Perässähiihtäjä

Onko Soinilla Vennamon elkeitä?

Kuulin äsken radiouutisista, että Perussuomalaisten puoluehallitus oli antanut puolueen 3. varapuheenjohtajalle Sebastian Tynkkyselle potkut, siis erottanut hänet puolueen jäsenyydestä. Erottamisen mudollinen syy on kuulemma on ollut rike taannoisessa nimenkeräyksessä, jolla Tynkkynen yritti saada kriisikokouksen koolle pohtimaan, pitäisikö puolueen lähteä hallituksesta. Puolueen johtoon kuuluvan poliitikon erottaminen on niin poikkeuksellinen toimi, että tästä täytyy puhua porukalla, vaikka vasta pari viikkoa keskustelimmekin teemasta, oliko Timo Soini liian roisi Tynkkystä kohtaan.

Niin tai näin, pohditaan tätä asiaa vielä kertaalleen, vaikka täytyy tietysti myöntää, ettei Sebastian Tynkkynen ole vielä kovin kummoinen poliitikko ollut. Hänet valittiin elokuussa pidetyssä puoluekokouksessa 3. varapuheenjohtajaksi. Ennen valintaa hän oli touhunnut lähinnä nuorisojärjestössä.

Valinta oli yllätys, ja sitä selitettiin puoluekokouksen tahdolla, jonka mukaan puolueen johtoon täytyy valita muitakin kuin kansanedustajia. Tynkkynen ei ole kansanedustaja.

Kun kuulin uutisen Tynkkysen erottamisesta, ensimmäinen reaktioni oli: Aha, Soinista on tulossa uusi Vennamo, ja tarkoitan Veikko Vennamoa, joka ensimmäisen suuren vaalivoittonsa jälkeen 1970-luvun alussa ajautui hakauksiin SMP:n eduskuntaryhmän enemmistön kanssa. Enemmistö lähti kävelemään ja perusti oman eduskuntaryhmänsä ja puolueen.

Nyt ei ole kysymys yhtä vakavasta ilmiöstä, mutta Soinin elkeet ovat  hieman huolestuttavia. Mitähän tästä oikein tulee, kun Perussuomalaiset - toisin kuin SMP oli - on sentään eduskunnan toiseksi suurin puolue ja vieläpä yksi kolmesta suuresta hallituspuolueesta.

Päivän Hyvä Kysymys kuuluu: Onko Soinilla Vennamon elkeitä?

72 vastausta artikkeliin "Onko Soinilla Vennamon elkeitä?"

Markus Bunders 26.10.2015 9:14

Tämä erottaminen todennäköisesti sinetöi jaon PS:n sisällä sen sijaan, että olisi kuronut sitä umpeen. Käytännön vaikutuksia on vaikea arvailla. PS:n kannatus on jo romahtanut.

Jarkko Nissinen 26.10.2015 9:19

Huomenta Unto,

Perussuomalaiset eivät ole ottaneet huomioon päätöksen seurauksia huomioon kolmesta syystä:

1) Päätös ei kestä vertailua tapaus Halla-ahon kanssa

2) Dramaattisesti erotetun Tynkkysen ehdotus tulee saamaan enemmän tukea ja mediatilaa.

3) Soini katkaisee siteensä erään puolueen pilareista muodostavan fraktion kanssa. Vaikka kavahdankin Tynkkysen ehdotuksia, on hän ollut aatteissaan johdonmukainen.

Media ottaa ilon irti. PS syyttää mediaa. Kierre saa bensaa liekkeihin tapaus Tynkkysestä.

Ilmari Nalbantoglu 26.10.2015 9:23

Kyllä on, jos ajatellaan yksinvaltaista otetta. Jos olisin perussuomalainen, huolestuisin yksituumaisuuden vaatimuksesta: niin suureen ihmisjoukkoon kuin suuren suomalaisen puolueen jäseniin ja myös johtoon vaaditaan mahtuu aina kriittisiä ääniä. Kriittisyyden ja moniäänisyyden hyödyntäminen ja vähintäänkin sietäminen on siksi edellytys puolueen pysymiselle suurena.

Kai Lahtonen 26.10.2015 9:37

Hei,

Yllättävä veto kieltämättä. Mutta viileän harkinnan jälkeen pidän ratkaisua myös tavallaan perusteltuna. Ei vastuunsa tunteva hallituspuolue voi pitää varapuheenjohtajistossaan tai ylipäätään puolueessa nänen kaltaistaan kestoänkyrää, joka toimi aika alokasmaisesti ns. nimenkeruukampanjassaan. Oma riskinsä ratkaisussa myös on. Olen kyllä melko varma, että "kentän tuntoja" on kuulosteltu ennen yllättävää päätöstä. Muistettakoon, että Tynkkysen kannatus ei ollut hääppöinen ek-vaaleissa (jotain 1400 ääntä). Sillä mittarilla aika pikku tekijä - mutta vpj kuitenkin!

Antti Lehtoranta 26.10.2015 9:57

mielenkiintoisen lisätwistin tähän tuo se että Tynkkynen on nimitetty puoluehallitukseen puoluekokouksen päätöksellä. Täten olisi outoa jos puoluehallitus voisi erottaa omalla päätöksellää puoluekokouksen valitsemia puoluehallituksen jäseniä. Samalla logiikallahan esim. puoluehallitus saisi erottaa vaikka Timo Soinin puolueesta. Enpä usko että nyt mentiin ihan lain kirjaimen mukaan :)

Hannu Salmi 26.10.2015 9:58

Oudointa tässä on ollut se,

että kaikki on ollut niin ennalta selvää.

Eikä Soini ole silti onnistunut sitä välttämään.

Todellisuudessa Soini vain kyttää sopivaa ajankohtaa,

jolloin Hän voi lähteä hallituksesta.

Pitää vain saada riittävän näyttävä aihe;

Soinin kannalta valitettavasti vain Kreikka-kortti meni jo.

Joka tapauksessa:

SSS-hallitus ei tule kestämään koko vaalikautta.

Surullista, mutta pää- ja ulkoministereiden fyysinenkään kunto ei taida kestää tätä.

Ja jopa valtiovarainministerin kunto ei taida kestää, mikäli sykemittari-twiittauksiin on luottaminen.

Timo Kouki 26.10.2015 10:04

Lopultakin joku huomioi PS:n edeltäjän SMP:n toiminnan - erityisesti V. Vennamon. Soini on aina maininnut oppi-isäkseen juuri Veikon. Hän johti SMP:tä hyvin itsevaltaisesti, eikä halunnut luopua vallasta tai jakaa vastuuta. Tätä historiaa katsoen Soinin toiminta ei ole yllättävää. Yllättävää on myös havainto, ettei Soinista taida olla politiikan suureksi pelimieheksi. Viitteitä tästä oli jo ensimmäisen jytkyn jälkeen, kun PS ja edelleen oppositioon. Ja toinen jytky ja sitä seurannut hallituksen muodostaminen vahvisti asian. Soinilla oli suuri hinku ministeriauton takapenkille. Tarjottiin todellista valtapaikkaa VM-ministerinä. Paikka olisi ollut mitä luontevin puolueelle, joka pitää heikon kansanosan puolta. Mutta ei. Ulkoministeriksi. Kai Soini ajatteli, ettei ulkoministerinä tule tahraantumaan (kuten esim. Tuomioja tai Stubb) ja ulkokuori olisi kunnossa seuraavissa presidentinvaaleissa. Ja nyt, kun katsoo hallituksen ja PS:n toimintaa ensimmäisten kuukausien jälkeen, niin alkaa tulla selväksi hallituksen muodostamiskuviot. Kepu ja Kok kilpailuttivat kolmannen paikan. Demareilla tulohinta olisi ollut ilmeisesti kova, mutta PS tuli halvalla. Ainoa ehto heillä taisi olla, että pääsevät hallitukseen. Tämän vuoksi Soinin ulkoministerin paikka taitaa olla eräs Suomen historian kalleimmista ministerinpaikoista Suomen palkansaajille. Soini on mollannut pieniä hallituspuolueita takiaispuolueiksi. Nyt hän teki Perussuomalaisista suuren takiaispuolueen. Ero pieniin puolueisiin on vain siinä, etteivät perussuomalaiset huolehdi millään tavalla omien äänestäjiensä etua hallituksessa. RKP sentään huolehti aina ruotsin kielen asemasta ja kristilliset kirkosta.

Ilari Kiema 26.10.2015 10:14

Ei yllätä lainkaan.

Persujen sääntöjen mukaan puoluehallitus voi erottaa jäsenen suoraan asemaan katsomatta. Jos jäsen väärinkäyttää puolueen jäsenrekisteriä ja mahdollisesti luottamusasemaansa puoluetta vahingoittavassa tarkoituksessa, se on erottamisperuste.

Puoluehallitukseen kuuluvat mm. oikeusministeri Jari Lindström ja puolustusministeri Jussi Niinistö. Tuskin ne lainvastaisia päätöksiä tekisivät.

Soini on lukuisia kertoja ja avoimesti esitellyt johtajuutta ja lojaliteettia koskevia käsityksiään, jotka eivät voi olla yllätys kenellekään. Soini tarvitsee eduskuntaryhmän valtaenemmistön tuen, joka ei ole saatavilla olevien tietojen mukaan häviämässä mihinkään. Jos pari kansanedustajaa lähtee, persut siirtyvät kolmanneksi suurimmaksi puolueeksi, jolloin Soinin asema ulkoministerinä näyttää loogiselta. Mitään ministerivaihdoksia ei tarvita.

PS. Helsingin Kirjamessujen anti oli olosuhteisiin nähden monipuolinen, korkeatasoinen ja kannustava, kiitos myös Helsingin Sanomien.

Veli-Pekka Silvan 26.10.2015 10:16

PS on yhä enemmän Soinin pelialusta, Ps harjoittaa samoja tapoja mitä muutkin puolueet, eri mieltä olevat saavat tuta.

Iso osa puolueväestä on herran nuhteessa, mutta varmasti katkeruus lisääntyy mm. niiden joukoissa jotka kannattavat sosiaalisempaa politikkaa ja niiden joukossa jotka ovat ns. maahanmuuttokriittisiä.

Tynkkynen oli hyvä kyky, hyvä mediapersoona ja hänellä oli omia ajatuksia, Tynkkysen tilalle nostetaan joku Soinin yes-mies.

tapani kusnetsoff 26.10.2015 10:19

Kun puoluekokous on puheenjohtajiston valinnut, on puoluekokoukselle alisteisten elinten perin vaarallista erottaa puheenjohtajia tänä politiikan henkilöitymisen aikana. Syiden pitäisi olla todella painavia eli yleisten moraalikäsitysten vastaista toimintaa. Nyt en sellaista ole havainnut. Erityisen ongelmalliseksi päätös osoittautunee, mikäli varapuheenjohtajan käytöstä verrataan esimerkiksi joidenkin puolueen hyväksymien eduskuntavaaliehdokkaiden taustoihin.

Tragikoomista tilanteessa on se, että puolueen jäsenten jäsenyyden julkistamista pidetään tämän kokoluokan rikoksena. Yleisen ja luulenpa, että myös perussuomalaisen kenttäväen mielessä tavanomaisen, käsityksen mukaan perussuomalaisen puolueen jäsenyys ei ole sen pahempi stigma kuin jonkun muun puolueen jäsenyys.

Summa summarum: puheenjohtajasta ei kunniallisesti pääse eroon kuin tämän omaehtoisen eron kautta. Siksi olisi syytä varmistaa valinnat etukäteen. Kysymys vailla vastausta onkin se, kuka mokasi puoluekokouksessa. Toinen vaihtoehto, se vaarallisempi, on ajatus, että puolueen johto ei arvosta kenttää sen vertaa, että kunnioittaisi tehtyjä valintoja.

Kysymykseesi, mieliikö Timo oppi-isäkseen Veikoksi, on silti haastavaa vastata, vaikka Sirkka, Minä ja Pekka -lyhenne on muuntunut Perus-S(oini)ksi. Jokunen vuosi sitten Timon blogien perusteella tehty metafora-analyysi taisi osoittaa samaistumisen kohteeksi Veikkoakin arvostetumman hahmon.

Pertti Rinne 26.10.2015 10:20

Ihan subjektiivinen johtopäätös on, että Tynkkynen taitaa vaan olla niin hankala kaveri, että muu persujen johto lienee häneen lopullisesti kypsynyt. En usko, että Soini yksinään tällaisia "puhdistuksia" junailee.

Kuvaavaa on sekin, miten media haluaa draamaa, kun tällaisesta mitättömästä jutusta revitään otsikkoja ja kolumneja.

Minusta tämä ei ole mikään iso uutinen. Yksi palsta paperilehdessä olisi riittänyt.

antti liikkanen 26.10.2015 10:21

Maan hallitus, ulkoministeriö ja TP-UTVA ovat Soinille erinomaisia näköalapaikkoja sen näkemiseen, mitä Suomessa ja maailmassa todennäköisimmin tulee tapantumaan.

Tällaista näköalapaikkaa ei Veikko Vennamolla ollut (Pekka Vennamolla puolestaan ainakin osittain oli).

SoTe näyttää ruineeraavan sellaisia arvoja ja rakenteita, joiden puolustamiseen PS osittain olisi äärimmäisen velvollinen, mutta osittain on samalla puolueena ehdottomasti väärässä seurassa ollessaan liian heikko vaikkapa jäljempänä mainituissa asioissa.

