Kiitos pyllyn pyyhkijälle

Elämä
 

Seisoin marketin joulukukkavalikoiman edessä yrittäen etsiä mahdollisimman ei-nuupahtanutta ruukkukasvia. Nolotti. Olin valitsemassa joululahjaa yhdelle elämäni tärkeimmistä ihmisistä. Minun pitäisi jonottaa kassalle vähintäänkin oikeassa kukkakaupassa käsivarren mittaisten ruusujen kanssa, ja mahdollisesti käväistä vielä timanttiliikkeenkin kautta. Päätin lisätä hyasintin kylkeen myös kalleimman kaupasta löytyvän suklaarasian.

Kun halusin hoitovapaalta takaisin työelämään, kaupunki ohjasi perheemme erään rouvashenkilön ovelle. Seistessäni perhepäivähoitajamme oven takana neljä vuotta myöhemmin, pohdin työelämän oikeudenmukaisuutta.

Neljäkymmentä vuotta alalla ollut perhepäivähoitaja ei ole nykystandardien mukaan kovin kiinnostava rekrytointi. Hän ei ole liiketoimintastrategioiden innovatiivinen visionääri, tulosorientoitunut account director tai dynaaminen b2b-konsultti. Kustannustehokkuus ei ole hänen leipäheittonsa – onneksi. Olen kuitenkin itse nähnyt, että hän on rautainen tiiminvetäjä. Lisäksi hän on kokki, sosiaalityöntekijä, sairaanhoitaja, liikunnanohjaaja, kuoronjohtaja ja taidekasvattaja. Eikä hän ole ikinä kipeänä.

Hänen työstään jää jälkiä. Hän on opettanut sadat espoolaistenavat pesemään kätensä, olemaan purematta leikkikavereita ja syömään spaghetti bolognesea suu kiinni. Hän on pyyhkinyt taaperoiden räkäisiä neniä, kaivanut pienistä suista lukemattomia kiviä ja laittanut väsymystään parkuvia ipanoita päiväunille. Hänen ansiostaan molemmat lapseni tietävät, miten piirretään Suomen lippu ja miten ”Soihdut sammuu” alkaa. Hän ansaitsee myös kunnian pottaopetuksesta.

Minä taas olen tuottaja. Kukaan ei oikein tiedä, mitä tuottaja tekee. Käytännössä teen powerpointteja, maindmäppejä ja exceleitä. Päivitän projektinhallintaohjelmaa ja verkkoselainta. Jos joku vetäisi töpselin irti seinästä, kädenjälkeni katoaisi kuin pieru Saharaan. Jos menisin lakkoon, vain esimieheni huomaisi. Silti saan oletettavasti enemmän palkkaa kuin lastenhoitaja, joka vastaa siitä, että kahdeksan ihmistä pääsee joka päivä töihin ja neljä ihmistä saa hyvät eväät aikuisuuteen.

Hän ansaitsee takuulla vähemmän kuin minä. Olenko itse kiittänyt häntä kertaakaan hyvästä työstä? Sen halvan hyasintin lisäksi.

Hän saa onneksi kiitoksensa. Eivät minun työkaverini halaa minua lähtiessään kotiin. Ja vaikka hoitolapset jättävät hänet vääjäämättä, täti ei unohdu. Hän elää perhe-albumeissa ja lapsuusmuistoissa. Kaupassa ja kylillä tulee vuosienkin päästä vastaan vanhempia ja lapsia, jotka tervehtivät häntä iloisesti. Kädenjälkensä voi jättää maailmaan niin monella tavalla.

Ovi aukeaa, sisältä kuuluu iloista kiljuntaa. Päivähoitajalla on selkeästi taas yksi onnistunut työpäivä takana. Ojennan kukan ja suklaarasian, toivotan hyvää joulua ja kiitän kuluneesta syksystä. Nähdään pyhien jälkeen, yritän muistaa tuoda varasukkikset.

Kirjoittaja on bloggaaja, tuottaja ja kirjailija, joka ammentaa juttunsa ruuhkavuosien suuresta sukkalaatikosta.

Reseptit