Perässähiihtäjä

Pitäisikö Suomen vetää selvemmin omaa linjaa Venäjä-suhteissa?

Hyvä viikonloppua

Pitkä päivä on vaihtumassa illaksi Sanomatalon kerroksissa, mutta silti t(yö)lamppu palaa ja tekstiä syntyy. Tällä kertaa aiheena on se, mitä Suomen pitäisi nyt - toisen kylmän sodan alkaessa - järjestää suhteensa Venäjään.

Olin nimittäin tänään aamupäivällä kuuntelemassa Evan järjestämää EU-vaalikeskustelua, johon osallistuivat Alexander Stubb (kok), Liisa Jaakonsaari (sd), Sampo Terho (ps) ja Olli Rehn (kesk). Keskustelua veti Jorma Ollila. Teemana oli: Miten Suomi ja EU ratkaisevat Venäjä-suhteiden kriisin?

Kuulijat oli kutsuttu todennäköisesti Suomen talouselämän Kuka kukin on? –kirjasta. Paikalla oli niin paljon talouselämän johtajia, että vuorineuvoksia riitti salin takariveihinkin.

Ja puitteet olivat mahtavat.  Olimme Pörssitalo kivilinnan suojissa Helsingin Fabianinkadun varrella. Keskustelu oli tasokas. En käy sitä tässä tarkemmin toistamaan, sillä kollegani toimittaja Juha-Pekka Raeste on tehnyt pitkän ja perusteellisen jutun tilaisuudesta. Sen voi lukea osoitteessa: www.hs.fi

Jorma Ollila johdatti keskustelun heti suoraan Euroopan muuttuneeseen tilanteeseen. Venäjän kova ote Ukrainaa vastaan on tuonut voimapolitiikan takaisin. Keskustelussa kiiteltiin Euroopan unionin rakentavaa mutta tiukkaa linjaa.

Stubb totesi kriisin lähentäneen EU-maita ja unioni on ollut yhtenäinen. Rehn kiitteli oikein pontevasti presidentti Sauli Niinistön viisasta ja järkevää linjaa kriisin hoidossa.

Kun Stubb ja Rehn kilvan vyöryttivät kuulijoiden korviin numeroita, jotka todistivat EU:n ja Venäjän keskinäisriippuvuuden puolesta, Terho esitti hyvän kysymyksen: Laskeeko Venäjä ratkaisujaan samoilla perusteilla kuin Suomi tai EU?

Keskustelijat käsittelivät tätä arkaa aihetta kieli keskellä syytä, eikä se ole ihme, sillä olivathan keskustelijoina Euroopan komission varapuheenjohtaja (tosin virkavapaalla), Eurooppa-ministeri ja kaksi euroedustajaa.

Sitä vastoin torstain (10.4.) Suomenmaa, keskustan päälehti, otti pääkirjoituksessaan tiukan kannan hallituksen Venäjä-politiikkaan. Lehti kehui ensin presidentti Sauli Niinistön taannoista toteamusta, kun presidentti ilmoitti kohta Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen, että hän aikoo jatkaa tulevaisuudessakin kahdenvälisiä tapaamisia Venäjän presidentin kanssa ”sikäli, kun ne ovat Suomen etujen mukaisia”. Niinistö huomautti myös, että neuvoston päätös oli tulkinnanvarainen.

(Eurooppa-neuvosto oli pari viikkoa sitten päätöksessään ”pannut merkille”, etteivät jäsenvaltiot toistaiseksi järjestä kahdenvälisiä säännöllisiä huippukokouksia Venäjän kanssa.)

Suomenmaa oli närkästynyt varsinkin Stubbille, joka oli peruuttanut Suomen ja Venäjän välisen talouskomission kokouksen.

Lehti myös ounasteli, että pääministerin Jyrki Kataisen pyrkimys päästä tärkeisiin tehtäviin saattavat vaarantaa ”Suomen edun”. Lehden mukaan päästäkseen eteenpäin Kataisen on yritettävä miellyttää EU:n konservatiiveja.

”Suomen epäonneksi nämä konservatiivit ovat yleensä myös niitä, jotka suhtautuvat tiukimmin ja vaativimmin Venäjän vastaisiin pakotteisiin”, lehti arvioi.

Lopuksi lehti löi kiilaa Niinistön ja Kataisen välille ja huipensi arvionsa näin: ”Sitä ryhdikkyyttä, mitä presidentti Niinistö on osoittanut, odotetaan myös Kataiselta, silläkin uhalla, että hänen henkilökohtaiset pyrkimyksensä vaatisivat toisenlaista esiintymistä.”

Onpa todella mielenkiintoista tekstiä. Kun tiedän, että Perässähiihtäjä- blogin lukijoiden ja kommentaattorien joukossa on monipuolista asiantuntemusta politiikan alalta, rohkenen toivoa, että tästä keskusteltaisiin.

( Koko pääkirjoituksen voi lukea osoitteessa:  http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/index.html

Päivän hyvä kysymys kuuluu:  Pitäisikö Suomen vetää selvemmin omaa linjaa Venäjä-suhteissa?

JK.

Jos ei mitään uutta ja yllättävää tapahdu, seuraavan kerran postaan ensi keskiviikkona 16. huhtikuuta. Silloin voimme ruotia ehdokkaita, sillä ehdokasasetteluaika päättyy ensi tiistaina. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen ilmoitti lähtevänsä ehdolle, joten hallituksen ministereistä kolme on nyt ehdolla EU-parlamenttiin. Jännittäviä ehdokkaita voi olla vielä tulossa. Tiistai-iltana nähdään sekin, malttaako Timo Soini jättää nämä EU-vaalit väliin.

http://www.suomenmaa.fi/paakirjoitus/index.html

34 vastausta artikkeliin "Pitäisikö Suomen vetää selvemmin omaa linjaa Venäjä-suhteissa?"

Miika Kurtakko 11.04.2014 21:44

Lyhyt ja ytimekäs vastaus Unskin kysymykseen: pitäisi. Mutta se ei ehkä riitä.

Kuten jo 2012 presindetinvaalien alla tällä samalla palstalla kommentoin, Yhdysvallat ja EU eivät kuulu talousmaailman herruudesta käytävän kamppailun voittajiin. Olemme jälleen kerran onnistuneet positioimaan Suomen häviäjien leiriin (aikaisemmat kerrat olivat vuonna 1918, 1930-luvulla, jatkosodassa ja kylmässä sodassa).

Voittajat ovat nimittäin ns. BRICS-maat eli Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä-Afrikka. Näissä maissa tapahtuu valtaosa taloudellisesta kasvusta, ja ne pitävät sisällään valtaosan maailman teollisesta tuotannosta, raaka-aineista, työvoimasta, energiasta ja mikä tärkeintä, kultavarannosta. BRICS-maat ovat päättäneet siirtyä keskinäisessä kaupassaan juaniin ja/tai rupliin, mikä tulee päättämään dollarin valtakauden maailmankaupassa ja romahduttamaan dollarin arvon. Ja kun dollarin arvo romahtaa, Yhdysvaltain ulkomaisesta velkataakasta tulee kestämätön.

Ekonomisti ja Reagainin hallinnon entinen varavaltiovarainministeri Paul Craig Roberts kirjoittaa tuoreessa blogikirjoituksessaan, että EU joutuu Yhdysvaltain nykyhallinnon masinoiman aseellisen vallankaappauksen maksumieheksi. Hänen mukaansa tilanne voi johtaa pahimmillaan Naton ja jopa EU:n hajoamiseeen. Arvio vaikuttaa kovalta mutta perustellulta. Ukrainan konfliktissa EU:llla ja erityisesti Suomella on vain hävittävää. (Robertsin blogin voi lukea täältä: http://www.paulcraigroberts.org/2014/04/09/us-world-coming-end-paul-craig-roberts/)

Nähdäkseni ainoa rauhanomainen tapa ratkaista Ukrainan kriisi lähtee uusien vapaiden ja niin rehellisten vaalien kuin Ukrainassa vain on mahdollista järjestämisellä. Tässä ETYJ:illä pitäisi olla suuri rooli. Nykyisen hallituksen legitimiteetti on vähintäänkin kyseenalainen, katsoi asiaa sitten minkälaisten EU-taikalasien läpi tahansa. Tämän pitäisi olla myös Suomen hallituksen linja, joka pitäisi järkähtämättä ajaa myös koko EU:n linjaksi.

