Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Naisten pimeä keskiaika oli eilen

Mummin lastenhoitopulmat herättivät tajuamaan, miten tärkeää on puolustaa lapsiperheiden oikeuksia, kirjoittaa toimittaja Maija Aalto.

Elämä
 
Maija Aalto Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on kaupunkitoimituksen toimittaja. Seuraa Maija Aaltoa Twitterissä.

”Vauva alkoi jo olla liian eläväinen yksin jätettäväksi.”

Luen sukuni naisten kirjoitelmia viime vuosisadan puolivälistä ja olen järkyttynyt. Olen pullamössösukupolvea. En muistuttamatta hahmota, miten lähellä historiassa Suomi oli lapselle ja naiselle vihamielinen maa.

Lainaus on isomummoni Martta Vihisen tekstistä, jossa hän kuvailee tyttärensä eli mummini lastenhoitopulmia 40-luvulla.

Mummi oli terävä tyttö ja tahtoi lääkäriksi. Ensin opintojen tiellä oli pari sotaa, jotka lennättivät opiskelijat palvelemaan sotasairaaloihin. Sitten tielle tuli yksi kurssikaveri, ukkini. Sitten vauva vuodessa, kun lääkis juuri aukesi sodan jälkeen.

Mummi ei luovuttanut kesken. Ensimmäinen vauva jäi sukulaisten hoiviin satojen kilometrien päähän. Toinen kulki vaunuissa mukana sairaalalta ja luentosalilta toiselle: ”Ihme, että äiti jaksoi seurata opetusta, vaikka kuuli lapsen itkua pihalla tai näki jonkun hermosairaan leikkivän hänen kanssaan puistossa”, kuvailee isomummo.

Kovina pakkaspäivinä vauva jätettiin kotiin yksin nukkumaan, kun lapsenvahtiin ei ollut rahaa.

Mummi oli etuoikeutettu monella tavalla. Perhekin tuki, vaikka kaukaa. Päntäten valvotut yöt myös kannattivat. Neljäs vauva eli isäni ja loput pikkusisarukset syntyivät kahden lääkärin talouteen, jossa oli varaa maksaa lastenhoitoavusta. Mummi piti loppuikänsä meteliä lasten ja perheiden oikeuksista.

Harvalla duunarilla oli mahdollisuutta valita tämänkään vertaa. Joka penni meni elämiseen, lapset pärjäsivät siinä sivussa, enemmän tai vähemmän heitteillä.

Nykyisin puhutaan lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen. Tämä onkin kaiken ydin. Silti: kun Suomi leikkaa lapsiperheiltä, leikkaamme myös kaikkien naisten oikeuksista. Tai kaikkien pikkulasten vanhempien.

Ei perheen ja työn yhdistäminen nykyäänkään käy kuin tanssi. Silti hyvinvointi-Suomeen kasvaneelle on itsestäänselvyys, että voi jäädä hoitamaan vauvaansa pelkäämättä, että työ- tai opiskelupaikka menee siksi alta. Tai että uskaltaa töihin, koska lapsi on päivän turvassa. Tai että tällaiset oikeudet ovat subjektiivisia, ilman eri harkintaa kaikille kuuluvia, kohtuuhintaisia.

Merkillisen helpolla me annamme nämä oikeudet viedä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!