Jos ei jaksa erota

 |   | 
 

Valtaosa eroista tapahtuu, kun lapset ovat pieniä, julistavat tutkimukset. Tuskin on lapsivedet pyyhitty reisiltä, kun toinen jo surffaa Oikotiellä etsimässä omaa asuntoa. Yhtäkkiä puolisosta on tullut vanhalle maidolle haiseva kylmä monsteri, jonka päämääränä on pilata sinun elämäsi, ja sama toisinpäin.

Pikkulapsiarjen alla räpisteleviä vanhempia neuvotaan varaamaan yhteistä aikaa ja menemään hienosti syömään, mutta huonojen öiden jälkeen ei jaksa varata lapsenvahtia.

Ehkä paras apu löytyykin lähempää kuin Michelin-ravintolasta. Nämä keinot ovat toimineet meillä, ja olemme edelleen onnellisesti yhdessä.

Jos puolisosi käskee sinun juoda ison lasin punaviiniä, niin juo. Kireytesi on todennäköisesti mennyt yli sietokyvyn.

Älä kasaa äitiyslomaan mitään odotuksia kuten: "Sitten mä mietin, mitä mä oikeasti haluan työelämässäni tehdä." Lue Seiskaa ja käy Prismassa.

Älä googlaa lastentauteja unettomina öinä. Älä ainakaan herätä jo valmiiksi väsynyttä puolisoasi itkunsekaisella soperruksella: "Mitä, jos sillä on mustarutto."

Älä koskaan väheksy puolisosi kokemaa synnytyskipua illanistujaisissa vertailemalla sitä esimerkiksi viisaudenhampaasi poistoon.

Sano puolisolle päivittäin,että hän on laihtunut, vaikka oikeasti hän paisuisi kuin pullataikina.

Lapselle voi ihan hyvin syöttää purkkiruokaa, jos ei muuta jaksa laittaa.

Jos jompikumpi saa iltavapaan, niin aamulla pitkään nukkuminen kuuluu samaan sopimukseen.

Keitä aina molemmille kahvit.

Anna työssäkäyvän osapuolen syödä rauhassa kotiin tulon jälkeen, ennen kuin heität nenäimurin ja huudat: "Vuoronvaihto!"

Oio kaikessa missä voit ja ole puolisosi kanssa tiimi, älä vihollinen.

Lopeta siivoaminen ja tilaa pitsoja.

Näillä me olemme pärjänneet, ja rakkauteni puolisoani kohtaan vain kasvaa. Poikakin kehittyy silmissä. Tänään hän istui syöttötuolissa, pieraisi kumean pierun ja nauroi päälle. Meidän poika.

Paula Noronen Kirjoittaja on lastenkirjailija ja toinen äiti
perheessä, jossa on kaksi äitiä ja yksi lapsi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi