Perässähiihtäjä

Tuleeko maahanmuutosta iso vaalikysymys?

Hyvää Päivää.

Kun lopetin Perässähiihtäjän lokakuussa 2012,  ajattelin,  että tämä on nyt tässä.

 Olin siihen mennessä pitänyt vaaliblogia seitsemän kertaa: presidentinvaaleissa 2006,  eduskuntavaaleissa 2007,  kuntavaaleissa 2008, EU-vaaleissa 2009, eduskuntavaaleissa 2011, presidentinvaaleissa 2012 ja kuntavaaleissa 2012, yhteensä pari vuotta. Ne olivat olleet mielenkiintoisia – toimittajanurani parhaita – aikoja.  Silti ajattelin, että keskittyisin työurani loppuvuodet muihin töihin.  Tämän vuoden alkupuolella mieleni on hiljalleen muuttunut. Rupesin miettimään asiaa toisesta näkövinkkelistä. Entäpä jos ryhtyisin pitämään blogia hieman toisella tavalla? Ja niin päätin palata.

Aikomus on pitää blogia huomattavasti rauhallisemmin kuin aikaisemmin. Edellisillä kerroilla kirjoitin vaalien alla joka arkipäivä, ja heti vaalien jälkeen blogi sulkeutui.  Nyt ajattelin kirjoittaa ehkä kerran viikossa, mahdollisesti aivan vaalien alla useamminkin. Riippuu tilanteesta.

Mutta vastaavasti blogi ilmestyisi ”toistaiseksi”. Se tarkoittaa, ettei blogi nyt mene kiinni vaalien välillä, vaan maali on ensi vuoden 2015 kesäkuussa. Ensin seurataan EU-vaalit ja sitten ensi vuoden keväällä pidettävät eduskuntavaalit. Välillä pidetään taukoja, sillä loma-aikana en kirjoita.

Muuten toimintamalli on sama kuin aikaisemmin. Kirjoitan lyhyen postauksen, joka päättyy päivän hyvään kysymykseen. Keskustelupalsta on avoin, mutta keskusteluun voi osallistua vain omalla nimellä, ei nimimerkillä. Minä hyväksyn tai hylkään kommentit. Hylkään epäasialliset kommentit, joten pysytään asialinjalla.

Aikaisemmin nimellä esiintyneitä kommentaattoreita ja asiallista keskustelua on riittänyt. Tulevasta emme tiedä mitään. On jännittävää nähdä, pystytäänkö näillä ehdoilla käymään yhteiskunnallista keskustelua. Jos tämä ei kiinnosta, sitten kirjoittelen yksikseni. Sitä en toivo, joten tervetuloa keskustelemaan, tutut ja tuntemattomat!

Kaikki ovat yhtä tervetulleita keskustelemaan. Täällä ei syrjitä ketään ihonvärin, puoluekannan tai mielipiteitten takia. Mutta erityisesti toivon,  että EU-vaalien ehdokkaat löytäisivät aikaa kirjoittamiseen ja keskusteluun Perässähiihtäjän kommenttipalstalla. Ymmärrän toki hyvin, että ehdokkaat näkyvät omissa blogeissaan ja viihtyvät sosiaalisessa mediassa tutussa ja turvallisessa sakissa. Mutta nyt on tarjolla myös mahdollisuus lähteä kotipihalta vieraille väittelytantereille. Tulkaa mukaan!

Tässä viikonvaihteessa eurovaalien kampanjointi alkaa toden teolla. Vaaleihin on enää seitsemän viikkoa aikaa, ja kaikki puolueet ja lähes kaikki ehdokkaat ovat jo liikkeellä. Ehdokkaita voi asettaa 15. huhtikuuta asti, joten listoille ilmaantuu vielä lisää väkeä. Vaalipäivä on sunnuntai 25. toukokuuta.

Viime parlamenttivaaleissa kokoomus sai kolme paikkaa, ja samoin keskusta sai kolme paikkaa. Sdp sai kaksi paikkaa, ja samoin vihreät sai kaksi paikkaa. Perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliitto otti kaksi paikkaa, joten molemmat saivat edustajansa parlamenttiin. Rkp sai yhden paikan. Vasemmistoliitto jäi ensimmäisen kerran ja ainoana eduskuntapuolueena ilman paikkaa.

Sitten vuoden 2009 parlamenttivaalien puolueiden välisissä voimasuhteissa on tapahtunut muutoksia. Silloin elettiin vielä kolmen suuren puolueen aikaa.  Perussuomalaiset olivat edellisellä kerralla pieni puolue, nyt puolue on yksi neljästä suuresta. Viime EU-vaaleissa puolue sai yhdeksän prosenttia äänistä. Nyt sen kannatus on viimeksi julkaistujen mittausten mukaan lähes kaksi kertaa suurempi kuin viisi vuotta sitten.

Perussuomalaiset ovat näiden mielenkiintoisin puolue sekä kansallisesti että kansainvälisesti. Kansallisessa politiikassa mitataan nyt, pysyykö Soinin puolue ”vanhojen” suurten puolueiden kanssa samassa sarjassa. Sillä on merkitystä myös seuraaviin eduskuntavaaleihin valmistauduttaessa.

Koko unionia ajatellen on kiinnostavaa nähdä, miten kaikkien EU-maiden ”perussuomalaiset”, siis kansallismieliset ja maahanmuuttokriittiset puolueet, menestyvät. Jos ne pärjäävät vaaleissa, saavat parlamenttipaikkoja ja vielä kykenevät vaalien jälkeen muodostamaan yhtenäisen parlamenttiryhmän, muutos voisi järkyttää EU-parlamentin vanhoja voimasuhteita. Mene ja tiedä.

Viime kerralla Timo Soinin ehdokkuus siivitti perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien vaaliliiton vaalivoittoon. Soini oli silloin ääniharava. Nyt Soini ei ole ehdolla. Se on muuten ensimmäinen kerta kymmeneen vuoteen, kun perussuomalaiset joutuvat käymään vaalit ilman ehdokas Soinia. Hän on ollut puolueensa johtotähti niin presidentin-, eduskunta-, kunta- kuin EU-vaaleissakin. Kukaan toinen ei ole tehnyt yhtä pitkää vaaliputkea.

Näissä vaaleissa perussuomalaisten näkyvin ehdokas on kansanedustaja Jussi Halla-aho. Hänen asemansa on muuttunut ratkaisevasti. Viisi vuotta sitten pidetyissä EU-vaaleissa puolue ei kelpuuttanut häntä ehdokkaakseen, nyt hän on listan kärjessä.

Niin – toki pitkään harkittuani – otin yhteyttä Halla-ahoon ja pyysin haastattelua. Hän ystävällisesti suostui haastateltavaksi.

Haastattelu julkaistaan tässä viikonvaihteessa ilmestyvässä HS:n Kuukausiliitteessä. ( Mukana myös lyhyet haastattelut muiden eduskuntapuolueiden ehdokkailta. Marjatta Rasi (kok), Timo Harakka (sd), Sanna Lehtinen (kesk), Li Andersson (vas), Ozan Yanar (vihr), Niklas Mannfolk (rkp) ja Sari Essayah (kd) kertovat, miten heidän kampanjansa ovat lähteneet liikkeelle.)

(Jutun voi lukea lauantaina myös Kuukausiliitteen nettisivulta www.hs.fi/kuukausiliite

Halla-ahon viesti haastattelussa on selvä.

"Minä näen ehdokkuuteni merkittävänä, koska minä olen voimakkaasti profiloitunut ihmisten mielissä tietyillä aihepiireillä", Halla-aho sanoo haastattelussa ja tarkoittaa "tietyillä aihepiireillä" maahanmuuttokeskustelua, jota hän on käynyt julkisuudessa jo kymmenen vuotta.

Ja maahanmuuttoasioiden parissa Halla-aho haluaa jatkaa, jos hänet valitaan Euroopan parlamentin jäseneksi.

"Maahanmuutto-ongelmat koskevat kaikkia jäsenmaita. Meillä on yhteinen ulkorajavalvonta. Sillä pyritään kontrolloimaan maahanmuuttoa, jotta siitä olisi mahdollisimman vähän haittaa eurooppalaisille yhteiskunnille."

Halla-aho haluaa myös rajoittaa EU:n sisäistä liikkumisvapautta.

"Vapaata liikkuvuutta nykyisessä muodossaan ei voi pitää pyhänä arvona EU:ssa, jos se tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on voitava kyseenalaistaa."

Jussi Halla-aho johdattaa meidät aivan Euroopan unionin peruskysymysten äärelle. Toivon,  että tästä päästäisiin keskustelussa liikkeelle.

Siksi  Päivän hyvä kysymys kuuluu:  Tuleeko maahanmuutosta EU-vaalien iso kysymys?

Seuraava postaus ilmestyy ensi viikolla.

29 vastausta artikkeliin "Tuleeko maahanmuutosta iso vaalikysymys?"

Tuomo Kokko 04.04.2014 22:35

"Perässähiihtäjä - varma kevään merkki!"

Tuossa ei olisi mitään järkeä, ellei tietäisi perässähiihtäjän esiintymisen nykyään merkitsevän ennen kaikkea vaalien lähestymistä.

"Niin kolea kevät että konfliktikin jäätyy!"

Ukrainan tapahtumien äärellä tuo vaikuttaa varsin järkeenkäyvältä. Jos akuutti tilanne Krimin suunnalla rauhoittuu, ehtii niin kansa kuin mediakin eurovaalihuumassaan unohtaa Venäjän maaliskuisen öykkäröinnin. Ei kukaan jaksa joka päivä voivotella jäätynyttä konfliktia; onhan tässä kaikenlaista muutakin kiirettä.

Hiljaiseloa viettäneeltä Jussi Halla-aholta ei todellakaan ole viime aikoina kysytty mitään, eikä varsinkaan sitä Oikeaa Kysymystä: mitä edustaja Halla-aho ajattelee Ukrainan tapauksesta? Venäjää ja jopa kirkkoslaavia taitava, Kiovassa työskennellyt tohtorismies osaisi varmasti kommentoida kaakkoisen Euroopan kriisiä syvällisemmin kuin peruspoliitikko. Sillä asiantuntemuksella voisi hyvinkin olla käyttöä vaalitilaisuuksissa.

Maahanmuutto on pureskeltu niin usein ja niin monessa yhteydessä, että eurovaalien pääaiheeksi siitä ei enää ole. Suuri taistelu käydään unionia tiivistävien ja sitä hajottamaan pyrkivien voimien välillä. "Federalisti" onkin jo haukkumasanana kasvanut saman alkukirjaimen muiden intohimomääritelmien (fasisti, feministi) teholuokkaan. Kautta Euroopan on parlamenttiin pyrkimässä ehdokkaita, jotka olisivat valmiit pala kerrallaan purkamaan systeemistä ainakin suuren osan, ehkä jopa koko järjestelmän.

Mikko Ahola 05.04.2014 8:43

Usein maahanmuutosta ja maahanmuuton vastustamisesta puhuttaessa unohdetaan, että ihmiskaupasta puhuminen on myös maahanmuuton demonisointia. Ihmiskauppahysteria perustuu muukalaiskammoon ja ihmisten voimakkaaseen taipumukseen nähdä ulkomaalaiset rikollisina.

