Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

"Ihminen tuomitaan yhden virheen perusteella"

Mira elää sossun ja valtion rahoilla, eikä hänellä ole töitä eikä koulutusta. Tulevaisuus ei näyttänyt ihan tältä, kun laulamista rakastava tyttö pyrki viestintäluokalle 12-vuotiaana.

Elämä
 
Sonja Saarikoski Kuvat Milka Alanen

Mira havahtuu herätyskellon ääneen vuosaarelaisessa asunnossa. Pää tuntuu raskaalta, eikä ajatus kulje.

"Eikö sulla pitänyt alkaa se koulu tänään", vieressä makaava poikaystävä kysyy.

Piti! Äkkiä numero netistä ja puhelinta kouraan. Paniikkisoitto Vallilan ammattikouluun, että nyt jäi koulupäivä välistä.

Miran elämä

1989 Mira syntyy.

2002 Hakee viestintäluokalle, mutta ei pääse.

2003 Aloittaa alkoholinkäytön.

2005 Ryhtyy suorittamaan kaksoistutkintoa.

2006 Lopettaa alkoholin käytön.

2006 Menee työharjoitteluun Scandic Hotelin keittiöön ja keskeyttää kaksoistutkinnon.

2006 Lopettaa lukion. Hakeutuu hoitoon psykiatriselle poliklinikalle.

2007 Hakee Vallilan ammattikouluun opiskelemaan automekaniikkaa.

2008 Lähtee 10 kuukaudeksi Saksaan, Sveitsiin ja Portugaliin.

2009 Työskentelee helsinkiläisillä klubeilla.

2009 Hakeutuu ensimmäisen kerran sosiaalitoimistoon.

2009 Muuttaa tutuntutun asuntoon alivuokralaiseksi.

2009 Päihdekatkolle kannabiksen käytön takia.

2010 Hakeutuu päihdehuollon jälkikuntoutukseen.

2010 Aloittaa Porvoon Amistossa matkailualan opinnot.

2010 Asunnosta löytyy hometta, jää asunnottomaksi.

2010 Keskeyttää matkailualan opinnot.

2011 Alkaa seurustella. Tulee raskaaksi.

2011 Hakee Kelan tukemaa terapiaa, joka hänelle myönnetään. Poikaystävä painostaa häntä olemaan menemättä. Ei aloita terapiaa.

2011 Katkaisee välit ex-poikaystäväänsä.

2012 Sosiaalityöntekijät selvittävät tulevan lapsen suojelutarpeen.

2012 Luna-tytär syntyy. Mira ja lapsi muuttavat sosiaalitoimen tukemaan asuntoon.

2012 Pyytää lastensuojelun tarjoamaa lastenhoitoapua.

Sitten iskee morkkis. Olisi sitä nyt edes ensimmäisenä päivänä voinut mennä. Mira tarttuu puhelimeen toisen kerran. Hän ilmoittaa, ettei tule ollenkaan, koska "emmä vittu haluu opiskella mitään automekaniikkaa".

On vuosi 2007. 18-vuotias Mira on juuri keskeyttänyt koulun toista kertaa elämässään.

Helsingin kantakaupungissa sijaitsevan baarin nahkasohvalla istuu totinen nainen maastokuvioinen toppatakki päällään. Hän ei lösähdä sohvan uumeniin, vaan istuu reunalla. Mira, 23, ei halua esiintyä jutussa koko nimellään. Hän on yksi Virpi Suutarin Hilton! Täällä ollaan elämä -dokumenttielokuvan viidestä nuoresta.

Maaliskuussa teattereihin tuleva dokumentti kuvaa ajelehtivien ja sopeutumattomien nuorten elämää. Julkisuudessa heitä kutsutaan usein syrjäytyneiksi. Määritelmän takaa löytyy yli 50 000 erilaista tarinaa. Sen verran niin sanottuja syrjäytyneitä nuoria Suomessa Evan arvion mukaan on.

"Suomessa ei olla vielä siinä tilanteessa, että täällä kukaan syrjäytyisi pelkästään ulkopuolisen maailman tai toisten ihmisten toimien takia", Mira sanoo.

"Mutta ei kukaan siihen myöskään pelkästään omien valintojensa takia joudu. Ei todellakaan."

Hänen mielestään yhteiskunta tuomitsee kertaheitolla, jos joskus mokaa.

"Esimerkiksi kannabis. Siitä jää hillitön leima, monille jopa rikosrekisteri. Jos sä olet kokeillut sossut, työkkärit ja koulutukset, sä olet kokeillut hakea töitä eikä enää ole jäljellä mitään. Siinä on pelinappulat aika vähissä. Niin sitten se vaihtoehto on helposti se pilvi."

Artikkeliin liittyvät

Mira ei ole peruskoulun jälkeen valmistunut mistään. Oma päätös, hän sanoo.

