Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Karhukuvaaja Kimmo Ohtonen pakeni lapsena perheen ongelmia yöksi metsään

Elämä
 
Heidi Väärämäki Akseli Valmunen
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/4ccdc17ed18a0dddc82d9d9fc25c788d860d5f12-2539087-PGM%20240316%20ARKA%20PAIKKA%20PUHDAS_05.jpg
Arka paikka: Metsä on Kimmo Ohtoselle turva, ammatti ja intohimo
HSTV:n Arka paikka –ohjelmassa Anja Snellmanin vieraana on luontokuvaaja Kimmo Ohtonen, joka löysi lapsena turvan kodin ongelmilta metsästä ja sen eläimistä.

Männynkäpy puraisi Kimmo Ohtosen paljasta jalkapohjaa. Hämärässä metsässä oli vaikea nähdä, mihin askeleet osuivat. Kesäyön valo pysyi piilossa. Hellepäivän jälkeen taivaalle pakkautuneet pilvet pitivät siitä huolen.

Yhdeksänvuotias Ohtonen ei hidastanut tahtia. Pimeä metsä tuntui turvallisemmalta kuin mökki, josta hän oli hetkeä aiemmin hiipinyt ulos. Ohtonen tiesi, että raivokohtausten jälkeen isä nukkui sikeästi.

Hän jatkoi syvemmälle, kunnes myrskyn juuriltaan repimät puut, naavan verhoamat männynoksat ja saniaiset tekivät metsästä tiheän kuin viidakko. Maa oli kostea, mutta väsyneenä se ei haitannut. Ohtonen kävi kuusen alle makuulle. Täältä kukaan ei löytäisi häntä.

Vieressä rasahti oksa. Uni kaikkosi. Hänen piilonsa oli paljastunut.

Ohtonen makasi selällään ja kuunteli. Oliko se isä?

Metsä oli hiljaa. Hän kohotti päätään.

Parinkymmenen metrin päässä, vasten sammalmätästä seisoi uroskarhu.

Aamuhämärässä se katseli metsäänsä. Ohtosen sydän hakkasi. Karhu nousi männyn runkoa vasten ja rapsutteli selkäänsä.

Irronneet kaarnanpalat jäivät mättään päälle muistoksi, kun eläin katosi puunrunkojen taa.

Eihän sitä kukaan olisi uskonut, vaikka mökkiseudulla tiedettiinkin liikkuvan karhuja. Niinpä Ohtonen ei kertonut kohtaamisesta vuosiin kenellekään. Ei edes äidille. Hänellä oli tarpeeksi huolia.

”Karhusta tuli mielikuvitusystäväni. Annoin sille lempinimeksi John Goodman, suosikkinäyttelijäni mukaan. Toisten poikien sankari oli Hulk tai Batman, minun karhu nimeltä John Goodman”, Kimmo Ohtonen sanoo.

Kevätaurinko ja vuoristotuuli ovat saaneet Ohtosen, 35, poskipäät punoittamaan. Hän on juuri palannut Helsinkiin viikon kuvausmatkalta Norjan Dovrefjellin kansallispuistosta. Siellä Ohtonen oli kuvaamassa Ylen uutta dokumenttisarjaa, joka käsittelee pohjoisen luonnon ja ihmisen suhdetta.

Luonto ja luonnonsuojelu pitävät toimittajana työskentelevän Ohtosen kiireisenä. Vuoden sisällä hän on kuvausreissuillaan seurannut islantilaisia valaanpyytäjiä ja kohdannut jääkarhuemon pentuineen Huippuvuorilla. Ohtosen tunnetuin tempaus lienee saimaannorppien suojelukeräys, jonka aikana hän keräsi norpille 300000 euroa uimalla Saimaalla 140 kilometriä. Mutta läheinen luontosuhde on kotoisin ihan muualta – kodin takapihalta Keravalta.

Sieltä alkoi pieni metsä, jossa liikkui rusakoita, oravia ja fasaaneja. Metsikössä Ohtonen seurasi pikkupoikana eläimiä iltamyöhään, kun viivytteli kotiin palaamista.

