Perässähiihtäjä

Onko verotus kohdallaan?

Toivotan hyvää alkanutta työviikkoa ja kiitän viime viikolla käydyistä keskusteluista, joihin yhteensä tuli pitkästi toista sataa kommenttia.  Tänään on suuri veropäivä: vuoden 2014 tienestit ja niistä maksettavat verot tulevat julkisiksi.  Kertoo paljon nykyisestä Suomesta, että suurimpien tulojen saajien ja myös veronmaksajien listan kärjessä on Salon kaupungilla niin vahva edustus.  Led-valaisinfirman myyneet Hannu Tapani  Hukkanen  ja Tomi Mikael Kuntze ovat listan ensimmäisenä ja toisena.  Täytyy myöntää, etten ole heistä aikaisemmin kovin paljon kuullut. Sitäkin enemmän olen kuullut listan kolmannesta salolaisesta.  joka on Joensuun kartanon omistaja Björn Arne Christer Wahlroos.  Hän on ennestään tuttu mies, huomattava tulonsaaja ja veronmaksaja jo parin vuosikymmenen  ajalta.

Siis maan neljän suurimman tulonsaajan joukossa on kolme salolaista, jotka ovat tienanneet vuonna 2014 yhteensä  73  miljoonaa euroa.  Luulen, että tämä potti on paitsi Salon myös koko Suomen ennätys, ainakin pienten kaupunkien sarjassa. Tuskin mikään toinen pikkukaupunki on milloinkaan yltänyt näin mahtavaan suoritukseen.

Onnittelut Saloon!

Miltähän mahtaa Salon kaupunginjohtajasta Antti Rantakokosta tuntua, kun hän silmäilee suurimpien tulonsaajien ja veronmaksajien listaa?  Rantakokon mieliala saattaa olla hieman ristiriitainen. Mainittu kolmikko maksaa Salon kassaan huimat kunnallisverot, joita tarvitaan kipeästi, sillä Salo on Nokian lähdön jäljiltä todella suurissa  vaikeuksissa.  Pahin vitsaus on korkea työttömyys, joka vähentää kaupungin verotuloja ja kasvattaa erilaisia menoja.  Salon työttömyysprosentti on yli 20.

Salo olkoon tässä blogissa jonkinlaisena herättäjänä ja ärsyttäjänä.  Pohditaan näin viikon aluksi verotusta vähän laajemmasta näkökulmasta, mutta pitäydytään varakkaisiin suomalaisiin, siis niihin hyvin tienaaviin ja paljon veroja maksaviin.  Kiinnostaisi tietää, mitä mieltä kommentaattorit ovat verotuksen kohdistumisesta.  Meneekö verotus nykyisin oikein?  Maksavatko oikeat ihmiset oikean suuruiset verot?  Vai onko havaittavissa tulojen (ja verojen) piilottelua ja kiertämistä?  Onko verotuksen tulonjakovaikutus kohdallaan? Maksavatko eri tulonsaajaryhmät oikeudenmukaisen osuuden kansakunnan verokakusta? Vai olisiko paikallaan rukata verotusta? Ja jos verotusta rukattaisiin, mihin suuntaan sitä pitäisi muuttaa? Pitäisikö esim. pääomasta saadusta tulosta maksaa yhtä suuri prosentti kuin palkkatulosta?

Päivän Hyvä Kysymys kuuluu siis: Onko verotus kohdallaan?

Päivän lukuvinkki:

HS:n verokoneeseen pääsee tämän linkin kautta.  Kannattaa muutenkin tutustua www.hs.fin  veroantiin.  HS:n verojuttuihin pääsee keskitetysti tämän linkin kautta.

Tietoa on tarjolla valtavasti ja lisää tulee päivän aikana. Erityisen ansiokas on toimittaja Juha-Pekka Raesteen juttu, jossa avataan suurten omaisuuksien problematiiikkaa.  Raesteen juttuun pääsee tämän linkin kautta.  HS:n toimittajat ovat tehneet hienoa työtä tämän veropaketin kokoamisessa. Erityinen kiitos langetkoon toimittaja Tuomo Pietiläisen päälle. Ilman Tuomoa moni veroasia olisi jäänyt selvittämättä.

31 vastausta artikkeliin "Onko verotus kohdallaan?"

Teemu Männynsalo 02.11.2015 15:36

Suomalaisen yhteiskunnan mentaliteettiin kuuluvan verofetissiin (Matti Apunen/HS kolumni) sisältyen veropolitiikka ei ole erityisen keskeistä poliittisen kannatuksen osalta: veroja on mahdollista melko herkästi nostaa ilman kansalaisten suurta vastustusta. Verojen alentamista ei taas yleensä tehdä, koska sen hyödyt eivät ole välittömiä eivätkä suoria vaan yleensä viiveellä ja epäsuorasti ilmeneviä. Mieluummin suositaan jakovaraa erilaisiin yhteiskunnallisiin tarkoituksiin. Veropolitiikkaa ei ole siis eräällä tavalla kovin keskeistä. Suomalaiset todella vaikuttavat rakastavan verojaan.

Ainakin työverotukseen on poliittisesti helppoa tehdä korotuksia verrattuna kuluja vähentäviin rakenneuudistuksiin, tehostamistoimenpiteisiin ja tulonsiirtoja koskeviin muutoksiin.

Toinen merkittävä seikka on omistamisen ja palkkatyönteon verokohtelun keskinäinen suhde. Mielestäni suomalainen verojärjestelmä ei kannusta palkkatyöntekoon vaan suosii palkkatyölle vaihtoehtoisia muotoja. Eräällä tavalla sekä pääomatulot ja tulonsiirrot molemmat usein priorisoituvat kokonaisverotuksessa palkkatyöhön vertailtaessa.

Lasse Reunanen 02.11.2015 16:50

On verotus kohdallaan - siten kansanedustajamme sen muotoilleet.

Verottaja tekee varmaankin tarkasti työtään näiden ohjeiden mukaan.

Tietysti itse määrittelisin verokohtia paljonkin toisin,

mutta kun en ole päättävässä asemassa en lähde kokonaisuutta

uudelleen muotoilemaan (menisi kuitenkin toteutuvasta "metsään").

Yksittäisiin verokohtia koskeviin kansalaismielipiteisiin kuitenkin

olen valmis kantaa ottamaan - kunhan asia "virallisesti" esiintyy.

