Perässähiihtäjä

Miten selviämme karhun kainalossa?

Hyvää huomenta ja terveisiä kaikille Helsingin syyslomaviikolta, jota en valitettavasti ole pystynyt viettämään muuta kuin raskaan ja kiireisen työni touhussa. Onneksi on näitä tukijoukkoja. Kiitän taas kerran ahkeria kommentaattoreita. Keskustelu gallupeista pulppusi itsestään kuin vesisuoni ja tuotti yli 40 laadukasta kommenttia. Olette aarre tai aarteeni, kuinka vain. Loppuviikon aiheeksi tarjoan Suomen Venäjä-politiikkaa. Mietitään porukalla sitä.

Aiheen sain Timo Soinin ja Sergei Lavrovin tapaamisesta viime keskiviikkoiltana Oulun kaupungintalolla sekä Sauli Niinistön ja Vladimir Putinin puhelinsoitosta, josta tiedotettiin viime viikon perjantaina.

Kirjoitin aiheesta keskiviikkona kolumnin HS:n sähköiseen HS-Iltaan. Kolumniin voi tutustua tämän linkin takaa.

Viime viikolla luin tohtori Saara Jantusen uuden kirjan Infosota, joka sosiaalisessa mediassa käytävästä informaatiosodasta ja varsinkin Venäjän tiedotusiskuista länteen. Jantunen uhraa paljon kirjansa sivuja myös Venäjän sanasotaan Suomeen päin.

Kirjoitin Jantusen kirjasta esittelyn ja arvion tämän perjantaiaamun Helsingin Sanomiin, ja siihen tekstiin voi tutustua tämän linkin kautta.

Näiden työtehtävien suorittamisesta tuli hieman ristiriitainen olo. Suomen ja Venäjän valtiolliset suhteet ovat hyvässä kunnossa - tai ainakin niin hyvässä kunnossa kuin ne voivat olla vallitsevissa oloissa, siis EU:n asettamien ja Venäjän asettamien vastapakotteiden ollessa voimassa.

Ja sitten on tämä toinen todellisuus, jossa käydään kovaa sanasotaa.

Mietitään porukalla tätä teemaa.  Mikä valtiosuhteiden on nykytila? Lähdetäänkö kehittämään/parantamaan kahdenvälisiä suhteita Venäjään ja samalla otetaan etäisyyttä EU:sta? Vai jatketaanko nykylinjalla? Vai ryhdytäänkö EU:n sisällä kannattamaan entistä kovempia pakotteita Venäjää kohtaan?

Viikonlopun ja Perjantaipäivän Hyvä Kysymys kuuluu: Miten selviämme karhun kainalossa?

Seuraavan kerran postaan - jos ei suuria yllätyksiä tapahdu - ensi viikon alkupuolella.

40 vastausta artikkeliin "Miten selviämme karhun kainalossa?"

Marita Salenius 16.10.2015 12:32

Venäjän pitkä raja ja EU. Siinä on suomalainen yhtälö, jota ei ihan helpolla ratkaista! Toki meikäläisen, jolle EU ei ole henkilökohteisella tasolla tuonut mitään hyvää, olisi helppo sanoa, että Venäjän kanssa kahden väliset suhteet on löydettävä uudestaan, sillä ulkopolitiikka on lähes pelkkää talouspolitiikkaa,koska sodalla sotaan ei välttämättä lännessä päin suuremmin haikailla reagoida. Talouspakotteet ovat hygienisempiä, vaikkakin vaikutuksiltaan saman suuntaisia.

Kuuntelin tänä aamuna töitteni ohessa radioYle1 ykkösaamun Saara Jantusen haastattelun. Mielenkiintoista on aiha. Some ja sen mahti!

Niin siis ennen luettiin lehtiä, omia sekä vieraita ja muodostettiin näkemys Neuvostoliitosta. Oli varsin värittynyttä kirjoitusta ja nättejä kuvia Neuvostoliittolehdessä. Monet pitivät Valitut Palat-lehteä jonkin moisena vastavoimana sille. Oliko silloin realipolitiikka pelkästään huono asia - tuskin. Vaateteollisuus kukoisti ja ylimääräinen voi lähti rajan taakse. Ihmiset joko olivat jotakin mieltä, tai eivät ajatelleet mitään koko itänaapurista.

Eräs silloinen "kova" vasemmistolainen kerran tokaisi tultuaan taas monenneltako NL:n matkaltaan, että " vaikka sosialismia kannatankin, niin itänaapurissa aate on pilattu. Siellä on kiva käydä, kun vastaanotto on mitä mainioin, mutta kun kotia pääsee, niin pakko on huokaista ja tunnustaa, että ei sellasta meille".

Nyt sitten some on täynnä tietoa, jonka suodattamisessa ei ole muuta eroa entiseen, kuin että tavaraa on nyt paljon ja nopeasti tarjolla. Tulee helposti välinpitämättömäksi ja suorastaan huolimattomaksi tiedontulvan käsittelyssä. On selkeää Venäjän vastaisuutta ja selkeää puolella olemista: " oisko meillä huonommin asiat, vaikka autonomian aikaa elettäisi" tai " ryssä on ryssä, on siellä rajan takana Venäjä tai Neuvostoliitto".

Meikäläinen ajattelee Venäjää jatkumona. Että mikään ei siellä varsinaisesti muutu, vaikka huippumuotivaatteita etuoikeutetut voivat ostaa nyt julkisesti. Äiti-Venäjä on ja pysyy. Suuruus ja vaikutusvalta on ollut aina yhteinen asia maan nimestä huolimatta. Meillähän on aina sanottu, että kun muualla on jo kuoltu, niin venäläinen järsii vielä kengänpohjaa.

Niin siis karhuhan olisi meidän kainalossa, jos olisi se toinen käsi. Jossitteluhan on turhaa, mutta hitsin houkuttelevaa kumminkin. Suora yhteys Jäämerelle ja ... - huokaus jos toinenkin. Entä mikä olisi asemamme, jos olisimme Naton jäsen, mutta ei EU:n? Entä, jos olisi osattu käyttää tilaisuutta, kun Jeltsinin aikana oli jotensakin hieman lepsumpaa: karjala taksas ja Viipurin kansainvälisyyden palautus. No joo. Karhu nyt kumminkin edelleen on tuossa vieressä.

Ei nuo isot pojatkaan ( USA ja Venäjä) nyt ihan aina ole olleet kaikessa " keskinäisessä vihassaan" uskottavia. Niin sitä vaan avaruusasemaakin yhdessä rakentavat, vaikka kuinka Assadin asemasta olisivat eri mieltä.Siksi sitä miettiin, jotta onko sen nyt sitten niin suurta väliä, vaikka Venäjän kanssa yhteistyötä kahden kesken tehtäisiinkin. Niin ne tekee muutkin.

Pentti Kangasluoma 16.10.2015 12:43

Venäjän vahvuus on vallan järkkkymättömyys, hallitus voi tehdä mitä tahansa

kansalle omassa maassa. Juuri kukaan ei pysty kyseenalaistamaan päätöksiä.

Sama koskee myös ulkopolitiikkaa. Isänmaallisen sodan tappiot olivat niin valtavat, koskien jokaista sukua että on pakko ajatella että kaikki Stalinin

ja kylmän sodan aikaiset päätökset olivat välttämättömiä.

Karhun kansan sotilaat joutuivat hyökkäävät edellisenä päivänä kaatuneiden

ruumiskasojen yli. Kymmenet tuhannet suuomalaiset näkivät kun ammuttiin

takaa konekivääreillä omia perääntyviä sotilaita. Sama henki elää yhä.

Karhun kainalovaltio Suomi on maa missä äsken hyväksyttiin väitöskirja

kalojen kärsimyksistä, siitä tuli tärkeä uutinen. Vuonna 1940 Tammikuun

kihlauksen aikaan Väinö Tanner sanoi että työmieskin voi kuulua suojeluskuntaan.

Demokraatti lehdessä pakinoitsija Timo Roos, ex-kansanedustaja, pelotteli

suojeluskunnalla. Hänkään ei väitä että armeijamme upseerit ovat saman hengen kasvattia kuin 1930-luvulla. Tuntemattomassa sotilaassa on monia

hyviä upseereita, suojeluskunnassa olleita.

Nyt idän karhulla on tukena ortodoksinen kirkko. Meillä sukuelinten uuttera tutkiminen on vienyt uskonnollisten yhteisöjen arvovaltaa. Kriisin

, todellisen tullessa, tarvitsemme kirkon hoivaa eri tavoin.

Yle jo aamuna kävi panssariprikaatissa. HS, hieno lehti, aloittaa aina

maanpuolustusaiheensa - kuinka moni on kieltäytynyt kertausharjoituksista.

Millainen on nykyään Kirkkojärven marssi -juttuvihje.

Vasemmisto höperehtii maanpuolustusasioissa, siksi olemme heikkoja.

Markku Miettinen 16.10.2015 13:04

Savolaistyyppinen vastaus : kyllä me selviämme, olemme aina selvinneet - toisinaan tosin paremmin, toisinaan huonommin.

Venäjä on jäädyttämässä Ukrainan konfliktia ja siirtymässä isommille pelikentille, Lähi-itään. Itse luulisin, että tässä ennen kaikkea soditaan öljyn hintaa nousuun, ja aina parempi jos samalla edistetään muitakin intressejä. Venäjä on siirtymässä kansainvälispoliittisesti uudelle tasolle, siis lähemmäs sitä vanhaa Neuvostoliittoa.

Samanaikaisesti USA ja Nato vaikuttavat heikoilta. Rautaa on, mutta tahto on heikko, puuttuu sotimisen halua. Tämä ei ole mennyt Venäjältä huomaamatta.

Suomi tuskin näyttelee nyt kovinkaan suurta osaa Putinin ja hänen kenraaliensa suunnitelmissa, nyt pyydetään suurempaa kalaa.

Historian ironiaa on sekin, että aina meidät on opetettu pelkäämään itärajaa ja sen yli hallitsemattomasti tulvivia ihmismassoja, vaikka länsirajahan meillä vuotaa ...

Suomelle tämä kuitenkin tarkoittaa, että Venäjään pitää suhtautua sellaisena kuin se on, suhteellisesti vahvistuvana suurvaltana. Pitää palata kohti pragmaattisia reaalipolitiikkaa.

Suomen missio EU:ssa voisi olla tämän viestin vieminen. Uhka pitää kääntää mahdollisuudeksi, rauha Syyriaan ja lähialueille yhteisenä projektina USAn, EUn ja Venäjän kanssa.

Siitä saataisiin sellainenkin viikunanlehti, jonka varjossa voitaisiin EUn puitteissa päästä irti Suomenkin kannalta erittäin haitallisista Venäjän talouspakotteista.

Jouni Pulli 16.10.2015 13:35

Suurten valtioiden turvallisuuspolitiikka perustuu siihen, että ne ovat valmiita käyttämään erilaisia keinoja ja menetelmiä laajalti saavuttaakseen omat tavoitteensa samalla niillä on oman vaikuttavuutensa vuoksi enemmän vastustajia kuin pienillä valtioilla, jotka joutuvat suuremmassa määrin kuin suuret valtiot nojaamaan kansainvälisen oikeuden normeihin puolustaessaan olemassaoloaan ja tarpeellisuuttaan. Jotta Suomi siten pystyisi pärjäämään vahvan naapurinsa ja myös muiden globaalien vahvojen vaikuttajien vaikutusilmapiirissä, tulee meidän:

1. ymmärtää näiden suurten valtioiden tavoitteet ja toimintatapojen merkitys;

2. käyttää riittävän laajaa kirjoa erilaisia keinoja turvataksemme oman turvallisuutemme uskottavasti;

3. osoittaa suurille valtioille, että meillä on kyky ja tahto vastata järjestyksestä omalla alueellamme.

Toisin sanoen meidän on olennaista ymmärtää toimia siten, että "karhumme" ymmärtää toimintatapamme tavoitteet.

Risto Virrankoski 16.10.2015 13:53

Nyky-Venäjän kanssa selviämme ihan asialinjalla kunhan vain maltamme sillä pysyä. Eli ei käytetä suhteiden ylläpidossa kremnologien ja muiden 'Venäjä-osaajien' neuvoja ja tulkintoja. Venäjä ei ole meille uhka, ellemme itse ala sitä pelätä ja sallia pelon vaikuttaa omiin toimiimme. Asialinjaan kuuluu myös se, että päättäjät välttävät 'ilmanaikuista' uhoa.

N-liiton aikana oli toisin. Sosialismin ideat levisivät hitaasti, mutta laajasti yhteiskuntaan jopa Kokoomusta myöten. Näin Suomi söi itseään sisältä päin. Jos N-liitto ei olisi romahtanut, voisimme nyt hyvinkin olla sosialistisen perheen ja Varsovan-liiton jäsen, ainakin ottopoika. Tällaista vaaraa ei nyt ole.

Veli-Pekka Silvan 16.10.2015 15:55

Venäjää on turha pelätä. Meillä on nyt vallalla jonkin sortin russofobia lähinnä niiden taholta jotka haluavat Suomen NATOon hinnalla millä hyvänsä.

Venäjä on ottanut roolia maailmapolitiikassa kun länsi on uupunut ja rahat on loppu.

Obama on ollut heikko suhteessa Venäjään ja se on tullut kalliiksi.

Suomen ei kannata nöyristellä Venäjän edessä, mutta ei toisaalta leikkiä Viroa joka soittaa suutaan ja odottaa että tiukan paikan tulleen muut auttavat sitä.

Pekka Turunen 16.10.2015 16:08

Sattumalta luen juuri Ilkka Remeksen tuoretta jännäriä "Jäätyvä helvetti". Siinähän Venäjä keskellä ankaria talvipakkasia ryhtyy kurittamaan Suomea kybersodan ja sabotaasi-iskujen kautta. Kirjan maailmaan uppouduttuaan on helpottavaa lukea uutisia todellisen maailman Venäjän toimista, jotka sentään ovat vielä suhteellisen pehmeitä...

Aihe on kuitenkin oikeasti vakava. Venäjän uho kasvaa, kun se tavoittelee yhä vahvempaa suurvallan asemaa, ja se näkyy Euroopassa lisääntyvänä epävarmuutena. Erityisesi Venäjän naapurina huoli hiipii väkisinkin mieleen. Jo informaatiosota on tavattoman epämiellyttävää, varsinkin kun itse on tottunut pitämään totuuteen pyrkimistä tärkeänä arvona.

Kyllä Suomen on viisainta pitää yhteistä linjaa EU:n kanssa, tosin siellä sitten ajaen enemmän yhteistyö- kuin konfliktihakuista politiikkaa. Samaan aikaan on tietysti syytä pitää huolta myös kahdenvälisistä suhteista, kunhan ei rikota EU:n yhteisiä pelisääntöjä. Venäjän näkemyksiä pitää ymmärtää, muttei sen saa antaa mellastaa mielin määrin. Ja muistaa, ettei "länsikään" ole aina oikeassa.

Onni Karilainen 16.10.2015 19:10

Selviydymme mainosti Paasikiven linjalla.

Pysyttelemme visusti erossa USA:n ja Venäjän

konflikteista.

Emme anna itärajaamme toista kertaa Venäjän vihollisen

hyökkäysalustaksi liittymällä Natoon.

Asema EU:n jäsenenä on hyvä.