Oona Poukka 05.04.2014 10:01

Näistä eurovaaleista olisi mielestäni syytä "tehdä" pikemminkin eurokriisivaalit. Enkä tarkoita pelkästään taloudellista aspektia. Olisi tärkeää puhua epäluottamuksesta, joka varsinkin nuorilla ja nuorilla aikuisilla on Euroopan nykyjärjestelmää ja siten koko tulevaisuuttaan kohtaan. Eurooppalainen ideologia on kriisissä, ja sitä pitäisi sekä federalismintoivoisten että nationalistien pysähtyä ajattelemaan, koska Unioni on niin läsnä kaikessa.

katja bloigu 05.04.2014 10:12

Ei tule. EU-vaalit menevät suurimmaksi osaksi ohi ja äänestysprosentti Suomessa on 42%

Reijo Tossavainen 05.04.2014 11:18

Maahanmuutto tulee olemaan yksi keskeisimpiä asioita EU-vaaleissa. Kuinka keskiössä se on, se jää nähtäväksi. Joka tapauksessa Halla-aho ja Stubb ratkaisevat keskenään näiden vaalien äänikuninkuuden. Heidän äänimääränsä tulevat nousemaan selvästi omaan sarjaansa.

Arvioin, että Halla-ahon äänimäärä on "järkytys" mukasuvaitseville ja mukasivistyneille. Olen huomannut ihmisten sanovan kehäkolmosen ulkopuolella, että "kun nyt pääsen äänestämään Halla-ahoa, niin käytän tilaisuuden hyväkseni".

Lieksasta Stubb saa alle 10 ääntä. Halla-aho useita satoja.

Mika Lako 05.04.2014 12:45

Vaalien iso kysymys on raha. Vaalien voittajilta löytyvät parhaat tarinat rahasta.

Jussi Rautsi 05.04.2014 12:49

Ei Euroopan parlamentin vaaleissa ole kysymys siitä kannattaako EU:ta vai ei. Ministeriöt eivät juuri tiedota EP:n käsittelyssä olevista tai vaalikaudella mahdollisesti esille tulevista asioista. Tämä on suurin siihen, että yksikään Suomen ehdokkaista ei ole sanonut juuri mitään omasta kannastaan keskeisiin asioihin. Maahanmuutto on sekin iso asiakokonaisuus jonka sisällä on valtava määrä sellaisia jäsenmaiden sisäisiä asioita, joita ei edes käsitellä unionitaosolla. Jos 20 vuoden EU-työn kokemuksella arvioi ehdokkaiden kampanjointia, ensimmäinen asia olisi esittää kansalaisille mitä oikein aikoo kannattaa ja mitä vastustaa.

Risto Virrankoski 05.04.2014 12:52

Luulenpa, että kukin puolue, ja jopa kukin ehdokas, huolella valitsee itse itselleen ja kohderyhmälleen sopivimman päävaaliteeman. Olennaisen tärkeäähän on saada omat joukot uurnille.

Maahanmuuttokriittisyys on perussuomalaisten leipälaji, joka innostaa sen omia uskollisia kannattajia, mutta ei siitä yleistä pääteemaa tule eikä sillä uusia äänestäjiä saa. On vähän kulunut aihe.

Nykytilanteessa porvaripuolueet ja SDPkin korostavat EUn turvallisuuspoliittista antia Suomelle. Jos tässä hyminässä joku haluaa erottautua toista näkyvämmäksi, voisi vaikkapa ehdottaa EUn liittymistä 'yhteisöjäsenenä' NATOn jäseneksi tai sopia muutoin NATOn kanssa niin, että NATOn turvatakuut koskevat koko EUta.

Pentti Kangasluoma 05.04.2014 13:05

Unski jaksaa, kun on paljon hiihtänyt perässä. Olin parissa sairaalassa olympiakisojen aikaan ,ja Krimin konfiktin alettua. Olin jo melkein Tuonelanvirran rannalla kun muistin tulevat vaalit ja tämän blogin, palasin takaisin.

Erkki Tuomioja on vihdoin saanut ansaitsemansa tunnustuksen, Libanonin , silloin kun ne tarkkailijat kuoli , silloin hyviä sanoja kuuli.

Ei tule maahanmuuttovaalit, voi tulla Suomessa Nato-vaalit. Katso HS, mielipide, Mikael Pentikäinen tänään.

Ei ole palkitsevaa on SDP:ssä Nato myönteinen. Saa kiimaisen nimen.

Olen ollut rauhanturvaajana, nähnyt läheltä Laulavan vallankumoksen.

Lukenut melkoisen määrän sotiin liittyvää kirjallisuutta.

Olen siis kaukana sotahulluudesta, jokaisessa puolueessa tulisi nyt

nostaa profiiliaan niiden, jotka ymmärtävät Naton merkityksen.

Marita Salenius 05.04.2014 13:16

Terveiset täältä keskisestä Suomesta ja lähes lumettoman talven jälkeisestä ja takatalvea pelkäävästä pikkupitäjästä. Kuukausiliitteestä huomasin, että sehän on taas aika kulunut vaalien välillä ja uutta äänestettävää pukkaa, kun Perässähiihtäjäkin on keliin sopivilla suksillaan liikkeellä.

Otsikko on mielenkiintoinen ja aina ajankohtainen, mutta isoksi vaalikysymykseksi en usko sen nousevan. Nyt mietitään sitä, onko EU:n mukanaan tuomat kaikki toimet ja direktiivit todella tarpeellisia saati kannatettavia, sekä liittovaltiokehitys. Kun me täällä maaseudulla painimme lähinnä lähtevien molskilla, koska tulevia ei liiemmin ole - ei maan sisältä, eikä ulkoa - niin maahanmuuttoasiat näyttävät lähes pelkästään kaupunkien ongelmilta.

Liikkuvuuttahan on aina ollut, mutta nyt se muuttaja onkin etupäässä aivan eri kulttuurista, jonka erottaa massasta ja joka aiheuttaa epävarmuutta, pelkoa ja epäilyä yhteiselon toimivuudesta. Suurin virhe on tapahtunut siinä, että maahanmuuttoa arvosteleville on heristetty sormea, mutta ei ole kuitenkaan vaivauduttu perustelemaan omaa kannattavaa näkemystä ilman vastapuolen syyllistämistä. Puhutaan samasta asiasta, mutta täysin toistemme ohi. Tässä asiassa ei voi olla oikeaa näkemystä, vaan ainoastaan kulloiseenkin tilanteeseen sopivaa.

On niin helppo luoda linjat ja varsinainen juoksuhauta omalle näkemykselle, sekä tässä maahanmuuttoasiassa että liittovaltiokysymyksessä. Maanviljelijänä olen saanut tuta varsin kovan käden kautta, mitä on direktiivien täyttämä jokapäiväinen elämä. Mutta pystyn myös oman tenäni takaa näkemään niiden maailmaan, jossa varsinainen liittovaltiokin olisi sopivaa.

Kuitenkin uskoisin,että EU-vaaleiksi tuleva vaali on poikkeuksellinen, koska todellista vasta-ajattelua on,mutta onko siitä ajattelusta äänestysprosentin nostajaksi - jännäksi menee.

lasse kosonen 05.04.2014 13:23

Todellakin nyt on kysymys eurokriisivaaleista. Nyky euroopassa nuoriso on hätää kärsimässä . Eurobyrokraatit kuten Olli Rehn eivät näe ilmeisesti että mikään menee vikaan vaikka punainen risti on uutisonut luokittelevansa euroopan kriisialueeksi. Nuoriso on nyt väärän politiikan maksumiehenä eikä tämä ennusta mitään hyvää euroopan tulevaisuudelle. Maahan muutto tulee tulee lisääntymään ilmastokriisin myötä asia on vakava ja ansaitseee muutakin kuin olla keppihevosena populistien ääntenkalastelussa.

Antti Haapala 05.04.2014 13:32

Media voisi yrittää kerrankin keskittyä asiaan eikä kalastella lukijoita ja karkottaa äänestäjiä uutisoimalla asenteellisesti teemoista joita ns. suuri yleisö ei ymmärrä, kielellä joka ei kerro mitään ja pönkittämällä hallituspuolueiden edustajien egoa. Ihmiset äänestävät vaaleissa jos kokevat äänen antamisella olevan merkitystä. Ei ole kuitenkaan ihan sama kuka tuolla edustaa SUOMEA.

Jos puolueiden vaaliohjelmat menevät suurelta osalta ohi ja kotimaan vaaleissa äänestetään ihmistä tai perinteitä kunnioittaen samaa puoluetta kuin aina ennenkin ei sama peli innosta Eurovaaleissa. Tai no, todennäköisesti samalla sapluunalla mennään kuin ennenkin koska harvaa jaksaa kiinnostaa perehtyä asiaan kun se vaatisi työtä ja ajan käyttöä. Tässä peräänkuulutan median vastuuta - uutisoikaa ja olkaa objektiivisia sanoissanne. Asenteellinen uutisointi erikseen mutta tässä pitäisi olla ns. aidosti Suomen asialla ja pitäytyä faktoissa, toki sen verran yleistäen että tieto menee lukijallakin perille.

Koska ei ymmärretä minne ja mitä tekemään ollaan ihmisiä saattelemassa ei myöskään osata arvioida minkälaisia ominaisuuksia hyvältä edustajalta on syytä toivoa. Eurooppalaiset puolueliitot joihin valitut edustajat kotimaisesta puolueestaan riippuen asettuvat on varmaan suurelle osalle hyvinkin epäselvää. Siksipä Perässähiihtäjä voisi näyttää esimerkkiä avaamalla vähän euroehdokkaiden teesejä puhumatta vaikeilla termeillä, populismin voi laittaa hyvään käyttöön kunhan sen tekee tasapuolisesti. Lyttäämällä punaiset, vihreät, herrat tai perussuomalaiset ottaa heti kantaa ja menettää sen roolin joka medialle kuuluu - kyvyn ja velvollisuuden jakaa tietoa. YLE kiikkuu jo tässä hirressä monien TV-jakkara-episodin kaltaisten tempaustensa takia. Kannanotto on aina propagandaa jonkun puolesta ja jotakuta vastaan, oli kyseessä sitten valinta ketä haastatellaan, ketä ei, saako Euroa sanoa fantastiseksi tai kritisoida, tai kuka pääsee studioon ja saa vastata esitettyyn kysymykseen - ja kuka ei.

Mahtaako olla liikaa toivottu että eurovaaleista puhuttaisiin välillä ihan vaan Suomen näkökulmasta eikä tehtäisi siitä puoluepolitiikkaa?

Jussi Förbom 05.04.2014 13:53

Kiitos hyvästä haastattelusta. Ajattelin linkata tännekin blogiini kirjoittamani vastauksen Halla-aholle: http://jussiforbom.com/2014/04/05/parahin-jussi/

Ozan Yanar 05.04.2014 14:08

Mahtavaa, että Perässähiihtäjä-blogi käynnistyy jälleen!

Olen jo pari kuukautta ehtinyt kierrellä Suomea ehdokkaana eri tilaisuuksissa. Tämän otoksen perusteella suurinta osaa tapaamistani ihmisistä on kiinnostanut eurokriisi ja suomalaisen työn tulevaisuus. Monet pohtivat, onko eurokriisi ohi vai voiko tilanne vielä kärjistyä uudestaan. Lisäksi Suomen tulevaisuus rakennemuutoksen keskellä huolettaa monia. Monet ovat epävarmoja työpaikkojensa tulevaisuudesta.

Viime viikkoina myös ulko- ja turvallisuuspolitiikka on noussut yhdeksi puheenaiheeksi Ukrainan kriisin myötä.

Tähän mennessä maahanmuutto on kiinnostanut yllättävän vähän. Se keskustelu tuntuu jumiutuneen poteroihinsa, eikä etene. Ehkä sekin alkaa kyllästyttää monia. Paneeleissa kysellään EU:n pakolaispolitiikasta, mutta kaduilla olen harvemmin törmännyt aiheeseen kevään aikana.

Reijo Tossavainen 05.04.2014 14:25

Halla-ahon haastattelu poikkesi Hesarin tyylistä. Haastateltavalle annettiin tilaa. Toimittajan oma maailmanparantaminen oli vähemmällä.

