Perässähiihtäjä

Onko Vartiasta ilmiöksi asti?

Hyvää ensimmäistä äänestysviikkoa

Kaikissa vaaleissa on joku yllättäjä, joka sotkee mietityt kuviot.  Kuka voisi olla näiden vaalien yllätysehdokas?

Helsingin seudun ns. julkkispiireissä on merkillisellä tavalla lähdetty liikkeelle vihreiden ehdokkaan Antero Vartian puolesta. Viikonvaihteessa pidettiin kuulemma suuret vaalijuhlat Kaivohuoneella. Hänen tukilistallaan vilisee taiteilijoita, urheilijoita ja kaikenlaista sellaista väkeä, joiden elämää ja tekemisiä me joudumme/pääsemme seuraamaan. Toki tukilistalla on paljon muitakin suomalaisia, varsinkin nuoren polven yrittäjiä,  ja heitä on eri puolilta maata. Viitasaareltakin useita.

En tunne koko miestä, enkä oikeastaan tiedä hänestä mitään.  Nuori 33-vuotias yrittäjä, jonka blogia olen lukenut. Oikeastaan sen vuoksi kiinnitin Vartiaan huomiota. Hänen kirjoitus- ja esiintymistyylinsä on jollakin erikoisella tavalla puhutteleva.

Kaikesta päätellen Vartia on ottanut vaalit tosissaan. Vaalirahoituksesta antamansa ennakkoilmoituksen mukaan Vartia aikoo käyttää 106 ooo euroa vaalikampanjaansa. Siis luitte oikein, 106 000 euroa, josta puolet pankkilainaa. Se on näissä vaaleissa todella paljon, vihreissä Vartian kampanja on ylivoimaisesti suurin.  Ja voi hyvinkin olla, että hänen kampanjansa on vaalien kallein.

Vartian kampanjaan voi tutustua osoitteessa: www.anterovartia.com

Mitä sanovat armottomat kommentaattorit Jussi Lähde ja muut? Tai mitä sanoo Antero Vartia itse? Kerropa jotakin Perässähiihtäjän joukoille. Entä Vartian tukijoukot, mitä te oikein puuhaatte?

Ei kuitenkaan tuijoteta pelkästään Vartiaan. Blogin kommentaattorien joukossa on tarkkasilmäistä väkeä. Kertokaa havaintojanne ehdokkaista, uusista ja vanhoista, onko joku muu tehnyt vastaavan vaikutuksen kuin tämä Vartia minuun.

Päivän hyvä kysymys on: Onko Vartiasta ilmiöksi asti?

JK. Seuraavan kerran postaan huomenna tiistaina, mutta vasta myöhään illalla MTV:n suuren vaalikeskustelun jälkeen. Keskustelu on tällä kerralla poikkeuksellisen kiinnostava, koska Antti Rinne on ensimmäistä kertaa tulessa.

46 vastausta artikkeliin "Onko Vartiasta ilmiöksi asti?"

Outi Ugas 12.05.2014 9:21

Muutoksesta Vartian ehdokkuus ainakin kertoo, niin vihreiden sisällä kuin yrittäjien keskuudessa. Työllistävä, talous- ja ympäristötietoinen yrittäjä, joka panee itsensä täysillä likoon niin persoonana kuin taloudellisesti, häpeilemättä tuo yrittäjäkokemuksensa esiin ja käyttää sitä politiikassa yhteiseksi hyväksi, on jotain ennennäkemätöntä. Olkoonkin mukana "julkkistukijoita" (joista iso osa on itsekin yrittäjiä), jokainen näistä itse on tehnyt päätöksensä puolestapuhujaksi ryhtymiseksi. Ja hyvästä syystä.

Pinnan alla on kuohunut jo pitkään, ja tänä keväänä se kaikki viimein tulee pintaan. Se ilmiö, jota tässä ihmetellään, ei todellakaan rajoitu vain näihin vaaleihin.

Lauri Selenius 12.05.2014 9:45

On.

Jo tämä kirjoitus kertoo sen. Harvoin politiikan ulkopuolelta politiikkaan tulee ihmistä vastaavalla rytinällä, ja vielä siten että ne jotka läheltä ovat asiaa seuranneet uskovat alusta asti vilpittömästi kyseiseen ihmiseen.

Ei siis (populistiseen) politiikkaan, ei muiden virheiden korostamiseen, ei aiempaan maineeseen julkisuudessa eikä välttämättä edes ehdokkaan puolueeseen.

Vaan ihmiseen. Ehdokkaaseen.

Jotain hyvin erikoista Antero Vartiassa on sillä kovin moni hänen arvoihinsa ja ajatuksiin samaistuu vaikka helpompi olisi kateellisena hyökätä ihmistä vastaan - ja kun tätäkään ei juuri tapahdu kertoo se omaa kieltään ihmisestä. Tutustuminen hänen ajatuksiinsa vie hetken, materiaalia on saatavilla. Sitten jokainen voi itse muodostaa kannan ihmisestä kampanjan takana.

Ilari Kiema 12.05.2014 10:05

Hyvä, että nostetaan esille ehdokkaita, jotka oli sivuutettu esimerkiksi Helsingin Sanomien 8.5. julkaisemalla ”suosituimpien ehdokkaiden” listalla. Tuolta listalta puuttuivat esimerkiksi varteenotettavat vihreät ehdokkaat Touko Aalto ja Antero Vartia sekä Rkp:n Klemetti Näkkäläjärvi, kuten kommentoijat ovat toisaalla todenneet.

Antero Vartialla on eurovaalikampanjassaan vahva tukija Osmo Soininvaara, ja monien vihreiden äänestäjien keskuudessa tämä vaikuttaa äänestämistä edistävästi eikä ehkäisevästi.

Antero Vartia kirjoittaa ja argumentoi lähinnä talousasioista. Vartian mielestä ”Sopiva inflaatio (jopa 4%) on hyvä keino pitää talouden pyörät pyörimässä”. Argumentti siis koskee euroaluetta. Asia on hyvin vaikeaselkoinen, ja se ei edes kuulu europarlamentin päätäntävaltaan. Europarlamentti käsittelee koko unionia, siis myös Ruotsia ja Tanskaa, koskevaa lainsäädäntöä.

Ulkopolitiikka ja sotilaallinen liittoutumattomuus kuuluvat vieläkin vähemmän europarlamentin päätäntävaltaan. Tällä alalla Vartia on argumentaatiossaan suoranaisen räikeästi ja vaarallisesti väärässä vastustaessaan Suomen Natoon liittoutumista, oman ilmoituksensa mukaan ”kovasti”. Vartian mukaan Venäjän hyökkäys tai sotilaallinen painostus Suomea kohtaan ei kohdistuisi pelkästään Suomeen vaan ainakin aina myös Baltian maihin. Asiahan on juuri päinvastoin – liittoutumattomuus altistaa yksinäisen maan painostukselle, joka voi johtua naapurimaan sisäpoliittisista syistä.

Nato-asia ei ole varsinainen eurovaaliteema. Myöskään toinen potentiaalinen yllättäjäehdokas Klemetti Näkkäläjärvi ei kannata Suomen Nato-jäsenyyttä. Näkkäläjärvellä on tälle kannalle kuitenkin järkevämmät ja täsmällisemmät perusteet. Nato-kannattajalle Näkkäläjärvi on tässä mielessä hyväksyttävämpi ehdokas, vaikka tuskin käyttää kampanjaansa 106 000 euroa (!).

Antero Vartia 12.05.2014 10:52

Kun pyrkii mepiksi politiikan ulkopuolelta, on suurimpana haasteena se, ettei tule huomatuksi. Jos äänestäjät eivät tiedä, että ehdokas on edes olemassa, eivät he häntä voi äänestääkään.

Esille tietysti pääsee, jos on raflaava ja pitää meteliä - tai jos on outo. Haukkumalla nykyiset poliitikot roistoiksi ja tehdyt päätökset maanpetoksiksi, saattaa saada huomiota. Mutta se on täysin vastoin sitä, mitä haluan tehdä. Olen tolkun ihminen, sillä vaalimaniasta huolimatta puhumme vakavista asioista. Tolkun ihminen ei voi mielestäni olla, jos on liian huomionhakuinen.

