Vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen: "Naisvankeja pitää suojella"

Elämä
 
Maria Pettersson

"Vankeutta määrätään, jotta me saisimme kostomme", sanoo vankilanjohtaja Kaisa Tammi-Moilanen. Koston ohessa hän yrittää auttaa.

Vanajan vankilan naisosaston palvelutiskiä sanotaan itkumuuriksi. Sitä vasten ovat Kaisa Tammi-Moilasen nähden nyyhkyttäneet kymmenet kovanaamat. Naarmuista näkee, että välillä tiskiä myös raavitaan ja paukutetaan.

"Se on hyvä", vankilanjohtaja sanoo.

Kuka

Kaisa Tammi-Moilanen

 43-vuotias vankilanjohtaja. Johtaa Hämeenlinnassa Vanajan vankilan miesten ja naisten avovankilayksiköitä sekä Hämeenlinnan yhdyskuntaseuraamustoimistoa.

 Uudistanut yksiköitä muun muassa myöntämällä ensimmäisten joukossa vangeille omat kännykät ja pääsyn internetiin.

 Koulutukseltaan psykologi, työskennellyt vankiloissa 20-vuotiaasta saakka.

 Näytteli 1980-luvulla televisiosarjassa Eevan luokka sekä useissa kesäteattereissa. Työskennellyt myös ryhmäliikuntaohjaajana ja voittanut aerobicin Suomen mestaruuden vuonna 1992.

 Naisasialiitto myönsi vuonna 2008 Vuoden Lyyti -arvonimen naisvankien hyväksi tehdystä työstä.

 Oli mukana Ylen Kakola-sarjassa vuosina 2010 ja 2012.

 Naimisissa, kaksi lasta.

"Tunteiden näyttäminen ei kuulu vankilakoodistoon, siihen eivät osaa suhtautua miesvangit eikä henkilökunta. Mutta me osaamme."

Naisvangeilla on paha maine. Kun Kaisa aloitti työt Katajanokan vankilassa, hänelle kerrottiin, että naiset tappelevat ja kiroilevat enemmän kuin miehet, valittavat ja ovat hankalia. 20 vuotta myöhemmin hänen johtamassaan Vanajan avovankilassa tilanne on toinen.

"Täällä he alkavat käyttäytyä aivan normaalisti. Ongelma on laitoskulttuurissa. Epänormaaleissa olosuhteissa, siis kiven sisässä, vangit oireilevat. Normaalielämää muistuttaviin olosuhteisiin päästyään he alkavat käyttäytyä tavallisesti. He tulevat rankoista oloista. Ei ole ihme, että täytyy päästää höyryjä."

Rankat olot Kaisa tuntee itsekin.

Kun Kaisa oli ekaluokkalainen, isä joi Espoon Suomenojalle rakennetun omakotitalon. Tuli ero, ja Kaisa, äiti ja sisko jäivät asunnottomiksi. He majailivat tuttavaperheen nurkissa monta kuukautta ennen kuin Matinkylästä järjestyi kaupungin vuokra-asunto.

Kaisan äidille oli kunnia-asia, että lapset olivat fiksuja ja siistejä.

"Äiti sanoi, että köyhä voi olla muttei tyylitön. Pukevasta haettiin hyvät vaatteet osamaksulla."

Kaisa asui lopulta Matinkylässä 26-vuotiaaksi asti ja näki köyhyyden kolmella vuosikymmenellä. Ensin yksinhuoltajia ja alkoholisteja, sitten pienituloisia maahanmuuttajaperheitä ja nistejä. Muutama pihakaveri on päätynyt Kaisan asiakkaaksi vankilaan.

Artikkeliin liittyvät

Kaisalle kävi hyvin. Hän pääsi Kallion ilmaisutaidon lukioon, sitten lukemaan psykologiaa. Iltaisin hän ohjasi jumppia. Yliopiston seinältä silmiin osui ilmoitus, jossa Katajanokan vankila haki kesävartijoita. Kaisa tarttui puhelimeen.

"Vartiopäällikkö sanoi, että tänne ei naisia tarvita. Soittelin hänelle kuukauden, ja lopulta pääsin haastatteluun."

Kesän alussa vartijoina aloitti toistakymmentä nuorta miestä ja 20-vuotias Kaisa, joka oli liian pienikokoinen yhteenkään univormuun.

Sinä kesänä opiskelukaverit saivat kihlasormuksia ja kutsuja osakuntaillallisille. Kaisa sai vangeilta pantterikarkkeja ja syyhyn.

Karkottaessaan ihonsa alla kasvavia syyhypunkin munia linimentillä Kaisa päätti, että pienestä epämukavuudesta huolimatta vankila oli häntä varten.

"Fitness-alalla oli omat pöljät kotkotuksensa ja musertavat ulkonäköpaineensa. Vankilassa ei ollut helvetin väliä sillä, miltä näytti. Piti vaan pärjätä."

Vuosi Kaisan valmistumisen jälkeen Pelson vankila haki psykologia.

"Työhaastattelussa kysyttiin, kuinka paljon nestettä panen kolmen munan kakkuun. Kuulemma naisesta kertoo paljon se, millaisia kakkuja hän leipoo. Sanoin, etten ole keittiöihmisiä."

Kaisa sai paikan, koska oli ainoa hakija. Kahden vuoden jälkeen hän tajusi, että ihmisten murheiden kuunteleminen ei riitä. Hän halusi valtaa vaikuttaa asioihin.

Kaisa pääsi Pelson apulaisjohtajaksi, sitten johtajaksi Vanajan avovankilaan. Vanajalla on naisosasto, ja Kaisa oli jo pitkään halunnut työskennellä naisvankien parissa. Hän muistaa, miten henkilökunta tuolloin naisvangeista puhui.