Jussi Rautsi 05.04.2014 15:42

Olen nyt kirjoittanut yhden kommentin ja lukenut muut. EU:n instituutioiden työskentely on jäsenmaiden erilaisuuden ja määrän takia erittäin hidasta. Jos tämä sanotaan kauniisti niin pitkäjänteistä. Ei sinne mennä tekemään aloitteita noin väin. Se ei myöskään ole Suomen sisäpolitiikkaa jollain näkyvämmällä foorumilla. Se on nimenomaan yhteisöpolitiikkaa. Mepit voivat tehdä aloitteita mutta niillä pitää olla yhteisötason merkitys kuten esimerkiksi min. Stubbin Itämerialoitteella. Tärkeimmät asiat tulevat komissiolta. Euroopan parlamentissa ei ratkaista Suomen puolustuspolitiikkaa, joten sillä asialla ei siis kannata meuhkata vaaleissa. Ihmisten liikkumisessakin kannattaa tullaa todellisuuteen: maahanmuuttoa monin verroin tärkeämpi asia EU:ssa on maastamuutto lamaa pakoon. Siispä lyhyesti: tieto Euroopan unionista on niin surkeaa, että ehdokkaiden pitäisi opiskella perusasiat ja sitten kertoa miten aikovat äänestää edelliseltä parlamentilta jääneissä asioissa. HS:lle muistuttaisin että Eurooppa-neuvosto ja Euroopan neuvosto ovat eri asioita. Nekin sekoitetaan vielä jopa otsikoissa. Toivon että Hämäläisen blogioperaatio parantaa EU-tiedon tasoa Suomessa.

Veikko Anttila 05.04.2014 15:50

Maahanmuutto jää toisen luokan asiaksi. Putin ehtii järjestää vielä ennen EU-vaaleja toisen vaiheen suunnitelmissaan lisätä Venäjän hallitsemaa aluetta. Se vaihe lienee sijoitettu lähelle Ukrainaa ja aikaansaa, että EU:n turvallisuus on ykkösasia vaaleissa.

Marita Salenius 05.04.2014 15:59

Kaikkea pitää lukea ja varsinkin niitä mielipiteitä, jotka ovat juuri sitä, mitä itse ei kannata, hyväksy tai vaan ei ole samaa mieltä.

Juttu lehdessä ja mitä se tekee lukijan päässä? Jos on jo jokin valmis asenne, joko aiheeseen tai haastateltavaan, niin omaksi päätelmäksi lehtijutusta tulee varmasti juuri haluamansa kaltainen.

Luin Jussi Förbomin linkittämän vastauksensa Halla-aholle ja kovin oli kirjoittaja kokenut haastattelun täysin toisin, kuin esim. minä. Mutta toki lähestyn lukemaani ei-journalistina ja siksi analyysini on enemmän Halla-aho-lähtöinen, kuin minä-lähtöinen.

Oli Halla-ahon maahanmuuttoajatuksista mitä mieltä tahansa, niin ei voi olla ihailematta hänen suvereenia taitoaan perustella kiihkottomasti omaa näkemystään. Hän ei agitoi, eikä vaadi muita seuraamaan, vaan esittää oman näkemyksensä ja kuulija/lukija itse päättäköön, ottaako vai jättää. Mitenkäs se kuulu Jediritari Obi vanKenobi sanoikaan: " Kumpi on houkempi, houkka vai se, joka houkkaa seuraa?" Ja tämä lause kelpaa muistutukseksi joka suuntaan, kun keskustellaan aiheesta, josta ei voi syntyä yksimielistä näkemystä.

Mummoni aikoinaan sanoi, kun teininä yritin näsäviisauden vitsaa vääntää, että " ei nuoruus ole vika, mutta suuri haitta se voi olla".

Johannes Hirvaskoski 05.04.2014 17:28

Tämä on hieman henkisesti laiskaa - anteeksi vain Unski - tämä "maahanmuutosta" puhuminen. Olisi puhuttava viidestä eri asiasta:

1. Oikeus tulla Suomeen työhön kolmansista maista - EK:n ajama ja mm. Perussuomalaisten (!) kannattama projekti on saada tätä ns. työperäistä maahanmuuttoa aikaan sadoin tuhansin. Kyseenalaistan vahvasti, digitalisaatioon, robotiikkaan ja suorittavan työn määrän vähenemiseen viitaten. Joitain erityisaloja voi olla poikkeuksena.

2. Oikeus kansainväliseen suojeluun kolmansista maista - emme voi irtautua esim. Geneven sopimuksesta, eikä asiaan voi vaikuttaa kuin vähän. Silti voimme (ja meidän pitäisi) ehkäistä tähän liittyvää keplottelua mm. pitämällä perheen yhdistämiskriteerit ja humanitaarisen avun kriteerit tiukkoina, sekä huolehtimalla että kriisialueilla ei ole tässä vääriä käsityksiä. Painopiste auttamisessa tulee olla seuraavasssa kohdassa, eli YK:n järjestelmässä.

3. Suomen tuki YK:n pakolaisjärjestölle ja kiintiöpakolaisten vastaanotto - voitaisiin lisätä, kun kerran tässä kohdassa itse päätämme, kuka tulee, mistä tulee, milloin tulee, minne tulee jne. Hädänalaisten auttamisen painopiste pitää olla tässä, ei kohdan 2. mukaisessa itse hakeutumiseen perustuvan toimintamallin rohkaisemisessa.

4. Vapaa liikkuvuus EU:n sisällä - on aiheuttamassa meille tällä hetkellä järjettömän pk-seudun asuntopulan, ei sellaisenaan, mutta yhdistyessään aivan eri aikakauden ja kontekstin ilmiöön, eli ns. yleishyödylliseen asuntotuotantoon tai laajemmin asuntopolitiikkaan, siltä osin kuin se tähtää "asuntopulan" ratkaisuun. Olemme erityisesti Vantaalla todistamassa tilannetta jossa nettomuutto tulee EU:sta eli Baltiasta (toki myös Venäjältä) ja jossa ennuste ja toteutuma ovat täydessä noidankehässä. Teemme ennusteen perusteella asuntoja ja niiden toteutuessa jatkamme samaa ennustetta seuraavaksi vuodeksi. Kuitenkin oikeus muuttaa maahan on eri asia kuin oikeus saada asunto - ne menevät nyt sekaisin. Asuntorakentaminen edeltää aina muuttoa, sillä kukaan ei saa kotipaikakseen mitään kaupunkia ilman asuntoa, henkikirjoittaja ei yksinkertaisesti hyväksy sitä. Niinpä myös Vantaalla (pk-seudulla) asuntojen rakentaminen vain voimistaa muuttoa ja sen myötä asuntopulaa.

On muistettava, että EU:n vapaan liikkuvuuden kontekstissa meillä asiaan ei sisälly turvapaikkaprosessin kaltaista eettistä näkökulmaa, sillä EU:n sisällä (tai Euroopassa) ei lähes koskaan ole kyse suojelusta. On kyse siitä, kannattaako pk-seudun kuntien jatkaa investointeja infraan tämän muuton tukemiseksi? Onko se Suomen kansantalouden tuotantorakenteen kannalta tai ylipäänsä taloudellisin argumentein järkevää? Tulemme siis ns. Metropolipolitiikan (tai siihen liittyvän hypetyksen) alueelle.

5. Oikeus tulla maahan ilman rajatarkastuksia (Schengen) - keskustelu liittyy vain vähän jos lainkaan varsinaisiin maahanmuuton kysymyksiin, enemmänkin rikosten torjuntaan, mutta menee "maahanmuuttokeskusteluksi" kun asia yhdistetään kerjäläisiin. Toki yhteinen ulkorajavalvonta ja sen resurssit ovat tähän vaikuttamassa, mutta ilmiö ei vielä meille ulotu.

Jussi Halla-aho 05.04.2014 18:23

Huomautettakoon, että toimittaja Hämäläinen on omista lähtökohdistaan nostanut maahanmuuttoasiat tämän jutun otsikkoon ja keskiöön. Itse haastattelussa puhuttiin kaikenlaisista EU:n kehitykseen liittyvistä asioista.

Toteutuu eräänlainen kierre, jossa toimittaja painottaa minua käsittelevissä jutuissaan maahanmuuttoa ja sen jälkeen toteaa jossakin toisaalla, että Halla-aho puhuu vain maahanmuutosta.

Jari J. Marjanen 05.04.2014 21:01

Johannes Hirvaskoski (Keskustan miehiä näemmä) on oikeassa muistuttaessaan "maahanmuuttokysymyksen" ja "maahanmuuttokritiikin" muodostuvan monista toisiinsa kietoutuvasta kysymyksestä. Ehkei maahanmuutto kuitenkaan ole suurin kysymys, vaan EU-myönteisyys ja EU-vastaisuus - ja mikäli tämä toteutuu ja äänestysvilkkaus kasvaa aikaisemmista vaaleista, se saattaa sataa Perussuomalaisten laariin. Minulle on jäänyt vaikutelma, että PS haluaa mielellään kääntää kaiken EU-kritiikin maahanmuuttokritiikiksi, koska se on sille eduksi.

On tosiaan aika kummaa, että kaikkein tärkeimmissä eli europarlamenttivaaleissa äänestysprosentti on alhaisin, ja kaikkein vähiten kansalaisten elämään vaikuttavissa eli presidentinvaaleissa korkein. Saammepa nähdä, kuinka käy tänä keväänä, kun vaalit ovat toukokuun lopussa, ja vaalityötä on helpompaa ja mukavampaa tehdä kuin kevättalvella ja loppusyksyllä.

Petteri Tuohinen 05.04.2014 21:18

“Vapaata liikkuvuutta nykyisessä muodossaan ei voi pitää pyhänä arvona EU:ssa, jos se tuottaa enemmän haittaa kuin hyötyä. Se on voitava kyseenalaistaa", sanoo Halla-aho.

Mielenkiintoinen argumentointi. Olisin todella kiinnostunut näkemään laskelmat, joissa osoitetaan vapaan liikkuvuuden tuottaneen enemmän vahinkoa kuin hyötyä.

Mitä tulee vaaliteemoihin: eurokriisikeskustelu on väsähtänyt, joten kai se siirtolaisuus sitten on se juttu. Itse seuraan mielenkiinnolla, tuleeko Ukrainan tapahtumat näkymään keskusteluissa millään lailla / EU:n ulko-, turvallisuus & naapuruuspolitiikka.

Tuukka Sariola 05.04.2014 21:26

Valtamedia määrittää pitkälti merkittävimmät vaalikysymykset.

Talouden, liittovaltiokehityksen ja ihmisten liikkuvuuden ympärillä kyllä liikutaan kaikissa tapauksissa. NATO-vaalit nämä eivät ole.

Juho Eerola 06.04.2014 0:50

Maahanmuutosta epäilemättä tulee yksi EU-vaalien pääteemoista ja hyvä niin. Maahanmuutto tulee olemaan kolmen suurimman haasteen joukossa koko tulevaisuuden Euroopassa. Se, millaista maahanmuuttopolitiikkaa harjoitamme nyt, määrittää Eurooppaa vielä sukupolvienkin kuluttua.

Toisaalta on niinkin, että jotkut tahot pyrkivät luomaan mielikuvaa, jonka mukaan Perussuomalaiset eivät osaisi/ haluaisi puhua mistään muusta kuin maahanmuutosta ja sen ongelmista. Samalla kun koetetaan saada koko kysymys näyttämään vaalien kannalta merkityksettömältä, pyritään myös antamaan mielikuva, että Perussuomalaisia eivät muut kysymykset kiinnosta. Mutta politiikkaahan tämä tämmöinen vain on :D

Ilari Kiema 06.04.2014 11:05

Asiantunteva Unto Hämäläinen vaikenee Halla-ahon historiassaan (HS Kuukausiliite) vuoden 2006 Muhammed-pilapiirrosjupakasta sekä siitä seikasta, että Helsingin Sanomat on osaltaan itse aiheuttanut Jussi Halla-ahon julkisen olemisen ja olemuksen.