Haasteena onkin se, miten saada ihmiset innostumaan? Miten tehdä se niin, että innostus on todellista, vaikka aiheena on politiikka? Miten luoda karnevaalitunnelmaa ja olla samaan aikaan poliittisesti uskottava? Ja miten saada ihmiset käymään aina vaaliuurnilla asti?

Kun kyseessä on valtakunnalliset vaalit, näkyvyys vaatii rahaa. Näkyvyys vaatii myös median huomion - erityisesti juuri politiikan toimittajien (lienee sopivaa sanoa kiitos; ehdokkuuteni on juuri noussut ensimmäistä kertaa mukaan spekulaatioihin). Vaikka ehdokkaita ei ole montaa, on tuntemattoman nimen hyvin hankalaa puskea itsensä läpi ja nousta ihmisten tietoisuuteen.

Tiedän, että ponnistan kaukaa ja että onnistumisen mahdollisuudet ovat olleet olemattomat. Politiikan tuntijoiden mielestä niitä ei ole ollut ollenkaan. Mutta kun tulee tilaisuus päästä tekemään työkseen sitä, millä on merkitystä ja asioiden parissa, joita kohtaan tuntee intohimoa, täytyy työhaastattelu hoitaa hyvin. Sen vuoksi olen tehnyt töitä kampanjan parissa täysipäiväisesti puolen vuoden ajan. Ja laittanut kaiken sen rahan likoon, minkä pystyn - tietäen, että maksan vaalien velkoja vielä monta vuotta kevään 2014 jälkeen. Eurovaalit ovat minulle tilaisuus tehdä nyt se, mihin olen aina uskonut. Siksi haluan tehdä sen perusteellisesti, vaikka taloudellista mukavuuttani uhmaten.

Meillä ei ole vielä yhtään ääntä kasassa, mutta vaalikampanja on mennyt hyvin. Siitä minulle kertovat ystävien ja uusien tuttujen palava halu tehdä työtä ja laittaa itsensä likoon tämän ehdokkuuden puolesta. Siitä kertoo se, että Kaivohuoneen juhlissa oli ihmisiä ympäri Suomen: Turusta, Tampereelta, Vaasasta, Porista, Seinäjoelta, Oulusta ja Joensuusta. Ja tietysti Viitasaarelta. Tämä on ollut mahdollista, koska sosiaalisen median avulla ihmisiä tavoittaa aivan uudella tavalla. Mutta taustalla on oltava muutakin ja omalta osaltani toivon, että ainakin osa on sitä pragmaattisuutta, millä haluan asioita, vaikeitakin, käsiteltävän.



Ponnistan kaukaa, mutta yritän ponnistaa myös kauas. Nyt yritän vain saada askelmerkit osumaan kohdalleen.

Suvi Syrjä 12.05.2014 11:15

Vartiasta todellakin on ilmiöksi asti. Hän on erinomainen esimerkki siitä, miten politiikka ei ole tavallisesta elämästä erillistä toimintaa. Hän on päättänyt yhdistää koulutuksensa, yrittäjä- ja elämänkokemuksensa ja pyrkii nyt politiikkaan, koska haluaa vaikuttaa siihen mihin suuntaan maailma menee.

Antero Vartia on arvomaailmaltaan hyvin humaani ja hänellä on realistinen visio siitä, millaisin keinoin maailmasta tehdään reilumpi. Itselleni tärkeää on se, että kun tutustuin Vartian näkemyksiin kävi selväksi, että hän ei hyväksy oman edun tavoitteluun keskittyvää lyhytnäköistä politiikkaa.

Petri Puumalainen 12.05.2014 11:28

En kuuna päivänä voisi äänestää ketään rikkidirektiivi-rajat auki-vihreiden ehdokasta EU-parlamenttiin.

Ääneni saa Halla-aho

Petri Puumalainen 12.05.2014 11:32

Antero Vartia voi olla ihmisenä ihan ok tyyppi, mutta hänen puoluevalintansa tekee hänen äänestämisensä mahdottomaksi.

Ääni Vartialle on ääni vihreille ja ääni rikkidirektiiveille ja kaikelle sille, miksi vihreitä vastustan.

Petri Puumalainen 12.05.2014 11:33

Lauri Selenius: "Harvoin politiikan ulkopuolelta politiikkaan tulee ihmistä vastaavalla rytinällä, ja vielä siten että ne jotka läheltä ovat asiaa seuranneet uskovat alusta asti vilpittömästi kyseiseen ihmiseen."

Halla-aho?

Janne Vakio 12.05.2014 12:23

Vartia edustaa jotenkin uudella mielenkiintoisella tavalla tapaa tehdä politiikkaa. Hän on KTM ja pyörittää menestyksekästä Mattolaituri-ravintolaa Helsingin paraatipaikalla: ja on vihreiden ehdokkaana. En ole ollut kovin innokas äänestäjä, mutta Vartia kutkuttaa perusstereotyyppisten puolueasetusten välistä, niin että tulee tunne että olemme 2014 vuodessa emmekä historiassa. Näillä argumenteilla, kyllä, uskon että Vartiasta on ilmiöksi.

Antti Helin 12.05.2014 12:26

Vartian nimi on tarttunut päähäni somesta mutta friendaamatta tai tykkäämättä FB:ssä oli mahdotonta keksiä minkä puolueen ehdokas on kyseessä. Ehdokasnumerosta sen tietysti olisi voinut päätellä, ja tieto löytyi lopulta Googlella. Värimaailma on kaikkialla Vartialla neutraalin harmaa. Nettisivuiltakaan en tätä tietoa meinannut löytää mutta ehkä mainokset suodattava selainpalikka kätki jonkun infoboksin. Värivalinnasta kuitenkin arvelisin että puoluekannan häivyttäminen varsinkin Internet-mainonnassa olisi tietoinen teko. Jos ehdokas itse lukee tätä palstaa, olisi mielenkiintoista kuulla tästä lisää.

En siis pidä tätä minään syntinä, ehkä se enemmänkin ohjaa kiinnostuneen äänestäjän tutkimaan tarkemmin ehdokkaan ajatuksia sen sijaan että teilaa tämän oitis puoluekannan perusteella. Toisaalta ihminen voi tuntea itsensä huijatuksi kun uurnalla listasta selviääkin että samalla äänestää myös inhokkipuoluettaan.

Miikka Keränen 12.05.2014 12:27

Olen tehnyt katukampanjointia Rovaniemellä useammissa vaaleissa. Ja harvoin on ollut vastaavaa korvien höristelyä kuin nyt, kun saa kampanjoida talousasioihin erikoistuneen vihreän puolesta. Lappilaiset äänestäjät ovat olleet mielissään, kun ovat kuulleet kalapolitiikan olevan myös Anteron asialistalla.

Kuunteleva poliitikko ja perehtyneisyys uppoaa hyvin suomalaisiin äänestäjiin.

Tatu Ahponen 12.05.2014 12:42

100,000 vaalibudjetti sikseen, Vartia saa ilmaista mainostusta näköjään myös paitsi Hesarissa niin myös Aamulehdessä. Onko tarkoitus nostaa muidenkin puolueiden longshot-ehdokkaita vastaavaalla tavalla?

Lauri Selenius 12.05.2014 12:50

Itse en näe Halla-Ahon nousua mitenkään vastaavana - hänen ajatuksia oli kuitenkin jo vuosikausia ollut luettavana ennen varsinaiseen politiikkaan lähtemistä blogissaan, Hommafoorumissa jne ja mieshän meni eduskuntaakin toisella yrittämällä.

Nousua on siis kestänyt huomattavasti kauemmin kuin muutama viikko.

Vartia on tullut täysin puskista politiikkaan ja mitä useampi miehen ajatuksiin tutustuu sitä useampi hänestä henkilönä vakuuttuu - johtuisiko ajatuksista ja siitä kuinka ne pystyy esittämään?

Jos vastustaa vihreitä koska vihreät. Sittenhän homma menee niin, itse pyrin ensiksi vakuuttumaan ihmisestä, arvoista ja asenteista. Itse en voisi kuvitellakaan äänestäväni puoluetta joka vaalivoiton jälkeen ei ota vastuuta lupauksistaan - politiikka vaatii kompromisseja ja yhteistyötä, vain diktaattori tulee toimeen omine ajatuksineen (kunnes riippuu lyhtypylväässä).