Ei sitä kannata turmella liittoutumalla USA:n kanssa.

Raimo Suihkonen 16.10.2015 20:16

"Suomi söi itseään sisältä päin", näin oivaltavasti Risto Virrankoski

kirjoitti yllä.Suomalaisidentiteettiin on kuulunut tähän saakka mitä pinnallisin sinisilmäinen hyvää tarkoittava, tsuhnamainen mielistelevä tyhmyys asettua harhaanjohtajien hyväksikäyttämäksi ja

periksiantamaton sisu pitäytyä omaan itselliseen elämänmuotoon pään,sydämen ja selkärangan ohjaamina kalevalaisen syvyysviisauden kannustamana arvostettu ulkosuhteiden hoitaminen.Näen merkkejä, että

uusien sukupolvien myötä tästä on kehittymässä näiden kahden luonteenpiirteen uusi integraatio ja synteesi. Tunnetusti pahimmat esteet kasvun ja kehityksen tiellä ovat henkilön sisäiset pelkomöröt

"miten minun oikein tässä käy" -epäilyineen ja kansakuntaa yhdistävän hengen palon puute. Epäilemättä tälläinen uusi ihminen on myös Venäjän, EU:n ja koko kansainvälisen yhteisön etu!Tämä on credoni.

Teemu Männynsalo 16.10.2015 22:07

Historian perusteella olemme venäläistä etupiiriä ja puskurialue sen rajalla. Jotenkin omistavasti se meihinkin taitaa yhä katsoa. Venäjä on voimansa ja valtansa takia meille arvaamaton ja pelottava: sille emme yksin mitään voi. Ehkä voimme yrittää katsoa tarkasti länteen ja yrittää aavistella, mitä Ruotsi osaltaan aikoo. Sehän on meidän siltamme ulospäin Venäjän imperiumista.

Kyösti Salovaara 16.10.2015 22:20

Kun kuuntelin aamulla Saara Jantusen haastattelua, niin mieleen jäi se että Jantusen mielestä monia suomalaisia "Venäjää" ymmärtäviä lausuntoja, joka paikassa, myös somessa, selittää tunnepitoinen Amerikanvastaisuus. Koska Yhdysvaltoja "pitää" vastustaa, Venäjä on pieni tai pienempi paha.

Tätä antiamerikkalaisuutta en ole koskaan - tai ainakaan viime vuosina - ymmärtänyt (ehkä nuorempana huusin samoissa joukoissa). Kun yhä moni ikään kuin samaistaa Venäjän ja USA:n "uhkan" ja vetoaa tähän samanlaisuuteen, tekee mieli huokaista: eikö sentään demokratialla (USA) ja epädemokratialla (Venäjä, Neuvostoliitto) ole jonkinmoista eroa?

Jostakin syystä moni suomalainen haluaa samaistua idän totalitaariseen ajatteluun. Se on jotenkin järjetontä, mutta jollakin kummalla tavalla suomalaisen yhteiskunnan sielummaisemaa.

Kun olen tällä viikolla ajatuksella kuunnelleut monia Ylen ohjelmia, olen päätynyt ahaa-elämykseen: Ylen toimittajat eivät koskaan hyväksy hallituksen toimia eikä ajatusta länsimaisesta demokratiasta ellei sitten hallituksessa satu olemaan kommunistit, vasemmistoliitto ja tietyssä määrin vihreät. Em. mainittuja puolueitahan yhdistää julkituotu inho amerikkalaista demokratiaa kohtaan. Siis demokratiaa ylisummaan.

Miksi näin on, siihen joku yhteiskuntapsykologi ehkä osaa vastata.

Olen joskus kuullut ohjeen, että jos karhu tulee polulla vastaan, pitää heittäytyä maahan selälleen ja olla ihan hiljaa hengittämättä. Tätä neuvoa monet näyttävät noudattavan, ulkopolitiikassakin.

Mauno Rissanen 16.10.2015 23:46

Muistan takavuosina lukeneeni Kanavasta katsauksen venäläisen historian tutkijan käsityksiin Suomesta. Niihin kuului talvisodan oikeutus siksi, että suomalaiset, soiden keskellä elävä kehittymätön kansa, hallitsee alueita aivan liian lähellä Pietaria. Suomalaista julmuutta todistaa Tuntemattoman sotilaan sotilaiden raaka taisteluhuuto "Tulta munille". Meillä teroitetaan stereotypioiden vääryyttä. Siellä joku jossain piireissä puhuu itse asiassa rodullisesta ylivertaisuudesta.

Mikä yhteinen nimittäjä on noilla takavuosien puheilla ja nykyisellä some-pommituksella?

Venäjä ilman temppuilujakin on ollut ja on jatkuvasti suurvalta. Miksi se näyttää haluavan pullistella ja rehennellä naapureilleen? Samaa kieltä ovat rajaloukkauslennot. Ystäviä ei siten saa. Haetaanko ainakin muodollista nöyryyttä? Vihatkoot kunhan tottelevat.

Ja on aivan liian helppoa ajatella, että tavoite on noin yksinkertainen. Onko tämä osa henkistä painostusta, jolla hajotetaan EU:n yhtenäisyyttä ja pelotellaan pysymään irti Natosta? Hajoita ja hallitse. Saadakseen politiikassa tahtonsa läpi täytyy olla joko riittävän vaarallinen tai riittävän hankala.

Onko vallan hallussa olon tunne niin tärkeä, että sen vuoksi on valmis aseellisiin konflikteihin veljesvaltion tai liittolaisen alueilla? Onko kyseessä totaalinen manööveri niin fyysisellä kuin henkisellä puolella? Niin oman kansan keskuudessa kuin rajojen ulkopuolella?

On vaikea ymmärtää Venäjää täydellisesti. Tärkeältä näyttäisi ilmiöiden avoin tarkastelu, toteaminen. On tärkeää pitää yhteyksiä kulttuurin, matkailun, tutkimuksen jne aloilla niin paljon kuin mahdollista. Kyllä kosketukset avartavat, molemmin puolin. On vietävä oma panos EU:n kaikenpuoliseen kehittämiseen luulematta kuitenkaan liikoja omasta idän-tuntemuksestaan. Nato on varteenotettava mahdollisuus. Ja on hyväksyttävä myös se tosiasia, että meillä on niitä, jotka ensin tekevät uskontunnustuksen Venäjän suuruuden edessä ja sen jälkeen suhtautuvat epäilevästi moneen länsilähtöiseen asiaan.

Jotenkin on kuitenkin mielessä kansan sanonta: "Viekottele ('ole ystävällinen, hyvittele') venäläistä, pidä veitsi vierelläsi." Veitsi se on hyvä tutkimuskin ja realistinen tilanteen selvitys.

Seppo Laine 17.10.2015 0:13

Informaatiosota näyttää nyt saaneen suurimman huomion, mutta perinteisetkään ei-sotilaalliset toimet eivät ole keinovalikoimista kadonneet.

Talous on aina ollut Venäjällä alistettu hallitsevien tahojen päämäärille. Venäjällä ei edelleenkään ole yhtään isoa yritystä, joka voisi toimia itsenäisesti talouden ehdoilla. Kaikki merkittävä yritystoiminta on politiikalle alistettua. Yleinen käsitys siitä, että vain ns strategiset alat olisivat sitä, ei pidä paikkaansa. Nyt on jo useamman vuoden ajan ollut käynnissä merkittävä yritystalouden uudelleenpolitisoituminen. Suomalainen yritysjohto ei siitä puhu, koska uhkana on tehtyjen investointien vaarantuminen. Raha tukkii suut.

Mauno Rissanen 17.10.2015 10:02

Pyydän anteeksi edellisessä tekstissäni kolmannen kappalen lopussa ollutta virhettä. Roomalaisten hallitsemistapaa kuvaava sanonta kuuluu: "Vihatkoot kunhan pelkäävät." Tuo siitä liian myöhään kirjoittamisesta seuraa.

Ilari Kiema 17.10.2015 12:19

”Karhun kainolossa” Perässähiihtäjän postauksen otsikossa tuo mieleen Arto Luukkasen kirjan Vapaan pudotuksen Suomi. Tyhjätaskuna karhun syleilyssä (2015). Dosentti Luukkanen on, tai oli eilen sosiaalisessa mediassa erittäin pahastunut Saara Jantusen kirjasta Infosota – ”Iskut kohdistuvat kansalaisten tajuntaan” (Otava 2015), jossa hän esiintyy kahteen kertaan epäedullisessa valossa, sivuilla 233 ja 256:

”Häkellyin kuitenkin täysin, kun huomasin, kuka jutun oli sivulleen jakanut. Se oli Helsingin yliopiston dosentti, vastikään vaaleissa ehdolla ollut perussuomalaisten Arto Luukkanen. Jutun alle oli ilmestynyt jo pitkä liuta rasistisia kommentteja.” (Jantunen 2015, 233-234.)

Kyse oli siitä, että Luukkanen oli jakanut sosiaalisessa mediassa raiskaustapausta koskevan ilmeisen virheellisen kuvan ja jutun, jonka Muuan Verkkolehti oli julkaissut. Jantusen mukaan tämä MV-lehti lienee paras esimerkki sivustoista, jotka käyttävät poliittista tilannetta keppihevosenaan tulojen hankinnassa mutta samalla lietsovat uskomuksia perinteisen median salaliitoista – ”kuka tahansa voi lähettää vihatekstinsä. Klikkausten tuomat mainostulot kuittaa kuitenkin sivuston perustaja, Ilja Janitskin.” (2015, 199.)

Toisaalta Luukkasen mielipahan ymmärtää: analyyttiseen, turvallisuustutkimuksen ajankohtaisia käsitteitä ja toisaalta Venäjän poliittista tilannetta arvioivaan teokseen ei välttämättä tarvitsi kopioida sosiaalisen median keskusteluketjuja, varsinkaan jos tekijä on itse aiheuttanut nämä ketjut omilla viesteillään ja hakeutumalla toimijoiden kaveriksi sosiaalisessa mediassa.

Edellä Mainittu Verkkolehti mainostaa itseään sillä, että se ”kertoo sen mistä valtamedia vaikenee”. Tätä tietä, ja ehkä aivan muista lähtökohdista jotkut suomenkieliset lukijat sitten liukuva lukemaa putinilaista disinformaatiota, pitämään sitä vähintäänkin vaihtoehtona tai mahdollisesti totuudenmukaisempana.

”Valtamedia vaikenee maahanmuuttajien rikoksista”, ”Valtamedia vaikenee EU:n korruptiosta”, ja mitä näitä vakioväittämiä nyt onkaan. Toisin kuin Saara Jantunen esittää, lähtökohdassa ja ykköskohdassa on Suomessa kuitenkin tietty totuuden siemen: Suomalainen ns. valtamedia (kuten HS, Yle) ei kerro maahanmuuttoon ja erityisesti islamiin liittyvistä näkökannoista ja keskusteluista, joista esimerkiksi Saksassa uutisoitaisiin. Tämän voi todeta joka päivä lukemalla saksalaisia laatulehtiä, mikä on kuitenkin useimmille suomalaisille lukijoille huomattavasti vaativampaa kuin lukea netin putinilaismielisiä disinformaatiosivustoja. Median valikoiva poliittinen korrektius altistaa osaltaan infosodalle.

Saara Jantunen analysoi kirjansa loppupuolella Venäjän olemusta, todellisuutta ja vaikutusta:

”Ukrainan kriisi ja sodan mukanaan tuomat heijastumat ovat Venäjän kriisin heijastumia. Venäjä on sisäisessä kriisissä itsensä kanssa. Se ei ole sitä, mitä se haluaisi olla (suurvalta), se kieltää sen mitä se todellisuudessa on (aggressori)… Ukrainan sota repi näkyväksi sen juopan, joka idän ja lännen välillä vallitsee. Tämä juopa, tai pitäisikö sanoa arpi, on auennut myös meillä Suomessa.”

”Venäjä taas edustaa populistisiin ihmisiin vetoavia, arvokonservatiivisia, nopeita ja helppoja ratkaisuja, kuten äänekkäiden toisinajattelijoiden ja moniäänisyyden hiljentämistä, jotta vallitseva tilanne ei muuttuisi. Tätä politiikkaa ihaillaan hiljaa myös Venäjän ulkopuolella: homofoobikot resonoivat homovastaisen lain erinomaisuutta, rasistit venäläisen äärioikeiston ja yhteiskunnan ennakkoluuloja, autoritäärisyyden ihailijat Putinia.” (Jantunen 2015, 294-295.)

Jantusen analyysi saattaa vaikuttaa vähän yleisluontoiselta, ulkopuolelta kirjoitetulta ja yksioikoiselta. Esimerkiksi Peter Pomerantsev, joka työskenteli toimittaja RT-kanavalla ja sitten myös oppositioon asemoituneessa projektissa, kuvaa tänä vuonna suomeksi julkaistussa teoksessaan Uuden Venäjän surrealistinen sydän. Mikään ei ole totta ja kaikki on mahdollista (Like 2015) Venäjällä vyöryvää irvokkuutta, johon tavallaan kukaan ei usko mutta jonka mukaan kuitenkin eletään. Ajatuksena on suunnilleen, että koska ei ole olemassa objektiivista tiedonvälitystä, valtaapitäviä myötäilevä tiedonvälitys ei ole sen enempää väärin kuin mikään muukaan.

Oppositioon asemoitunut projektikin on, tai oli Pomerantsevin mukaan siis olemassa, mutta toimijalle herää epäilys siitä onko tämä oppositioasema aitoa vaan ainoastaan yksi Kremlin juoni sekin:

”Mutta niin kovasti kuin Snob todisteleekin oppositiohenkisyyttään, näin näkyvä projekti ei olisi ikinä voinut syntyä ilman Kremlin siunausta. Eikö tämä ole juuri sellaista ohjattua oppositiotoimintaa, jonka Kreml on täysin valmis hyväksymään. Yhtäältä annetaan liberaalien kokea, että he saavat äänensä vapaasti kuuluvin ja voivat olla jossakin kotonaan (ja saada siitä vielä palkkaa) – toisaalta taas autetaan Kremliä määrittelemään ”oppositio” moskovalaisiksi hipstereiksi jotka elävät irrallaan ”tavallisista” venäläisistä ja keskittyvät homojen oikeuksien tapaisiin ”marginaaliasioihin” (homofoobisessa maassa). Jo projektin ironiseksi tarkoitettu nimi ”Snob” riittää tekemään meistä potentiaalisen vihan kohteen,” (Pomerantsev 2015, 84.)

Pekka Turunen 17.10.2015 12:23

Suomessa on ihmisiä, jotka ovat Amerikanvastaisia, ja ihmisiä jotka ovat Venäjänvastaisia. Ehkä tämä on sitä kuuluisaa tasapuolisuutta maassa, joka sijaitsee idän ja lännen välissä?

Tämän ongelman ytimessä on Venäjän mysteeri. Se ei ratkea edes meille, jotka olemme maan ikiaikaisia naapureita. Miten ymmärtää maata, jonka toiminnan logiikka ei aukene normaalilla ajattelulla? Miksi ihmeessä Venäjä toimii välillä niin, että se vieraannuttaa maahan sinänsä neutraalisti tai jopa myötämielisesti suhtautuvia?

