopuolueiden yhteistyölle on aiempaa paremmat edellytykset. Se näkyy nykyisen hallituksen toiminnassakin. Niinpä oletan, että mahdollinen kansanrintamahallitus olisi monissa asioissa suhteellisen vasemmistolaisilla linjoilla.

Se olisi meidän kannaltamme sekä huono että hyvä asia.

Joutuisimme hallitukseen taas päästyämme muuttamaan monia edellisen hallituksen linjanvetoja, mutta toisaalta pääsisimme oppositiossa helposti erottumaan hallituksesta.

Hallituspuolueena tuommoiset 50 kansanedustajan paikkaa on suunnilleen maksimisaaliimme vaaleissa nykyoloissa, mutta oppostiosta ponnistaen saattaisimme päästä 60:een

paikkaan. Mutta paikkaluku ei sellaisenaan ole itsetarkoitus, vaan tärkeintä on se, mitä tuolla parlamentaarisella voimalla saa aikaan. Sitäpaitsi oppositioaseman tuottama hyöty näkyy selkeimmin ensimmäisissä oppositioon joutumisen jälkeisissä eduskuntavaaleissa. Jos oppostioasema venyy kovin pitkäksi, niin se suorastaan haittaa puoluetta, koska sitä ei enää pidetä uskottavana vallankäyttäjänä. Meillä on kokemusta tuostakin aiemmilta ajoilta.

Nykyhallituksen toimintaan olen suhteellisen tyytyväinen, joskin sen päätöksissä näkyy se, että olemme vain niukalla erolla maan suurin puolue. Viimekertaisen Rovaniemen puoluekokouksemme tekemistä päätöksistä voi kyllä vetää sen johtopäätöksen, että melkoinen osa Kokoomuksen kenttäväestä pitää hallituksen linjavetoja liian vasemmistolaisina. Mutta Kokoomksessa on jo perinteeksi tullut se, että Kokoomuksen johto ja äänestäjämme ovat poliittisesti hyvin lähellä toisiaan, kun taas kenttäväki on noita kumpaakin selvästi oikeistolaisempi. SDP:n jäsenet ovat tuon puolueen äänestäjiä vasemmistolaisempia ja Kokoomuksen taas oikeistolaisempia.

Riitta Skoglund kirjoitti, että tutkimuksissa on havaittu,että mitä tasa-arvoisempi yhteiskunta on, sitä kateellisempia ja tyytymättömämpiä ovat kansalaiset. Kyllähän asia näin on. Tosin on pidettävä mielessä, että ne, jotka ovat tyytymättömiä asioiden tilaan, ilmaisevat näkemyksenä paljon aktiivisemmin ja ärhäkämmin kuin ne, joiden mielestä asiat ovat mallillaan.

Pentti Kangasluoma 15.10.2012 9:04

Sitä välillä luulee jotain ymmärtävänsä mutta Mikkola, Kaitera, Skoglund, heidän lauseita en pysty kirjpittamaan kuin suurella vaivalla. Ovat lukeneet sen verran enemmän kirjoja.

Olen miettinyt tietääkö V.Putin Lapuan olemassaolon, uskooko hän kotikaupunkini elämästä samaa kuin venäläislasten kohtelusta Suomessa.

Uskon että hän on puoluekoulussa lukenut Lapuan liikkeestä ja 1930-luvun tapahtumista. Virolaisessa puoluekoulutuksessa meistä varotettiin.

Suomalaiset kunnallisvaalit ovat heille käsittämätön ilmiö, täällä "fasismin" pesäpaikassa on valtuustossa edustettuna kuusi puoluetta, ja seisemäs, vihreät kärkkyy paikkaa.

Teemu Lehtinen 15.10.2012 9:47

Minusta suomalaisen hyvinvointiyhteiskuntaa vaivaa kaksi seikkaa. Ensimmäinen on tuon hyvinvointiyhteiskunnan luoma mielikuva, imago. Suomessa asiat lienevät tällä hetkellä paremmin kuin koskaan aikaisemmin historian aikana. Ei tarvitse olla kuin 40-vuotias muistaakseen, miten paljon köyhemmin ja huonommin 70-luvulla elettiin kuin nyt. Laajemmassa mittakaavassa katsomalla lähes mitä tahansa globaalia indeksiä Suomi näyttää sijoittuvan, jos ei nyt ihan palkintosijoille kaikissa, niin kymmenen parhaimman maan joukkoon melkein poikkeuksetta. Tapahtuiko näin 50-, 60-, 70-, 80- tai 90-luvuilla?

Mielikuvaongelma juontunee siitä, että suurta pahaa, suurta ongelmaa, suurta kansallista kaikki yhdistävää tragediaa ei ole olemassa. Olen tässä samaa mieltä aikaisempien kirjoittajien kanssa. Aikaa on takertua pieniin, joskin yksilötasolla varmaakin tärkeisiin, ongelmiin systeemissä, jonka kaikki ymmärtävät kasvottomaksi järjestelmäksi päidemme päällä. Mediarytmin nopeuduttua, kansalaisjournalismin ja –aktivismin lisääntyessä, ongelmia julistetaan olevaksi silloinkin, kun objektiivisesti katsoen niitä ei ehkä sittenkään ole.

Muistaako kukaan 90-luvun lamaa, jolloin tuntui, että Suomessa ei ole tulevaisuutta enää ollenkaan? Silloin hyvinvointiyhteiskunnassa oli paljonkin korjattavaa – se narisi liitoksissaan ja tuhannet putosivat tyhjän päälle. Silloin ei ollut kyse pelkästään mielikuvista. Minä en sano, että hyvinvointiyhteiskuntamalli ei kaipaa muutosta. Varmaankin se kaipaa, mutta sen muutoksen tekemiseksi on ratkaistava toinen ongelma, joka tässä nykymallissa mättää.

