Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Talokaupoilla ja lasten sairaala­käynneillä puoliso on outo otus, jota ei oteta huomioon

Elämä
 
Janna Rantala
Kirjoittaja on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja kolmen lapsen inhimillinen äiti.

Arno Kotro kirjoitti Uuden Suomen blogissaan osuvasti tunkkaisista sukupuolirooleista, joihin vanhemmat asetettiin heidän viedessään sairaan lapsensa lääkäriin. Henkilökunta puhui vain lapsen äidille silloinkin, kun vastasi isän esittämiin kysymyksiin.

Tutulta kuulostaa, muissakin perheiden palveluissa. Asioidaan lapsen asiantuntijan kanssa, ja taustalla näyttää odottelevan kantaja, kuski tai olisiko maksumies –korjaan – maksuhenkilö. Kun pari menee äitiysneuvolaan (!) sydänääniä kuuntelemaan, on roolijako selvä. Äiti könyää tutkimuspöydälle, ja isälle osoitetaan paikka nurkasta. Sukupuoliseen tasa-arvoon kurssitetussa neuvolassa on nurkkaan sentään asetettu tuoli.

Johtuneeko sukupuolestani, koulutuksestani tai kertakaikkisen valloittavasta persoonastani, etten koskaan ole kököttänyt nurkassa lasteni lääkärikäynneillä. Talopakettia ostaessani kylläkin. Mukava myyjä asettui miestäni vastapäätä, katseli syvälle silmiin, jutteli liitoksista, vesikatoista, parrujen paksuudesta. Kommenttini lattiamateriaalivaihtoehdoista ohitettiin ilmeidenkään värähtämättä. Istuin kiltisti neuvottelupöydän ääressä (sentään) puolitoistatuntisen, vaikka päätökseni oli vartissa valmis: tätä pakettia en muuten osta.

Terveydenhuollossakaan ei tarvitsisi ostaa pakettia, jossa unohdetaan lastemme elävän monimuotoisissa ihmissuhteissa. Ei kai puolisossa tai useammassa vanhemmassa ole mitään niin erikoista, etteikö heitäkin voisi ottaa huomioon. Kyllä kai me ymmärrämme, että sairastuneen lapsen jokaisella vanhemmalla olisi oleellista kerrottavaa ja halua auttaa lastaan. Monella hoitajalla on kuitenkin kotona tuollainen outo otus, perheenjäsen.

Silti moni suorastaan toivoo vain yhden vanhemman huomioimista. Lastenpsykiatrin vastaanotolle saapuu harvoin koko perhe. Kerran kuuna valkeana tulijana olisi isä lapsensa kanssa. Lähes aina paikalle pyrkii äiti, lapsi mukanaan tai saatettuna. Ehkä se tuntuukin luontevalta, jos miesten on käsketty vaieta lääkärissä ja naisten talokauppiaalla. Minäkään en saanut suutani kunnolla auki, kun kattoparrupuhe vaan kesti ja kesti. Parisuhteen jatkuva, julkinen mitätöiminen saattoi osaltaan vaikuttaa. Enhän halunnut kenenkään luulevan, että tiikerihai se siinä taas päällepäsmää, eikä anna miehen edes taloa valita.

Vaan kuinka käy, kun työssäni yritän pitää kahden vanhemman ja parisuhteen puolia? Sukupuoliin katsomatta lähes aina samoin: toisenkin vanhemman paikalle penääminen sekoittaa pakan täysin. Hän kun on työssä, kiireinen, huono selittämään asioita, asuu kauempana, ei oikeastaan vastuussa tai ylipäätään huolissaan. Ja on muutenkin sovittu, että minä hoidan tämäntapaiset asiat. Minkä tapaiset? Kasvatuksen? Huolenkantamisen? Mielenterveyden? Ei kai sentään.

Perheensä asioita ei kannata jättää höhlien ammattilaisten vastuulle, vaan hoitaa homma itse. Miehenikin olisi voinut antaa ilmeensä värähtää, irrottautua asiantuntijuuden lumouksesta ja todeta, että meitä on tässä kaksi talopaketin maksajaa. Olisi muuten tullut kaupat.

Kirjoittaja on lastenpsykiatri, psykoterapeutti ja kolmen lapsen inhimillinen äiti.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!