Salo hyvin esittelyssäsi.

Salo uusi tänään myös verkkosivunsa; http://www.salo.fi

(kommentoin sivulle, että esittelykuvat vaihtuu turhan nopeasti -

tai pysäytystoiminto vielä löytämättä ja sen keltainen aikajana

häiritsevänä voisi poistaa).

Salo -sivun alla; Salo somessa -linkki, jossa Facebook kertoo

valtiovarainministeri Alexander Stubbin pikavierailusta Salossa

(kenties verotietoihin liittyen - huominen lehti kertonee).

Siellä Salon kaupungintalolla olin eilen kuuntelemassa avoimessa

tilaisuudessa Salon vuoden 2016 talousarviosta,

josta huomenna myös yleisötilaisuus (koulujen lopettamisesta).

Led-yhtiö itselleni vieras myös - vain lehtitietoja luettuna.

Björn Wahlroos hieman tututumpi, kerran yleisötilaisuudessa

olen kommenttina kysynytkin - ja kotipihallaan nähnyt, joka tosin

Joensuun kartano nyttemmin poikansa nimissä ja B. W. enempi

kirjoilla Ruotsiin...

HS sivulla; Tulot yhteensä -listalla ensimmäinen nainen ollut

Rafaela Seppälä, 28. - jonka Yle Puhe aamulla kertoi olleen 9.

(kenties siinä ansiotulot oli poistettuna).

Olli Penttinen 02.11.2015 19:39

Verokeskustelua on jo pitkään vaimennettu luonnonlakia muistuttavilla talousteorioilla, joiden mukaan (korkea) verotus olisi myrkkyä talouselämälle ja tehokkaalle kasvulle. Myös median kautta tuodaan esille, että nykyinen luonnollisten henkilöiden verotus olisi jotenkin kireä. Kun katson taakse nelikymmenvuotista tasaista työuraani, lopullinen veroprosenttini on koko ajan laskenut seikytluvulta lähtien vaikka tulot kasvoivat reaalisesti.

Siinä on mennyt ajan saatossa niin nousu- kuin laskusuhdanteitakin. Lieneekö verotuksen kireys niihin ollenkaan vaikuttanut. Veropohjan kaventuninen ja supistuminen näkyy huolestuttavasti mm. erinäisten tieteellisten ja asiantuntijaorganisaatioiden supistuksina ja jopa alasajona. Näitähän uutisoidaan jatkuvasti. Vaikutukset näkyvät sitten joskus tulevaisuudessa. Siinä menee sitten tulevaisuuden verotuloja.

Verotus jos mikä on keskeinen osa yhteikuntapolitiikkaa. Siitä jostakin syystä ei kovin laajasti keskustella. Kuinkahan kauan tuloratkaisujakin on maksettu veronalennuksin, siis yhteiskunnan loputtomasta kassasta.

Nyt esillä olevat suurituloisten verotiedot johtavat keskustelua liikaa pinnallisuuteen, joskin myös antavat hyvää tietoa. Suuret tulot tuottavat hyvää veroeuroina joko kaikille tai lottovoittona tiettyihin kuntiin kohdentuen. Tämä kaikki lienee kuitenkin vain kymmenkunta prosesttia koko verokakusta.

Tässäkin joukossa näyttää olevan, kuten laajeminkin, paljon myös iloisia veronmaksajia, mutta myös jatkuvia valittajia. Näin myös yritysverotuksen puolella. Yhteiskunnallisen vastuun tiedostaminen onkin iloisen veronmaksajan motivaattori. Tätä pitäisi väliin muistuttaa. - Niin vähän tiedostetaan tai viestitään, mitä meillä veroilla tuotetaan, mikä monissa maissa joudutaan maksamaan kalliimmin suoraan taskusta. Todellisia veroprosentteja on siis maailmalla leegio.

Verotuksen oikeudenmukaisuus on miltä se näyttää ja tuntuu. Kukin kantokykynsä mukaan. Myös kaikki tulot samalle viivalle tuntuisi

jotensakin oikealta. - Taitaapa liikennerikkomusten päiväsakoissa olla selvästi korkeampi progressio ja se kaiketi hyväksytään laajasti.

Iloisena veronmaksajana olen myös iloinen autoilija, kun bensan hinnasta merkittävä osa menee valtion kassan kautta yhteiseksi hyväksi. Toista onkin lentomatkustaminen, jonka polttoaineen verotuksesta ei tiettävästi valtioiden kassakirstut juurikaan kilise. Siinäpä olisikin uusi verotuksen kohde, mutta taitaa olla vaikeasti ratkaistavissa kansainvälisellä tasolla.

Erkki Pekola 02.11.2015 20:04

Oscar Wilde valitteli, että hänen nettotulonsa eivät ole koskaan riittäneet bruttomenoihinsa.

Pitäisikö minun nyt olla onneton vai onnellinen, kun bruttoeläketulostani jää ennen pankkitililleni saapumista yli 28 % matkan varrelle? Maksaisin toki mielelläni isommallakin veroprosentilla sellaisia kustannuksia, joista moni minua huono-osaisempi hyötyisi. Samalla se jättäisi kulutukseeni enemmän fyffendaalia.

Tämä joka vuotinen rieha verotettujen kilpajuoksusta on syvältä sieltä selkärangan alapään tienoilta. Koettaisitte sivistyneet ihmiset hillitä tätä kiimaa. Lehtien yms välineiden toimituksissa on taas muutaman viikon ajan käynnissä ahneiden ja kateellisten kilpajuoksu.

Marita Salenius 02.11.2015 20:50

Että onko verotus kohdallaan? Niin ja kenen kohdallaan? Verot koskettaa niin eri tavalla jopa tällaista tavallista tallaajaa. Löytyypä jopa yksi "yhteinen" huolikin rikkaan kanssa. Nimittäin se on ihan sama huoli tällaisella pienyrittäjällä, kuin suuremmallakin, kun pitäisi miettiä, miten siirrät yrityksesi seuraajalle.

Täällä maaseudulla kaiken lisäksi rakennusten arvo on lähes nolla ja maankin todellinen arvo pankin silmissä lainaa haettaessa voi mennä hakijan kannalta kauhistuksen puolelle.

