Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Olemme puhisijakansaa

Suomalaiset ovat surkeita jonottajia. Tämä tietysti johtuu harjoituksen puutteesta: meitä ei ole tavannut olla jonoksi asti, kirjoittaa Rosa Meriläinen.

Elämä
 
Rosa Meriläinen
Rosa Meriläinen
Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja.

Suomalaiset ovat surkeita jonottajia. Tämä tietysti johtuu harjoituksen puutteesta: meitä ei ole tavannut olla jonoksi asti. Jokainen jono olisi kuitenkin mahdollisuus kasvaa ihmisenä. Kärsivällisemmäksi, toiset paremmin huomioon ottavaksi, leppoisaksi ja kiireettömäksi.

Kiire on itsetehostusta, kertoi vanhan työpaikkani huoneentaulu. Se, ettei siedä jonottamista muiden mukana voi liittyä valheelliseen kuvitelmaan: ”Minun aikani on arvokkaampaa kuin toisten ja minun menemiseni tähdellisempää”. Pissahätä asia erikseen, muutoin olen sitä mieltä että aikuisen ihmisen olisi hyvä oppia jonottamaan puhisematta.

Puhiseminen on jokseenkin suomalainen ilmiö. Koska asioiden ääneen sanominen on vaikeaa, piilotetaan ärtymys passiivisaggressiiviseen elehtimiseen ja puhkumiseen. Kaupan kassajonossa edessäni puhisi keski-ikäinen mies, koska kassalla oli vuorossa mummo, joka laski kolikoitaan pitkään.

Liikuntavammainen könysi bussiin. Hänen takanaan ollut nuoripari malttoi odottaa vuoroaan naamat ystävällisillä peruslukemilla, mutta heidän takanaan puhisi kärsimätön keski-ikäinen mies, joka ei ollut nähnyt hitaan etenemisen syytä ja katsoi siksi lopulta asiakseen huutaa äreästi tilaa. Vain siksi, että joutui odottamaan muutama sekuntia.

Takanani sirkuksen narikkajonossa puhisi keski-ikäinen nainen. Aikansa puhistuaan hän vaati itselleen tilaa päästä jonon ohi. Vaikka esitys alkoi meille kaikille ihan samaan aikaan.

Miksi joillekin ihmisille on erityisen vaikeaa sietää jonottamista yhdessä muiden kanssa? Voisiko olla niin, että jonon hännille jääminen olisi heikkouden tai tyhmyyden merkki. Muiden edelle luikahtaminen puolestaan olisi osoitus omasta nokkeluudesta? Puhiseminen ainakin on tilan haltuunottoa äänellä.

Viestiikö puhisija esimerkiksi ärtymystään sen edessä, että juuri hän joutuu alistumaan jonottamisen kärsimyksiin, vaikka hänen arvolleen sopisi paremmin ripeä purjehtiminen? Jos ei huomaa muita ja muiden yhtäläistä tarvetta päästä vuorollaan esim. kassalle tai lentokoneeseen, voi luulla kulkevansa maailmassa ainutlaatuisin oikeuksin ja tarpein. Silloin voi harjoittaa suomalaisten toista kansallispahetta eli törmäilyä.

Olen kävellyt Osakassa valtavassa väentungoksessa ilman, että kukaan töni ketään. Kotimaan puolityhjillä kaduilla sen sijaan yhteentörmäyksiä syntyy tämän tästä. Haastavia ohitustilanteita jalankulkunopeuksilla pääsee syntymään vain sellaisessa kulttuurissa, jossa ollaan sinnikkäästi katsomatta päin toisia ihmisiä. Jos tuijottaa jalkoihinsa ja kännykkäänsä, saattaa hyvinkin törmätä toiseen.

Joistakin ihmisistä näkee, että he eivät ole tottuneet väistämään muita. Yksi ystäväni vastikään kulki aikuiskasvatuksellisista syistä tahallaan päin yhtä keski-ikäistä miestä, joka ei selvästikään aikonut väistää ketään.

Kenen kaupunki on? Jos se olisi kaikkien, me kulkisimme sujuvasti yhdessä, eikä ihmisiä jaettaisi niihin, jotka väistävät ja niihin, joita väistetään. Kaikilla olisi yhtäläinen oikeus päästä sinne minne ovat menossa.

Kirjoittaja on tamperelainen vapaa kirjoittaja.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!