Työterveyshuollon rahastot, KeVa ja KV-TES ovat kaikki jo lankulla ja siinä menee sellaisia elementtejä, joita Keskusta ja Kokoomus kyllä kestävät komentaa haikalojen ja krokodiilien hampaisiin, mutta PS ei.

Tuollaisessa hulabaloossa ei yhden Sebastianin asia paljoa paina, mutta äänestäjissä se herättää mietteitä, joita mahdollisissa hajoitusvaaleissa pitäisi voida hyödyntää.

Sebastianin profiili kun on kaikkea muuta kuin perussuomalaisten rasvanahkojen mieleen.

Tuukka Sariola 26.10.2015 10:32

Jos kerää julkista nimilistaa puoluehallituksen äänestyspäätöksen kumoamiseksi, niin oletettavasti siitä voi seurata hankaluuksia.

Sitten bonuksena kymmenet ihmiset eivät oikeasti edes olleet ilmoittautuneet listalle.

Onni Karilainen 26.10.2015 10:34

Minulle on ollut yllätys, että Soini on lähtenyt mukaan

näin äärioikeistolaiseen hallituspolitiikkaan.

Se ei voi olla muuta kuin pitkään päämääränä olleen

ministerinpaikan pitämistä hinnalla millä hyvänsä.

Tynkkysen politiikasta voi olla mitä mieltä hyvänsä,

mutta puoluekokouksen valitseman puoluehallituksen jäsenen ja

varapuheenjohtajan erottaminen puoluehallituksen päätöksellä on

absurdia.Puoluehallituksella ei kertakaikkiaan ole tuollaista mandaattia päättää itse jäsenistään.

Tämä taitaa olla viimeinen naula Persujen arkkuun.

Miika Kurtakko 26.10.2015 10:34

Puolue, jossa on äärioikeistolaisia aineksia, on omaksunut äärioikeistolaiset toimintatavat ja sisäisen retoriikan. Kriisin alussa Soini nimitteli Tynkkystä "rintamakarkuriksi", joten loogisena seurauksena nyt oli vuorossa Soinin poliittinen sotaoikeus, jossa Tynkkysellä langetettiin tuomiona poliittinen teloitus.

Selväksi on myös käynyt, että puolueen sisällä on kahden kerroksen väkeä: ne joiden lainvoiman saaneet rikostuomiot hyväksytään ja ne, joiden mahdollisen rikkeen - josta edes rikosilmoitusta ei ole tehty - tuomitaan. Tällä ei varmasti ole yhteishenkeä lujittavaa vaikutusta.

Soinin pönttökestävyys on pettämässä. Viime vaalikaudella PS:n gallupkannatus sahasi ylös ja alas, mutta ei koskaan kymmenen prosentin pintaan. Nyt ollaan jo niin alhaisissa lukemissa, että puolueen kovasta kannatusytimestä, joka on isoilla puolueilla siinä 13 %-yksikön pinnassa, liuetaan pois. Kovan ytimen pettäessä myös liikkuvat äänestäjät katoavat. Se tietää PS:n kutistumista takarivin takiaispuolueeksi, jolla ei ole enää saumaa hallituskuvioihin. Ja Soini tajuaa kaiken tämän.

Odotettavissa onkin enää Soinin ilmoitus siirtymisestä jonnekin vihreälle oksalle, kun sopiva virka aukeaa. Eli Vennamon - sekä vanhemman että nuoremman - jalanjäljissä loppuun asti. Se olisi kuitenkin syytä tehdä pian ennen kuin puolue murenee johtajansa alta.

Martti Alkio 26.10.2015 11:02

En menisi vertaamaan SKYP:n perustamista 1970-luvulla Sebastian Tynkkysen erottamiseen. Epäilemättä Vennamon puolueessa oli kapinahenkeä, mutta toisin päin - kapinalliset halusivatkin lähteä.

Kyllähän SKYP:n perustamisen taustalla oli nimenomaan poikkeuslakihanke Urho Kekkosen valitsemiseksi suoraan tasavallan presidentiksi. Perustuslaki vaatii kiireellisenä 5/6 enemmistön, joten jo 34 kansanedustajaa olisi pystynyt poikkeuslain kaatamaan. Tähän riittivät hyvin SMP:n 18 edustajaa sekä Kokoomuksen ja RKP:n oikeistosiivet sekä eräät yksittäiset kansanedustajat.

SMP:n eduskuntaryhmässä oli valmiutta lähteä puolueesta ja tukea poikkeuslakia, mutta kun puoluetuki menisi lain mukaan vaalien perusteella edelleen SMP:lle 18 edustajan mukaisesti. Niinpä puoluelakia rukattiin niin että jos yli 50% edustajista loikkaa, he vievät puoluetukensa mukanaan. Tämä "Lex Vennamoksi" kutsuttu laki hiertää Timo Soinia vieläkin niin että hän ajoi sen purkamisen hallitusohjelmaan.

Suomen Kansan Yhtenäisyyden Puolue (SKYP) perustettiin, sinne loikkasi 12 edustajaa (+1 myöhemmin) ja puoluetuki kuitattiin. Poikkeuslakiäänestyksessä SKYP äänesti kiltisti hallituksen esityksen puolesta ja poikkeuslaki meni läpi. Vastaan äänesti 28 edustajaa, joten ilman SKYP:n muodostamista hanke olisi kaatunut.

Seuraavissa eduskuntavaaleissa 1975 SKYP sai läpi vain yhden edustajan, joka myöhemmin loikkasi Keskustapuolueeseen. Puoluetuen hän vei mukanaan - vuoden 1972 lainmuutoksen mukaisesti. Myöhemmin SKYP ei saanut enää yhtään kansanedustajaa.

Marita Salenius 26.10.2015 11:12

On se merkillistä, että kun puoluehallitus tekee päätöksen, niin sekin laitetaan Soinin tekemäksi. Tynkkynen oli julkistanut nimilistan ilman listalla olleiden lupaa nimensä julkistamiseen. Katson, että tällainen toiminta ei ole missän muotoa korrektia eikä sallittua puolueen puheenjohtajistossa olevalta. Rivijäsen ei välttämättä kaikkea laillisuuden kommervenkkejä pysty tietämään, mutta kun on valittu johtotehtäviin, on toimen hoitamisessa aivan muita vaatimuksia, kuin pelkällä jäsenellä.

Mitä tulee tuohon blogistinkin herkuttelemaan Vennamo vertaukseen, on nyt taas muistutettava, että silloin elettiin Kekkosslovakian aikaa, kun Skyppiläiset lähti. Oli varsinaista Kekkosen K-linjan peliä, jota ei voi edelleenkään käsittää, miten sellainen ylipäätään oli mahdollista. Nyt onneksi on tämä uusi laki ja näin puolueiden hajoittamiseen houkuttelu rahalla on poistettu.

Tynkkysen kohdalla on taas kerran tullut todeksi väittämä, että ei nuoruus ole vika, mutta suuri haitta se voi olla. Siis kun ei mitenkään malteta katsoa tulevaisuuteen, vaan heti on rynnittävä muutaman selkään taputtajan kannustamana omaankin "tuhoon". Ei äkkiseltään näytä Sebastian Tynkkysen poliittinen tulevaisuus kovinkaan hienolta. Olen varsin pettynyt. Hän on sanavalmis ja selkeäpuheinen, mutta toiminnallaan varmasti petti monen häntä puoluekokouksessa äänestäneen.

Minulle ei merkitse puolueen gallup-prosentit, vaan tärkeintä on ns. realitoiminta. Puolueella on muukin tehtävä, kuin olla vain puheenjohtajansa taustana ( no ehkä kepussa). Tämän soisi perussuomalaisia arvostelevankin muistavan. Meitä on paljon ketällä puurtajia, jotka teemme työtä organisaation vakinaistamiseksi. Paikallisyhdistyksiä perustetaan ja käytänteitä opetellaan. Tälle puolueelle on ollut ja on selkeä tilaus tässä maassa. Katson, että puolueeni on toiminut juuri niin, kuin hallitukseen mentäessä oletinkin, että on toimittava.

Perussuomalaisissa on paljon niitä, joilla ei ole SMP taustaa, eikä moni edes välttämättä tiedosta politiikan entisaikoja, sitä Kekkoistumista. Sitä voi olla monessakin asiassa eri mieltä , mutta puolue sinällään ei ole asia, vaan kokonaisuus, joka on organisaatio, josta voi saada itselleen viitetaustan.

Politiikassa on jämähdetty vanhaan, vaikka uutta huudetaan. Sinne nukkuvien puolueeseen on niin helppo livahtaa. Perussuomaliset ei varmasti ole vähäisin tekijä, jolla on äänestysprosentit sentään pidetty 70 paikkeilla.

Pentti Kangasluoma 26.10.2015 11:20

Tynkkynen haastaa niin selvästi riitaa, että jossain vaiheessa tämä

tie on varmasti kuljettu loppuun. Nuori mies nauttii media huomiosta,

mutta pitkän päälle känkkäränkän rooli ei enää kanna.

Erottamispäätös on raju teko, osoittaa kuinka huolissaan ollaan galluppluvuista. Jos haluaa parantaa puolueen linjaa niin on tarpeetonta olla

noin hyökkäävä kuten Tynkkynen oli Soini katsoo ettei määräaikainen ero

enää olisi riittänyt.

juha niskanen 26.10.2015 11:40

Kuuluin siihen ikäluokkaan,jolla oli mahdollisuus seurata Veikko Vennamon toimintaa 1970 luvun alusta alkaen.Soinin toimia katsellessa tulee miekleen erään Aisopoksen tarinan viisaus:

"Kyllä susi syitä keksii kun lampaanlihaa mieli tekee"

Vennamo tutki aina tarkasti onko esitetyillä perusteila lampaanlihaa kiikarissa.

Soinilta tämä kyky puuttuu.

Ahto Apajalahti 26.10.2015 11:41

Perussuomalaisten toiminta Sebastian Tynkkysen erottamisessa on helposti laittomampaa kuin Tynkkysen harjoittama nimien keruu ja julkaisu (tekosyyhän tämä aivan päivänselvästi on muutenkin). Kun varapuheenjohtaja on puoluekokouksen valitsema, niin puoluekokouksen pitäisi olla ainoa taho, joka voi hänet erottaa tehtävästään.

Vaikka tämä erottaminen nyt muodollisesti menisikin puolueen sääntöjen mukaan, niin on kyllä todella huonoa järjestökulttuuria, että hallitus selvällä tekosyyllä erottaa varapuheenjohtajan, joka on juuri demokraattisesti valittu puoluekokouksessa. Selkeästi siis kun Tynkkystä ei voinut oikealla syyllä erottaa niin kaiveltiin tällainen tekosyy jostain. Todella härskiä menoa, löytyykö edes ns. vanhoista puolueista tällaista?

Tynkkysen kannattaa selvittää erottamisensa oikeudellinen puoli tarkkaan, jo ihan suomalaisen järjestödemokratian puolustamiseksi.

Miika Kurtakko 26.10.2015 11:47

Huomauttaisin muuten vielä, että PS:n puoluehallituksen tekemä päätös on yhdistyslain 23. pykälän 4. kohdan vastainen ja täten laiton. Soini joko valehtelee tai ei sitten tunne yhdistyslakia HS:n aamun haastattelussa. Puolueen säännöt eivät voi olla ristiriidassa yhdistyslain kanssa, muutenhan niitä ei olisi hyväksytty PRH:ssa.

"23 §

Kokouksessa päätettävät asiat

Yhdistyksen tai, jos säännöissä on niin määrätty, valtuutettujen kokouksessa on päätettävä: (16.7.2010/678)

...

4) hallituksen tai sen jäsenen taikka tilintarkastajan tai toiminnantarkastajan valitsemisesta tai erottamisesta; (16.7.2010/678)"

Vesa Kaitera 26.10.2015 12:22

Pertti Rinne kirjoitti: "Ihan subjektiivinen johtopäätös on, että Tynkkynen taitaa vaan olla niin hankala kaveri, että muu persujen johto lienee häneen lopullisesti kypsynyt. En usko, että Soini yksinään tällaisia “puhdistuksia” junailee."

Olen samaa mieltä. Tässä on takana paljon useampiakin henkilöitä kuin pelkkä Timo Soini. Sebastian Tynkkynen oli selvästi ollut hajoittamassa Perususomalaisia ja jouti siksi syrjään. Hänen erottamisensa kolmannen varapuheenjohtajan paikalta oli hyvinkin luonnollinen ja kokonaisuuden kannalta varmaan oikea päätös. Siitä, oliko välttämätöntä erottaa hänet samantien myös Perususomalaisten jäsenyydestä, mielipiteet todennäköissti jakautuvat. Itse olisin antanut hänen jatkaa puolueessaan rivijäsenenä. Muutaman vuoden kestäneen dispon kuluessa oisi voitu nähdä, kannattako häntä jatkossa nostaa taas ylöspäin. Tynkkysessä on kieltämättä potentiaalia, mutta hänen tapansa ajaa asioita etenepäin on hyvin repivä.