Jos ajatellaan sen kauhistuksen kautta tilannetta, jossa haluaisit luovuttaa maatilan joko omalle tai vieraalle, niin tilanne saataakin olla aika kinkkinen nykyisten vakuusarvojen versus verotusarvojen kohdalla.

Äkkiseltään näyttäisi siltä, että nykyisten vakuusarvojen perusteella tilasta ei voisi myydessä paljon pyytää ( varsinkin kun olettama on, että jatkaja joutuu lainaa hankintaan ottamaan). Samassa äkkinäisyydessä näyttäisi myös siltä, että - kärjistäen - voisin myydä vieraalle vaikka kuinka halvalla, mutta omalle lapselle en yhtä halvalla, koska silloin mentäisi verottajan mielestä lahjan puolelle.

Vedin varmasti koukeroita suoriksi, mutta tältä se vaan nyt tällä hetkellä näyttää.

Sitä ei niin kovasti jaksa kiinnostua näistä verotiedoista, kun se rikas on rikas tai ainakin vähintään varakas, eikä minun elämäni miksikään muutu tiedän tai en jokun rahamäärät. Mutta verotus on hyvinvointivaltiomme perusta ja jos ei velalla, niin verolla sitten pyöritetään palvelut. Olen minäkin siinä mielessä iloinen veronmaksaja, että tiedostan kaiken sen palvelun, johon en suoraa omaa rahaa tarvitse.

Sillä rikkaalla veronmaksukykyisellä on vielä se etu puolellaan, että voi valita veronmaksuhalukkuuttaan vastaavan asuinmaan.

Jotenkin se ns. vanha varakkuus näyttä jäävän tämän hetkellisen ja nopeaa voittoa tavoittelevan pelitehtailun selän taakse. Näyttää siltä, että turhuuksien tori on todellakin se tuottoisin tori. Siis pelkällä pelien näpräämisellä tehdään miljoonia!

Mutta yksi on varmaa, että sillä työllä - isolla teellä - ei varakkuutta saavuta. Jos päivittäinen työmäärä olisi mittari, niin meikäläisetkin voisi lukea miljonäärien joukkoon.

Vesa Kaitera 02.11.2015 21:46

Mielestäni suomalainen verotus on kohtuullisen hyvin raiteillaan. Työn verotusta ei kannata kiristää. Menestys tulee Suomessakin ennen työtä vain sanakirjassa.

Pentti Kangasluoma 02.11.2015 22:36

Verokirjalla töitä tekevien tai eläkeyhtiöiden kautta rahansa saavien

verotus on tiukkaa. Vähennysoikeuksia on mutta numerot ovat faktoja.

Maataloudessa, yritystoiminnassa on mahdollisuuksia luovasti kertoa

tulonsa, on lakimiehiä jotka neuvoo. Matkoilla, "kuppeja tehdessä"

on saanut kuulla näistä keinoista.

Miten oikein isot patut kerhoillaan, klubeilla näitä asioita pohtii,

siitä ei kokemusta. Neuvoja on annettu koska Portugalin koneeseen

on perhekunnittain noustu.

Yksi prosentti arvonlisäveroa ylös , niin ei tarvitsisi eläkeläisiä ahdistaa.

Martti Hirvensalo 02.11.2015 23:11

Suuren veropäivän keskeinen henki tuntuu olevan kateuden sävyttämä suurten tulojen kauhistelu. Olen vuosia unelmoinut siitä, että tiedotusvälineet lähtisivät ihastelemaan ensisijaisesti parhaita veronmaksajia.

Salon kaupungin suuret veronmaksajat eivät käsittääkseni suoranaisesti kerrytä luovutusvoitoillaan tai osingoillaan kaupungin tuloja, vaan valtio ottaa koko potin itselleen. Sen sijaan yritysten maksamasta yhteisöverosta valtio siirtää siivun yrityksen toimintapaikkakuntien hyväksi. Hesarin toimittajat selvittänevät tämän käden käänteessä.

Pääomatuloista maksetaan n. 30-32 % veroa. Palkansaajan pitää ansaita n. 38.000 € vuodessa, jotta veroprosentti nousee samalle tasolle. Pääomatulotkaan eivät täten ole yleisen uskomuksen vastaisesti kevyesti verotettuja ainakaan pienituloisen kohdalla.

Kansantaloustieteen peruskurssistani (vuonna 1966) lähtien olen kauhistellut poliitikkojen intoa luoda jatkuvasti uusia menoautomaatteja sekä notkeutta antaa periksi työmarkkinajärjestöjen jatkuville vaatimuksille. Näin on luotu verohelvetti, jossa lähes kaikki veromuodot ovat likimain maailman korkeimpia (palkka-, arvonlisä-, auto-,alkoholi-, polttoaine-, sähkövero, osinko-, perintö- ja luovutusvoittovero).

Jokaisen tulisi kauhistua sitä, että ansiotulosta voidaan verottaa yli 50 %. Se on raakaa tulojen sosialisointia. Muutamien hyvätuloisten ja varakkaiden henkilöiden muutto ulkomaille on herättänyt laajaa paheksuntaa lehdistössä ja jotkut ovat syyttäneet jopa epäisänmaallisuudesta muistamatta olla tyytyväisiä siitä, että tulo- ja varallisuuserot ovat tilastollisesti pienentyneet muuttojen seurauksena.

Ovatko ne suomalaiset epäisänmaallisia, jotka asuvat Kiteen sijasta Kauniaisissa ja säästävät kunnallisverojen ja maksujen osalta 6 %-yksikköä? Entä ne henkilöt, jotka ostavat alkoholinsa Tallinnan matkoiltaan tai itärajan tuntumassa asuvat polttoaineensa Venäjältä?

Vapaassa maailmassa pääoma (investoinnit ja työpaikat) hakeutuvat sinne, missä sen on hyvä olla. Suomessa vallitseva nurjamielinen asenne ja verotuksen tempoilevat muutokset eivät houkuttele suomalaisia pitämään täällä pääomia, eikä ulkomaalaisia sijoittamaan tänne.

Unton kaikkiin kysymyksiin vastaaminen olisi monimutkaista, mutta suositan kaikkia palstan kommentoijia lukemaan Björn Wahlroosin mainion kirjan "Talouden kymmenen tuhoisinta ajatusta". Siitä löytyy hyviä aineksia tasokkaaseen keskusteluun.