"Keskustelut olivat pöyristyttäviä. Kikateltiin, että pitääkö tänne nyt tilata jotain, hihi, siteitä. Kukaan ei puhunut vangeista tai rikostaustoista vaan kuukautissiteistä."

Vanajassa Kaisa ilmoitti, että henkilökunnan naisia halventavat vitsit loppuvat nyt. Täällä kukaan ei kommentoisi naisvankien takapuolia.

"Jokainen mies, joka palkataan, käy syvälliset keskustelut siitä, miten miehet täällä käyttäytyvät. Täällä ei voi kertoa ronskeja vitsejä, vaikka vanki antaisikin ymmärtää, että se on ok. Täällä on raiskattuja naisia, hakattuja naisia, ihmisiä, jotka eivät pysty vetämään rajojaan."

Kaisa tietää, että seuraava lausunto ärsyttää monia. Hän sanoo sen silti.

"Naisvangit ovat huonommassa asemassa kuin miesvangit. Heidän taustoissaan on aivan uskomattoman paljon henkistä ja ruumiillista väkivaltaa. Yhteiskunnan naista alistavat valtarakenteet korostuvat vankilassa. Naisvankeja pitää suojella."

Aluksi Kaisa oli ylpeä siitä, että heidän avoyksikössään oli sekaisin miehiä ja naisia. Vuosien mittaan järjestely alkoi tuntua yhä huonommalta.

"Päihdejaksoilla ja vihanhallintaryhmissä naiset olivat hiljaa. Narkkaava ja hakkaava nainen oli liian suuri tabu jopa vankilassa."

Vuonna 2008 osasto jaettiin miesten ja naisten yksiköihin. Yhtäkkiä vankilassa alettiin puhua naisten asioista: särkyneestä äitiydestä ja sen aiheuttamasta häpeästä.

"Sitä raastavaa surua ei voi ymmärtää. Naiset ovat on rikkoneet lakia, mutta myös kaikkia niitä rooleja, jotka yhteiskunnassa naisiin liitetään. Pitäisi olla elämän suojelija, mutta onkin juoppo ja tappaja."

Kaisa haluaa viedä järjestelmää kohti vapaudessa suoritettavia rangaistuksia. Vähemmän vankilaan sulkemista, enemmän avovankilaa, yhdyskuntapalvelua, valvottua koevapautta ja valvontarangaistusta, jossa tuomitun menoja vahditaan sähköisellä paikantimella.

Suuren yleisön oikeustajuun tämä ei sovi. Mutta se on halpaa ja toimii paljon paremmin kuin lukkojen taakse paneminen.

Mitä pidempään ihminen on vankilassa, sitä enemmän hän erkaantuu yhteiskunnasta ja sitä huonommin hän sopeutuu sinne takaisin.

"Vankiloissa yritetään kuntouttaa ihmisiä, mutta todellisuudessa vaurioitamme heitä lisää. Tämä on tiedetty jo 200 vuotta: vankilat tekevät ihmisistä entistä vaarallisempia."

Kaisan mielestä on hyvä, että Suomessa vankilaan päätyvät vain harvat.

"Vapausrangaistus on kärsimyksen aiheuttamista, vaikka sitä ei saa sanoa. Se ei ole tapa tehdä yhteiskunnasta turvallisempi, vaan tapa osoittaa, että joku on tehnyt väärin. Joidenkin kohdalla vankilaan sulkeminen parantaa turvallisuutta, mutta vain väliaikaisesti."

"Vankeutta ei määrätä siksi, että ihmisestä tulisi yhteiskuntakelpoinen. Vankeutta määrätään, jotta me saisimme kostomme."

Työssään Kaisa käyttää suurta valtaa.

Kaisa päättää, keitä vangit saavat tavata ilman valvontaa ja milloin. Pääsevätkö he lomille, millaista työtä he tekevät. Hän antaa lausunnon siitä, lusiiko vanki kiven sisällä vai avovankilassa.

"Joillekin annan mahdollisuuden lomailla ja paikata välejä perheeseen. Sitten on niitä, jotka yrittävät vedättää ja käydä samaan aikaan vaikka huumekauppaa. Silloin on tyydyttävää sanoa, että älä yritä, ei todellakaan onnistu."

Joskus valinnat ovat vaikeita. Kumpi painaa enemmän: Se, että vanki on tappanut ja aiheuttanut järkyttävää tuskaa kuolleen omaisille? Vai se, että vangin oma lapsi on kuolemansairas? Pitäisikö vanki päästää tapaamaan lastaan sairaalaan?

Joka vuosi Kaisa käyttää valtaansa ja lähettää ihmisiä avovankilasta takaisin kiven sisään, määrääpä vielä eristystäkin.

"Aina joku katkeroituu. Että se oli juuri se inhottava sika Tammi-Moilanen, joka pilasi mun elämän. Joskus he kantavat kaunaa."

Kaisa tietää, että lapset ovat hänen heikko kohtansa.

"Olen turvallisuushakuinen ihminen, en ota riskejä. Pari kertaa olen sanonut päiväkodissa, että nyt on tilanne päällä, ette saa ilmaista kenellekään, kuka on mun lapseni. Mitään ei ole koskaan sattunut."

Valta tekee työstä vaativaa, mutta myös kutkuttavaa.

"Teen päätökset omalla eettisellä koodistollani. Mietin, mikä on oikein. Pidän siitä, kuten aika moni tässä asemassa oleva. Että saa määrätä ihmisen elämän kannalta tosi merkittävistä asioista. Se on vaikeaa, mutta jollain tasolla nautinnollista."

Reseptit