Arjen nyrjäyttäjä
Kaupunkitaiteilija Meiju Niskala haluaa kaivaa hyvyyden esiin ihmisistä.
Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Sama ihminen, joka kiivaasti puheissaan vastustaa ikärasismia, saattaa puhua todella halveksivasti nuorista.
Uimahallin saunalla näin, miten kypsän iän saavuttanut asiakas päätti antaa palautetta teinille siitä, että tämä oli unohtanut suihkun päälle. Arvannette, ettei rouva sanonut asiaansa kohteliaasti. Hän tiuski sen. Yritettyään julkisesti nolata nuoren tytön hän vielä katsahti muuta saunan väkeä kuin suurenakin sankarina itseään pitäen.
Tyttö lähti sammuttamaan suihkua sen näköisenä, että tuskin toviin tulee vapaaehtoisesti aikuisten kiusattavaksi uimahallille. Harmi, että tyttö oli niin kiltti ja hyvin kasvatettu. Minun puolestani hän olisi voinut aivan hyvin antaa samalla mitalla takaisin: sanoa jotain rumaa, pilkallista ja haastavaa, jonka tarkoitus on saada toinen tuntemaan olonsa vääränlaiseksi. Naurunalaiseksi.
Joskus kahvilassa näkee, miten minua äärettömän ystävällisesti kohteleva asiakaspalvelija pyyhkii hymyn kasvoiltaan, kun on vuoro kohdata teini. Aivan kuin nuoret eivät olisi oikeita asiakkaita. Kun ystäväni vei muutaman nuoren oppilaansa vakikahvilaansa, heitä pyydettiin poistumaan, koska seurueessa oli kaksi tyttöä, jotka eivät ostaneet mitään. Ei aikuisia kohdella noin.
Julkisessa tilassa teinien oleskelu näyttää tilanhaltijoiden silmään aina asiattomalta. Siellä missä ohikulkijoita katselevat vanhukset ovat lutuisia, ovat nuoret epäilyksenalaisia. Teinien toimettomuutta ei sallita, vaikka kaikki tarvitsevat vapaata oleskelua. Kotihan ei ole teinien oma. Sitä tilaa hallitsevat aikuiset. Niin kuin kaikkia muitakin tiloja.
Vapaa-aikaa viettäviä teinejä harrastusten pariin usuttavat aikuiset tuskin itsekään olisivat valmiit työpäivän päälle tauotta urheilemaan. Aikuiset saattavat röhnöttää kotisohvan valtiaina usean tunnin joka päivä, vaikka jokainen tietää ettei se tee hyvää. Jonkun teinin pitäisi mennä sanomaan heille, että menkää ulos leikkimään.
Yli kolmekymppisten näkökulmasta kaksikymppinenkin näyttää teiniltä, vaikka pitäisi nähdä ihminen, joka voi olla johtaja ja kollega siinä missä keski-ikäinenkin. On turha haukkua nuoria aikuisia kokemuksen puutteesta, jos heille ei anneta mahdollisuutta sitä kerryttää. Kaksikymppisille on annettavaa valtaa: ministerinpaikkoja, johtotehtäviä. Vallan mukana seuraa vastuu ja pätevöityminen.
Pidän vastenmielisenä vanhojen ihmisten tapaa ilkkua nuoria ihmisiä siitä, etteivät nämä vielä tiedä kaikkea. Kukaan ei tiedä kaikkea. Jokaisessa ikäluokassa on tiedonjanoisia ihmisiä, jotka saattavat kiinnostua myös vanhoista asioista. Mutta helpompi on muistaa yksityiskohdat – pääministerit ja hittibiisit – jos on elänyt niiden aikaa.
Myös uusista asioista olisi syytä kiinnostua. Kannattaisi pilkan sijaan lähteä teinien oppiin, jos ei osaa lainkaan nimetä sitä musiikkia, jota radiot parhaillaan soittavat, eikä osaa innostua uusista elokuvista, laitteista, toimintamalleista tai matkakohteista. Nuorissa on tulevaisuuden lisäksi nykyisyys.
Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi