Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Maija Halkosaari sairastui rintasyöpään ja ryhtyi toimitusjohtajaksi: ”Sitku-ajattelu on pelottavaa”

Kun Maija Halkosaari sairastui parantumattomaan rintasyöpään, hän perusti yrityksen. Unelmien toteuttamista ei kannata siirtää tulevaisuuteen, Halkosaari sanoo.

Toimittaja: Hanna Syrjälä
Kuvat: Liisa Takala

Maija Halkosaari

Fakta

Kuka?

Maija Halkosaari, 33, on Tampereen yliopistosta valmistunut hallinto- ja kauppatieteiden maisteri. Työskennellyt kansainvälistymiskonsulttina Finprolla ja Fintralla. Sairastanut rintasyöpää vuodesta 2012. Kotoisin Perhosta Keski-Pohjanmaalta.

Mistä tunnetaan?

Perusti viime syksynä Lullebiegga-nimisen yrityksen, joka tekee uimapukuja rintaproteesia käyttäville naisille.

Mistä ei tunneta?

”Voin syödä kerralla kuuden donitsin pakkauksen Arnoldsin donitseja. Tosin viidennen ja kuudennen välissä tarvitsen hörpyn vettä.”

Aamulenkkiä 15 kilometriä, sen päälle kuntosalille. Sellainen oli 29-vuotiaan Maija Halkosaaren aamurutiini. Kansainvälistymiskonsulttina työskennellyt Halkosaari oli aina ollut urheilullinen, juoksi maratonejakin.

Ja harrasti triathlonia, olympiamatkaa. Siihen kuului puolitoista kilometriä uintia.

Eräänä aamuna Halkosaari punnersi kuntosalin lattialla. Olkapää tuntui heikolta. Myös Halkosaaren niska oli ollut pitkään arka.

Kun rintaliiveihin tuli verta, hän meni työterveyslääkärille. Sieltä hänet ohjattiin Helsingin yliopistolliseen keskussairaalaan.

Halkosaarella oli rintasyöpä, joka oli levinnyt maksaan ja luustoon. Alusta saakka oli selvää, että hän ei parane.

Ensimmäisenä yönä diagnoosin jälkeen Halkosaari valvoi ja murehti.

”Mietin, miksi syöpä tuli minulle. Minähän urheilin ja elin terveellisesti”, Halkosaari sanoo nyt, neljä vuotta myöhemmin.

Jo tuona yönä hän kuitenkin sai rauhoitettua itsensä.

”Ymmärsin, ettei syöpä kysele, kenelle se tulee. Ei siis kannata jäädä hakkaamaan päätä seinään vaan yrittää mennä eteenpäin.”

 

Halkosaarelta leikattiin toinen rinta. Sen jälkeen hän yritti mahdollisimman pian jatkaa normaalia elämää. Siihen kuului sekin, että hän halusi päästä uimaan. Aivan sama, jaksaisiko uida kaksi vai kaksisataa metriä. Kunhan pääsisi liikkeelle.

Halkosaari osti uimapuvun, joka oli tarkoitettu rintaproteesia käyttäville naisille. Siinä proteesi laitettiin rinnan kohdalla olevaan taskuun.

Uimastadionin pihalla häntä jännitti.

”Pelkäsin kehoni paljastamista pukuhuoneessa ja suihkussa. Altaassa kuitenkin selvisi, että olin pelännyt vääriä asioita.”

Halkosaari laskeutui altaaseen ja lähti uimaan. Se oli ihanaa: hän tunsi miellyttävällä tavalla kehonsa rajat.

Hyvä tunne jäi kuitenkin lyhyeksi. Rintaproteesi alkoi tursuta ulos uimapuvun kainalosta.

Myöhemmin Halkosaari lomaili Kreikassa. Hän ui turkoosissa meressä ja hyppi puuveneristeilyllä laivan kannelta suoraan veteen.

Vasta jälkikäteen hän näki lomakuvasta, että tuolla risteilyllä hänen rintaproteesinsa oli navan kohdalla ja uimapuvun etumus puolityhjä. Kuva hävetti.