”En ole perinteinen erämies, joka on asunut ikänsä korvessa. Tykkään ihmispaljoudesta ja kaupungeista.”

Eräkämpillä ja kuvauskojuilla keravalaislähtöinen luonnonsuojelija otetaan usein sydämellisesti vastaan. Mutta silloin tällöin hän saa kuulla olevansa kaupunkilaispelle, joka ei ymmärrä luonnosta mitään.

”Uskon, että vaikkapa Kallion punaviherkuplassa on usein paljon terveempi luontosuhde kuin ikänsä maalla asuneilla. Tiedän äijiä, jotka romantisoivat itsensä Havukka-ahon ajattelijan kaltaisiksi metsien miehiksi, mutta todellisuudessa luonto on heille pelkkä lihakauppa. Moni heistä on menettänyt täysin kunnioituksensa luontoa kohtaan.”

Ohtonen ottaa esimerkiksi susiin kohdistuvan vihan. Aikuiset miehet demonisoivat luonnon uhkaavan karjaa ja lähitienoon lapsia. Sitten susia kaadetaan julmasti raudoilla ja myrkyillä.

”Usein taustalla on katkeruus siitä, että elämä syrjäseudulta on kadonnut kaupunkeihin. Valta on Helsingissä ja Brysselissä, joten ainoa, mihin nämä miehet voivat enää käyttää valtaansa, ovat pelottavina pidetyt metsän eläimet.”

Ohtoselle itselleen metsä oli lapsena kotia turvallisempi paikka.

Vanhemmat ja isoveli odottivat koulun parkkipaikalla, kun jalkapallojoukkueen bussi kaarsi pihaan. Ohtosen turnausmatka Tanskassa oli ohi, ja perheen auto oli pakattu valmiiksi. Edessä oli kuukausi kesämökillä.

Ystävien vanhemmat toivottivat hyvää lomaa. Kimmo Ohtosen kurkkua kuristi. Hän tiesi, että tulisi taas öitä, jolloin olisi parasta karata metsään.

Veljesten päivät mökkityömaalla venyivät kahdeksantuntisiksi. Laudat olivat painavia ja tehtävät vaikeita, mutta virheitä ei saanut tehdä. Kun isä suuttui, kaikki kärsivät. Raivo oli silmitöntä. Vasarat ja sahat lensivät.

Kohtausten jälkeen asiasta ei puhuttu. Äiti torui metsään karannutta Ohtosta ja helli nälkiintynyttä karkulaista ruualla, mutta ei noussut isää vastaan.

”Lapsena tein äidistä pyhimyksen, mutta vasta aikuisena ymmärsin, että hänelläkin oli ongelmia. Kahden lapsen äitinä hänen olisi pitänyt ottaa vastuu ja lähteä. Mutta niin ei koskaan tapahtunut.”

Niinpä Ohtonen lähti itse. Parikymppisenä hän muutti Manchesteriin opiskelemaan journalismia. Ystäville ja sukulaisille Ohtonen kertoi löytäneensä juuri sellaisen koulutusohjelman, josta haaveili. Todellisuudessa hän halusi pois Suomesta.

”Kun ymmärsin, etten voi pelastaa äitiä, pakenin perheemme ongelmia Englantiin.”

Metsät vaihtuivat suurkaupungin kiireisiin, mökkivierailut äidin kanssa käytyyn kirjeenvaihtoon. Kirjeissä he saivat ensimmäistä kertaa puhua rauhassa ilman isän syytöksiä. Äiti vakuutteli, että kotona meni paremmin. Kimmon ei pitäisi huolehtia liikaa.

Kesät mökkityömaalla ja metsässä vietetyt yöt alkoivat tuntua yhä kaukaisemmilta. Ohtonen päätti, ettei palaa Suomeen.

Akseli Valmunen
Kimmo Ohtonen työskentelee Ylellä luontotoimittajana. Ohtonen julkaisi alkuvuonna kirjan, jossa hän kertoo erityisestä suhteestaan karhuihin.
Kimmo Ohtonen työskentelee Ylellä luontotoimittajana. Ohtonen julkaisi alkuvuonna kirjan, jossa hän kertoo erityisestä suhteestaan karhuihin.

