Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Mikäli JavaScript on käytössä, mutta jokin selainlaajennus estää sen lataamisen, poista selainlaajennus käytöstä.

Ikääntyvällä on oikeus lakata opettelemasta uutta, sanoo 82-vuotias sosiaalipsykologi Antti Eskola

Ikääntyviltä odotetaan jatkuvaa uuden opettelua ja aktiivisuutta, sanoo sosiaalipsykologian emeritusprofessori Antti Eskola, 82. Se on hänestä väärin, sillä vanhuksen ei tarvitse kehittyä.

Elämä
 
Heini Kilpamäki
Antti Eskola, 82: ”Vanhukset niputetaan aina yhteen vaikka olemme kaikki erilaisia”
Antti Eskola, 82: ”Vanhukset niputetaan aina yhteen vaikka olemme kaikki erilaisia”
Emeritusprofessori Antti Eskola moittii HSTV:n Vieraskirjassa sitä, että vanhusten eroja ei huomioida.
Antti Eskola

Kuka?

Professori Antti Eskola, 82, toimi Tampereen yliopiston sosiaalipsykologian professorina 1963–1997. Hän on naimisissa, ja perheeseen kuuluu kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Asuu Tampereen Tammelassa.

Mistä tunnetaan?

Eskolasta tuli vasemmistolainen 1950-luvulla, kun hän meni yliopistoon. Hän on eläkkeellä ollessaan kirjoittanut useita uskonnollisia kirjoja.

Mistä ei tunneta?

Eskola on ollut tuttu kasvo nyrkkeilykatsomoissa. ”Nyrkkeilyn ideoista saan voimaa myös vanhuuden taisteluihin vääryyttä vastaan.”

Onkohan tänään ketään kiinnostavia kuolleita?

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori ja sosiologi Antti Eskola, 82, tarttuu aamulla sanomalehteen kotonaan Tampereen Tammelassa.

Pikkupoikana Eskola luki lehdestä ensin sarjakuvat. Aikuisena hän aloitti aamunsa urheilusivuilla.

Nyt Eskola etsii lehdestä ensin kuolinilmoitukset. Niin tapahtui ensimmäistä kertaa pari vuotta sitten. Silloin Eskola tajusi tulleensa vanhaksi.

Suomalaisen sosiologian uranuurtaja uudisti työikänsä aikana oppiaineensa metodologiaa ja kirjoitti monia merkittäviä yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan tenttikirjoja. Ennen eläkkeelle jäämistään Eskola oli kiinnostunut tutkijana muun muassa kulttuurista, taloudellisesta vallasta, tulevaisuudenkuvista ja elämäntavoista.

Nyt on vanhuuden vuoro. Tuore kirja Vanhuus syntyi Eskolan parin kolmen vuoden aikaisista muistiinpanoista. Uusi elämänvaihe on tarjonnut kokeneelle sosiologille oivalluksia.

Eskolan mukaan vanhukselle on nimittäin yhä tarjolla vain kaksi roolia: aktiivinen isovanhempi ja avuton autettava. Se ärsyttää Eskolaa, sillä hän ei mahdu kumpaankaan lokeroon.

Valtavirrasta poikkeavaa teiniä sanotaan erilaiseksi nuoreksi. Eskola kertoo olevansa erilainen vanhus. Hän ei voi sietää tapaa, jolla vanhuksista puhutaan yhtenä samanlaisten massana. Yli 80-vuotiaskin on yksilö, Eskola painottaa.

Vanhusten ei esimerkiksi odoteta puhuvan seksistä, mutta Eskola puhuu siitä mielellään. Vanhuus-kirjassaan hän maalaa synkän kuvan tulevaisuudesta, jossa robotit tyydyttävät muistisairaiden vanhusten seksuaaliset tarpeet.

Eskola käyttää ruuanlaitossa voita ja juo punaviiniä, vaikka se ei olekaan suositusten mukaista. Hän myös kirjoittaa ahkerasti kirjoja vielä yli 80-vuotiaana.  

”Haluan osaltani haastaa näitä kaikkia pakkoja, joilla meitä vanhuksia yritetään ajaa ahtaalle.”

Kuva vanhuksista on muuttunut Suomessa Eskolan elinaikana. Lapsena hän kuvitteli tyypillisen vanhuksen huivipäiseksi mummoksi, joka jaksoi kantaa vanhuuden vaivansa ja köyhyytensä vain odottamalla taivaaseen pääsyä. Tuon ajan iskelmässäkin kuvailtiin rantamökin harmaapäistä vanhusta, jonka lapset ovat lähteneet maailmalle.