Toisella lomalla hän luki eteenpäin kumartuneena naistenlehteä rantatuolissa. Turhan myöhään hän huomasi proteesin vetäneen uimapuvun etumuksen niin alas, että hänen kaula-aukkoonsa näkyi suoraan.

Halkosaari halusi löytää itselleen täydellisen uimapuvun. Hän etsi sellaista aina ulkomaanmatkoiltaankin – turhaan.

Myyjät eivät aina edes ymmärtäneet hänen tiedustelujaan. Rintaproteesi? Ai joku erikoinen uimapuku? Siis push up -bikinit?

”Suomessa rintasyöpään sairastuu noin 5 000 naista vuodesta, ja noin puolelle tehdään rinnanpoistoleikkaus. Meitä on paljon, mutta meitä ei palvella kuluttajina.”

Halkosaarta suretti ajatus, että karkailevien proteesien vuoksi osa naisista on lopettanut uimisen kokonaan. Uimiseen kun liittyy niin paljon mukavaa: liikunta, auringon ottaminen, lomailu.

Ei Halkosaarikaan tosin aina pystynyt uimaan. Syöpä pysyi kurissa lääkkeillä, mutta ne toimivat vaihtelevasti.

”Erään lääkkeen vuoksi laihduin lyhyessä ajassa 15 kiloa ja menin heikkoon kuntoon. Toisaalta yksi vuosi oli sellainen, että melkein unohdin sairastavani syöpää.”

Läheiset olivat aluksi järkyttyneitä kuullessaan Halkosaaren syövästä. Kun he kuitenkin näkivät Halkosaaren elävän ja käyvän töissä kuten ennenkin, he rauhoittuivat.  

Sairastuttuaan Halkosaari tutustui muihin rintasyöpää sairastaviin. Uimapuvut ja niistä johtuneet nolot tilanteet tulivat usein puheeksi.

Lopulta Halkosaari koki kuulleensa tarpeeksi: hän päätti alkaa itse tehdä uimapukuja rintansa menettäneille naisille. Viime syksynä hän irtisanoutui töistä ja perusti Lullebiegga-nimisen yrityksen. Nimi tarkoittaa saamen kielellä etelätuulta.

Halkosaari on koulutukseltaan hallinto- ja kauppatieteiden maisteri. Tekstiiliteollisuuteen siirtyminen oli hänen mukaansa rohkein asia, jonka hän on elämässään tehnyt.

”En itse osaa vaihtaa edes lankaa Singeriin, joten piti löytää hyvät ihmiset ympärille. Olin aina ajatellut, että työskentelisin pikemminkin metsäkoneiden kuin vaatteiden parissa.”

Halkosaari ei pitänyt sairauttaan esteenä yrittäjäksi ryhtymiselle. Pikemminkin päinvastoin: piti heti toimia, jos halusi.

”En ole koskaan ollut mikään sitku-ihminen, joka lykkää asioita parempaan hetkeen. Sellainen ajattelu on pelottavaa. Ihmiset jättävät tekemättä haluamiaan asioita, koska aikovat tehdä ne kesälomalla tai eläkkeellä.”

Lullebiegassa aloitettiin vimmainen tuotekehittely. Apuna oli rintansa menettäneiden testiryhmä, jolta kerättiin joka vaiheessa mielipiteitä. Koko ajan oli selvää, että jos ei saada tehtyä proteesit paikoillaan pitävää uimapukua, yritys haudataan.

”Yhdessä vaiheessa näytti jo hyvältä. Sitten yksi testiryhmään kuuluva antoi uimapuvulle arvosanan 7. Tuotekehittelyä piti jatkaa.”

Nyt Halkosaaren kriteerit täyttäviä uimapukuja on jo myynnissä verkkokaupassa. Helmikuun aikana myyntiin tulevat loputkin mallit.

Halkosaari haaveilee, että jatkossa yritys tekisi myös rintaliivejä ja urheilutoppeja. Rintaproteesia käyttävälle kun eivät aina käy tavalliset topit, sillä esimerkiksi kaula-aukko ei saa olla liian avonainen.

Yhden asian Halkosaari haluaa tehdä selväksi koko maailmalle: ”On mahdollista yhdistää rintaproteesi ja se, että näyttää ihan perhanan hyvältä.”