Jouni Martikainen 03.11.2015 5:40

Hehkeän kesän hetkillä ajatukseni eksyivät samaan aihepiiriin, kuin Perässähiihtäjällä nyt syksyisenä aamuna:

https://jounimartikainen.wordpress.com/2015/06/24/tappaako-verotus/

"Tappaako verotus?" oli siis kesäkuisten ajatusteni otsikko. Ydinajatuksena, että työn verotuksen käänteisiä kannustevaikutuksia tupataan mediamyllytyksessä ylikorostamaan, ja että niitä tuloverotuksen aikaansaamia talouskasvun hidasteita tuskin edes on likimaillakaan nykyisten tuloveroasteiden ympäristössä.

Risto Virrankoski 03.11.2015 10:37

Jokin tässä ei kyllä kohdallaan ole. Joko verotuotot ovat liian pienet tai menot liian suuret. Valtio ottaa vuodesta toiseen 5-7 mrd uutta lainaa, koska verotuotot eivät riitä menoihin. Lisäksi erääntyvät vanhat lainat maksetaan uudella velalla. Eihän tässä mitään järkeä ole, vaikka lainaa vielä 'halavalla' saadaankin. Kovaa kyytiä panemme päätämme lainanantajien silmukkaan. 'Onko meistä tullut hulluja' olisi hyvä seuraavan keskustelun teema.

Kun lainanantajin silmukka alkaa kiristyä, ja se kyllä alkaa, vaivaan ei ole ratkaisu edes yleislakko.

Kaikki kunnia niille 100 000'lle, jotka Hesarin tulolistaukseen pääsivät. He ovat se varsinainen talkoojoukko, joka ison osan nykylystistä kustantaa. Tämä joukko on ikänsä talkoisiin osallistunut. Lisää talkooväkeä tarvitaan tai sitten pitää pitoja pienentää.

Onni Karilainen 03.11.2015 10:40

Karmein epäkohta verotuksessa on kunnallisvero.

Tasavero, josta on vielä vapautettu pääomatulojen saajat.

Näin Herlinit ja Wahlroosit eivät osallistu esimerkiksi

terveyden ja sairaanhoidon rahoitukseen.

Nyt näyttää kuitenkin siltä,että tuohon voi tulla korjausta,

kun sote lienee päätetty rahoittaa valtion budjetista, johon

sentään kerätään heidänkin pieniä pääomatuloverojaan.

Sikäli kuin niitäkin ei ole piilotettu trusteihin, vakuutuskuoriin

ja hallintarekistereihin.

Pentti Kangasluoma 03.11.2015 12:33

"Laillisuusvalvojat tyrmäävät yksimielisesti hallintarekisterin – vaikeuttaa rikostorjuntaa ja heikentäisi moraalia"

Tietenkin olette lukeneet mitä oheinen Tuomo Pietiläisen artikkeli kertoo.

Laillisuusvalvojat tyrmää, ei näin moni taho mielenjohteesta näitä

kantoja ota. huolen täytyy olla todellinen.

Mutta hallitus ajaa itsepintaisesti, PS mukana. Ne ovat päättäneet

että rahojen piilopaikat järjestetään Sen täytyy tarkoittaa että koko

EU-eliitti on tällä tiellä.

Jos ne ennakoi, EU menee kasaan, niin pitää olla reservaatteja rahoille,

ja älykkäille. Rahvas jää tänne, ikääntyvät ja lisääntyvät pakolaisten

joukot.

Neuvostoliiton romahdusta ei pystynyt tutkimuslaitokset ennakoimaan.

Mitä seuraa siitä meillä että lailllisuusvalvonta ja hallitus on näin

eri raiteilla?

Myönnän etten ymmärrä mistä on kysymys? Mikä intressi on takana niillä

jotka tätä asiaa ajaa?

Pekka Turunen 03.11.2015 21:52

Martti Hirvensalon ajatus oli hyvä: mitäpä jos tiedotusvälineet vaihteeksi esittelisivät parhaita veronmaksajia? Nostaisivat esiin heistä iloisimpia, kunniakansalaisina? Yleensä en ole kovin innostunut näistä verokohuista, sillä ne ovat ikäviä ahneuden ja kateuden ilmentymiä. Rahako se vain meille merkitsee?

Veroja toki tarvitaan, selvä se, mutta miten verotus pitäisi hoitaa? Oikeudenmukaisuuden luulisi sivistysvaltiossa olevan ylin johtotähti. Progressiivisuutta ilman muuta, mutta kohtuudella. Erilaisia kulutus- ja saasteveroja lisäisin, mutta kohtuus pitää niissäkin muistaa. Kovasti hoetaan, että veroastetta ei enää saisi nostaa, mutta onko se totta vai ideologiaa? Miksi veroaste mukamas juuri nyt olisi tapissaan? Luulen kaikkineen, että aika mallillaan verotus meillä on.

Erinäiset vuorineuvokset ovat unohtaneet oikeuden ja kohtuuden. He ovat hukanneet veronmaksajan ilon. Se on surullista.

Veronkierto, harmaa talous ja talousrikollisuus tulee pyrkiä estämään. Niiden harrastajat varastavat yhteisestä kuormasta. Hävetkööt!

antti liikkanen 03.11.2015 22:34

Media on kyllä kerta kerralta parantanut kateuspäivän julkaisemistaan kuin sika juoksuaan.

Nykyisin kerrotaan yhä useammin, paljonko veroa maksetaan sen rinnalla, mistä summasta vero maksetaan.

Itse olin 2014 sijalla 8658 ja maksoin valtiolle ja kunnalle puolet, kirkolle vajaa kolme grandia ja ensi kertaa ei toimintaani politiikassa ja veronalaista tuloani paikallisissa härväkkeissä yhdistetty.

Se aika, kun leijonat ja/tai rotaryt keräsivät hyväntekeväisyyteen rahaa julkaisemalla verokalenteria, oli mielestäni kuitenkin reilumpi kuin nykyinen "toimitettu" tiedottaminen: medialla on tarve kerätä rahaa, jota tarvitsevat sen omistajat (usein Suomen ulkopuolella).

Rahaa ei saa kerättyä, jos ei uutisointi ole mediaseksikästä (ahneus, saituus, seksi, valheet).