Vesa Kaitera 26.10.2015 12:44

HS näköjään pitää Sebastian Tynkkysen erottamista yhdistylain vastaisena. Näin todennäköisesti onkin. Koska PS:n puoluekokous valitsi Tynkkysen viime elokuussa kolmanneksi varapuheenjohtajaksi, niin vain uusi puoluekokous voisi hänet tästä tehtävästä erottaa. Juridisesti tapaus lienee selvä, mutta tämä on kuitenkin etupäässä politiikkaa eikä juridiikkaa. Poliittisesti meidän on kysyttävä, onko Tynkkynen hajoittanut Perussuomalaisia ja onko hän loukannut PS:n jäsenten yksityisyyden suojaa julkistaessaan tukijoidensa nimiä heiltä välttämättä lupaa kysymättä. Mielestäni vastaus kumpaankin kohtaan on myönteinen. Sitten on kysyttävä, onko täysin välttämätöntä järjestää tämän yhden hemkilön vuoksi raskas ja kallis puoluekokous, jonka kuluessa media yrittäisi luonnollisesti kaikin mahdollisin tavoin hajoittaa Perussuomalaisten rivejä. Mielestäni vastaus on kielteinen.

Eli erottaminen pidetään voimassa, mutta Tynkkysellä on tietysti mahdollisuus valittaa PS:n puoluehallituksen päätöksestä oikeuteen. Juridisesti hän voittaisi prosessin, mutta poliittisesti hän häviäisi lisää. Suosittelen Tynkkyselle, ettei hän valita puoluehallituksen päätöksistä, tyytyy kohtaloonsa ja katuu tekojaan. Sitten jonkin ajan kuluttua hän voi uudelleen hakea PS:n jäsenyyttä ja aloittaa taas kipuamisensa ylöspäin politiikassa.

Erkki Pekola 26.10.2015 12:51

Kuka mahtoi olla se Persujen käyttämä oikeusoppinut, joka näki Soinin toimet lakien mukaisina? Tähän mennessä silmiini on osunut kahden professorin, Heikki Halila ja Matti Tolvanen sekä tietosuojavaltuutetun Reijo Aarnion lausunnot, jotka varovaisuuksistaan huolimatta ovat Soinin käsityksiin nähden selkeästi ristissä. Tästä näytelmästä on nähty ja kuultu vasta alkutörahtelyt.

Perässähiihtäjän kysymykseen näkyykö Soinin otteissa Vennamon elkeitä vastaan. että ulkoministeri on koko hallituksen toiminta-ajan touhunnut ulkomailla. Kun Jean-Claude Juncker kutsui pakolaiskysymyksiä käsittelevän hätäkokouksen viikonlopuksi koolle, niin Suomen edustuksen ohittaminen viittaa seikkaan, että Soinin hörähtelyjä on Euroopassa kuultu tarpeeksi.

Jussi Sipilä 26.10.2015 12:51

Kovasti alkaa olla absurdeja ja ristiriitaisia piirteitä tässä. Tynkkynen on tehnyt "oikeudellisen arvion" (?) perusteella laittomuuksia ja puoluesihteeri syyttää miestä suoraan rikoksista. PS alkaa olla aika vallantäyteinen puolue kun kuvittelee voivansa päättää rikosoikeudellisen tuomiovallan käyttämisestä korkeimman omakätisesti. Paljon vähemmän nokan koputtamista tästä olisi, jos puoluehallitus olisi vain todennut mielestään Tynkkysen toiminen puolueen edun vastaisesti ja antanut potkut. Toki silloinkin olisi aiheellista kuuluttaa avoimen keskustelun toleranssia.

Kuten jo aiemmin tässä keskustelussa todettu, on puoluekokouksen valitseman puoluehallituksen absurdia ajatella voivansa omasta kokoonpanostaan päättää mikäli siitä ei omaa, yksiselitteistä merkintää säännöissä ole. Tällaista ei ainakaan tähän mennessä ole tullut ilmi.

Erityisen silmiinpistäväähän tässä on toki se, että puolueessa on aiemmastakin ihan korkeimmassa oikeudessakin tuomittu rikollinen, jolle annetaan potkujen sijaan ehdokkuus kaikissa mahdollisissa vaaleissa sekä parrasvalopaikka puhumassa puoluekokouksessa, mutta nyt vpj potkitaan pihalle tarkemmin määrittämättömän "oikeudellisen selvityksen" (by Putkonen?) perusteella rikolliseksi leimaten. Kovin kumisee Soinin selitystynnyri.

Onni Karilainen 26.10.2015 13:27

Jos Tynkkynen vie asian käräjille, puolue häviää jutun

ja oikeuskäsittelyn aikana häipyvät viimeisetkin Persujen

kannattajat.

Sen pituinen se.

Soinin olisikin viisainta tehdä Canossan matka Ouluun ja sanoa polvillaan Tynkkysen edessä, että nyt tekisi armo hyvää.

Jouni Pulli 26.10.2015 13:43

Vennamon ja Soinin toiminnan vertaaminen keskenään on kovin haasteellista, koska Vennamon aikaan poliittiset vaikuttajat katsoivat asioita kovin eri vinkkelistä kuin nyt ja siten myös vaikuttajat olivat osin varsin erilaisia.

Tällä kertaa huomio kiinnittyy siihen, miten kaksi muuta hallituspuoluetta eli kokoomus ja keskusta tulevat tilanteeseen reagoimaan, jos perussuomalaisten päätös olisi juridisesti kestämätön. Eihän voine olla niin, että hallituspuolueet hyväksyisivät jonkun toisen hallituspuolueen mahdollisesti lainvastaisen toiminnan.

Olisi kansalaisten eli äänestäjien luottamuksenkin kannalta tärkeää, että tämän perussuomalaisten toiminnan juridinen kestävyys selvitetään perin pohjin ja heti.

Vesa Kaitera 26.10.2015 13:49

Onni Karilainen kirjoitti: "Jos Tynkkynen vie asian käräjille, puolue häviää jutun ja oikeuskäsittelyn aikana häipyvät viimeisetkin Persujen

kannattajat."

Ensimmäinen väittesi pitänee paikkansa. Tynkkynen hyvin todennäköisesti voittaisi nostamansa oikeusjutun PS:n puoluehallituksen erottamispäätöksestä. Mutta juridinen voitto ei ole lainkaan sama kuin poliittinen voitto.

Jälkimmäinenkin väitteesi pitää osittain paikkansa, ja sen luulisi saavan Tynkkysenkin järkiinsä. Hän ei voita itse mitään, jos hän jatkuvasti on PS:n vastustajien välikappaleena PS:n hajoittamisessa.

Soini ei taivu Tynkkysen edessä, ei varmasti, vaikka mikä olisi. Tynkkysellä on kymmeniä vuosia enemmän aikaa toimia politiikassa kuin Soinilla. Siksi Tynkkynen ehtisi näyrtymisensä jäleen vielä luoda pitkänkin uran PS:ssa. Mutta tämä edellyttää, että hän lakkaa juoksemasta amokia. Politiikka on yhteispeliä.

Erik Strandholm 26.10.2015 14:25

Puoluejohdon on löydettävä yhteinen linja, johon on mukauduttava kun päätökset on tehty. Tynkkynen ei mukautunut ruotuun vaan ryhtyi ajamaan muun johdon rinnalla omaa agendaansa. Kun kaksi junaa, isompi ja pienempi, kulkevat eri teitä, niin joko pikkujuna lähtee ison junan raiteille takaisin tai sitten se menee omille teilleen. Näin siinä nyt kävi. Aika kova päätös sillä Tynkkynen tuntuu ajattelevan ja toimivan kuin Perussuomalaiset.

Soini on niin ylivoimainen tekijä puolueessaan, kuten Veikko Vennamo aikoinaan, että johtamistapaan tulee väistämättä yhtäläisyyksiä. Yhtäläisyyttä näen myös Ruotsidemokraattien johtamiseen. Moni on joutunut lähtemään puolueesta kun ei ole mukautunut puolueen uuteen linjaan. Soini joutuu nyt vetämään linjaa eri tavalla kuin oppositiossa aikanaan. Puolueessa puolueen ( valtaapitävien) tavalla tai puolueesta pois. Tämä on nyt pelin henki.

Teemu Männynsalo 26.10.2015 15:06

Alusta alkaen ulkopuolisen silmään näytti, ettei Tynkkysen valitsema julkinen toimintatapa voi päättyä hyvin oikein kenenkään kannalta - vähiten hänen itsensä. Amok on hyvä kielikuva. Toimiko hän lähes ominpäin vai edustiko jotakin, jää nähtäväksi. Kyse ei ollut nähdäkseni ensisijassa näkemyseroista vaan nimenomaan ja vain toimintatavasta, joka oli kiistatta puoluetta hajottava.

Soini ei alistunut median välittämään julkisuudella painostamiseen tai kiristämiseen, mikä on täysin hänen taipumattoman julkisuusstrategiansa mukaista.

Persuilla on taloudelliset edellytykset asian pitkään juridiseen selvittämiseen eikä puolueella ole poliittisesti varsinaista hävittävää siinä prosessissa huomioiden, että asia olisi jätetty silleensä. Päätöksellä on näytetty poliittista linjaa ääritapauksessa vaikka erottamisen menettelytapaa voi sinällään kaiketi myöhemmin vielä täydentää ja ehkä toisaalta yrittää myös riitauttaa.

altti hirvenoja 26.10.2015 17:20

Erottaminen on törkeä teko joka ei saisi jäädä vaille seuraamuksia.Allekirjoitin SB.n listan joka mielestäni on vähintääkin aiheellinen.Allekirjoittaessani tiesin että tottakai se on julkinen mitä virkaa sillä muutoin on.Olen raskaasti petetty äänestäjä sillä kaikki mitä soini lupasi ennen vaaleja on unohdettu..niin kova imu on ministerisalkulla..muusta viis.!!

Seppo Keränen 26.10.2015 17:41

Onko Soinilla Vennamon elkeitä, Unto kysyy. Kyllä, Timo Soinilla on Veikko Vennamon elkeitä, mutta Soini on vielä kaukana Vennamon tavasta johtaa perustamaansa puoluetta. Vennamo johti Smp:ta diktaattorin ottein. Hän oli puolueen hajoamisen aikaan sekä Smp:n puheenjohtaja että puolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja. Todellinen vallan keskus oli puolueen lehtiyhtiön Oy Pientalonpojan johtokunta, jonka puheenjohtaja Vennamo oli.

Smp:n hajoamisen syy oli Vennamo, ei eduskunnan tammikuussa 1973 hyväksymä poikkeuslaki, jolla jatkettiin presidentti Urho Kekkosen virkakautta 1974-78. Smp:n eduskuntaryhmässä oli jo vaalikaudella 1970-72 tyytymättömyyttä Vennamon johtamistapaan. Eino Poutiaisen mukaan Vennamo saattoi antaa julkisuuteen eduskuntaryhmän nimissä kannanottoja, joita ei oltu ryhmässä käsitelty.

Vennamo piti Smp:n kansanedustajia pihdeissään ns. vaalivekseleillä. Puolue taas oli Oy Pientalonpojan pihdeissä. Puolueen rahaliikenne kulki lehtiyhtiön kautta. Puolue oli velkaantunut yhtiölle. Rahariita ryöpsähti julkiseksi 1972 vaalien jälkeen, kun Vennamo kieltäytyi perumasta vaalivekseleitä, vaikka puolue (Oy Pientalonpoika) oli jo saanut puoluetuen tililleen.

Vennamo ei suostunut opposition vaatimaan sovintokokoukseen, vaan päätti elokuun puoluekokouksessa nujertaa niskottelijat. Puolueosastoja erotettiin. Sovinnon eleenä Vennamo oli luvannut luopua ryhmäjohtajuudesta, mutta petti lupauksensa ja alkoi erottaa kansanedustajia ryhmästä. Vaikka ryhmän selkeä enemmistö halusi Vennamon pois ryhmäjohtajan paikalta, enemmistö oli voimaton Vennamon ”moukarilinjan” edessä. Kun Vennamo ei perääntynyt, ”ryhmä 12” marssi ulos ja järjestäytyi omaksi eduskuntaryhmäkseen. Vennamo teetätti puolue-elimillä päätöksen, jonka mukaan ”hajottajakansanedustajat” eivät enää edusta Smp:ta.

Muissa eduskuntapuolueissa heräsi halu auttaa Vennamon jyrän alle jääneitä. Marraskuussa Smp:n oppositio haki apua presidentiltä, joka lupasi selvittää, olisiko mahdollista saada aikaan lakimuutos, jolla erotetut saisivat puoluetuen. Lakia muutettiin niin, että joulukuussa perustettu Skyp sai kansanedustajamääräänsä vastaavan tuen. Smp:lle jäi ”tynkäryhmän” tuki.

Poikkeuslaista Kekkonen neuvoi Smp:n oppositiota, ettei ole syytä ottaa siihen kantaa, ennen kuin kokoomus ja kansanpuolueet, joista asia riippuu, määrittelevät siihen kantansa, ”älkää käykö Vennamon lyötäviksi”. Skypin kansanedustajat äänestivät poikkeuslain puolesta. Ryhmän puheenjohtaja Heikki Kainulainen perusteli ryhmän kantaa sillä, että ”nykyinen vallassa oleva presidentti on varmasti paljon suurempi tae kansanvallasta kuin koskaan Vennamon johtama diktatuuri.” Kekkonen kirjoitti maaliskuussa 1973 päiväkirjaansa, että jos olisi syksyllä 1972 tiennyt, että Smp hajoaa, hän olisi taipunut normaaleihin vaaleihin 1974 eikä poikkeuslakia olisi tarvittu.