Maahanmuutosta soisi tulevan iso asia EU-vaaleissa siltä osin, kuin se liittyy EU:n alaan ja päätäntävaltaan, eli erityisesti suhteessa ns. lähetettyihin työntekijöihin sekä sosiaaliturvaetuuksien maksamiseen ulkomaalaisten työntekijöiden perheenjäsenistä.

Tanskassa EU-myönteiset porvaripuolueet eivät halua hyväksyä sitä, että ulkomaalaisten työntekijöiden lapsista pitäisi maksaa tanskalaisia lapsilisiä pelkästään lyhyen Tanskassa olemisen perusteella. Tähän asti on uskottu, että EU tuollaista edellyttää.

Nyt sitten kuitenkin viime viikolla europarlamentin puhemies, sosiaalidemokraattien kärkiehdokas Martin Schulz kävi Tanskassa ja sanoi, että kritiikki on otettava vakavasti. Kansalliset hyvinvointijärjestelmät ovat erilaisia, ja valtioilla on oikeus puolustaa kansallisia systeemejä. Schulzilla ei ole valmiita ratkaisuja, mutta pitää tutkia sitä, millä kohdin vapaa liikkuvuus ja hyvinvointijärjestelmien puolustaminen ovat keskenään yhteen sovitettavissa ja millä kohdin ei. Suurin virhe olisi leimata ongelmia esiin nostavat ihmiset EU-skeptikoiksi. ”Den største fejl, vi kan begå, er at beskylde folk, som fortæller os om problemer i EU, for at være EU-skeptikere.” (POLITIK 25. MAR. 2014 – ”EP-formand tager velfærdsdebattens kritikere i forsvar”.)

Tämän keskustelun soisi rantautuvan Suomeenkin, jossa EU:n kannattajat yleensä tekevät juuri sitä, mitä Schulzin mielestä ei pitäisi tehdä.

Yleisluontoisesta ikuisuusjankutuksesta maahanmuuton kustannuksista tai maahanmuuttajien yleisestä rikollisuudesta ei olisi niin väliksi. Suomessa kumpikin osapuoli, sekä maahanmuuttokriitikot (kuten Halla-aho) että monikulttuurisuusfanaatikot uskovat työnteon ja toimeentulon autuaaksi tekevään ja integroivaan vaikutukseen. Näin se ei ole muuallakaan toiminut.

(”Multikulti-Fanatiker” on saksanmaalaisen lakinaisen Seyran Ateşin (s. 1963 Istanbulissa, SPD) ilmaus: „Ich gehe sogar so weit, einige von ihnen als Multikulti-Fanatiker zu bezeichnen, weil sie von ihrer Idee einer Multikulti-Gesellschaft regelrecht besessen sind. Sie vertreten sich mit missionarischem Eifer, sind blind gegenüber der Realität und reagieren auf Zweifel und abweichende Meinungen mit rüder Intoleranz.“ (Ateş, Seyran 2007: Der Multikulti-Irrtum, 14.))

Simo Mäkelä 06.04.2014 11:17

Toivottavasti maahanmuutosta tulee yksi näkyvä teema näissä vaaleissa.

Jouni Pulli 07.04.2014 10:36

Olen hyvin kiitollinen, että Unto Hämäläinen on avannut Suomen arvokkaimman poliittisen keskustelun blogin Perässähiihtäjän, jossa korostuu asiallinen ja ajankohtainen pohdinta niin poliittisten vaikuttajien, median edustajien kuin äänestäjienkin kesken. Kiitos Unto ja kiitos myös siitä, että jatkat bloginpitoa vaalien jälkeenkin, mikä on erittäin arvokasta koko prosessin ymmärtämisen ja keskustelun mielekkyyden ja hyödyntämisen kannalta!

Maahanmuuttoon tai laajemmin työn, palveluiden ja ihmisten vapaaseen liikkuvuuteen liittyvien seikkojen toivoisi löytyvän yhtenä merkittävänä aihekokonaisuutena EU-vaaleissa. Ainakin näitä asioita olisi mielekästä pohtia eikä niitä pidä unohtaa kun arvioidaan, miten voimme EU:n avulla lisätä ulkoista ja sisäistä turvallisuuttamme, saada vientimme vetämään ja edistää työn riittävyyttä kaikille suomalaisille. Nykyisestä niin sisä- kuin ulkopoliittisestakin tilanteesta johtuen EU:n parlamenttivaalit tullevat Suomessa toimimaan ennen kaikkea eräänlaisena poliittisena testinä ajatellen tulevia eduskuntavaaleja, jotka voivat olla edessämme jo ensi syksynä, halusipa kansa sitä tai ei.

Edelläarvioidun perusteella pidän todennäköisenä, että EU:n parlamenttivaaleissa meillä Suomessa nousevat tärkeään asemaan kysymykset, jotka tulevat olemaan merkittävässä asemassa myös seuraavissa eduskuntavaaleissa, esim. sisäinen ja ulkoinen turvallisuus, puolustusyhteistyön kehittäminen, kilpailukykymme kasvu, sosiaalinen tasa-arvo ja kestävä kehitys sekä työ.

Vielä haluan tuoda esille yhden seikan, jossa olemme edistyneet sitten viime vaalikertojen: nyt eivät keskustelun keskiössä ole enää vaalituet. Politiikka on puhdistunut - siitä kiitokset poliitikoillemme ja politiikantekoon vaikuttajille.

Pasi Pekkinen 08.04.2014 10:36

Mielestäni Risto Virrankoski kiteytti asian oikein hyvin, joten peesaan häntä.

