Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Kirjailija väsyi lastensa seuraan: ”Äitimyytin mukaan äiti on sosiaalinen ja koko ajan lapsistaan kiinnostunut”

Kirjailija Pauliina Vanhatalo koki jatkuvaa syyllisyyttä, koska ei jaksanut olla koko ajan lastensa seurassa. Sitten hän löysi muitakin äitejä, joille yksin oleminen on tärkeää.

Hanna Syrjälä HS
Kuvat Pekka Fali

Viikonloput, arkipyhät ja kesälomat. Ne kiristivät Pauliina Vanhatalon pinnaa, koska silloin hänen lapsensa olivat koko ajan kotona.

Juuri kun Vanhatalo oli syventynyt kirjaan, tuli keskeytyksiä. Tuo toinen kiusaa! Tule auttamaan vessassa! Laita dvd!

Vanhatalo teki mitä pyydettiin, mutta saattoi keskeytyksestä ärtyneenä tiuskia lapsille. Siitä tuli syyllinen olo.

Kuten tuli siitäkin, ettei Vanhatalo nauttinut lasten kanssa leikkimisestä, pelaamisesta ja puuhailusta. Hyvä äitihän haluaa aina olla lastensa seurassa – eikä haaveile siitä, että saisipa olla yksin ja lukea rauhassa.

Välillä Vanhatalo leikki ajatuksella, miten ihanaa olisi olla vankilassa tai parantolassa. Hänelle laitettaisiin ruokaa luukusta ja hän voisi vain uppoutua tarinoihin ja ajatuksiinsa.

Mad Men -sarjassa 1960-luvun äidit joivat viiniä keittiössä ja lapset leikkivät keskenään ulkona. Vanhatalo katsoi sitä ihaillen, koska nuo äidit olivat niin huolettomia, vailla syyllisyyttä.

Vuonna 2005 Vanhatalo rakastui ja oli pian raskaana. Muutama vuosi myöhemmin perheeseen syntyi toinen lapsi.

Päätös perheen perustamisesta oli impulsiivinen. Osaltaan siihen kuitenkin vaikuttivat Vanhatalon hyvät kokemukset omasta lapsuudenperheestä. Perhe oli lämmin ja turvallinen paikka kasvaa – miksei sellaista maailmaa rakentaisi itsekin?

Molempien lasten vauva-aika oli raskas, mutta helpotusta ei ollut luvassa.

Vanhatalo oli aina ollut ihminen, joka haluaa hävitä kuvitteellisiin maailmoihin: pois siitä, joka on oikeasti läsnä. Hän myös tarvitsi aikaa, jolloin sai olla yksin.

Hän kuitenkin ajatteli, että äidiksi tultuaan muuttuisi.

”Aivan kuin lapsen saaminen voisi muuttaa koko ihmisen: kokemusmaailman ja aivotkin.”

Perhe-elämä tuntui Vanhatalosta työläältä. Koko ajan piti reagoida lasten toiveisiin, mukautua toisten rytmiin ja olla seurassa. Edes kirjaa ei voinut lukea rauhassa.

”Jos täytin tiskikonetta tai siivosin, lapset olivat tyytyväisiä. Kirjan lukeminen oli kuitenkin sulkeutumista. Lapset vaistosivat, että se on vetäytymistä maailmaan, jota he eivät jaa.”

Vanhatalon mies jaksoi onneksi häärätä lasten kanssa. Hänelle se oli niin luontevaa, että hän alkoi jopa opiskella lastentarhanopettajaksi. Mutta kun pariskunta alkoi remontoida 1850-luvulla rakennettua taloa Raahessa, mies ei ehtinyt olla niin paljon lasten kanssa. Se kaatui aiempaa enemmän Vanhatalon vastuulle – ja väsytti häntä suuresti.

Vuonna 2014 Vanhatalo sairasti keskivaikean masennuksen. Hänestä tuli hetkeksi sänkyäiti, joka hoiti suurimman osan asioista sängyssä tai sohvalla maaten.