Toiseksi Ukrainan nykyhallitus on ainakin osin vahvasti kansallismielisen äärioikeiston hallussa. Jos ukrainalaiset äänestävät Oikean sektorin ja Svobodan seuraavaan hallitukseen, ei EU:llä pitäisi olla mitään huomautettavaa asiasta - mutta sitä ennen nykyhallinnon tukemista voidaan pitää vahvasti kyseenalaisena.

Nyt jos koskaan tarvitaan reaalipolitiikan ymmärrystä ja taitoa.

Robert Hoge 11.04.2014 23:42

Suomi on tänä päivänä Leningradin oblastin unohdetun takapajulan sijasta tasavalta yhdestä ja vain yhdestä syystä, nimittäin sen vuoksi, että Urho Kekkonen onnistui vakuuttamaan Neuvostoliiton johdon siitä, että Suomi oli heille hyödyllisempi itsenäisenä kuin alistettuna. Tämän lisäksi nuo johtajat tiesivät voivansa luottaa Kekkoseen.

Suomen seudun maantiede ei ole sen jälkeen miksikään muuttunut. Venäjän karhu kaipaa edelleen jatkuvaa silittämistä. Jos tämän vuoden järjestysnumeroa hieman väännellään, palataan vuoteen 1941, jolloin Suomen johtoporras uhosi voimiansa ja voittamatonta liittolaistaan. Tuon liittolaisen kirjoissa Suomen puolustaminen ei ole vieläkään tullut yhtään sen tärkeämmäksi, jos sattuisi vaikka ylämäki tulemaan vastaan. Yksin me joudumme Venäjän-suhteitamme hoitamaan, niinkuin olemme jo yli kaksisataa vuotta saaneet tehdä.

Sillä välin kuin muu Eurooppa, USA:ta matkien, petaa puolustusteollisuudelle uutta nousukautta, on meillä aivan oma mahdollisuutemme toimia ennakoivasti ja varmistaa, että Venäjällä tiedetään missä sillä on ystävä. Ehdotan, että presidentti Niinistö nimittää Vladimir Putinin Suomen kunniasuurruhtinaaksi, ja että Suomen valtio luovuttaa hänelle Langinkosken keisarillisen kalastusmajan elinikäiseen, vapaaseen käyttöön kaikilla palveluilla, Suomen kiitollisten veronmaksajien laskuun.

Tuhannet venäläiset ovat hankkineet Suomesta koteja ja kesämökkejä päästäkseen välillä pois maansa kaikkivoivasta korruptiosta ja epätehokkuudesta. Kuta enemmän heitä on, sitä lukuisammat ovat naapurissa tukijoukkomme, jotka ehdottomasti vastustavat Suomen venäläistämistä. Yritetäänpä lisätä siihen joukkoon myös presidentti Putinin!

Olli-Pauli Sarvaranta 12.04.2014 7:53

On tavallaan nurinkurista, että Venäjän paluu Neuvostoliittotyyliseen voimapolitiikkaan vapauttaa Suomen vihdoinkin harjoittamaan omaa ja entistä enemmän EU:n mukaista ulkopolitiikkaa myös Venäjän suuntaan. Venäjä on toki jatkossakin otettava "huomioon" kun teemme ulkopoliittisia ratkaisuja, mutta maan ei tarvitse, eikä ole syytä, antaa sanella ratkaisujamme esimerkiksi Naton suhteen.

Heikki Rönkkö 12.04.2014 9:29

Vähiin käyvät keskustelijat ennen kuin loppuvat. Katainen, Wahlroos, Räsänen, Stubb, Virkkunen ja monet muut premium-tason mediavaikuttajat ovat lähdössä - tästä rumien hallitsemasta vähemmistöjen paratiisista.

"Alussa oli sana - lopussa fraasi", sanaili Stanislaw J. Lec.

Etenkin Etelä-Euroopassa ollaan lähentymässä alkukristillisyyden ihanteita: Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan kuin Ellun kanat.

Sana on parin tuhannen vuoden seikkailujen jälkeen tullut taas lihaksi laskeutumalla kansan pariin, esim. Ukrainassa erikieliset kansanryhmät taistelevat kukin omakielisen hallinnon puolesta. Sitä vasten pitäisi suomalaisten etua tarkastella.

Pentti Kangasluoma 12.04.2014 9:36

Putin näyttää toimivan vastoin omaa etuaan, uhkaili kaasutoimitusten häiriöillä läntiseen Eurooppaan. Ei ole vielä markkatalouden opit menneet perille Narvajoen takana. EU jäsenmailla on valtava suunnittelukapasiteetti, nopeasti voidaan kehittää vaihtoehtisia ratkaisuja.

Ukrainalaiset ovat saaneet lännen tartunnan, se tapahtuu jo kun he saapuvat Viroon, Latviaan ja Liettuaan. Elintaso, elämiset puitteet, yhteiskunnan palvelut ovat muuta kuin Venäjällä. Viron venäläiset tietävät mitä on on Venäjän keskusten ulkopuolella. Tilanne ei rauhoitu helposti koska länsitartunta on vahvaa Ukrainsassa vahvaa.

Meidän pitää säilyttää Venäjän kauppaa. Mutta onko meidän länsisuhteille eduksi jos Venäjän syliin juoksemme? Auttaako se kauppaa lännen kanssa EU linjasta poikkeamme?

Heikki Poroila 12.04.2014 10:31

Jos Suomessa olisi vielä jäljellä - poliittisessa johdossa tai edes ulkoministeriössä - ripaus diplomatian ja taitavan ulkopolitiikan osaamista, emme olisi siinä kurjassa jamassa, jonka Miika Kurtakko hyvin kuvaa. Kun on korvattu oma ulkopolitiikka täydellisellä antautumisella EU:n ja Yhdysvaltain vaihteleville intresseille, itsenäinen rooli on mahdoton siitä riippumatta, olisiko se esimerkiksi juuri nyt tarpeellinen.

Pieni ja syrjäinen maa ei muutu isoksi ja mahtavaksi pelkästään nuolemalla näitten oikeasti isojen kenkiä ja ties mitä. Ei myöskään pyllistelemällä kaikkein lähinnä sijaitsevalle suurvallalle.

Vaikka presidentti Niinistö on ehkä hiukan toppuutellut kaikkein epäisänmaallisimpia pyrkimyksiä, ei hänelläkään ole ollut halua tai kykyä sanoa suoraan, että Suomen edun mukaista on pitää yllä hyviä suhteita Venäjän kanssa siitä riippumatta, mitä jossain Ukrainassa tapahtuu suurvaltojen etujen törmätessä toisiinsa.

Suomella on EU:n ja Yhdysvaltojen vanavedessä pyörittäessä vain menetettävää. Vaikka Yhdysvallat pystyisi edelleen kiristämään Venäjää ympäröivää Nato-rengasta, ei Suomi siitä mitenkään hyödy, päin vastoin. Siksi vastaus Unto Hämäläisen kysymykseen on ilman muuta myönteinen. Ehkä ei ole vielä liian myöhäistä.

Ilari Kiema 12.04.2014 10:48

Lipeämällä EU:n yhteisestä Venäjä-linjasta Suomi altistaisi itsensä Venäjän painostukselle, jonka Suomi sitten joutuisi kohtaamaan enemmän yksinään.

Joillakin keskustalaisilla uuspuolueettomuuden ideologeilla on sellainen ihmeellinen käsitys, että valtio, tässä tapauksessa Suomi, voisi omilla toimillaan ja myöntyväisyyspolitiikallaan välttyä joutumasta painostuksen kohteeksi olemalla antamatta aihetta painostukseen.