Marita Salenius 12.05.2014 13:13

Olinpa varsin pettynyt Antero Vartian - kaiken hehkutuksen jälkeen - omaan kirjoitukseen. Hän sortuu samaan ja ainaiseen toisen mielipiteen vähättelyyn ja typerään sekä kliseiseen haukkumiseen niitä kohtaan, jotka ovat eri mieltä ja pitävät EU:ta elämän hankaloittajana. Ei siis mitään uutta auringon alla. Nykyiset poliitikot eivät varmaankaan ole roistoja tai päätökset maanpetosta, mutta kaukana siitä eivät kuitenkaan ole.

Huomionhakuinen. Siis,että mitä. Ihan ei nyt mene perille, kun Vartia samalla kiittelee median huomiosta, mutta sievistellen antaa ymmärtää, että en se minä, vaan ne muut.

Kävin myös lukemassa vaalimainoksensa ja etsimällä etsin jotakin sitä uutta, vaan en kyllä löytänyt. Samaa fraasia sieltä löytyi: kurjuus lisääntyy, yhteiskunta järkkyy, emme ole toimineet, on puuttunut sitä ja tätä, ongelmat on ratkottava, tarvitsemme tahtoa ja uskallusta, pysäytä huono kehitys ...

Mutta arvoisa ehdokas. Kaikki tuo tiedetään ja kaikki tuota samaa toitottavat. Kerropa ne ratkaisut. Pelkkä sanan helinä ei enää auta, kun suuri osa ihmisistä elää jo tuon todellisuuden kanssa ja pahemmaksi menee. Eikä siinä enää "taivaspaikkojen osto" auta, kun myöhäistä on ja direktiivit jyrää.

Että oikein Viitasaarelta on kannatusta ja sekö on jokin arvotekijä asiassa. Minulle se pikemminkin kuvaa juuri tätä niin sanotun kehä kolmosen eteläpuolella elävien vihreiden alentuvaa suhtautumista "maalaisiin" - nimimerkillä kokemusta on. Ihan nyt kuitenkin näyttää siltä , että savua voi todellakin olla ilman tulta. Vaan jokaisella on oikeus ( paitsi tietysti "niillä") mielipiteeseensä, mutta jos ilmiöt vain ratkaisevat, niin pahemmalta näyttää tuo pahan näköinen tulevaisuus.

Kaisa Vuorisalo 12.05.2014 13:16

Antero Vartian esiintymistä Maikkarissa Kadonneen jäljillä -ohjelman toisena juontajana ei ole edellä blogissa eikä kommenteissa lainkaan mainittu. Uskon, että hänen sydämellinen ja empaattinen esiintymisensä ohjelmassa tuo paljon sellaisten äänestäjien ääniä, jotka eivät juuri harrasta politiikkaa. Ongelma tietysti on se, miten nämä äänestäjät huomaavat Vartian ehdokkuuden. Mutta mm. tämän kynnyksen ylittämiseksihän kampanjaa käydään.

Unto Hämäläinen 12.05.2014 13:17

Tatu. Kirjoitit, että "Vartia saa ilmaista mainostusta näköjään myös paitsi Hesarissa niin myös Aamulehdessä". Kävin HS:n arkistossa katsomassa, onko Vartiasta kirjoitettu lehdessä. Arkistohaun mukaan hänen nimeään ei ole kertaakaan mainittu tänä vuonna HS:ssa. Viimeinen maininta 28.12. 2013, jolloin Vartia on kirjoittanut HS:n Mielipidesivulle euron tulevaisuudesta.

Se että nyt nostin hänet aiheeksi keskusteluumme johtuu tästä. Kaveri tulee tosiaan puskista, kuten kommenttipalstan keskustelussa on kirjoitettu.

Unski

Helena Tornberg 12.05.2014 13:49

Kiitos lisää tällaista että nostetaan esille puolueista riippumatta ehdokkaita jotka ovat tosissaan! Viime vaaleissa olin ehdokkaana ja minua harmitti eniten kun nk. maahanmuuttokriittiset ehdokkaat saivat runsaasti julkisuutta vaikkeivät koskaan puhuneet siitä mitä aikovat tehdä kansalaisten, Eu-yhteisön ja maailman puolesta.

Haastoin nk.maahanmuuttokriittisia ehdokkatia myös osallistumaan avoimiin keskusteluihin/väittelyihin. Eivät koskaan tulleet paikalle vaikka olivat luvanneet olla mukana.

Itse yritin päästä näkyväksi erilaisilla jutuilla, kävin mm. Helsingissä esiintymässä stand up -clubilla, järjestin aamu-uintitapahtuman. Yritin myös vaikuttaa mediaan jotta kaikki ehdokkaat saisivat edes sen 2-4 minuutta. Onneksi YLE nyt tarjoaa tasapuolisesti kaikille edes vähän näkyvyyttä.

Sarita Nieminen 12.05.2014 14:07

Minusta Antero on vakavasti otattava politiikko. On hienoa, että mies tietää taloudesta, mutta myös mm. aikamme suurimmasta uhkasta, ilmasto muutoksesta. Arvostan todella paljon myös Anteron ihmisläheisyyttä ja karismaa. Uskon Anteron mahdollisuuksiin päästä europarlamentiin.Ja kyllä aijon äänestää häntä! :)

Wille Komulainen 12.05.2014 14:48

Tottakai on. Yleensä äänestämään mentäessä tulee, ikävä kyllä, valittua huonoista ehdokkaista vähiten huonoin. Potentiaalisesti hyvistä ehdokkaista jotka usein tulevat politiikan ulkopuolella, ei perus-äänestäjä tiedä juuri mitään, elleivät he satu olemaan sukulaisia tai naapureita. Antero tulee politiikan ulkopuolelta, hän ei ole sukulainen, eikä naapuri, mutta hän on onnistunut tiedottamaan itsestään loistavalla tavalla. Nyt ainakin tällä perus-äänestäjällä on hyvä mieli äänestämään mentäessä ja näissä vaaleissa oma ääneni menee ensimmäistä kertaa Vihreille.

Jyrki Ristinen 12.05.2014 15:16

Enismmäisen kerran itse törmäsin Anteron juttuihin jo ennen kuin tiesin hänen ehdokkuudestaan lukemalla hänen blogiaan, jossa käsiteltiin Islannin mallia hoitaa pankkikriisi. Kaikki esitetyt faktat piti paikkansa ja muutamien tarkistelujen jälkeen pystyi vetää johtopäätöksen, että saman olisi lähes 80 prosenttisesti pystynyt tekemään EU:ssa.

Muutamia (useita) yksityispankkeja olisi mennyt konkurssiin ja valtiot (EU) olisi joutunut rahoittamaan niistä aiheutuneet kulut/tappiot/jne. pankkien asiakkaille. Eli periaatteessa sama kuin nyt tehty päätös. Ainoa ja iso ero oli, että suurin vastuu menetyksistä olisi tullut pankkien omistajille ja sijoittajille, eli he eivät olisi saaneet penniäkään rahojaan takaisin. Näinhän normaalissa liike-elämässäkin toimitaan. Jos pieni yksityisyrittäjä tekee konkurssin ei valtio tai EU juokse yrittäjää pelastamaan vaan yrittäjä saa valtiolta työttömyyskorvaukset ja muut normaalit tuet. Miksi pankit ovat erityiasemassa.

En itse edes huomannut, että Antero on Vihreiden edustaja ennen yhteisen FB kaverimme postausta Anterosta. Puolue ei juurikaan kiinnosta, mutta kalamiehenä en ole erimieltä noista vihreistä ajatuksistakaan, kunhan ne toteutetaan talousjärki mielessä.

EU-vaaleissa on se hyvä puoli, että yksilö edustaja pystyy paremmin äänestämään omalla äänellään kuin Suomen eduskunnassa. Täällä puoleen linjasta ei saa poiketa ja se tekee eduskuntavaaleissa äänestämisestä idioottimaista.

Rock, rock Antero!!

Veli-Pekka Silvan 12.05.2014 15:57

Vartia voisi olla enneminkin Kokoomuksen listoilla taustansa takia.

Luin Vartian blogikirjoituksia ja ne olivat ympäripyöreitä kirjoituksia joista ei selviä oikein mitä mieltä hän on oikeasti, eli siis tyypillinen aikamme poliittinen broileri.

