Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Nykyteknologia ahdistaa monia – ”Puhelimen soidessa kuljin ympäriinsä ja kyselin, mitä pitäisi tehdä”

Osalle ihmisistä nykyteknologia on niin vaikeaa, että digikamerat jäävät pakettiin, tv-ohjelmat katsomatta ja kansalaisaloitteet allekirjoittamatta.

Hanna Syrjälä HS

No signal, luki television ruudulla.

Marketta Parviainen, 67, oli aikeissa katsoa Yle Teemalta ohjelmaa valokuvaaja Henri Cartier-Bressonista. Nyt televisio kuitenkin temppuili.

Parviainen otti käteensä kaukosäätimen. Hän havahtui siihen, että kaukosäätimessä on kymmeniä nappuloita. ”Miksi? Lopultahan tarvitaan vain nappulaa, josta tv:n saa päälle ja pois päältä”, Parviainen ihmettelee.

Parviainen paineli kaukosäätimen lukuisia nappuloita. Silti no signal pysyi ruudulla. Ohjelma oli jätettävä väliin.

Tapaus on esimerkki siitä, minkä vuoksi Parviainen suhtautuu kriittisesti nykyteknologiaan. Hänen mielestään laitteet on tehty liian monimutkaisiksi.

”Autostani varastettiin radio. Sain uuden, mutta sen mukana tuli kolme ohjekirjaa. Jos laitteen käyttöohjeet eivät mahdu A4-paperille, se on huonosti suunniteltu.”

Taannoin Parviaiselle soitettiin puhelinoperaattorilta. Hänelle tarjottiin uutta puhelinsopimusta, joka Parviaisen olisi täytynyt itse aktivoida pankkitunnuksilla. Myös sim-kortti olisi pitänyt vaihtaa.

Parviainen ei ryhtynyt toimiin, koska hänen mielestään operaattorin olisi pitänyt tehdä aktivointi. Sim-kortin vaihtokin tyssäsi siihen, kun hän ei saanut puhelimensa takapaneelia auki.

”Hyvin tämä kuitenkin toimii, vaikka en mitään ole tehnytkään”, Parviainen sanoo ja näyttää vanhaa Nokiaansa.

Parviainen jäi hiljan eläkkeelle ulkoministeriöstä. Töissäkin oli puhelinongelmia. Parviainen sai niin konstikkaan työpuhelimen, ettei oppinut käyttämään sitä.

”Puhelimen soidessa kuljin ympäriinsä ja kyselin, mitä pitäisi tehdä.”

Parviainen kyllä käyttää sujuvasti nettiä. Hänellä on Facebook-profiilissaan kuva, jossa hänen kissansa katsoo netistä kissavideoita. Videopuhelupalvelu Skypeäkin on tarkoitus alkaa käyttää, kun vain tietäisi, onko tietokoneessa kamera. Nettiyhteys hänellä on mokkulan kautta, vaikka kotitalossa on yhteinen langaton verkko.

”En ole saanut sitä toimimaan.”

Hanna-Kaisa Hämäläinen
Osma Naukkarinen ei roiku netissä, joten aikaa jää luonnossa liikkumiselle.
Osma Naukkarinen ei roiku netissä, joten aikaa jää luonnossa liikkumiselle.

Julkisuudesta välittyy helposti kuva, että kaikkien elämä on yhtä älypuhelinta, appsia, digiä ja koodausta. Kuitenkin on runsaasti ihmisiä, jotka eivät pidä nykyteknologiasta.

Kun HS:n Torstai-liitteessä julkaistiin etsintäkuulutus, jossa etsittiin nykyteknologian inhoajia, vastauksia tuli useita kymmeniä. Osa vastauksista tuli käsin kirjoitettuina kirjeinä.

Moni kertoi käyttävänsä vanhaa Nokian puhelinta, jolla ei todellakaan pääse nettiin. Ihmeteltiin nykymenoa, jossa ihmiset vain vahtaavat älypuhelimiaan. Myös sosiaalista mediaa kummasteltiin:

”Koko ajan pitäisi olla somessa ja päivitellä turhanpäiväisyyksiä toisten silmäsaasteeksi. Edes luentoa ei saisi keskittyä kuuntelemaan, kun samaan aikaan pitäisi kirjoittaa Twitteriin, että täällä ollaan ja #sitä ja #tätä.”

Osa oli jättäytynyt sivuun vapaaehtoisesti ja hieman huvittuneena. Osa taas ei käyttänyt nykyteknologiaa, koska taidot eivät riittäneet.

Eräs vastaaja oli ostanut älypuhelimen, mutta ei osannut käyttää sitä. Eräällä toisella oli jäänyt digikamera ja mp3-soitin avaamattomina paketteihin. Kolmas taas ei osannut laittaa töissä tietokonetta päälle: työkaverin piti aina tulla tekemään se.

Osaamattomuus herättää masennusta, avuttomuutta ja kiukkua. Ne tunteet Marketta Parviainenkin tunnistaa.