Tämä ei ole mahdollista. Valtioilla on aina aihetta painostukseen, ja Venäjällä on erityisiä perusteita juuri Suomen painostamiseen. Myöntyväisyyspolitiikalla (suomettuminen on epäanalyyttinen ilmaus) valtio voi estää sen, että poliittinen painostus muuttuisi sotilaalliseksi aggressioksi. Suomen ei kuitenkaan enää kannata saattaa itseään takaisin tähän asemaan.

Presidentti Niinistön ei kannata tavata Putinia kahden kesken, koska silloin Putinille syntyy tilaisuus painostaa. Parempi, että on aina EU:n edustaja ja muut EU-maat.

Venäjän johto pyrkii voimatasapainoon ja vastakkainasetteluun, myös globaaliin ideologiseen vastakkainasetteluun. Ideologiaksi riittää nähtävästi yleinen Lännen vastaisuus sekä postmodernin dekadenssin ja homosaation torjunta. Tässä ideologisessa kamppailussa ja suurvaltojen välisessä ristiriidassa Suomi ei mitenkään voi olla puolueeton.

Riitta Skoglund 12.04.2014 11:39

Perässähiihtäjän paluuta tervehdin suurella ilolla, ja vielä suuremmalla uutta konseptia jatkaa vaalien yli, ties miten pitkälle! Hyvät ideat ovat yksinkertaisia: miksi ihmeessä meillä ei olisi jatkuva foorumi asialliselle, omalla nimellään kirjoittavalle ajankohtaiselle poliittiselle keskustelulle? Miksi vain nimettömänä huutelu saisi jatkuvaa palsta/bittitilaa?

Asiaan: alleviivaan Unton kysymyksestä sanat "omaa", "selvemmin" ja "linjaa".

Sijaintimme, asemamme, suhteemme ja historiamme Venäjän naapurina on ihan ikioma. Mikään toinen maa tai kansa ei asu juuri tässä, yhteisellä pitkällä rajaviivalla; me olemme Venäjän rajanaapuri, ei Ruotsi, ei Tanska, Saksa, ei Yhdysvallat - ja EU:kin on naapuri

meidän ja muiden jäsenvaltioidensa kautta. Totta kai meillä pitää olla oma suhteemme, oma kanssakäyminen, oma keskustelukumppanuus Venäjän kanssa aina, kaikissa oloissa ja kaikista muista rooleistamme ja yhteistyökumppaneistamme huolimatta. Minkään roolin taakse (EU-jäsenyys, Nato-kumppanuus) ei pääse piiloon, koska mikään rooli ei ole ainoa eikä kaiken kattava. En tiedä mitä presidentti Niinistön mielessä liikkuu, mutta jos tällaista niin mielestäni hyvä.

Tarkoittaako "selvemmin" samaa kuin "ehdottomammin", "jyrkemmin", "tiukemmin" vai samaa kuin "selkeämmin"? Kovin ehdoton oikeassa oleminen voi huomenna olla kovin väärässä. (Ja kuinka voi edes ajatella, että elämässä voisi aina tehdä kaiken oikein?)

Omaa ajatusta pitää kirkastaa, ainakin itselle, jotta sen pystyy kommunikoimaan toiselle. EU:nkin kannanmuodostuksessa Suomella on oma ääni, kuten jokaisella muulla jäsenvaltiolla. Koko ajan on suhteessa Venäjään tässä Ukrainankin kriisissä monisyinen monenkeskinen prosessi käynnissä, ja yksi tärkeä tavoite on pitää prosessi käynnissä. Ei ole näköpiirissä yhtä selvää ratkaisua, enkä ainakaan sellaista selvää kaipaa, mikä lopettaa vuoropuhelun. Sanojen loppuessa tilalle tuleva toiminta voi olla huonompi vaihtoehto.

"Linja" on yhtä vaikea sana kuin muutkin edellä. Presidentti Putinin toimien tutkailu ja siinä linjan hahmottaminen on haastavaa puuhaa, useimmiten jälkikäteistä. Haastetta tuo Putinin mielenliikkeiden arvaamattomuus, joka helposti näyttäytyykin mielivaltana. Arvaamattomuus hämmentää ja helposti horjuttaa muiden linjaa.

Oma linjamme perustuu mm arvoihimme, tavoitteisiimme ja sitoumuksiimme. Pitääkö meidän käyttäytyä arvaamattomasti, jos joku muu niin tekee? Ei tietenkään. Yhteistyössä länteen ja yhteistyössä itään meidän on oltava uskollisia itsellemme. Siinä sitten ajan kanssa näyttäytyy, onko meillä linja, onko se selkeä, ja onko se oma, tai miltä osin se on oma.

Perässähiihtäjän kysymys on oiva osuma suoranaiseen pesäkkeeseen, tähän kohtaamme Euroopan ajan ja menon myllerryksessä.

Marita Salenius 12.04.2014 11:59

Siis tasokasta keskustelua Pörssitalolla. Johan se olisikin tosi hälyyttävää, jos tuon "tason" henkilöiden keskustelu olisi ollut tasotonta. Mutta eikös se niin ole, että jokainen hallitsee keskustelun omalla tasollaan, joka voi olla tasokastakin, vaikka se olisikin eri tasolla. Mutta totisesti toivon, että paikalla ja äänessä myös oli muitakin naisia, kuin vain Jaakonsaari.

En koe näin tavallisena kansalaisena Ukrainan kriisin lähentäneen EU-maita, vaan se on ulkokuva ja poliitikkojen tahtotila. Todellisuus näyttää tänne pellon kulmalle aivan muulta. Niin monella maalla on omatkin Venäjä-suhteensa, joihin energia luo suurimman jännitteen - eikä Saksakaan ole helpoimmassa asemassa, saati Suomi. Pakotteet vaikuttavat suoraan itärajamme yrittäjiin. Turisti ei liiku, kassat ei kilise ja uskaltaako itsekään Venäjälle matkustaa. Puutullit on olleet jo kauan kiistana ja mitä lie tulossa. Valionko maitokin happanee rajalle ja juustot homehtuu. Kyllä tämä kriisi koskettaa kohta ihan jokaista ja henkilökohtaisesti. Pian se näkyy myös Esplanadin kultahelykaupoissakin.

Venäjän toimilla on aina syy, joka on vain sen oma, eikä se kysele keneltäkään mielipidettä voidakseen toimia niin kuin toimii. Kun me muut puhumme isänmaasta, niin venäläisellä on äiti-Venäjä, joka on kaiken alku ja ruokkija ja joka "huolehtii" perheestään. Eikä tämä "huoltosuhde" ole minnekään kadonnut vuosisatojen aikana.

Me voimme puhua vaikka kuinka vaahdoten vapaista vaaleista, ETYJ:n roolista ym., mutta on myös pakko katsoa Venäjän suunnasta tulevaa viestiä. Sampo Terhon kysymys oli oikea. Siellä on nyt rautaa Ukrainan rajalla ja en kyllä pysty maallikkona näkemään sellaista diblomatian mallia, jolla Ukraina pysyy koossa. Näkyvissä on vain se vaihtoehto, että Venäjä (lue Putin) yksin päättää pienentää panoksia. Toki toivon, että ensi viikolla saavat Sveitsissä jotakin aikaiseksi ja en ole ollenkaan pahoillani, jos pessimismilleni ei olisikaan aihetta.

Hyvin mielelläni tulkitsisin Robert Hogenin kirjoituksen ironiaksi, mutta siinä on niin paljon peloittavia aineksia, että pitäisiköhän Suomen muuttua "Muumien näkymättömäksi lapseksi" ja tulla esiin vasta, kun joku ulkopuolinen näkee voimavaramme - Ninni löysi itsevarmuutensa, mutta löytääkö Suomi.

