Elomme vaelluksen keskitiessä ma

harhaelin synkkää metsämaata

polulta oikealta

poikenneena

Dante, Jumalainen näytelmä

Jes, olen taiteilija, täynnä elämää ja ideoita!

Tältä tuntui Railista, kun hän nuorempana heräsi uuteen päivään. Ei tunnu enää.

"Olen tavallaan antanut periksi. Tunnen kauheaa voimattomuutta. Merkitys on mennyt."

Noin viisikymppinen Raili ajattelee kärsivänsä keski-iän kriisistä. Se alkoi muutama vuosi sitten, kun hän tajusi, ettei hänen vanhin lapsensa ole uskossa.

Syvästi uskovaiselle naiselle tämä oli katastrofi. Myöhemmin selvisi, että kaksi muutakin hänen useasta lapsestaan on jättänyt Jumalan. Omat lapset eivät ehkä pääse taivaaseen.

"Olen epäonnistunut."

Railin vanhin lapsi pitää ankaraa isäänsä narsistina, ja Raili on samaa mieltä. Raili on harkinnut avioeroa. Ja pohtinut ammatillista kriisiään. Pelkää hän vaihdevuosiakin.

"Joskus tulee kuuma, vaikka minulla on vielä kuukautiset. En oikein ymmärrä, mitä ne vaihdevuodet ovat. Muuttavatko ne myös persoonaani?"

Samoihin aikoihin kun Railin elämä repeili, toisaalla pääkaupunkiseudulla elävän 55-vuotiaan Matin elämä romahti. Vaimo jätti.

Lakimieheksi lukenut Matti oli puinut avioeroja kolme vuosikymmentä oikeustuvissa, mutta omaa eroaan hän ei osannut käsittää eikä käsitellä.

"Laihduin seitsemän kiloa kahdessa kuukaudessa. Minusta tuntui kuin painuisin kasaan ja maan alle."

Vähän aiemmin hänen isänsä oli kuollut. Lapset olivat lähteneet pesästä kymmenen vuotta aiemmin. Kriisi löi monelta rintamalta.

"Elämä kääntyy loppupuolelle. Tiedät olevasi seuraava jonossa."

Keski-iän kriisin teki psykologian piirissä tunnetuksi amerikkalaistutkija Daniel Levinson 1970-luvulla. Hänen tutkimuksensa on kuitenkin kyseenalaistettu, kertoo Jyväskylän yliopistossa oleva akatemiatutkija Katja Kokko.

Kokon mielestä on mahdollista, että keski-iän kriisissä onkin kyse populaarikulttuurin ylläpitämästä myytistä.

Kokko on varajohtajana professori Lea Pulkkisen vuonna 1968 käynnistämässä pitkittäistutkimuksessa Lapsesta aikuiseksi, jossa on seurattu vuosikymmenien ajan satojen suomalaisten elämää. Tutkimuksessa kävi ilmi, että 50 vuoden iässä suomalaisista 40 prosenttia kertoi kokeneensa keski-iän kriisiä.

Mutta kriisiä kokeneista naisista 73 prosenttia ja miehistä 56 prosenttia oli kokenut kriisejä aiemminkin.

"Jotkut ovat taipuvaisempia negatiivisuuteen tai alakuloisuuteen, ja joillakin elämäntilanteet ovat sellaisia, että niistä aiheutuu kriisiä", Kokko tulkitsee.

Tutkimuksessa yli 90 prosenttia 50-vuotiaista piti elämäänsä vähintäänkin tarkoituksellisena.

Kansainvälisissä onnellisuustutkimuksissa on huomattu, että kaikkialla maailmassa ihmiset alkavat 45 vuoden iästä lähtien olla joka vuosi aiempaa onnellisempia. Elämänsä loppuun asti, ellei suuri sairaus kohtaa.

Maaliskuussa ilmestyneessä New Scientist -tiedelehdessä Cambridgen yliopiston professori David Bainbridge todisteli, kuinka keski-ikä on suurta kukoistuksen ja kehityksen aikaa, vieläpä ensiarvoisen tärkeää ihmislajin säilymiselle.

Ihmisaivot ovat priimakunnossa 40–60-vuotiaana, jota pidetään keski-iän määritelmänä. Ei olla enää nuoria, mutta ei vielä vanhojakaan.

