Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Asiantuntija: Sisaruksen härnääminen on lapsen kehityksen kannalta hyödyllistä

Kinastelusta on sisaruksille myös hyötyä, sanoo kasvatustieteen apulaisprofessori Debra Harwood.

Elämä
 
Juha Matias Lehtonen
Monkey Business Images
Kuva: Monkey Business Images

Miksi pikkusisarus härnää isosisarustaan? Kasvatustieteen apulaisprofessori Debra Harwood, Brock-yliopisto vastaa:

”Vanhempi tai fyysisesti isompi lapsi pystyy yleensä määräämään leikkien luonteen ja hallitsemaan leikkikalujen käyttöä. Pikkusisarus voi härnäämällä haastaa isomman lapsen valta-aseman ja tasoittaa näin pelikenttää. Toisaalta kiusanteko voi myös toimia yksinkertaisesti kutsuna leikkiin.

Menestyksekäs härnääminen edellyttää lapselta hyviä sosiaalisia taitoja. Saman perheen lapset tuntevat toisensa ja tietävät, mikä toista eniten ärsyttää. Tästä syystä sisarukset päätyvät kiusaamaan toisiaan enemmän kuin lapset yleensä.

Lapsen kehityksen kannalta pieni härnääminen on hyödyllistä, eikä siitä tarvitse huolestua. Usein vanhemmat yliarvioivat, kuinka paljon heidän lapsensa todellisuudessa tosiaan kiusaavat. On silti hyvä jutella kunkin lapsen kanssa erikseen ja selvittää, miten he kokevat keskinäisen kiusoittelun. Tämä auttaa vanhempia hahmottamaan, onko härnäämisessä kyse harmittomasta leikistä, vai pitäisikö siihen joltakin osin puuttua.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!