Miten se menikään, että EU on taannut rauhan Euroopassa. Nythän se on varsinainen selkkauksen osapuoli. Kun se vanha sanonta, ... vaikka voissa paistaisi, pitää edelleen paikkansa, niin sitä olen ihmetellyt näinä elämäni vuosina, että meillä ei vieläkään osata käyttää sitä paistinlastaa - vai käyttikö Kekkonen?

Tapio Pesola 12.04.2014 12:05

Venäjälläkö kova ote Ukrainaa vastaan ja EU:lla rakentava linja? Olen aivan eri mieltä. Olen myös sitä mieltä, että jos Suomi ei voi rehellisesti pitää jotain EU:n ulkopoliittista linjausta hyvänä, siihen ei pidä yhtyä. Ukrainan kriisissä EU:n toimintaa ohjasi valtapolitiikka ja luultavasti myös jokin ihmeellinen venäjävastaisuus.

Kuten tiedetään, Ukraina teki kauppasopimuksen Venäjän (eikä EU:n) kanssa lähinnä presidentin päätöksellä. Tästä alkoivat väkivaltaiset mellakat Kiovassa mm. presidentin syrjäyttämiseksi. EU-poliitikot ja lännen tiedotusvälineet tuomitsivat presidentin ja yllyttivät kapinaa, joka johti noin sataan kuolonuhriin, presidentin pakoon ja vallan vaihtumiseen venäjämielisiltä EU:lle myötämielisille. Uusi hallinto palkitsi EU:n tekemällä kauppasopimuksen sen (eikä Venäjän) kanssa. EU pääsi tavoitteeseensa, mutta en sanoisi sen politiikkaa rakentavaksi tai demokratiaa kunnioittavaksi.

Kiovan laittomuuksien myötä Krim katsoi tilaisuutensa koittaneen toteuttaa pitkäaikainen haaveensa liittyä Venäjään, minkä päätöksen sen parlamentti tekikin. Sitten kansa sai vielä päättää itsenäistytäänkö vai liitytäänkö Venäjään. Äänestysprosentti oli yli 80 ja äänestäneistä Venäjään halusi liittyä yli 90 %. Monet muutkin seikat puolsivat Krimin oikeutta päätökselleen. EU:lle Krimin menettäminen ei sopinut, vaan se väheksyi taas demokratiaa ja leimasi Krimin aikeet laittomiksi. Laiton hanke olikin Ukrainan perustuslain näkökulmasta, mutta se lienee luonnollista, kun on kyse itsenäistymisestä. Ukrainan saaminen ei riittänyt EU:lle, vaan Krimin takia se yritti nöyryyttää Venäjää vielä kauppapakotteinkin. Ei ollenkaan rakentavaa.

Venäjä otti Krimin (mielellään kylläkin) vastaan, mutta varoi kaikissa käänteissä (ja myöhemminkin) käyttämästä kovia otteita päinvastoin kuin EU-maissa yritetään jatkuvasti väittää. Täytyy tosin antaa tunnustus Ukrainallekin pidättyvyydestä väkivallan käytöstä Kiovan tapahtumia lukuun ottamatta. Sitten alkoivat mellakat Itä-Ukrainassa. Niistä on syytetty Venäjää, vaikka EU itse oli vähintään yhtä syyllinen Kiovan mellakoihin. Venäjä ei halua Natoa Ukrainaan ja on huolissaan Ukrainan venäläisten asemasta, mikä on aivan ymmärrettävää.

En tunne Ukrainan venäläisten tilannetta, mutta yleisesti ottaen vähemmistöjen oikeuksista on jokaisen maan pidettävä huolta. Jos Ukrainassa on asian suhteen puutteita, niin nykyisessä venäjävastaisessa ilmapiirissä on vaikea kuvitella muiden kuin Venäjän kiinnittävän asiaan huomiota. Ilmeisesti venäläisten asema ei ole hyvä kaikissa entisen itäblokin maissa, johtuen suorastaan vihasta Venäjää kohtaan, jos suoraan sanotaan. Mutta missä ovat Venäjän kovat otteet tai EU:n rakentava linja asian korjaamiseksi? Toivotaan, että asiasta päästään kaikkia osapuolia tyydyttävään neuvotteluratkaisuun.

Suomen täytyy ehdottomasti vetää omaa linjaa suhteessaan Venäjään erityisesti silloin, kun EU alkaa mahtailla Venäjälle eikä toimi tasapuolisen harkinnan mukaisesti asialinjalla. Ukrainan kriisi on esimerkki tilanteesta, jossa EU:n linja on ollut kelvoton eikä Suomen olisi pitänyt siihen yhtyä. Suomessakin epäluulot ja kielteiset asenteet Venäjää kohtaan elävät ja voivat hyvin. Tiedotusvälineet ja mm. EU:n Venäjä-politiikka ovat vahvistaneet niitä. Suomen pitäisi alkaa lopultakin rakentaa johdonmukaisesti ja pitkällä tähtäyksellä sellaista ystävyyttä Venäjää kohtaan, joka ei ole riippuvainen maidemme tekemisistä tai olosuhteista, vaan perustuu mm. toistemme tuntemiseen. Ystävyys ei tietenkään tarkoita että asioista oltaisiin samaa mieltä.

Ystävällisten Venäjä-suhteidemme kuvioon ei Nato oikein sovellu ja on muutenkin tietysti tarpeeton, koska Venäjä ei uhkaa Suomea millään tavoin. Päinvastoin, Venäjä on mielissään rauhallisesta rajastamme, jolla ei ole vastakkainasetteluja ja joka toimii vilkkaasti edistäen maidemme kauppaa ja muuta kanssakäymistä. Suomen ja Ukrainan sotilaallinen liittoutumattomuus on tärkeää rauhan varmistamiseksi ja hyvinvoinnin edistämiseksi Euroopassa.

Esa Aallas 12.04.2014 14:14

Rinnan oman Venäjä-politiikkansa sitoutumaton Suomi voisi kyseenalaistaa Natoa nyt Ukrainan kriisin myötä EU:lle ulkoistetun ulkopolitiikkaamme ja Nato-hehkutuksen sijaan.

Toisin kuin pääministeriyden jättävä Katainen, joka viimeksi tänään suosittaa liittymistä Natoon -jos Ruotsi liittyy. Ja eläkeläispresidenteistämme lännettynyt Ahtisaari eilen. Ja Halonenkin jokin päivä sitten.

Eikö pikemminkin pitäisi kysyä: jos Natoa ei olisi perustettu Pentagonin käsikassaraksi 1949, olisiko sen perustamiseen enää aihetta tänään ?

Eikö Nato pitäisi lakkauttaa sen sijaan, että se änkisi tukikohtansa Porkkalaan saartaakseen entisestään Venäjää ?

Torstain tanskalaisdokumentti Ylessä "Kampanja joka vei sotaan" (uusinta 16.4.)kuvasi hyvin, kuinka Naton eroava pääsihteeri, kokoomuslainen Andreas Fog Rasmussen vei Tanskan pääministerinä maansa Irakin sotaan kätensä vereen tahrien.

Saaden George Bushin suosittamaan sylikoiransa valintaa Obamalle Naton pääsihteeriksi 2009. Näkemän jää, tuomitaanko Bush, Blair ja Rasmussen sotarikoksista koskaan.

Ehkä -ennenaikaistenkin vaalien seurauksena - ulkoministeri Timo Soini ja pääministeri Juha Sipilä kykenisivät nykyisiä lännettäjiämme itsenäisempään Venäjä-linjaamme. Neuvonantajaksi ilmoittautuisi ainakin meppi Paavo Väyrynen, lautasettoman presidentin peesatessa komissaari Kataisen sijaan.

Naton purkamiseen tähtäävää, sitoutumattomuutta ja Etyjiä korostavaa Suomen pilottihanketta voisi vetää vaikka nykyinen ulkoministerimme. Toivottavasti menestyksellisemmin kuin Suomen jäsenyyttä YK:n turvaneuvostossa.