Hänellä on brändi, habitus, mediaseksikkyys ja ulkonäkö on kohdallaan ja uskon että pärjää, tukijalista vahvistaa oikeistolaisuuden, siellä on muutamia Sauli Niinistön takana olleita julkisuuden henkilöitä ja paljon yrittäjiä ja tietty Osmo Soininvaara, mies joka "vihaa" palkansaajia ja halua murtaa nykyisen sos.turvajärjestelmän.

Vihreiden suurin ongelma onkin aina ollut se ettei heillä ole minkäänlaista ymmärrystä peruspalkansaajia kohtaan, itse asiassa monen vihreän päävihollinen on perusduunari ja ay-liike.

Vihreät ovat elitistiä ja sortuvat usein ylimielisyyteen ja toisten mielipiteiden dissaamiseen, he pitävät itseään usein "valittuna kansana".

En tiedä miksi Vartia nostettiin esiin, onko hän Untolle mieleen? Hämäläinenhän on (ex-)kokoomuslaistaustainen.

PS! En ole koskaan ymmärtänyt puheita punavihreistä koska mielestäni Vihreät ovat lähempänä Kokoomusta kuin vasemmistoa, tästä kertoo joidenkin vihreiden loikkaukset Kokoomukseen. Vihreät ovatkin minulle Kokoomuksen puisto-osasto.

Tuomo Kokko 12.05.2014 17:32

Kevättalven aikana käsitin, että sympaattista Kadonneen jäljillä -ohjelmaa juontava unelmavävy tavoittelee paikkaa Euroopan parlamentissa. Jo tämä yhdistelmä on puhunut selvää kieltä Vartian mediataidoista, ja nyt myös Perässähiihtäjä on päättänyt antaa ehdokkaalle vauhtia. Jos pitäisi lyödä vetoa jonkun läpimenon puolesta, satsaisin Antero Vartiaan.

Ilmaisen julkisuuden ohella kampanjaan käytetyt satakuusi tonnia varmistavat, että vähintään kasvot tunnistetaan. Jos poliittinen vihreys ei suistu aivan systemaattiseen epäsuosioon, nähdään juuri se jolla Perässähiihtäjä spekuloi: ilmiö.

Jarmo Mäki-Heikkilä 12.05.2014 17:39

Niin, tuosta Anteron Islannin mallista pääsi näppärästi unohtumaan se, että Islanti selvisi, koska se ei maksanut ulkomaisia velkojaan. Sekö olisi ollut se konsti EUssakin? Velkojen maksamattomuus kunniaan?

Antero puhuu myös siitä, ettei Vihreillä ole puoluekuria. Kumminkin KTMää on muuten vaikea ymmärtää miksi hän kannattaa Vihreiden käsittämätöntä tukijärjestelmää ja ilmastonmuutos-agendaa. Jos Suomessa tehtäisiin 20% energiasta tuulisähköllä, se maksaisi hiukan vaille miljardin vuodessa tukiaisina meidän palkansaajien nahasta revittynä. Ilmastonmuutoksen eteen yritetään myös saada myös uusiutuvia energioita, vaikka ne maat joissa eniten niitä käytetään, tuottaa eniten päästöjäkin. Saksa kärjessä, Tanskassa puolet Saksasta ja Ranskassa, joka käyttää ydinenergiaa, noin 10% Saksan päästöistä.

Joko hyvä puoluekuri tai huono KTM?

Tänä aamuna televisiosta tuli Cronbergin haastattelu. Jäi lähinnä mieleen, että kaikkea on hänen mielestään tuettava. Rikkidirektiivin takia laivoja on tuettava, Cleantechia on tuettava, uusiutuvaa on tuettava, Espanjalaisia nuorisotyöttömiä on tuettava. Missään vaiheessa hän ei kertonut, mistä ne tukirahat revitään.

Taitaa Vihreät pedata jo ensi vaalikauden hallituspaikkaa Keskustapuolueen vierestä. Ainakin tukiaisten määrä alkaa tarjota mahdollisuuden siihen.

hannu hjerppe 12.05.2014 18:06

Olen joskus äänestänyt vihreitä mutta nythän heidän takia teollisuutemme kuolee ja Helsinki on täynnä hiilivoimaloita...

Lauri Korkeaoja 12.05.2014 18:23

Vihreiden taustahommissa melko pitkään toimineena on aika jännää huomata, miten vasemmisto näkee (haluaa nähdä) Vihreät Kokoomuksen puisto-osastona ja oikeisto stallareina. Kummallekin leirille yhteistä on jonkinlaisen vihreän myyttisen helsinkiläisen ylimielisyyden korostaminen. Näiden stereotypioiden markkinoiminen ei oikein edistä keskustelua siitä "Onko Antero Vartiasta ilmiöksi asti".

Mielipiteitä saa toki olla, mutta propagandaa voisi jakaa muualla. Kun kyse on Vartiasta, tämä pätee erityisesti, koska Vartia ei ole millään tavalla Vihreiden instituution rakentama ilmiö tai puoluebroileri - vaalikampanjassa on toki aktiiveja mukana, mutta ytimessä näyttää olevan Antero itse sekä hänen kaveriporukkansa. Mihin se riittää, se nähdään seuraavien viikkojen aikana.

Meillä oli nuorempana tapana vitsailla siitä, kuinka on mahdotonta aliarvioida nuoren vihreän miehen äänimäärää vaaleissa. Ajat tuntuvat muuttuneen myös siten, että tällainen "ilmiö" on ainakin mahdollinen.

Teemu P. Peltola 12.05.2014 19:12

Vartia todella on uuden ajan ehdokas. Hänhän on jo pitkään tehnyt itseään tunnetuksi suositun, tunteisiin vetoavan tosi-tv-ohjelman juontajana (jota jostain syystä ei mainittu jutussa, vaikka tieto oli yhden googletuksen takana). Eihän politiikkaan tätä nykyä nousta kuivalla asiaosaamisella. Naama tunnetuksi ja sitten ehdolle!

Anna Mikkola 12.05.2014 19:47

Olen ehtinyt aika vähän seurata kampanjoita kaikenlaisten kiireiden takia; yritän iltaisin katsoa läpi suurimmat lehdet, mutta televisiokeskusteluista suurin osa on jäänyt väliin ja tulee varmaan jäämäänkin. Helsingissä altistuu väistämättä mainonnalle, mutta siinä ei erota oikein ketään yksittäistä, sen verran hyvin on jälleen jokainen kulkuväline ja pysäkki tapetoitu puolueiden ja ehdokkaiden mainoksilla. Kerron tämän sen takia, että ensimmäisiä kertoja pitkään aikaan katson olevani jossain määrin aktiivisesti vaalikampanjoita tekevien kuplan ulkopuolella; kuplassahan siinä aina eletään väistämättä jos kaikki vapaa-aika keskittyy vaikka yksittäisen ehdokkaan tai puolueen hektiseen kampanjointiin.

En siis tunne tai tiedä Antero Vartiaa, ja kuulin hänestä ehkä ensimmäistä kertaa tätä blogia lukiessani. Varmaankin olen nähnyt nimen ja naaman vaalijulisteissa, mutta ei se ole kiinnittänyt huomiota sen enempää. Kävin katsomassa kotisivut. En pidä kalasta. Kalastuspolitiikka EU:ssa on minulle lähinnä jotain josta voi vääntää portugalilaisten ja irlantilaisten kanssa loputtomiin, ja jota voi käyttää omien varsinaisten tavoitteidensa edistämiseen sitä kautta. Jasper Pääkkösestä tulee mieleen se, että samaan aikaan kun hän on huolissaan (muistaakseni, en jaksa tarkistaa) lohikannoista, ilmoittaa hän lempiruoakseen sushin tai jotain sen tapaista.

Onhan 100 000 euroa paljon rahaa. Siitä tulee mieleen edellisten eurovaalien Ukko Metsola, joka Kokoomuksen listalla käytti vastaavan summan saaden 19 000 ääntä. Hän yritti samaa kuin A. Stubb sitä edellisellä kierroksella; eli vedota kokoomuslaiseen pro-EU-liberaalisti-asiapenttilinjaan. Se ei vain lähtenyt. Kulloistenkin vaalien kohdalla juuri sillä hetkellä tehoavan tempun haistaminen lie melkoinen taitolaji; edellisiä vaaleja ja silloisia profiileja apinoimalla ei aina oikein onnistu.