Lasse Reunanen 26.10.2015 18:24

Olen samaa Timo Soinin vuosikertaa - en usko hänen noin 10 vuotiaana tiedostaneen Smp:n ryhmäkuvioita, mutta oppinut sitä myöhemmin puoluetyöntekijänä - enempi poika Vennamon aikalaisena...

Tynkkysen nousu julkikuvioon johtunee pitkälti myös sukunimestään, joka tunnettu vihreiden vastaavasta - vähän samoin kuin nykyinen puolustusministerimme lienee saanut sukunimestään poliittista vetoapua.

Perussuomalaiset toimi puoluekuriin tehtyjen sääntöjensä mukaan, joten vaikka lain kanssa tulisikin ristiriitaa niin käytäntö toteutettu.

Itse olen sananvapaus korostajana sitä mieltä, että kaikki mikä itsellään tiedossa on julki kerrottavissa - totuus ja hyvät tavat huomioiden. Tynkkysen keräämä listaus siis ollut vapaaehtoista osallistumista, julkiseen käyttöön - eikä siinä liene lain esteitä kertomiselle. Veti kuitenkin sen pois julkisuudesta ennen kuin suuri yleisö pääsi siihen tutustumaan (Timo Soinin sanoin radiohaastattelussaan - saatuaan puoluehallitukselta tiedustelun 16.10.).

Kiistassa taitaa olla kyse myös siitä, että listalla ollut perussuomalaisten kärkihahmoja. Muistamme kun Tynkkynen kertonut, että kaksi puoluehallituksen jäsentä tuki alkujaan hankettaan (nimiä kertomatta), mutta sitten puoluehallitus olikin hylännyt ehdotuksensa - jota oli tukemassa vain kaksi henkilöä (nimeämättä), joten ketähän oli se Tynkkysen listoilta pois lipsunut puoluehallituksen jäsen?

Siitä tästä enimmiltään lienee kyse, ja miksiköhän yksi henkilö lähtenyt asiasta pois (pelkäsikö, saiko jotain omaa hyvää puolueen hallituskuivioissa vai mistä kyse ollut?).

Puoluehallituksen pöytäkirjat pääsääntöisesti salaisia, joten niistä emme tiedä - kun puoluesihteerikin visusti piti suunsa asiasta suljettuna.

Tynkkyseltä jäi myös kertomatta se vaihtoehtoinen suunnitelmansa mikäli puoluehallitus ehdotuksensa kaataa - tämäkö se suunnitelma olikin - vai olivatko suunnitelmat jotain missä kaksi puoluehallituksen jäsentä olisi tarvittu tukemaan jatkoesityksiä (tästä Tynkkynen ollut edelleen vaitonainen)?

Unto Hämäläinen 26.10.2015 18:56

Kiitos keskustelusta, erityinen kiitos toimittaja, tohtori Seppo Keräselle tästä historiallisesta valistuksesta, jolla Seppo palautti mieliimme, mitä SMP:ssä silloin aikoinaan tapahtui. Se auttaa meitä suhteellistamaan tapahtumia. Tynkkysen tapaus jäänee pieneksi kuriositeetiksi, jos sen takaa ei paljastu muuta. Sitä pitää lähiviikkoina seurata. Oheisen linkin takaa voi tutustua Sebastian Tynkkysen uraan. Kuten taisin aamulla postauksessani sanoa, kovin kummoisesta poliittisesta urasta ei nyt ole kysymys. http://nyt.fi/a1445834796457

Unski

Vesa Kaitera 26.10.2015 19:35

Yhdistyslakiekspertti Heikki Halila väitti, että PS:n puoluehallituksentekemä päätös on mitätön. Ei ole. Tuo päätös pitää, kunnes se on mahdollisesti oikeudessa todettu laittomaksi. Jonkun pitäisi panna oikeusprosessi käyntiin, enkä välttämättä usko, että Sebastian Tynkkynen olisi sellainen henkilö. On äärimmäisen harvoin voittava poliittinen strategia haastaa oikeuteen oma (entinen) puolue. Siinä tuo haastaja varmasti lopulta häviää, vaikka saisikin oikeudessa voiton. Politiikka on viime kädessä paljon muutakin kuin juridiikkaa.

Siinä Halila on tietenkin oikeassa, että puoluehallitus voi erottaa Tykkysen puolueen jäsenyydestä puoluetta vahingoittaneen toiminnan vuoksi, mutta puoluehallituksen mandaatti ei riitä erottamaan yksittäistä puoluehallituksen jäsentä tuosta tehtävästä. Ainoastaan puoluekokous voisi sen tehdä. Tuskinpa tässä PS kuitenkaan on järjestämässä puoluekokousta pelkästään Tynkkysen tapauksen vuosi.

Riku Keskinen 26.10.2015 22:35

Kuukausi takaperin Soini kirjoitti plokissaan näin: "Perussuomalaiset ovat vuosia varoittaneet sekä moraalittomasta europolitiikasta ja löperöstä maahanmuuttopolitiikasta Euroopassa, myös Suomessa. Minua, EU-politiikasta ja Jussi Halla-ahoa maahanmuuttopolitiikasta, on arvosteltu rajusti. Vääriksi väitteitämme ei ole todistettu."

Minusta Soini korottaa tässä Halla-ahon rinnalleen pitkän linjan oikeassaolijana. Samalla Perussuomalaiset määritellään kahden kärjen puolueeksi: 1) EU-kriittisyys, 2) maahanmuuttokriittisyys. Jokin syy Soinilla varmaan tällaiseen muotoiluun oli. Vennamolaiselta se ei vaikuta.

Tämä varsin merkittävä lausuma on jätetty huomiotta niin perinteisessä mediassa kuin somessakin.

Jari J. Marjanen 26.10.2015 22:58

Olenpa kerrankin samaa mieltä Marita Saleniuksen kanssa siitä, ettei edes Timo I Soini, Oikean Kansan armosta Puolueen puheenjohtaja, Pakkoruotsin vihollinen, Maisterisjätkä ym. ole puolueesta erottamista yksinään päättänyt. Uutisotsikoilla kerätään hiiren napautuksia, ja PS ≈ Soini jopa muutaman tuntemani PS:n jäsenen - joista yksi tosin jo entinen - mielestä.

Kävin äsken PS:n ja Timo Soinin verkkosivuilla enkä ainakaan äkkiseltäni nähnyt kummallakaan sivustolla mainintaa S. Tynkkysen erottamisesta. En näin myöhään ehtoolla viitsinyt ruveta lukemaan PS:n sääntöjä, mutta olisi erittäin omituista, jos puoluehallituksella olisi laillinen oikeus erottaa ylemmän elimen valitsema oma jäsenensä. Puolueesta erottaminen on juridisesti eri asia.

Vaikken tietenkään Soinista pidä, niin ihmisenä toivon hänelle voimia kestää paineita, kun hänellä kerran on sairauksiakin ollut, enkä kansalaisena halua hallituskriisiä. Näissä olosuhteissa en kyllä rohkenisi luottaa tämän SSS-hallituksen kestävän koko neljän vuoden vaalikautta.

Mikko Mäkelä 26.10.2015 23:10

Mielenkiintoista on se ,että Soini on useasti korostanut, että sääntöjä pitää noudattaa onpa sitten kyseessä EU:n pakolaispolitiikka, Dublinin sopimus, Kreikan lainapaketit tai Tynkkysen teot. Nyt kuitenkin Tynkkynen on erotettu puolueesta, mutta ei puoluehallituksesta, jonka jäsenien pitää puolueen sääntöjen mukaan olla myös puolueen jäseniä.

Tässä varmaankin tarvitaan luovaa sääntöjen tulkintaa.

Tapani Tikka 27.10.2015 0:09

Soinin poliittinen pelisilmä petti täydellisesti. Tynkynen oli jo hävinnyt kiistan ja media unohtamassa hänet. Nyt puoluehallitus nosti hänet uudestaan otsikoihin ja teki hänestä marttyyriin. Luvassa voi olla vuosia kestävä oikeustaistelu, josta persuille seuraa vain negatiivista julkisuutta.

Pekka Turunen 27.10.2015 0:36

Ei Timo Soini mikään valtiomies ole eikä hänen puolueessaan ole valtiomiesainesta. Siihen ei pääse populismilla. Nyt täytyy kuitenkin myöntää, että Soinilla ja puolueen muulla johtoryhmällä näyttää olevan vankka pyrkimys osoittaa hallituskelpoisuutensa. Sitä arvostan, mutta helppoa se ei ole, sillä niin tavattoman heterogeenista ja vastustushenkistä puolueen kannattajakunta on.

Veikkaan, että tynkkysläiset saavat puolueen antamaan periksi tai hajoamaan ja sitä kautta takaisin vähämerkitykselliseksi pienpuolueeksi (tai kahdeksi, tai kolmeksi). Toisaalta jos puolueen johto kuitenkin onnistuisi pitämään rivit pääosin kasassa ja hoitamaan hallitustaipaleen kunnialla, olisi se selvä askel kohti valtiomiesmäisyyttä.

Tältä pohjalta ymmärrän puolueen johdon toimintaa. Hallituksessa joko ollaan tai siellä ei olla. Ei sitä voi joka gallupin jälkeen kyseenalaistaa. Nämä ovat silti vaikeita kysymyksiä ja varsinkin tällaiset erottamiset ovat aina riskin paikkoja.

Eduskuntavaalien jälkeen monet tuntemani perussuomalaisiin torjuvasti suhtautuvat (ne kuplassa eläjät) naureskelivat, että nyt puolue putoaa. Joko se menee hallitukseen ja menettää suosiotaan vaikeiden päätösten kurimuksessa, tai ei mene ja menettää merkityksensä. Niinpä - perussuomalaisten tulevaisuutta ratkotaan nyt.

Jouni Martikainen 27.10.2015 6:30

Julkisen palvelun YLE on oivasti pohjustanut aihetta syväluotaavalla taustoituksellaan. Avara luonto -ohjelmapaikalla on lauantai-iltaisin ja sunnuntaiaamun uusinnan ohjelmapaikalla usein nisäkkäitä käsitteleviä jaksoja, joissa jossain kohdalla ohjelmaa toistuu monesti sama teema:

1. nuori uros haastaa vanhan valtiaan

2. vanha valtias höykyyttää nuoren silmille hyppijän

3. nuori uros linkuttaa hävinneenä kamppailukentältä

Puolueen uskolliset soturittaret Riikka Slunga-Poutsalo eilisen ykkösaamussa ja Marita Salenius täällä keskustelussa korostavat, että puoluehallitus tästä päätti - ei Timo Soini. Käännetäänpä toisin päin. Olisiko Tynkkyselle näytetty ovea, jos Timo Soini ei olisi niin halunnut? Niinpä.

Kyösti Salovaara 27.10.2015 9:16

Ottamatta kantaa Soiniin tai Tynkkyseen - siis politiikkaan - niin melkein huvittavaa ellei vähän pelottavaa on seurata journalistien käyttäytymistä. Nyt toimittajat ovat löytäneet Tynkkysestä uuden lemmikin, jota paijataan ja silitellään - niin kuin äsken Jakke Holvas Ylessä jonkun yliopistosta paikalle haalitun "tutkijan" kanssa.

Piisaisihan siinä tietysti naurua ja aitoa vahingoniloa jos toimittajat todellakin saisivat hajotetuksi perussuomalaisten puolueen, jossa ristiriidat kaiketi ovat alusta pitäen olleet sisään rakennettuja.

Kun WHO ilmoitti eilen ettei makkaraa pidä syödä ja perussuomalaisten korttitalo huojuu, niin Kallion ja Punavuoren eliittikuplassa nostellaan jo valkoviinilaseja parsapötköille.

Jari J. Marjanen 27.10.2015 9:22

Tapani Tikan toteamus pelisilmän pettämisestä olikin hyvä huomio. Alkaako Soinin ote lipsua, onko hänenkin paineensietokyvyllänsä tosiaan rajansa jo monien silmissä? Olisi kiinnostavaa, jos Sebastian Tynkkynen (etunimi erotukseksi Oras T:stä, samaa sukua he kuitenkin tiemmä ovat) veisi erottamispäätöksen oikeuteen, sillä Halila ja Tarasti ovat kyllä yhdistysoikeuden huippunimiä, ja heidän kantansa tuomioistuimetkin ottaisivat huomioon (tavanomainen varauma: toimittajat ovat voineet kiireessä oikoa tai tulkita väärin heidän lausuntojansa).

Muuan puoluekollegani (vihreä siis) nimitti Tynkkysen erottamista jo Perussuomalaisten kuolinkouristuksiksi - itse en sentään tähän usko, mutta kasvukipujakaan ei enää saisi olla suurella hallituspuolueella, harjoittelun ja opiskelun ajan pitäisi oleman ohi. Kiinnostavaa muuten, että Halla-aho näyttää asettuvan Tynkkysen tueksi, eikä Soinikaan voi sitä tukea aivan olankohautuksin ohittaa, koska Mestarilla on niin näkyvä asema PS:ssa.

Mark Andersson 27.10.2015 9:46

On totta kai luontevaa että Soini potkii luonnollista kehitystä vastaan, sitä, jonka hän hyvin tuntee: populistipohjaiset protestipuolueet hajoavat käytännössä aina, kun pääsevät/joutuvat hallitusvastuuseen.

