Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Lentokoneen räjähdys vei kasvot Ulrika Björkstamilta: ”Nyt teen asioita, joita haluan tehdä”

Ulrika Björkstam paloi pahasti, kun lentokone melkein putosi hänen päälleen Meksikossa vuonna 2008. Turma muutti kaiken: ulkonäön, asuinpaikan, parisuhteen ja arvomaailman.

Elämä
 
Arka paikka: Ulrika Björkstam menetti kasvonsa lentoturmassa
Arka paikka: Ulrika Björkstam menetti kasvonsa lentoturmassa
Ulrika Björkstam paloi pahasti, kun lentokone melkein putosi hänen päälleen Meksikossa vuonna 2008. Turma muutti kaiken: ulkonäön, asuinpaikan, parisuhteen ja arvomaailman. HSTV:n Arka paikka -ohjelman juontaa kirjailija ja terapeutti Anja Snellman.

Näistä en luovu

Oman näköinen elämä.

”Jos tunnen, että olen menettämässä oman itseni, pysäytän tilanteen.”

Rohkeus.

”Vaikka pelottaa, kannattaa uusiin haasteisiin tarttua. Epäonnistumisen pelko on usein yksi suurimmista onnistumisen esteistä.”

Pienet nautinnot.

”Hyvä ruoka ja seura, urheilu, koirien rapsuttelu, musiikki, kahvi.”

Tulisi jo se taksi!

Ulrika Björkstam seisoi hermostuneena Mexico Cityssä työpaikkansa edessä jalkakäytävällä. Hän oli juuri riidellyt meksikolaisen aviomiehensä kanssa puhelimessa.

Syy riitaan oli se, että Björkstam oli myöhässä. Työpaikalla oli ollut turvallisuuskoulutusta, jossa käsiteltiin Meksikolle tyypillisiä turvallisuusuhkia. Työkaverit kyselivät ryöstöistä ja kidnappauksista niin innokkaasti, että Björkstamille alkoi tulla kiire.

Björkstam oli menossa ravintolaan illalliselle. Tarkoitus oli juhlia hänen 29. syntymäpäiväänsä, joka oli seuraavana päivänä. Ravintolaan oli tulossa miehen lisäksi Björkstamin äiti, joka oli käymässä Meksikossa.

Björkstam kävi ylikierroksilla, mutta huomasi silti taivaalla korkeiden toimistorakennusten yläpuolella piensuihkukoneen, joka lensi omituisen matalalla. Lentokone tuli koko ajan lähemmäs häntä – aivan kuin se olisi putoamassa.

Se putosi.

Lentoturman vuoksi palanut Ulrika Björkstam haluaa antaa hyvän kiertää
Lentoturman vuoksi palanut Ulrika Björkstam haluaa antaa hyvän kiertää
Ulrika Björkstam ei pysty kiittämään kaikkia, jotka ovat tukeneet häntä. Siksi hänen kiitoksensa on, että hän haluaa auttaa muita.

Kone räjähti 20 metrin päässä Björkstamista. Hän lensi räjähdyksen voimasta monta metriä.

Vaikka asiat tapahtuivat nopeasti, ehti siinä ajatellakin.

”Olin varma, että kuolen. Ajattelin, että eihän tällaista voi tapahtua. Toisaalta tuli toteava fiilis, että tämä oli nyt tässä”, Björkstam kertaa vuoden 2008 tapahtumia.

Björkstam mätkähti maahan, mutta nousi pian ylös. Hän lähti kävelemään kauemmas lentokoneesta, kuin automaattiohjauksella. Ympärillä räjähteli ja autojen varashälyttimet ulvoivat. Joka paikassa oli metalliromua.

Björkstamin ihoa alkoi kuumottaa. Se tuntui samalta kuin liian lähellä nuotiota istuessa.

Ambulanssissa häntä ei kiinnitetty mihinkään, vaan hän kieri autossa sen kaahatessa ensiapuasemalle. Siellä hän sai happimaskin ja tuhdisti morfiinia.

Seuraavana aamuna Björkstam heräsi yksityissairaalan vuoteesta. Hän oli kokonaan siteissä. Mitään paikkaa ei voinut liikuttaa, ei edes avata silmiä. Vierestä kuului ääni:

”Äiti on tässä, pidä silmät vain kiinni. Olet ollut onnettomuudessa.”

Jos voi tehdä jotakin sen eteen, ettei pahenna omaa oloaan, se kannattaa tehdä.

Niin Björkstam ajatteli, vaikka hänen ihostaan oli palanut 40 prosenttia. Leikkausta vaativia, toisen ja kolmannen asteen palovammoja oli 22 prosenttia.

Koska Björkstam ei halunnut masentua, hän ei halunnut nähdä peilikuvaansa. Hän tiesi, että nyt pitää säästää kaikki voimat toipumiseen.