"Joku sanoi joskus tosi fiksusti, että täytyy olla aika sairas, että sopeutuu näin sairaaseen yhteiskuntaan. Käydään nappulasta saakka peruskoulua yhdeksän vuotta, ja sitten pitäisi kouluttautua vielä lisää. Peruskoulu on tärkeä, mutta siellä pitäisi pystyä panostamaan henkilökohtaiseen opetussuunnitelmaan paljon enemmän kuin nykyisin."

Kyllä Mira on yrittänyt sopeutua. Hän on hakenut neljään ammattikouluun, joista kolmeen hänet on hyväksytty. Yrittäminen alkoi 12-vuotiaana, kun hän haki viestintäluokalle.

"Pääsykokeissa meni sisu kurkkuun, enkä mä päässyt. On järjetöntä, että niin nuorille on tarjolla vain yksi viestintäluokka. Ulos jää hirveästi hakijoita, jotka eivät pääse mukaan, vaikka heillä olisi ihan mieletön motivaatio opiskella."

Yläaste meni silti hienosti. Päättötodistuksen keskiarvo oli yli kahdeksan. Mira haki ja pääsi suorittamaan kaksoistutkintoa lukioon ja ravintolakokkilinjalle.

Keväällä 2006 Mira oli työharjoittelussa Scandic Hotelin keittiössä. Silloin alkoivat paniikkikohtaukset. Oli pakko päästä pois.

"Koetin jatkaa lukiota vielä syksyllä, mutta olin niin pettynyt itseeni, kun en ollut jaksanut sitä kaksoistutkintoa, etten jaksanut lukiotakaan kunnolla."

Mira keskeytti lukion. Opinto-ohjaaja kysyi, haluaisiko hän mennä kahden viikon seurantajaksolle psykiatriselle poliklinikalle.

"Kun olin ollut siellä kolme yötä, mulle sanottiin, että tämän masennustestin mukaan meidän hoitajakin on masentuneempi kuin sinä, että mene kotiis ottamaan päiväunet."

Masennustesti on parisivuinen lomake, jonka avulla potilaiden masennusta arvioidaan. Lähes vastaavia löytää internetistä. Testin avulla arvioitiin, että Mira ei ollut tarpeeksi masentunut saamaan hoitoa. Sitten kaveri kysyi, onko Mira kokeillut kannabista. Ei hän ollut.

Mutta pian oli.

Miran pään sisällä soi laulu, jonka hän on itse kirjoittanut. Pain is my high, my safety card, a refreshing star, to do what I want. Sitten hän tarttuu veitseen ja viiltää rannettaan. Kipu sumentaa hetkeksi Miran ajatukset. Kun olo on melkein tyhjä, Mira viiltää vielä kerran. Toisinaan hän hieroo haavoihin sitruunaa.

Mira alkoi viillellä, koska se helpotti hänen oloaan. Hän asui yhdessä poikaystävänsä kanssa, mutta molemmilla oli omat ongelmansa ja suhdekin alkoi olla pahoissa vaikeuksissa.

"En halunnut purkaa omaa pahaa oloani toisiin ihmisiin. Mulla ei ollut harrastuksia eikä juuri hyviä ystäviäkään, ehkä kaksi. 16-vuotiaana mulla alkoi se kaikkein pahin olo, kun tajusin, että pääni ei kestä kaksoistutkintoa. Samaan aikaan oli kotona tosi vaikeaa."

"Viiltelybiisi", kuten Mira kappaletta kutsuu, syntyi näihin aikoihin. Se kuullaan myös elokuvassa. Mira lauloi sen ääneen ensimmäisen kerran kuvauksissa. Sävel syntyi improvisoiden.

Dokumenttiprojektiin Mira lähti mukaan, koska hänellä ei ollut mitään hävittävää. Matkailualan opinnot Porvoon ammattiopistossa olivat keskeytyneet pari viikkoa ennen kuin projekti esiteltiin hänelle. Kämppäasiatkin olivat vähän kiikun kaakun.

"Dokumentin tekeminen oli niin henkilökohtaista, että tunteet tulivat väkisinkin pintaan. Välillä oltiin vihaisia, itkettiin ja huudettiin. Välillä naurettiin niin saatanasti."

Ensi-ilta oli DocPoint-festivaalilla tammikuussa. Kutsuvierasnäytöksessä oli paikalla Suomen kulttuurieliittiä Matti Apusesta Iiro Rantalaan.

" Sauli Niinistökin oli kutsuttu, mutta hän ei saapunut paikalle."

Presidentti Niinistö on kuitenkin yksi heistä, jotka ovat pitäneet yllä syrjäytymiskeskustelua.

"Mä olen sitä mieltä, että tällä keskustelulla ei ole mitään väliä. Poliitikot haluavat auttaa syrjäytyneitä, mutta puheet ovat ristiriidassa sen kanssa, mitä tehdään", Mira sanoo.

