Kun lapsen kuolemasta ei voi puhua, siitä voi piirtää
Helsingin Sanomat alkaa julkaista Riina Björkwallin kuvia lapsettomuudesta ja surusta.
Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Noora Asikainen, 25, Turku
"Muutin Helsingistä Turkuun opiskelemaan sosiaalipolitiikkaa kolme vuotta sitten. Kun olin asunut Turussa vajaan vuoden, vanhempani erosivat ja muuttivat pois lapsuudenkodistani.
Aloin ikävöidä Helsinkiin. Ajattelin, ettei minulla ole enää lapsuudenkotia, jossa käydä kylässä. Eron jälkeen suhteet vanhempiin piti rakentaa uudelta pohjalta, mutta nyt olen hyvissä väleissä molempien kanssa ja soittelemme viikoittain. Helsingissä käydessäni kyläilen äidin luona, ja isää tapaan lounailla.
Minun ei ole vieläkään ihan helppoa rentoutua yksin kotona. Kuuntelen musiikkia, teen hyvää ruokaa, käyn koiran kanssa pitkällä lenkillä ja pesen vaikka pyykkiä. Siskoni on opettanut minut joogaamaan, ja joskus kuuntelen rentoutusmusiikkia.
Yksin asuminen alkoi sujua paremmin myös sen jälkeen, kun aloin tehdä töitä ja sain lisää rahaa käyttöön. Minulla on ollut myös koko ajan koira, joten en oikeasti ole kotona yksin. Koirasta on paljon iloa ja seuraa. Se tunkee myös viereen nukkumaan."
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi