Tiedostavan kaupunkilaisen nykykeskiluokan suurin ongelma on, mihin tunkea hyvinpalkatuista, näennäisluovista töistä saadut rahat.

Kuluttaminenhan on epämuodikkaan ysäriä huvia massoille, jotka eivät ajattele syvällisiä ajatuksia itsestään maailman pelastajina vaan luuhaavat tyhjäpäisinä kauppakeskuksissa ostamassa vääriä ja turhia asioita.

Toisaalta tavaroiden ostelu on sen verran kiihottavaa, että harva hippi viitsii olla niin linkolamainen puritaani, että lopettaisi kuluttamisen tyystin.

Sitä paitsi koulutettu länsimainen ekoajattelija on superlahjakas etenkin yhdessä asiassa: keksimään pätevänkuuloisia selityksiä omalla toiminnalleen.

Hän voi ostaa auton, jos ajaa sillä "vain vähän". Hän voi lentää joka toinen vuosi Thaimaahan, koska on ansainnut välillä lepoa, ja maksoihan hän matkastaan anerahan ilmastojeesukselle. Hän voi shoppailla vaatteita, kosmetiikkaa, laukkuja, koruja, kippoja ja sisustustavaraa, kunhan ne vain ovat eko, luomu, design tai lähi, tai sinne päin.

Ekokuluttaminen ei oikeastaan ole kuluttamista lainkaan, vaan arkipäivän laupiaita, hyviä tekoja.

Sen kulmakivi on, että on valmis näkemään vähän vaivaa, joka tarkoittaa vaihtelevasti sitä, että ajaa Jopolla ekokauppaan tai sitä, että lukee pakkauksesta, mainitaanko siinä joku ekokuluttamisen edellämainituista tunnussanoista.

Mieluummin tietysti molempia, sillä kauppakeskukset ovat pahojen ja ahneiden miesten suhmuroimia rumia rakennuksia, joiden alta on tuhottu ihanaa Suomen luontoa, eikä kukaan ole vielä älynnyt rakentaa tuulivoimalla käyvää, kierrätyspahvista valmistettua, maatuvaa pop up -ostoskeskusta Kalasatamaan.

Toinen tärkeä määre on, että haluaa maksaa vähän enemmän.

Keskiluokkaisen ekokuluttajan ei tarvitse niin välittää rahasta, joten hän ei kertakaikkiaan pysty ymmärtämään pikkusieluja, jotka haluavat, että asiat ovat edullisia.

Hän uskoo vilpittömästi logiikkaan, että jos yksityiset kuluttajat vain maksaisivat kaikesta enemmän ja ajattelisivat muutenkin hänen laillaan, maailma olisi parempi paikka.

Ekoshoppaaja ostaa laatua, joka tarkoittaa sitä, että kengät maksavat 350 euroa, niillä on jokin sertifikaatti ja ne ovat puuta. Sellaisia on ekokuluttajan eteisessä kahdeksan paria.

Hän ottaa niistä kuvan blogiinsa ja kertoo, että ne ovat aluksi vähän epämukavat jalassa, ne eivät kestä kastumista eivätkä kävelyä hiekkateillä, ja niitä huoltaakseen on oltava puoli päivää töistä vapaalla kerran viikossa. Mutta ne ovat ihanat ja halatusta puusta tehdyt.

Ja ihan pian voi ostaa jotain muuta ekoa ja lähitarpeellista.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.