SoTe-uudistus (18 itsehallintoaluetta, 12 päivystysaluetta ja 5 osaamisaluetta) vaatii rahansa, mutta kun se ei enää ole valtavan rankasti epätasa-arvoisen kuntaveron kautta kerättyä, muuttuu varmasti kansan suhtautuminen veroihin ja tuloihin.

Valtion etäinen käsi on aivan eri verottaja kuin subsidiariteettia totteleva kunnan tai seurakunnan kassa.

Selitän hiukan: kuntalaiset maksavat kuntavero-%:sta riippumatta viitisentoista prosenttia kunnalle (vain hyvätuloiset eli yli 100 000 € veronalaista kuntatuloa saavat maksavat kunnan vero-%:n verran).

Jos verotus EU:ssa yhdenmukaistettaisiin, olisi mielenkiintoista nähdä, miten asia vuosittan FI-mediassa uutisoitaisiin.

HS kertoi tänään hyvätuloisuuden alarajan (3.11. s A 2): 168 000€ verotettavaa tuloa.

Rajan alle jäävät ovat kai sitten pahatuloisia?

Unto Hämäläinen 03.11.2015 22:51

Antti tuossa edellä vihjaisikin tekeillä olevasta sote-ratkaisusta. Siitä on nyt hallituksessa ankara vääntö. Ratkaisua odotetaan torstaina. Odottamaan tässä on totuttu. Jos ratkaisu todella syntyy, otetaan se heti keskusteluun täällä meillä.

Unski

Jouni Pulli 04.11.2015 9:20

Pääomaverotusta voisi toki kiristää, ellei se johda siihen, että investoinnit Suomeen vähenisivät. Ylipäätään verotusta pitäisi yksinkertaistaa niin kuin muutakin sääntelyä. Ja verotusta pitäisi valtion taholta suunnitella etukäteen riittävästi, jottei yksityisten ihmisten tarvitsisi harrastaa verosuunnittelua.

Markku Miettinen 04.11.2015 13:25

Yritysverotusta pitäisi yhtenäistää globaalilla tasolla. Nykyään jättiyhtiöt ja heidän lobbarinsa ovat liian voimakkaita neuvottelukumppaneita varsinkin pienille kansallisvaltioille, vallan tasapaino on vinksahtanut. Kehitys vain vahvistuu, jos TTIP-sopimus USAn kanssa valmistuu. Vastapainona YK:lla tulisi olla "talouden turvaneuvosto" tai vastaava, joka yritysverotusta globaalisti harmonisoisi.

Tavoite on toki kunnianhimoinen ja mahdollisesti epärealistinen, mutta uhkakuva on, että robotit ja "digitaalit" tekevät tulevaisuuden työt eivätkä maksa veroja.

Janne Parantainen 04.11.2015 23:34

Tuloveron suuri progressio on ongelmallista työhön kannustamisen kannalta ja johtaa perhetason tuloissa outoon lopputulokseen.Lapseton pariskunta saa vuositasolla helposti tuhansia euroja enemmän käteen verojen jälkeen samoista yhteenlasketuista bruttotuloista kuin perhe jossa tulot kertyvät yhden huoltajan tuloista toisen ollessa esimerkiksi työtön, matalapalkka-alalla tai sairaana. Lapsiperheellä on kuitenkin menoja huomattavasti enemmän. työn verotusta tulisikin alentaa progressiota lieventämällä. Aukot verokertymässä voidaan paikata erilaisia verohelpotuksia poistamalla, kiinteistöveroilla ja tehostamalla rahankäyttöä.

Olli Saarinen 05.11.2015 0:44

Talouskysymyksissä on perusteltua olla yhdellä jos toisellakin kannalla mutta verokeskustelussa ärsyttää kykenemättömyys muodostaa yhtenäistä todellisuuskuvaa asiasta, joka on kuitenkin laissa hyvin määritelty.

Esimerkkinä vaikka kuntavero, jota toistuvasti väitetään tasaveroksi, vaikka se vähennyksin on tehty progressiiviseksi.

Toinen on väite, että pääomatulot olisivat kevyesti verotettuja. Yleisesti näin ei ole, vaan ansiotulon julkinen veroaste on yleistä pääomaveroastetta alempi.

Kolmas on, että eläkkeiden verotusta verrataan ansiotulonsaajan bruttotulon verotukseen siten, että mukaan lasketaan työntekijän ansionvakuutusmaksut. (Oikeampi tapa olisi verrata maksuilla vähennetyn ansiotulon julkista veroastetta eläketulon julkisen veroasteeseen.)

Edellä mainitun kaltaiset näkökulmavirheet johtavat siihen, että verokeskustelu on välttämättä väärää. Jotkut seikat jäävät kokonaan varjoon, kuten väestörakenteeltaan erilaisten kuntien asukkaiden välinen oikeudenmukaisuustarkastelu. Tämä on todellinen tasa-arvokysymys: Onko oikein, että jos pieneen kuntaan sattuu optiomiljonääri, että juuri tuon kunnan asukkaat saavat täydet palvelut alhaisella äyrillä kuten Kauniaisissa. - Myös tarve pääomatulojen neutraalimpaan kohteluun perijäfirmojen suosimisen sijaan on ilmeinen.

Verokeskustelun limbo on ollut muutaman vuoden takainen tutkijoiden esiin tuoma "veroviuhka", jonka mukaan osa suurituloisista maksaa Suomeen todella vähän veroja. Uumoilin silloin, että syynä ovat ulkomailla verotetut tulot, jotka on myös Suomeen ilmoitettava. Tämän verottajan edustaja vasta tänä vuonna vahvisti, joten tälläkin viuhkalla synnytettiin vääriä asenteita pari vuotta.

Medialla on tässä suuri vastuu kun toimittajat tahtovat olla Robin Hoodeja eivät halua tutkia numeroita tai prosentteja.