Opiskellessaan sosiologiaa Helsingin yliopistossa 1950-luvulla Eskola törmäsi teoriaan, jonka mukaan vanheneva ihminen pyrkii irtautumaan kanssakäymisestä muiden ihmisten kanssa ja vaipuu omiin ajatuksiinsa. Tulevina vuosikymmeninä sosiologit kehittivät ajatuksen toisenlaisesta vanhustyypistä – aktiivivanhuksesta.

”Tutkijat pitivät sosiaalisesti eristyvää vanhusta liian synkkänä kuvana vanhenemisesta. Samalla syntyi ajatus, jonka mukaan aktivoiminen lisää vanhuksen hyvinvointia. Totta kai siinä oli taustalla hyvää tarkoittava ajatus.”

Silti Eskola on sitä mieltä, että niin passiivinen kuin aktiivinenkin vanhuskuva on vanhan ihmisen toimintaa rajoittava.

On nimittäin usein tarkoitushakuista, millaisia mielikuvia ihmisryhmistä milloinkin luodaan, Eskola sanoo. Häntä ärsyttävät poliittiset päätökset ja säästöt, joita perustellaan vanhusten parhaalla.

Sosiaali- ja terveysalan viimevuotinen tilastollinen vuosikirja kertoo, että ikääntyneiden palveluissa on tapahtunut 2000-luvulla muutos. Vanhainkodeissa asuvien ja terveyskeskuksissa pitkäaikaishoidossa olevien ikäihmisten määrä on vähentynyt. Samalla ympärivuorokautisen palveluasumisen piirissä olevien määrä on kasvanut. Vain noin yksi kymmenestä yli 75-vuotiaasta asuu laitoshoidossa.

Eskolaa kummastuttaa, että vanhuspalvelulaissa laitoshoitoa perusteltiin aluksi iäkkään ihmisen arvokkuudella tai turvallisella hoidolla, mutta perustelu poistettiin syksyllä 2014.

”Jos poliitikot sanovat, että vanhukset haluavat asua kotona, sillä halutaan vähentää laitospaikkoja. Vanhuksia yritetään pitää kotona silloinkin, kun he eivät elä ihmisarvoista elämää. Kyllä minäkin haluan asua kotona niin pitkään kuin mahdollista, mutta varmasti tulee raja, jolloin en enää nimenomaan halua.”

Arka paikka: Onko ikäihminen vain pirtsakka mummeli tai nariseva vanhus?
Arka paikka: Onko ikäihminen vain pirtsakka mummeli tai nariseva vanhus?
Pirtsakka mummeli vai nariseva vanhus? Pastori-kirjailija Hilkka Olkinuora kyseenalaistaa ikäihmisten kapeita roolimalleja. HSTV:n Arka paikka -ohjelman juontaa kirjailija ja terapeutti Anja Snellman.

Aikakauslehdet hehkuttavat, että eläkkeellä alkaa uusi vapaampi aika, jolloin on aikaa harrastaa. Iloinen ja hyväntuulinen aktiivivanhus on perillä maailman tapahtumista, harrastaa sauvakävelyä ja hoitaa lapsenlapsia. Vaivojakin on, mutta sitä tärkeämpää on vireys.

Sellaisia vaatimuksia Eskola vastustaa. Miksi vanhusten pitäisi olla aktiivisia, hän kysyy.

Eläkkeelle jääminen oli Eskolasta sinänsä mukavaa, koska hän vapautui silloin tenttien laatimisesta ja tarkastamisesta. Aikaa jäi tärkeimmälle eli kirjoittamiselle.

Silti hän ei koe kuuluvansa aktiivisten joukkoon. Puhe aktiivisesta vanhuksesta haiskahtaa hänestä siltä, että ikääntyneen on oltava reipas ja osallistuva, jotta hän pysyisi markkinavoimille hyödyllisenä kuluttajana niin pitkään kuin mahdollista.

Vanhuksille markkinoidaan rauhallisia ulkomaanmatkoja ja seniorijumppia. Heitä houkutellaan ostamaan tavaraa lapsenlapsilleen. Aktiivinen vanhus on paitsi hyvä kuluttaja, myös vähäinen menoerä yhteiskunnalle, Eskola sanoo.

Eskolan ikätoveri Jörn Donner, 83, kirjoitti kesäkuussa Helsingin Sanomien Sunnuntai-sivuilla siitä, onko hänestä kahdeksankymppisenä enää hyötyä yhteiskunnalle. Eturauhas- ja keuhkosyövän sairastanut mies pohti, kannattiko hänen ikäistään enää hoitaa.

Eskola tulkitsee, että Donner päätyi osittain lopputulokseen, jossa hänen tuotteliaisuutensa oli hyvä syy pitää hänet elossa.