Hän kuitenkin korostaa, että opettelee ja osaa sen, minkä todella tarvitsee. Kaikkia vempaimia hän ei haluaisikaan käyttää, koska pitää niitä turhina.

”Navigaattorit tekevät ihmisistä tyhmiä. Hyvinvointimittareista taas katsotaan, onko nukkunut hyvin. Eikö sitä muka muuten tiedä?”

Uuden teknologian oppiminen tuntuu olevan toisille vaikeampaa kuin toisille. Yksi tekijä on käyttäjän kokemus teknologian käytöstä. Johtava tutkija Jaana Leikas Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä puhuu teknologiasukupolvista. Teknologiasukupolven määrittää se, millaisia laitteita on käyttänyt pari-kolmekymppisenä.

”Ikäihmiset ovat käyttäneet sen ikäisenä lankapuhelinta. Siksi kännykänkäyttö on voinut tuntua vaikealta. He ovat myös tottuneet laitteisiin, jotka vain laitetaan päälle ja pois päältä. Aiemminhan kaikki toimi niin: radiot, tv:t ja mikroaaltouunit.”

Sukupolvi ei kuitenkaan selitä kaikkea, ja monet ikääntyneet käyttävät ongelmitta nettiä ja uusia laitteita. Ovatko jotkut ihmiset teknisesti lahjakkaampia?

”Pikemminkin kyse on asenteesta”, sanoo tutkimusprofessori Minna Huotilainen Työterveyslaitokselta.

”Ihminen oppii, jos pitää opittavaa asiaa kiinnostavana.”

Kolmas syy siihen, miksi nykyteknologia voi tuntua vaikealta, ei johdu ihmisistä. Jos esimerkiksi töissä uuden järjestelmän oppiminen on hankalaa, syy voi Huotilaisen sanoin olla tämä:

”Työpaikoilla on tällä hetkellä surkeita laitteita ja ohjelmistoja.”

Huotilaisen mukaan viihdekäyttöön on jo varsin helppokäyttöisiä laitteita ja ohjelmia. Ne ohjaavat käyttäjää ja suorastaan arvaavat, mitä tämä on tekemässä.

”Työpaikoillekin tulee toivottavasti vastaava helppokäyttöisyys, mutta odottavan aika on pitkä.”

Aiemmin työntekijät saatettiin lähettää kahdeksi viikoksi kurssikeskukseen, kun työpaikalle tuli uusi laite. Nykyään taas ajatellaan, että ihmiset oppivat uudet asiat työn sivussa.

Pitäisikö koulutusta siis olla enemmän?

”Parempi olisi ohjelma, joka toimii käyttäjän näkökulmasta hyvin. Siksi ohjelmien ja järjestelmien hankkimiseen tulisi kiinnittää enemmän huomiota.”

Teknologian karttelu ei ole ikäkysymys. Osma Naukkarinen on 27-vuotias, mutta sanoo pudonneensa teknologisen kehityksen kelkasta.

”Ja se jos mikä tuntuu vapauttavalta ja hyvältä.”

Naukkariselle teknologian käyttäminen ei ole vaikeaa. Hän vain tuntee elämänlaatunsa olevan parempi, kun käyttää mahdollisimman vähän nettiä ja laitteita.

Vielä muutama vuosi sitten oli toisin. Naukkarinen halusi ensimmäisten joukossa olla kokeilemassa uutta viihde-elektroniikkaa ja pelejä.

Sitten hän innostui vaeltamisesta ja muusta luonnossa liikkumisesta. Tilalle tuli rauhallisempi elämäntyyli. Oikeustieteen maisteri kouluttautui myös eräoppaaksi.

Naukkarinen käyttää edelleen nettiä ja tietää, miten addiktoivaa se on. Jatkuva klikkailu tuntuu myös syövän keskittymiskykyä. Siksi hän pitää päiviä, jolloin ei käytä nettiä lainkaan. Älypuhelinta hän ei aio hankkia.

”Paljon puhutaan siitä, että nykyelämä on kiireistä. Olen kuitenkin huomannut, että ilman informaatioteknologiaa elämä on verkkaista. Jää aikaa perheelle, luonnon tarkkailulle, itsetutkiskelulle ja erilaisten taitojen opiskelulle. Voi myös vain olla, kun ei täytä jokaista hetkeä jatkuvalla informaatiovirralla.”

Naukkarinen haaveilee mahdollisimman omavaraisesta elämästä. Hän haluaa oppia kalastamaan verkoilla ja viljelemään.

”Teknologian sanotaan tekevän ihmisistä vapaita. Minun mielestäni vapautta on kuitenkin se, että on sellaisia tietoja ja taitoja, joiden avulla voi elää ilman hauraita ja monimutkaisia järjestelmiä.”