En oikein ota selvää kotisivujen perusteella mitä Vartia yrittää varsinaisesti. Haluaisin ehkä kysyä, mikä ihme on eurovaaleissa tuottaja? Yhteystiedoissa mainitaan sellainen. Kampanjan tuottaja, vai sivujen, vai henkilön? Onko ehdokas tuotettu tuote? Ei siinä mitään jos onkin, vastahan Taru Tujusen orastava leffatähteys meille kertoi tällaista tapahtuvan politiikassa sangen arkisesti. Itse asiassa on aivan luonnollinen kehityssuunta se, jos viihdeteollisuuden käsitteet ja politiikan tekeminen löytävät suoraan toisensa.

Vihreiden listalla on aika kova sisäinen kilpailu, eivätkä gallupit varsinaisesti povaa lisäpaikkoja. Näin ollen voi olla, ja todennäköistä onkin, että ei kyllä millään riitä vaikka laittaisi toiset 100 000 euroa.

Eetu Halmesmäki 12.05.2014 22:19

Anna Mikkola kysyy mikä ihme on eurovaalikampanjan tuottaja.

Olen varmaan paras vastaamaan kysymykseen, olen juurikin tuo mainittu tuottaja. Anteron kampanjaa tekee pieni ydinporukka: ehdokas itse, kampanjapäällikkö-Kirsi, mainostoimiston Pauli ja minä. Tekemistä on paljon ja vastuita on jouduttu siirtelemään minun ja Kirsin välillä pitkin kevättä. Nykyisellään vastaan esimerkiksi Anteron kalenterin paikkansapitävyydestä, siitä, että mukana on aina tarvittavat kampanjamateriaalit, siitä, että esitteitä toimitetaan ympäri maata tukiryhmäläisten levitettäviksi, että kampanjamateriaalit ylipäänsä on tilattu ja välillä jopa siitä, että kiireisellä ehdokkaalla on kotona ruokaa. Valtakunnallisen vaalikampanjan tekeminen on kaikesta tästä huolimatta ehdokkaalle ymprivuorokautista hommaa. Käytännössä olen yksi osa tämän kampanjan moottoria ja se moottori tarvitsee meitä kaikkia, muuten matka tyssää siihen ja ehdokas jää yksin metsään huutelemaan.

Toivottavasti kukaan täällä ei perusta äänestyspäätöstään lempi- tai inhokkiruokiinsa, vaan äänestätte kukin mielestänne hyvää ehdokasta, joka ajaa teille tärkeitä asioita.

Antero Vartian eurovaalikampanjan tuottaja

Eetu Halmesmäki

Jussi Lähde 12.05.2014 22:29

Parahin Unski

Kiitos kysymyskestäsi. Antero Vartia on mielenkiintoinen hahmo vihreissä. Takavuosina - ennen Pekka Haaviston vaalikampanjaa - Vartian kaltainen persoona olisi todennäköisimmin aiheuttanut molemminpuolisen hylkimisreaktion kyseisessä puolueessa.

Politiikan ulkopuolelta voi tulla politiikkaan kahdella eri tavalla. Yleisin tapa on tulla politiikkaan ilmoittamaan miten asiat ovat ja miten niiden tulisi olla. Vartia toimi toisin, hän vakuutti vihreät omalla substanssiosaamisellaan ja sai ihmiset tuntemaan että hän arvostaa politiikan tekemistä. Tämä on kiinnostavaa.

Vartia on ajattelultaan soininvaaralainen ja on saanut tukijalistalleen jopa Sixten Korkmanin. Vartia yksinkertaisesti soitti Korkmanille ja pyysi audienssia. Vartian Uuden Suomen blogi on kiinnostavaa luettavaa.

Vartian kaltaisia ajattelijoita kaivataan. Uskoisin että hänellä on enemmän annettavaa eurovaalien ulkopuolella kuin vaaleissa - täsyin riippumatta siitä valitaanko hänet Brysseliin vai ei.

Miika Kurtakko 12.05.2014 23:29

Vastaan Unskin kysymykseen Unskin omalla lauseella: "En tunne koko miestä, enkä oikeastaan tiedä hänestä mitään." En ollut edes lukenut Antero Vartian blogia ennen tätä kysymystä, mutta tutustuin miehen taustaan ja ennen kaikkea ajatuksiin.

Analyysini aluksi haluaisin kuitenkin kiittää Antero Vartiaa itseään hänen ehdokkuudestaan. Vaaleissa nuoret miehet ovat pahasti aliedustettuja, joten jokaisesta alle 35-vuotiaasta miesehdokkaasta on syytä olla kiitollinen. Kiitollinen voi olla myös Vihreä puolue, joka tarvitsee Vartian kaltaista ehdokasta: kaupallisen koulutuksen saanutta akateemista yrittäjää, jolla on kokemusta julkisuudesta ja jolla on sujuva ulosanti. Hauska ulkonäkökään ei ole pahitteeksi, sillä vihreiden listalla on jo riittävästi hyviä radiokasvoja.

Vartian kampanjan budjetti on myös kunnioitettava, sillä saanee paljon aikaan. Tukijoiksi ja myötäpuhujiksi on löytynyt myös kovia nimiä Korkmanista, Soininvaaraan ja jopa Jasper Pääkköseen. Periaatteessa kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta...

...kampanja kaatuu uskottavuuden puutteeseen. Blogipuheenvuoroissaan Vartia ei pysty luomaan koherenttia maailmankuvaa, vaan hänen puheenvuoroonsa ovat yksittäisiä heittoja sinne ja tänne ilman selkeää analyysia tai visiota yhteiskunnasta, johon pyritään. Tämä ei pelkästään hänen vikansa, sillä sama puute vaivaa vihreitä yleisemminkin, vaikka puolueen piirissä on hyvää pöhinää ja hyviä ideoita. Legoja on paljon, mutta kasausohje puuttuu.

Vartian uskottavuudelle ei tee mysökään hyvää konteksti, jossa hän vaikuttaa poliittisesti. Vihreää puoluetta voisi luonnehtia "primääristi luonto-orientoituneeksi puolueeksi". Jos vihreiden pitää valita suojeltavan metsän ja metsurin elannon välillä, se valitsee metsänsuojelun - metsuri eläköön kansalaispalkalla, joka ei kuitenkaan riitä elämiseen. Vartian keskeiset teemat ovat kuitenkin humanistis-ekonomistisia, jopa varsin vasemmistolaisia. Tässä suhteessa Vartia on kyllä hienosti ajan hermolla, mutta hieman kuin makean veden kala meressä.

Vartia tehnee kuitenkin merkittävän feministisen tasa-arvoteon auttamalla nuorena miehenä muutaman kypsemmän naisen europarlamenttiin. Ei ehkä äijäfeminismiä mutta sinnepäin.

Unto Hämäläinen 14.05.2014 7:31

Huomenta kaikille

Nyt se on sitten koettu. Blogi meni maanantai-iltana pimeäksi ja pysyi kiinni koko tiistain tähän keskiviikkoaamuun asti. Minulle on kerrottu, että syynä oli kyberhommia. Sensuurista ei siis ollut kysymys. Mitään muuta ei voinut tehdä kuin odottaa, että Sanomatalon ammattitaitoinen väki pystyisi panemaan koneet taas kuntoon. Vielä puolisen tuntia sitten kaikki oli pimeää, mutta äsken sain viestin, että toimii.

Pahoittelen tätä 1,5 vuorokauden katkosta. Tänään on ensimmäinen äänestyspäivä, joten tällaiseen ei olisi varaa, mutta minkäs teet. MTV3:n vaalikeskustelukin meni siinä hötäkässä ohi. Mutta arvatenkin kommentaattorimme ovat sitä katsoneet ja punninneet, miten Sdp:n uusi puheenjohtaja Antti Rinne selvisi tulikasteesta. Kertokaa havaintojanne tästä ja muiden keskustelijoiden onnistumisesta. Sillä tavalla saisimme keskustelun uudestaan käyntiin.

Pyrin postaamaan huomenna torstaina.

