Valikko
USA:lle presidentti    |   Blogi

Koulutetut valkoiset karkaavat oikeistolta USA:ssa

Tähän asti Yhdysvaltain presidentinvaalien pääosassa on ollut valkoinen duunarimies, joka äänestää Donald Trumpia.

Tähän asti Yhdysvaltain presidentinvaalien pääosassa on ollut valkoinen duunarimies, joka äänestää Donald Trumpia. Vähemmälle huomiolle on jäänyt toinen, suurempi äänestäjäryhmä, jolle on tapahtumassa jotain kiinnostavaa: korkeakoulutetut valkoiset.

Presidentti Dwight D. Eiserhowerin (1953–1961) ajoista lähtien enemmistö valkoisista korkeakoulutetuista amerikkalaisista on äänestänyt presidentinvaaleissa republikaaneja. Sitä voi olla vaikea uskoa vapaamielisellä itärannikolla, jossa koulutetut valkoiset kannattavat demokraatteja, mutta koko maassa tilanne on toinen.

Jos koulutetut valkoiset olisivat päättäneet, Barack Obamasta ei olisi koskaan tullut presidenttiä. Republikaani Mitt Romney voitti Obaman vähintään alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden valkoisten äänissä 14 prosenttiyksiköllä.

Tämä paljastaa, kuinka tärkeitä demokraateille on vähemmistöjen tuki.

Tänä vuonna on tapahtumassa käänne: korkeakoulutetut valkoiset suosivat demokraatti Hillary Clintonia.

The Wall Street Journal -lehden ja uutiskanava NBC:n mielipidemittauksessa Clinton johti Trumpia prosentein 47–40 koulutettujen valkoisten keskuudessa. Mitä enemmän koulutusta, sitä todennäköisemmin äänestäjä kannatti Clintonia, kävi ilmi tutkimuskeskus Pew’n mittauksessa.

Trump on siis onnistunut vieroittamaan valkoisen eliitin oikeistopuolueesta 60 vuoden jälkeen.

”Minä haluaisin äänestää republikaania, koska en halua verojeni nousevan”, tuskaili koulutettu amerikkalaiskaveri. ”Mutta en pysty. Tyyppihän on vaarallinen.”

Koulutetut valkoiset ovat keskimäärin hyvätuloisia, joten yleensä he äänestävät taloudenhoitajapuoluetta, joka pitää verot alhaalla ja kulut kurissa. Näin siitä huolimatta, että osa koulutetuista valkoisista pitää republikaanien mielipiteitä esimerkiksi abortista tai marihuanasta aikansa eläneinä.

Oma lompakko on tärkein.

Trump on kuitenkin käyttäytynyt niin karkeasti ja loukannut sekä naisia että vähemmistöjä, että liika on liikaa. Lisäksi keskiluokan on vaikea uskoa hänen talouslupauksiinsa: Trump on sanonut leikkaavansa veroja, kasvattavansa armeijaa, suojelevansa sosiaalitukia ja maksavansa pois valtiovelan.

Presidentti Bill Clintonin kampanjan periaate oli aikoinaan ”It’s the economy, stupid” (kyse on taloudesta, typerys). Vuoteen 2016 päivitetty versio kuuluu ”It’s about the stupid, stupid” (kyse on typeryksestä, typerys).

Kommentit

    Ei vielä kommentteja. Kirjoita ensimmäinen.

    Näytä lisää
    Luetuimmat
    1. 1

      Onko saunassa oikeasti pakko olla alasti?