Björkstam siirrettiin Yhdysvaltoihin dallasilaiseen sairaalaan. Siellä hänelle tehtiin ihonsiirtoleikkauksia, joissa hänen omaa, tervettä ihoaan siirrettiin palaneisiin kohtiin.

Björkstam piti itsensä mahdollisimman hyvällä mielellä. Hoitajatkin tulivat hänen huoneeseensa hengähtämään, koska hän oli niin helppo potilas.

Björkstam ajatteli, että hänet hoidetaan nopeasti kuntoon ja sitten elämä jatkuu. Muutama kuukausi, niin hän on töissä taas!

Toiveikasta mieltä ei lannistanut edes se, että vuodelepo vei lihaksista voimat.

”En osannut kävellä tai nousta tuolilta.”

Myös uuden ihon saaneiden käsien kanssa oli harjoittelemista. Kun Björkstam yritti syödä haarukalla, haarukka liukui pois hänen voimattomasta kädestään.

Nyrkkiinkään käsiä ei saanut.

Björkstam kuntoutui seitsemässä viikossa sen verran, että hänet voitiin siirtää Suomeen. Ennen lähtöä hän päätti: nyt voisin katsoa peiliin.

Peilistä Björkstamia tuijotti ihminen, jonka nenä oli palanut ja alahuuli arpeutunut kiinni leukaan. Silmät olivat kipulääkkeiden sameuttamat.

Björkstamille tuo ihminen oli täysin vieras.

”Olin ajatellut, että kasvoissani olisi haavoja ja ihoni olisi vereslihalla. En ollut kuitenkaan ymmärtänyt, että piirteeni olisivat muuttuneet kokonaan.”

Kasvot olivat niin turvoksissa, ettei niillä voinut tehdä ilmeitä. Itkemään Björkstam kuitenkin pystyi.

Se oli ensimmäinen kerta, kun hän itki vuolaasti. Toisen kerran se tapahtui Töölön sairaalassa. Björkstamin poskeen, otsaan ja nenään siirrettiin ihoa hänen päänahastaan. Sen vuoksi hänet piti ajaa kaljuksi.

”Itkin sen vuoksi, vaikka luulisi, että hiukset ovat pienin murhe. Kuitenkin hiukset olivat ainoa asia, mitä oli jäljellä entisestä ulkonäöstäni.”

Björkstam oli Suomessa kahdeksan viikkoa sairaalassa. Sen jälkeen hän muutti vanhempiensa luokse. Kun oli elänyt pitkään aikuisen itsenäistä elämää, oli rajua olla taas vanhempien hoivan varassa.

”Kun kävin vessassa, äidin piti nostaa housuni ylös.”

Paha isku oli, kun Björkstam kuuli, ettei hänen määräaikaista työsuhdettaan Meksikossa jatketa. Häntä huolestutti, saako hän palaneen näköisenä enää koskaan töitä.

Tai parisuhdetta. Avioliitossa oli ollut jo aiemmin ongelmia. Niitä oli vaikea korjata, kun toinen oli toipilaana ja vielä eri maassa. Edessä oli avioero.

Björkstam kävi juttelemassa traumaterapeutille. Hänen kanssaan saattoi puhua muuttuneeseen ulkonäköönkin liittyvästä surusta.

”Terapeutti sanoi tilanteeni muistuttavan sitä, että on kuollut joku läheinen, jota ei enää koskaan näe. Samalla tavalla surin itseäni, koska en enää voinut nähdä entisiä kasvojani tai saada entistä itseäni takaisin.”

Björkstam vietti paljon aikaa kotona. Hän kuitenkin rohkaistui menemään Palovammayhdistyksen leirille. Siellä hän sai vertaistukihenkilön, joka oli sokeutunut palovammojen vuoksi.

”Silti hän teki mitä huvitti!”

Björkstam alkoi käydä joogassa, jumpissa ja zumbassa. Kuntosalin pukuhuoneessa hän vaihtoi vaatteita välittämättä siitä, että kaikki näkivät hänen olleen onnettomuudessa.

Hän matkusteli: kävi Brysselissä, Pariisissa ja Reykjavikissa.

Puolitoista vuotta onnettomuuden jälkeen hän sai työpaikan. Työnantaja oli sama kuin Meksikossakin eli suomalaisia yrityksiä kansainvälistymisessä auttava Finpro. Tällä kertaa työpaikka tosin oli Suomessa.

Björkstam muutti omaan asuntoon ja vaihtoi Facebook-profiiliinsa kuvan, josta näkyi ensimmäistä kertaa hänen uusi ulkonäkönsä. Hän tunsi selvinneensä.

Björkstamille on tehty 20 leikkausta. Seuraavaksi ihoa korjataan ylähuulen ja nenän välistä.

Leikkauksen ansiosta Björkstam saa paremmin avattua suutaan, mutta leikkaus on myös kosmeettinen. Vähän niin kuin sekin, jossa hänen nenäänsä tehtiin toinen sierain.