Unski

Työtoverini Piia Elosen arvio eilisestä MTV:n ja FK:n keskustelusta löytyy tästä linkistä:

http://www.hs.fi/politiikka/Antti+Rinne+k%C3%A4vi+l%C3%A4pi+ensimm%C3%A4isen+tulikokeen+suorassa+vaalitentiss%C3%A4/a1399952587627

Vesa Kaitera 14.05.2014 7:57

Minulle nimi Antero Vartia ei sano yhtään mitään. Ja väitän, että hyvin suurelle osalle Suomen kansaa tilanne on aivan sama. Se, että Vartia on saanut tukijakseen mm. Sixten Korkmanin todistaa kyllä, että kyseinen ehdokas on Vihreäksi aivan harvinaisen realistinen talouspoliittisessa ajattelussaan. Noin periaatetasolla luulisi myös, että miehellekin olisi kysyntää Vihreiden meppinä. Unski hieman ihmettelee, kuinka hirmuisen määrän rahaa Vartia on panemassa EU-vaaleihin, mutta jos poliittisesti aiemmin aivan tuntematon ehdokas aikoo tosissaan mennä EU-vaaleissa läpi, niin rahaa tarvitaan - ja paljon. Periaatteesa tuo reilu 100000 euroa saattaisi riittää, mutta Vihreät voivat hyvinkin menettää toisen paikkansa, ja tuossa tilanteessa olisi vaikea uskoa, että se heidän ainoa meppinsä olisi Vartia. Vaikka Vartialla lieneekin imua Vihreän puolueen ulkopuolisten äänestäjien keskuudessa, niin perusvihreät voivat hieman vierastaa hänen ajatteluaan, ja tämä estänee aivan massiivisen äänimäärän.

Vartialla lienee melko hyvä koneisto avittamassa ehdokastaan. Mutta jotta tuommoiseen 50000:een ääneen pääsisi, niin se edellyttäisi useita tuhansia aktiiveja eri puolilla maata. En usko, että Vartian koneiston vääntö tulee riittämään ehdokkaan viemiseksi Brysseliin.

Itse toimin Henna Virkkusen kampanjassa. Hän on Vartiaan verrattuna merkittävästi tunnetumpi usean vuoden ministeripestiensä vuoksi. Tietenkin hänen roolinsa kuntauudistuksessa söi häneltä osan Kokoomuksen kenttäväen kannatuksesta, mutta melkoisen moni on kuitenkin sitä mieltä (mm. minä), että hän oli tuossa asiassa oikealla linjalla. Ja yksittäiselle ehdokkaalle ei ole niin kovin merkityksellistä, vaikka äänestäjien suuri enemmistö ei pitäisi hänen poliittisesta linjastaan, miinus-ääniähän ei voi antaa. Jos vain aitoa kannatusta löytyy tarpeeksi, niin se riittää. Virkkusen budjetti lienee jonkin verran alle 100000 euroa, ja ehdokkaan koneisto on hyvässä iskussa. Kuitenkaan hänen läpipääsystään ei voi olla varma. Luonnollisesti Kokoomuksen mahdollinen lisäpaikka auttaisi hänenkin tilannettaan merkittävästi. Mutta toistaiseksi ainoa Kokoomuksen ehdokas, joka voi olla aivan varma valituksi tulostaan, on Alexandr Stubb. Nykyiset mepit Korhola, Pietikänen ja Sarvamaa taistelevat sitten Virkkusen ja muiden uusien EU-ehdokkaiden kanssa lopuista Kokoomukselle tulevista 2-3:sta paikasta.

Jan Rossi 14.05.2014 8:32

Rinne oli todellakin vaisu, ei ollut mitään sanottavaa. Taitaa vielä seurata tilannetta miten reagoida tilanteeseen. Vartian ehdokkuutta en ymmärrä, mitä tämä Kadonneen jäljillä-ohjelman juontaja tietää EU-politiikasta? Mikä tämä juttu on?

Jan Rossi

Pasi Pekkinen 14.05.2014 9:03

Voiko eturivi olla pahemmin pihalla, kuin mitä Keskustan Sipilä todetessaan, että oikea ajankohta NATOn jäsenhakemuksen jättämisen harkitsemiselle on silloin, kun Suomen arvioidaan olevan sotilaallisesti uhattuna!

Toivottavasti äänestäjät ovat hereillä - Suomen Keskusta ei ainakaan ole!

Sallamaari Muhonen 14.05.2014 9:32

Vesa Kaitera yllä puhuu "ehdokkaan koneistosta". Hämmennyin, varsinkin kun ketjussa kyse Antero Vartiasta.

Innostuneiden ihmisten joukkio on kaikkea muuta kuin "koneisto". Kyky - tai jopa karisma - innostaa ei-niin-suosittuun poliittiseen kampanjointiin ihmisiä, joilla ei juuri ole ollut politiikan kanssa tekemistä, lienee keskeistä minkään ilmiön synnylle. Siksi Antero.

Jan Rossi 14.05.2014 9:58

Arvoisa Sallamaari Muhonen sitten tietää millainen on Vartian EU-linja kun liputtaa niin avoimesti Vartian puolesta. En ymmärrä miksi tv-juontaja Vartia haluaa EU:n parlamenttiin kun ei ole esittänyt mitään visiotaan EU:sta.

Jan Rossi

Mika Vainio 14.05.2014 15:19

Olen aina ollut sitä mieltä että penaalin terävimmät kynät eivät hakeudu kovinkaan innokkaasti mukaan politiikkaan monestakin syystä. Uskoni poliitikkoihin on ollut melkoisen matalalla tasolla ja niinpä olenkin aina tilanteen sen salliessa äänestänyt Kokoomuksen kauneinta naista – kun sillä nyt ei oikeasti ole niin valtavasti merkitystä ketä suosikkipuolueestaan äänestää. Julkimot tai puolueen sankarit vaaleissa kuitenkin ne piikkipaikat valtaavat. Viime vuosina Kokoomuksen nimeltä mainitsematon ministeri kompuroi kuitenkin niin pahasti kalakantojen hoitoon liittyvissä kysymyksissä, että katsoin intohimoisena kalamiehenä olevani pakotettu miettimään ensimmäistä kertaa jonkun muun puolueen ehdokkaan äänestämistä. Ehdokasta ei tarvinnut etsiä kovinkaan kaukaa kun ystäväni Antero ilmoitti lähtevänsä ehdolle EU-vaaleihin. Olen harvoin, jos koskaan, tavannut yhtä älykkään, ystävällisen ja asioista laajalla skaalalla aidosti kiinnostuneen kaverin, joka uskoo pystyvänsä politiikan avulla vaikuttamaan eurooppalaisella tasolla ilmeneviin epäkohtiin. Kansantaloustieteen opinnot Kauppakorkeasta ja yrittäjätausta takaavat Anterolle melkoisen vahvan pohjan erityisesti talouteen liittyvissä kysymyksissä. Ylenpalttinen sosiaalisuus taas auttaa aivan varmasti avaamaan koko joukon suljettuja ovia ja luomaan hyödyllisiä verkostoja missä tahansa Antero liikkuukin.

En ole nyt enkä varmaan tulevaisuudessakaan minkään puolueen vankkumaton kannattaja. Olen Anteron kannattaja.

Mika Vainio

Vesa Kaitera 14.05.2014 20:20

Sallamaari Muhonen kirjoitti: "Vesa Kaitera yllä puhuu “ehdokkaan koneistosta”. Hämmennyin, varsinkin kun ketjussa kyse Antero Vartiasta.

Innostuneiden ihmisten joukkio on kaikkea muuta kuin “koneisto”. Kyky – tai jopa karisma – innostaa ei-niin-suosittuun poliittiseen kampanjointiin ihmisiä, joilla ei juuri ole ollut politiikan kanssa tekemistä, lienee keskeistä minkään ilmiön synnylle. Siksi Antero."

Homman nimi on kuitenkin se, että jos ihmisiä organisoidaan jonkun ehdokkaan tai asian puolesta, niin siitä muodostuu koneisto, joka sitten pyrkii vaikuttamaan useisiin muihin ihmisiin. Luonnollisesti tarvitaan paljon innostuneita ihmisiä, mutta yksistään innostus ei kauas kanna, jollei tuota innostusta pystytä ohjaamaan sellaisiin uomiin, josta on aidosti hyötyä ehdokkaalle tai ajettavalle asialle. Koneisto muovaa spontaanista laumasta tavoitteellisen ryhmän. Jos tällaista muovautumista ei synny, niin ei myöskään synny tuloksia.

