Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Jo joka kymmenes suomalainen harrastaa maastossa telttailua

Retkeilyn suosio kasvaa, mutta niin kasvavat vaatimuksetkin.

 |   | 
 
Tomi Malkki

Maastossa telttailu on kymmenen viime vuoden aikana lisääntynyt hieman. Noin joka kymmenes suomalainen harrastaa sitä.

"Tämä johtuu luultavasti siitä, että retkeilyn ja erävaelluksen suosio on kasvanut", sanoo tutkija Marjo Neuvonen Metsäntutkimuslaitoksesta.

Leirintäalueilla telttailu on sitä vastoin vähentynyt. Niillä telttailee vain viisi prosenttia suomalaisista. Kansallispuistoissakin nukutaan useammin autio- ja varaustuvissa kuin teltoissa.

Keskivertosuomalainen pystyttää teltan korkeintaan kolmesti vuodessa.

Alle puolella suomalaisista on oma teltta. Nykyretkeilijä tahtoo retkiasumuksen, joka ei paina mitään mutta on iso. Teltassa voi hyvin olla pari erillistä huonetta, ja sisällä mahtuu seisomaan.

"Ihmiset ovat mukavuudenhaluisempia kuin ennen. Enää ei haluta maksimoida kurjuutta", sanoo erä- ja luonto-opas Sami Halén Suomen Ladusta.

"Olen törmännyt melontaretkellä pariskuntaan, jolla oli mukanaan yksiön kokoinen teltta."

Telttatarpeemme erikoistuvat. Pyörämatkalle kelpaa pieni teltta, mutta tosiretkeilijä omistaa myös isomman teltan sekä kesä- ja talviteltan.

Kalleimmat teltat maksavat yli tuhat euroa, mutta hyvän retkeilyteltan saa parillasadalla. Neljänkympin festariasumukset ovat sitten erikseen.

Sami Halén uskoo, että tulevaisuudessa telttoihin keksitään vielä paljon teknisiä ominaisuuksia, mutta toisaalta myös luomuretkeily yleistyy.

"Haetaan mennyttä kulta-aikaa. Osa tykkää olla laavussa tai laavua muistuttavassa louteessa. Markkinoilla on myös kevyitä kota- tai tiipiimallisia telttoja, joihin voi tehdä avotulen. Saa vähän sitä savunhajua vaatteisiin."

Lähteet:

Metla: Luonnon virkistyskäyttö 2010 -tutkimus. Tietoja antoivat myös

erikoissuunnittelijat Liisa Kajala

ja Joel Erkkonen Metsähallituksesta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat uutiset - Elämä & Tyyli

18.5.2013