Keski-ikäinen yrittäjämies murehti vasta kirjoittanutta tytärtään. Mitä isä pelkäsi? Että tyttö ei sittenkään lähtisi pitkälle reppureissulle, vaan menisi yliopistoon. Onneksi tällä tunnollisella laudaturin ylioppilaalla on näin viisas isä.

Toinen samassa elämäntilanteessa oleva isä toivoi hartaasti, että hänen tyttärensä puolestaan valitsisi jonkun järkevän elämänmittaisen ammatin, eikä haihattelisi itsensä toteuttamista ja muuta kivan kuuloista, josta ei kuitenkaan saa leveää elantoa pidemmän päälle. Tämä isä ei ole aivan kartalla.

Jos minulta joku nuori jotain kysyisi, antaisin takuulla holtittomuuteen kannustavia neuvoja. Kehottaisin tekemään mitä mieli tekee turhia tulevaisuutta murehtimatta. Rohkaisisin tavoittelemaan kuuta taivaalta, jos nuori sattuu haaveilemaan suuria. Yksikin tuttu teini oli jo ennen koulun päättymistä luovuttamassa suurta unelmaansa: tulla kuuluksi kuvataiteilijaksi. Hän oli yhtäkkiä sitä mieltä, että toive oli lapsellista haihattelua.

Kaikki kansainväliset kuulut kuvataiteilijat, joita minä tunnen, ovat olleet teineinä ihan teinejä. Siitä se sitten urkenee, jos ponnistelee ja onni potkii päälle. Mikään ei ole vastenmielisempää kuin nuorten haaveita latistavat aikuiset, jotka purkavat omaa katkeruuttaan ja epäonnistumistensa aiheuttamaa kyynisyyttään nuorten harteille.

Ponnistelu ei tarkoita suoraviivaista etenemistä. Miten monet merkkihenkilöt ovatkaan tärvänneet nuoruudestaan kymmenen vuotta kaikenlaiseen koheltamiseen. Luen parhaillaan Casanovan elämänkertaa. Hän ei varmasti elänyt huoltajiensa näkökulmasta järkevää elämää, onnistuihan hankkiutumaan toistuvasti vankilaan, tärväämään terveytensä ainaisilla sukupuolitaudeilla ja hassaamaan kaikki rahansa huoriin ja uhkapeleihin. Silti Casanovasta tuli kirjailija, jonka tarinankerronnasta nautitaan vielä vuosisatojen jälkeen. Tai ehkä juuri siksi.

Kannustamatta joka nuorta Casanovaksi, kehotan kuitenkin tekemään reippaasti asioita, jotka eivät päälle päin näytä järkeviltä. Jämähtäminen tapahtuu sitten siinä neljänkymmenenviiden vuoden hujakoilla. Siihen asti on oikeus ja mahdollisuus pistää elämä alati uusiksi.

Nykynuorten ei tarvitse valita sitä, mikä heistä tulee isona. Todennäköisesti hän tekee elämässään useita erilaisia uria. Jos on tullut välillä oltua tunnollinen ja ahkera, se vaatii palautumista. Lukion oppimäärä on hurja ja kirjoitukset vaativat. Niiden päälle moni tarvitsee lepoa. Jos ei lepää ajallaan, saattaa uupua myöhemmin.

Minä hölmö paahdoin lukiosta suoraan yliopistoon, kun ei uskallus riittänyt välivuoteen. En uskonut itseeni. Pelkäsin, ettei elämä kanna. Kyllä se kantaa. Onneksi olen vanhemmiten oppinut ottamaan rennommin. Äitiysloma oli esimerkiksi yhden sortin välivuosi: mahdollisuus tehdä välillä jotain ihan muuta. Jotain, josta ei tule numeroita, arvioita. Jotakin, jota ei tarvitse suorittaa. Vapaa välivuosi lataa akut.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja ja vihreä feministi.