Ei se niin huonosti sujunut. Maatessakin saattoi halata ja paijata, katsoa piirustuksia ja jutella. Ja jos lapsi tarvitsi apua, sitten Vanhatalo nousi.

Sängyssä ehti myös ajatella. Vanhatalo alkoi ymmärtää, miksi oli lopulta siinä jamassa, että itki lähes joka päivä.

Yksi syy oli selvästi se, että hän oli vuosikausia yrittänyt äitinä esittää jotain muuta ihmistä. Kun se ei onnistunut, olo oli syyllinen. Hän myös kärsi siitä, että joutui tukahduttamaan niin paljon omasta persoonastaan.

”Olin aina ollut tarkkailija ja tykännyt ulkopuolella olemisesta. Silti ajattelin, että äitinä minun pitää olla perheen keskipiste.”

Vanhatalo ei ollut saanut äitiyteen sellaista mallia, että äitikin voi uppoutua töihin tai matkustella itsekseen.

Myöskään tarkkailevia, syrjään vetäytyviä äitiyden malleja hän ei ollut nähnyt.

”Äitimyytin mukaan äiti on käytännöllinen, sosiaalinen ja koko ajan lapsistaan kiinnostunut.”

Introvert parent eli introvertti vanhempi, kirjoitti Vanhatalo Googleen masennusvuoden elokuussa. Hän ei ollut aiemmin ajatellut olevansa introvertti.

”Luulin sen tarkoittavan sitä, että on ujo ja sosiaalisesti taitamaton, enkä tunnista niitä piirteitä itsessäni. Introverttiuteen kuitenkin liittyy myös yksinäisyyden tarve ja se, että voi syventyä haluamaansa asiaan pitkiksi rupeamiksi kerrallaan.”

Vanhatalo löysi liudan englanninkielisiä blogeja, joissa introvertit äidit kertoivat tuntemuksistaan. Kaikki oli niin tuttua: Paniikin tunne tulevasta kesälomasta. Ärtymys ja ahdistus, jos joutuu olemaan monta päivää sosiaalinen.

Löytyi jopa kohtalotoveri, joka niin ikään ihaili Mad Men -sarjan äitejä.

”Se oli käänteentekevää ja tuntui synninpäästöltä: En ollutkaan maailman ainoa äiti, jolle perhe-elämä on vaikeaa. Hankaluuksille oli selitys.”

Kaikki bloggaajat olivat naisia. Vanhatalo uskoo sen johtuvan siitä, että introverttiutta ja äitiyttä on vaikeampi yhdistää kuin introverttiutta ja isyyttä.

”Se menee niin ristiin sen kanssa, millainen kuva on hyvästä äidistä. Maailmanlaajuisesti katsoen isillä on suurempi oikeus ottaa tilaa töilleen ja tarpeilleen.”

Suomessa tilanne on monessa perheessä toisin.

”Tasa-arvoajattelussa odotetaan, että isä tekee puolet. Siksi isilläkin on yhä enemmän paineita, että pitää olla jatkuvasti lapsille läsnä ja aktiivinen.”

Oivallus introverttiudesta on tuonut Vanhatalon perheeseen paremman tasapainon.

”Aiemmin jaksoin hetken toteuttaa ideaalia äitiyttä, mutta sen jälkeen olin väsynyt ja toimintakyvytön monta päivää. Nyt otan rohkeammin tilaa itselleni, ja sen vuoksi perhe-elämäkin on tasaisempaa.”

Vanhatalon mies pyrkii järjestämään vaimolleen tarpeeksi omaa aikaa. Hänelle vaimon introverttius ei ole ongelma.

”Mies rakastui minuun sellaisena kuin olen.”

Luonnostaan yksinäisyyttä tulee jo sillä, että Vanhatalolla on yksinäinen kirjailijan työ. Sekin helpottaa, että lapset ovat isompia: iältään 9 ja 6 vuotta.