Erik Strandholm 12.04.2014 15:10

Itsenäisyys on aina suhteellista. Varsinkin Suomen kaltaisen pienehkön maan. Siksi on tärkeätä tunnistaa oma poliittinen identiteetti. Olemmeko selvästi läntinen demokratia vai jotain muuta, kuten entinen suomettunut Suomi, josta puuttui kansallinen itsetunto.Hyvät suhteet Venäjään hyödyttävät taloudellisesti, mutta liika riippuvuus vähentää itsenäisyyttä. Mitä enemmän Venäjä siirtyy valtapolitiikan puolelle, sitä enemmän meidän on vahvistettava omia turvaverkostoja ja puolustusvalmiutta. Emme puolusta vain maatamme vaan niitä hyvään elämiseen tarvittavia arvoja, jotka ovat läntisten sivistysvaltioiden pikän kehityksen tulosta. Kun tämä identiteetti, oikeusvatio, ilmaisuvapaus, demokratia, on selkeä, emme joudu joustamaan suhteessa itäiseen naapuriimme enempää kuin on välttämätöntä ja realistista.

Mutta edellytyksenä taitaa olla liittoutuminen, sillä omat voimat eivät riitä. Muutoin ajaudumme helposti Suomenmaan osoittamaan kiltin maan rooliin,jossa olemme neutraali ja hyvä kaikkiin suuntiin, vailla läntistä identiteettiä, jota puolustaisimme. Kabineteissa pohtisimme miten selvitä kustakin eteen tulevasta tukalasta tilanteesta ja haikaiisimme mistä löytyy uusi Kekkonen. Ei, kylmän sodan Suomeen politiikkaan ei ole ikinä syytä palata. Päätökset on tehtävä ennakoivasti ja ajallaan. Keskeisten arvojen puolesta, ei ketään vastaan.

antti liikkanen 12.04.2014 18:47

Kuuntelin Kemissä 12.4. Heikki Talvitien huolellisen, Wesfalenin rauhasta lähtevän analyysin Georgia-Ukraina-kriisistä (siis 2008 alkaneen, samaan aikaan Wall Street katastrofin kanssa).

Talvitie näki Krim 2.0:ssa analogian Rehbinderin aikana 1824 alkaneen, Pariisin rauhassa päättyneen Venäjä-Suomi-raja- ja hegemonia-kiistan kanssa.

Muita analogioita hän ei ole löytänyt, jos historiasta nyt yleensä oppia kannattee ottaa.

Mutta sitten tuli vuoroon Vjatsheslav Avtsinov, Tehtaankadun lähetystöneuvos, joka oli hyvin selkeä sanoissaan.

Svaboda, 23.2. sopimus (jossa on Ranskan, Saksan ja Puolan ulkoministerien nimikirjaimet), liittovaltio ja sanktioiden vähättely olivat neuvoksen ydinviestit.

Vakavalla naamalla, ilman yhtää slaavilaista vitsiä.

Talvitiellä sentään oli useampikin kevennys, mutta syvät huolen pystyvaot säilyivät otsallaan.

Kun itsekin tilaisuudessa "todistin", tiivistän viestini twiitiksi:

"Koskaan ei enää pitäisi tulla tarvetta siunata sitä, että Kittilän kirkkoa ei poltettu syys-lokakuussa 1944".

http://anttiliikkanen.blogs.fi "Rehbinderin Suomi"

Jaakko Savolainen 12.04.2014 19:44

Tavallisena suomalaisena olen ymmällä. Aikoinaan liittyessämme EU:hun ymmärsin, että tulemme noudattamaan omaa ulkopolitiikkaa, kuten myös monia muita politiikan osa-alueita. Meille kerrottiin, että Suomea ei voi pakottaa näillä alueilla mihinkään. Toisin sanoen vaaditaan kaikkien jäsenten yksimielinen päätös, jotta EU voisi päättää jotain tälläisestä asiasta.

Mikä on tilanne nyt? Onko Suomi luovuttanuta oman päätösvaltansa kyseisissä kysymyksissä jollekin? Kenelle? Kuka luovutti ja milloin?

Mikäli alkuperäinen päätösvalta on edelleen Suomella(kin), niin miksi asiata yleensä keskustellaan. Totta kait Suomi ajaa omaa etuaan. Juuri siksihän kyseisiä asioita ei otettu enemmistöpäätöksillä pääteettäviksi. Miten muuten olisi ollut perusteltua vaatia täydellistä yhteispäätöstä.

Vaikuttaa siltä, että EU on päättänyt Venäjä-pakotteista. Jos Suomella oli edelleen valta hylätä Venäjä-pakotteet mutta pakotteet tulivat voimaan, on Suomi osaltaan ollut kannattamassa pakotteita? Mielestäni tämä tarkoittaa Suomen aktiivisesti liittyneen Venäjän vastaiseen rintamaan. Onko näin?

Ovatkohan Suomen johtajat unohtaneet Hämäläisen esittämät historian totuudet? Eikö nyky-Suomessa enää opeteta maantiedettä, koska vaikuttaa siltä, etteivät Suomen nuoret johtajat tiedä Suomen ja Venäjän välisen rajalinjan pituutta tai Suomen itäistä naapuria. Eivätkö eurokriisin kanssa painineet Suomen hallitusherrat huomioi Suomen ja Venäjän kauppapolitiikan suurta merkitystä Suomelle ja samalla mitätöntä vaikutusta Venäjälle??

Heikki Poroila 12.04.2014 21:05

Vaikka Nato-galluppeja kuinka uusitaan ja ajoitetaan, lopputulos on sitkeästi se, että Suomen kansan suuri enemmistö on oppinut ulkopoliittisen läksynsä. Poliittinen eliittimme yrittää - mielestäni vielä varsin huonosti - teeskennellä, ettei historiasta ole mitään opittavissa vaan kaikki hyvä tulee Yhdysvaltain hallinnon tai EU:n tarjottimella.

Sen verran meillä Nato-henkinen eliitti tätä kansaa kuitenkin ymmärtää pelätä, ettei päätöstä ole yritetty runnoa läpi euron tyyliin "tästähän jo päätettin, kun...". Riski saada äänestyksessä näpeille on niin suuri, että päätöstä lykätään "sopivampaan" ajankohtaan.

Suurin vaara tässä kaikessa on, että Venäjän johdossa (oli siellä kuka tahansa vallassa) muutetaan pitkän linjan johdonmukaista suhtautumista Suomeen ja meidät niputetaan muiden eurooppalaisten pikkuräksyttäjien joukkoon. Sen jälkeen voi tapahtua mitä tahansa.

Mika Lako 13.04.2014 8:48

Onko äskeisellä Krimin kansanäänestyksellä, sekä alueen autonomialla jotain eroa vuoden 1809 tapahtumiin? Vuoden 1809 tärkein tapahtuma oli tietenkin Porvoon valtiopäivät.

Suomen valtioneuvosto tekee vielä tänä päivänäkin päätöksensä Venäjän hallitsijan silmien alla.

Jussi Rautsi 13.04.2014 21:59

En halua kirjoittaa muista kuin omista havainnoistani. En myöskään pidä piilossa kahdenkymmenenviiden vuoden yhteistyötäni venäläisten kanssa suomalaisena virkamiehenä. Käsityksiini vaikuttaa myös pietarilainen tuttavaperhe jossa vaimo on lingvisti ja mies ekonomisti. Molemmat opettavat myös USA:ssa. Minun käsitykseni mukaan Venäjän nykyjohto käyttäytyy johdonmukaisesti. Venäläiset kollegani, koko Venäjästähän ei kukaan täysijärkinen voi puhua, ovat kertoneet että Krimin kriisi on vakava ja sillä on omat erityiset poliittiset, historialliset ja maantieteelliset koordinaattinsa. Siitä ei voi päätellä mitään Suomen ja Venäjän väliselle rajalle. Kysymys Suomen linjasta saa sekin selvän vastauksen. Venäjän nykyjohto suosii kahdenvälisiä suhteita. Suomen ja Venäjän kanssakäymisessä pyritään hyötyyn etujen ja velvollisuuksien symmetrisellä vaihdolla. Venäjällä on nyt varaa odottaa ja katsoa mitä Suomi tekee. Jos Suomi ei halua vuorovaikutusta niin ei Venäjäkään. Jos Suomi ottaa pakotteet käyttöön, niin Venäjäkin ottaa. Näin se menee. Venäläinen kollegani sanoi ettei Venäjä voi mitään jos Suomella on ongelmia rajansa selittämisessä Brysselissä tai Washingtonissa. Raja on siinä ja sen yli tapahtuu monia asioita. Kollegojeni mielestä se mitä tapahtuu riippuu Suomesta ja Venäjästä. Ei muista. Venäläisiltä virkamiehiltä ja tiedeihmisiltä ei kannata yrittää kiskoa kritiikkiä presidenttiä kohtaan. He eivät siihen lähde. Enhän minäkään kritisoi heille Suomen presidenttiä. Minun katsannossani nämä asiat ovat aika selkeitä.