Tämä merkitsee sitä, että tuon kansanliikkeen organisoinnissa on mukana joku alan ekspertti, joka todennäköisesti saa työstään palkkaa. Ekspertit eivät nimittäin myy aikaansa aivan alle torihintojen. Ehdokkaan koneisto ja puoluekoneisto ovat sitten melko lailla eri asioita. Jälkimmäisessä on mukana suhteessa enemmän kokopäivätyötä tekeviä ammattilaisia, jotka eivät useinkaan tee suuria virheitä, mutteivät välttämättä loista luovuudellaan.

Antero Vartia 14.05.2014 23:28

Jan. Suuria asioita on usein suorastaan epärehellistä tiivistää hissipuheeseen. Siksi en yritä sitä tässä, vaan suosittelen lukemaan blogiani, joka löytyy Unto Hämäläisen mainitseman linkin takaa. Olen esittänyt EU:n tulevaisuudesta visioita, mutta myös kritiikkiä. Ne löytyvät kyllä, jos malttaa kurkistaa.

Vesalle voisin vastata koneistosta. Koneisto ei ole suuri, mutta se on kieltämättä hyvin ammattimainen. Koneistoa esitellään vaalirahoituksen ennakkoilmoituksessakin. Olen saanut rahan arvoista työtä vaalilahjoituksina, mutta palkkaa en ole maksanut näille rautaisille ammattilaisille. Tämä kampanja perustuu yhteistyölle, jonka pohjaa on rakennettu ystävyyssuhteiden myötä yli vuosikymmen. Mutta kyllä, on minulla politiikankin konkari mukana. Kampanjapäällikköni on hoitovapaalla oleva Vihreiden kamppanjapäällikkö.

Tässä lienee hyvä tilaisuus tuoda esille yksi demokratian ongelmista (voi olla myös hieman erikoista, että minä ehdokkaana asiasta mainitsen, mutta asia vaivaa minua). Ehdokkaan ympärille voi rakentaa loistavan kampanjan ja sillä voi päästä läpi. Hyvä kampanja ei kuitenkaan aina korreloi hyvän poliitikon kanssa. Hyvä kampanja vaatii lähes aina merkittävän summan rahaa. Kaikilla parhaillakaan poliitikoilla ei sitä aina ole käytettävänään ja he saattavat jäädä sen vuoksi rannalle. Demokratiamme kuitenkin toimii näin ja sen vuoksi olemme keskittyneet rakentamaan vaalikampanjasta niin hyvän kuin osaamme. Muutoin meillä ei olisi mitään mahdollisuuksia onnistua.

Mutta kuten sanoin, politiikka ei ole vaalikampanjaa, vaan politiikka on politiikaa. Siksi olemme myös pyrkineet rakentamaan kampanjan niin rehellisesti ja niin avoimesti, kuin osaamme. Tekstit ovat minun kirjoittamia, mutta olen toki luetuttanut niitä muilla ennen julkaisua. Vaalivideoita on kuvattu niin, että olen pyytänyt ihmisiä kysymään itseltäni mitä vain ja minun on täytynyt pystyä perustelemaan vastaukseni. Myös radiohaastatteluista käy hyvin ilmi, mikä olen miehiäni, mihin olen perehtynyt ja mikä minua kiinnostaa. Haluan, että tässä kaikessa ihmiset oppivat tietämään, ketä he äänestävät. Mepin vaikutusvalta on suuri ja siksi äänestäjien täytyy halutessaan voida saada tietää, millainen kampanjan takana oleva ehdokas oikeasti on. Vihaan irtopisteitä ja kammoksun sitä, kuinka niitä kerätään vaalikentillä.

En ole ehdokkaista paras. Kukaan ehdokas ei ole. Meillä kaikilla on omat vahvuutemme ja omat heikkoutemme. Yksi syy äänestää minua, tätä ennestään vain viihdejulkisuudesta tuttua ehdokasta on se, että en luovu toivosta, vaikka välillä olisi mahdottoman vaikeaa. Talouskriisi ei päättäjiä haukkumalla parane. Ilmastonmuutos ei kiinalaisia syyttelemällä hidastu. Nämä ovat ongelmia, jotka meidän on yksinkertaisesti ratkaistava. Muita vaihtoehtoja ei ole.

En ole minkään alan asiantuntija, mutta uskon ymmärtäväni monista asioista olennaisen. Jos minulta kysytään asiasta, jota en tunne, en häpeä myöntää sitä. Mutta osaan myös hankkia vastauksia. Tulen ihmisten kanssa toimeen ja osaan ympäröidä itseni luotettavilla ja suoraselkäisillä asiantuntijoilla.

Kun itse valitsen ehdokasta, esille nousee kolme asiaa: haluan tuntea hänen taustansa ja tietää mikä on hänen arvomaailmansa. Sen lisäksi minusta on tärkeää tietää, onko ehdokkaalla edellytyksiä vaikuttaa muiden päättäjien mielipiteeseen. Sillä ilman tätä ominaisuutta, mepin on todella vaikeaa kasvaa kokoaan suuremmaksi.

Pekka Mensonen 15.05.2014 4:18

Täällä on ihmetelty, että miten Antero Vartia on saanut mukaan niinkin tunnetun henkilön kuin Sixten Korkman. Kysynkin, että onko Antero Pentti Vartian, Etlan (Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos) entisen toimitusjohtajan, poika? Pentti Vartia on tehnyt paljon yhteistyötä - myös kirjallista - Korkmanin kanssa. Niin että siinä se linkitys on.

Ja fiksuus näyttää olevan perinnöllistä - ja jopa tarttuvaa...

Antero Vartia 15.05.2014 8:31

Pentti on setäni ja kummisetäni. Olin valtavan ylpeä sedästäni, joka suuren laman aikaan oli viikottain uutisissa kertomassa Suomen tilanteesta. Ensimmäinen kansantaloustieteen kirja, jonka luin, oli Pentti Vartian ja Pekka Ylä-Anttilan Kansantalous 2017 vuodelta 1992. Olin tuolloin kolmetoista, enkä luonnollisesti ymmärtänyt kirjasta mitään. Mutta sen ansiosta opin paljon ja koulussa huomasin ymmärtäväni taloudesta enemmän kuin muut. Ja jos huomaa olevansa hyvä jossain, on helpompi innostua.

Olen sanonut, että innostukseni politiikkaan johtuu Osmo Soininvaarasta. Ehkä olisi perustellumpaa sanoa, että se johtuu Pentti Vartiasta.

Unto Hämäläinen 15.05.2014 9:22

Aha, kiitos Antero vastauskirjoituksestasi ja vielä erikseen antamastasi sukuselvityksestä. Suomi on niin pieni maa, että olemme täällä kaikki jotenkin sukua keskenämme. Mitä kirjoihin tulee, olin kolmantena pyöränä kirjahankkeessa, jossa teimme viime vuosikymmenen alussa Pentti Vartian ja Pekka Ylä-Anttilan kanssa kirjan "Suomen tie". Se oli lyhyt katsaus Suomen politiikan ja talouden historiaan. Kirja käännettiin mm. kiinaksi ja venäjäksi ja sitä annettiin suomalaisten yritysten ulkomaalaisille työntekijöille.

Muuan kommentaattori kysyi sähköpostilla, onko Perässähiihtäjän palstalla maanantaina alkanut keskustelu lisännyt kiinnostusta Antero Vartian kampanjaa kohtaan. Sitä en tiedä, mutta tiistaina Vartian haastattelu oli Ilta-Sanomissa ja tänään torstaina Helsingin Sanomissa. Sattumaa tai sitten ei.

Uh

Marita Salenius 15.05.2014 11:59

Varsin on hämmästyttävää tuo Antero Vartian käsitys demokratista, koska hän hyväksyy ja puolustaa varakkaan etuoikeutta määritellä demokratia, vaikka samalla tekopyhästi ongelmaan viittaa. Mitä lie tarkoittaa irtopisteiden keruulla. Sekö ei ole niiden keruuta, kun on hankkinut medianäkyvyyttä ennen vaaleja ja tunnetusta sukunimestäkään tuskin haittaa on. Pitäisiköhän penkoa muidenkin ehdokkaiden sukutaustoja - tiedä häntä, mitä kivaa löytyisi.

Tässä näkyy nyt se tulevaisuuden suuri repeämä, jonka aukeamista juuri nyt katsomme. Tämä rahalla saa ja hevosella pääsee ( vai pitäisikö sanoa sukunimellä pääsee ) isältä pojalle yhteiskunta on tullut takaisin ja vie mennessään vielä lyhyen itsenäisyytemmekin

- 100 vuotta ja "kaik män, eikä piisantkaa".