Soini on päässyt yllättävän pitkään leikittelemään sanonnan: "kannettu vesi ei kaivossa pysy" kanssa. Mutta politiikankin kanssa leikitään juuri niin kauan kuin leikki sallitaan.

Monessa muussakaan suhteessa nykypolitiikka ei poikkea hiekkalaatikkoleikeistä.

Mauno Rissanen 27.10.2015 10:18

Mielenkiintoinen tilanne. Yhdistyslaki viittaa jäsenen erottamisessa puolueen sääntöihin. Perussuomalaisten säännöissä näkyy sanottavan, etä hallitus ottaa ja erottaa jäsenen. Niin siinä on menetelty. Nälkävuoden mittainen riita voidaan käydä siitä, täyttääkö Tynkkysen menettely erottamisen ehdon, että hän on vahingoittanut puoluetta. Ei ehkä kannattaisi käydä. Kenellä on halua riidellä siitä, että puheenjohtajistoon on tullut tätä kautta "sitoutumaton" jäsen? Ei Soini tässä ihan heikoilla ole.

Soini on jossain määrin sylkykupin asemassa. Kun hän yrittää nyt tosissaan muotoilla hallituskelpoista puoluetta, kelpaa hänen kiusankappaleensa marttyyriksi.

Vakavaa huomiota ansaitsee mielestäni kysymys populismista. Populismista ja karkeasta käyttäytymisestä toimittajat ovat lyöneet perussuomalaisia kuin vierasta sikaa. Tältä kannalta on huomaamisen arvoista, mitä Tuomas Muraja sanoo viimeisessä Kanavassa: "On myös muistettava, että perussuomalaiset tarjoavat yhä kanavan vähäosaisille. Suomessa asuu suuri ryhmä ihmisiä, joiden todellisen olemuksen kuvaaminen on poliittisesti epäkorrektia: katkeria, tietämättömiä ja syrjäytymisvarassa olevia henkilöitä. Perussuomalaiset sanovat, että heilläkin on ihmisarvo, ja siinä puolue on oikeassa. Median on vaikea hyväksyä, että he olisivat kykeneviä tekemään yhtä hyviä päätöksiä kuin me hyväosaiset mielestämme teemme."

Toimituksellinen elitismi kätkee populismin, rasismin ja fasismin käsitteiden taakse, että perussuomalaisten karhealla kannattajajoukolla on todellisia asioita ja huolenaiheita. Samanaikaisesti sivuuntuu se, että muiden pulueiden ohjelmissa on unenomaisia osia hyvien haltijoiden maailmoista, ja tuloksena on ajoittain puheita, jotka ovat kuin rahattomalla lehmänostajalla.

Jari J. Marjanen 27.10.2015 11:23

Kun nyt kerran vauhtiin pääsin, ja jos bloginpitäjä vielä tämän päästön minulta hyväksyy, niin kommentoin Mauno Rissasen edellistä kirjoitusta. Hänen lainauksensa Murajan toteamuksesta on hyvä ja muistamisen arvoinen. PS on koonnut järjestäytyneeseen puolueeseen sellaista väkeä, joka olisi muuten poliittisesti koditon, ts. puolueella on ollut sosiaalinen tilaus.

Tähän osuuteen kuitenkin oma kommenttini: "--- muiden pu[o]lueiden ohjelmissa on unenomaisia osia hyvien haltijoiden maailmoista ---". Aloitellessani Vihreän liiton "väriä tunnustavana" eli jäsenenä Pohjois-Helsingin Vihreät ry:tä perustettaessa hieman yli kymmenen vuotta sitten saatoin yhtyä erään puolueen kansanedustajan lausumaan, että vilpitön halu parantaa maailmaa (sisältää aivan lähiympäristönkin, esim. kaupunginosan) on ainoa eettisesti kestävä syy ryhtyä politiikkaan. Toki kateus, viha, kostonhalu ja väyrysmäinen vallanhimo tai lievemmässä määrin halu ansaita elantonsa pelkästään politiikasta voivat antaa voimia edetä poliitikonuralla, mutta eettisesti kestäviä ne eivät ole.

En edelleenkään voi välttyä vaikutelmalta, että PS:n kantavia vaikuttimia on muutoksen vastustaminen, mitä kuvaa esim. se, että vielä joitakin aikoja sitten moni näkyvä perussuomalainen kiisti ilmastonmuutoksen. Kuten useista 60-luvun tieteiskuvitelmista on tullut totta, niin utopioiksi leimatuista maailmanparannuspyrkimyksistä on syntynyt uutta. Perussuomalaisten utopia on todellisessa tai oletetussa menneisyydessä. - Utopia on muuten kiinnostava sana, koska se voidaan tulkita "epäpaikan", kreikan οὖ = 'epä-' ja 'ei-' sekä τόπος = 'paikka' ja 'kohta', lisäksi myös "hyväksi paikaksi", kr. εὖ = 'hyvä' ja 'hyvin'.

Pentti Kangasluoma 27.10.2015 11:24

On ehdottomasti oikein todeta että perussuomalaiset antaa äänen ja kasvot

sille osalle kansaa jonka koulutus, ammatit, asuinpaikat, ikä, ja

muut seikat ovat johtaneet heidät syrjittyjen karsinaan.

On siinä joukossa myös yrittäjiä jotka ovat pudonneet sosiaalisessa

arvostuksessa jopa leipäjonoihin asti. Ilman alkoholin liikakäyttöä.

Samalla kuitenkin näkee ettei Tynkkysen tapa johda hyvään. Liian pieni

asema, nuorena saatu medianäkyvyys, ei näillä avuilla eläinlauman uros

joudu kuin karkotetuksi laumasta. Nöyränä pitää pyrkiä takaisin.

Keinot pitää osata, ja haastaa kun vanhan uroksen valta horjuu. Nyt

asia melkein päinvastoin kun kokoomus ja keskusta tarvitsevat Soinia.

Aamu-tv, ei yhtään kriittistä kysymystä Tynkkyselle. Voi, voi!

Vesa Kaitera 27.10.2015 11:27

Muutamat kirjoittajat väittävät, että Soinin pelisilmä olisi pettänyt. Olen toista mieltä. Tynkkysen kaltaiselle oman pesän likaajalle oli yksinkertaisesti pakko näyttää ovea. PS:n puoluehallitus ei pystynyt erottamaan Tynkkystä puolueen kolmannen varapuheenjohtajan paikalta sen paremmin kuin puoluehallituksestakaan, sillä noihin tekoihin sillä ei yhdistyslain nojalla olisi ollut oikeutta. Mutta puolueen jäsenyydestä voidaan helposti erottaa jäsen, joka on toiminut puoluetta vastaan. Ja sen Sebastian Tynkkynen on tehnyt useaan otteeseen. Hän ei voita mitään vetämällä erottamisensa oikeuteen, sillä hän häviäisi jutun, sekä juridisesti että poliittisesti. Jos hänet olisi erotettu puoluehallituksen jäsenyydestä, niin siitä nostamansa jutun hän olisi kylläkin voittanut.

Tynkkysen ainoa käytännö mahdolllisuus come-backiin on nöyrtyä ja pyytää omaa käyttäytymistään anteeksi. Hänen ei välttämättä tarvitse muuttaa omaa poliittista linjaansa piiruakaan, ainoastaan sitä menettelytapaa, jota hän on käyttänyt asioita ajaakseen. Jos hän näin tekee, niin PS ottaa hänet todennäköisesti muutaman kuukauden sisällä takaisin jäsenekseen, ja hän saattaa lopulta päätyä ministeriksikin, jos PS:n joukkokannatus kestää kohtuullisella tasolla. Tynkkynen on kuitenkin esiintymiskykyinen ja lahjakas nuori mies. Ja muitakin narsistisia karrieristeja on Suomen politiikan huipulle kivunnut kuten Paavo Väyrynen.

Miika Kurtakko 27.10.2015 11:50

Jatkan Mauno Rissasen mainion puheenvuoron pohjalta. Olen siinä eri mieltä, että Soini ja/tai PS:n puoluehallitus olisivat jotenkin vahvoilla kiistan juridisessa osassa. Puoluehallituksen ja puolueen jäsenyydet ovat liitännäisiä: sääntöjen mukaisesti toimittaessa puolueen jäsenyyttä vailla oleva puoluehallituksen jäsen tulisi myös erottaa puoluehallituksesta, mihin tarvitaan puoluekokouksen päätös.

Itse pääasia on kuitenkin Tynkkysen, Soinin ja miksei puolueen aktiivienkin kokemattomuus hallituskuvioissa. Soini möi puolueen nahkan halvalla hallitusneuvotteluissa, mistä Tynkkynen on puoluetta kritisinoinut. Kompromissit kuitenkin kuuluvat hallitusyhteistyöhön, mitä puolueen aktiivit eivät ehkä ihan ole sisäistäneet. Myyntianalogialla sanottuna: piti myydä pelkkä sohvapöytä, mutta myytiinkin koko sohvaryhmä ja halvalla.

Mauno Rissanen on mielestäni erinomaisen oikeassa siinä, että perussuomalaisia äänestivät ihmiset, jotka halusivat maahan ja omaan elämäänsä positiivista muutosta. Osin nämä toiveet on murskattu olosuhteiden pakosta, osin Soinin ja kumppaneiden heikkojen neuvottelutaitojen osalta. Se joka pystyy puhuttelemaan tätä ihmisryhmää oikealla tavalla korjaa suuren potin seuraavissa vaaleissa.

Pasi Pekkinen 27.10.2015 13:24

Ainakin ulkopuolisesta vaikuttaa siltä, että Soini johtaa puoluettaan yksinvaltiaan lailla. Lähihistoriallisena kuriositeettina todettakoon, että 2011 vaalien jälkeen Soini mm. vetosi, että jokainen kansanedustaja sitoutui noudattamaan vaaliohjelmaa kirjaimellisesti. Hieman myöhemmin Soini ilmoitti ykskantaan - ja ilmeisesti ilman laajempaa keskustelua - että ko. vaaliohjelman "kulttuuripoliittinen osuus" olikin pelkkä vitsi. Se ei siis sitonut ketään eikä varsinkaan Soinia itseänsä. Ja ihan vain Soinin päätöksellä.

Jos Soini joitakin kuuntelee, niin ei ainakaan itsensä kanssa erimielisiä. Ihmettelen suuresti esim. Kaiteran väitettä siitä, että Soinin pelisilmä ei olisi pettänyt. Soini on pettänyt lähes kaikki äänestäjilleen antamansa lupaukset. Kaikki epädemokraattiset keinot on valjastettu, jotta kriittiset äänenpainot saadaan vaiennettua pelolla hiljaisiksi. Kuinka vilpittömiä ja epäitsekkäitä mahtavatkaan olla hallituskumppanipuolueiden edustajien Soinia puolustavat puheenvuorot?

Marita Salenius 27.10.2015 14:18

Jouni Martikaisella sanoisin , että soturittareksi en itseäni tunnista, koska hallitsen korkeintaan ritsalla ampumisen, joka sekään ei välttämättä onnistu, kun on vanha kuminauha. Mutta tuohon oven näyttämisen jossitteluun kommentoin sen verran, että olisiko joku muu 3. puheenjohtajaksi valittu toiminut samoin, kuin Tynkkynen. Elämä ja politiikka on ainaista jossittelun pelikenttää, jos niin halutaan. Nyt voimme mennä vain tällä, mikä ei ole jos.

Kyösti Salovaaran kommentista tykkään. Nimittäin kuuntelin itsekin tämän mainitun radiokeskustelun. Olen monesti kyseistä Ylen ykkösaamua parjannutkin, mutta tämä aamu se vasta varsinainen pohjakosketus oli.

En voi myöskään olla erimieltä Mauno Rissasen kanssa. Hyviä sanoja.

Yksi asia näyttää kuitenkin kulkevan läpi sukupolvien: nuorten malttamattomuus. Niin monesti sitä nuoruudessa itsekin sai kuulla, että " kunhan vanhenet, niin tulet ymmärtämään.., tulet näkemään... jne. Hitsi, kun tämä on pitänyt paikkansa. Nuorella ei välttämättä ole sitä kokonaisuuksien tolkkua. Hullaannutaan helposti omaan kuvaan. Kun tullaan ns. valmiille, niin tälle ei osata antaa arvoa sinä vakaana pohjana, josta voisi ponnistaa, kun maltilla etenee.

Kun toimii täällä kentällä ja katsoo puoluettaan tiedotusvälineiden hampaissa, niin ottaahan se päähän. Mutta eihän politiikassa olisi mieltä, jos siinä ei olisi haasteita. Itselläni vain on niin myöhäsyntyistä ollut tämä puoluepolitiikkaan lähtö,että varsinaista tähän liittyvää nuoruudenhäslinkiä ei ole tullut koettua. Siksi ehkä katsoo asioita hieman vapaammin, eikä pode ylimääräistä kammoa mitään aihealuetta kohtaan. Mutta se on tunnustettava, että tässä nopeatempoisessa peukutusmaailmassa on mukana pysymistä. Tässä maailmassa ei tarkoituksenmukaisuudella ole paljon sijaa. Siksikään ei mielestäni voida katsoa Soinia Vennamon "elkeiden" kautta.