”Jos pienellä lapsella on jano, siihen on reagoitava heti. Isommalle voi sanoa, että mene juomaan.”

Perheessä ei pyritä siihen, että vanhemmat jakaisivat vastuun lapsista puoliksi. Työnjako on muodostunut sellaiseksi, että mies leikittää, pelaa ja retkeilee, Vanhatalo kuuntelee ja juttelee.

Vanhatalo viettää mieluiten aikaa kahdestaan kunkin perheenjäsenen kanssa.

”Pitääkö aina olla kuten mainoksissa, joissa koko perhe on onnellisena piknikillä? Minulle jo neljän hengen seurue on suuri.”

Vanhatalon mies hoitaa pääasiallisesti vanhempainillat ja muut lapsiin liittyvät sosiaaliset riennot. Hän on luonteeltaan joustava ja ulospäinsuuntautunut.

”En tiedä, millaista olisi, jos molemmat vanhemmat olisivat introvertteja. Varmasti olisi vimmaisia neuvotteluja, että molemmat saavat olla tarpeeksi yksin. Voi myös olla, että introvertit pariskunnat hankkivat korkeintaan yhden lapsen.”

Joidenkin mielestä vanhempien pitäisi panna omat tarpeensa sivuun, kun lapset ovat pieniä.

Eikö siis Vanhatalokin voisi nauttia lapsistaan nyt ja lukea kirjoja loppuelämänsä ajan?

”Tasapaino perheeseen syntyy vain sitä kautta, että hyväksytään perheenjäsenten persoonallisuudet, myös vanhempien. Jos ei saa olla sellainen kuin luonnostaan on, tulee jatkuva toivottomuuden ja lannistumisen tunne.”

Vanhatalo ei voi väittää, ettei vieläkin toisinaan tiuskisi, jos tulee keskeytetyksi. On hänellä edelleen välillä huono omatuntokin.

Kesälomia hän ei kuitenkaan enää vihaa.

”Aamulla voin lenkkeillä tunnin koiran kanssa. Saatan myös mennä hetkeksi kahvilaan kirjoittamaan. Kun itse en tee siitä ongelmaa, ei se sitä ole muillekaan.”

Lapsille Vanhatalo on selittänyt, että ihmiset ovat erilaisia ja tarvitsevat eri tavalla yksinäisyyttä. Väkisin ei tarvitse olla seurassa, vaikka se olisikin muiden kuva onnellisuudesta.

”Usein ajatellaan, että elää hyvää ja menestynyttä elämää, kun on paljon kavereita. Sitten introvertit miettivät, onko heissä jotain vikaa, kun eivät halua juhliin tai ystävystyä useampiin ihmisiin. On kuitenkin turhaa kyseenalaistaa itselleen luonnollista elämisen tapaa.”

Vanhatalo ei enää haaveile parantolasta eikä vankilasta. Tammikuussa hän oli kaksi viikkoa yksin Espanjassa kirjoittamassa – ja kaipasi perhettä kovasti. Muutenkin tuntuu joka päivä mukavalta, kun lapset tulevat kotiin koulusta ja päiväkodista.

”Ilahdun, kun näen taas nuo minulle rakkaat tyypit.”

Viikonloppuna Vanhatalo ei silti pahastu, jos mies ja lapset päättävät lähteä retkelle.

Kun ovi pamahtaa kiinni, Vanhatalo menee sängylle, avaa kirjan, eikä hetkeen kuule eikä näe mitään muuta.

Näistä en luovu

Lukeminen

”Luen käyttöohjeita tai maitopurkin kylkeä, jos muuta ei ole saatavilla.”

Pitkät unet

”Uni on sekä nautinto että perustarve. Menen varhain nukkumaan ja herään mahdollisimman myöhään.”

Lattekahvi

”Olen juonut vasta vuoden kahvia, mutta addiktio kehittyi nopeasti.”

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!