Mauno Rissanen 05.11.2015 9:18

Verotuksessa on asioita, jotka kaipaisivat rauhoittunutta keskustelua. Yksi on kuntavero. Kunnat ovat siinä asiassa aivan erilaisissa asemissa. Kunta, jossa on hyvätuloiset veronmaksajat, pystyy pitämään veroäyrin hinnan alempana kuin kunta, jossa on huonotuloiset veronmaksajat. Toinen mahdollisuus on, että se järjestää paremmat ns.hyvinvointipalvelut kuin köyhät kunnat. Julkisessa puheessa tämä selitetään "tehokkuudeksi" mutta ilman kustannuslaskennallisia numeroita. On syntynyt nurinkurinen tilanne, jossa vähävarainen väestö köyhässä kunnassamaksaa kuntaveroa prosentuaalisesti enemmän kuin hyvätuloinen väestö rikkaassa kunnassa.

Jää kysymään, pitäisikö kuntavero kantaa työssäkäyntialueittain. Tämä merkitsisi myös palvelujen melko yhdenmukaista järjestämistä. Tasa-arvon näkökulmasta tässä ei kuitenkaan olisi moittimista. Kuntien itsenäisyyden korostajat kauhistuvat tätä, koska yksi mahdollinen jatkoratkaisu on kuntien yhdistäminen. Se ei olisi pakollista mutta saattaisi olla monessa tapauksessa järkevää. Ratkaisu ei poistaisi eritasoisten kuntaryppäiden voimavarojen tasoittamisen tarvetta. Pitkällä näkemällä Suomen velkaantumisen pysäyttäminen näyttää kuitenkin vaativan entistä enemmän sellaista ajattelua, että kyse on kansakunnan yhteisestä ponnistuksesta, jossa katsotaan yhteiset voimavarat.

Pasi Pekkinen 05.11.2015 16:39

SOTEsta: toivottavasti kokoomus ei taivu keskustan älyttömään 18 itsehallintoalue-esitykseen. Mitä järkeä olisi toteuttaa se kaikkein tärkein rakenteellinen uudistus niin, että keskeiset tavoitteet tiedetään jo etukäteen jäävän toteutumattomiksi?

Vesa Kaitera 05.11.2015 17:02

Pasi Pekkiselle on valitettavasti todettava, että sen jälkeen kun PS asettui tukemaan Keskustaa sen tavoitteessa luoda 18 itsehallintoaluetta, niin Kokoomuksella ei ole käytössään keinoa, jolla se pystyisi tuon esityksen kaatamaan. Voisimme tietenkin halutessamme kaataa Sipilän hallituksen, mutta tätä SoTe-tilannetta se ei meidän kannaltamme auttaisi. Joutuisimme todennäköisesti oppositioon, ja punamultapohjalta syntyvä ratkaisu olisi Kokoomuksen kannalta selvästi huonompi kuin tämä nyt tuloillaan oleva. Itsehallintoalueiden määrä voisi tuossa vaihtoehtoisessa skenaariossa olla hieman pienempi kuin 18, mutta punamultahallituksen esityksessä yksityisten palveluntarjoajille todennäköisesti lyötäisiin luu kouraan. Meidän kokoomuslaisten kannalta se olisi huomattavan huono asia.

SoTe-sopan eri vaiheissa monet työryhmät ovat pohtineet myös itsehallintoalueiden määrää. En suoralta kädeltä muista, että yksikään niistä olisi päätynyt lukumäärän osalta ihan tuohon Sipilän nyt esittämään kahdeksaantoista. Kyllä tämä on puhdasta Keskustan alue- ja valtapolitiikkaa, jolla ei ole kokonaisuuden edun kannalta kovinkaan paljon yhteistä. Sitä saa, mitä tilaa, sanoivat Perussuomalaiset vaaleissa. Keskustan äänestäjät tilasivat vähän tämäntyyppistä aluepolitiikkaa. Kokoomuksen parlamentaarinen voima ei nyt vain yksinkertaisesti riittänyt tilannetta muuttamaan.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä järjstää puoluevaltuuston kanssa yhteisen kokouksen tämän SoTe-paketin osalta ensi lauantaina. Uskon, että monet tuon kokouksen osanottajat voivat olla kriittisiä lopputuloksen suhteen, mutta että kokouksen selvä enemmistö on valmis siihen, että Kokoomus tästä poliittisesta tappiostaan huolimatta jatkaa Sipilän hallituksessa.

Olli Saarinen 05.11.2015 18:18

Keskusta ajaa maakunta-aatetta yli kaiken. Päämääränä on väliportaan hallinnon vahvistaminen mihin ei pienessä maassa olisi varaa. Olen tässä käytänyt vertailukohtana liikeperiaatteella toimivia organisaatioita, jotka ovat luopuneet aluekonttoreistaan ja -varastoistaan jo aikoja sitten. No, alueosuuskauppuja on 18, mikä sitten lienee ollut mallina. Pelin poliitikot arvioivat, että nyt on sauma iskeä ja kuten Vesa Kaitera edellä pohtii kokoomus ei taida tämän vuoksi lähteä hallituksesta. Tässä kokoomus voi syyttää itseään kun sitoi aiemmin soten kuntauudistukseen. - Lääkärirationaliteetti tuottaisi keskitetymmän järjestelmän ilman turhia hallinto- ja väliportaita.

Teemu Männynsalo 05.11.2015 18:29

Jos Kokoomus ei saa jatkoaikaa lauantaille, on uudesta hallituspohjasta olemassa kulisseissa solmittu esisopimus. Jos Kokoomuksen puoluevaltuusto äänestäisi puolueen johdon esittämän hylkäysehdotuksen nurin, olisi puolueen johdon luottamus vähintäänkin kyseenalainen. Kaiken persujulkisuuden keskellä yllättävä tilanne, aidosti yllättävältä vaikuttaa ainakin Kokoomukselle. Keskustalta laskelmoitua.

Pasi Pekkinen 05.11.2015 19:26

Keskustan etu. Kokoomuksen etu. Entä Suomen, kysyisi kyyninen äänestäjä.

Jos kokoomus ei ole valmis tekemään kaikkeansa, myös tarvittaessa kaatamaan Sipilän hallituksen, jotta tämä Suomen kannalta yksi tämän vaalikauden mahdollisesti vahingollisimmista päätöksistä saadaan torjuttua, niin silloin kokoomus osoittaa, keskustan lailla, ajavansa ensisijassa omia valtapoliittisia pyrkimyksiään.

Pessimisti ei pety? Taitaa olla urbaani legenda.