Voiko vastaus todella olla Mauno Rissasen esiin nostama "Vihatkoot, kunhan pelkäävät"? Eivät kai venäläiset todella halua olla vihattuja ja pelättyjä? Eikö ystävyys ole kuitenkin elämässä paljon tärkeämpää? Venäläisyydessä kun on sentään paljon sellaista, josta voi vilpittömästi pitää.

Suomi kuuluu siinä mielessä selvästi "länteen", että läntiset arvot ovat meille tärkeitä. Demokratia, sananvapaus ja muut perusoikeudet, pyrkimys totuuteen. Näitä arvoja Venäjä tuntuu ylenkatsovan. Tuntuu kuitenkin siltä, että mediamme ja ylipäätään ajattelumme on joskus liikaakin kallellaan länteen. Ymmärrämme kovin hyvin länsimaiden toimintaa ja niiden perusteita, mutta emme aina ymmärrä Venäjää silloinkaan, kun sillä on toiminnalleen ihan järkevät perusteet. Voisiko Suomi EU:n sisällä pyrkiä aktiivisesti siihen idän ja lännen välittäjän rooliin, joka sille voisi maantieteellisesti ja historiallisistakin syistä luontevasti kuulua? Se toki vaatisi myös omien ennakkoasenteidemme avointa läpikäyntiä.

Kyösti Salovaara on silti aivan oikeassa kirjoittaessaan siitä, että vaikka tässä kuinka koettaisi tasapuolisesti suhtautua Yhdysvaltoihin ja Venäjään, on Yhdysvallat enemmän ja useammin oikealla asialla kuin Venäjä. Älkäämme siis tinkikö tärkeistä länsimaisista arvoistamme, vaikka pyrkisimme itää paremmin ymmärtämäänkin.

antti liikkanen 17.10.2015 12:59

Merkittävin Venäjän länsinaapuriasemamme selviämismahdollisuus lienee siinä, että venäläinen älymystö ja keskiluokka alkavat tottua siihen elämisen meininkiin, jota se on kopioinut lännestä, ei omasta menneisyydestään.

On valtava määrä sellaisia detaljeja, joita edelleen kohtaan enemmän Brysselissä kuin Pietarissa, Berliinissä kuin Moskovassa, Seattlessa kuin Novosibirskissä.

Nuo pienet vivahteet tarttuvat nopeasti niihin tottuvien tai niitä kohtaavien ja hyödyntävien ihmisten aivojen niihin kerroksiin, joissa kriisitilanteissa tarvittava "motivaatio selviytyä" kehittyy.

Ihmiset Venäjälläkään eivät yksinkertaisesti pysy toimintakykyisinä, jos nuo motivaatioverkot eivät toimi plastisesti, joustavasti.

Sama koskee myös kykyä reagoida vastoinkäymisiin (resilienssi eli sitko), palautua konflikteista.

Siinä ovat ne instrumentit, joita voi hyvällä syyllä kutsua positiiviseksi trollaukseksi ja hybridisodaksi, lännestä itään, ulkoistettuna oksidenttialismina.

Miika Kurtakko 17.10.2015 13:22

Karhun kainalossa selvitään hyvin - niin kauan kun asiat ajatellaan järjellä eikä niinkään tunteella. Monien suomalaisten suhtautuminen Venäjään on vahvasti emotionaalisella pohjalla, mikä on ymmärrettävää Suomen ja Venäjän ja osin Ruotsin ja Venäjän yhteisen historian tuntien. Ruotsin ja Novgorodin valtioiden perustamisesta saakka on haettu rajoja idän ja lännen hegemonialle.

Suomen suhteessa Venäjään tarvitaan ennen kaikkea kylmäpäisyyttä - 1930-lukulainen revanssihenki saa jäädä suosiolla historian lehdille. Rationaalisesti katsoen Suomen intresseissä olisi olla mahdollisimman hyvissä väleissä Venäjän kanssa:

1. Meillä on pitkä yhteinen maa- ja vesiraja. On edullista - niin taloudellisesti kuin turvallisuudenkin kannalta - pitää se rauhallisena ja mahdollisimman avoimena, jännitteitä välttäen ja yhteistyötä korostaen.

2. Suomen lähialueilla, erityisesti Pietarissa, asuu enemmän venäläistä väestöä kuin koko Suomessa. Venäläisten ostovoima on elintärkeää varsinkin Itä-Suomelle mutta myös pääkaupunkiseudulla. Suomeen on muuttanut ja muuttaa myös paljon työikäistä väestöä Venäjältä, mikä parantaa huoltosuhdettamme.

3. Venäjä on (ollut ja ehkä joskus taas tulee olemaan) merkittävä vientimarkkina suomalaisyrityksille ja -tuotteille.

4. Venäjän sotilasteknologia on ylittänyt lännen eli Naton kyvykkyydet (tästä lisää alempana). Emme pärjäisi millään puolustusinvestoinneilla Venäjälle edes Naton tuella, jos konfliktiin päädyttäisiin.

Venäjän suuntaan ei pidä nöyristellä, mutta kansallinen etumme on siis kiinni useammalla tasolla kumppanuudesta Venäjän kanssa. Vihollisuuksien tai edes viholliskuvan rakentaminen on puolestaan kansallisten etujemme vastaista. Silti niin tehdään, ja on oikeastaan tehty sen jälkeen, kun Sauli Niinistöstä tuli presidentti. Samaan ajanjaksoon tietenkin mahtuu myös kokoomuslainen pääministeri, joka vastaa EU-politiikasta, joten ainakin osin muutos on voinut tapahtua myös Niinistöstä riippumatta. Onkin hyvä kysyä miksi?

EU:n talouspakotteilla olemme lähinnä ampuneet itseämme jalkaan. Joidenkin ekonomistien arvioiden mukaan Suomen BKT olisi jo kääntynyt positiiviseen kasvuun ilman pakotteita ja niiden aiheuttamaa venäläisten kaikkoamista suomalaisista ostoskeskuksista. EU:n mukana olemme myös tukeneet vähintäänkin implisiittisesti Yhdysvaltain ponnistuksia syrjäyttää Syyrian presidentti al-Assadin hallinto. Lopputuloksena siitä saimme ISIL:in, pitkällisen sodan satoine tuhansine kuolonuhreineen ja miljoonien ihmisten pakolaisaallon Eurooppaan, ml. Suomeen. Tästä "harrastuksesta" pääsemme nyt kuittaamaan satojen miljoonien laskun turvapaikanhakijoiden muodossa, puhumattakaan Syyrian inhimillisesti katastrofista paikan päällä.

Oli muuten jotenkin huvittavaa lukea ulkoministerimme Soinin antamia lausuntoja, joissa hän ylpeästi osana EU:n konklaavia vaati Venäjää lopettamaan pommitukset Syyriassa. Tämä jos mikä on Suomen kansallisen edun ja ennen kaikkea Soinin oman puolueen edun vastainen lausunto. Kansallisuudesta riippumatta kaikki sotilasasiantuntijat ovat yksimielisiä siitä, että jos joku voi Syyrian sodan ratkaista, se on Venäjä. Viikon pommitusten jälkeinen ja niitä seuraavien Syyrian hallituksen maajoukkojen offensiivi on jo ajanut ISIL:in ja muut kapinallisryhmät pakosalle. Uskallan tehdä ennustuksen, että Syyrian sota on de facto ratkaistu jouluun mennessä - Assadin ja Venäjän hyväksi. Ja kun sota loppuu, saadaan valtaosa ihmisistä palaamaan kotiseuduilleen.

Asiasta voi olla iloinen, surullinen, vihainen tai niinistömäisesti "harmistunut", mutta reaalipolitiikkaa tehdään kylmillä faktoilla. Palaan siis tässä kohtaa aiemmin mainitsemaani venäläisen sotateknologian ylivertaisuuteen. Yhdysvaltalainen sotaveteraanien ylläpitämä verkkojulkaisu Veteran's Today arvioi Venäjällä olevan häive- ja kommunikaatioteknologiaa, joita läntiset järjestelmät eivät pysty havaitsemaan ja siten estämään. Suomeksi sanottunan Venäjä pystyy pommittamaan mitä tahansa kohdetta menestyksellisesti. Hävittäjäpuolella SU-34SM päihittää F-15, F-16 ja meilläkin käytössä olevan F/A-18 Hornetin. Viime vuoden huhtikuussa Yhdysvaltain kehittynein Aegis-luokan USS Cook-taistelulaiva teki vierailun Mustallemerelle. Kaksi venäläistä SU-24 hävittäjää lensivät sen yli ja pimensivät laivan kaikki sähkö- ja taistelujärjestelmät. Tästä syystä Yhdysvallat onkin poistumassa vähin äänin Persianlahdelta ja on määrännyt mm. kaikki ilmatukialuksensa poistumaan alueelta CNN:n raportin mukaan.

Eksopolitiikan uranuurtaja, tohtori Michael E. Salla kertoo, että asiassa on myös eksopoliittinen ulottuvuus. Itäisen ja läntisen allianssin valtataistelussa on kysymys laajemmasta kamppailusta maapallon ulkopuolisten liittoutumien kesken. Tämä selittää Sallan mukaan myös Venäjän sotilasteknologian nopean kehitysharppauksen: teknologian lähde ei ole maapallolta peräisin. Venäjällä on siis kehittyneemmät voimat takanaan. Asiasta kiinnostuneet ja englantia osaavat voivat perehtyä Sallan artikkeliin tämän linkin takaa:

http://exopolitics.org/is-russia-using-weapons-developed-with-extraterrestrial-help-in-syrian-civil-war/

(Suosittelen lukemaan avoimella mielellä.)

En usko, että kenelläkään on harhaluuloja Venäjästä minään onnelana: maan kansalaisoikeudet, demokratia ja hallinto ovat rempallaan, mutta näköjään se ei estä Venäjää nousemasta jopa dominantiksi vaikuttajaksi kansainvälisessä politiikassa. Ja ennen kaikkea meneillään olevien konfliktien suurimmaksi voittajaksi.

Kansallinen tragediamme on, että osaamme aina kussakin historian vaiheessa valita kansainvälisissä selkkauksissa häviävän puolen. 1918 se oli Saksa, 1920-1939 Neuvostoliiton reunavaltiot ja 1941-1944 taas Saksa, 1945-1991 se oli Neuvostoliitto, 1995-2015 EU ja euro. Saisimmeko viimeinkin tämän häviäjien ketjun katkeamaan?

Ari Pesonen 17.10.2015 21:04

Otan tässä kirjoituksessa yhden pitkäaikaisen esimerkin, joka on vaikuttanut suuresti Suomen ja Venäjän välisiin suhteisiin. Kysymys on 1300 kilometristä, jotka tuntuvat olevan edelleen niin hirvittävän maagisia. Tarkasti ottaen kyse on 1340 kilometristä.

Kouluesimerkki venäläisestä infosodankäynnin onnistumisesta ja samalla suomalaispoliitikkojen turvallisuuspoliittisen ajattelun laiskuudesta - ehkäpä myös kykenemättömyydestä - ovat niin useasti sanotut ”1300 kilometriä yhteistä rajaa”-lausahdukset. Tuota lausetta on kuultu monesti ihan korkeinta ulkopoliittista johtoa myöten.

Pääministeri Alexander Stubbin puhe Berliinissä 29.9.2014: ”Suomella on Venäjän kanssa yhteistä rajaa 1300 kilometriä eli enemmän kuin muilla EU-mailla yhteensä. Tämän vuoksi meillä on hyvin pragmaattinen ja arkijärkinen suhtautuminen Venäjän-politiikkaan; tiedämme tämän suhteen jatkuvan niin myötä- kuin vastoinkäymisissäkin.”

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö The Washington Postin haastattelussa 23.11.2014: ”On hyvin ilmeistä, että jos Suomi liittyy Natoon, se epäilyksettä haittaisi suhteitamme [Venäjään]. Täytyy pitää mielessä, että 1 300 kilometriä on pitkä, pitkä raja, eikä sitä pidetä suljettuna. Päinvastoin, se on eloisa raja.”

Ulkoministeri Erkki Tuomioja puheenvuorossaan eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa Suomen ja Venäjän suhteista 14.1.2015: ”Suomen ja Venäjän 1300 km:n pituinen raja on maailman rauhallisimpia ja kontrolloiduimpia. Se on myös venäläisten kannalta heidän vakain ja ongelmattomin rajansa, eikä kummallakaan puolella ole intressiä muuttaa tätä tilannetta.”

Oppositiojohtaja ja ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Timo Soini kolumnissaan 12.3.2014: ”Geopoliittinen fakta on se, että meillä on Venäjän kanssa 1 300 kilometriä yhteistä rajaa. Se tosiasia ei muutu, vaikka itänaapurissamme harjoittava politiikka muuttuisikin. Venäjä on Suomelle valtavan tärkeä kauppakumppani. Merkittävä osa Suomen energiasta tulee Venäjältä. Venäläiset turistit antavat taloudellemme miljardien arvoisen vuosittaisen piristysruiskeen.”

Ehkäpä nyt nuokin maan kärkipoliitikot muotoilisivat hieman toisin ajatuksensa, tai ainakin sen jälkeen, jos olisivat lukeneet Saara Jantusen Infosota-kirjan.

Suomi-vaikuttamisessaan Venäjän on onnistunut fokusoimaan kaiken ”1300 kilometriä pitkään yhteiseen rajaan”. Venäjä on onnistunut luomaan rajalle suomalaisten alitajunnassa sellaisia piilomerkityksiä, että ne vaikuttavat taustalla jo lähes kaikkeen suomalaiseen ajatteluun Venäjän suhteissa.

Suomalaispolitiikoihin Venäjän ”1300 kilometriä yhteistä rajaa”-politiikka on siis uponnut hyvin. Pitkäaikainen iskulausevatkutus on tuottanut Venäjälle tulosta. Se on vaikuttanut myös jo politiikan sisältöön. Vastuullisuuttamme on käytetty hyödyksi ja Venäjä on onnistunut toimissaan hyvin. Siitä vahvistuksena ovat nuo suomalaispoliitikkojen lukuisat kannanotot, joissa viitataan Suomen ja Venäjän väliseen rajapituuteen ja ennen kaikkea sen Suomelle tuomiin velvoitteisiin.

”1300 kilometriä yhteistä rajaa”-lause poliitikkojen suusta kuultuna kuvaa hyvin myös ulkopolitiikan ulkoistamishalukkuutta. Suomi on ulkoistanut ulko- ja turvallisuuspolitiikansa 1300 kilometriä pitkälle itärajalle. Ei tarvitse keskustella Natosta, ei länsisuuntauksestamme eikä mistään muustakaan länsimyönteisestä ulkopolitiikasta, kun 1300 kilometriä pitkä itärajamme sen estää. 1300 kilometriä pitkän itärajamme turvin voimme olla ulkopoliittisesti laiskoja ja tukeutua Paasikivi-Kekkos-retroiluun 2000-luvun Suomessa.

Venäjä osaa vaikuttaa suomalaiseen päätöksentekoon suomalaisten itsensä sitä huomaamatta. Venäläisillä on siitä jo vuosisatainen kokemus. Usein suomalaispoliitikko ei edes tiedä eikä tunnista, että häneen vaikutetaan.