Se toinen ongelma on älyllinen epärehellisyys. Suomalaiset ovat siirtyneet yksilöyhteiskuntaan yhteisöllisestä solidaarisuudesta. Tai niin suomalaiset ainakin kuvittelevat. Todellisuudessa suomalaiset yrittävät sekä pitää kakun itsellään että syödä sen. Suomalaisen menestys on suomalaisen omaa ansiota ja oikeutta. Onnistumisen tulokset tässä kateuden ikiroutaisessa maassa ovat onnistujan omaa omaisuutta eikä niitä tule jakaa. Onnistujan on annettava valita itse. Mutta auta armias hyvinvointiyhteiskunta, kun suomalainen ei onnistukaan! Nämä epäonnistumiset – kaikilla tasoilla työttömyydestä ja terveydenhuollosta lähtien – sosialisoidaan ja vastuu siirretään sujuvasti yhteiskunnalle. Onnistumisestaan kukaan ei halua jakaa mitään, mutta epäonnessa järjestelmä kyllä kelpaa. Tässä suomalainen lähestyy kansainvälistä pankkiiria, mutta siitä ei nyt sen enempää.

Jossain vaiheessa on valittava, kumpaa haluaa: yksilön ylläpitämää yhteiskuntaa vai solidaarista hyvinvointimallia. Vasta sitten voisi sitä nykyistä hyvinvointiyhteiskuntaakin kehittää. Se suuntakin olisi jotenkin helpompi hahmottaa, jos olisi edes hiukan rehellinen itselleen.

Olli Saarinen 16.10.2012 0:38

Se, että julkisen sektorin kansantuoteosuus ei ole laskenut osoittaa matemaattisesti ettei hyvinvointiyhteiskunta ole murentunut. On vain tarvetta sekä tutkijoilla että medialla esittää kurjistumistarinaa, koska se on pohjaideologian mukainen. - Väitetäänhän 30-lukuakin fasistiseksi vaikka se päättyi punamultahallitukseen, Paavo Haavikko kutsui aikaa Tannerin tasavallaksi minkä hyvinvointiyhteiskunnan rakennustyö keskeytyi toviksi Stalinin toimesta.

Hyvinvoinnin rakenne on saattanut muuttua. Itse korostaisin perusturvaa mutta järjestelmämme tukee työ- ja ansiosidonnaista turvaa. Tällöin voi syntyä syrjäytymisen katveita palkkasidonnaisten vuorottelu- ja koulutusvapaiden varjoon.

Pelkästään työeläkkeeseen kuluu bruttopalkkaan suhteutettuna 23 prosenttiyksikön verran työmme tulosta. Olisikin hauska nähdä joskus laskuharjoitus, missä ansiosidonnaisesta turvasta luovuttaisiin kokonaan ja se korvattaisiin peruspäivärahoilla ja takuueläkkeillä. Palkkoja voitaisiin korottaa työnantajamaksujen verran ja veroja olisi korotettava perusturvan verran.

Perusterveydenhoidossa on kolme linjaa, jotka kaikki saavat julkista tukea, kunnan terveyskeskus, työterveyshoito ja yksityisvastaanotto. Jos tuki keskitettäisiin terveyskeskukseen, kaikki pääsisivät kyllä lääkärille kuten nyt pääsevät neuvolaan tai sairaalaan, jotka molemmat ovat julkisia laitoksia.

Hyvinvointiyhteiskunnan ongelma onkin että se tukee hyvinvoivia. Hyvinvoivien tuki on synnyttänyt varmalla rahoituksella toimivia instituutiota, jotka ovat hallituksia pysyvämpiä ja pitkäjänteisempiä omassa edunvalvonnassaan. "Näpit irti" milloin mistäkin on nykyisen työministerimmekin sotahuutona ollut menneinä vuosina kun hallitus uhkasi johtaa maata.

Luetuimmat
  1. 1

    25-vuotias ruotsalainen soluttautui vuodeksi USA:n ”maltillisen” äärioikeiston sisäpiiriin ja kuuli liikkeen johtajalta tavoitteet: ”Tämä päättyy keskitysleireihin ja Hitlerin kunnianpalautukseen”

  2. 2

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  3. 3

    Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

  4. 4

    Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

  5. 5

    Uusittu Napakymppi oli juuri niin köppäinen kuin edeltäjänsäkin: Kaitsun tunnari, tärisevät treffailijat ja muut olennaiset ovat mukana edelleen – ja se on ihanaa

  6. 6

    Jopa 13 tonnia vetyperoksidia valunut maahan junan säiliövaunusta Kouvolassa

  7. 7

    Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

  8. 8

    Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

  9. 9

    Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

  10. 10

    Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  2. 2

    Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

  3. 3

    Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

  4. 4

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  5. 5

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  6. 6

    Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

  7. 7

    Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

  8. 8

    Suomalaisen yleisin ansio on 2 500 euroa – katso palkat ammateittain ja vertaa laskurilla omaa palkkaasi muihin iän ja koulutuksen mukaan

  9. 9

    Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

  10. 10

    Vuosikymmeniä vaivannut mysteeri ratkesi: lähes kukaan ei lapsena pitänyt mustaa miestä tummaihoisena – ”Vanhemmat siirtävät omia pelkojaan lapsilleen”, sanoo psykologi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

  3. 3

    ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

  4. 4

    Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

  5. 5

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  6. 6

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  7. 7

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  8. 8

    ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

  9. 9

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  10. 10

    Luteiden saastuttamat tavarat päätyivät epäonnisten dyykkarien matkaan Espoossa – ”Ettehän missään tapauksessa koske lavan sisältöön”, asukkaille ohjeistettiin

  11. Näytä lisää