Meillä ei ole enää suuremmin sellaista tyylikästä tutkivaa journalismia, vaan se on pikemminkin hutkivaa. Sain 2000- luvun alkupuolella lahjaksi Tapani Ruokasen kirjan: Turja kriivari, reportaasi 1900- luvun Suomesta. Turjaahan sanotaan Suomen ensimmäiseksi tutkivaksi journalistiksi. Erinomainen kirja. Vuosisadan mittainen mies - luki ensimmäisenä otsakkeena.

Mittaisuuksia riittä monella nykyäänkin, mutta onko mitta riittävää jälkipolville kerrottavaksi. Ketkä jäävät mieleen ja keiden tekemiset muistetaan? Kyllä Timo Soini kumppaneineen on aikamoisen matkan tehneet. Ei mitenkään soisi "tynkkystyylin" sitä romuttavan. No aika näytää ja huokaus.

Vesa Kaitera 27.10.2015 15:03

Pasi Pekkinen kirjoitti: "Ihmettelen suuresti esim. Kaiteran väitettä siitä, että Soinin pelisilmä ei olisi pettänyt."

Kyse oli siitä, oliko Soinin pelisilmä tässä Tynkkysen tapauksessa pettänyt. Mielestäni ei ollut pettänyt. Soini tiesi jo viime puoluekokouksessa, että Sebastian Tynkkysestä saattaisi hyvinkin tulla kivi kengässä, joten Soini teki kaikkensa, jottei Tynkkystä olisi valittu, mutta epäonnistui. Hyvin pian valintansa jälkeen Tynkkynen aloitti mediassa kampanjan Soinin ja PS:n ministeriryhmän politiikkaa vastaan. Hän halusi selvästi joko rajua linjanmuutosta hallituksessa ja jos se ei hallituksen sisällä olisi onnistunut, niin PS:n eroamista hallituksesta. Ymmärrettävästi Soini oli raivoissaan tästä. Sekä vaatimuksista, että tavasta esittää asiat median kautta ja avustamana. Mediahan luonnollisesti on pyrkinyt hajoittamaan Perususomalaisia mahdollisimman tehokkaasti ja Tynkkynen on ollut siinä projektissa käyttökelpoisena astalona.

En usko, että asioiden kriisiytyessä tähän pisteeseen PS:n puoluehallituksella oli käytännössä muuta mahdollisuutta kuin antaa Tynkkyselle kenkää. Syynä eivät olleet hänen poliittiset mielipiteensä, vaan hänen käyttämänsä menettelytavat. Minulla on sellainen sormenpäätuntuma, ettei noin härskiä oman kilpensä kiillottamista puolueensa kustannuksella olisi missään puolueessa kauaa katseltu.

Pasi Pekkinen: "Soini on pettänyt lähes kaikki äänestäjilleen antamansa lupaukset."

Tuossa väitteesä on paljon perää. PS:n vaalilupaukset olivat liki kauttaaltaan epärealistisia, eikä puolueella ollut käytännön mahdollisuuksia toteuttaa niitä kuin verraten pieneltä osin.

Pasi Pekkinen: "Kaikki epädemokraattiset keinot on valjastettu, jotta kriittiset äänenpainot saadaan vaiennettua pelolla hiljaisiksi."

Tuossakin on paljon perää. Mutten kuitenkaan pidä Sebastian Tynkkysen toimintaa moraalisesti korkeatasoisena.

Pasi Pekkinen: "Kuinka vilpittömiä ja epäitsekkäitä mahtavatkaan olla hallituskumppanipuolueiden edustajien Soinia puolustavat puheenvuorot?"

En ole misään vaiheessa väittänytkään olevani "puolueeton asiantuntija". Luonnollisesti sympatiani ovat PS:n johdon takana, joka yrittää parhaansa vaikeissa oloissa oman kentän napistessa äänekkäästi. Täytty myös todeta, että punavihreiden toimittajien intrresseissä on luonnollisesti manata Perussuomalainen puolue alimpaan kattilaan, jotta se sisäisesti romahtaisi ja sen seurauksena romahtaisi myös Sipilän hallitus. Nänä toimittajat eivät välttämättä ole "demokratian ritareita", he ovat Sipilän hallituksen vastustajia.

Jarmo Vuorinen 27.10.2015 17:03

Hei, puolivillainen kommentti aika lailla aiheen vierestä: Manchester Unitedin argentiinalainen Marcos Rojo kuuluu jonkin median mukaan sanoneen valmentajastaan Louis van Gaalista, että tämä on pelottava ja ihan bulldogin näköinen. Eipä tunnu Rojo tietävän Soinia!

Teemu Männynsalo 27.10.2015 17:16

Hurskastelua on esittää, että Tynkkysen kaltaista toimintatapaa olisi edes voitu katsella järjestäytyneessä poliittisessa puolueessa nyt nähtyä pidempään. Ei Vihreissä eikä Demareissa. Tynkkynen on tuonut poliittiset luottamusasiat julkisuuteen huomiohakuisesti tavalla, joka on anarkistinen, ei populistinen.

Useimmat mediat käsittelevät tasapainoisesti näitä pelikentän tapahtumia eivätkä ole ryhtyneet osapuoleksi poliittiseen kamppailuun. Täytyy kuitenkin jälleen ihmetellä julkisrahotteisen valtakunnallisen monikanavaisen valtamedian tapaa käsitellä juuri persujen henkilöasioita ja tämän ko. median hienoista oppositioäänisyyttä. Joskus tulee mieleen, että julkisrahotteisuus edellyttäisi kaupallista mediakenttää korostuneemmin tarkkaa tasapuolisuutta ja henkilökeskeisyyden varomista mutta Persujen kohdalla teatteria tunnutaan toisinaan ohjattavan tästä julkisrahotteisesta mediatalosta käsin.

Åke Andersson 27.10.2015 17:25

Tynkkysen kaikessa epärealistisuudessaan järjetön vaatimus Suomen ja Ruotsin välisen rajan sulkemisesta osoittautui kiusalliseksi uunituoreelle hallituspuolueelle, jonka edustajat ovat joutuneet nyt poliittista vastuuta saatuaan vetämään sanomisia takaisin ja pitämään suun soukalla.

Voin vahingoniloa peittelemättä sanoa, että Perussuomalaisia ei tule kukaan muutaman vuoden kuluttua kaipaamaan.

Pasi Pekkinen 27.10.2015 19:11

Muna vai kana? Kumpi tuli ensin: Soinin yksinvaltiasmainen johtaminen vai Tynkkysen oman veneen keikutus? Tynkkysen mukaan puheenjohtaja kieltäytyi kokonaan keskustelemasta puolueensa puheenjohtajan kanssa. Onko se normaali tilanne mille tahansa "järjestäytyneelle puolueelle"?

Yksityiskohdista huolimatta, minusta Soinin pelisilmä petti (tässäkin asiassa). Tässä Tynkkys-casessa Soinilla tosin ei varmaan ollut mitään mahdollisuuksia selvitä voittajana ja jatkaa ministerinä, mikä lienee se todellinen itsetarkoitus.

Jos pitää Sipilän hallituksen virheellisillä numeroilla ja muilla paikkaansa pitämättömillä väitteillä johtamista, sekä hallituksen luvattoman heikkotasoista valmistelua ja sen hosuvaa ja alati poukkoilevaa toimintaa kelvottomana hallitustyönä, on automaattisesti puna-vihreä?

Vesa Kaitera 27.10.2015 21:13

Sebastian Tynkkynen oli omien sanojensa mukaan kolmesti yrittänyt tavata Timo Soinin, muttei ollut onnistunut. Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että Soini on paitsi Perussuomalaisten puheenjohtaja myös Suomen ulkoministeri, joten hänellä pitää kiirettä. Tynkkysen olisi pitänyt yrittää vielä kovemmin ja useammin. Missään tapauksessa hän ei olisi saanut läväyttää puolueensa sisäisiä riitoja julkisuuteen. Se oli pahimman laatuista veneen keikutusta. Uudesta tilanteesta johtuen kuilu PS:n johdon ja kentän välillä oli kasvanut, ja tuo kenttä oli varmaan kovinkin turhautunut Kreikka kolmoseen, monien tukien leikkauksiin, pakkolakeihin ja turvapaikanhakijoiden tulvaan. PS:n puheenjohtaistoon kuuluvan olisi pitänyt parhaansa mukaan yrittää kaventaa kuilua. Ei elämöidä sillä, eikä käyttää tuota tyytymättömyyttä oman kilpensä kirkastamiseen. Tynkkynen oli selvästi pannut oman etunsa puolueensa edun edelle, ja sellaisesta tulee taatusti rapsut kaikissa puolueissa.

Se, että Tynkkynen on minusta toiminut moraalisesti aivan ala-arvoisesti ei te Soinia pulmuseksi, mutta minusta se näyttää tilanteen, jossa Soini joutuu operoimaan. Hänellä on riesanaan melkoinen joukko huutelijoita ja sooloilijoita, jotka olisi jotenkin saatava pysymään ruodussa, jotta ylipäänsä voitaisin puhua Perussuomalaisista ja puolueen linjasta, eikä vain joka suuntaan leviävästä varpusparvesta.

Sipilän hallitus on tehnyt selviä virheitä ja eräiden päätöksien valmistelu on antanut aihetta arvosteluun, mutta tämä hallitus on kuitenkin aivan tosissaan yrittämässä nostaa Suomea taloudellisesta suosta. Parin edellisen hallituksen aikana tuo yrityskin oli välillä kovin puutteellista. Vaikka niiden johdossa tuolloin oli oman puolueeni mies, niin tämä minun on kuitenkin pakko tunnustaa.

Pekka Turunen 28.10.2015 0:42

Täällähän vallan keskustellaan. Hienoa!

Mauno Rissanen kirjoitti, että toimittajat ovat lyöneet perussuomalaisia populismista kuin vierasta sikaa. Olen eri mieltä: toimittajat eivät ole liian tiukasti vaatineet perussuomalaisia tllille kaikkein pölhöpopulistisimmista väitteistä.

Sen sijaan Rissanen on tietysti täysin oikeassa siinä, että perussuomalaiset antoivat äänen sellaiselle kansanosalle, jonka ääni ei muuten oikein kuulunut. Vaan eihän tämäkään saa tarkoittaa sitä, että muiden pitäisi kakistelematta niellä väitteitä, jotka perustuvat enemmän löyhästi perusteltuihin asenteisiin kuin huolella mietittyihin tosiasioihin. Vakavasti tämä ääni pitää toki ottaa, mutta myös eri mieltä saa ja pitääkin olla.

Jari J. Marjanen on näet toisaalta oikeassa siinä, että perussuomalaisten agenda näyttää ulkopuolisesta olevan muutoksen vastustaminen. Minun mielestäni se on agendaksi kovin ohut, mutta toki täysin sallittu. Tosin esimerkiksi ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäminen vaatii nykyisin todella lujaa uskoa.

En tiedä onko Soinin pelisilmä pettänyt, mutta ainakin Tynkkysen pelisilmä petti pahasti. Tai mitäpä minä hänen vaikuttimistaan tiedän. Ehkä tavoitteena on nimenomaan Soinin aseman horjuttaminen, perussuomalaisten hajottaminen, puolueen merkityksen supistaminen räyhähenkiseksi ja populistiseksi pienpuolueeksi tai joku muu vastaava ääneenlausumaton asia.

Pekka Turunen 28.10.2015 0:47

Toimittajat eivät ole RIITTÄVÄN tiukasti vaatineet perussuomalaisia tilille, piti kirjoittamani.

Vesa Kaitera 28.10.2015 8:04

Tynkkyseltä on mopo päässyt pahasti keulimaan jo viikoja sitten. Hänhän yritti PS:n listoilta valtuustoon vuonna 2012, eikä päässyt. Sitten hän yritti kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä viime keväänä, ja sai 1400 äntä. Edustajapaikka jäi hyvin kauas, mutta ensikertalaiselle eduskutavaaliehdokkaalle tuo äänimäärä oli aika kunniakas. Sitten viime elokuusa hän monien ja myös itsensä yllätykseksi voitti selvästi puoluekokousäänestyksessä Soinin tukeman istuvan varapuheenjohtajan Juho Eerolan. Täsä vaiheessa näyttää siltä, että tuo oli voitto, josta Sebastian Tynkkynen ei ole ainakaan vielä toipunut.

Pekka Turuselle vastaan, etten alkuunkaan usko Sebastian Tynkkysen aikoneen itseisarvoisesti hajoittaa Perussuomalaisia ja pienentää sen merkitystä. Hän on kuitenkin varsin kokematon henkilö politiikassa, ja hän tuntee median ja sen hallinnan paljon paremmin kuin arjessa tehtävän politiikan. Hän on pyrkinyt haastamaan Timo Soinin ja PS:n nykyisen hallituspolittisen linjan median kautta, koska se on hänelle tuttu pelikenttä BB-talosta alkaen. Ja onhan Tynkkynen toki taitava esiintyjä. Mutta politiikka on muutakin kuin mediapeliä.

Pasi Pekkinen 28.10.2015 9:36

Jos puoluehallitus erottaa oman varapuheenjohtajansa sillä perusteella, että vpj on kyseisen toimielimen mukaan syyllistynyt rikokseen - ennen kuin asia on edes poliisin tutkittavana ja ennen kuin hän on rikoksesta epäilty - niin se saa koko puoluehallituksen ja -johdon näyttämään erittäin tyhmältä ja asiantuntemattomilta valehtelijoilta.