Olen aivan varma, että erinäisistä "vanhoista" aiheista, kuten maahanmuutto tai eurokriisi, riittää vaalikeskusteluissa puhetta. Mutta kovin harvaa ne kiinnostaa seurattavaksi.

Ukrainan kriisi, turvallisuuspolitiikka ja NATO ovat toki ajankohtaisia aiheita. Mutta uskoisin, että kaikkein eniten ihmisiä kiinnostaisi vaihteeksi kuulla uusia, positiivisia ja rakentavia ehdotuksia siitä, miten tätä EU-projektia voisi viedä eteenpäin. Pitkään jatkuneen pimeän kauden jälkeen ihmiset kaipaavat jo vähän valoa.

Vesa Kaitera 08.04.2014 18:59

En usko, että maahanmuutosta tulee kovin keskeistä tekijää Suomen EU-vaaleissa. Monissa muissa EU-maissa tilanne voi hyvinkin olla tässä asiassa toinen.

Kokoomuksen ja SDP:n puheenjohtajakilvat tullevat heijastumaan jonkinverran EU-vaaleihin samanaikaisuuden vuoksi. Paljon tullaan puhumaan Suomen taloustilanteesta ja siitä, mikä merkitys monilla euroalueen kriisimailleen suuntaamillaan apupaketeilla on ollut kokonaisuuden kannalta. Jonkinverran kritiikkiä tullee siitä, miksi Suomi ylipäänsä on alkujaan lähtenyt mukaan euroalueeseen. Meitä, jotka muistamme, millainen lastu laineilla Suomen pieni kansallinen valuutta oli sijoittajien peleissä 90-luvulla, on kuitenkin riittävän paljon estämään Suomen ero eurosta.

Yleisesti voidaan ennakoida, että EU-kriittiset ja EU:hun suorastaan kielteisesti suhtautuvat voimat vahvistunevat jonkinverran EU-vaaleissa, mutta että Suomessa tämä suuntaus on suhteessa heikompi. EPP menettänee koko EU:n alueella jossain määrin asemiaan, mutta Suomessa Kokoomus voi hyvinkin hieman lisätä kannatustaan. Tämä kuitenkin edellyttää sitä, etteivät Stubb ja Virkkunen peru EU-ehdokkuuttaan osallistuakseen Kokoomuksen puheenjohtajakilpaan.

Luetuimmat
  1. 1

    Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

  2. 2

    Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

  3. 3

    Nimikiista kuumenee! Opiskelijaporukka kaappasi Tampereen yliopiston englanninkielisen osoitteen – ehdottavat yliopiston nimeksi Tampereen ei-turkulaista yliopistoa

  4. 4

    Kielipetturiksi leimattu Ahvenanmaan edustaja Britt Lundberg: ”Ajoin läpi suomenkielisiä helpottavan kompromissin”

  5. 5

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  6. 6

    Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

  7. 7

    Axl Smith -uutisointi toi langettavat kolmelle suurelle medialle – uutisointi virheellistä ja loi negatiivisia mielikuvia

  8. 8

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  9. 9

    Mystinen arabisheikki opiskeli jujutsua valenimellä ja loi miljardeillaan lukkopainista kansainvälisen menestystarinan – mutta mitä suomalainen Marko tekee hänen organisaatiossaan?

  10. 10

    Utopiana pidetty Tallinna-tunneli onkin nyt tärkeä osa suurempaa kuljetusreittiä Jäämereltä Berliiniin asti – Valtion suunnitelmassa junat sujahtaisivat meren alle Helsingissä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  2. 2

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  3. 3

    Pääkaupunkiseudun bussi­liikenne on tänään sekaisin, koska asiakas antoi palautetta, kuljettajalle kerrottiin siitä, ja esimies läimäytti oven kiinni luottamus­miehen edestä

  4. 4

    Kyllä, nämä asiat aiheuttivat kauhua eilen eduskunnan viinakeskustelussa – alkoholijäätelöt, värikkäät etiketit, kadunkulmien pitseriat...

  5. 5

    Ahvenanmaan edustaja äänesti suomen kieltä vastaan Pohjoismaiden neuvostossa – ”Emme pystyneet edes kuvittelemaan, että hän kääntyisi Suomen aloitetta vastaan”

  6. 6

    24-vuotias suomalaisnainen haki miehiä netti-ilmoituksella, johon vastasivat itsensäpaljastaja, sadisti, porno-ohjaaja ja ”elävä nukke” – Samira Elagoz teki dokumentin, jollaista ei ole ennen nähty

  7. 7

    Helsingin Tallinna-tunneli sai yllättävän kilpailijan Espoosta – Peter Vesterbacka kokoaa jo kansainvälistä rahoitusta ja on siksi opetellut puhumaan kiinaa

  8. 8

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  9. 9

    Masennus vaani ja valitsi onnellisen hetken – Anni Saastamoisen elämässä oli kaikki hyvin, kun hän yhtäkkiä löysi itsensä vessasta itkemästä

  10. 10

    ”On perusteltua, että se, joka nousee aamukuudelta ja menee Alepan kassalle, tienaa enemmän kuin se, joka ei nouse eikä mene” – Eduskunta jatkaa väittelyä budjetista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

  3. 3

    ”Meidän on nyt mentävä”, sanoi poika ja joi myrkyn siskojensa kanssa – Kiinan ”hylättyjen lasten kaupunki” on täynnä lohduttomia tarinoita

  4. 4

    Ani Kellomäki sai 17-vuotiaana syöpädiagnoosin – mutta hänen suurin tragediansa väijyi äidin huoneen oven takana

  5. 5

    Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

  6. 6

    Meitä on pissattu silmään – pelätty kemikaali on varsin harmiton

  7. 7

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  8. 8

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  9. 9

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  10. 10

    ”Kyseessä on pahanlaatuinen kasvain” – Suomalaisnainen sai musertavan syöpäuutisen postitse kotiin ja luki sattumalta potilastiedoistaan, ettei voi parantua

  11. Näytä lisää