Pentti Kangasluoma 05.11.2015 19:38

On vaikea uskoa, että hallituskriisiin asti edetään. Olisi huono asia

maan kannalta kun pakolaiet tulee jo monen kuntapoliitikon uniin. Isäni

lauantaipulloa nauttiessaan puhui kokomustista, puolue järjestää näytöksen,

samalla johto saa selkänojaa kun joutuu antamaan periksi alueissa.

Miten hyvitellä perussuomalaisia kun isot ovat näin vastakkain. Muissa

maissa kyllä yleistyy ajatus että Suomi on heikko lenkki - horjuva valta

tässä tilanteessa vakaassa Pohjolassa.

Kyösti Salovaara 05.11.2015 19:54

"Täydellisen naisen rinta karkasi mekosta", kirjoittaa Ilta-Sanomat, ja jatkaa että nainen olikin varautunut vilautukseen.

Kunpa meidän päättäjämmekin olisivat varautuneet... päättämään vaikeista asioista. Vilauttamalla ei tässä pärjätä.

Suomella menee entistä huonommin (vai meneekö? Joku totesi että muutamassa kuukaudessa suomalaiset tekivät 3 miljoonaa ulkomaanmatkaa) eikä valoa näy juuri millään suunnalla, paitsi demarien toimistossa ja sielläkin kummastellaan, että mistä se nyt tähän tuli silmiä sokaisemaan.

Demokraatin tuore päätoimittaja kävi Saksassa ja hänelle kerrottiin kuinka huonoja päätöksiä Saksassa on tehty. Poika uskoi mitä halusi uskoa. Siitä kannatti oikein pääkirjoitus kirjoittaa. Saksassa ei mene hyvin, demarien tietotoimisto tietää kertoa.

Minäkin kävin viime syksynä Saksassa ja ihmettelin kuinka hieno maa Saksa on, ainakin turistille.

Sitä saa mitä etsii!

Kun katselee kuinka paljon absoluuttisia euroja isotuloiset maksavat veroina, ihmettelee etteivät he kapinoi. Jos kapinoisivat ihan oikeasti, millä julkinen talous sitten eläisi? Tanskassa aikanaan Morgen Glistrup sanoi ryhtyvänsä vaalivoiton jälkeen "julkisen talouden lopettamisministeriksi". Ei kai päässyt siihen hommaan.

Mutta se että minäkin eläkeläisenä maksan melkein kolmanneksen eläkkeestäni veroina, jurppii niin hemmetisti. Eikä auta edes perustuslakiin vedota. Entä sitten jos autoni moottori ei ole luvatun kaltainen? Sittenkö riemu repeää?

Suomessa on lupa ja kansalaisvelvollisuus katsoa peilistä omaa napaa ja huokailla.

Päättäjien pitäisi osata astua omasta erinomaisuudestaan ulos, päättämään. Me maan matoset jaksamme kyllä vaikeroida.

Suomi vapisee, kohta tärisee ja sitten kuunnellaan kuinka Reijo Taipale laulaa Satumaan.

Pasi Pekkinen 05.11.2015 20:30

Teeskenneltyä optimismia: KD ja RKP lähtisivät toki riemusta hihkuen hallitukseen. Demarit ei kai sentään lähde ilman vaaleja. Mutta, ottaen huomioon perussuomalaisten tukalan sisäpoliittisen tilanteen ja sen, että persut nimesi etukäteen RKP:n mahdottomaksi hallituskumppaniksi, ja sen, että uusi enemmistö olisi äärimmäisen niukka, niin vaikea uskoa, että edes Sipilä, joka on toki jo osoittanut täydellisen sopimattomuutensa pääministeriksi, osoittautuisi niinkin hullunrohkeaksi (edellinen termi on kaunisteltu versio), että olisi valmis hallituksen alkumetreillä tuhlaamaan enemmistön tuen ja faktisesti riskeeraamaan keskusta-johtoisen hallituksen.

Pasi Pekkinen 05.11.2015 21:22

Pääministeri Sipilä on "huolissaan hallituksen päätöksentekokyvystä". Siis samalla tavalla kuin yhteiskuntasopimuksen suhteen: Sipilä määrittää lopputuloksen, mihin muiden on "neuvotteluteitse" päädyttävä. Huolestuttavan diktatoorinen ja messiaaninen omakuva. Pääministeri on laitettava pikaisesti vaihtoon!

Vesa Kaitera 05.11.2015 23:29

Teemu Männynsalo kirjoitti: "Kaiken persujulkisuuden keskellä yllättävä tilanne, aidosti yllättävältä vaikuttaa ainakin Kokoomukselle. Keskustalta laskelmoitua."

Voin vakuuttaa Sinulle, etä olet aivan oikeassa. Tästä SoTesta oli viimeksi keskustelua Kokoomuksen kansanedustajan kanssa viime viikolla, ja tuolloin hän kertoi, että Kokoomuksen eduskuntaryhmässä kyllä uskotaan Sipiän taipuvan itsehallintoalueiden lukumäärän suhteen jonkinasteiseen kompromissiin, koska Sipilä on "tolokun immeinen". Ilmeisesti kuitenkin me kokoomuslaiset aliarvioimme tämän uudistuksen aluepoliittisen merkityksen Keskustan peruskannattajille. Se näyttää ajaneen asiantuntijoiden esittämien laskelmien yli. Tässä saattaa myös olla kyse siitä, että Juha Sipilä pyrkii vahvistamaan yliotettaan Keskustan punamultasiipeen nähden näyttämällä Kokoomukselle "kaapin paikan". Keskustan punamullan kannattajathan ovat jo pitkään arvostelleet Sipilän hallitusta liian oikeistolaisesta politiikasta, ja nyt Sipilä halusi antaa näytteen poliittisesta johtajuudestaan. Voi myös olla, että hän on juuri nyt hyvin turhautunut tähän loputtomaan SoTe-vääntöön. Tässä häntä kohtaan on pakko tuntea sympatiaa.

Vesa Kaitera 05.11.2015 23:54

Pasi Pekkinen kirjoitti: "Teeskenneltyä optimismia: KD ja RKP lähtisivät toki riemusta hihkuen hallitukseen. Demarit ei kai sentään lähde ilman vaaleja. Mutta, ottaen huomioon perussuomalaisten tukalan sisäpoliittisen tilanteen ja sen, että persut nimesi etukäteen RKP:n mahdottomaksi hallituskumppaniksi, ja sen, että uusi enemmistö olisi äärimmäisen niukka, niin vaikea uskoa, että edes Sipilä, joka on toki jo osoittanut täydellisen sopimattomuutensa pääministeriksi, osoittautuisi niinkin hullunrohkeaksi (edellinen termi on kaunisteltu versio), että olisi valmis hallituksen alkumetreillä tuhlaamaan enemmistön tuen ja faktisesti riskeeraamaan keskusta-johtoisen hallituksen."