Ja kun tässä toverituomioistuimessa on mukana mm. maan oikeusministeri, niin se tekee koko puolueesta täysin naurunalaisen.

Jos vpj:n erottamista olisi perusteltu vain puolueelle aiheutetulla vahingolla, voisi väittää, että pelisilmä ei pettänyt.

Pentti Kangasluoma 28.10.2015 10:44

Jos urheilujoukkueessa, yrityksessä, järjestössä toimisi Tynkkysen tavoin,

haastaisi kapteenin, toimitusjohtajan, järjestöjohtajan julkisesti,ja

vahinkoa tuottaen niin sitä pidettäisiin hölmönä taktiikkana.

Olisiko Tynkkysellä ollut muita keinoja ollut kritisoida puolueen politiikkaa hallituksessa kuin nyt käytetty? Varmasti olisi ollut.

Minkäs tuuli kivelle voi, Soinin asema on sellainen.

Marita Salenius 28.10.2015 10:51

Kuten taas tässäkin postauksssa näemme, niin aina, kun perussuomalaiset on aiheena, niin mennään reiluilla kymmenillä kommenteilla. Tokihan tämä vain todistaa sitä, että puolue on tullut oikeaan paikkaan oikeaan aikaan.

Näitä ensimmäisen ja toisenkin kiven nakkelijoita on täällä jo ihan tarpeeksi ollut ja kieltämättä ei viitsisi enää väistellä - menee maku. Joskopa heitettäisi sillä kolmannella kivella välillä vaikka kepua, josta Korhosen kirjankin perusteella ruodittavaa riittäisi.Silläkin kentällä kiehuu, muttei se tunnu ketään kiinnostavan.

Vesa Kaitera 28.10.2015 10:58

Täytyy muistaa, että Sebastian Tynkkynen erotettiin vain puolueesta, ei puoluehallituksesta eikä kolmannen varapuheenjohtajan paikalta, vaikka mediasta aluksi sai tuollaisen käsityksen. Jos nimittäin puoluehallitus olisi tehnyt nuo kaksi muutakin erottamista ilman juridista mandaattia, niin oikeusministerin Lindströmin kompetenssi olisi joutunut suurennuslasin alle. Mutta pelkästään puolueesta erottaminenkin riitti poistamaan Tynkkyseltä sen poliittisen taustan, jonka puolueen varapuheenjohtajuus olisi muuten hänelle antanut. Hän ei voi enää puhua PS:n nimissä, koska ei ole enää tuon puolueen jäsen. Soinille tämä varmaan riittääkin. Tynkkynen voinee palata melko pian PS:n jäsenksi, mutta sitä ennen hänen on osoitettava, että hän haluaa olla lojaali puolueen jäsen eikä pelkästään puhtaksiviljelty minä-minä-minä-politiikan edustaja.

Itse uskon, että Tynkkysen erottamisen todellinen syy oli se, että hän toi toistuvasti mediassa esiin PS:n sisäiset ristiriidat ja haastoi hyvin pienellä poliittisella kokemuksella puolueen arkki-ikonin, Timo Soinin. Tuo nimilista oli sitten kirsikka kakun päällä, mutta juridisformaalisesti se oli "kauniimpi" peruste kuin sisäisen valtataistelun käyminen julkisuudessa.

Jos Tynkkynen olisi käynyt valtataisteluaan vain tupailloissa ja piilossa julkisuudelta, niin PS olisi kyllä sietänyt hänen toimintaansa. Puolueessa kuin puolueessa saa käydä linjariitoja ja henkilökohtaista valtataisteluakin, mutta niitä ei saa käydä julkisuudessa eikä puolueen johdon ja kentän välisestä kuilusta saa elämöidä, ei etenkään sellainen, joka itse kuuluu puoluejohtoon. Puolueyhteisön on koko ajan pelattava samaan maaliin ja oman pesän likaajille näytetään pian ovea. Tynkkynen ei tässä suhteessa ole mikään ennakkotapaus, vaan kyllä tuollaista on tapahtunut silloin tällöin, jokseenkin kaikissa puolueissa.

Jari J. Marjanen 28.10.2015 11:31

Täytyy antaa täysi tunnustus Marita Saleniukselle, hän on ilmeisesti kullanarvoinen puurtaja Perussuomalaiset rp:lle. Hän ja Soini ovat lisäksi oikeassa siinä, että aika monia asia ainakin tämän vuosikymmenen politiikassa on peilattu juuri PS:n kautta, eikä kukaan viitsisi arvostella mitätöntä ilmiötä siinä määrin kuin perussuomalaisia on riepoteltu. Vastaavasti meidän Vihreän liiton miesten ja naisten on syytä muistaa ylpeinä sama totuus siinä, että Soini piikittelee kaikkein eniten juuri Vihreitä. Täällä Helsingissä tosin PS on melko pieni puolue, Vihreä liitto toiseksi suurin, joten pääkaupungin politiikassa tämä ei tule juuri esille.

Kyllä Keskustaa on syytä arvostella, inhoan sitä muista puolueista eniten - sen perin jo kotoa. Se on kuitenkin toivoton tapaus (toki linjalleen uskollinen), kun taas Perussuomalaisilta ehdin hallituksen kokoonpanon selvittyä jopa toivoa vähäosaisten tukijaa vastapainoksi Maalaisliitolle ja (samoin linjassaan pysyvälle) rikkaitten Kokoomukselle.

Pasi Pekkinen 28.10.2015 11:45

Marita Saleniukselle: kyllä keskustaa on ollut syytä kurmuuttaa vaalirahajupakassa ja kokoomuksen osalta kurmuutus on todellakin saattanut olla tarpeettoman vähäistä.

Vuoden 2006 presidenttivaalien alla Korhosen mukaan kokoomus sai puolueen ja läheisten säätiöiden kautta tukea yksityishenkilöiltä moninkertaisesti (3x?) sen, mitä kokoomus vaalirahailmoituksessa koskaan ilmoitti tai Niinistön kampanjalle koskaan tuloutti!

Kuka huijasi ja ketä? Olisiko Niinistö voittanut jo v. 2006 vaalit, jos kaikki kampanjalle tarkoitettu raha olisi ollut kampanjan käytettävissä? Kuinka uskottavaa on, että presidentinvaalien alla halutaan tukea nimenomaan puoluetta eikä käynnissä olevaa kampanjaa?

Vesa Kaitera 28.10.2015 12:09

Vuoden 2006 presidentinvaaleissa Sauli Niinistö sai runsaasti ulkopuolista rahallista tukea. Valitettavasti yleinen käsitys oli pitkään se, ettei Niinistöllä olisi mahdollisuuksia edes toiselle kierrokselle, saati sitten kunnolla Halosen haastamiseen. Kun tilanne rupesi muuttumaan, niin oltiin jo varsin lähellä ensimmäisen kierroksen äänestystä. Pian tuon ensimmäisen kierroksen jälkeen rahaa alkoi virrata liki kaikista ovista ja ikkunoista, ja sillon se, ettei oltu varauduttu siihen, että rahaa lopulta tulisi nin paljon, osoittautui kohtalokkaaksi. Olisi voitu järjestää useita suuria joukkotilaisuuksia enemmän kuin mitä oli alunperin suunniteltu ja olisi voitu käyttää suhteessa paljon enemmän rahaa lehtimainontaan. Mutta silloin kun suunnitelmia toisen kierroksen mainoskampanjan osalta tehtiin, ei vielä tiedetty, että kaikki rahaongelmat ratkeaisivat lopulta helposti. Siksi osa rahoista jäi lopulta käytämättä.

En usko, että vaalien lopulliseen tulokseen tuolla rahoituksen varmistumisen viivästymisellä oli suuriakaan vaikutuksia. Mutta jos toinen kierros olisi pidetty pari viikkoa myöhemmin kuin mitä todellisuudessa tapahtui, Niinistö olisi saattanut kiilata kalkkiviivoilla voittoon. Nyt toinen kierros tuli liikaa syliin. Kun päivystin hieman ennen toista kierrosta Jyväskylän Niinistö-kahvilassa, niin sinne tuli useita henkilöitä, jotka kertoivat äänestäneensä ennakolta presidentti Halosta ja katuvansa nyt tuota. Sillä he olivat oman äänestämisensä jälkeen seuranneet paria valikeskustelua ja havaineet, että Niinistö oli niissä ollut selvästi istuvaa presidenttiä parempi. Halosella oli se ongelma, että hän halusi kyllä jatkaa presidenttinä, muttei hän halunnut olla presidenttiehdokas, ja tämä kyllä näkyi myös vaalikeskusteluissa.

Ilkka Luoma 28.10.2015 13:19

" ... [ … kansalainen Erkki on joutunut kysymään itseltään useita kertoja miksi vaalilupauksia annetaan 1], tokihan Erkki tietää, että ilman lupauksia ei heru ääniäkään. Kansalainen Liisa pohti miksi yli 50V äijä - energia nosti Perussuomalaiset liitoon. Äänestäjä Antti sai pohdittavaa kun kapinallisjohtaja Sebastian Tynkkynen erotettiin Perussuomalaisista *]. Naiset heräsivät hitaammin, mutta nainen puoluesihteerinä ja eduskunnan puhemieheksi nainen – se vasta oli veto Timo Soinilta, arvostus siitä … ]

*] Sebastianista tuli melonin kokoinen herne Soinin nenään. Oli aika laittaa vikuroivalle hauelle lähtökäsky soinismin kaislikosta. Tynkkyselle aukeaa paikka Itsenäisyyden Palauttajilta - IPU' sta ~ http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015102620559906_uu.shtml -

PS on ilmiö, se on Timo Soinin voitto, vaikka itse puolue hajoaisi alta. Vain harva on kyennyt nostamaan kansanliikkeenä – populismin meloniherneillä 2] – SMP’ n rauniokonkurssista 3] merkittävän toimijan eduskuntaamme.

Matka kulki hyvin ja edesmennyt nyrkkeilijä Tony Halme 4] antoi lähtöruiskeen liikkeelle ja siitä alkoi nousu. Nyt ollaan hallituksessa ja vasten puhuri on nostanut liikkuvaiset äänestäjät antamaan perusvaroituksen! 5] ... "

~ http://ilkkaluoma.blogspot.fi/2015/10/jytkyttaen-oppositioon-soinismin.html -

Pekka Turunen 28.10.2015 23:36

Marita Salenius tuntuu jo tuskastuvan kun puolueensa perussuomalaiset on niin kriittisesti esillä.

Mutta mitä muuta on syytä odottaa? Perussuomalaiset nousi tavattoman nopeasti suureksi puolueeksi ilman että sen linja ehti kiteytyä kovinkaan selkeästi ihmisten mieleen. Lähinnä se linja oli kai populistista kaiken uuden vastustamista. Se myös haastoi "vanhojen" puolueiden "mädän" politiikan. Se esittäytyi vaihtoehtona entiselle meiningille.

Nyt kun edellä mainittu linja on törmännyt vauhdilla todellisuuden seinään, on kai selvä että ihmisten mielissä on paljon kysymyksiä, ja se herättää keskustelua. Mitä perussuomalaiset aikovat? Populismilla voi päästä valtaan, mutta siellä pysyminen samalla kun joutuu vastaamaan vaikeista päätöksistä - se ei olekaan enää helppoa. Onko perussuomalaisilla turnauskestävyyttä?

Kannattaa myös muistaa, että eivät tätäkään kohua synnyttäneet pahantahtoiset ulkopuoliset, vaan kyllä perusuomalaiset tekivät sen ihan itse. Eivät täällä keskustele vain vahingoniloiset ulkopuoliset, vaan myös monet perussuomalaisiin pettyneet kannattajat.

Ja kyllä tämän blogin keskustelijat antavat täyden lastin kritiikkiä myös muiden puolueiden niskaan, kunhan niiden vuoron tulee. Uusimmassa keskustelussa on jo vuorossa Sdp, ja hyvä niin. On tavattoman tärkeää, että hallituspuolueiden lisäksi keskustelu haastaa myös oppositiopuolueet.

Vesa Kaitera 29.10.2015 11:54

PS:n sisäistä tilannetta kuvaava lehdistön kirjoittelu on selvästi parin viime päivän aikana muuttanut luonnettaan. Sebastian Tynkkysen poliittinen ominaispaino on useassakin kirjoituksessa todettu kevyeksi ja hänen toimintasa PS:n etuja haittaavaksi. Ilta-Sanomatkin, joka on useaan otteeseen taittanut peistä Tynkkysen puolesta ja siis ennen kaikkea Soimia vastaan, julkaisi tänään Tynkkysen BB-talossa olon lyhyen historiikin, joka ei todellakaan mairitellut Sebastiania. Lienemme siis todistamassa yhden "ilmiön" syntymistä ja tuhoa. Tynkkynen on toki älykäs mies ja hyvä esintymään mediassa, mutta hänen pitäisi pystyä toimimaan yhteistyössä muiden PS:n vaikuttajien kanssa, ennen kuin hänet voidaan hyväksyä takaisin PS:n riveihin. Uskon tämän kyllä tapahtuvan muutaman kuukauden sisällä.

Hanna Ström 01.11.2015 11:28

Ihmettelen sitä, että miksi Perussuomalaiset rp:ssä ei ymmärretä heidän omia nuoriaan ja heidän selvästikin periaatteessa rakentavalähtöistä kritiikkiään enemmänkin eduksi kuin haitaksi.

