Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Seksistä tuli iloton velvollisuus

Elämä
 
Maija Aalto Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on kaupunkitoimituksen toimittaja. Seuraa Maija Aaltoa Twitterissä.

Yhdyntätiheys. Siinä vasta eroottinen sana. Kuinka ilotonta onkaan elämämme.

Tuorein väestöliiton seksitutkimus oli taas sitä samaa: keskivertosuomalainen on yhdynnässä enää kerran viikossa. Enää, koska määrähän on laskenut joka tutkimuskerta aina vain alemmaksi.

Seksitutkimus on ehkä vähiten seksikäs asia maailmassa, mutta tätä kannattaisi vihdoin kuunnella. Mitä tämä nimittäin meistä kertoo?

Yhden parin kuiva kausi voi olla ohimenevä ilmiö, elämä muuten siedettävän onnellista. Kun tuhansilla halut ja todellisuus eivät ollenkaan kohtaa, se on oire jostain isommasta.

Aallon epätieteellinen tieteellisten tulosten tulkitsemistoimisto arvioi tulosta näin: monilla meistä on koko ajan paha olla.

Laajaan tutkimusaineistoon mahtuu myös suuri joukko tyytyväisiä ja tyydytettyjä ihmisiä. Samoin heitä, joille vähän on tarpeeksi tai liikaa. Seksin pelkistäminen pelkäksi yhdynnäksi on sekin plaah, tylsä tapa ajatella.

Silti: sekä miehet että naiset haluaisivat selkeästi useammin kuin saavat. Ero toiveen ja toteutuneen välillä on kasvamaan päin.

Kuilu halujen ja tarpeiden välillä ei koske vain yksinäisiä tai ihmisiä, joiden ihmissuhteet ovat juuri nyt vähän complicated. Määrä on laskussa myös parisuhteissa. Tai siis tarkemmin sanottuna: parisuhteissa, jotka ovat kestäneet vasta alle 30 vuotta.

En jaksa uskoa, että 1970-luvulla, kun peitto vielä heilui vilkkaammin tilastojen mukaan, kaikki olisi ollut paremmin. Määrä ei takaa laatua, tyydytyksestä puhumattakaan –aikoina, jolloin toisen sukupuolen seksuaalisesta tukahduttamisesta vasta alettiin päästä eroon.

Mutta ei tämä nykyinenkään tilanne hilpeältä vaikuta.

Tutkija Osmo Kontula antoi taannoin pikaselityksen, että älypuhelimen hiplaaminen sängyssä menee usein puolison hiplaamisen edelle. Kosketusnäyttö tai viihde ylipäätään varastaa varmasti aikaa rakastelultakin, mutta ehkä tekniikka ei yksin selitä sitä, miten suhtaudumme toisiimme.

Minun selitykseni on tämä:

Yhteiskuntana emme ole seksuaalisesti vapautuneita, vaikka jotkut yksilöt ovatkin. Yhteiskuntana olemme seksuaalisesti kaavoihimme kangistuneita. Näiden kaavojen mukaan seksistä pitäisi nauttia normiin sopivalla tavalla.

Monella pelkästään suhde omaan ruumiiseen on vääristynyt, saati sitten toisen ruumiiseen.

Joka paikassa kyllä tyrkytetään seksiä – mutta lopulta hirmuisen konemaista ja konservatiivista seksiä. Ikään kuin kaikkien nautinto syntyisi samoja nappeja painamalla, samassa järjestyksessä. Otetaan vähän tylsiä yleistyksiä, sotketaan sekaan ikivanhoja käsityksiä sukupuolista ja sitten ihmetellään, kun ei vaan paneta.

Seksi ei ole enää palkinto tai rentoutumiskeino vaan ylimääräinen velvollisuus. Jos orgasmikin on vain uusi suoritus muiden päälle, tekee ehkä mieli ennemmin nukkua.

Kenties se toinen ihminen rinnalla on silti yhä ihana. Kenties sitä toista ei enää oikein edes näe tai tunne – tai varsinkaan viitsi kuunnella.

Seksistä on tullut hirvittävän vakava asia, vaikka hauskaahan sen piti olla.

Keskustelu jatkuu myös osoitteessa twitter.com/maija_aalto

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!