Vaikka Neuvostoliitto on kuollut ja kuopattu ja vaikka Suomi on EU:n jäsen, on Suomella suuri halukkuus edelleen luovuttaa vapaaehtoisesti ulkopoliittista päätöksentekoa Venäjälle. "Kunhan Venäjä ei vain suutu"-ajatus värjää suomalaista ulko- ja turvallisuuspoliittista ajatusmaailmaa, ja me mitoitamme mahdollisuuksiamme tuon ajatusmaailman perusteella. Länsimaistumisprosessi on meillä vielä kesken.

Olli Saarinen 17.10.2015 23:26

Tuosta Miika Kurtakon mainitsemasta häviäjän kanssa liittoutumisen haitallisuudesta olen vähän eri mieltä. Ajatellaanpa jos Kaarle XII olisi voittanut Pultavassa niin Pietari I ei olisi päässyt Itämerelle ja Venäjä olisi taantunut keski-aasialaiseksi tasankovaltioksi. Ruotsin kuninkaiden luuserius erotti meidät emämaasta ja loi pohjan itsenäiselle kehitykselle. - I maailmansodan aikana saimme nauttia valkoisen Venäjän alihankkijana yltäkylläisyydestä, valkoinen Venäjä ei olisi antanut meille itsenäisyyttä mutta Saksan avulla se saatiin vakiinnutetuksi ja Saksan hävittyä jäimme kellumaan aivan vapaana itsenäisenä kansakuntana, mikä johtui sekä valkoisen Venäjän että Saksan häviöstä. II maailmasodassa olimme vuorotellen kaikkien osapuolten liittolaisina kaikkia vastaan säilyttäen jälleen itsenäisyytemme, tosin raskain uhrein, ja pakkoliitto Neuvostoliiton kanssa vaikkakin välillä painostavana päättyi Neuvostoliiton hajoamiseen. Siis koko itsenäinen olemassaolomme perustuu liittoutumiseen häviäjien kanssa. Voittajat olisivat meidät jo moneen kertaan nielaisseet.

Johtuuko tämä selviäminen sitten luonnonvalinnan satunnaisuudesta vai tietoisesta tyhmyydestä mutta sitä on syytä kyllä ihmetellä miten luonto tuottaakin niin monipuolisen aineiston luonnonvalintaa varten että näitä Iitin Tiltuja aina jostain sikiää kuten trolliarmeija osoittaa. Olisiko sittenkin parempi, että eräidenkin dosenttien toive toteutuisi ja saisimme takaisin suuriruhtinaskunnan statuksen? Silloin dosentit voisi helposti lähettää Siperiaan ilman paluulippua.

Pentti Kangasluoma 18.10.2015 7:59

Veli-Pekka Silvan väittää Viron soittavan suutaan. Viro yrittää välttää vuoden 1940 kohtalon. Nielaistiin muun Euroopan keskityessä omiin pulmiinsa.

Maan johtajien kansallinen velvollisuus on pitää ääntä omasta turvallisuuden

tarpeestaan. Miehittäjän uniformupukuiset poistuivat 1994, maahan jäi turvallisuuspalvelun eläkeläiset ja tehtaisiin puolipakolla siirretyt siviilit ja heidän jälkeläisensä. Ottaen tämän huomioon Viro pärjää hyvin.

Silvanin käsityksiä voisi kutsua viisasteluksi.

Miikka Kurtakon logiikka ontuu. Saksan keisarikunta romahti 1918, mutta

niin kävi Venäjän keisarikunnalle. Voittajan eli Neuvostoliiton kanssako meidän olisi pitänyt liittoutua? Lenin sanoi tsaari-Venäjää kansojen vankilaksi, oli luonnollista että siitä vankilasta päässeet reunavaltiot etsivät toisiaan. Hitlerin Saksa ja Stalinin Neuvostoliitto olivat ennen

juhannusta 1941 liittolaisia. Suomen piti yrittää pärjätä.

Suomi saavutti torjuntavoiton 1944, henkinen valvontakomissio johon kuului

myös suomalaisia toimi täällä vuoteen 1991. Ja kuten Olli Saarinen toteaa,

nykypäivän Teuvan Tiltuja on olemassa. Niitä saa rahalla, nyt ei tarvita idelogiaa.

HS, sunnuntai, talonmies Pentin Pentin hautajaiset. Juuri tähän tarvitaan

kirkkoa, kaikkia uskonnollisia yhteisöjä.

Miika Kurtakko 18.10.2015 10:03

Suomen liittoutuminen eri konfliktien häviäjien kanssa ei ole kiinni logiikasta, vaan kyse on puhtaasti historiallisista faktoista. Suomi ei julistautunut itsenäiseksi Venäjän keisarikunnasta, koska lokakuun vallankumous oli jo muuttanut maan Neuvosto-Venäjäksi.

Suomi ajautui toiseen maailmansotaan heikon ulkopoliittisen osaamisen takia. Suhtautuminen Neuvostoliittoon oli puhtaan vihamielistä itsenäisyyden ajan ensimmäiset kaksikymmentä vuotta. Itäisen Suomen vientikauppa, joka oli ollut vilkasta autonomian aikana, varsinkin Pietarin alueelle tyrehtyi. Tosin NL:n sisäinen kaaos oli merkittävä osatekijä kaupan nuupahtamiseen, samoin kuin NL:n kielteinen asenne valkoiseen Suomeen.

1920- ja 1930-lukujen valinnat luonnollisesti heijastuivat myös toisen maailmansodan jälkeiseen Suomeen. NL kaappasi hävinneen Suomen tiukkaan otteeseensa, josta pääsimme vasta NL:n romahduksen myötä. Meidän onnemme oli ja on ollut ulkomaisten miehitysten välttäminen (joskin Pohjois-Suomi oli Saksan armeijan miehittämä jatko- ja Lapin sodan ajan). Tämä erottaa meidät kaikista muista Euroopan maista - Ruotsia lukuunottamatta. On hyvä muistaa, että 70 toisen maailmansodan päättymisen jälkeenkin Saksa on virallisesti edelleenkin länsiliittoutuneiden miehitysvallan alainen.

Sotilaallisen miehityksen sijasta antauduimme 1990-luvun lopussa taloudelliselle miehitykselle europäätöksen myötä, jota ei tehty juridisesti oikeassa eli perustuslain mukaisessa säätämisjärjestyksessä. Euro voi olla de facto valuuttamme, mutta de jure valuutta se ei ole. Olen jo pidempään ihmetellyt, miksi oikeusoppineemme eivät ole puuttuneet asiaan. Ehkä kyse on myös oikeuskanslerin viran toimenkuvan muutoksesta: tärkeintä on tukea hallituksen päätöksiä eikä valvoa niiden lainmukaisuutta.

kari saari 18.10.2015 11:37

Evgeni Evtushenko sanoi Venäjän ongelman olevan se, että venäläiset ovat orjien perillisiä koska tsaarinaikainen yläluokka pakeni tai tapettiin. Asiasta on kirjoitettu hyvä kirja: Daniel Rancourt-Laferriere, The Slave Soul of Russia- Moral Masochism and the Cult of Suffering , New York University Press, 1995.

Venäläisen myötätunto ja sydämellisyys ulottuu vain välittömään perheeseen ja lähimpiin ystäviin. Muihin suhtaudutaan epäluuloisesti, ylimielisesti tai vihamielisesti.

Putinin hallinto on hyvä esimerkki perivenäläisyysdestä: uppiniskainen, arvaamaton, häikäilemätön, julma, ja tarvittaessa nöyristelevä.

Venäjän nykyjohto käyttää kansan orjasielua hyväkseen poliittisen ja taloudellisen vallan pitämiseksi. Orjamainen alamainen kunnioittaa ja pelkää omistajaansa ja kostaa kärsimänsä vääryyden kohtalotovereilleen. Tästäkin on olemassa lukuisia kirjoja alkaen venäläisistä klassikoista ja päätyen Kaija Ketun Yöperhoseen.

Venäläiset ihmettelevät Suomen ja Baltian maiden menestystä ja ovat siitä kateellisia. Siksi siellä roskasakki huutaa: Suomi ja Baltia takaisin.

Suomi menestyy Venäjän kainalossa tulevaisuudessa samalla tavalla kuin keisariaikana: tarjoamalla tuotteita ja palveluita, joita ei Venäjällä ole tarjolla. Siis olemalla arvokkaampi itsenäisenä kunnioitusta ansaitsevana naapurina (natomaana) kuin vastahakoisena orjana.

Marita Salenius 18.10.2015 12:57

Täällä on kysytty ja pohdittu, onko Suomi aina ollut luusereiden liittolainen. Tältä pohjalta hommaa onkin metkaa tutkia. Itse pidän EU:ta epäonnistuneena järjestelmänä, jonka syövereihin olemme joutuneet ja joka nielaisee meidät. Pohja on yhtä hutera, kuin Star Warsissa komeetan kolossa asuvan jättiötökän maha, josta sentään just viimetipassa Han Solo kavereineen pois pääsi. Mutta onko meillä jo pakotie poikki? Se suu kiinni?

Meillä ei uskalleta olla itsenäisiä. Lähtökohtana on aina se, mitä muut meistä ajattelevat, mikä on julkikuva, kuka on kaveri, onko oikein olla tykkäämättä vai tykätä USA:sta. Eikä tuosta "veli" venäläisestäkään lopulta sanota mitään, kuin korkeintaan verhon takaa. Saksa on aina ollut meille se "kuninkaan tekijä". Ihka oikeaa kuningastahan meille sieltä mailta aikoinaan haviteltiin - miksei Ruotsista! Nytkin näyttää monesti siltä, että kilpaillaan Angelan kaveruudesta.

Venäjän ongelma on sen suuruus ja halu olla jotkin muutakin, kuin pelkkä "iivanoiden maa". Uudistukset siellä on aina tapahtuneet liian nopeasti kansan verkkaisuuteen verrattuna - oikea tai väärä kuva, mutta muodostunut venäläisen kirjallisuuden, taiteen ja satujenkin perusteella. Hallitsijat ovat olleet sitä sun tätä - poika on toiminut just toisin, kuin isä ( no ehkä viimeinen Nikolai oli poikkeus). Suuret - Pietari ja Katariina - pyrkivät yhteyteen lännen kanssa, mutta se ei riitä, että pistää parrat poikki ja takit lyhemmiksi ja harjoittaa kirjeenvaihtoa Voltairen kanssa. Kansa on ja pysyy entisellään; jos ei nyt uuninpankolla, niin sen lämmössä kuitenkin.

Venäjällä lie amissioonia joka lähtöön. Propagandahan siinä maassa on aina hallittu. Potemkinin kulisseja myöten. Aina on olemassa kohde, johon pyritään vaikuttamaan. Hyöty on moottorina. Venäjällä on aina tiedetty, että houkin on se, joka houkkaa seuraa. Eikä Venäjällä välitetä ns. kasvojen menettämisestä. Myöskin koko maan menneisyys Neuvostoliittoa myöten pystytään muuttamaan voimavaraksi. Sotakin on aina ollut isänmaallinen, oli se sitten Aleksanteri Nevskin tai Stalinin käymää; Afganistanista ynnä Tsetseniasta ja muista puhumattakaan. Kansalaisoikeudet ja demokratia ei välttämättä edes ole päämäärä maassa, jossa niitä ei koskaan ole ollut. Osaako niiden perään suuri massa edes haikailla?

Sirpa Ilola 18.10.2015 15:47

Karhun kainalossa olemme ja tulemme olemaan. Mennyttä ei kannata jahkailla, koska se on jo ollut. Mitä Putin ja Medvedev tekevät duumansa päätöksin on se seikka, joka on ainut asia mihin kannattaa nyt sijoittaa. Onko presidenttimme välit hyvät , sanelevat, huutavat vai voimattomat?

Seppo Laine 18.10.2015 23:37

Miika Kurtakko nostaa aika mielenkiintoista teemaa esille. Jos siis alkaa näyttää siltä, että Venäjä alkaa voittaa, Suomen pitäisi alkaa harkita puolen vaihtoa. Suomessahan EU on ollut ennen kaikkea taloudellinen projekti. Jos siis Venäjä pystyisi tarjoamaan riittävän vahvan liittoutuman, Suomi voisi siirtyä toiseen leiriin.

Tälle voi löytyä kannatustakin. Suomessa on paljon niitä, joiden mielestä esimerkiksi somen laittaminen kuriin ei olisi mikään ongelma vaan pikemminkin ratkaisu. Jos tehtäisiin asiaa koskeva gallup niin lisää kauppaa ja vähemmän sananvapautta olisi varmasti paljon korkeammalla kuin lisää sananvapautta ja vähemmän kauppaa.

Jos Putin panee koko propagandakoneistonsa Suomessa käyntiin ja lupaa palauttaa menetetyn Venäjäkaupan vastineeksi siitä, että Suomi luopuu EU:sta, voi tämän taakse löytyä pikavauhtia persuluokan kannatusluvut.

Suomen länsisidonnaisuus on lopultakin historiallisessa mielessä aika ohut ja nuori. Tavalliselle suomalaiselle demokratia ja sananvapaus on aika abstrakteja käsitteitä. Suomalainen eläköityvä tavis tulisi oikein hyvin toimeen vaikka suljetussa Pohjois-Koreassa, jos tarjolla olisi pieni datsha ja pala sitä suuhun pantavaa kännyä päivässä.

Tässä olisi persujen paikka iskeä. Rajat kiinni EU:n ja mannaa Venäjältä. Yhtenäinen Suomi-Venäjä voisi istua aika monen arvomaailmaan. Venäjähän ei pakolaisiakaan ota.

Tämä on siis vapaata spekulointia. Itse olisin jo pakolainen tällaisessa sinänsä ihan mahdollisessa skenaariossa. Kukin arvojensa mukaan!

Pentti Kangasluoma 19.10.2015 8:14

Seppo Laine "spekuloo" mielenkiintoisella tavalla. Kuitenkin me tiedämme Venäjän todellisuudesta aika paljon. Suurten kaupunkien keskusten lähellä

on kortteleita joissa ei ole hääviä elää. Maaseudusta puhumattakaan.

Baltiaan, tsaarin Itämeren maakuntiin jäi N-liiton romahdettua kaikkia sovjetin kansallisuuksia. Ikääntyneet heistä näkevät uuden Viron nousevan

elintason. Venäjän kieli ei enään ollutkaan avain etuoikeuksiin. Kaikkien

teollisuuslaitosten teknologia oli täysin vanhentunutta. Vanhuuseläkettä

ei voida maksaa eläkerahastoista, he kuuntelevat Moskovaa.

Nuoremmat hallitsevat ainakin arkikielenä esim. viroa. Vanhemmat ja nuoremmat kuitenkin tietävät millaista Venäjällä on. Yövartio,

venäläisten ääriliike sai vaaleissa 2000 ääntä.

Antti Tuurin Ikitie kirjasta tehdään elokuvaa. Jussi Ketola muilutetaan

Venäjälle. Lapuanliikkeen miehiä oli armeijassa, nyt meidät armeijassa

on kaikilla tasoilla miehiä/naisia joilla on kokemusta rauhanturvaajina.

Kun vuorineuvos Halmesmäk kertoi maksaneensa jo tarpeeksi veroja. Hän oli

sujut suomalaisen yhteiskunnan kanssa. Sujut, Veijo Meren teos. Vuoksen

itärannelle jätetty mies katsoo olleensa sujut armeijan kanssa ja lähti

kotitilalle.