Olin myös EU-työssä mukana vuodesta 1995 eläköitymiseeni asti eli vuoden 2013 syyskuuhun. Oma kokemukseni on, valitettavasti, että Suomesta ei tiedetä paljon mitään muuta kuin että se EI ole skandinaavinen maa. Ihmeellisintä on, että edes ruotsalaiset eivät tiedä Suomen presidentin ja pääministerin nimeä.

Irma Hilpelä 14.04.2014 1:48

On hyvä, että EU esiintyy yhtenäisenä ulospäin Venäjä-kysymyksessä. EU:n sisällä käydään kuitenkin keskusteluja, joissa Suomi toivottavasti pääsee tuomaan esille Venäjä-tuntemustaan ja harkitsevaa ja maltillista suhtautumista Venäjään. Ainakaan näinä aikoina ei saisi turhautua siihen, että asiat takkuavat ja pitkittyvät. Kriisiä Ukrainassa pidetään ehkä tahallisestikin yllä. Siihen ei pitäisi reagoida pelästyneesti.

Tuomo Kokko 14.04.2014 14:50

"Oma linja" saattaa synnyttää käsityksen jääräpäisyydestä ja uhmasta, joista ei nyt saa olla kysymys. Parempi määrittely olisi "kansallinen politiikka", joka korostaa Suomen etua joskus hyvinkin monimutkaisissa tilanteissa.

EU-jäsenyyden perustelufraasi "istumme niissä pöydissä joissa asioistamme päätetään" ei enää kuulosta hyvältä. Siitä tulee vain mieleen tilanne, jossa jäämme vähemmistöön meitä koskevista ratkaisuista päätettäessä, joten Suomea uhkaa pelinappulan rooli.

Suomi on hyötynyt Venäjä-suhteestaan ainakin samassa määrin kuin EU-yhteyksistään. On huolestuttavaa, että nyt toisesta tukijalasta pitäisi olla valmis luopumaan. Kävisikö vanha Mauno Koivisto -sitaatti tähän tilanteeseen: "Jos ohjelmat ja järkevä toiminta ovat keskenään ristiriidassa, ohjelmat väistykööt." Ohjelmiksi määrittelisin EU-ideologian, ja järkevyydeksi toimivat suhteet Venäjään.

Juha Kaistinen 15.04.2014 7:45

Suomen linjan pitää olla selkeä. Me haluamme ennen kaikkea säilyttää hyvät suhteet Venäjään kaikissa olosuhteissa. Kaikkien puheiden ja tekojen on oltava vain tuota tilaa tukevaa.

Niin kauan kun emme pysty asiallisesti keskustelemaan edes Natosta on kaikki muu toisarvoista.

Lähinnä soinilaiset politikoivat koko maan puolustuksella ja vähintään taktisten ydinaseitten hankkimista Israelin malliin. En osaa arvioida kuinka korkealla maasta tällaisten puheitten pitäjien jalat ovat? Käsittämättömintä on, että tätä keskustelua ruokkii maanpuolustuskorkeakoulun opettaja. Tätä miinankylväjää ei tunnu jääviydet eikä muutkaan estot haittaavan.

Sopii kysyä, olisiko syytä heittää vähän realismia siihenkin kehään?

Marita Salenius 15.04.2014 11:02

Juha Kaistiselta kysyisin ,jotta mitä tarkoittaa, että Natosta ei pystytä keskustelemaan asiallisesti. Kuka määrittelee keskustelun asiallisuuden? Vai tarkoitatteko, että vain kannattavat kannanotot ovat asiallisia?

Tänä aamuna YLE radio1 ykkösaamu lähetyksessä Jussi Niinistö ja Ilkka Kanerva keskustelivat aiheesta. Asiattomuutta en siinä havainnut, vaikka eri näkökantoja esittivätkin. Itseltäni on jäänyt huomaamatta tuo mainitsemanne politikointi taktisilla ydinaseilla, vaikka naapurilla niitä onkin.

Sen verran realismia kehään, että Venäjän osallistumisesta miinakieltoon en ole missään nähnyt kerrottavan, joten eiköhän miinankylväjät löydy jostakin muualta, kuin täältä.

Katsotaan asioita kuinka päin tahansa, niin totuus kuitenkin on se, että Venäjän kanssa emme koskaan ole tasavertaisia. Jussi Rautsin kirjoitus oli hyvin avartava ja täynnä realismia jaettavaksi meille kaikille - Natokannasta huolimatta.

Tarmo Viitaluoma 15.04.2014 12:08

Eräs näkökulma keskustelussa on kokonaan unohtunut ja se on - missä makaa Venäjä?

Venäjää johtaa sekurokratia. Turvallisuusalan johtajat ovat nyt Putininin lähimmät neuvonantajat.

Toinen on strateginen ongelma eli maan infasrtuktuurin romahtaminen. Moskovan keskustasta vain 30 km ja kaasua ei tule putkesta!

Kolmas ongelma on köyhyys.

Näitä tosiasioita ei voi ohittaa, kun Venäjän presidentti Putin piirtää turvallisuusrinkiä Venäjän rajojen ulkopuolella.

Juha Kaistinen 15.04.2014 12:56

Asiallinen keskustelu Natosta edellyttää sitä, että hyväksytään sen tuomat edut ja haitat:

- kuinka paljon Nato on kalliimpi kuin omat puolustusvoimat?

- takaako jäsenyys sotilaallisen turvallisuutemme oikeasti?

- miten Venäjän johto reagoi liitokseen?

- onko meillä taloudellisia mahdollisuuksia muidenkin kuin aiemmin mainitun opettajan mielestä militarisoida yhteiskuntamme kuten saman kokoinen Israel. Keneltäköhän me saisimme siihen uskottavan ulkopuolisen tuen?

Oma käsitykseni on, että ei juuri turhempaan voida meillä tuhlata kustannuksia kuin armeijan yltiöpäiseen varustamiseen.

Venäjä ei tarvitse meitä edes N:liiton aikaiseksi näyteikkunaksi, mutta luotettavan naapurin omilla pitkillä rajoillaan se tarvitsee.

Ja varsinkin suomalaiset tarvitsevat.

Jouni Pulli 15.04.2014 13:40

Yhtenäinen EU-linja on arvokysymys ja arvojemme sekä valintojemme mukainen ja se on myös ainakin tähän asti ollut myös taloudellisesti meille kannattava. On totta, että Venäjä suosii kahdenvälisiä suhteita, jollaisena se ei useinkaan näe EU-Venäjä suhdetta vaan pyrkii usein toimimaan suhteessaan EU:hun kuhunkin jäsenvaltioon erikseen. Tällöin Venäjän neuvotteluasema on luonnollisesti vahvempi kuin, jos se neuvottelee yhtenäisen EU:n kanssa.