    2. 2

      Suurpalo Jumbon lähellä Vantaalla – savu haittaa Tuusulanväylän liikennettä

    3. 3

      Alhainen syntyvyys johtuu köyhyydestä – mieheni on yhden lapsen ja yhden aikuisen yksinhuoltaja

    4. 4

      Kananmuna on nyt trendiruokaa – tutkimukset korostavat terveellisyyttä, ja suomalaisia vaivaavan kolesteroli­herkkyyden voi testata helposti

    5. 5

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    6. 6

      Työaikoihin pitää saada lisää joustavuutta

    7. 7

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    8. 8

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    9. 9

      Kesäaikaprotesti leviää – kansalaisaloite kerännyt jo yli 33 000 allekirjoitusta

    10. 10

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mätä brassiliha järkyttää, mutta Suomessakin kuluttajaa sumutetaan – ihan joka päivä

    2. 2

      George W. Bush vangitsi tauluihinsa Irakissa vammautuneen sotilaan katseen – näin suomalaisgalleristi arvioi maailmalla kehutun presidentin kyvyt

    3. 3

      Kalliolaiskaksion hinnalla ostaisi Tallinnasta lukaalin, Lontoosta rahalla ei saisi yksiötäkään – HS vertaili, mitä saa 250 000 eurolla viiden eurooppalaisen pääkaupungin ”Kalliosta”

    4. 4

      Donald Trump on hylännyt vallan kolmijako-opin ja haluaa hallita kuin Aurinkokuningas tai Mussolini, sanoo professori Martti Koskenniemi

    5. 5

      Maailmanselitysten uusi supertähti povaa, että ihmislaji on tulossa tiensä päähän

    6. 6

      Sunday Times: Trump ojensi Merkelille 350 miljardin euron laskun Nato-puolustuksesta

    7. 7

      Rekkojen ulosajot ovat päivittäinen ongelma valtatiellä 21 – Taksikuski: ”Tie on aivan katastrofaalinen, aina joku auto penkkaan pyllähtäneenä”

    8. 8

      Helsingin Jätkäsaari on tyylikäs, mutta värien kanssa riehuminen ärsyttää niin naapureita kuin arkkitehtuuri­kriitikoitakin

    9. 9

      Suomi on kaukana tasa-arvosta, sanoo tutkija – ”Rakenteellisia esteitä on vaikea nähdä, jos niitä ei itse kohtaa”

    10. 10

      Alko harppaa ajassa taaksepäin Töölössä – pullot pyydettävä syksystä lähtien myyjien selän takaa palvelutiskiltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuhansia suomalaisia ryöstettiin orjiksi, mutta sitä hädin tuskin muistetaan – moni kansa ei unohtaisi moista vääryyttä ikinä

    2. 2

      Vanha hinnasto saattaa olla arvokkaampi kuin romaani eivätkä Myrna-kupit kiinnosta ketään – asiantuntijat kertovat, mitkä käytetyt tavarat nyt käyvät kaupaksi

    3. 3

      Jopa puolet liikunnan harrastajista treenaa liian lujaa, sanoo asiantuntija – Iltakävely voi usein olla hikilenkkiä parempi

    4. 4

      En halua olla sukupuoli­neutraali, haluan olla nainen – kotona pesen mielelläni mieheni pyykit

    5. 5

      Hampurilaistesti: Maistoimme juustohampurilaisia kuudesta helsinkiläisravintolasta – selkeä voittaja ja häviäjä löytyivät

    6. 6

      Toni Kitin kova flunssa olikin aids – Nyt hän toivoo, että muut eivät uskoisi netin valesivuja

    7. 7

      Ottelun parhaaksi pelaajaksi valitun hyökkääjän tunteellinen emämoka: kiitti haastattelussa vaimoaan – ja tyttöystäväänsä

    8. 8

      Finnair perui koko kesän Miamin-lennot – mitä lentoyhtiössä oikein tapahtuu?

    9. 9

      Vanhuksia on jäänyt ilman ruokaa Helsingissä, eikä edes kaupunki tavoita uutta lähettiyritystä – lopulta kotihoito tilasi ruokaa Helvi Ukkola-Saariselle, 91

    10. 10

      Sanna Stellanin talo paljastui homepommiksi – Vakuutus ei korvaa totaalisesta remontista senttiäkään

    11. Näytä lisää