Puhelu tuli kesken työpäivän. Äiti oli menettänyt tajuntansa ja viety sairaalaan. Sieltä hän ei enää palaisi. Neljä vuotta kestäneet rintasyöpähoidot oli päätetty lopettaa pari kuukautta aikaisemmin.

Ohtonen lensi Suomeen. Pari päivää myöhemmin äiti kuoli.

”Yritin palata vanhaan elämääni, mutta tajusin, että historiani ja juureni ovat täällä. Englannissa asiat olisivat ehkä jääneet käsittelemättä. Päätin, etten halua jäädä menneisyyteni vangiksi ja katkeroitua.”

Suru vei Ohtosen takaisin metsään. Suru äidin kuolemasta ja suru kaikesta pahasta, jota lapsuudessa oli tapahtunut. Ohtonen lenkkeili lähimetsissä ja vaelsi Nuuksiossa. Siellä mieleen muistui turvallinen tunne, jonka metsä lapsena toi.

”Luonto jatkoi kiertokulkuaan minun ongelmistani huolimatta. Metsässä olin osa jotain suurempaa kuin oma elämäni ja perheeni. En halunnut mennä metsään unohtaakseni vaan muistaakseni kaiken. Olin saanut lapsena karhun kohtaamisesta lohtua, ehkä niin kävisi taas.”

Tyynenä alkukesän yönä, puolitoista vuotta äidin kuoleman jälkeen suolle tallusti karhuemo ja kaksi poikasta.

Ohtonen istui yksin kuvauskojussa. Kyyneleet virtasivat hänen poskillaan.

Kohtaamiseen liittyi jotain olennaista ihmisen ja luonnon suhteesta, Ohtonen uskoo.

”Eläinten kanssa voimme käsitellä tunteita, joiden esille tuominen voi muuten olla vaikeaa. Minulle surun kantaja oli karhu, mutta sama pätee kissavideoihin, lemmikkikoiriin ja susiin. Lemmikkeihin puretaan hellyyttä, susiin vihaa ja vieraan pelkoa.”

Vaikka Ohtonen on saanut lohtua metsästä, hän ei silti halua romantisoida ihmisen ja luonnon suhdetta. Ei haaskalle tullutta karhua kiinnosta ihmisen tunteet vaan helppo saalis.

”Mutta juuri siksi luonto on hyvyytemme mittari. Kun siitä ei ole meille suoranaista hyötyä, joudumme itse päättämään, kuinka hyvin sitä kohtelemme. Se päätös määrittelee, millaisia ihmisiä olemme.”

Näistä en luovu

Zadie Smithin kirjat

”Hänen kirjansa ovat mielettömiä matkoja ihmisyyden ytimeen. Smithin luomat maailmat ovat hauskoja, hullunkurisia ja koskettavia tarinoita meistä keskeneräisistä ihmisistä, jotka etsivät onneaan kaiken sekamelskan keskellä.”

Märkäpuku

”Kun puen sen päälle, tunnen olevani toinen olento. Kevään tultua on siistiä lähteä märkkäri päällä järveen tai mereen ja seikkailla veden maailmassa.”

Kamera

”Maailma on joka päivä täynnä suuria tunteita, draamaa ja historiallisia hetkiä. Jos saisin elämäni aikana taltioitua kymmenen kuvaa, jotka kertovat tarinoita tästä ajasta, se tarkoittaisi, että olisin valokuvaajana kantanut korteni kekoon. Siksi kamera kulkee mukana kaikilla matkoillani.”

Akseli Valmunen
http://static-gatling.nelonenmedia.fi/file/sites/default/files/img/8a95a8e0a3c4ad8742b5ec6ebf0e82a9ca4ccd18-kimmo_ohtonen_2103.jpg
Luontotoimittaja Kimmo Ohtonen uskoo, että luonto tekee uutta tulemistaan.
Kimmo Ohtonen pakeni pienenä perheensä ongelmia metsään. Metsä oli Ohtoselle kotia turvallisempi. Siksi hän puolustaa nyt karhuja ja susia. "Se kuinka kohtelemme luontoa määrittelee, millaisia ihmisiä olemme."
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!