Jumalanpilkan lyhyt oppimäärä

Elämä
 

Osallistuin kirkkoon kuulumattomana lapsena suurimman osan peruskouluajastani uskonnonopetukseen. En saanut vammaa sieluuni, enkä kääntynyt. Päinvastoin sain ajoittain ilkikurista riemua mahdollisuudesta rienata toisten uskoa ja kerätä muistiin kammottavia yksityiskohtia kristittyjen rötöksistä ihmisyyttä vastaan.

Myönnän jopa valehdelleeni toisella luokalla opettajalleni, että isä oli polttanut kotiraamattumme, enkä siksi voi tehdä kotitehtävää, jossa piti etsiä raamatunjakeita. Anteeksi isä, mutta olisin kyllä ollut oikeasti ylpeä jos iso kirja olisi meillä herjaten poltettu.

Oli jo nyt hauskaa katsoa opettajan kauhistunutta ilmettä, kun kerroin tarinan muka viattomana hymyillen aivan kuin en ymmärtäisi kuinka kuohuttavalta teko saattaisi uskovaisesta tuntua. Olinpa minä tuhma tyttö jo silloin.

Pie­ni sie­men ju­ma­lan­pilk­ka­myön­tei­syyt­tä oli per­hees­säm­me vil­jal­ti käy­te­tys­sä sa­non­nas­sa "jae­taan­ko kris­til­li­ses­ti vai pan­naan­ko ta­san".

Viidennellä luokalla rakensin kuvaamataidon tunnilla tulitikuista installaation, jonka nimi oli "keskiajan Jeesus polttoroviolla". Olihan uskonnontunneilla kerrottu Jan Husista. Installaationi päätyi opettajankokouksen esityslistalle. Miettivät siellä, olenko häiriintynyt. Olin todella ylpeä saavutuksestani, jälleen kerran.

Vanhempiani en voi syyttää, vaikka ehkä pieni siemen jumalanpilkkamyönteisyyttä oli perheessämme viljalti käytetyssä sanonnassa "jaetaanko kristillisesti vai pannaanko tasan".

Tajusin vasta aikuisena, että muissa perheissä kristillinen tasajako tarkoittaa tasajakoa. Siihen saakka olin vilpittömästi luullut, että kristinuskon verisen ja synkän epäreilun historian takia se tosiaan tarkoittaa sitä, että toiset saavat enemmän kuin toiset. Myöskään Raamatun lukeminen teini-iässä ei onnistunut vakuuttamaan minua muunlaisesta tulkinnasta.

Vaikka itselleni tosiaan uskonnonopetuksesta on ollut iloa, lapselleni tarjoan mieluummin elämänkatsomustiedon avaran opetuksen. Onhan nykyään käytössä asianmukaiset oppikirjat, paikoitellen oppiaineeseen vasiten koulutetut opettajat, eikä kaikkialla kiusata uskonnottomia rangaistuksenomaisilla hyppytunneilla tai kirkkokäynnin aikaisilla ylimääräisillä matematiikan tehtävillä.

Elämänkatsomustiedon opinnotkaan eivät kokemukseni mukaan ennusta mitään henkilön myöhemmästä vakaumuksesta. Parikin lähipiirini henkilöä on onnistunut elämänkatsomustiedon oppimäärän päälle, aikuisiän kynnyksellä, hurahtamaan johonkin uskoon.

Itse olen uskonnontunneilla omaksumastani häijystä kristinuskosuhteesta huolimatta oppinut hiljalleen suhtautumaan lempeästi toisten ihmisten uskonasioihin. Ilmeisesti jotkut tarvitsevat elämäänsä sellaista lohtua ja armoa, jota tieteellinen maailmankuva ei tarjoa.

Pidätän kuitenkin edelleenkin itselläni oikeuden vaatia, että koulussa opetettavat asiat perustuvat koeteltuun tietoon. Tieteellisillä menetelmillä saavutettu fakta-aineisto ei ole verrattavissa mihin tahansa käsityksiin, joita uskonnollisissa yhteisöissä on satuttu aikojen saatossa muodostamaan.

Ei se nyt niin mene, että lapselle voidaan väittää matematiikan yhtälöiden ja uskontunnustuksen olevan samanveroisia oppisisältöjä.

Onneksi minä saan valita, laitanko lapseni uskonnonopetukseen vai elämänkatsomustietoon.

Minusta olisi reilua, että myös evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuuluvat voisivat tehdä saman valinnan.