Sotamies oli jätetty pulaan, mutta vuorineuvos on saanut jättikorvaukset

työstään. Eivät samanlaisia esimerkkejä.

1930-luku tulee takaisin jos keskiluokan elintaso romahtaa, ja yläluokka

häipyy Portugalin kaltaisiin paikkoihin. Ehkä ne näkee että karhun vaikutusvalta kasvaa rajusti Suomessa.

Lasse Reunanen 19.10.2015 13:58

Marita Salenius käytti "Äiti-Venäjä" merkitystä - ja niinhän se suomalaisille enempi on (Laatokka napanuorana Suomi-Neidolle, ja itsenäistymisellemme kansakuntana).

"Karhu" merkitystä en ole sisäistänyt - kuten en samaa sisältävää uutta "uskontoammekaan".

Idänsuhteetko "ammattilaisille", niin palkkansahan siitä saavat.

Kansalaismielipiteille tulee kuitenkin jättää sen oma avoin tilansa - idänsuhteissakin.

En ole alle 35-vuotiaan Saara Jantusen tekstiin perehtynyt, mutta radiohaastattelussaan puhui ympäripyöreitä - ilman yhtäkään selkeää esimerkkiä. Presidentti Niinistö tähän (esimerkittömään) asiaan myös viitannut (suosien?).

Helsingin Kirjamessut kuitenkin tällä viikolla (to-su), ja siellä teemamaana Venäjä, sielläkin pääsee lähemmin kohtaamaan Venäjän idänsuhdettamme.

Sanoma Oyj (osanaan Helsingin Sanomat) ilmoittanut tänään vähennystä henkilöstöön 241 (totutusti hieman vähemmin kuin ennakolta arvioitu). Talouden rajaukset vähentää osaltaan idänsuhteidemmekin tarkastelua, mutta tavoitteena lienee kuitenkin kokonaisuuden hyvä hallinta edelleenkin (uuden hollantilaisen toimitusjohtajan ja hallituksen linjauksin).

Olen itsekin harkinnut joidenkin Sanoma-osakkeiden hankkimista (verkostoitumisen laajentamisena), mutta monivaiheinen ostotapahtuma pankin välityksellä vielä viivästänyt aiettani (mahtaneeko hinta nyt vähennysten myötä hieman nousta taas?).

Pekka Turunen 19.10.2015 18:11

Täytyy sanoa, että jos Suomi on aina liittoutunut häviäjien kanssa niin siihen nähden meillä on mennyt kerrassaan hyvin.

Keskustelu on käynyt täällä vähän levottomaksi (esimerkiksi Miika Kurtakon puheenvuorot ovat olleet kovin yleistäviä ja yksioikoisia). On itsestään selvää, että meidän täytyy luoda hyvät suhteet naapureihin. Ilmeisesti erityisen hyvät suhteet täytyy luoda Venäjään, koska se on niin arvaamaton ja pelottava maa. Se ei kaivanne ystäviä, vaan nöyriä alamaisia. Se ei välitä monista länsimaisista arvoista, joita olemme oppineet arvostamaan. Näinkö todellakin?

Pitäisikö meidän siis olla suu supussa Venäjän suuntaan, ettei se suutu? Heittää moraali ja muut arvomme menemään, koska vain valta, voima ja raha merkitsevät? Totella? Pelottava ajatus.

Mihin hukkuu totuus, jos kaikki on vain propagandaa?

Tapio Pesola 19.10.2015 21:55

"Mikä on valtiosuhteiden nykytila?

Veikkaisin, että varauksellinen, koska Suomi lähti mukaan länsimaiden infosotaan (aina häpeällistä ETYJ-farssia myöten) Venäjää vastaan Ukrainan kriisin johdosta. Todellinen syy infosotaan on tietenkin paitsi sen tosiseikan hälventäminen että länsimaat ovat itse syyllisiä Ukrainan tapahtumiin, niin ennen kaikkea Venäjän alistaminen Yhdysvaltain globaalin hegemonian alle.

Syyria ja Ukraina Yhdysvaltain kohdemaina tähtäävät perimmältään vallanvaihtoon myös Iranissa ja Venäjällä, Yhdysvaltain pääkohteissa. Siksi esimerkiksi Yhdysvallat ei ole suostunut terrorismin vastaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa Syyriassa tai Irakissa. Putinin Venäjä on Yhdysvaltain vihollinen, koska ei enää tue Yhdysvaltain johtamaa yksinapaista maailmaa. Moninapainen maailma ja kansallisvaltioiden kunnioitus ovat myrkkyä Yhdysvaltain tavoitteille.

Suomi valitettavasti tukee USA-Naton tavoitteita (eikä Venäjän edustamia parempia) joko tietämättään (infosodan uhrina itsekin) tai mikä vielä pahempaa: tietoisesti. Jos esimerkiksi tiedot Suomen hankkimista risteilyohjuksista, joilla voi ampua Moskovaan, pitävät paikkansa, olen todella hämmästynyt mihin niitä tarvitaan. Ei ainakaan Suomen puolustamiseen. Yhdysvaltain taktiikkana on lietsoa levottomuuksia ja vastakkainasetteluja Venäjän rajoille, esimerkkinä Ukrainan kriisi. Suomen Nato-jäsenyys olisi samaa sarjaa. Sen sijaan ystävyys ja yhteistyö Venäjän ja Euroopan välillä on Yhdysvalloille kauhistus, mikä ohjaa sen ulkopolitiikkaa.

"Lähdetäänkö kehittämään/parantamaan kahdenvälisiä suhteita Venäjään ja samalla otetaan etäisyyttä EU:sta?"

Tietenkin suhteita itänaapuriin täytyy parantaa. Ystävyys ja kanssakäyminen on meille paitsi inhimillistä ja hyödyllistä, myös tehokkainta ja halvinta maanpuolustusta. Ei siksi, että Venäjä meitä uhkaisi, vaan siksi ettei hölmöillä itseämme russofobisin asentein suursodan osapuoleksi, jos sellainen joskus syttyy. On erinomaisen tärkeää tehdä kiireesti kaikille selväksi, ettemme osallistu tai anna alueitamme USA-Naton käyttöön, jos se joskus hyökkää Venäjälle. Ystävyys Venäjän kanssa ei tietenkään tarkoita etäisyyden ottamista EU:hun. Jos se sitä tarkoittaa, on jossain jotain pahasti vialla.

"Vai jatketaanko nykylinjalla?"

Nykylinja on häpeällinen. Kaksi esimerkkiä harjoittamastamme Venäjä-vastaisesta infosodasta: Ylen masinoima trollikampanja ja valtion perustama trolli-iskujoukko (Yle: "Suomi aikoo vastata muun muassa Venäjältä peräisin olevaan valheelliseen viestintään kouluttamalla satakunta valtionhallinnon virkamiestä niin sanotun informaatiovaikuttamisen tunnistus- ja torjuntatoimiin").

Soinin ja Lavrovin tapaaminen antoi viitteitä siihen suuntaan, että järki voittaa eli nykylinja vaihtuu ystävyydeksi ja yhteistyöksi, mistä molemmat hyötyvät. Suomella on erityinen etuoikeus sijaintinsa vuoksi tehdä hedelmällistä yhteistyötä Venäjän kanssa. Mikään (muu kuin russofobia tai USA-Naton globaalien tavoitteiden tukeminen) ei estä meitä samanlaisesta ystävyydestä ja yhteistyöstä Venäjän kuin vaikkapa Ruotsinkin kanssa (kunhan perusteettomat pakotteet ensin puretaan).

"Vai ryhdytäänkö EU:n sisällä kannattamaan entistä kovempia pakotteita Venäjää kohtaan?

Miksi joku sellaista tahtoisi?

"Miten selviämme karhun kainalossa?"

Ystävyydellä ja yhteistyöllä. Puolueettomana ja sitoutumattomana, mikä ei nykyaikana tarkoita etteikö asioista voi ja pidä puhua puolin ja toisin suoraan ja avoimesti. Ystävien kesken sellainenkin onnistuu helposti. Käytännöllistä ystävällishenkistä yhteistyötä viranomaisten kesken pitäisi myös ehdottomasti lisätä, jotta avoimmuus ja tietous kasvaisivat ja vältyttäisiin osin tahattomilta lapsikaappauksen (suomalainen diplomaatti kaappasi ja Suomen valtiojohto hurrasi) kaltaisilta tapahtumilta.

Huolimatta Suomen öykkäröinnistä Venäjää kohtaan (ETYJ, pakotteet, media, yms.) Venäjän johtajat ovat olleet Suomea kohtaan ystävällisiä ja asiallisia. He näkevät metsän puilta ja osaavat arvostaa maailman (tai ainakin Venäjän) rauhallisinta rajaa sekä tulevia hedelmällisiä yhteistyön vuosia.

Vesa Kaitera 20.10.2015 0:24

Tapio Pesola kirjoitti: "“Mikä on valtiosuhteiden nykytila?

Veikkaisin, että varauksellinen, koska Suomi lähti mukaan länsimaiden infosotaan (aina häpeällistä ETYJ-farssia myöten) Venäjää vastaan Ukrainan kriisin johdosta. Todellinen syy infosotaan on tietenkin paitsi sen tosiseikan hälventäminen että länsimaat ovat itse syyllisiä Ukrainan tapahtumiin, niin ennen kaikkea Venäjän alistaminen Yhdysvaltain globaalin hegemonian alle."

Eiköhn tuota informaatiosotaa ole käynyt Venäjä vähintäänkin yhtä suurella jollei suuremmallakin voimalla kuin länsimaat. Ne eivät varmaan ole täysin syyttömiä Ukrainan tapahtumiin, mutta Venäjä on oleellisesti niitä suurempi syyllinen. Venäjähän pyrki estämään Ukrainan liukumisen kohti länttä EU:n ja mhdollisesti myös NATO:n jäseneksi, ja Venäjän politiikan vastainen ukrainalainen aktivismi aiheutti lopulta Ukrainan vallanvaihdon. Venäläisten esittämät teoria fasistien valtaannoususta Ukrainassa voidaan jättää oman arvoonsa.

Tapio Pesola:"Syyria ja Ukraina Yhdysvaltain kohdemaina tähtäävät perimmältään vallanvaihtoon myös Iranissa ja Venäjällä, Yhdysvaltain pääkohteissa. Siksi esimerkiksi Yhdysvallat ei ole suostunut terrorismin vastaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa Syyriassa tai Irakissa."

Syyriassa USA on halunnut presidentti Assadin pois vallasta, ja Venäjä on halunnut tukea Assadia. Sekä USA että Venäjä haluavat taistella ISISiä vastaan, mutta Assadin tulevan aseman osalta niiden mielipiteet poikkeavat jyrkästi toisistaan.

Ukrainan tilanteessa USA on ollut johdonmukaisesti sitä mieltä, että on Ukrainan ja vain Ukrainan asia, millaista politiikkaa se tulee harjoittamaan ja millaisiin liittoutumiin se jatkossa tulee kuulumaan, ei Venäjän. Venäjä katsoo, että vuosisatoja kestäneen vuorovaikutussuhteen perusteella sillä on legitiimi oikeus määritellä rajat, joiden sisällä Ukrainan politiikan tulee pysyä. Siihen ei voi kuulua EU:n eikä etenkään NATO:n jäsenyys.

USA olisi varmaan tyytyväinen, jos valta vaihtuisi niin Venäjällä kuin Iranissakin. Sen keskeisiin poliittisiin tavoitteisiin ei kuitnekaan kuulu vallanvaihdon aktiivinen tukeminen noissa maissa.

Tapio Pesola: "Putinin Venäjä on Yhdysvaltain vihollinen, koska ei enää tue Yhdysvaltain johtamaa yksinapaista maailmaa. Moninapainen maailma ja kansallisvaltioiden kunnioitus ovat myrkkyä Yhdysvaltain tavoitteille."

Venäjä ei suinkaan aina ole ollut Yhdysvaltojen vihollinen, eikä tämä suinkaan ollut tilanne Gorbathovin kaudella ja vielä vähemmän Jeltsinin presidenttiaikana. Erityisesti viimeksimainittuna aikana USA:n ja Venäjän suhteet olivat oikeinkin hyvät. Putinin kaudella ollan asteittain luisuttu yhä selvemmän vastakkainasetelun maailmaan, mutta tämä on enemänkin seurausta Putinin kuin USA:n toimista. USA on lähinnä reagoinut Venäjän eräisiin toimiin kuten Krimin liittämiseen itseensä.

Tapio Pesola: "Suomi valitettavasti tukee USA-Naton tavoitteita (eikä Venäjän edustamia parempia) joko tietämättään (infosodan uhrina itsekin) tai mikä vielä pahempaa: tietoisesti."

Suomi tukee EU:n asettamia tavoitteita. On tosin myönnettävä, että Ukrainan tilanteen osalta nuo EU:n tavoitteet ovat hyvin lähellä USA:n tavoitteita.

Tapio Pesola: "Jos esimerkiksi tiedot Suomen hankkimista risteilyohjuksista, joilla voi ampua Moskovaan, pitävät paikkansa, olen todella hämmästynyt mihin niitä tarvitaan. Ei ainakaan Suomen puolustamiseen."

Suomen armeija ei suorita kalustohankintojaan salaisesti. En usko, että kaikkia asioita, joita Venäjän mediasa Suomesta väitetään, kannattaa ottaa kovinkaan vakavasti.

Tapio Pesola: "Yhdysvaltain taktiikkana on lietsoa levottomuuksia ja vastakkainasetteluja Venäjän rajoille, esimerkkinä Ukrainan kriisi. Suomen Nato-jäsenyys olisi samaa sarjaa. Sen sijaan ystävyys ja yhteistyö Venäjän ja Euroopan välillä on Yhdysvalloille kauhistus, mikä ohjaa sen ulkopolitiikkaa."

Venäjän taktiikkaan on horjuttaa sen rajanaapureita, jotta Venäjä pystyisi mahdollisimman tehokkaasti puuttumaan niiden sisäisiin asioihin. "Jäätyneitä konflikteja" on luvassa lisääkin.

Jos Venäjän ja EU:n välillä valitsee hyvä yhteistyö, USA tuskin kantaisi siitä kovin suurta huolta. Nyt tilanne on monesa suhteesa toinen ja keskeinen syy siihen on Krimin liittäminen ja Ukrainan sisäisen tilanteen horjuttaminen, joista kummastakin Venäjä kantaa poliittisen vastuun.

Ruotsissa yleinen mielipide on siirtynyt varsin nopeasti kannattamaan Ruotsin NATO-jäsenyyttä. Jos Ruotsi liittyy NATO:on, niin Suomen tulisi tehdä vastaavanlainen siirto. Suomen olisi kuitenkin selvästi Ruotsia vaikeampi päästä NATO:n jäseneksi pitkän Venäjän-vastaisen rajansa vuoksi.

Tapio Pesola: "“Lähdetäänkö kehittämään/parantamaan kahdenvälisiä suhteita Venäjään ja samalla otetaan etäisyyttä EU:sta?”