Talouskriisi on finanssikapitalistien aiheuttama ja maamme hallitus, Vihreät mukana, on näiden panttivankina. Kyllä tässä on paljon syytä haukkua päättäjiä.

Ilmasto muuttuisi ihmisestä huolimatta, mutta me nopeutamme sitä. Ihmisen kekseliäisyys on rajatonta - hyvässä ja pahassa. Kyse on ainoastaan taloudellisesta hyödystä, joka sanelee sen miten ja missä vaiheessa se finanssikapitalisti ohjaakin varojaan jonkin suojeluun. Ei myöskään kiinalaisia voi vastuusta päästää, kyllä heitä voi syytellä aivan samoin, kuin muitakin kivihiilen käryttäjiä.

Ottomatias Peura 15.05.2014 20:50

Vartian ympärillehan rakennetaan visuaalista ilmettä myöden aika haavistomaista kampanjaa. Julkkistukijat ovat monet samoja ja kampanjan vetäjät ovat pitkälti Haaviston kampanjan sisäpiiriä. Haavistolta lainattua on myös puoluetaustan "piilottaminen".

Toivottavasti ei kakkoseksi jääminen, en jaksa uskoa vihreiden toiseen paikkaan.

Hienosti hoidettu kampanja.

Mika Lako 16.05.2014 10:01

Median joukkosielu tekee ihmisestä ilmiön, jos ilmiö palvelee mediaa.

Kuten vanha sananlasku kertoo; Käsi pesee kättä. Kun katsoo suomalaisten meppien historiaa, niin siellä on perinteisten poliitikkojen lisäksi yliedustettuna yksi merkittävä ryhmä. Tämän ryhmän muodostavat toimittajat, sekä toimittajille hyviä palveluksia tehneet ehdokkaat. Jälkimmäisen ryhmän edustavia meppejä ovat esimerkiksi, Lasse Lehtinen, Alex Stubb sekä Mitro Repo.

Jos haluaa katsoa miten joukkosielun tuottama viesti menee perille, niin pitää löytää harhaton mittari, jota ei ole helppo manipuloida, tai jota vain muutama taustaryhmä on ehtinyt näppäillä omaan laariinsa.

Yksi tälläinen mittari oli, ennen tätä kirjoitusta, Ylen Meppigalleria. Areena kertoo kuinka monta kertaa vaalivideota on katsottu.

Poimintoja:

Stubb 6640

Jäätteenmäki 3700

Sinnemäki 1630

Vartia 2100

Salla 6200

Halla-aho 15600

Andersson 10800

Pasi Pekkinen 16.05.2014 10:55

Epäilen, että on ilmiöksi asti, vaikka Perässähiihtäjäkin sen rakentamiseen osallistuu...

Kovasti ihmettelen, jos tällainen hömppäohjelmasta joillekin tuttu, eli valtaenemmistölle täysin tuntematon, yltäisi Vihreiden listalla esim. viiden parhaan joukkoon.

Edellisellä kerralla se onnistui vain Mitro Repolta, ja hänen viihdesivuilla saamansa mediajulkisuus oli kuitenkin useamman vuoden ajalta. Ja kovin, kovin paljon mittavampaa.

Luetuimmat
  1. 1

    Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

  2. 2

    Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

  3. 3

    Opintoni jäävät kesken opintotuki­uudistuksen takia – en saa opintolainaa, vaikka laina on valtion takaamaa

  4. 4

    Helsinki–Vantaan uusi eteläsiipi aukeaa, tältä siellä näyttää: Sisustuksessa suomalaista designia, matkustajat pääsevät kentän ensimmäiseen liukukäytävään

  5. 5

    HSL:n lipunmyynti on kaaoksessa ja sadan miljoonan euron jättiuudistus jo kolme vuotta myöhässä – HS selvitti, mikä meni pieleen

  6. 6

    Näin Trumpin rinnalle ilmaantui toinen Trump

  7. 7

    Sukellusvene-Madsenin murhaepäily avasi vanhat tapaukset: Poliisi tutkii myös japanilaisnaisen paloittelumurhaa vuodelta 1986

  8. 8

    Valkoisessa talossa soittanut ihmelapsi kuuli outoa kieltä lentokoneessa – nyt hän puhuu suomea ja pääsi jatkoon unelmiensa Maj Lind -pianokilpailussa

  9. 9

    Tunnetko nämä kymmenen vakavia myrkytyksiä aiheuttavaa suomalaista kasvia? – ”Kaikissa lapsiperheissä pitäisi olla lääkehiiltä varastossa”

  10. 10

    Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

  2. 2

    16-vuotias somalityttö pahoinpideltiin kotirapussa, parturi uhattiin tappaa – maahanmuuttajat kertovat, että täysin sivullisia uhkaillaan nyt väkivallalla Turun tapahtumien vuoksi

  3. 3

    Mies perusti terrorismia ja suvakkeja vastustavan kansanliikkeen, päätyi vahingossa vastustamaan sukkia – some täyttyi sukkakuvista

  4. 4

    Moni lapsi saa vahingossa trendikkään nimen – Katso nimet, joiden suosio on nyt kasvussa

  5. 5

    Mira, 21, sai unelmalomalta ESBL-superbakteerin, joka on lähes kaikille antibiooteille vastustuskykyinen – ”Jatkuvat kivut saivat minut miettimään vakavissani, kuolenko tähän”

  6. 6

    Antti Rinne, 54, kehottaa suomalaisia ”synnytystalkoisiin” – sanavalinta tyrmistyttää ja hävettää demareitakin

  7. 7

    Joukko turvapaikan­hakijoita aikoo ylittää rajan Suomesta Ruotsiin mielen­ilmauksena kohtelulleen

  8. 8

    Tanskan poliisi: sukellusveneestä löytyi paljon toimittaja Kim Wallin verta, merestä löydetty naisen ruumis on Kim Wallin

  9. 9

    Mikä nimeksi lapselle? Löydä HS:n vauvannimikoneella sinun ja kumppanisi yhteiset nimisuosikit

  10. 10

    Jokaisen aikuisenkin pitäisi hankkia harrastus – Huonot elintavat ja tylsistyminen heijastuvat koko perheeseen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Turun puukotuksia tutkitaan myös terrorismina – epäillyn henkilöllisyyttä varmistetaan sormenjälki- ja dna-tutkimuksilla

  2. 2

    Hussein al-Taeen ystävä meni estämään Turun puukkohyökkääjää ja sai itse puukosta monta kertaa – ”Ei voinut katsoa sivusta”

  3. 3

    Tukholmalaisturisti yritti pelastaa naisen hengen Turussa ja joutui itse sairaalaan – turkulainen Elina Rauhala näki tapauksen

  4. 4

    Tämä Turun puukotuksista tiedetään nyt: Terroriteosta epäillään kuuden marokkolaisen ryhmää – Supo: pääepäillyn profiili viittaa radikaali-islamistiseen terrorismiin

  5. 5

    Poliisi tutkii Vantaalla ilmoitettua maahanmuuttajataustaisen miehen puukotusta – Uhrin mukaan epäilty puukottaja kysyi, onko uhri muslimi

  6. 6

    Heti ulos Britanniasta! Suomalaistutkija sai käskyn muuttaa maasta kuukauden sisällä, vaikka on töissä, maksaa veroja ja on naimisissa brittimiehen kanssa

  7. 7

    Osaa 1970- ja 1980-lukujen rivitaloista ei kannata korjata, koska ne ovat täynnä ongelmia – ”Olemme melkoisen pommin edessä”

  8. 8

    Kasper Hannula viritti ovelan ansan pyörävarkaalle – poliisi oli mukana juonessa, ja väijytyksessä vastassa oli ”tavallisen oloinen suomalainen mies”

  9. 9

    Yhteenveto Espanjan terrori-iskuista: Ainakin 14 kuoli Barcelonaan tehdyssä iskussa – uhrien joukossa ei suomalaisia, kertovat Espanjan viranomaiset

  10. 10

    ”Näin säästin kymppitonnin vuodessa” – Bloggari Julia Thurén puhuu avoimesti rahasta ja kannustaa muita tekemään samoin

  11. Näytä lisää