Tiedättehän syrjäytyneen, sen lähiössä tai haja-asutusalueella asuvan prototyypin, joka juo miesten mukaan nimettyjä, kirkkaita viinoja, jolla on kaapissa inhottava pyssy ja jolla ei ole yhtään kaveria?

Ai ette ole nähneet? Me täällä Helsingissä kyllä tiedämme, että sellaisia vaeltaa Suomi sakeanaan.

Ikävintä on, että syrjäytyneet pilaavat Suomen maineen paikkana, jossa muodikkaasti pukeutuneet nuoret tanssivat indie-electroa koivikossa ja jossa keskiyön auringon loimeessa start up -yritykset keksivät, miten kumisaappaalla voi pelata Rovion pelejä.

Syrjäytyneiden toilailujen takia kansainväliset uutistoimistot sitten kertovat maailmalle, että siellä ne kännikalat taas hukkuvat likaiset kalsarit jalassaan sulfaattijärveen, kun ovat ensin ampuneet toisensa hengiltä.

Mutta ei hätää, syrjäytyneet, me onneksi tiedämme, miten teidän ongelmanne ratkaistaan, koska kaupunkiviljely kirkastaa ihmeesti ajatuksia.

Kun viljelee ja ajattelee samaan aikaan syrjäytyneitä, on niin lähellä ihmisyyden ideaalia, että harmi, ettei oman päänsä sisältä saa Instagram-kuvaa jaettavaksi Facebookiin.

Ensinnäkin yhteiskunnan pitäisi tehdä jotakin.

Tämä on hieno ajatus, johon syrjäytyneitä koskevat, valveutuneet kelailut useimmiten päättyvät. Yhteiskunta vain möllöttää passiivisena ja pahantahtoisena, eikä ota vastuuta. Ja nyt vaativaan sävyyn toistetaan vielä: yhteiskunta, tee jotain!

Syrjäytyminen ei ole vain yhteiskunnallinen ongelma, vaan meistä jokainen voi omalla toiminnallaan vaikuttaa siihen, että Suomi on enemmän avointen kasvimaaihmisten kuin sulkeutuneiden nurkka-urveloiden maa.

Tee vasemmistolainen räppisanoitus. Perusta blogi. Valita niissä molemmissa, miten kukaan ei enää välitä, paitsi sä.

Miten bussikuskia ei tervehditä. Miten kaikki katsovat pois, kun spurgu huojuu ratikkapysäkillä.

Itse sentään katsot spurguun päin, ja se on inhimillisyyden teko, jolla voi näinä koleina aikoina tuulettaa monta päivää.

Sitten on tietysti alkoholiongelmat. Syrjäytynyt, senkin ongelmamaskotti, sulla on tarpeeksi vaikeaa muutenkin.

Suomesta voi ihan hyvin lopettaa kaikki väkevät ja halvat viinat, koska ne vain syventävät syrjäytymistä toisin kuin oikein hyvä calvados, joka erinomaisen lähiruoka-aterian päätteeksi nostaa ihmisen aivan uudelle tasolle.

Mutta mitä tehdä niille kaikille pyssyköille, jotka hinkuavat ulos kaapeistaan toteuttamaan pahaa tarkoitustaan? Mitä vähemmän on kokemusta aseista, ampumisesta, metsästyksestä ja niin edelleen, sitä parempi ja oikeampi asemielipide ihmisellä on.

Kerätään ne pois, sulatetaan ja rakennetaan kierrätysmetallista Katajanokalle koko kansan kohtaamispaikka, jonka edustalle kaupunkilaiset voivat istuttaa kvinoaa ja salaatteja ja jossa voi lueskella pienlehtiä ja keskustella eri yhteiskuntaluokkien kesken, rajoista välittämättä!

Lisäksi joku ihana ulkomaalainen voisi pitää siellä kahvilaa, mutta mielellään sellaista, josta saa Kaffecentralenin kahveja.