Voisi ajatella, että mitä laajempi kosketuspinta meillä on venäläisiin eri tasoilla sitä suurempaa on kahdenvälinen kaupankäyntimme ja sitä enemmän tällainen yhteistyö olisi eduksemme. Kuitenkin tällaisellekin ajattelulle on esitetty kritiikkiä, jonka mukaan laajat alempitasoiset kontaktit ja alempitasoinen yhteistyö veisivät voimavaroja/mahdollisuuksia ylätason yhteistyöltä. Täten taloudellisessakin vaihdannassa eduksemme on pysyä EU:n kelkassa. Ja toisaalta Suomen kaupankäynnin monipuolistumista ja riskienhallintaa kaupankäynnissä ei helpota liian suuri riippuvuus vahvasta itäisestä naapuristamme, johon olemme jo geopoliittisesti merkittävässä keskinäisessä riippuvuussuhteessa.

Kuitenkin, koska EU:n johdon ja Venäjän johdon välinen yhteistyö ei ole optimitasollaan, voisi Suomen johto toimia tässä asiassa, jos ei nyt monopolistisena sillanrakentajana niin, ainakin, hyödyntäen hyviä naapuruussuhteitamme, erinomaisena "viestinviejänä".

Pakotepolitiikka ei ole tämän päivän kv. politiikkaa ja sillä on aikojenkin saatossa saavutettu kovin nihkeästi varsinaista hyötyä.

Turvallisuuspoliittisesti liikkumavaramme ei ole valitettavasti kasvanut niin kuin ehkä vielä liittyessämme EU:hun toivoimme, sillä EU:lta puuttuu yhä oma puolustus emmekä ole liittyneet Natoon, josta tulisi käydä avoin ja selkeä keskustelu. Joka tapauksessa, puolustuskulumme eivät tule nykyisestä laskemaan riippumatta siitä, miten puolustuksemme järjestämme, mutta ei niiden tarvitse paljoa noustakaan, jos osaamme modernisoida puolustustamme ennakoivasti.

Lopputulemani on, että Suomen pitäisi selkeyttää käsityksiään ja saada niitä läpi EU:ssa. Sooloilu vie ojasta allikkoon.

Tuomo Kokko 15.04.2014 14:53

Uskoin jo käyttäneeni kaikki omat (1 kpl) puheenvuoroni, mutta Tarmo Viitaluoman ja Juha Kaistisen tuotua keskusteluun uusia, tervetulleita näkökulmia haluan antaa niille erikseen isot plussat.

Venäjän määrittely sekurokratiaksi osuu aika lähelle, mutta vielä tarkempi ilmaus on putinokratia. Nykyisen presidentin kausilla on välillä näyttänyt siltä, että maata todella kehitettäisiin ajan tasalle esimerkiksi kilpailemalla yritystoiminnasta kansainvälisesti ja panemalla infra kuntoon. Aivan äskettäin, "sattumalta" olympiakisojen jälkeen, Venäjä on kuitenkin toisaalta kääntynyt poliittisesti sisäänpäin, toisaalta tunkeutunut vallanhaluisesti rajojensa ulkopuolelle. Suhteessa viime vuosikymmenen uudistuksiin näyttää siis tehdyn täyskäännös.

Sitä, että Suomen politiikassaan on asemansa vuoksi pakko ottaa Venäjä huomioon, voi kaikin mokomin kutsua suomettumiseksi. Mikä tahansa uhmaiän taakseen jättänyt valtio tekisi samoin vastaavassa tilanteessa, jossa pitkä maaraja erottaa toisistaan aivan erilaiset kansakunnat, joista toinen lisäksi on kymmeniä kertoja vierustoveriaan suurempi.

Pääsen jälleen lainaamaan presidentti Mauno Koivistoa, jota joskus 1980-luvulla pyydettiin kolmella sanalla kuvailemaan työnsä tavoitteita. "Hyvät suhteet naapureihin", vastasi Koivisto. Onko tämä ohje 2010-lukulaisille liian yksinkertainen vai liian monimutkainen? Vai voisiko se olla edelleen käyttökelpoinen?

Lars-Erik Wilskman 15.04.2014 14:57

Pieni kala selviää paremmin parvessa. EU on se viitekehys, johon vaikuttamalla vaikutamme myös Venäjään. Tietysti Naton jäsenyys olisi turvallisuutemme kannalta merkityksellisempi Venäjän nykyhallituksen politiikan valossa.

Edellä oleva ei tietenkään poista sitä, että käytännössä rajanaapureilla on paljonkin sellaisia yhteisiä asioita, jotka eivät mitenkään liity edellä mainitsemieni järjestöjen toimialaan.

En ole erillisen venäjäpolitiikan kannattaja. Pidän erityisen tärkeänä, että presidentin ja pääministerin poliittiset linjaukset ovat samanlaisia määriteltäessä Suomen venäjälinjaa niin EU:ssa kuin kahden välisissä tapaamisissa.

Marita Salenius 15.04.2014 17:21

Kratioitahan voidaan tehdä mistä tahansa. Olihan meilläkin ...slovakia. Mutta en näe mitään uutta Putinin toimissa ja infraakin on kunnostettu lähinnä vain Vladimirin rakkaassa Pietarissa, josta lie suunnittelee uudestaan pääkaupunkia.

Sotajoukkojahan oli helppo siirrellä Krimiä kohti, kun Olympialaisia piti terroristeilta suojata melko järeillä vermeillä. Siellähän sitten porukka oli valmiina ja " huitastaanpa kotiin Ukrainan kautta".

Vielä lopuksi sanon Juha Kaistisen asiallisuusperusteluun, että noilla kysymyksillähän sitä keskustelua on juuri käytykin. Mistä se asiattomuus siis löytyy? Mutta olenkin ymmärtänyt, että kyse ei niinkään ole siitä, mitä sanotaan, vaan siitä kuka (lue puolue) sanoo. Se on ajan trendi nyt.

Pasi Pekkinen 16.04.2014 13:01

Suomen ei missään nimessä pidä vetää "selvästi omaa linjaa Venäjä-suhteissa". Se olisi varsinkin näin akuutin kriisin aikana se pahin mahdollinen virhe. Ilari Kieman ansiokkaassa vastauksessa löytyy tähän tarkemmat perusteet.

Suomen on ehdottomasti oltava yhteisessä rintamassa EU:n kanssa, jotta myös muu EU pysyy jatkossa Suomen rinnalla, kun kerran heikkojen poliitikkojen takia emme vielä ole NATOn jäsen. Suomen on vaikutettava EU:n sisällä EU:n yhteisiin linjauksiin ja sen jälkeen seisottava yhteisten päätösten ja linjausten takana. Poikkeaminen yhteisistä linjauksista asettaisi Suomen erillisenä toimijana ennen pitkää - yksin - tukalaan asemaan ja samalla tehokkaasti sabotoisi yhteisen ulkopolitiikan vaikuttavuutta.

Jussi Rautsi 17.04.2014 0:09

Ymmärrän Pasi Pekkisen logiikan. Mutta minun kokemusteni ja tietojeni mukaan EU:lla ei ole eikä tule olemaan yhteistä linjaa koska maat ovat erilaisia. Ne ovat myös eri asteisesti riippuvaisia Venäjästä. Jos nyt kuitenkin kävisi niin, että EU:lle saataisiinkin yhteinen linja, niin siinä tapauksessa vähiten kärsivien maiden pitäisi korvata eniten kärsivien maiden menetykset. Suomi kuuluu menettäjiin. Mitä järkeä Suomen on edistää toimia, jotka vahingoittavat sitä itseään mutta eivät vaikuta Ukrainan tilanteeseen? Toimet pitäisi säätää siten että niitä haluavat voivat niitä toteuttaa ja maksaa itse taloudelliset tappionsa. Muuten olen sitä mieltä, ettei jokaisen Ukraina-argumentin tarvitse kiertyä Natoon.

Eija-Riitta Korhola 17.04.2014 5:37

Suomelle EU:n sanktiot tulevat maksamaan todennäköisesti enemmän kuin muille, mutta meidän on syytä olla suorassa rivissä EU-maiden rinnalla ja lähinnä vaikuttaa päätösten luonteeseen. Tarvitsemme EU:ta ehkä enemmän kuin koskaan. Tarvitsemme myös herkkää tilannetajua enemmän kuin aikoihin.