Mira ei ole nähnyt keskustelunavauksilla yhteyttä syrjäytyneiden arkeen. Siihen, jota hän kuvaa näin:

"Sä istut himassa ja mietit että mitäköhän vittua mä tekisin tänään, että mua ei oikeastaan tarvita missään. Ja sä soitat toiselle, joka miettii samaa, ja kun te tapaatte, niin te ette mieti tulevaa. Mietitte vaan koko ajan että mitähän tekisi nyt, minne menisi."

Yhteiskunnan tarjoamasta avusta huolimatta Mira kokee, että syrjäytyneen tilannetta ei ymmärretä kokonaisuutena.

"Se on jatkuvaa vääntämistä tilanteessa, jossa oikeasti tarvitsisi aikaa miettiä, että hetkinen, mihin mä olen itseni saanut ja mitä voisin tehdä. Virastoissa juoksuttaminen vie viimeisetkin mehut ihmisestä."

Miralle itselleen kävi näin, kun hän palasi Suomeen vuonna 2009 oltuaan lähes vuoden ulkomailla. Hän oli palanut loppuun tehtyään töitä baareissa Saksassa ja Portugalissa. Rahat olivat lopussa, hänellä ei ollut asuntoa eikä opiskelupaikkaa. Parisuhde oli päättynyt, ja välit äitiin olivat huonot päihteidenkäytön takia.

Mira meni sanomaan sosiaalitoimistoon, että tarvitsee hetken hengähdystauon.

"Mulle sanottiin, että meillä olisi tällaisia tukiasuntoja, mutta sinä et ole tarpeeksi syrjäytynyt. Nämä ovat syrjäytyneemmille kuin sinä."

Myöhemmin asunto kyllä järjestyi, mutta ei vielä vuonna 2009. Se vuosi Miran elämästä päättyi katkaisuhoitoon.

Kevät 2011 muutti kaiken. Silloin Mira tuli raskaaksi.

"Mulle oli ihan järkyttävä yllätys, kuinka paljon äitiys vaikuttaa. Se on portti takaisin yhteiskunnan vankaksi jäseneksi."

Sen jälkeen Mira ei ole tuntenut itseään syrjäytyneeksi. Leimasta ei silti ole helppo päästä eroon. Lastakin pidettiin sairaalassa kaksi viikkoa syntymän jälkeen milloin milläkin verukkeella, ja hänen ulosteestaan otettiin huumetestit neljästi. Mitään ei löytynyt.

Nyt Mira elättää itsensä ja lapsensa kotihoidontuella, lapsilisällä ja elatusmaksuilla. Sosiaalitoimisto maksaa vielä toistaiseksi Miran asumisen ja kamppailulajiharrastuksen. Miraa ei hävetä ottaa rahaa vastaan.

"Se on mun kansalaisoikeus, että saan rahaa, jos en muuten voi elää."

Mira hörppää kokiksensa loppuun. Pian hänen on lähdettävä takaisin kotiinsa viereiseen rappuun. Siellä hänen äitinsä hoitaa 1-vuotiasta Luna -tytärtä. Välit äitiin ovat nykyään kunnossa.

"En voi katua mitään, koska muuten minulla ei olisi lasta", hän sanoo hiljaa.

"Mutta musta tuntuu, että olisin voinut tehdä paljon parempia päätöksiä. Mutta loppujen lopuksi, en tiedä olisinko pystynyt."

Mira toivoo, että hän voisi vielä jonain päivänä opiskella musiikkia. Siihen hän on saanut kannustusta muun muassa dokumentin ohjanneelta Virpi Suutarilta.

Silti yksi asia painaa mielen perukoilla: se, että niin harva menestyy. Jos ei vielä koskaan ole saanut tuntea onnistuneensa, miten uskaltaisi lähteä polulle, joka on kivinen heillekin, jotka ovat aina pärjänneet elämässään?

Mira muistaa, mitä Suutari totesi HS-raadissa vuonna 2011: Nuoria ei saa huiputtaa uskomaan aloihin, joilla vain harvat voivat työllistyä ja ansaita elantonsa. Seurauksena on vain pahaa mieltä, mielenterveysongelmia ja jatkuva rahapula.

Mutta entä jos paha mieli, mielenterveysongelmat ja jatkuva rahapula johtuvatkin ihan päinvastaisesta? Siitä, ettei saa tehdä, mitä haluaa?

"Mä tiedän, että se on marginaalinen porukka, joka pystyy elättämään itsensä musiikilla. Mutta silti mä vielä roikun tässä, koska tämä on ainoa asia, mitä mä haluan tehdä", Mira sanoo.

"Jos mä en halua tehdä mitään muuta, niin onko mun pakko?"

Reseptit