Tietenkin suhteita itänaapuriin täytyy parantaa. Ystävyys ja kanssakäyminen on meille paitsi inhimillistä ja hyödyllistä, myös tehokkainta ja halvinta maanpuolustusta. Ei siksi, että Venäjä meitä uhkaisi, vaan siksi ettei hölmöillä itseämme russofobisin asentein suursodan osapuoleksi, jos sellainen joskus syttyy. On erinomaisen tärkeää tehdä kiireesti kaikille selväksi, ettemme osallistu tai anna alueitamme USA-Naton käyttöön, jos se joskus hyökkää Venäjälle. Ystävyys Venäjän kanssa ei tietenkään tarkoita etäisyyden ottamista EU:hun. Jos se sitä tarkoittaa, on jossain jotain pahasti vialla."

USA:lla ei ole intressiä hyökätä Venäjälle ja EU:lla vielä vähemmän. NATO:sa ja EU:ssa on jäseninä monia vauraita tiheään asuttuja pieniä maita, joille laajamittainen suusota merkitsisi esiripun laskeutumista. Puolustussotaan ne voivat liittyä, mutta hyökkäysyota olisi niille kauhistus.

Täytyy muistaa, ettei suurvalloilla ole ystäviä, niillä on vain strategisia etuja ja tappioita. Ne käyttävät pieniä maita maksimoidakseen etunsa ja pienentääkseen tappioitaan.

Tällä hetkellä, kun Venäjä harrastaa sangen aggressivista ulko- ja sotilaspolitiikkaa, kovin läheinen suhde Venäjään merkitsisi automaattisesti etäisyyden ottamista EU:n yhteiseen politikkaan. Siihen meidän ei kannata sortua. Yhdeääs muiden EU-maiden kanssa pystymme jossain määrin vaikuttamaan Venäjään, yksin olisimme vain huutavan ääni korvessa.

Tapio Pesola: "“Vai jatketaanko nykylinjalla?”

Nykylinja on häpeällinen. Kaksi esimerkkiä harjoittamastamme Venäjä-vastaisesta infosodasta: Ylen masinoima trollikampanja ja valtion perustama trolli-iskujoukko (Yle: “Suomi aikoo vastata muun muassa Venäjältä peräisin olevaan valheelliseen viestintään kouluttamalla satakunta valtionhallinnon virkamiestä niin sanotun informaatiovaikuttamisen tunnistus- ja torjuntatoimiin”)."

Venäjä harrataa sangen massiivista informaatiosodankäyntiä Suomea kohtaan. Luonnollisesti meidän on vastattava siihen.

Tapio Pesola: "Soinin ja Lavrovin tapaaminen antoi viitteitä siihen suuntaan, että järki voittaa eli nykylinja vaihtuu ystävyydeksi ja yhteistyöksi, mistä molemmat hyötyvät. Suomella on erityinen etuoikeus sijaintinsa vuoksi tehdä hedelmällistä yhteistyötä Venäjän kanssa. Mikään (muu kuin russofobia tai USA-Naton globaalien tavoitteiden tukeminen) ei estä meitä samanlaisesta ystävyydestä ja yhteistyöstä Venäjän kuin vaikkapa Ruotsinkin kanssa (kunhan perusteettomat pakotteet ensin puretaan)."

Suomi ei pura pakotteita ennen kuin EU:ssa on yhteispäätösellä siihen päädytty. Mitä tulee talousasioihin, niin yhteistyöhän on koko ajan ollut sangen tiivistä mm. Fennovoiman kohdalla.

Tapio Pesola: "Huolimatta Suomen öykkäröinnistä Venäjää kohtaan (ETYJ, pakotteet, media, yms.) Venäjän johtajat ovat olleet Suomea kohtaan ystävällisiä ja asiallisia. He näkevät metsän puilta ja osaavat arvostaa maailman (tai ainakin Venäjän) rauhallisinta rajaa sekä tulevia hedelmällisiä yhteistyön vuosia."

Suosittelen Sinulle Venäjän median seuraamista erityisesti Suomea koskevien asioiden osalta. Kukahan tässä on öykkäröimässä ja levittämässä harhaanjohtavaa tietoa? Myönnän tosin, että Venäjän johto on ollut Suomea koskevissa puheissaan etupäässä asiallinen, mutta tuo sama asiallisuus ei ole Venäjällä ulottunut likikään joka tasolle.

Pasi Pekkinen 20.10.2015 11:29

1. Välittömästi tiivistämällä EU-yhteistyötä yleisesti, sekä erityisesti ulko- ja turvallisuuspolitiikassa.

2. Pohjustamalla huolella Suomen NATO-jäsenyyttä ja jäsenyyden hakeminen huolellisen pohjustamisen jälkeen. Jäsenhakemuksen jättämisen puolustaminen (lähes) koko poliittisen eliitin toimesta ja kansanäänestyslupauksen ohittaminen omassa älyttömyydessään. Euroopan yhteisen turvallisuuspolitiikan rakentaminen NATOn eurooppalaisen pilarin varaan.

3. Asiallinen, rakentava ja tilanteen vaatiessa - sopivan tiukka ja sopivan johdonmukainen Venäjä-suhteiden hoitaminen osana yhteisen EU-rintaman yhteistä ulkopolitiikkaa.

Yksin emme pärjää, emme missään suhteessa, emmekä varsinkaan karhun kainalossa. Onnekseen mm. Baltian maat (ja ns. entiset Itä-Euroopan lähes kokonaisuudessaan) ovat ymmärtäneet järjestää asiansa meitä järkevämmin ja reagoivat silloin kun sen aika oli.

Vesa Kaitera 20.10.2015 19:53

Minusta kansanäänestys Suomen NATO-jäsenyydestä tulisi järjestää. Se on kansalle luvattu. Mutta sitä, missä vaiheesa kansalta kysyttäisiin, ei ole määritelty. Minusta olisi loogista, että eduskunta hallituksen esityksestä ensin hyväksyisi Suomen NATO-jäsenhakemuksen jättämisen, ja sitten järjestettäisiin kansanäänestys tästä asiasta. Tuon kansanäänestyksen me NATO-jäsenyyden kannattajat varsin todennäköisesti voittaisimme. Mutta jos tehdään toisinpäin eli aloitetaan kysymällä kansalta tästä asiasta ja eduskuntakäsittely tulisi vasta sen jälkeen, niin NATO-jäsenyyden vastustajien asema olisi sangen vahva.

Tapio Pesola 20.10.2015 20:40

Muutama huomio Vesa Kaiteran minun kirjoitustani koskeviin kommentteihin.

En voi mitenkään pitää Venäjää syyllisenä Ukrainan kriisiin, koska Venäjä sentään puolusti maan laillisen presidentin asemaa, kun länsimaat antoivat kaiken tukensa väkivaltaisiksi muuttuneille mielenosoituksille ja lopulta aseelliselle vallankaappaukselle ja vallan kaapanneelle uudelle hallinnolle, eli laittomuuksille ja demokratian halveksimiselle omien Venäjä-vastaisten etujensa ajamiseksi.

Oikeistosektori, yms:t vallankaappauksen käytännön toimijat olivat/ovat hyvinkin fasistisia. Noista porukoista koottiin ns. Kansalliskaarti, joka oli sitten innokas aloittamaan sisällissodankin käytännön toimet. EU oli pari vuotta aiemmin luokitellut fasistisiksi vallankaappaukseen osallistuneita tahoja, mutta sekään ei tuntunut häiritsevän sen iloa vallankaappauksen onnistumisesta. Tarkoitus pyhittää keinot. Fasismi Ukrainassa on ylipäänsäkin suosiossa, esimerkiksi siellä vietetään vuosipäivää kuuluisan maailmansodan aikaisen natsipomon muistolle.

Venäjä tukee Assadia, koska hän on Syyrian laillinen presidentti, nyttemmin myös vaaleilla valittu. Tulevaisuudessa syyrialaiset haluavat ehkä jonkun toisen presidentikseen. Venäjän sotilaallinen toiminta Syyriassa on kansainvälisen oikeuden mukaista toisin kuin Yhdysvaltojen. Silti Yhdysvallat on siellä toiminut, joskin Isistä vastaan Venäjän (+Syyrian armeijan) toimet ovat olleet kahdessa viikossa yhtä tehokkaita kuin Yhdysvaltojen kahdessa vuodessa. Ilmeisesti Yhdysvaltojen taktiikkana oli antaa terroristien hoitaa Assadin syrjäyttäminen ja vallata maa sitten "oikeutetusti".

Päinvastoin Yhdysvaltain keskeisiin poliittisiin tavoitteisiin juurikin kuuluu vallanvaihdon aktiivinen tukeminen varsinkin Venäjällä kuten aiemmin lukuisissa muissa maissa, joiden hallinto ei ole Washingtonia miellyttänyt. Hanke ei liene juuri nyt kovin aktiivisessa vaiheessa, koska Putinin suosio on niin iso. Nyt valmistautuminen on Venäjän poliittista, taloudellista ja sotilaallista eristämistä sekä jatkuvaa informaatiosotaa, jota kiihdytetään erityisesti Venäjän vaalien aikoina.

Gorbatshovin ja Jeltsinin aikaan Venäjä oli sellainen kuin Yhdysvallat sen haluaakin olevan: länsimaiden siirtomaa. Venäjä käytännössä tuki Yhdysvaltain hegemoniaa, Venäjän varallisuudet virtasivat länsimaihin, länsimaiset arvot ja suuryhtiöt saivat Venäjällä jalansijaa, jne. Luultavasti Libyan tapahtumien jälkeen (kun Nato hyökkäsi sinne vääristetyin perustein, Gaddaf teurastettiin ja maahan saatiin kaaos) Venäjä päätti, ettei sama saa toistua Syyriassa. Ilmeisesti Putinin Venäjä alkoi nähdä Yhdysvaltain toimien itsekkään häikäilemättömyyden eri puolilla maailmaa. Huomattiin, että Yhdysvallat käyttää globaalin hegemonian asemaansa härskisti hyväkseen eikä kunnioita kansallisvaltioiden suvereniteettia.

Maailman tarvitsee olla moninapainen, oli johtopäätös. Venäjä ei ole missään vaiheessa silti halunnut lopettaa yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, vaan kaikki välirikot ovat seurausta siitä, ettei Yhdysvallat hyväksy Venäjän uutta linjaa, joka uhkaa sen asemaa.

Uskon kyllä, että Yhdysvallat näkee Venäjän ja Euroopan maiden yhteistyön suurena uhkana itselleen ja toimii siksi sen eteen, ettei tuota yhteistyötä syntyisi. Pienenä esimerkkinä mainittakoon Suomen päätös kieltää (kaikkien sopimusten ja periaatteiden vastaisesti) Venäjän valtuuskunnan pääsy ETYJ-kokoukseen, kun Yhdysvaltain kongressin puhemies oli käynyt Suomea opastamassa. Viron suojelupoliisista (tunnettu Venäjä-vastaisuudestaan) käytiin neuvomassa YLEn toimittajia, jne. USA-Naton Venäjä-vastainen toiminta on monitasoista ja jokapäiväistä.

Mikäli Venäjästä olisi riippunut, ei Ukrainassa sodittaisi ja Krimkin olisi yhä osa Ukrainaa. Kyllä kriisi on suureksi osaksi ulkopuolelta lietsottu, ja nimenomaan länsimaista. Länsimaiden luoma tilanne oli paitsi laiton, myös uhkaava krimiläisten näkökulmasta. Siksi he päättivät toteuttaa vanhan haaveensa liittyä takaisin Venäjään. Venäjäkin puolsi hanketta varmaan mm. siksi että muutoin Krim olisi saattanut olla kohta Yhdysvaltain sotilastukikohta.

"Venäjä harrastaa sangen massiivista informaatiosodankäyntiä Suomea kohtaan." Itse en ole sellaista huomannut. Jos Venäjällä kirjoitettaisiin yhtä paljon Suomi-vastaista potaskaa kuin Suomessa kirjoitetaan Venäjä-vastaista potaskaa, niin eivät Suomen lehtien pääsivut riittäisi niille otsikoille, kun asiaa kauhisteltaisiin.

En muuten allekirjoita väitettä Venäjän aggressiivisesta ulko- ja sotilaspolitiikasta. Päinvastoin, Ukrainankin suhteen Venäjä teki kaikkensa estääkseen sisällissodan (toisin kuin länsimaat). Syyriassa Venäjä auttaa maan armeijaa taistelussa Isistä ja muita terroristijärjestöjä vastaan maan hallituksen pyynnöstä. Nykyinen Venäjä ei ole aloittanut yhtään sotaa tai hyökännyt yhteenkään maahan ellei sellaiseksi lasketa Georgian Etelä-Ossetiaan tekemän hyökkäyksen torjumista sovitusti. Toki Venäjä uudistaa puolustusvoimiaan alennustilastaan, mutta rauhallisesti ja pitkän tähtäyksen suunnitelmansa mukaisesti. Yhdysvaltain sotiasbudjetti on silti yli seitsemän kertaa Venäjän vastaavaa isompi.

Pekka Turunen 20.10.2015 23:55

Olen itsekin täällä kirjoittanut, että me suomalaiset katsomme Venäjää joskus turhan länsimaisin silmin. Tulkitsemme Venäjän toimintaa länsimaisesta näkökulmasta, sillä olemme läntisen tiedonvälityksen ja mielipiteenmuokkauksen piirissä.

Silti Tapio Pesolan kirjoitukset hätkähdyttävät. Miten joku voikin katsoa maailmaa noin yksisilmäisesti? Nähdä kaikki mustavalkoisesti. Hänelle Venäjä näyttää olevan pelkästään hyvä, ja Yhdysvallat ja vähän muukin länsi pelkästään paha, eikä tässä asetelmassa ole säröjä.

Vesa Kaitera kirjoitti hyvän vastauksen, pohdiskeli, myönsi jotkut havainnot oikeiksi, näki värisävyt. Itsekin totuutta etsivänä arvostan tällaista. Tahallinen vääristely, propaganda ja kaikki sellainen on ikävää ja pelottavaakin.

Ilman muuta meidän pitää ymmärtää Venäjää ja hakea hyvää yhteistyösuhdetta sen kanssa, mutta ei kai nyt sentään valheen pohjalta?

Vesa Kaitera 21.10.2015 0:11

Lainaan aluksi Ukrainan vallankumousta käsitellyttä Wikipedian artikkelia:

"Ukrainan vallankumous 2014 tarkoittaa helmikuussa 2014 tapahtunutta vallankumousta, jonka myötä presidentti Viktor Janukovytš erotettiin. Vallankumousta edelsivät kuukausia kestäneet mielenosoitukset ja väkivaltaisuudet maan pääkaupungissa Kiovassa ja muualla Ukrainassa. Väkivaltaisuuksissa kuoli yli sata mielenosoittajaa ja poliisia. Vallankumouksen vastatoimena Venäjä miehitti Krimin, jota Ukrainan valtaan noussut uusi hallitus piti sodanjulistuksena. Tämän myötä myös Itä-Ukrainan tilanne kriisiytyi konfliktiksi.

Mielenilmaukset saivat alkunsa marraskuussa 2013, kun EU-myönteiset ukrainalaiset - Maidanin kansanliikkeeksi kutsutut - alkoivat protestoida Kiovassa presidentti Janukovytšin päätöstä hylätä assosiaatio- ja vapaakauppasopimus Euroopan unionin kanssa ja hakea sen sijaan tiiviimpää taloudellista suhdetta Venäjän kanssa. Lisäksi mielenosoituksien taustalla oli yleinen tyytymättömyys Ukrainan nykyjohtoon, kasvavaan korruptioon sekä maan talouden kriisiin. Sadattuhannet ukrainalaiset jalkautuivat katuprotesteihin, jotka äityivät väkivaltaisiksi venäläismielisen hallinnon ja kansalaisten välillä. Kyseessä olivat Ukrainan suurimmat mielenosoitukset sitten oranssin vallankumouksen.