Kaikissa puolueissahan nuorisojärjestöt ovat hyvinkin usein radikaalimpia, aatteellisempia ja suorasanaisempia kuin puolueen varttuneemmat edustajat, jotka ovat päässeet "vallan kahvaan".

Itse pitäisin toivottavana, että kaikissa puolueissa ja näköjään etenkin Perussuomalaiset rp:ssä kannattaisi nähdä nykyajan diginatiivit ja some-aktiivit nuoret pikemminkin suurena ns. assettina, henkilöinä, joilla on koko ajan livekontakti muihin ihmisiin ajattelutavasta ja aatteista riippumatta.

Yrityksissä on jo aikoja sitten nähty tällaisten henkilöiden osaaminen ja tieto-taito merkittäväksi resurssiksi ja kilpailueduksi jopa. Miten on mahdollista, että puolueissa ei ole herätty huomaamaan, että nuoret, tulevaisuuden aikuiset ja päättäjät, ovat muutoksessa tärkeimpiä tekijöitä ja toteuttajia.

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on aina kritisoinut "vanhoja puolueita" ja toisaalta sanonut, että "persut pitävät omiensa puolta". Nyt hän näyttäisi käyttäytyvän puoluejohtajana juuri kuten arvostelemiensa "vanhojen puolueiden" johtajat eli antamalla poliittisien virkanimitysten ja asemien nojalla tehtäviä suosikeilleen ja likvidoivan ne, jotka eivät ole hänen puolueessaan ja hänen kanssaan samaa mieltä.

Ja kaikki yhteiskunnan, veronmaksajien rahoilla, puoluetuilla.

Ehkä Soinin säikäytti aikoinaan puolueen konkurssi niin pahoin, että hän pitää nyt kynsin ja hampain kiinni puoluetuista, jopa niin, että ajaa lakiin Lex Soinia. Soinia pelimiehenä kiinnostaa eniten säilyttää keinolla millä hyvänsä saavutettu rahapotti.

Sitä voi olla kuitenkin vaikea perustella saavutuksena perussuomalaisten äänestäjille, joille on luvattu, että puolue hoitaa työttömien ja eläkeläisten asiat kuntoon. Perussuomalaiset ovat hallituksessa epäonnistuneet työttömien ja eläkeläisten asioihin liittyvissä lupauksissaan täydellisesti. Minusta heidän tulisi hävetä onnetonta esitystään ja totaalista äänestäjiensä pettämistä.

Itse toivon, että Perussuomalaiset puolueena hajoaisi niin, että puoluetta tai siitä eronneita, kenties uusia puolueita, mahdollisesti äänestävät saisivat seuraavissa vaaleissa parempaa vastinetta annetuille lupauksille.

Vesa Kaitera 01.11.2015 15:00

Hanna Ström kirjoitti: "Ihmettelen sitä, että miksi Perussuomalaiset rp:ssä ei ymmärretä heidän omia nuoriaan ja heidän selvästikin periaatteessa rakentavalähtöistä kritiikkiään enemmänkin eduksi kuin haitaksi."

Luulenpa, että Perussuomalaisissa kyllä monessa suhteessa ymmärretään omaa nuorisojärjestöä ja myös sen puheenjohtajaa Sebastian Tynkkystä. Mutta ymmärtäminen ei tarkoita samaa kuin hyväksyminen. On selvää, että Tynkkysen linja on selvästi lähempänä PS:n oppositioaikaista EU- ja maahanmuuttovastaista linjaa kuin PS:n nykyinen hallituspoliittinen linja, jossa on otettu muutamia askelia Keskustaa ja Kokoomusta kohden, jotta Sipilän hallitus pysyisi koossa. Tynkkysen linjalle siirtyessään PS joutuisi oitis oppositioon. Perussuomalaisissa useita vuosia vaikuttaneet veteraanit tuskin tervehtisivät oppositioon putoamista riemulla. Hallituksessa voidaan vaikuttaa asioihin, oppositiossa vain ihmnisten poliittisiin mielipiteisin.

Hanna Ström: "Kaikissa puolueissahan nuorisojärjestöt ovat hyvinkin usein radikaalimpia, aatteellisempia ja suorasanaisempia kuin puolueen varttuneemmat edustajat, jotka ovat päässeet “vallan kahvaan”. Itse pitäisin toivottavana, että kaikissa puolueissa ja näköjään etenkin Perussuomalaiset rp:ssä kannattaisi nähdä nykyajan diginatiivit ja some-aktiivit nuoret pikemminkin suurena ns. assettina, henkilöinä, joilla on koko ajan livekontakti muihin ihmisiin ajattelutavasta ja aatteista riippumatta.

Yrityksissä on jo aikoja sitten nähty tällaisten henkilöiden osaaminen ja tieto-taito merkittäväksi resurssiksi ja kilpailueduksi jopa. Miten on mahdollista, että puolueissa ei ole herätty huomaamaan, että nuoret, tulevaisuuden aikuiset ja päättäjät, ovat muutoksessa tärkeimpiä tekijöitä ja toteuttajia."

Olen pitkälle samaa mieltä kuin Sinä, mutta tässä Tynkkysen tapauksessa ei ole viime kädessä kyse hänen poliittisista linjoistaan, vaan siitä, että hän on ruvennut pesemään oman ppuolueensa likapyykkiä julkisuudessa. Sellaiseen ei ole totuttu, eikä se palvele Perusuomalaisten etuja. Ei saa toimia kilpailevien puolueiden astalona, jota käytetään omaa puoluetta vastaan.

Hanna Ström: "Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on aina kritisoinut “vanhoja puolueita” ja toisaalta sanonut, että “persut pitävät omiensa puolta”. Nyt hän näyttäisi käyttäytyvän puoluejohtajana juuri kuten arvostelemiensa “vanhojen puolueiden” johtajat eli antamalla poliittisien virkanimitysten ja asemien nojalla tehtäviä suosikeilleen ja likvidoivan ne, jotka eivät ole hänen puolueessaan ja hänen kanssaan samaa mieltä."

Tynkkynen erotettiin menettelytapojensa eikä mielipiteidensä takia. Jos hän rupeaa pelaamaan muun puolueyhteisön kanssa palloa samaan maaliin, niin hän päässee pian takaisin Perusuomalaisiin. PS:lla saattaa pitkäsäs juoksussa olla paljonkin hyötyä Sebastian Tynkkysestä, mutta vain jos hän tajuaa. mistä politiikasta lopulta on kyse. Yhteistöstä eikä oman julkisuuskuvan pönkittämisestä.

Hanna Ström: "Ja kaikki yhteiskunnan, veronmaksajien rahoilla, puoluetuilla. Soinia pelimiehenä kiinnostaa eniten säilyttää keinolla millä hyvänsä saavutettu rahapotti. Sitä voi olla kuitenkin vaikea perustella saavutuksena perussuomalaisten äänestäjille, joille on luvattu, että puolue hoitaa työttömien ja eläkeläisten asiat kuntoon. Perussuomalaiset ovat hallituksessa epäonnistuneet työttömien ja eläkeläisten asioihin liittyvissä lupauksissaan täydellisesti. Minusta heidän tulisi hävetä onnetonta esitystään ja totaalista äänestäjiensä pettämistä."

Jospa nyt kumminkin antaisimme hallituspuolueille aikaa edes yrittää toteuttaa vaalilupauksiaan. PS:lle kuten muillekin hallituspuolueille tuomion päivä koittaa vasta keväällä 2019.

Hanna Ström: "Itse toivon, että Perussuomalaiset puolueena hajoaisi niin, että puoluetta tai siitä eronneita, kenties uusia puolueita, mahdollisesti äänestävät saisivat seuraavissa vaaleissa parempaa vastinetta annetuille lupauksille."

Epäilemättä punavihreitä hyödyttäisi se, jos PS hajoaisi, ja sitä enemmän, kuta nopeammin tämä tapahtuisi. Vaan enpä usko, että PS hajoaa, ei ainakaan vielä tällä vaalikaudella. Kahden erillisen PS:n pohjalta synytyneen puolueen yhteinen paikaluuku olisi näet melkoisesti pienempi kuin yhtenäisen PS:n. Vaalimatematiikka pakottaa soinilaiset ja halla-aholaiset jatkossakin pysymään toistensa kanssa samassa puolueessa.

Luetuimmat
  1. 1

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  2. 2

    Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa

  3. 3

    Pikkuruinen kustantamo onnistui myymään suomalaisille viikossa noin 20 000 kirjaa – koska ei polttanutkaan niitä: ”Taloudellisesti tässä ei ole mitään järkeä”

  4. 4

    Länsimetroa riivaa nyt vakava sähkövika, jonka syytä ei tiedä kukaan – koeajoa varten on tehty ”purkkaviritys”, aloitus voi viivästyä viikkoja

  5. 5

    Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”

  6. 6

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  7. 7

    Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

  8. 8

    Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi

  9. 9

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  10. 10

    Tutkimus: Keski-iässä paino nousee kuin itsestään – Vähäinenkin liikunnan lisäys auttaa ehkäisemään painonnousua

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  2. 2

    Tajuttomana 15 vuotta maannut mies virkosi, kun tutkijat osuivat oikeaan hermoon – löydös voi parantaa koomapotilaiden hoitoa

  3. 3

    Yksi Suomen teollisuuden suurimpia julkisia salaisuuksia: Sakon asetehdas osui napakymppiin, kun sen kivääreistä tuli hitti Yhdysvalloissa

  4. 4

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  5. 5

    Trump kysyi, mitä Ruotsissa tapahtui eilen illalla – nyt joukko maan parhaita valokuvaajia vastaa

  6. 6

    Helsingin hinnat karkaavat ensiasunnon ostajien käsistä, huonokuntoinen pikkukaksio voi maksaa jo 250 000 euroa – katso laskurista, kuinka suureen asuntolainaan sinulla olisi varaa

  7. 7

    Verkko pursuaa lentoja ja majoituksia vertailevia hakukoneita, mutta moni niistä jekuttaa kuluttajaa – Näillä ammattilaisten vinkeillä löydät varmasti halvimmat liput ja majoitukset

  8. 8

    Millaista palkkaa nuorten unelma-ammateista todellisuudessa maksetaan? HS:n testi paljastaa niin muusikon kuin koodarinkin ansiot

  9. 9

    Pohjois-Korea uhkasi ampua alas Yhdysvaltojen pommikoneet – Valkoinen talo pitää puheita Trumpin julistamasta sodasta ”absurdeina”

  10. 10

    Vanhanpiian vero poistui vuonna 1975, mutta sinkkuja sorretaan yhä yhteiskunnassa – ”Maksoin yhden hengen lisää matkasta, mutta jouduin silti jakamaan huoneen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  2. 2

    Länsimetroon vedettiin kenenkään tilaamatta liki 2,5 kilometriä salaojaa – Destia yritti laskuttaa työstä 30-kertaisen hinnan

  3. 3

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  4. 4

    Kuvia Suomesta: Outi Pyhäranta kuvasi Miss Suomi -kisan osallistujia arkioloissa

  5. 5

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  6. 6

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  7. 7

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  8. 8

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  9. 9

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  10. 10

    Asutko Mersu-seudulla vai Toyota-kulmilla? HS selvitti koko Suomen postinumeroalueiden suosituimmat automerkit

  11. Näytä lisää
Uusimmat
  1. Juuri nyt
  2. Ihmisiä pitää kouluttaa rohkeammin uudelleen ja työllisyyttä täytyy tukea – nobelistit Ahtisaari ja Holmström keskustelivat talouden vakaudesta ja demokratiasta
  3. Miss Helsinki -kisoissa vedettiin alkuperäiskansojen asut päälle, järjestäjien mukaan kyse on ”fantasiapäähineistä” – saamelaisnuoret: ”Täysin absurdi väite”
  4. Ruotsalaismediat: Armeijan ajoneuvoon törmännyt matkustajajuna suistui raiteilta Ruotsissa – ainakin kolme loukkaantunut
  5. Stockmannin hallituksen puheenjohtaja Jukka Hienonen myi osakkeitaan kuukausi sitten – tänään yhtiö antoi tulosvaroituksen ja kurssi putosi
  6. HIFK joutui tuskan keskelle, mutta seurajohto vakuuttaa: päävalmentaja Ari-Pekka Selinin potkuille ei ole mitään syytä – ”Minulla on hyvä asema”, sanoo Selin
  7. Trump: Pohjois-Korea kidutti vangitsemaansa amerikkalaista – kuolleen opiskelijan vanhemmat pitävät diktatuuria terroristivaltiona
  8. Pettyneet äänestäjät nostivat valtaan räyhääjän, joka haluaa keskustella holokaustista – Saksa ei ole normaali maa, ja siksi äärioikeiston esiinmarssi on erityisen huolestuttavaa
  9. Syyttäjä vaatii sarjakuristajana tunnetun miehen vangitsemista välittömästi – perusteena riski uusista väkivaltarikoksista
  10. Olympialaisten lipunmyynti sakkaa Etelä-Koreassa – suurin osa lipuista myyty toistaiseksi ulkomailla
  11. Donald Trump ei luovuta – presidentti vaatii nyt amerikkalaiseen jalkapalloon sääntöä, joka kieltäisi polvistumisen kansallislaulun ajaksi
  12. Näytä lisää