Naukkarinen pitää ihmisiin yhteyttä soittamalla, tapaamalla ja jopa kirjoittamalla kirjeitä. Hän ei koe jääneensä mistään ulkopuolelle, vaikka ei roiku sosiaalisessa mediassa. Lähipiirissä on muitakin, jotka ovat tehneet samantyyppisen valinnan.

Se häntä huolestuttaa, jos jonakin päivänä jokaisella on pakko olla älypuhelin.

”Jos vaikka junalippuja voisi ostaa vain älypuhelimilla, se ärsyttäisi. Se olisi myös syrjivää: kansalaisten tulee olla tasavertaisessa asemassa.”

Kukin voi itse päättää, haluaako ostaa viimeisimpiä teknologisia villityksiä.

Kuitenkin jokaisen olisi syytä päästä nettiin. Siellä maksetaan laskut, varataan lääkäriajat – ja yhä enemmän myös toimitaan kansalaisena.

Jaana Leikas keräsi vuonna 2013 ET-lehden kanssa ikäihmisten kokemuksia nykyteknologiasta. Hän tietää, miten pahalta digitaalinen syrjäytyminen voi tuntua.

”Silloin alkaa tuntua, ettei hallitse omaa elämäänsä. Se aiheuttaa turvattomuuden tunnetta.”

Leikas uskoo, että jokainen voi jonakin päivänä olla tilanteessa, jossa ei hallitse uusinta teknologiaa.

”Tämänhetkinen osaamattomuus ei ole asia, jolle naureskelemme 20 vuoden päästä. Teknologia kehittyy koko ajan, ja aina on ihmisiä, jotka eivät osaa sitä käyttää.”

Digipulmiin voi hakea apua muun muassa kansalaisopiston kursseilta, Enter ry:stä, Helsingin Kontulan Kontupisteestä ja joidenkin kirjastojen digitalkkareilta.

Sanottua

Vastaukset ovat tulleet HS:n Torstai-liitteessä julkaistuun etsintä- kuulutukseen, jossa etsittiin nykyteknologiaa inhoavia ihmisiä.

”Jos ei ole teknisesti lahjakas, maailma alkaa tuntua hyvin vieraalta paikalta. Tulen fyysisesti sairaaksi, jos joudun opettelemaan jotakin uutta teknistä laitetta.”

”Tuntuu, että yhteydet kavereihin ovat viime aikoina vähentyneet, kun yhteydenpito tapahtuu Facebookin kautta. Ihmiset eivät enää soittele, ja jos itse erehtyy tekemään niin, tuntuu kuin luultaisiin, että minulla on jotain poikkeuksellisen tähdellistä asiaa.”

”Digitekniikka on tehnyt autostakin vieroksuttavan vehkeen. Ajotapahtumaan puuttuva automatiikka riitelee selkäytimeen opittuja rutiineja vastaan. Puolisoni sanoi kolmisen vuotta sitten, että eiköhän tämä jää meille viimeiseksi autoksi, ei me enää pystytä seuraavaa oppimaan.”

”Olen viisikymppinen digiänkyrä. Kotiini ei konetta tule. Siellä harrastan oikeita asioita, esimerkiksi kirjojen lukemista ja kirjeiden kirjoittamista. Eniten ahdistaa muiden maailmanlopunvouhotus, etten tule pärjäämään tällä änkyröinnillä.”

”Tykkään lukea sanomalehteni paperilla, en jaksa googlata, ärsyynnyn tietokoneiden toimimattomuudesta. En jaksa kuunnella työpaikan digientusiasteja, ei kiinnosta jatkuvat speksit ja appsit.”

”Irtisanouduin työstäni sairaanhoitajana pari vuotta sitten, kun kiireisellä osastolla alkoi mennä yhä enemmän aikaa kaiken kirjaamiseen tietokoneelle. Se, mikä ennen tehtiin käsin kansioon, vei nyt sähköisesti paljon enemmän aikaa. Kaikki huipentui erääseen iltavuoroon, kun tuntui, etten ehdi enää potilaiden luokse.”

”Olen 40-vuotias, korkeasti koulutettu kahden lapsen äiti ja vihaan joka minuuttia, jonka joudun raportoimaan sitä sun tätä lasten koulu- ja harrastusjärjestelmiin. Toivon, että sähkö loppuu maailmasta.”

”Joka paikkaan vaaditaan salasanoja ja tunnuslukuja. Miksi? Ei ainakaan käyttäjän suoja lisäänny siitä, että pöydällä on vihko, johon tunnusluvut on kirjoitettu.”

”Tunnen kaipuuta askeettiseen ja koneettomaan luddiittielämään, mutta kuitenkin haluaisin vaikuttaa yhteiskunnallisiin asioihin ja olla erakoitumatta. Ilman sosiaalista mediaa se tuntuu olevan lähes mahdotonta.”

”Minulle tietotekniikka ei saisi olla ongelma, koska olen nuori. Jos olisin vanhempi, inhoni koneita kohtaan ei olisi muille ongelma.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!