”Yhdelläkin olisin varmaan pärjännyt, mutta nyt nenä näyttää symmetrisemmältä.”

Björkstamia on tuijotettu kadulla ja tuijotetaan yhä. On Björkstamin mielialasta kiinni, mitä hän siitä ajattelee.

”Joskus se tuntuu ikävältä, joskus en välitä. Joskus taas unohdan palovammat ja ajattelen, että tuo varmaan katsoo kivaa tukkaani, koska kävin juuri kampaajalla.”

Björkstam on täysin toimintakykyinen, joskin joutuu rasvaamaan ihoaan normaalia enemmän. Kesällä hän pysyttelee poissa suorasta auringonpaisteesta.

Onnettomuuden jälkeen hän on jo seurustellutkin. Paikkailtu iho ei ollut ongelma.

”Uudessa parisuhteessa on joka tapauksessa epävarma ja altis arvostelulle. Jos minulla ei olisi palovammoja, hermoilisin varmaan vatsamakkaroistani.”

Björkstamin seinällä on taulu, jossa lukee suomennettuna: Mitä järkeä on elää, jos ei tunne olevansa elossa.

Toisen taulun hän sai ystävältään. Siinä lukee turun murteella: Ol lunki ja an mennä vaan.

Molemmat viisaudet hän allekirjoittaa. Ennen onnettomuutta oli toisin.

”Aiemmin tein asioita sillä perusteella, että näin kuuluu tehdä. Nyt teen asioita, joita haluan tehdä.”

Björkstam kokee, että onnettomuus muutti hänen arvonsa. Niin käy monelle, joka on kokenut henkeä uhanneen onnettomuuden tai sairauden. Ilmiötä kutsutaan post-traumaattiseksi kasvuksi.

Hän halusi esimerkiksi työn, jonka kokisi merkityksellisemmäksi. Niinpä hän opiskeli life coachiksi ja auttaa nyt ihmisiä löytämään ratkaisuja elämänsä pulmiin, vaikkapa ammatinvaihtoon liittyen.

Björkstam on pohtinut paljon sitä, miten valtavasti ihmisessä on voimavaroja. Niistä kuitenkin tulee tietoiseksi vasta, kun käy huonosti.

”Minulle on sanottu monta kertaa, että oletpa hienosti selviytynyt, en kyllä itse olisi selviytynyt. Se ei ole totta! Jos vain mieli on terve, jokainen selviytyy.”

Björkstam ei usko positiivisten voimalauseiden hokemiseen. Silti hänen mielestään ajatuksiinsa voi vaikuttaa ja sitä kautta tunteisiinsa ja toimintaansa.

”Minullakin oli kaksi vaihtoehtoa: uhriutua ja katkeroitua – tai päättää, että olen selviytyjä.”

Björkstamin mielestä kriisissä kuin kriisissä kannattaa pohtia, miten voi olla itse lisäämättä taakkaansa.

”Konkurssin tai avioeron jälkeenkin voi miettiä, mikä toisi minulle tässä vaikeassa tilanteessa edes hitusen paremman olon.”

Kun onnettomuudesta oli kulunut puolitoista vuotta, Björkstam kävi Mexico Cityssä. Hän haki tavaroitaan ja hoiti avioeronsa loppuun.

Björkstam ajatteli, että kaupungissa on kaikki ennallaan, mutta silti jotain on vinksallaan. Vasta jälkikäteen hän ymmärsi, että jotain olikin muuttunut: hän itse.

Björkstam kävi onnettomuuspaikalla. Sinne oli tuotu kivipaasi, johon oli kirjoitettu onnettomuudessa kuolleiden nimet.

Muistomerkissä oli 16 nimeä. Puistatti.

 

Ulrika Björkstam

Kuka?

Ulrika Björkstam, 36, on life coach ja NLP-ohjaaja. Valtiotieteiden maisteri, työskenteli aiemmin Finprolla ennakointiasiantuntijana. Suomen Palovammayhdistyksen puheenjohtaja. Asuu koiriensa Raquelin ja Nestorin kanssa Helsingissä, kotoisin Turusta.

Mistä tunnetaan?

Sai vakavat palovammat vuonna 2008 Meksikossa lentokoneen pudottua hänen viereensä. Puhunut kokemuksistaan muun muassa TEDx Turku 2015 -tapahtumassa. Puhe tulee helmikuun aikana Youtubeen.

Mistä ei tunneta?

”Ostan jatkuvasti enemmän kirjoja kuin ehdin lukea. Sille on japaniksi oma sanakin: tsundoku.”

Liisa Takala
Ulrika Björkstamilla oli Raquel-koira jo Meksikossa asuessaan.
Ulrika Björkstamilla oli Raquel-koira jo Meksikossa asuessaan.
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!