Levottomuuksiksi yltyneet mielenosoitukset muuttuivat väkivaltaisimmiksi 18. helmikuuta 2014 ja vaativat kymmeniä kuolonuhreja poliisin erikoisjoukkojen puututtua niihin kovin ottein. Maaliskuussa saatujen valokuvatodisteiden valossa näytti siltä, että presidentti Janukovytšin hallinto oli antanut sisäministeriön ja turvallisuuspalvelun tarkka-ampujille käskyn ampua sekä siviileitä että mellakoita torjuneita poliiseja. Poliiseja ilmeisesti ammuttiin, jotta mielenosoittajia voitaisiin syyttää väkivallasta ja saataisiin pätevä peruste mielenosoitusleirin väkivaltaiseen purkuun. Kansainvälinen rikostuomioistuin ICC käynnisti huhtikuussa tutkimuksen mahdollisista rikoksista, joita tapahtui Ukrainan kansannousun yhteydessä marraskuun lopusta 2013 aina 21.2.2014 asti. Väkivaltaisuuksien jatkuttua kolme päivää hallitus ja oppositioryhmät allekirjoittivat sopimuksen, jonka myötä osapuolet lupasivat pidättäytyä väkivaltaisuuksista, järjestää uusi presidentinvaali sekä siirtää tämän valtaoikeuksia parlamentille. Presidentti Janukovytš erotettiin 22. helmikuuta 2014 ja hänet etsintäkuulutettiin epäiltynä joukkomurhasta. Hänen tilalleen tilapäiseksi valtionpäämieheksi nimitettiin Oleksandr Turtšynov. Hänestä tuli 23. helmikuuta myös Ukrainan pääministeri. Vaalit uuden presidentin valitsemiseksi järjestettiin 25. toukokuuta ja voittajaksi selvisi Petro Porošenko ensimmäisellä kierroksella. Porošenko astui virkaansa 7. kesäkuuta."

Assadille presidentin virka tuli eräänlaisena suvun mukana kulkeneena perintönä. Vaalit tosin järjestettiin, mutta niissä hänelle ei ollut yhtään vastaehdokasta, vähän siis pohjois-Korean mallin mukainen muodollisuus. Venäjä tukee nyt sotilaallisestikin Assadia, mutta tämä on aivan viime aikojen kehitys, aiemmin Venäjä tuki häntä vain diplomaattisesti. Syyrian tilanne on nyt niin äärimmäisen sekava, myös sotilaallisesti, etten mitenkään voi sanoa, onko siellä taistelmasaa yhtään maata tai ryhmittymää, jolla olisi kansainvälinen oikeutus sotia siellä.

Tapio Pesola: "Päinvastoin Yhdysvaltain keskeisiin poliittisiin tavoitteisiin juurikin kuuluu vallanvaihdon aktiivinen tukeminen varsinkin Venäjällä kuten aiemmin lukuisissa muissa maissa, joiden hallinto ei ole Washingtonia miellyttänyt. Hanke ei liene juuri nyt kovin aktiivisessa vaiheessa, koska Putinin suosio on niin iso. Nyt valmistautuminen on Venäjän poliittista, taloudellista ja sotilaallista eristämistä sekä jatkuvaa informaatiosotaa, jota kiihdytetään erityisesti Venäjän vaalien aikoina."

Näytät hieman perääntyneen alkuperäisestä väitteestäsi, sillä eihän Yhdysvallat ole yrittämässä suistaa Putinia vallasta. Silloin, kun Venäjän ulko- ja sotilaspoliittiset linjaukset käyvät vastoin USA:n etuja, Yhdysvallat pyrkii tietenkin haittaamaan Venäjän toimintaa. Tähän sillä on oikeus. Mutta Venäjän suoranaista luhistumista USA ei toivo, koska tällöin Kiinan vaikutusvalta Siperiassa kasvaisi aivan potensseissa. Informaatiosotaa USA luonnollisesti käy laajalla rintamalla monissa maissa, mutta niin tekee Venäjäkin. Kylmän sodan aikana USA liittolaisineen pyrki eristämään sosialisen leirin maat, mutta nyt sen linja on toinen. USA on toiminut Venäjää vastaan, koska Venäjä on räikeästi rikkonut myös itse hyväksymäänsä periaatetta siitä, ettei rajoja Euroopassa tulisi pystyä muuttamaan sotilaallisin keinoin, minkä Venäjä on kuitenkin Krimillä tehnyt ja jota se kenties on itäisimmässä Ukrainassa yrittämässä.

Tapio Pesola: "Venäjä ei ole missään vaiheessa silti halunnut lopettaa yhteistyötä Yhdysvaltain kanssa, vaan kaikki välirikot ovat seurausta siitä, ettei Yhdysvallat hyväksy Venäjän uutta linjaa, joka uhkaa sen asemaa."

Eu on kylläkin aivan toista mieltä kanssasi tästä asiasta. En usko, että Suomestakaan löytyy muutamaa prosenttia enempää niitä, jotka ovat valmiit hyväksymään aivan noin paksun väitteen.

Tapio Pesola: "Uskon kyllä, että Yhdysvallat näkee Venäjän ja Euroopan maiden yhteistyön suurena uhkana itselleen ja toimii siksi sen eteen, ettei tuota yhteistyötä syntyisi."

Olen seurannut USA:n sisäistä politiikkaa 60-luvun lopulta lähtien, enkä siltä pohjalta voi allekirjoittaa tuota väitettäsi. USA pitää huomattavasti parempana sitä tilannetta, että EU ja Venäjä ovat rauhantahtoisissa väleissä ilman vastakkainasettelua, koska tällöin Yhdysvallat voisi vähentää omaa sotilaallista panostustaan Euroopassa.

Tapio Pesola: "Mikäli Venäjästä olisi riippunut, ei Ukrainassa sodittaisi ja Krimkin olisi yhä osa Ukrainaa. Kyllä kriisi on suureksi osaksi ulkopuolelta lietsottu, ja nimenomaan länsimaista. Länsimaiden luoma tilanne oli paitsi laiton, myös uhkaava krimiläisten näkökulmasta. Siksi he päättivät toteuttaa vanhan haaveensa liittyä takaisin Venäjään. Venäjäkin puolsi hanketta varmaan mm. siksi että muutoin Krim olisi saattanut olla kohta Yhdysvaltain sotilastukikohta."

Krimin kaappaus ynnä Itä-Ukrainan puolisota ovat lähes täydellisesti Venäjän ja vain Venäjän tekosia. Myönnän tosin, että kun valta vaihtui Ukrainassa, niin Ukrainan uuden hallituksen päätös venäjänkielen käyttöä vastaan ei ollut loppuun saakka harkittu. Vaikka Ukraina olisi liittynyt NATO:n jäseneksi, niin NATO olisi kyllä hyväksynyt sen, että Venäjä olisi saanut pitää Sevastopolin tukikohtansa. Tätä USA:nkin edustajat kävivät Putinile lupaamasa, mutta Putin oli jo päättänyt omalta osaltaan ratkaista yksipuolisesti Krimin tilanteen.

Ote omasta kirjoituksestani: "“Venäjä harrastaa sangen massiivista informaatiosodankäyntiä Suomea kohtaan.”

Tapio Pesola kommentoi tätä: "Itse en ole sellaista huomannut."

Näytät olevan niin yksisilmäinen kannoissasi, etten tuota oikeastaan edes ihmettele, mutta perusväitteeni on silti tosi, uskoit Sinä siihen tai et.

Tapio Pesola: "En muuten allekirjoita väitettä Venäjän aggressiivisesta ulko- ja sotilaspolitiikasta. Päinvastoin, Ukrainankin suhteen Venäjä teki kaikkensa estääkseen sisällissodan (toisin kuin länsimaat)."

Eiköhän tuo sisällissota kestä jokseenkin niin kauan, kun Venäjä aseistaa ja muutenkin varustaa Itä-Ukrainan kapinallisia. Ilman Venäjän tukea koko kapina hiipuisi nopeasti.

Tapio Pesola: "Toki Venäjä uudistaa puolustusvoimiaan alennustilastaan, mutta rauhallisesti ja pitkän tähtäyksen suunnitelmansa mukaisesti. Yhdysvaltain sotiasbudjetti on silti yli seitsemän kertaa Venäjän vastaavaa isompi."

Viimeisin väitteesi pitää paikkansa, mutta se antaa vain osittaisen kuvan tästä asiasta. USA:n puolustusbudjetti on näet 3.8% USA:n BKT:sta ja Venäjän vastaava 4.1% Venäjän BKT:sta. Toisen arvion mukaan noiden kummankin maan sotilasmenot olisivat 4.4% BKT:sta. Niin että tasoissa ollaan. Tietenkin on huomattava, että Venäjällä on asevelvollisuus (tosin vain reilut 10% ikäluokasta käy armeijan) ja USA:ssa ammattiarmeija, jonka kulut sotilasta kohden ovat selvästi suuremmat kuin varusmiesarmeijan.

Tapio Pesola 22.10.2015 0:29

Vielä hiukan Vesa Kaiteralle

Wikipedian selostus on länsimaiden yksipuolinen tulkinta Maidenin tapahtumista, lisäksi suureksi osaksi virheellinen ja harhaanjohtava.

Kyllä Assadilla oli vastaehdokkaita, joskaan niillä ei ollut suuria mahdollisuuksia tulla valituksi. Muistaakseni yli kymmenen miljoonaa ihmistä äänesti Assadia. Aika moni. Tosin ääni Assadille saattoi olla enemmänkin ääni yhtenäiselle Syyrialle, tms. Assad on sanonut eroavansa maan rauhoituttua, jos se auttaa Syyriaa paremmin tulevaisuuteen. Ei sanatarkasti noin, mutta sinne päin.

Tietenkin Venäjällä on kansainvälinen oikeus sotia Syyriassa Syyrian pyynnöstä maata uhkaavaa terrorismia vastaan. Asian kääntäminen joksikin muuksi on höpöpuhetta.

Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden Venäjä-vastaisesta informaatiosodasta ei ole epäilystäkään. Tuskin tähtäin sentään on Venäjän valloittaminen konkreettisesti, vaan juurikin vallanvaihto, Venäjän heikentäminen sekä hyötyminen Venäjän luonnonvaroista ja markkinoista. Tietenkään ruutia ei kannata tuhlata turhaan, siksi oikein kunnon "tappoiskua" ei ole nyt Putinin suosion vuoksi yritetty. Nyt lähinnä demonisoidaan Venäjää, venäläisiä ja erityisesti Putinia. Tuttua Yhdysvaltain muista kohdemaista.

Venäjä ei ole muuttanut tai yrittänyt muuttaa rajoja sotilaallisin keinoin.

En ole keksinyt parempaakaan selitystä Yhdysvaltain Venäjä-vastaiselle aggressiivisuudelle kuin sen, ettei Venäjä enää tue sen hegemoniaa, vaan päinvastoin puhuu moninapaisen maailman ja kansallisvaltioiden puolesta. Toki länsimaiden käytös näyttää rasistiselta russofobialta, mutta en usko sen olevan ainoa selitys, ei ehkä merkittävinkään.

Tietenkään Yhdysvallat ei julkilausu tavoitettaan pitää Venäjä ja Eurooppa erillään toisistaan, vaan agenda on päinvastoin osastoa hyshys. Teot kuitenkin puhuvat puolestaan. Toki 1990-luvun tilanne saattoi olla toinen, eli kun Venäjä oli alistunut ja alistettu.

Ukrainassa on ollut vallankaappauksen jälkeen käytännössä Yhdysvaltain nukkehallitus. Alunperinkin (kaappaustoimien ollessa vielä kesken) sitä oli suunnittelemassa mm. Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Nuland. Sisällissodan aloittamisesta ja sen laajentamisesta olivat paikan päällä päättämässä mm. CIA:n johtaja John Brennan ja varapresidentti Joe Biden. Ei suostuttu Venäjän vaatimiin neuvotteluihin, vaan maan asiat haluttiin ratkaista voimatoimin.

Että Venäjä aseistaisi Donbassin porukoita, on länsimaiden väitteiden tasolla. Alueella oli alunperin tiettävästi Euroopan suurin asevarikko. Lisäksi aluejoukot saivat paljon, todella paljon, aseita kukistamiltaan heitä vastaan hyökänneiltä Ukrainan joukoilta. Venäjä on toiminut rauhan arkkitehtina. Edistystä on tapahtunut, mutta kanto kaskessa on Ukrainan monet yksityisarmeijat ja vastaavat, jotka natsihenkisessä kiihkossaan eivät haluaisi lopettaa sotimista.

Vesa Kaitera 22.10.2015 12:44

Tauno Pessola kirjoitti: "Kyllä Assadilla oli vastaehdokkaita, joskaan niillä ei ollut suuria mahdollisuuksia tulla valituksi. Muistaakseni yli kymmenen miljoonaa ihmistä äänesti Assadia."

Assad sai noin 97% äänistä. Tuo luku on aivan liian korkea, jotta vitaisiin uskoa presidentinvaalien olleen todella vapaat ja tasapuoliset. Vapaissa vaaleissa se, että yksi ehdokas saisi edes 80% äänistä, on erittäin harvinaista.

Muodollisesti Assadin hallinto on kyllä laillisempi kuin häntä vaatan sotivien kapinallisten muodostamat organiaatiot. Muttei Venäjäkään mikään varsinainen Assadin ystävä ole. Martti Ahtisaari on kertonut, että Venäjä olisi joitakin vuosia sitten ollut valmis Assadin rauhanomaiseen syrjäyttämiseen, mutta että länsimaat olisivat olleet eri mieltä.

Tapio Pesola: "Tietenkin Venäjällä on kansainvälinen oikeus sotia Syyriassa Syyrian pyynnöstä maata uhkaavaa terrorismia vastaan. Asian kääntäminen joksikin muuksi on höpöpuhetta."

Mutta tilanne on kuitnekin sellainen, että maa nimeltä Syyria on täydellisessä kaaoksessa. Assadin hallintoa vastaan taistelee useita kapinallisryhmiä, jotka taistelevat myös keskenään. Viimsenä lusikkansa soppaan on pistänyt ISIS. Länsimaat ovat olleet tyytyväisiä Venäjän ilmaiskuihin ISIS:tä vastaan. Mutta Venäjän lentokoneet ovat pommittaneet myös Assadia vastaan taistelevia kapinallisjoukkoja, joita länsi taas tukee. Assadin ero parantaisi tilannetta, muttei välttämättä tarpeeksi. Sota saattaa jatkua vielä vaikka kuinka pitkään.

Tapio Pesola: "Yhdysvaltain ja muiden länsimaiden Venäjä-vastaisesta informaatiosodasta ei ole epäilystäkään. Tuskin tähtäin sentään on Venäjän valloittaminen konkreettisesti, vaan juurikin vallanvaihto, Venäjän heikentäminen sekä hyötyminen Venäjän luonnonvaroista ja markkinoista."

