Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Suohirviön paluu

 |   |   | 
 

Ovikello helähti takanani, kun paiskasin ulko-oven kaikin voimin kiinni. Lähdin harppomaan kohti bussipysäkkiä otsasuoni tykyttäen. Jos olisin suinkin kehdannut, olisin kirkunut täyteen ääneen.

Yö oli taas ollut katkonainen, koska kaikki perheenjäsenet olivat jossain määrin kipeitä. Oli epäselvää, kumpi ehtisi viemään ja kumpi hakemaan lapset, mihin bussiin ehtisin, myöhästyisinkö palaverista ja kuka kykenisi illalla käymään kaupassa ja laittamaan ruokaa. Seurasi kireähkö keskustelu, joka kärjistyi muutamasta puolin ja toisin huonosti valitusta sanasta ilmiriidaksi.

Min­kä ta­han­sa rau­han­omais­ta hil­jais­eloa viet­tä­vän val­tion voi­si syös­tä si­säl­lis­so­taan le­vit­tä­mäl­lä juo­ma­ve­teen ai­net­ta, jo­ka es­tää kan­sa­lai­sia nuk­ku­mas­ta.

Riita sovittiin päivän mittaan, anteeksipyynnöt vaihdettiin asiaankuuluvin menoin. Mutta silti mieltäni jäi kaihertamaan, miten ohuella jäällä sitä välillä kävelee. Pahaenteistä ratinaa kuuluu heti kun rutiinit säännöllisin väliajoin pettävät. Olenko hermoromahduksen partaalla tai hulluksi tulossa?

En. Olin vain väsynyt. Jos viettäisin ensi yön vierashuoneessa patjalla, korvatulpat korvissa, olisin taas ihan mukava ja yhteiskuntakelpoinen ihminen.

On jotenkin noloa puolustautua sillä, että on nukkunut huonosti. Vali, vali. Vain pikkulapset kiukuttelevat väsyneinä. Aikuisen pitäisi osata jo nousta fysiikkansa yläpuolelle, vanhemman jo ihan esimerkinkin vuoksi. Kaikkia muitakin väsyttää välillä, varsinkin pimeimpään vuodenaikaan.

Sitä paitsi perheessä jylläsi flunssa eikä polio. Minun päiväni ei ala polttopuun ja veden hakureissulla, vaan puhelimen hälytysäänellä – joka ärsyttävyydestään huolimatta – ei akuutisti uhkaa henkeäni. Minun pitäisi selvitä länsimaisella mittaristolla haastavista tilanteista juomalla kuppi kaffetta ja laskemalla kymmeneen – kuten muutkin ihmiset.

Mutta kun en selviä. Aivokuoreni ei väsyneenä tuota muita käyttäytymismalleja kuin itkupotkuraivarit. Ja sama show toistuu. Tulee uusia umpikujia, joista pitää haparoida ulospääsy maanantaiaamuna klo 7. Kun molemmat vanhemmat saavat noron yhtaikaa, bussi sujahtaa pysäkiltä etuajassa tai ruokakaupassa ei olekaan lohipastan aineksia, mitataan mielikuvitusta. Ratkaisuakrobatiaan pystyy vain levännyt. Väsynyt huutaa.

Väitän, että minkä tahansa rauhanomaista hiljaiseloa viettävän valtion voisi syöstä sisällissotaan levittämällä juomaveteen ainetta, joka estää kansalaisia nukkumasta. Tätä mieltä alkavat onneksi olla unitutkijatkin. Oli helpottavaa kuulla, että 90 prosenttia ihmisistä muuttuu suohirviöiksi kuuden tunnin unilla. Unettomuutta käytetään kidutuskeinona hyvästä syystä.

Väsymys pitää ottaa vakavasti. Sitä ei saa kuitata kofeiinin puutteeksi.

Minunkin pitää ottaa se vakavasti. Pidän haukkana ipanoiden nukkumaanmenoajoista kiinni, mutta itse kyllä joustan, vaikka ei pitäisi. Huonosti nukkuneilta puuttuu hätänumero, joten väsymykseen, varsinkaan itse aiheutettuun, ei ole varaa.

Minun täytyy tehdä vierashuonevuorot, lopettaa bloggaaminen ennen puoltayötä ja vaatia tarvittaessa päikkärit. Samalla säästyisivät ehkä ne ovien paiskomisetkin parempiin aiheisiin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Suosituimmat uutiset –
Elämä & Terveys