Harvinaista kyllä, olen kirjoituksesi kanssa pitkälti samaa mieltä. Logiikkasi on oikea, vaikken vielä allekirjoittaisi väitettäsi Juha Sipilän täydellisestä sopimattomuudesta pääministeriksi. Mutta tässä on mukana sekin pointti, että vaikka Sipilä nyt nöyryyttikin Kokoomusta, niin Kokoomuksen ei kannata nöyryyttää Sipilää. Jos näin kävisi, niin kyllä on täysin ajateltavissa se mahdollisuus, että pääministeri katsoo, että hänelle riittää.

Tässä on koko ajan otettava huomioon se, että Juha Sipilä on ennen kaikkea kokenut yrittäjä, ei mitenkään kovin kokenut poliitikko, ei etenkään valtapoliiitikko. Ei hän rupea väenväkisin roikkumaan asemassaan. Emme siis voi sulkea täysin pois hänen harakiriään. Ja vaikka ehkä voisimmekin sen tehdä, niin jos Sipilä jatkaisi pääministerinä Kokoomuksen nöyryyttämänä, niin hän voisi sopivan tilaisuuden tullen kostaa meille. PS:n hän saisi varmaan helposti kelkkaansa, koska PS:n peruskannattajat suhtautuvat Kokoomukseen varsin vieroksuvasti. Joskus on vain oltava nöyrä ja odotettava päivää parempaa. Suosittelen tätä Kokoomuksen neuvottelijoille.

Luetuimmat
  1. 1

    ”Olga” tarjosi kaksiota Helsingin Sörnäisistä 500 eurolla kuussa – Näin tehdään vuokra-asuntohuijaus

  2. 2

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  3. 3

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  4. 4

    Jo puoli tuntia liikuntaa päivässä voi pitää kuoleman kauempana, iso tutkimus osoittaa – silti yhä harvempi suomalainen liikkuu

  5. 5

    Panettelu on taitolaji, mutta sanasotaan ajautuneet Trump ja Kim ovat siinä korkeintaan keskinkertaisia – Nämä valtiomiehet ovat olleet paljon viiltävämpiä

  6. 6

    Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

  7. 7

    Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

  8. 8

    Trump haukkui rodullista tasa-arvoa vaativat NFL-pelaajat ja peruutti NBA-mestarin kutsun Valkoiseen taloon ”epäröinnin” vuoksi

  9. 9

    Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

  10. 10

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  2. 2

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  3. 3

    Stockmann joutuu myymään omaisuuttaan hinnalla millä hyvänsä selvitäkseen veloistaan – HS selvitti, miten tavaratalojätti romahti

  4. 4

    ”Hän on se, jonka silmät ovat täynnä iloa” – Viisivuotias Lucas Räisänen on vakavasti sairas, ja nyt viranomaiset pohtivat, saako hän jopa miljoonia maksavan lääkkeen

  5. 5

    Rinta-Nikkolat ostivat kodin pelkkään kuntokartoitukseen luottaen, sitten todellisuus alkoi paljastua – kirpparilla myyty patja paljasti talon karmean kunnon

  6. 6

    Vihreiden nousukiito hiipui: puolue putosi HS-gallupissa kolmanneksi – perussuomalaisten kannatus jatkaa kasvuaan

  7. 7

    Meidän kaikkien kannattaisi seurata reissuillamme tarkemmin, mitä riksakuskit älypuhelimillaan tekevät

  8. 8

    Kymmenet papit julistavat kasvoillaan vihkivänsä homoja, lesboja ja muunsukupuolisia, Helsingistä mukana kokonainen seurakunta – ”Tämä on eräänlainen kaapistatulo”

  9. 9

    Pohjoiskorealaisella riisipellolla seisoo suomalaisten veronmaksajien kustantama paperitehdas – Näin Kimien diktatuuri vedätti Suomelta kymmeniä miljoonia euroja

  10. 10

    Kaksi nuorta miestä asteli portaille, keskusteli hetken ja löi sitten itseään puukolla vatsaan, kertoo Eduskunnan turvallisuusjohtaja

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Yksinkertaiset aivoharjoitukset mullistivat lasten käytöksen – arvosanat nousivat, keskittyminen helpottui ja nukkuminen parani

  2. 2

    Päiväkoti irtisanoi lapsen Lauttasaaressa

  3. 3

    Maailmanloppu tulee lauantaina, kun mysteeriplaneetta iskeytyy Maahan, selittää amerikka­lainen profeetta – Voiko aurinko­kunnassamme piileskellä tuntematon planeetta?

  4. 4

    Helsingin poliisin raiskaustilastoissa toistuu tuttu tarina – HS:n kokoama kartta näyttää, mihin kaupunginosiin raiskaukset keskittyvät

  5. 5

    Jos olet ollut lapsi 1990-luvulla, syönyt, leikkinyt, pukeutunut, käynyt koulua tai viettänyt synttäreitä, teit näitä asioita

  6. 6

    Bussikaaos jatkuu myös iltapäivällä pääkaupunki­seudulla – Nobinan lakko vaikuttaa 200 000 ihmisen liikkumiseen

  7. 7

    Mies kaatoi pastakattilan lattialle Punavuoressa – alkoi riita, jonka seurauksena taloyhtiö vaatii mieheltä 30 000 euron korvauksia

  8. 8

    Tässäkö Helsingin seudun kammotuin työpaikka? Palkka 7 500 euroa kuussa, mutta hakijoita ei näy

  9. 9

    Nuori lääketieteen nero Helsingin Tammisalosta keksi aivoporan – pääsi huippukirurgin ryhmään heti opintojen alussa

  10. 10

    Olen ollut alle kaksi viikkoa työttömänä, mutta työnhakuni lakkasi jo – te-palvelun kikkailu tekee työttömäksi ilmoittautumisesta sietämättömän vaikeaa

  11. Näytä lisää
Uusimmat