Tuon lännen harrastama informaatiosota Venäjää vastaan on pikemminkin reaktiivista kuin aktiivista. Kun Neuvostoliiton strateginen ajattelu muuttui lännen kannalta positiiviseksi Gorbatshovin aikana, länsi siltti Neuvostoliittoa monessa suhteessa myötäkarvaan ja tämä suntaus vahvistui Jeltsinin tultua Venäjän presidentiksi. Venäjää ei tuolloin koettu lännessä uhkaksi oikeastaan millään saralla. Siksi sen toimia vastaan ei kannattanut ylläpitää kovin järeää propagandakoneistoa. Putinin tultua Venäjän johtoon, Venäjän demokratsoitumiskehitys on ottanut taka-askelia ja Venäjän sotilaallinen voima on vahvistunut. Ketä vastaan Venäjä oikein varustautuu, kysyvät länsimaat ja nyttemmin ne ovat tulleet siihen tulokseen, että ainakin osittain heitä vastaan.

Venjän operaatiot Georgiassa, Krimin anastus, Ukrainan horjuttaminen ja peli Moldovan hajoittamiseksi ovat tulleet länelle yllätyksenä. Ne luulivat, että Venäjä jatkossakin pitäisi kiinni siitä perusperiaatteesta, että valtioiden rajoja ei tulisi voida muuttaa väkivallalla eikä sillä uhkaamalla. Mutta Putin oli ottanut toisen linjan. Tämä on pannut runsaasti lisää kierroksia kansainväliseen informaatiosotaan, jossa Venäjä on ottanut turpiinsa erittäinkin perusteellisesti. Suomessa me länsimieliset olemme ylivoimaisia venäjämielisiin median osalta ehkä noin suhteessa 50 : 1.

Mutta informaatiosotaa käydään myös Venäjän sisällä, ja tässä Venäjän valtiojohtoisella medialla on vahva yliote länsimaisiin uutistoimituksiin lehtiin verrattuna. On ymmärrettävää, etät venäläiset herkemmin uskovat omien TV-kanaviensa viestejä kuin vaikka CNN:n tai BBC:n. Liäsksi tähän vaikuttaa venäläisten peruspelko laajan liittokunnan saartamaksi joutumisesta. Länsimielisetkään venäläiset eivät hirveän mielellään rupea kritisoimaan putinilaisten kirjoituksia ja TV-ohjelmia, koska sitä voitaisiin pitää epäisänmaallisena toimintana.

Länsi on valmis uhraamaan paljon rahaa ja vaivaa Venäjän heikentämiseksi silloin, jos Venäjä niiden mielestä rikkoo kansainvälisiä sopimuksia. Ja niinhän nyt on käynyt. Jos Venäjä palauttaisi Krimin Ukrainalle (tuskin tulee tapahtumaan) ja lopettaa sotilaallisen tukensa Itä-Ukrainan separatisteille, niin lännen talouspakotteet sitä vastaan varmaan poistettaisiin. Mutta Purin on nyt kertakaikkiaan sitonut itsensä Krimiin ja siksi näkyvissä ei ole sitä tilannetta, että pakotteet ja vastapakotteet poistuisivat. Suomen kannalta tämä on hyvin ikävä tilanne.

Tapio Pesola: "Venäjä ei ole muuttanut tai yrittänyt muuttaa rajoja sotilaallisin keinoin."

Georgian kaksi "jäätynyttä konfliktia", Krimin sotilaallinen miehitys (Ukrainan armeija lähti karkuun ylivoiman edessä), Itä-Ukrainan sisällissodan kätilönä toimiminen ynnä Transdnestrian erottaminen Moldovasta.

Tapip Pesola: "En ole keksinyt parempaakaan selitystä Yhdysvaltain Venäjä-vastaiselle aggressiivisuudelle kuin sen, ettei Venäjä enää tue sen hegemoniaa, vaan päinvastoin puhuu moninapaisen maailman ja kansallisvaltioiden puolesta."

Yhduysvaltojen peruslähtökohta Venäjän suhteen on aika neutraali asenne. Tuo maa on kuitenkin ollut kahdessa maailmansodasa samalla puolella kuin USA, ja siksi jenkit demonisoivat Venäjää vain siloin, kun se pelaa amerikkaisten mielestä epäreilusti. Muutaman viime vuonna on ollut tämä tilanne. Kylmän sodan aikana ilmapiiri oli pari pykälää nykyistäkin kireämpi ja kesti vuosikymmeniä.

Tapio Pesola: "Tietenkään Yhdysvallat ei julkilausu tavoitettaan pitää Venäjä ja Eurooppa erillään toisistaan, vaan agenda on päinvastoin osastoa hyshys. Teot kuitenkin puhuvat puolestaan. Toki 1990-luvun tilanne saattoi olla toinen, eli kun Venäjä oli alistunut ja alistettu."

Yhdysvalloilla ei ole intressiä pyrkiä haittaamaan EU:n ja Venäjän välejä.

Tapio Pesola: "Ukrainassa on ollut vallankaappauksen jälkeen käytännössä Yhdysvaltain nukkehallitus."

Ukrainasa järjestetiin vapaat presidentinvaalit 25.05.2014 ja parlamenttivaalit 26.10.2014. Itä-Ukrainan separatistien hallitsmeilla alueilla ei noita vaaleja kyetty järjestämään. Siksi maan parlamantin 450:sta paikasta 27 on tällä hetkellä täyttämättä.

Tapio Pesola: "Alunperinkin (kaappaustoimien ollessa vielä kesken) sitä oli suunnittelemassa mm. Yhdysvaltain apulaisulkoministeri Nuland. Sisällissodan aloittamisesta ja sen laajentamisesta olivat paikan päällä päättämässä mm. CIA:n johtaja John Brennan ja varapresidentti Joe Biden. Ei suostuttu Venäjän vaatimiin neuvotteluihin, vaan maan asiat haluttiin ratkaista voimatoimin."

Itä-Ukrainan separatistit aloittivat sodan, ei Ukrainan hallitus. Venäjä tuki alustapiten kapinallisia raskaalla aseistuksella ja kouluttajilla. Venäjällä on ollut myös joitakin tuhansia sotilaita taistelmassa, mutta nyttemmin venäläiisiä sotilaita tuskin on Itä-Ukrainasa muuten kuin neuvonantajina. Venäjä ei varmaan edes yritä valloittaa sotilaallisesti koko Ukrainaa, ja se saattaa luopua separatistienkin tukemisesta, jos länsi tunnustaa Krimin liitätmisen Venäjään. Itä-Ukraina on Venäjälle vain vaihtoraha, ei itseisarvoinen tavoite.

Tapio Pesola: "Että Venäjä aseistaisi Donbassin porukoita, on länsimaiden väitteiden tasolla. Alueella oli alunperin tiettävästi Euroopan suurin asevarikko. Lisäksi aluejoukot saivat paljon, todella paljon, aseita kukistamiltaan heitä vastaan hyökänneiltä Ukrainan joukoilta."

Tuo loppuväite pitää paikkansa. Mutta aseiden lisäksi tarvitaan ammuksia ja vahvaa huoltokoneistoa. Suuri osa separatistien käyttämästä raskaasta aseistuksesta on peräisin Venäjältä. Tästä on vahvaa näyttöä.

Tapio Pesola 22.10.2015 18:42

Tyypillistä väittää vaaleja laittomiksi, jos joku ehdokas tai puolue saa suuren kannatuksen. Samalla logiikalla Venäjän vaaleja väitetään aina vääristellyiksi. Oikea syy väitteille on se, ettei arvostelijalle mieluinen ehdokas voittanut. Sen toki jo myönsinkin, etteivät vastaehdokkaat olleet Assadin tasoa. Olennaista Syyrian vaaleissa olikin Assadin saama suuri äänimäärä, että niin moni vaivautui uurnille häntä äänestämään.

Muodollisesti Assadia vastaan sotivat ovat terroristeja tai vastaavia, mutta suureksi osaksi myös oikeasti. Lisäksi he ovat suureksi osaksi ulkomaalaisia ja ulkomailta tuettuja. Esimerkiksi Isis-sotilaat ajelevat huomiotaherättävässä määrin Toyota-maastureilla, jotka lienevät Yhdysvalloista sinne toimitettuja. Assad on itse sanonut väistyvänsä tilanteen rauhoituttua, jos se auttaa maata. Myöskään Venäjä ei todellakaan ole sitoutunut Assadiin, vaan Syyrian säilymiseen valtiollisena. Venäjä haluaa, että syyrialaiset itse päättävät kohtalostaan (ei esimerkiksi USA tai Venäjä) ja on korostanut kuinka tärkeää on jo valmistautua sisällissodan jälkeiseen aikaan.

Päinvastoin, länsimaat ovat yrittäneet saattaa Venäjän operaation huonoon valoon, vaikka Venäjä teki kahdessa viikossa sen minkä USA kahdessa vuodessa Isistä vastaan. Länsimaat eivät myöskään ole suostuneet mihinkään terrorismin vastaiseen yhteistyöhön Venäjän kanssa. Miksikö? Koska Venäjä on niiden kohdemaa siinä missä Syyria ja Assadkin.

Sorry, olet sitkeä kaveri, mutta aivan hukassa väitteinesi. En nyt jaksa enkä ehdi enempää väitellä kanssasi, mutta sinänsä ilahduttavaa (niin väärässä kuin oletkin), että olet kiinnostunut aiheesta. Jos kommenteistasi yrittää löytää jotain hyvää ja oikeaa, niin ehkä se, etten huomannut (tai ainakaan muista) niissä olleen isommin asenteellista vihaa Venäjää ja venäläisiä kohtaan kuten useimpien muiden, jotka ovat kanssasi samaa mieltä.

Vesa Kaitera 22.10.2015 20:24

Tapio Pesola: "Tyypillistä väittää vaaleja laittomiksi, jos joku ehdokas tai puolue saa suuren kannatuksen. Samalla logiikalla Venäjän vaaleja väitetään aina vääristellyiksi."

Assad sai Syyrian presidentinvaaleissa 97%:n kannatuksen. En mitenkään usko, että aidosti vapaissa ja tasapuolisissa vaaleissa ykikään ehdokas missään maassa pystyisi saamaan noin suurta prosenttiosuutta.

Venäjän vaaleissa ongelmana on ollut valtiollisen median varsin rankka kotiinpänveto hallitsevan puolueen ehdokkaiden hyväksi. Vaalit ovat olleet tosin vapaat mutteivät aidosti tasapuoliset. Ei silti, uskon, että kaikin puolin asiallisissa presidentinvaaleissakin Vladimir Putin saisi nyt aivan murskaavan kannatuksen Venäjällä (ei tosin läheskään sitä 97%:a kuten Aassad).

Tapio Pesola: "Oikea syy väitteille on se, ettei arvostelijalle mieluinen ehdokas voittanut."

Tuo pitää paikkansa ainakin Sinun suhteesi. Olet jatkuvasti kirjoittanut Ukrainaa hallitsevasta fasistijuntasta, joka laittomasti syrjäytti istuvan presidentin. Ukrainassa on kuitenkin sittemmmin järjestetty sekä vapaat presidentinvaalit että parlamenttivaalit, joita ei yksikään vakavasti otettava lähde ole moittinut vilpillisisksi. Länsimieliset ehdokkaat voittivat nuo kummatkin vaalit. Joko Ukrainan kansan enemmistö on fasistista tai sitten olet käyttänyt tuota termiä varsin vapaamielisesti.

Ota huomioon, että Ukranassa on tätänykyä varsin vahva venäläisvastainen ilmapiiri, joka johtuu Krimin menettämisestä ja Venäjän tuesta Itä-Ukrainan separatisteille. Venäjä taas varustaa fasistin polttomerkillä käytännösä kaikki, jotka pyrkivät

haittamaan Venäjän pääsyä omiin tavoitteisiinsa.

Tapio Pesola: "Esimerkiksi Isis-sotilaat ajelevat huomiotaherättävässä määrin Toyota-maastureilla, jotka lienevät Yhdysvalloista sinne toimitettuja."

Tuosta voi saada sellaisen käsityksen, että Yhdysvallat olisi jossakin vaiheesa tukenut ISIS:iä, mikä ei pidä paikkaansa. USA:lla on kolme merkittävää vihollista: Al-Qaida, ISIS ja talibanit. Venäjä ei politiikastaan huolimatta kuulu USA:n vihollisiin. Syyriassa ISIS:n hallinto olisi Yhdyvaltojen kannalta vielä pari pykälää onnettomamapi vaihtoehto kuin Assadin hallinto.

Tapio Pesola: "Myöskään Venäjä ei todellakaan ole sitoutunut Assadiin, vaan Syyrian säilymiseen valtiollisena."

Tuo pitää paikkansa. Venäjä on pitkään tukenut Syyriaa, ja sen kohtalo on Venäjälle merkittävämpi asia kuin Assadin säilyminen vallassa.

Tapio Pesola: "Sorry, olet sitkeä kaveri, mutta aivan hukassa väitteinesi."

Sinun linajallasi lienee parisen prosenttia suomalaisista.

Tapio Pesola: "Jos kommenteistasi yrittää löytää jotain hyvää ja oikeaa, niin ehkä se, etten huomannut (tai ainakaan muista) niissä olleen isommin asenteellista vihaa Venäjää ja venäläisiä kohtaan kuten useimpien muiden, jotka ovat kanssasi samaa mieltä."

Suhtaudun varsin neutraalisti Venäjään, vaikka historiallisista syistä voisin hyvin vihata tuota maata. Isonvihan aikana venäläiset sotilaat tappoivat valtaosan Kaiteran suvusta. Talvisodan tuloksena Viipurissa asunut isäni menetti kotinsa. Mutta Venäjä on kuitenkin suuri naapurimme, ja meidän on otettava huomioon se, joskaan meidän ei kannata ryhtyä sen tahdottomiksi seurailijoiksi. En minäkään tunne mitään tarvetta ruveta vetämään Vladimir Putinin propagandavankkureita.

Luetuimmat
  1. 1

    Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

  2. 2

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

  5. 5

    Norjalainen uutistoimisto uutisoi vahingossa, että kuningas on kuollut: ”Norja suree. Kuningas Harald V on kuollut xx-vuotiaana”

  6. 6

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  7. 7

    Nämä lyhyet videonpätkät jäävät suomalaisen huumorin historiaan – 30-vuotinen gif luo yhä uusia klassikoita

  8. 8

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  9. 9

    Raiskauksesta tuomitulle kuubalaiselle lentopalloilijalle 500 euroa jokaisesta sellivuorokaudesta Suomessa – sittemmin syyttömäksi todettu mies saa lähes 200 000 euroa

  10. 10

    Kirpputorilla asiakkaat ovat tylyjä – paitsi jos myy XL-vaatteita

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  2. 2

    Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  5. 5

    Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

  6. 6

    Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

  7. 7

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  8. 8

    Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

  9. 9

    Autoilijoiden törttöily käy yhä villimmäksi Töölössä – video näyttää, miten auto toisensa perään koukkaa kiveyksen yli pyöräilijöiden sekaan pyörätielle

  10. 10

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  2. 2

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  5. 5

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  6. 6

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  7. 7

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  8. 8

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  9. 9

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  10. 10

    Hyvältä tuntuva vatsa ei aina voi hyvin, ja vehnäleipä jämähtää klöntiksi – nämä seitsemän asiaa sinun tulee tietää, jos haluat välttää vatsavaivoja

  11. Näytä lisää