En tervehdi ilolla Venäjän elpynyttä suuruudenuhoa, etenkin kun johdossa on mies, jonka pitkittynyttä suhdetta valtaan voi jo epäillä tunkkaiseksi. Mutta geopoliittinen sijaintimme on realismia. Aiheeseen otin kantaa blogissani neljä viikkoa sitten:http://www.korhola.com/lang/fi/2014/03/miten-suomi-selviytyy-venajan-vieressa/

Lauri Tierala 17.04.2014 21:42

Hyvä avaus!

Suomen Venäjä-suhteiden hoitaminen "suoraan vai Brysselin kautta" on ikuisuuskysymys siksi, että se on vähän hassusti muotoiltu kysymys. Molempia tapoja tietysti tarvitaan.

Juuri kukaan Suomessa ei varmasti toivo, että EU asettaisi merkittäviä taloudellisia sanktioita Venäjälle tai tilanne muuten vaikeutuisi. Jos näin onnettomasti kävisi huolimatta Geneven keskusteluista, olisi Suomen osaltaan vaikutettava aktiivisesti mahdollisten sanktioiden sisältöön. Tätä pohjatyötä hallitus tietysti tekeekin, varmuuden vuoksi.

Keskustalle tämä Ukrainan-kriisi on tainnut olla kannatustaktisesti vähän vaikea. Ovat joutuneet pois huomion keskipisteestä. Sikäli on täysin ymmärrettävää, että he yrittävät löytää eroja tasavallan presidentin, hallituksen ja yksittäisten hallituksen jäsenien linjausten välillä. Siinä pelissä ei kuitenkaan kannata lähteä esittämään toimivansa valtiojohdon tulkkina, jos moiseen ei ole valtuuksia.

Miika Kurtakko 18.04.2014 11:25

Tasan viikko sitten kirjoitin kommentin tähän blogiin seuraavasti: "Nähdäkseni ainoa rauhanomainen tapa ratkaista Ukrainan kriisi lähtee uusien vapaiden ja niin rehellisten vaalien kuin Ukrainassa vain on mahdollista järjestämisellä. Tässä ETYJ:illä pitäisi olla suuri rooli."

Olen iloinen, että toiveeni toteutui vastikään Genevessä päättyneissä neuvotteluissa. Tosin Suomen ja muiden EU-maiden rooli oli varsin pieni - ellei suorastaan olematon - sillä pöydän ääressä istuivat Yhdysvaltain, Venäjän, Ukrainan ja EU:n ulkoministerit (ja lasken Ashtonin nyt sellaiseksi). Neuvottelujen lopputulos oli Venäjän voitto, sillä uudet vaalit tuovat uuden hallituksen, joka on väistämättä Venäjä-myönteisempi kuin nykyinen. Samoin Krimin siirtyminen Venäjälle hyväksyttiin ainakin implisiittisesti. Tämä oli odotettavissa.

Yhteisen EU-linjan puolesta tarjotaan epäselviä "arvoyhteisö"-perusteluita, josta puuttuvat faktat. Eli mitä me saamme EU:lta tiukan linjan vastineeksi? Sen sijaan huonojen Venäjä-suhteiden tai kriisitilanteen huomaa jo nyt Kaakkois-Suomen kaupoissa ja Allegro-junassa.

Itäisen reaalipolitiikan taju on päässyt repsahtamaan Brysselissä.

Mika Lako 28.04.2014 12:27

Kun keskustelutilaisuudessa on paikalla Suomen pääministeri kuukausihorisontissa, Suomen pääministeri vuosihorisontissa ja Suomen pääministeri vuosikymmenhorisontissa, niin joku olisi voinut kysyä seuraavaa:

Päättääkö Suomen Venäjän-suhteista pääministeri(EU:n perustuslaki) vai presidentti(Suomen perustuslaki)?

aina Hämäläinen 01.05.2014 17:50

Ehdin vasta nyt näihin keskusteluihin ja on hienoa huomata, että Suomesta edelleen löytyy ihmisiä, jotka ymmärtävät senkin, mitä Nato todellisuudessa Suomelle merkitsisi. Ne, jotka eivät sitä ymmärrä, tarvitseisivat ilmeisesti karttaharjoituksia reaalipolitiikkaan perehtymisen alkeista.

Neuvostoliiton kaatumisen jälkeen on Suomen ja Venäjän välinen "yhteisöllisyys" lisääntynyt. On käyty kauppaa, on turistoitu puolin ja toisin eli on tutustuttu toisiimme myös tavallisen kansan tasolla.

Lipponen et kumppanit halusivat Suomen EU:hun, että päästään muka päättäjien kanssa samaan pöytään päättämään. Todellisuus on kuitenkin ollut toista. Suomi on kyllä yrittänyt kiltin oppilaan tavoin mielistellä ja noudattaa joka direktiiviä pilkuntarkasti, mutta sinne Lipposen kuvittelemaan "päätöksenteon ytimeen" ei ole vain päästy.

Nyt sitten pitäisi muka olla EU:n kanssa yhdessä rintamassa toteuttamassa pakotteita Venäjää vastaan, vaikka juuri Suomi siinä eniten häviäisi ja on jo hävinnyt. Eikä se murehduta yhtään muita EU-maita. Suomen etu kun ei ole EU:n etu, eikä Suomen häviöt EU:n tappioita.

Nyky polvi ei ole tainnut koskaan kuulla Paasikiven- Kekkosen linjasta, mutta sen avulla luotiin jo todella vaikeina aikoina hyvät ja luottamukselliset suhteet Neuvostoliittoon. Luulisi, että nykyisen valtiojohdon olisi paljon helpompi jatkaa hyvien naapuruussuhteiden ylläpitoa. Valitettavasti taitaa vain olla niin, että taitoa ja ymmärrystä puuttuu. Suomea kun johtavat tällä erää ns. kakkosluokan päättäjät.

Jo parikymmentä vuotta sitten jotkut valtio-oppineet tiesivät kertoa, että mm. Japanissa pidetään Eurooppaa taantuvana, mutta paheellisena alueena. Tästä syystä Eurooppa oli japanilaisille suosittu häämatkakohde. Eli kuten jo joku totesikin, ovat EU ja USA väärä suunta, jos halutaan Suomen vielä pääsevan ja nousevan jaloilleen vaikkapa kansainvälisen kaupan avulla.

Ja vielä siunatuksi lopuksi, eikö järkevintä olisi pyrkiä elämään rauhassa ja sovussa suuren naapurin kanssa, kuin provosoida sitä liittymällä sotilasliittoon?

Luetuimmat
  1. 1

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  2. 2

    Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

  3. 3

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  4. 4

    Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

  5. 5

    Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

  6. 6

    Huippulääkäri Sakari Orava kertoo meheviä tarinoita urheilutähtien maailmasta: Beckhamit popsivat pizzaa, toiset huusivat mamma miaa ja suihkuhuone vilisi torakoita

  7. 7

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  8. 8

    Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

  9. 9

    Helsinki aikoo vaikeuttaa Tuusulanväylän ruuhkasumpussa autoilua entisestään – ”Kauhealta se kuulostaa”

  10. 10

    Uusnatsit aikovat marssia juutalaisten juhlapäivänä ja synagogan nurkilla – Ruotsin pinna paloi Pohjoismaiseen vastarintaliikkeeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  2. 2

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  3. 3

    Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

  4. 4

    Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

  5. 5

    Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

  6. 6

    ”Enkelihoito voi johtaa ojasta allikkoon” – Yhä useampi haluaa hoitaa mieltään, mutta epämääräiset pikaterapiat harmittavat psykologeja

  7. 7

    Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

  8. 8

    Facebookin isoin suomenkielinen feminismiryhmä kielsi islam- ja muslimiaiheiset keskustelut – Nyt ryhmän perustajat kertovat, miksi

  9. 9

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  10. 10

    Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  5. 5

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  6. 6

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  7. 7

    Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

  8. 8

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  9. 9

    Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

  10. 10

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  11. Näytä lisää