Keski-iässä ihmiset kantavat huolta lapsistaan ja lapsenlapsistaan ja välittävät kulttuurin viisautta jälkipolville, mikä on Bainbridgen mielestä evoluutiota ihmeellisimmillään. Keski-ikäiset johtavat politiikkaa, talouselämää, asevoimia, mediaa ja maailmaa.

Yksi tapa ajatella keski-ikää on se, että kyse on suhteellisen pitkästä jaksosta, johon lähes takuuvarmasti osuu vastoinkäymisiä: vanhemmat kuolevat, lapset jättävät kodin, terveys rapistuu ja työuran mielekkyyttä koetellaan, jos töitä edes on.

Näin ollen itse ikä ei aiheuta kriisiä. Keski-iän kriisin sijaan onkin kriisejä keski-iässä.

Eiran sairaalan lääkäri Antti Heikkilä taas kyseenalaistaa keski-iän kriisin kyseenalaistajat. Hänen mielestään kriisi on "totisinta totta", ja sen hän todistaa joka päivä vastaanotollaan.

Hänen mielestään keski-iän kriisi on tunnettu monissa kulttuureissa ja monin eri tavoin, myös rajun fyysisesti.

Heikkilän mielestä Dante Alighierin 1300-luvulla kirjoittama runomuotoinen klassikko Jumalainen näytelmä – jossa kuljetaan helvetistä kiirastulen kautta paratiisia kohti – alkaa kuvauksella keski-iän kriisistä.

"Siinä ihan kirjan alussa se kulkee metsän keskellä ja sillä on palikat ihan sekaisin", sanoo Heikkilä, joka on itse kirjoittanut keski-iästä kirjan Elämän paras aika.

Palikat ovat sekaisin myös Rosa Liksomin Finlandia-palkitun romaanin Hytti Nro 6:n hölösuisella venäläismiehellä.

"Elämästä puolet kuluu tyrimiseen, toinen osa siihen että tajuamme typerät tekomme ja loput yritykseen korjata se mikä vielä korjattavissa on. Tähän sirkukseen me tarvitaan kaikki nämä elonvuodet."

Antti Heikkilän mukaan ihminen elää usein elämänsä alkupuoliskon taustansa, perheensä ja kulttuurinsa ohjelmoimana. Sitten elämässä alkaa kyselyvaihe: kuka olen, miksi olen täällä, mikä se minun juttuni oikein on?

Yksi haluaa eron ja nuoren naisen kainaloonsa, toinen prätkän ja kolmas molemmat, kuten ainakin Hollywood-elokuvat meille opettavat.

Myös naiset saattavat yrittää tarrata nuoruuteensa.

"Haetaan hormoneja ja leikataan naamaa", Heikkilä sanoo.

"Medikalisaatio on hyödyntänyt menopaussit ja andropaussit, se on mieletöntä. Ihmisten pitäisi uskaltaa kohdata se, keitä he ovat."

Eronneita miehiä auttava sosiaalikasvattaja Jouni Linnankoski Miessakit ry:stä kertoo, että tärkeä kysymys keski-iän kriisissä on: mihin se ihmistä valmistaa?

"Keski-iän kriisiin liittyy tunne, että elämä on eletty ja edessä on suurta näköalattomuutta. Kysytään, miten olen elänyt elämäni, mitä olen laiminlyönyt ja mitä haluan loppuelämältäni. On oman elämän inventaarion paikka."

Sellaisen inventaarion teki Marjatta, 40-vuotias maailmanmatkaaja, joka erosi miehestään pari vuotta sitten. Aviokriisin aikoihin osui myös isän kuolema syöpään, minkä lisäksi hän kärsi rajusta työuupumuksesta.

Marjatta kysyi itseltään, onko todella niin, ettei hän halua lasta, kuten oli miehen kanssa puhuttu.

"Kun tulee itse keski-ikään ja vanhempi kuolee, tajuaa oman elämänsä lyhyyden."

Marjatta hankkiutui raskaaksi. Nyt hän on muutaman kuukauden ikäisen lapsen yksinhuoltaja.

"Ehkä vanheneminen toi varmuutta radikaalin ratkaisun tekemiseen", hän pohtii.

Hän sanoo matkanneensa ilon ja surun vuoristoradalla koko viime vuoden.

"Toisaalta näen valtavasti valoa. Minulla on vain tämä yksi elämä. En usko uudelleensyntymiseen, mutta nyt on alkanut uusi elämä", Marjatta sanoo.

"Minulla on saman verran elämää jäljellä kuin olen elänyt. Olen keskivaiheessa."

Railin, Matin ja Marjatan nimet on muutettu.