”Takana väijyy ikävä päätelmä, että jos ihminen ei kirjoita kirjoja tai tee elokuvia, ei sairauksia kannata hoitaa. En usko, että Donner tarkoitti tätä, mutta hän ei käsitellyt esseessään niin sanotun tavallisen ihmisen näkökulmaa.”

Eskola on eniten huolissaan niiden vanhusten puolesta, jotka edustavat passiivisempaa ja sairaampaa vanhuskuvaa.

”Monet palvelutalot ovat liikeyrityksiä, jotka tuottavat rahaa sijoittajille. Ei vanhusten hoidossa ole kyse ihmisarvosta vaan rahasta.”

Eskola kokee, että vanhuus on eräällä lailla jopa hankalampaa nyt kuin ennen. Nykyteknologian haaste on hänestä tuskastuttava – on koko ajan opittava uusia asioita.

Eskola luopui sähköpostista eläköidyttyään. Hän pysyy kartalla maailman tilasta katsomalla televisiota, kuuntelemalla radiota ja lukemalla lehdet.

Olohuoneen nurkassa on kuitenkin pöytätietokone. Eskola on kirjoittanut sillä useita kirjojaan, maksanut laskujaan verkkopankissa ja googlannut. Nytkin Eskola tarkisti Googlesta, millainen toimittaja häntä tulee kotiin haastattelemaan.

”Google on nykyajan vastine tietosanakirjoille. Toisaalta onhan minulla myös kirjoja hyllyssä,” hän sanoo ja osoittaa punakantisten hakuteosten rivejä.

Joskus hän pyytää tytärtään opastamaan tilisiirroissa.

”Samalla on kiva tavata. Ei tällainen vanha maalaismies osaa pyytää tytärtään käymään ihan muuten vaan”, hän naurahtaa.

Lähestyvä kuolema muokkaa vanhan ihmisen ajatusmaailmaa. Kun aikaa on vähän jäljellä, ei tee enää mieli oppia uusia asioita ja kehittyä. Eskola on lohduttanut useita ikätovereitaan sillä, ettei vanhana tarvitse enää painaa mieleensä kaikkia asioita, eikä kaikista maailman kriiseistä voi olla huolissaan.

Vetäytyminen ei ole vain oma valinta. Eskolalle tehtiin syksyllä pallolaajennusleikkaus, josta toipuminen pakotti luopumaan hölkkäämisestä ja portaiden nousemisesta. Tänä kesänä hän on käynyt mökillään vain kaksi kertaa ja joutunut miettimään, joko olisi aika luopua kesäpaikasta.

Hidastuminen tuli yllättäen. Vielä jokin aika sitten Eskola naureskeli vanhuustutkijoiden suositukselle, jonka mukaan ikäihmisen toimintakykyä mittasi se, pystyikö hän leikkaamaan varpaankyntensä.

Nyt hän käy jalkojenhoitajalla, sillä varpaidenkynsien leikkaaminen on hankaloitunut.

Kuolinilmoitusten äärellä hän tunnustaa kokevansa joskus pientä ilkikurista voitonriemua, kun joku nuorempi on lähtenyt ennen häntä. Mutta usein suru-uutinen pysäyttää.

Eskola siteeraa runoilija John Donnea.

”Jokaisen ihmisen kuolema vähentää minua, sillä minä sisällyn ihmiskuntaan. Älä siis koskaan lähetä kysymään, kenelle kellot soivat; ne soivat sinulle.”

Näistä en luovu

Lapsuuden arvot

”Opin hämäläisessä pienviljelijäperheessäni, mitä kunnon ihminen tarkoittaa. Kunnon ihminen on muun muassa työteliäs ja säästäväinen.”

Tutkijan maailmankuva

”Katselen päivittäin maailman pieniä ja isoja asioita sosiologin silmin. Sosiaaliset ilmiöt voivat olla hyvin pieniä ja yhteiskunnalliset aiheet suuria, aina perhesuhteista yhteiskunnallisiin rakenteisiin.”

Freud ja Marx

”Freud ajatteli, että jo äidin rintaa imevä lapsi kokee seksuaalista mielihyvää heti tyydytettyään nälkänsä. Marx taas sanoi, että on tärkeää käsittää yhteiskuntaluokkien olemassaolo ja näiden suhteet toisiinsa.”

Reijo Hietanen
Antti Eskolalle sopii, että häntä sanotaan vanhukseksi. ”Minähän olen yli 80-vuotias. 65-vuotiaana olisin saattanut vielä pahastua.”
Antti Eskolalle sopii, että häntä sanotaan vanhukseksi. ”Minähän olen yli 80-vuotias. 65-vuotiaana olisin saattanut vielä pahastua.”
Tämä aihe on kiinnostava, haluaisin lisää tällaisia uutisia!

Kiitos mielipiteestäsi!