Lullebiegga käyttää paljon alihankkijoita. Työntekijöitä on viisi, joista Halkosaari on toimitusjohtaja. Tällä hetkellä hän tekee paljon kotoa käsin – tai oikeastaan siskonsa luota, missä hän nyt asuu.

Yksin pärjääminen kotona muuttui raskaaksi, sillä Halkosaaren tilanne heikkeni hiljattain. Syövän hoitaminen lopetettiin helmikuun alussa: kasvaimet olivat levinneet liian laajalle ja solut eivät uusiutuneet lainkaan. Nyt Halkosaarta hoidetaan enää palliatiivisesti eli kipuja lieventävästi. Hänelle on jo paikka varattuna saattohoitokoti Terhokodista.

Halkosaari on joutunut järkyttämään läheisiään toisen kerran. He kun tottuivat jo ajatukseen, että syöpä ei olekaan välitön kuolemantuomio.

Läheisten ajattelu on Halkosaaren mielestä syövän raskaimpia puolia.

”Omasta tilanteesta on syyllinen olo. Haluaisin tuoda ystäville ja perheenjäsenille tukea ja voimaa, mutta nyt aiheutankin heille surua ja epämukavuutta.”

Halkosaaren unentarve on kasvanut. Myös kipu on jatkuvaa ja tuntuu joka puolella kehoa.

Joskus hän nukkuu huonosti kipujen vuoksi. Aamu voi olla vaikea, mutta hän pyrkii silti tekemään töitä.

Kuolema ei pelota.

”Kun keho väsyy, mielikin alkaa hyväksyä tilanteen. Keho ohjaa mielen oikeaan asetelmaan.”

Halkosaaren isä kuoli syöpään, kun hän oli teini-ikäinen. Se osaltaan opetti Halkosaaren suhtautumaan kuolemaan.

”Kun kohtasi kuoleman ja käsitteli sen, se jotenkin maallistui. Oli pakko hyväksyä, että kuolema on osa elämää.”

Yrityksessä on jo tehty suunnitelmat, miten toimia sitten, kun Halkosaari voi työskennellä enää 50-prosenttisesti, 20-prosenttisesti tai ei ollenkaan. Toimitusjohtaja uskoo, että firma pärjää ilman häntäkin.

”Kyllä se seisoo jo omilla jaloillaan.”

Halkosaari harmittelee välillä, että ei koskaan käynyt Uudessa-Seelannissa.

Sitten hän alkaa miettiä, harmittaako se häntä oikeasti. Hän tulee siihen johtopäätökseen, että ei. Ja sitä paitsi senkin ajan hän on saattanut viettää läheistensä kanssa: pelata vaikka siskon poikien kanssa lautapeliä.

Halkosaari käy edelleen uimassa. Uimahallin pukuhuonetta ja suihkua hän ei ole pelännyt vuosiin. Joskus lapset kysyvät, miksi hänellä on vain yksi rinta, mutta hän selittää mielellään.

”Olen myös itse aloittanut suihkuhuoneessa keskusteluja. Olen kysynyt uimapuku päällä vierailtakin ihmisiltä, että ovatko oikea ja vasen rintani samalla korkeudella.”

Halkosaaren uimat matkat ovat lyhentyneet huimasti. Kilpailuhenkistä kuntoilijaa harmittaa, kun sisko pysyy uidessa perässä.

Silti uiminen tuntuu hyvältä. Se on kuin fysioterapiaa – ja päälle vielä rentoutusta ja hyvää oloa.

Sen kaiken Halkosaari soisi muidenkin rintansa menettäneiden naisten kokevan, ihan perhanan hyvännäköisinä.

Näistä en luovu

Mutkaton suhtautuminen.

”Pyrin asennoitumaan asioihin niin, että ei tehdä kärpäsestä härkästä.”

Haaveilu ja haaveiden toteuttaminen.

”Haaveilen siitä, että yhä useampi yritys alkaisi tehdä vaatteita rintasyövän sairastaneille. Mitä enemmän valinnanvaraa ja kilpailua, sen parempi.”

Liikkeelle lähteminen.

”Aiemmin yritin olla maratonkunnossa, mutta nyt maalit ovat toisenlaiset. Silti liikkumisen ilon voi säilyttää.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!