Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ekaluokkalaisena melkein kuolin – mitä sanoisin tappajalle?

Elämä
 
Maija Aalto Helsingin Sanomat
Kirjoittaja on kaupunkitoimituksen toimittaja. Seuraa Maija Aaltoa Twitterissä.

Kun olin ekaluokkalainen, melkein kuolin. Se oli käydä klassisesti: suojatie koulun edessä, liikennevalot pimeänä, autoilijalla liikaa vauhtia.

Heräsin sairaalassa. Äiti luki vieressä kireällä äänellä Tytöistä parhainta. Selvisin aivotärähdyksellä ja säären hiusmurtumilla. Toviin en saanut juosta, hyppiä enkä tanssia.

Mietin edelleen usein, mitä sanoisin minut elvyttäneelle. Mietin, mitä sanoisin minut lähes tappaneelle.

Elvyttäneelle kiitos. Autoa ajaneelle – en tiedä.

Olin varovainen, ylikiltti lapsi. Nyt kouluun menevä esikoiseni puolestaan on sähköjänis, nopea ja huoleton.

Siksi nyt on tarve sanoa jotain, ihan muille, vaikka oma ääneni meneekin samalla kireäksi.

En puhu teille, kiilaajat, enkä teille, kaaharit. Teihin eivät tehoa sanat. Liikenteessä on aina pieni joukko suurta tuhoa tekeviä. Heitä, joilla on aina olevinaan oikeus ajaa ensin, kovempaa, kännissäkin, jalkakäytävällä, neljällä pyörällä tai kahdella.

Puhun meille, yleensä järkeville ihmisille.

Tajuamme, miksi liikennesääntöjä on olemassa. Melkein aina ennakoimme, annamme tilaa, muistamme vilkun.

Sitten eräänä päivänä teemme pienen virheen. Olemme vähän huolimattomia, hätäisiä, väsyneitä. Kenties olemme onnekkaita, eikä mitään tapahdu.

Kenties tapamme jonkun vahingossa. Meillä on varaa olla muutos. Olkaamme, sittenkin kun elokuu on ohi ja ylimääräiset vahdit koulujen ohi kulkevilta teiltä poistuneet.

Me olemme aikuisia, me olemme vastuussa. Meidän pitää olla valmiita pysähtymään silloinkin, kun joku toinen hölmöilee, säntäilee, unohtaa heijastimen taskuun syyspimeällä.

Se pieni ihminen vasta opettelee. Vasta reilusti toisella kymmenellä kyky arvioida esimerkiksi nopeuksia ja etäisyyksiä lähestyy aikuista.

Me olemme vastuussa aina, mutta erityisesti autolla, koska silloin pieni huolimattomuus saa herkimmin aikaan vahinkoa muille kuin meille itsellemme.

Kiire ei ole syy. Jonossa ohittelu varastaa aikaa kaikilta.

Koskaan ei ole niin kiire, että suojatien viereen pysähtynyt auto olisi pakko ohittaa pysähtymättä.

Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!