Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ylipaino nakertaa lemmikkien terveyttä – eläinlääkäri antaa ohjeet ruokavalioon

Elämä
 
Mara Zemgaliete
Kissa lihoo, jos se syö liikaa ja liikkuu liian vähän.
Kissa lihoo, jos se syö liikaa ja liikkuu liian vähän. Kuva: Mara Zemgaliete

Joka kolmas eläinlääkärin vastaanotolle tuleva koira tai kissa on ylipainoinen, sanoo eläinlääkäri Kati Niiranen. Maailmalla tehtyjen tutkimusten mukaan 25–40 prosenttia kissoista ja koirista on ylipainoisia.

”Lemmikkien ylipaino-ongelmat ovat kasvaneet samaa tahtia kuin ihmistenkin”, Kati Niiranen sanoo.

Ylipainon syy on liika syöminen. Joskus taustalla voi olla myös sairaus, esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta.

”Koirat saavat usein liikaa herkkupaloja ja ruokaa, koska ruokkiminen on helppo tapa osoittaa kiintymystä lemmikkiään kohtaan. Hyvä ruokahalu on omistajille yleensä merkki siitä, että eläin on terve. Kissojen kohdalla varsinkin sisäkissojen ruokinnassa täytyy olla tarkkana, koska ne kuluttavat huomattavasti vähemmän energiaa kuin ulkona liikkuvat kissat, jotka metsästävät ruokansa.”

Tavallisen maatiaiskissan ihannepaino on 4–5 kiloa. Isompi rotu voi painaa enemmän. Vuoden ikäisenä kissa tai koira on ihannepainossaan. Niiranen kehottaa kirjaamaan ylös vuoden ikäisen lemmikin painon, jossa olisi hyvä pysyä.

Ylipainosta eläimelle seuraa samantyyppisiä ongelmia kuin ihmisellekin. Ylipaino rasittaa sydäntä, hengityselimiä ja niveliä ja lyhentää odotettavissa olevaa elinikää. Jos eläimellä on sydänoireita tai nivelrikkoa, ylipaino pahentaa oireita. Kissoilla ylipaino altistaa kakkostyypin diabetekselle sekä virtsatieongelmille.

Steriloidun tai kastroidun lemmikkieläimen aineenvaihdunta hidastuu leikkauksen jälkeen ja ruoka maistuu. Leikatuille lemmikeille on olemassa omia ruokavalmisteita.

Eläimen laihdutuskuurin voi aloittaa jättämällä ylimääräiset herkkupalat pois. Ruuan määrää voi vähentää ja liikuntaa lisätä.

”Jos eläin on kunnolla ylipainoinen, light-tuotteet eivät välttämättä riitä. Silloin voi kokeilla eläinlääkäriasemalta saatavia laihdutusruokia.”

Niirasen mukaan paras ruoka lemmikille on laadukas kissan tai koiran valmisruoka. Siinä on huomioitu lemmikin erilaiset ravitsemukselliset tarpeet, ja valmisruuat sisältävät kaikki eläimen tarvitsevat ravintoaineet. Kotiruuasta voi puuttua joitakin ravintoaineita. Kissalle on hyvä tarjota sekä märkäruokaa että kuivaruokaa. Koira pärjää kuivaruualla.

Koirat huolehtivat yleensä nestetaspainosta, mutta aavikkoeläimiin kuuluvat kissat unohtavat usein juoda. Märkäruuista kissa saa nestettä, mutta kissaa on hyvä houkutella juomaan myös vettä.

Juomakuppeja kannattaa olla useampi, ja ne on hyvä sijoittaa kissan kulkureittien varrelle tai lepopaikkojen viereen. Kissa saattaa pitää joko leveästä ja matalasta astiasta, korkeasta kukkamaljakkotyyppisestä vesikiposta tai hanasta hitaasti valuvasta vedestä. Koiran ruoka- ja juomakuppi voivat olla vierekkäin, sillä koira muistaa juoda.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!